Sign in to follow this  
Followers 0
Hanuli

Ääntelehtiminen synnytyksessä


141 posts in this topic

lähinnä valitin ajoittain ja voihkin, mutta ponnistusten jälkeen tuli semmoisia "aaaarrhhhggg" äännähdyksiä, ponnistuksen aikana kun ei saanu pitää ääntä :rolleyes: eli melko hiljaa olin, ainakin verrattuna naapurisaliin :rolleyes:

 

kiljumaan tai karjumaan en alkanu :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Varmaan syynä oli se että jos ääntelee niin ponnistus ei ole niin vahva kun jos keskittää senkin huutamiseen menevän energian siihen työntöön. Mulla oli semmonen fiilis et jos olisin huutanu niin en olis pystyny keskittymään itse asiaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kalvojen puhkaisun jälkeen ollessani 8 cm auki vaikeroin, valitin ja voihkin. :girl_smile: Sitten kun alkoi ponnistuttamaan ja aloin seisaalleen työntelemään korkealla olevaa lasta alaspäin, niin ääntely alkoi muistuttaa jo karjumista, mutta en kyllä kauhean kovaa karjunut. :girl_haha: Sitten kun tunnin päästä alettiin aktiivisesti ponnistamaan, niin en enää äännellyt, vaan keskityin täysillä ponnistamiseen.

 

Esikoista synnyttäessä en äännellyt, mutta silloin olikin kivunlievitykset käytössä. En olisi ikinä uskonut, että mä ääntelen, mutta kyllä se vaan niin helpotti kipuun, että ääntelen kyllä ensi kerrallakin, jos ilman puudutuksia mennään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikeroiminen ja ähkiminen kuvaavat varmasti parhaiten omaa ääntelykäyttäytymistäni synnytyksissä. Esikoisen synnytyksessä ääntä ei tarvinnut niin paljon, koska sain epiduraalin, joka vaikutti ponnistusvaiheessakin. Kuopuksen synnytyksessä en puudutteita ehtinyt saada, joten silloin ponnistamisvaiheessa oli enemmän ääntä. En kuitenkaan muista karjuneeni tai huutaneeni juurikaan. Sen sijaan kiroilin jonkun kerran. :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huusin kovaa ja niin kauan kunnes kätilö kielsi sen. Sain kyllä epiduraalin mutta se ei auttanut edes puolta tuntia ja huutaminen sekä kiljuminen ilokaasun kanssa auttoi siihen kipuun. Sitten kun piti lopettaa huutaminen, tyttö syntyi parilla ponnistamisella.

 

Pojan synnytyksessä enemmän vaikeroin kunnes sektioon pääsin, siellä huusin tuskasta mutta se ilo mulle annettiin onneksi.

 

Jos kolmannelle kierokselle joskus päästään niin aijon kyllä käyttää ääntä, se toimii paremmin kuin lääkkeet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olin avautumisvaiheessa muistaakseni aika hiljaa. Juuri ennen ponnistamista ja siinä ponnistusten välissä ehkä voihkin? vaikeroin? Vaikka kipu ja paineentunne olivat kovat, niin energia piti keskittää ponnistaessa alas päin. Huutaminen olisi vienyt sen energian tavallaan väärään suuntaan rolleyes.gif

 

Kaikkea sitä taas tulee netissä kerrottualaugh.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastasin, että karjuin ja olin hiljaa. Olen molemmissa synnytyksissä ollut avautumisvaiheen alkuvaiheessa aika hissuksiin, ehkä vähän puhallellut. Avautumisvaiheen loppu on ollut mulla aina niin raju, että oon kokenut äänen käytön kipua helpottavana. Eli toisin sanoen olen mennyt supistusten läpi karjumalla ilokaasumaskiin. :girl_wink:

Sitten taas ponnistusvaiheessa olen ollut hiljaa ja keskittynyt ponnistamiseen.

Edited by Tilta

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin hiljaa. Huokailut oli ehkä ainoita mitä päästelin.

En voinut edes sietää jos joku puhui tai piti ääntä supistusten aikana ja niiden välissäkin tuntui tosi häiritsevältä ja keskittymistä herpaannuttavalta kuulla yhtään mitään ääniä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olin avautumisvaiheessa pääasiassa hiljaa, välillä kuiskasin tai kähisin hiljaa jotain ilokaasumaskin välistä. :girl_crazy: Leikkaussalimatkalla kyllä jo vähän vaikeroinkin (tai itseasiassa valitin), kun piti se maski jättää... :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aukeamisen ajan olin hiljaa/juttelin miehelle, kalvot puhkaistiin ennen ponnistusvaihetta silloin kivut yltyi potenssiin sata ja sen jälkeen vaikeroin, valitin ja voihkin. Ponnistusvaiheessa olin taas hiljaa/puhisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen synnytyessä: kalvo oli revenny jostain ylempää ja sairaalalle päästyä auki jo 7cm. Saikulla sitten kuplalle pullistuneet kalvot puhkaistiin n klo 11yöllä ja sain oksitosiinitipan. Siitä alkoi sitten poltot ja aukeamis -vaihe (tuskat oli kovemmat kuin itse synnytyksessä) voihkin, ujelsin, huohotin ja tuhisin kunnes pääsin suihkuun ja sinne ne poltto- kivut hävisi. Oisin muuten synnyttäny suihkussa tai altaassa jos olisi saanut. Kaasua en saanut hengitettyä kunnolla sisään, saatikka ulos, tuntui niin samperin raskaalta ja ahdisti/puristi keuhkoja. Epiduraalin sitten tyrkyttivät ja kadun että otin!!Polttokipujen ja ponnistustarpeen kadottua puudutuksen myötä, jättivät tunniksi pariksi isännän kanssa kahdestaan sinne saliin kuuntelemaan polttoja ja käyriä tiiraamaan. Sit alkoivat seitsemän aikaan poltot ja ponnistus tarve taas muuttua tuskallisiksi,kokoajan sain oksitosiinia, Kellon painamisella ei ollut mitään vaikutusta, ketään ei kuulunut. Sanoin isännälle että nyt haet jonkun tai minä synnytän tämän yksin ja sinä olet kätilönä. Jonkun aikaa ravattuaan ja huhuiltuaan käytävällä sai kätilön kiinni. Kätilö sitten marssi vihaisen oloisena saliin ja tiuskaisi että mikä täällä nyt on hätänä! Käveli sängyn jalkopäähän ja totesi: Herranjesta tukka näkyy jo. Paikalle saatiin toinen kin täti. Ponnistin mitään tuntematta ja tietämättä mitä alapää tekee, hampaat irvessä uristen ujeltaen ja murmattaen. Ponnistusvaihe kesti kätilön arvion mukaan(siis jo ennen saapumistan ehdityt ponnistukset mukaan laskettuina) NOIN puolituntia. Ihanin pieni-neiti syntyi aamulla pikkuisen vaille kahdeksan. Lapselle korttiin kätilöt kirjoittivat että: -Oli kiireinen ja vauhdikas yö, mutta vauhdillahan sinäkin synnyit.

 

Toinen käynnistettiin kun menin myöhäis ultraan ja vesi oli huvennut.

Puoli yhdeltä sisään, kaapuihin, peräruiske ummetuksen takia, suihkuun ,pöntölle. Mies tuli töistä, sain tipan ja sitten se alkoi!! Oksitosiini teki taas poltoista tuskallisia, tuhisin, ujelsin ja murmatin. Spinaali helpotti ja ponnistukset meni nopeasti helposti, hampaiden välistä uristen. Koko hommaan kaikkineen meni kaks ja puoli tuntia!! Spinaali lievitti kipuja,ei vienyt ponnistus tartvetta ja tunnetta. Minulle paras valinta!

 

Esikoisen synnytyksestä vielä sen verran, et ei meinannu ponnistus vaiheesta muutenkaan tulla mitään, kun nauratti niin se naapuri huoneen synnyttäjä(samassa vaiheessa kuulemma oltiin), se ääntely kuullosti ihan meidän mummin puudelilta sellaisia lyhyitä haukahtavia: OI au ai oi oi au au AI OI OU jne Ei pahalla, hyvältähän se kuullosti, vähän tuli mieleen että nipisteleekö tai tökkiikö joku sitä hammastikulla, sitä mielikuvaa en sitten millään saanut päästäni!! mitenköhän hän sai ponnistettua?

 

Oletteko muuten kuulleet synnytyslaulusta????

 

Niin ja kuulin tuossa että oksitosiinitippa vahvistaa/voimistaa supistuksien lisäksi myös poltto- ja ponnistus-kipuja!! Mainitsivat korkeitakin prosentteja, muista kivunlievityksistäkin huolimatta. Eli kiljutaan ja uristaan vaan rauhassa, helpotti tai ei!!

Edited by Amaryll

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytys"lauloin" aaa, ooo ja uu matalla äänellä grin.gif Lisäksi voihkin ja ponnistaessa karjuin välillä kuin hullu vaikka kätilö käski ponnistaa hiljaa! Antoi lopulta periksi kun sanoin että pakko huutaa rolleyes.gif Se oli mun tapa purkaa kipua pois, ulkopuolinen olisi varmaan luullut että mua sattui enemmän kun loppujen lopuksi sattuikaan. Jokaisella omat tapansa selvitä kivusta, mutta synnytyslaulu oli mun mielestä hyvä tapa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laitoin että "muuta" ja "kiljuin" :girl_haha: Ei ollut kirkumista vaihtoehtona, luulen että kiljuminen kävi jossain välissä siinä kirkumisen rajoilla nääs ;)

 

Eli käytin suurimman osan ajasta synnytyslaulua eli päästin nousevaa ja laskevaa aaaa-ääntä ja ehkä ooo ja uuu taisi tulla myös kokeiltua. Mut sit lopussa ponnistusvaihetta odotellessa multa loppui ilokaasu ja epiduraali niin suoraan sanottuna huusin niin lujaa että kuului varmaan kerrosta alemmas saakka :girl_crazy: Kun sieltä kerrosta alempaa siis vastaavasti kuului meidän perhehuoneeseen (vaimeasti) jonkun toisen synnytystuskat...

 

Mullekin tosiaan ihan ponnistusvaiheen loppupuolella sanoi kätilö, että nyt täytyy lopettaa huutaminen ja keskittää se sama voima ponnistamiseen. Kylhän se vähän olikin sellaista paniikinomaista rääkymistä, kun se kipu oli niin helvetillistä suoraan sanottuna.

 

 

Mies mulle jotain tuossa pari viikkoa takaperin kehtas irvailla mun volyymitasosta synnytyksessä ja sanoin sille vaan että tungen sen peffaan meloonin ja katotaan sit ne kommentit uusiksi. Hiljeni! ;)

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ponnistusvaiheessa varsinkin tuli huudettua, kun yksi painoi mahasta koko painollaan, kaksi piti jaloista kiinni ja lääkäri veti imukupista. Tosiaan, mulle yksi sairaanhoitaja/kätilö/lastenhoitaja sanoi/huuti "nyt lopetat huutamisen ja ponnistat" Helpommin sanottu kuin tehty. Ja ihan siitä syystä tuli huudettua kun sattui niin infernaalisesti, varmaan taju olisi pian lähtenyt jollei lapsi olisi pian syntynyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suu oli kiinni mutta ääntä tuli, onko se sitten hyräilyä ilman säveltä. Sellaista nousevaa ja laskevaa sanatonta valitusta aika matalalta. Ponnistusvaiheessa kirahtelin, ei sitä oikein kiljumiseksi voi sanoa eikä murinaksi, eikä kirkumistakaan, jotain siltä väliltä. Varsin eläimellisen kuuloista todennäköisesti :P

 

Kätilö kehui, että käytän tosi hyvin ääntä avuksi. En kyllä tehnyt sitä mitenkään tietoisesti tai minkään ohjeiden mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen synnytyksessä ääntä oli joka lähtöön. :rolleyes: Toisessa synnytyksessä olin melko hiljaa, keskitin sen ääntelyn lähinnä hengittämiseen ja ponnistusvaiheessa ähisin vähän niin kuin kakkaa olis vääntäny. :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suurimman osan avautumisvaiheesta olin suht' hiljaa, mitä nyt juuri ennen epiduraalin saamista voihkin ja ähkin kivusta. Sitten olinkin taas hiljaa, kunnes ponnistusvaiheessa ähkitytti. Lapsen putkahtaessa ulos sitten kyllä jo karjuin ja kiljuin, sen verran kovaa se sattui, kun epiduraalin vaikutuskin oli jo loppunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen kanssa käytin paljon joogasta opittuja hengitystapoja ja sit "OM" äännettä. Toisen kanssa olin käynyt synnytyslaulukurssin ja käytin sit AOUM-äänteitä, mutta eniten ehkä OUM ja OM -muodossa. Nää on ne, mitä mieskin muistaa parhaiten (Jep, piti tarkistaa mieheltä, etten ole huutanut huomaamattani :rolleyes: ). Esikoisen kanssa kyllä vaikeroin myös ennen kuin puudutus laitettiin (sen ajan, kun päätettiin, että puudutus laitetaan siihen asti, kun se oli laitettu, eli n. 10 minuuttia).

Mua kätilöt kannusti tohon ääntelemiseen, sillä se selkeästi auttoi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huusin kuin hinaaja, ilokaasumaskiin ja välillä vähän muuallekin. Ei kielletty huutamasta, tai sitten en kuullut sitä. :girl_haha: Siis ponnistusvaiheessa mulla se kyllä auttoi, ensin keuhkot täyteen, kauhea runttaus ja uloshengitys melko - höm - äänekkäästi... :grin: Jälkeenpäin luulen että osa kiljumisesta johtui ihan turhautumisesta, kun homma vain kesti ja kesti, ja puolen tunnin-tunnin välein tarkistettaessa olin aina vain saman verran auki. Jossain vaiheessa se kipu alkoi sit tuntua niin tosi turhalta kun se ei vienyt yhtään eteenpäin, että siinä vaiheessa kai se luovuttaminen tuli ja kiljuminen alkoi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avautumisvaiheessa hyödynsin synnytyslaulua eli ääntelin lähinnä a-äännettä, kokeilin myös aoum-litaniaa sekä noita kaikkia äänteitä erikseen. Avautuminen kesti kauan, joten välillä loppuivat voimat äänenkäyttöönkin ja kuiskailin a-äännettä. Ponnistusvaiheessa en äännellyt yhtään. Jotenkin huomasin, että jos vähänkin yritin huutaa, niin se vei heti energiaa ponnistukselta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä mää vaan karjuin kurkku suorana kun tuota kuopusta puskin maailmaan. Nopea, raju synnytys ilman kivunlievityksiä ja ponnistusvaihe taisi kestää pari minuuttia, että ei kyllä mulla huuto vienyt tehoa ponnistuksista :rolleyes: Tosin mää en kummassakaan synnytyksessä ole edes varsinaisesti tietoisesti ponnistanut, vaan ponnistuksen tarve on ollut niin raju että kroppa on ikäänkuin ottanut vallan minusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0