Ääntelehtiminen synnytyksessä

[Ida-Mari]

Avautumisvaiheessa ja varsinkin ennen epiduraalia olin niin kipeä, etten ees pystyny huutamaan. Olin vaan hiljaa. Ja sit jos yritin jotain puhua ja tuli supistus niin se meni huudoksi. Kerran aika alkuvaiheessa erehdyin kiroamaan, mutta mies kielsi tosi tiukasti heti (ja näin oltiin siis sovittu etukäteen, että jos rupean kiroileen niin se kieltää). Ponnistusvaiheessa huusin ekalla työnnöllä että sattuu, mutta loppuajan vaan ähkin ja kätilökin kehui kuinka hyvin osasin huutamisen sijaan ponnistaa. Ponnistusvaihe kestikin meillä vaan 5min, että tosi tehokkaasti ponnistinkin.

[Saffy]

Mä en huutanut missään vaiheessa, mutta kirosin ja voihkin kyllä senkin edestä. Oli jossain kohdin tosi tuskaista, onneksi epiduraali vei mut sitten taivaaseen.

[LaraCroft]

avautumisvaiheessa puhkusin kun yritin opetetulla hengitystavalla selvitä supistus kerrallaan. Oltiin miehen kanssa kahdestaan huoneessa ja se rauhoitti omaa mieltä erittäin paljon. Miehen kättä olen jälkeenpäin säälinyt kun se oli synnytyksessä turva, jota puristin.

Itse ponnistusvaiheessa voihkin ja puhkusin lisää. Kirosanoja pääsi muutama varsinkin silloin kun vauvan pää oli ulkona ja tuntui että repeän. Tai kun ommeltiin ja puudutus ei tuntunut joka kohdassa.

[Guest Miira]

Mä olen tosi yllättynyt näistä vastauksista (ja kyselyn vaihtoehdoista kanssa!), miten vähän ääntä porukka on hyödyntänyt! En ole edes mihinkään synnytyslauluun perehtynyt, mutta raskaana ollessani luin monesta paikasta, miten paljon ääntelyllä voi helpottaa supistuskipua ja kuvittelin, että kaikki tietää sen

 

Itse siis lukemani mukaisesti ääntelin matalalta jotain aaaaaaaa-tyylistä merkityksetöntä mölinää, ja se auttoi tosiaan ihan hirmuisen paljon! Perustuu kuulemma siihen, että kun ääntelee matalalta, leuka pysyy rentona ja sen myötä myös alavatsan lihakset rentoutuvat eli supistus pääsee avaamaan paikkoja paremmin. Samoin keskittymällä ääneen ei tule keskityttyä kipuun, eikä ala käpristyä kipua vastaan. Korkea "kirkuminen" vai vinkuminen sen sijaan voi jännittää leukaa ja alavatsaa just väärään suuntaan. Onko tää nyt sitten just sitä synnytys"laulua"?

[Evelynn]

Avautumisvaiheessa voihkin, nyyhkytin ja itkin. Sitten saliin mennessä muistan kauhistelleeni viereisestä salista kuulunutta eläimellistä karjumista ja kommentoin ääneen, etten edes kykenisi tuollaisiin ääniin. Sain kuulla sitten jälkeen päin olleeni vielä karmeamman kuuloinen. Eli karjuin

[Rosa]

Huusin ja tiuskin "en pysty, en pysty, en pysty..." ja varmaan kaikenlaista muutakin... Oli siinä kätilöillä tsemppaamista, voi hyvänen aika.

[Humpuuki]

Avautumisvaiheessa puhkuin ja puhisin ja läähätin lähinnä. Välillä ihan puheäänellä sanoin et perkule kun sattuu. Ponnistamisesta en itse muistanut, mutta kysyin mieheltä niin se sanoi, että vaan ähisin "niinkuin kakkaa olisit vääntänyt".

 

Esikoisestakaan en muista ponnistusvaiheesta kuin, että jossain vaiheessa kätilö sanoi, että lopeta se kiroilu ja keskitä nekin voimat ponnistamiseen.

[Elliina80]

Karjuin, kiljuin, vaikeroin ja valitin... Taisinpas huutaa, että voivat leikata toisen jalan irti jossain vaiheessa (epi oli vähän pielessä, toispuoleinen, ja kaikki järkyttävä kipu tuli toiseen reiteen)... Ja ponnistusvaiheessa huutelin "en pysty". Että ääntä lähti kyllä, toivottavasti nyt tässä toisessa synnytyksessä kaikki sujuu vähän hallitummin!

[Majlis]

Supistuksien tullessa voihkin ja hengittelin, ponnistaessa olin hiljaa keskityin itse asiaan.

[Maggie]

Kiljuin niin, että kätilö sanoi, että "oo hiljempaa tai säikäytät muut synnyttäjät"

toisessa synnytyksessä kesken ponnistuksien pyysin kaikilta huoneessa olijoilta anteeksi kiroiluani.

Mulle myös sanottiin, että en saa tarttua hoitohenkilökuntaan, ponnistuksen aikana olin ottanut lastenhoitajaa kädestä kiinni ja puristanu vissiin turhan kovaa.

[J A W]

^

Epiduraalia laitettaessa:

Minä: "Sulle tulee mustelmia käsivarteen kun mä puristan tästä."

Kätilö: "Sitä varten mä täällä oon."

[-mariel-]

Mä olen ollut aika hiljainen synnyttäjä. Viimeisimmässä synnytyksessä viereisessä huoneessa ollut äiti kirkui ja huusi niin että mietin jo että onneksi en ole ensi kertaa asialla, olisi saattanut siinä vaiheessa tulla mieleen että voiko tämän homman vielä perua.

[*Iltatähti*]

Esikoiselta noiduin niinku turjan lappalainen. Haukuin kätilön ja miehen pataluhaksi..mies lähti käytävälle "rauhottuun" Kaikki suomalaiset sivistyssanat oli käytössä varmasti.. Sit muistan kun kiljuin ihan hullun lailla. Katsoin miestä ihmeissäni kun se sanoi mulle monta kertaa että oo vähän hiljempaa (hävetti vissiin). En tajunnu että se kiljuja olin minä itse..en suostunu ottaan mitään puudutuksia..piikkikammon takia. Kaiken kaikkiaan hoitohenkilökunnan painajainen

 

Toiselta ainoa äännähdys tais olla, kun piti työntää. Sillon taisin kiljahtaa, kun tyttö "lumpsahti" pihalle..muuten taisin olla aika hissukseen.

 

LISÄYSTÄ EDELLISEEN:

Ihan piti mieheltä tarkistaa tuo tokan synnytys, että pidinkö meteliä vai olinko hiljaa kuten oma muistikuva on. Mies sanoi että muuten hiljaa mutta olin päristäny supistuksien aikana kuin pikkuvauva. Mies sanoi että oli ollu naurussa piteleminen..onneksi onnistui..muuten ois ukolle käyny köpösti

Edited March 11, 2012 by *Iltatähti*

[inkeri__]

minä en muistaakseni kirjoillut mutta huusin senkin edestä ja varsinkin kun ponnistusvaiheessa epiduraali ei toiminut ja lapsi avotarjonnassa niin huusin kun hullu ja taisin sanoakkin etten enää pysty tähän...

[Cor]

Ponnistusvaiheen lopussa tuska oli niin kamalaa, että karjuin ja kiljuin minkä ehdin. Taisi olla sekä kivusta että kuolemanpelosta. Esikko kun oli lähes 5 kg ja jäi pahasti hartioista kiinni häpyluun taakse. Se kipu oli jotain ihan kamalaa. Pää autettiin imukupilla ja hartioita lääkäri painoi kasaan vatsanpäältä. vauvaa revittiin samalla tuloksetta. Lopulta konkari kätilö haettiin paikalle ja hartiat saatiin revittyä ulos. Vauva vietiin heti pois huoneesta. Itkin vuolaasti vaikka kipuja ei enää ollut. Pelko vauvan menettämisestä oli todella suuri eikä se kamala fiilis unohdu koskaan...

[Adalemina]

Molemmissa synnytyksissä voihkin, valitin ja vaikeroin. Ja olin välissä ihan hissukseenkin.

Edited March 1, 2012 by Adalemina

[jennitys]

Voihkin ja "lauloin" aaaaa, uuuuuuu, oooooo sekä ponnistaessa kiroilin.

[Solja]

Avautumisvaiheessa "lauloin" supistusten tullessa raskausjoogassa opittuja äänteitä tai sitten ihan vaan pitkiä vokaaleja. Ponnistusvaiheessa kirosi reippaasti aina supistuksen tullessa (ja pyysin joka kerta heti perään anteeksi kunnes kätilö ilmoitti, että kiroilu on täällä ihan sallittua ), mutta joskus puolen tunnin ponnistuvaiheen jälkeen pääasiassa vaan itkin, vaikersin ja pyysin ottamaan lapsen ulos.

[Epa]

"lauloin" synnytyslaulua eli siis päästiin aa-vokaalia aina supistuksilla. Auttoi hyvin kipuun ja keskittymään hengitykseen.

[Minda]

Kiljuin että en jaksa enää ja että ei se tuu sieltä. Ponnistus kesti tunnin, eikä pää vinossa tullut vauva mahtunut ulos ilman välilihan leikkausta. Lisäksi kiroilin niin paljon että koko talo raikasi varmaan. Säälitti kyllä jälkeenpäin viereisten salien synnyttäjät, mutta ei siinä tilanteessa voinut itselleen mitään, kun oli niin tuskainen olo.

[manda]

Mun ääntelehtiminen tais muistuttaa eniten tuskissa vaikerointia.

[Jolie]

Olin aika hiljaa suurimman osan ajasta, mutta varsinkin kuopuksen ponnistusvaiheessa huusin ja kirosin jonkin verran, kun ilman kivunlievitystä mentiin. Mäkin kyllä jossain vaiheessa huomasin, että karjuminen vei voimaa ponnistuksesta ja lopetin, vaikkei kukaan varsinaisesti kieltänyt ääntelehtimistä ponnistuksen aikana.

[Nuppu84]

Olin hiljaa, vaivuin johonkin omaan maailmaan. Normaalisti en ole hiljainen Naapurihuoneesta kuului munkin puolesta

[andriina]

Yllätin itseni olemalla suuren osan ajasta hiljaa. Kerran sanoin, etten jaksaisi kauaa ja ihan lopussa päästin pari pientä voimaähkäisyä.

[Marcia]

Ruksasin kaikki noi v-alkuiset.