Ääntelehtiminen synnytyksessä

[Karin]

^ Sama, paitsi että kesti kyllä parikymmentä minuuttia ponnistus. Mutta kroppa vaan toimi, mä en tehnyt mitään. Sellainen olo mulle jäi. Avautumisvaiheessa lauloin aaaaaata ja mmmmmm-äännettä eli matalia huokailuja lähinnä, sitten kalvojen puhkaisun jälkeen supistuksen terän tullessa hyräily yltyi hetkellisesti aina vähän kovemmaksi. Välillä huomasin kiljuvani, mutta yritin sitten vaihtaa sen suuntaa taas matalammaksi. Ja sitten ponnistusvaiheessa ihan spontaanisti kyllä joka supistuksella tuli huudettua ihan koko skaala, kiljumista ja karjumista ja suoraa huutoa kauniissa jatkumossa. Menin pelkällä ilokaasulla ja sitäkään ei ponnistusvaiheessa ollut enää tarjolla, ja olin etukäteen kyllä tietoinen synnytyslaulusta ja se toimi mulle ihan älyttömän hyvin kyllä. Äänenkäyttö ihan oikeasti vei kipua pois, ja sen kyllä huomasi kun välillä lipesi korkeiden äänien puolelle että kyllä matalat äänet lievittivät kipua paljon paremmin.

edit. Niin ja leuka piti muistaa pitää rentona, ja sehän on helpompaa kun ääntelee matalalta. Välillä ihan huomasin että ai nyt kiristän leukaa, pitää rentouttaa ja heti alkoi vähän helpottaa.

Edited March 28, 2011 by Karin

[Laurel]

En ajatellutkaan huutavani tai olevani kovin äänekäs, kun en sitä ole normaalistikaan.

 

En mäkään ole mikään äänekäs normaalisti, mutta synnytyksessä kyllä huusin kuin hinaaja. Mäkin ajattelin ensin olevani hiljainen ja rauhallinen synnyttäjä, mutta katin kontit! Sitä huutoa en pystynyt kontrolloimaan mitenkään

[Ame]

Pitkään supistuskivun tullessa auttoi matala, huokaistava aaaa, joten sellaista kumeaa vokaalia ja ähkimistä se kaikkein eniten tasi olla.

 

...Mutta kyllä se täälläkin oli suoraa huutoa siinä pahimmassa vaiheessa. Ei kiljumista eikä karjumista, vaan pelkkää kovaa AAAAAAAAA:ta hurjalla volyymillä. Enkä minäkään olisi uskonut että se tuollaiseksi menee! Mutta oli se kipukin ihan järjetöntä, kun vauvan pää kairaa ikävästi jossain selän puolella niin että tuntuu koko oma lanne ja kaikki muutkin luiset rakenteet menevän säpäleiksi, että mikäpä siinä huutaessa. Täytyy kyllä sanoa, että tuon kovempaa en varmaan edes pystyisi huutamaan.

 

Ja mikä jännintä, ponnistusvaihe oli kertakaikkisen ihana, eikä siinä ollut kuin naureskelua, pientä jupinaa ja ähkimistä, vaikka olin kuvitellut, että juuri se on se kohta, missä ne synnyttäjät aina karjahtelee ja rääkyy.

[niiskunen]

Esikoisen synnytyksessä karjuin ja kirosin naama punasena.

 

Jos vielä joskus meen synnyttämään niin silloin aion käyttää hyödyksi Joogasta opittuja hengitystekniikoita ja asentoja.

[JuuLia]

Ponnistusvaiheessa tässä kakkosessa kiroilin ja huusin kun käskivät vaan pikkuisia ponnistuksia tehdä ja hengitellä vaikka teki vaan mieli puskea muksu kerralla pihalle. Kätilö nauroikin että kun niiden piti vaan pikaseen tulla mut katetroimaan ja mennä johonkin takasin että eiköhän ne siellä toisaalla kuulleet miksi kestikin vähän pidempään.

[Sumu]

Tuli karjuttua suoraa huutoa täysin palkein. Supistusten aikana siis. Olin tipassa ja synnytyksen edistyminen pysähtyi mutta supistukset pahenivat ihan järkyttäviksi.

[Juksu]

Olin aika lailla hiljaa, kotona ääntelin/"lauloin" jonkin verran supistuksien aikana mutta sairaalaan kun päästiin niin sain melkein heti epiduraalin joka vei kaikki kivut. Ennen epiduraalia kun kivut oli kovia keskityin lähinnä hengittämiseen, joka oli ihan tarpeeksi haastavaa, ei siinä pahemmin muuta pystynyt ääntelemään! Myös ponnitusvaiheessa keskityin vaan siihen ponnistamiseen, yhden kerran päästin jonkun "murahduksen" niin siihen heti kätilö sanoi että älä päästä ääniä, ponnista vaan.

[Lillinkäinen]

esikoisen synnytykseessä olin kyllä melkolailla hiljaa, korkeintaan puhuisin. toisen synnytyksessä taas ynisin ja hengitin u-kirjainta kun supisti niin penteleesti. ponnistaminen meni ähistessä ja puhistessa

[pihpuu]

Synnytyslaulua hyödynsin alusta loppuun synnytyksessä, siis loppua kohti voimistui kivun lisäksi myös äänenvoimakkuus. Alussa annoin vain äänen tulla ulos supistuksen mukana -> palleakin pysyi rennompana ja oli helpompi hengittää. Äänenkorkeus nousi myös kivun lisääntyessä. Ponnistusvaiheessa jouduin kyllä sitten jo karjumaan.. Miehen korvat kuulemma soivat kyllä hetken aikaa.. Mutta minulle äänenkäyttö sopi tässä synnytyksessä tosi hyvin. Esikoisen kanssa olin oikeastaan hiljaa koko synnytyksen ajan.

[Sleeping Sun]

Vaikeroin, valitin ja voihkin sekä muuta, mitä? eli ärisin/murisin ponnistusvaiheessa.

 

Kaikissa kolmessa. Karjua ei oo tarvinnut mutta ääntä on kyllä tullut, ei kuitenkaan mitään hurjan kovaa, enemmän justiinsa noita kovaäänisiä ärinöitä siinä vaiheessa kun ponnistaa.

[punpuli]

Olin itse rauhallisuus, en pitänyt juuri mitään ääntä ja lääkäri siinä kehuikin kuinka rauhallisesti ja järkevästi synnytyksen otin. Kun taas jälkeeni synnyttänyt huusi kurkku suorana kuin olisi pientä (tai isoa? ) porsasta tapettu.

[J A W]

Avautumisvaiheessa ennen epiduraalin saantia kovimpien kipujen aikana päästelin semmosia ääniä jotka oli varmaan lähinnä voihkinaa tai valitusta. Yritin noita matalia ääniä mutta ei siitä tullut mitään eikä ne mitään auttaneet silloinkaan kun tuli. Jos en pystynyt kivulta hengittämään tasaisesti (ilokaasua tai ilman), en pystynyt tekemään tarkoituksellisia ääniäkään, ja jos pystyin, niin se hengittämiseen keskittyminen riitti ilmankin ääntelyä. Ponnistusvaihe jäi sen verran kivuttomaksi joko tuurilla tai sitten epiduraalin ansiosta, etten tarvinnut ääntä pitää ollenkaan, paitsi mitä nyt hengenvedoista lähti silloin kun oli pakko täyttää keuhkot uudelleen.

[ottoliini]

kiljahtelin kuulemma.

[Miinanen]

Avautumisvaiheen loppupuolella vinguin, valitin ja kiroilin. "Vittuuuuuh" esim. oli melko helppo lausuttava. Miestä nolotti Sitten sain onneksi jo epiduraalin.

 

Ponnistaessa tuli sellaista synnytyslaulu-vokaalihengitystä.

[Mischa]

"Vittuuuuuh" esim. oli melko helppo lausuttava. Miestä nolotti

Kuulostaa hyvältä, täytyypä itsekin kokeilla jos joskus pääsen vielä synnyttämään!

[Kaybay]

Kaikkea edellä mainittuja tuli varmaan päästettyä suusta. Ponnistusvaihe kesti 40 minuuttia, repesin, eppari leikattiin ja imukuppia käytettiin, joten tuli karjuttua jonkun verran.

[Monnax]

Avautumisvaiheessa taisin jossain vaiheessa ennen epiduraalia kaasunaamariin vähän ulista, mutta ponnistusvaiheessa lääkitys oli kohdillaan ja lähinnä ähisin ja puhisin

[Lelina]

Kaikkia mahdollisia ääniä tuli tuotettua tässä kolmannessa synnytyksessä. Mut aattelin, että perskeles, minähän huudan, jos se tekee tästä tuskasta vähänkään siedettävämpää.

[Maylady]

Kiljuin, kovaa. Avautumisvaiheessa (5 cm auki) meni lapsivedet ja sen jälkeen supparikivut räjähti käsiin ja kiljuin, lainatakseni naapurihuoneessa olleen synnyttäjän kommenttia jonka kuulin lapsivuodeosastolla, kuin olisi sikaa tapettu. Ja kiljumista kesti 1h 15 min kunnes kohdunkaulan puudute alkoi vaikuttaa. Siinä välillä oli jo ehditty epäonnistua epiduraalissa.

[kvam]

Silloin kun vauvan pää jumittui mun symfyysin taakse ja aiheutti ihan helvetillisen kivun, vaikeroin ja valitin ääneen "ei tästä tuu yhtään mitään ei tästä tuu yhtään mitään ei tästä tuu yhtään mitään" Mutta sitten ponnistusvaiheessa olin hiljaa ja ponnistin vaan.

[Neve]

Olin hiljaa.

[Bonnie1]

Supistukset otin vastaan vaikeroimalla, mutta ponnistustilanteessa karjuin kuin hyeena Kipeää ponnistaminen ei käynyt, oli vain sellainen tunne, että voimat loppuu kesken.

[citnalta]

Supistuksissa saatoin vähän vaikeroida, ponnistuksessa kipu oli järkyttävä epiduraalin vaikutuksen loputtua, joten sillon tuli sitten raivottua oikein kunnolla.

Karjuin miehelle joka toi mulle mehua ilman pilliä

[chantelle]

Hiljaa oon yleensä ollu

[Guest wanda]

Hengittelin vaan supistusten aikana ja önisin jotain. Kiljuin ja huusin v*ttua ponnistaessa.... Ei oikee mahtunut ulos Naurattaa jälkeenpäin. Huusin myös, että jatketaan joku toinen päivä.

Edited June 16, 2011 by wanda