mies ja lapsettomuus

[sunniva]

Miten miehet ovat suhtautuneet lapsettomuuteen?

[Rowena]

Mun mies on ottanut asian ihailtavan rauhallisesti. On lähtenyt tutkimuksiin mutisematta, toimittanut omat näytteensä ilman ärtymystä jne. Siinä vaiheessa kun selvis, että siittiöitä on vähän ja ne on todella huono laatuisia, mies oli aika pettynyt. Silti se jaksaa tsempata mua ja lohduttaa. Söi kolme kuukautta Clomeja ja sanoi, että mielenkiinnolla odottaa miten ne on siittiöihin vaikuttaneet.

 

Kovinkaan paljon mies ei puhu miltä hänestä kaikki tuntuu. Sanoo vain että odotellaan ja yritetään parhaamme. Esim. kummilapsia hoidettaessa mies vaikuttaa haikealta ja puhuu innoissaan mitä kaikkea on touhuttu yhdessä. Kaverilleen oli todennut tilanteesta että yritetty on, ei onnistu, vituttaa.

[sunniva]

Me ollaan nyt siirrytty siihen vaiheeseen että me ei olla saatu lasta omin avuin ja mä olen aloittanut lääkityksen (Lugesteron). Oikeastaan ei ole mitään syytä olettaa, ettei tämä jo auttaisi, eikä lääkärikään suositellut mitään jatkotutkimuksia. Mies on jotenkin ollut kovin ärtyisä, eikä vauvasta saisi mitenkään haaveilla. Hän haluaisi lapsen teon olevan "spontaania".

[MinZu]

Meillä mies oli todella pitkään tutkimuksia ja hoitoja vastaan - halusi vaan että yritetään ja yritetään. Itse taas olin täysin varma, kun km:n jälkeen vuosi oli yritystä täynnä, että ei se tästä itsestään miksikään tule. Teinkin sitten niin, että hakeuduin itse gynelle ensin, jotta mut tutkittaisi - ja sieltähän löytyi sitten endoa, ja gyne passitti heti jatkotutkimuksiin/hoitoihin, ihmetteli, kun ei aiemmin oltu lähdetty..

 

Kyllä mies sitten sen jälkeen on ollut kiltisti mukana hoidoissa, hoitanut jopa mun pistelyt, kun kerran osaa sen homman Eikä hänellä mitään hoitoja vastaan sinänsä ole, että pitäisi niitä luonnottomina tms. Ja ihan yhtä täysillä toivoo positiivista lopputulosta kuin minäkin. Mutta alku oli vaikeaa, ei olisi halunnut myöntää, ettei itse onnistuta. Ehkä hänellä hieman helpotti sitten, kun sai tietää, että hänessä ei mitään vikaa ole.

 

Mies ei myöskään juuri halua asiasta puhua, hän haluaa ajatella niin, että niin kauan kun on toivoa (=hoitoja jäljellä kokeilematta), niin hän ei meitä lapsettomiksi laske. (Hän siis ajattelee niin, että lapsettomia on ne, jotka ei varmasti ikinäkoskaan pysty lapsia saamaan.) On hän silti asiasta kavereillekin avautunut ihan itsenäisesti, ja myös joskus sanonut asiasta, kun on huomannut, että mä olen jostain kommentista tms mieleni pahoittanut. Mutta ei hän vaan tällä hetkellä koe tarvetta asiasta puhua, niinhän se usein taitaa ollakin, että naiset aina haluais analysoida asian puhki, miehet ei niinkään. Välillä se tuottaa tietysti sitten vaikeuksiakin, kun tuntuu itsestä vaikealta alkaa puhua vaikka omasta pahasta mielestä asian tiimoilta, kun toinen haluaisi mieluummin unohtaa koko jutun. Mutta kyllä näistä tähän mennessä on selvitty, puhumalla vaan, vaikka se välillä vaikeaa onkin. Syksyllä asia on sitten taas enemmän tapetilla, kun hoidot jatkuu, ja silloin mies on kyllä varmasti suuri tuki ja turva.

[sunniva]

Meillä tuo puhumattomuus on vähän ongelmallista ihan sen takia, että mies taitaa olla aika ulalla yleensä lisääntymisbiologiasta, enkä mäkään aina jaksa tuputtaa sitä tietoa. Välillä tulee olo että jään kovin yksin omien pohdintojeni kanssa. Nyt tietenkin tuon lääkityksen aloittamisen takia on vähän suvantovaihe, ollaan saatu apua ja katsotaan auttaako se. Mä en vaan ole varma ollaanko me oikeasti yhtämieltä asioista, tai yleensäkään mitä mies miettii. Yhdessä keskustelussa mies kyllä vaati mua puhumaan ajatuksistani, mutta suhtautuminen ei oikein rohkaise. Kavereille se on kyllä jonkin verran puhunut, eli ei se asiaa täysin kiellä.

[Rölli]

Oma mieheni on suhtautunut mielestäni lapsettomuuteemme todella ihanasti. Aluksi oli puhetta, että vasta syksyllä hakeuduttaisiin hoitoihin ja sitten katottaisiin mitä tapahtuu. En kuitenkaan enää malttanut odottaa vaan varasin ajan itselleni. Samalla gyne naputteli lähetteen julkiselle sekä miehelle simppatestiin. Kun gyneltä pääsin ja miehelle kerroin, mitä tuleman pitää, hän oli aluksi tosi näreissään ja äkäinen asiasta. Uskon, että kiukku johtui siitä, että alkoi valjeta entistä enemmän että kaksistaan asiaan ei edistystä saada. Kotiin päästyä puhuttiin asia läpi ja sen jälkeen hän on ollut asiassa täysillä mukana, mutisematta vei testin ja nyt sitten odotellaan tuloksia siitä. Mieheni odottaa todella kovasti plussaa ja välillä ihan pahaa tekee hänen puolestaan kun vauvaa ei kuulu.. Ihanasti jaksaa mua lohduttaa ja kannustaa jatkamaan..

[höpöli]

Meillä mies suhtautui alusta asti kaikkeen hyvin. Ei siis yhtään empinyt tutkimuksiin lähtemistä tai muuta. Toisaalta tiedettiin jo alusta, että mussa oli vikaa, kun mulla ei kuukautiskiertoa ollut lainkaan...

Mies on kuitenkin ollut todella kannustava ja siinä vaiheessa, kun mun piti itseäni pistää, hän kävi ostamassa mulle suklaata "palkinnoksi" (minulla on hirveä neulakammo, joten asia oli minulle vaikeata).

[Marmalade]

Meilläkin mies suhtautui hyvin tutkimuksiin ja hoitoihin, ja piti itsestään selvänä oikeastaan, että lapsettomuuden syy tutkitaan ja yritetään hoitaa. Kun kävi ilmi, että syy löytyi miehestä, niin mies tarjosi avioeroa, josta suutuin hirvittävästi. En halunnut "vain" lasta, vaan halusin lapsen mieheni kanssa. Aika iso ero minusta. Yhteinen ongelmahan se loppujen lopuksi on. Mies oli todella suurena tukena tutkimusten ja hoitojen aikana, järjesti kaikenlaisia pikkuyllätyksiä ja joululahjaksi sain yhteisen viikonloppumatkan. Hoidot oli juuri käynnissä ja toivoimme, että salamatkustaja olisi mukana - ja loppujen lopuksi se olikin mukana

[BellaMaria]

Meillä mies suhtautui alkuun hoitoihin menoon vähän nuivasti mutta suostui kuitenkin. Meillähän ainakin 1 syy lapsettomuuten on miehen siittiöiden epämuotouisuus. Hän otti asian melko hyvin, muttei oikeastaan puhu asista/tunteistaan muuta kuin huumorin varjolla mm. jos ne on epämuotoisia niin puuttuuko niiltä häntä vai pää? en ole halunnut painostaa. Nyt ollaan jonosa julkiselle, lähetettä ei ole vielä tullut ja joku aika sitten mies sanoi ettei halua vielä hoitoihin(varsinainen syy miksei ei selvinnyt)lapsi on kuulemma tervetullut jos tulee luomuna mutta hoitoihin hän ei vielä haluaisi. Mä itse taas en usko että luomuplussalla sitä lasta saadaan. En halua painostaa häntä mutta en myöskään tiedä mitä sitten tehdään kun lähete tulee.

[sunniva]

Eilen sain verikokeiden tulokset ja kerroin miehelle, mutta ei sitä kiinnostanut. Tai siitä oli kiva että tulokset oli normaalit, mutta ei kiinnostanut mitä oli testattu ja miksi...

[Guest Ninja]

En olisi voinut toivoa parempaa miestä rinnalleni. Yhdessä kärsittiin ja itkettiin, eikä sillä ole missään välissä ollut merkitystä missä on ollut vikaa, ongelma on ollut yhteinen. Kaiken sen tuskan jälkeen on ollut hienoa huomata suhteen vain vahvistuneen.

[meg_white]

Puhuimme jo suhteemme alussa, että mitä tehdään, jos sitä lasta ei helposti tule. Kun lapsettomuus alkoi olla totta, mies ei millään olisi halunnut uskoa ja hyväksyä asiaa. Mies olisi vaan halunnut yrittää kotona ja "olla". Kun sitten varasin ajan yksityiselle, mies lähti kuitenkin kiltisti mukaan. Lapsttomuutemme syy on selittämätön, joten amitään toistemme syyttelyä ei ole ollut, tuskin olisi ollut silloinkaan, vaikka jommasta kummasta olisi jotain löytynyt. Mies on hyväksynyt hoidot, mutta välillä tuntuu, että työstämme ja käsittelemme hoitoja ja lapsettomuutta aivan eri tavalla. Välillä tuntuu, että lapsettomuus on suhteessamme kolmas osapuoli, joka saa meidät unohtamaan toisemme. Saa nyt nähdä, miten jatkossa: olen sanonut, että lapsettomuus ei saa jäädä vaan minun projektikseni, jossa mies seuraa mukana.

[Suvi]

Meilläkään mies ei hirveesti tahtonut aikanaan puhua asiasta, mutta tosiasiassa en minäkään...tai jompikumpi sitten aina totesi että kyllä se sieltä vielä tulee...Voi olla, että miehellä oli sitten sama ajatus takana kun mulla, että jo siitä puhuu, niin muuttuu vaan todemmaksi Tai sitten se oli hälle jotenkin miehisyys-kysymys...

 

Kun vihdoin sitten ehdotin että josko lähdettäis tutkituttamaan asiaa,niin lähtihän tuo...Ei mitenkään innoissaan,mut ei vastustellutkaan...Ja sitten kerroin aina väliaikatietoja, niin kyllähän tuo kuunteli, mutta suurimman osan ajasta taisi sitten olla ihan pihalla...Mutta kyllä mä silti koen, että oli mun tukena kun sain purkautua

 

Ja kun vauvauutinen sitten vihdoin saatiin todeksi, niin silloin kyllä oltiin varsin innoissaan! <3

[TIME]

Aina ollaan pystytty puhumaan vaikeistakin asioista, niin tästäkin. Mä olin vuorenvarma, että tutkimuksista selviää, että syy alentuneeseen hedelmällisyyteen on minussa. No sitten kävikin niin, että vika onkin miehessä. Olen todella tyytyväinen, että edelleen puhutaan yhteisestä viasta ja mies ei ajattele, että miehisyys on siittiöistä kiinni. Alunperin "toivoin", ettö vika olisi minussa, sillä mies on enempi masennukseen taipuvainen ja ajattelin, ettei hän kestäisi, jos vika olisikin hänessä. Onneksi suhtautui asiaan tosi hyvin ja helpompaahan se on, kun diagnoosi on alentunut hedelmällisyys kuin totaalilapsettomuus, jota ei onneksi kuin harvalle nykyisin diagnosoida. Se ollaan jotenkin pidetty ohjenuorana, että suurinta osaa pystytään tämän päivän lääketieteen avulla auttamaan.

[Unnukka]

Meillä kanssa vika pääasiassa minussa, on miehelläkin vähän heikkoutta siittiöiden määrässä ja laadussa, mutta ihan periaatteessa käypää tavaraa. Mä olen tyytyväinen, että meillä on nimenomaan näin päin, koska mun on helpompi käsitellä vikaa. Mä tiedän, että mies kärsisi paljon enemmän, jos vika olisi hänessä ja kokisi sen iskuna miehuudelleen. Muutenkin mies meillä ottaa lapsettomuuden paljon kivuttomammin, hän aina vaan sanoo, että ei hän osaa kaivata semmoista mitä hänellä ei ole koskaan ollutkaan.

[Rölli]

Lapsettomuuspolin käynnin lähestyessä alkaa miestäkin jo jännittämään/pelottamaan. Eilen myönsi, ettei kovin innoissaan ole lähdössä sinne polille, no kukapa olisi.. Pelottaa utelut ja ylipäänsä se, että hommasta häviää kaikki "luonnollisuus". Osittain pelkona on myös se, että vielä ei tiedetä missä kaikessa on vikaa ja kuinka paljon (omat kiertoni heittävät ja alustavan tiedon mukaan simpat eivät olleet ihan priimat).

Kysyinkin mieheltäni, että helpottaisiko, jos hän saisi tietoa eri hoidoista ennen sinne menoa. Tämän myönsi ja nyt käännynkin teidän puoleen kyselemään, mahtaisiko jostain löytyä ihan selkokielellä lapsettomuusasioista tietoa? Google alkaa "laulamaan" kohta, mutta jotenkin olen suht onneton sitä kautta löytämään tietoa, joten hyviä linkki-vinkkejä otan vastaan. Ihanteellisin olisi joku miesten vauva.info otsikolla lapsettomus, mutta sellaista ei taida olla Tämä toimii nimittäin loistavana tietolähteenä ja opuksena;) Mutta ylipäänsä miesten kokemukset olisivat kullanarvoisia. Ja jos joku saa kultansa kirjoittamaan yksärinä mulle, olen enemmän kuin otettu!

[höpöli]

^ Löysin tällaisen sivuston: Lapsettomuus.com . Sieltä varmasti löytyy tietoa asiasta. En kyllä tiedä, mistä voisi miesten kokemuksia lukea...

[Rölli]

Kiitos höpöli, vaikutti olevan oikein selkeät sivut, eiköhän miekkonenkin noista löydä jotakin tietoa. Naikkarien puolella oli joskus sellainen miesten oma osio.. voisikohan tänne kehitellä vastaavaa?

[multaavarpaissa]

Olisin tiedustellut tietämättömänä mistä löytäisin palstan, jossa miehet keskustelisivat miesten tunteista heistä johtumattomasta lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä tunteista? Olen itse siinä tilanteessa ja tuntuu pahalta jokainen kerta kun saamme tulokset (vaikea löytää sanoa raskauden vastakkaiselle muodolle - "ei raskaus"??). Olen käynyt monilla sivustoilla ja huomaan, että suurin osa keskustelijoista ovat naisia. Omat tunteet ovat pinnassa ja aiheuttavat ahdistusta kun huomaa miten vähän sitä pystyy tekemään auttaakseen toista. Tilanne ja suru ovat yhteisiä, mutta kuitenkin siinä on yksilö tilanteessa omine ajatuksineen. Itse olen naimisissa ja sitä "joutsen" tyyppiä eli pari on valittu for life. Tässä pari runoa miehen näkökulmasta. Vituttaa. Puran näillä omaa oloani ja toivon, että ne auttavat muitakin tässä niin ahdingon olotilassa:

----

Puhelu, kaveri soittaa - vaimo raskaana - sydäntä raastaa

Päivällinen, ystävät ja hymy - iloinen uutinen - sydäntä raastaa

Olo on kuin - en tiedä - ahdistaa - onko tulevaisuudessa ketään meillä?

 

----

 

Miks ei ilon kyynel poskea voi kostuttaa

Häpeänkö varjo päällemme lankeaa

Yhteiskunnalle tuottamaton pariko?

Hoitokerta seitsemän - onnenko se tuoko?

 

----

 

vituttaa....

[Sue Ellen]

En osaa sanooa miesvaltaisista foorumeista joissa olisi keskustelua näistä, mutta kyllä tännekin mahtuu mukaan. Vertaistuki on vaan vähän erilaista.

[flaming]

Sain PCO:n takia lapsettomuustuomion n 7 vuotta stten. Mies ilmoitti että testeihin hän ei lähde pja purkkiin hän ei r**kkaa. Se siitä sitten Onneksi lähti omillaan tulemaan lopulta tuo esikoinen.

[vesihiisi]

Olemme hoidoissa, ja mullehan ne on rankempia. Mut minä taas olen meistä se positiivisempi osapuoli ja sydämeen oikein koskee aina kertoa miehelle menkkojen alkamisesta. Se menee ihan masikseen ja lukkoon jotenkin. Sit välillä ärsyttää, et minunko on vaan lohdutettava ja kärsittävä kaikki itse, kuka suo empatiaa minulle. Mut nämä on luonne-eroja, me vaan suhtaudutaan asioihin niin eri tavalla.

[anjuli]

Me saatiin tässä juuri tieto, että miehen spermalla ei varmaan normaalisti lasta saada alulle. Yksi yhteinen lapsi kuitenkin jo on, että ilmeisesti siemenneste on tässä välillä huomattavasti huonontunut taikka sitten tuo esikoinen on todellinen ihme. Tähän uutiseen mies on suhtautunut jotenkin alistuneesti eikä halua kenenkään kanssa siitä puhua, ei oikeastaan edes minun kanssani. Vaatii myös, etten minäkään asiasta kenenkään kanssa puhu, ja vaikka sen ymmärrän, tuntuu itsestä silti pahalta, ettei voi kenenkään kanssa asiasta keskustella

[Guest Meg]

...

Edited August 8, 2009 by Meg

[Helmeri]

Höh Meg... Olisko sun miehellesi tullut vaan liian suuri ahdistus? Jospa se tulosten kuuleminen tuntuu vaan niin pahalta, että sen takia kiukuttelee...? Tsemppiä.