Ida-Mari

Lapsi hoitoon alle vuoden ikäisenä

377 posts in this topic

Halusin kommentoida tota lapsen stressitasoa ja kortisolin kohonnutta arvoa päiväkotilapsilla. Katsoin vähän aikaa sitten dokkaria, jossa just tutkittiin stressin vaikutusta lapsiin ja sitä, mitkä asiat vaikuttavat stressiin jne. Siinä yllätyttiin tuloksesta, että tietyillä lapsilla oli alhaisempi kortisolin taso niinä päivinä, kun olivat hoidossa, kuin niinä päivinä, kun olivat kotona (vaikka kotiolot olivat hyvät). Siinä sit kehuttiin sitä, että kyseinen päiväkoti oli todella hyvä ja lapset tunsivat olonsa turvalliseksi. Samassa dokumentissä oli myös perhe, jonka äiti lähti töihin ja nuoremman lapsen kortisoliarvot nousivat hyvinkin korkeiksi. Ei mielestäni voi siis sanoa suoraan, että päiväkotiin meneminen automaattisesti aiheuttaa stressiä lapselle.

 

Meidän piti hoitaa esikoista kotona pitkään, mutta tilanteet muuttuivat ja poika oli päiväkodissa 3 kk ennen toista äitiyslomaani. Päiväkodissa poika viihtyi hyvin, eikä aloittaessaan siellä reagoinut asiaan paljoa (oli 1v5kk, kun aloitti). Keskustelin hoitajien ja lastentarhanopettajan kanssa siitä, pitäisikö poika pitää kotona sit, kun kuopus syntyy, niin kaikki poikaa hoitaneet olivat sitä mieltä, että minun kannattaa tehdä päätös sit, kun nuorempi on syntynyt, niin näen, miten pärjään kotona lasten kanssa (kuopus syntyi kesällä, joten oli n. kuukauden ikäinen siinä vaiheessa, kun poika olis aloittanut uudestaan tarhassa). Eli he eivät olleet sitä mieltä, että lapsen paikka on kotona. Ainoastaan päiväkodinjohtaja toi esiin tämän mielipiteen ja silloin ainakin oletin sen johtuvan siitä, että täällä ei ole riittävästi päiväkotipaikkoja kaikille lapsille. Koen asian jotenkin niin, että pojan kanssa päivät olleet katsoivat, ettei pojalle ollut haittaa päiväkodissa olemisesta. Mulle tuli välillä sellainen tunne, että poikaa vähän lellittiin, mutta siitä en voi olla varma. Poika sai välillä nukkua ruoka-aikaan hoitajan sylissä, kun ei pysynyt hereillä jne.

Loppujen lopuksi, vietiin poika muutamana päivänä tarhaan vielä elokuussa, mutta poika reagoi tilanteeseen suht voimakkaasti, niin päätettiin pitää kokonaan kotona (olis ollut hoidossa 3 päivänä viikossa n. 5 tuntia). Luulisin, että poika tajusi, että äiti on kotona siskon kanssa ja sen takia ei halunnut olla tarhassa.

 

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että meidän arki sujuisi paremmin, jos poika olisi tarhassa. Olen itse aika uupunut ja poika uhmailee niin paljon, että pojan stressitasot on varmasti korkeammat kotona kuin mitä olisivat hoidossa varsinkin, kun äidin pinna ei riitä. Eli mua hieman kaduttaa se, että ollaan laitettu tarhapaikka katkolle elokuulle asti...

 

Meillä lapsi oli siis yli vuoden, kun meni tarhaan, mutta viihtyi siellä hyvin. Mä en ehkä itse veisi tarhaan lasta, joka ei osaa kävellä, kun sit lapsi joutuisi istumaan pitkiä aikoja esim. vaunuissa sillä aikaa, kun muut ulkoilevat. Onhan se totta, että meidän kuopus joutuu nykyään välillä istumaan vaunuissa, kun ollaan puistossa, mutta me ulkoillaan lyhyempiä aikoja ja yleensä yritän ajoittaa ne osittain tytön päiväuniaikaan.

 

Tulipa sekava postaus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Chimelli. Äiti ihan luontaisesti rauhoittaa pientä lasta, joten stressiä ei synny ryhmätilanteissa samalla tavalla kuin päiväkodissa. Aikuisethan auttavat lapsen tunteiden käsittelyssä ja säätelyssä hyvin pitkään, lapsi ei niitä mitenkään automaattisesti osaa vaan oppii ne taidot aikuisilta.

 

Luulen, että Elinainen osittain viittasi myös Keltikangas-Järvisen kommentteihin.

 

Itseni oli tarkoitus laittaa poika hoitoon syksyllä eli 1vuoden ja 7kuukauden iässä. Nyt odotellaankin toista eli hoitoonmeno siirtyy jonnekin tulevaisuuteen.

 

Itse työskentelen myös lasten kanssa, mutta en päivähoidossa vaan siellä psyykkisten ongelmien parissa. Ihan suoraan en allekirjoittaisi, että päivähoito olisi suuri syy lasten vaikeuksiin. Ainakin se mitä olen työn kautta nähnyt ja kuullut viittaa ennemminkin perheen ongelmiin. Voi myös olla, että itse näen ne pahimmat ongelmat, ja päivähoidon osuus korostuu lievemmissä lasten ongelmissa. Se on totta, että päivähoito on lapselle stressaavaa. Suoraan ei kuitenkaan voida vetää johtopäätöksiä, että päivähoidossa olleen lapsen aivot "vahingoittuisivat". Jokaisen lapsen hermoradat ja niiden yhteydet muuttuvat kokemuksien myötä, sekä positiivisten että negatiivisten. Suoraan en sanoisi, että pienen lapsen päivähoidossa oleminen on haitallista. Se voi olla, mutta ei mitenkään automaattisesti näin ole kaikkien lapsien kohdalla.

 

Elinaisen kirjoitus lapsen päiväkodissa pärjäämisestä oli hyvää tekstiä. Lapsi tosiaan osaa myös sopeutua "väärin". Samaa ilmiötä on havaittavissa esimerkiksi masentuneiden äitien lapsissa (Puhun tässä siis vakavasti masentuneista äideistä. Enkä tarkoita, että näin olisi kaikkien kohdalla.). Eivät myöskään kaikki päivähoitoon hyvin sopeutuneet lapset ole näitä "väärin" sopeutuneita. Kyllä osa lapsista ihan aidosti sopeutuu helposti ja hyvin päivähoitoon. Tässä kohden tulevat esiin hyvin myös lapsien temperamenttierot. Osalle uudet tilanteet ja ihmiset ovat helposti ja nopeasti lähestytäviä ja osalle ne vaativat pitkääkin totuttelua ja tutustumista.

Edited by salamanteri

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen itse aika uupunut ja poika uhmailee niin paljon, että pojan stressitasot on varmasti korkeammat kotona kuin mitä olisivat hoidossa varsinkin, kun äidin pinna ei riitä.

Minua pelottaa, että meilläkin on niin, että oikeasti aiheutan itse kotona stressiä lapselle hermostumalla turhaan kaikesta :girl_to_take_umbrage2:

 

Chimelli. Äiti ihan luontaisesti rauhoittaa pientä lasta, joten stressiä ei synny ryhmätilanteissa samalla tavalla kuin päiväkodissa. Aikuisethan auttavat lapsen tunteiden käsittelyssä ja säätelyssä hyvin pitkään, lapsi ei niitä mitenkään automaattisesti osaa vaan oppii ne taidot aikuisilta.

Kiitos tästä ja muista vastaavista kommenteista, joiden mukaan en ehkä aiheuta liikaa stressiä lapselleni, kun käydään kerhoissa tms. :girl_smile:

 

Silti minusta alkoi nyt jotenkin tuntua, että se joka päivä samanlaisena toistuva päiväkotiarki voisi toisaalta olla myös vähemmän stressaavaa kuin vaikeasti ennustettava kotiarki :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä olisi yksi mielenkiintoinen tutkimus noista kortisolitasoista. En voi koko artikkelia tähän laittaa, mutta tiivistelmästäkin saa jo hyvin tietoa.

 

Alwin, Jan: Salivary cortisol in infants at daycare and at home.

Dissertation Abstracts International: Section B: The Sciences and Engineering. Vol.66(9-B ),2006, pp. 5119.

 

Adrenocortical secretion of cortisol, a product of stress, may have harmful physical and emotional effects. Increased cortisol has been observed in preschoolers at daycare; however the effects of daycare on infant adrenocortical activity remain unknown. A biobehavioral perspective on the developmental integration of behavior and biological processes can serve as a structure for examining cortisol and behavior as well as risk and protective factors for adrenocortical activation, at daycare. With that aim, salivary cortisol was assayed in twenty-five 3-to-18-month-old infants at daycare, thirteen of whom were also sampled at home. Engagement, affect, temperament, and age were examined in relation to cortisol levels at daycare. Results revealed no significant difference between home and daycare cortisol levels. Positive engagement was associated with lower average cortisol levels, distress-prone temperament was associated with less decrease in cortisol over the day, and age appeared to influence cortisol levels, especially in infants 12 months of age and older, who had higher cortisol than younger infants. The temperament scale of Smiling and Laughter was not associated with lower cortisol. It was concluded that positive engagement may buffer cortisol secretion while distress-prone temperament may increase adrenocortical reactivity at daycare. A large scale study including a measure of the quality of infant-teacher and infant-parent relationships would be useful in confirming these results. (PsycINFO Database Record © 2010 APA, all rights reserved)

Edited by salamanteri

Share this post


Link to post
Share on other sites

No nuo erot perhepäivähoitoon verrattuna onkin ihan selkeät. Kysyinkin, mitä eroa siinä on päiväkotiin verrattuna. Päiväkodissakin kun on usein kolme hoitajaa ja 12 lasta.

 

Ryhmiksessä on se 4 lasta/hoitaja riippumatta lapsen iästä, kun päiväkodissa vain alle 3 vuotiaiden ryhmässä on se 4 lasta/hoitaja. Sit 3v ja ylöspäin on yleensä se 7 lasta/hoitaja.

Edited by cranberry

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin uskon Elinaisen tarkoittaneen noilla useilla sosiaalisilla kontakteilla nimenomaan vanhemmista erossa ollessa, eli kun lapsi on "yksin".

 

Ja kotona on tärkeää oppia myös erilaisia tunteita ja niiden käsittelyä; ei todellakaan ole tarkoitus että vanhemmat ovat päivästä toiseen tyyniä viilipyttyjä, jotka kestävät hermostumatta kiukuttelut, oikuttelut ja uhmat. Vanhemmat opettavat, että ihmisellä on oikeus tuntea myös negatiivisia tunteita, ja että niistä selvitään. Riidat sovitaan, kyyneleet pyyhitään, surua lohdutetaan, pyydetään ja annetaan anteeksi, elämä jatkuu. Uhmasta sen verran, että vaikka se onkin joidenkin lasten kohdalla todellista tahtojen taistelua, on tärkeää että lapsi saa uhmata vanhempiaan. Tuota vaihetta ei varmaan valitettavasti voi "ulkoistaa", vaan on vanhempien tehtävä kohdata lapsen oma tahto, antaa sille tilaa mutta tehdä selväksi se, että vanhempi päättää suurimman osan lapsen asioista. Uhmaikäinen lapsi opettelee tuntemaan itseään ja rajojaan, käsittelemään omaa tahtoaan ja halujaan. Vanhempien tehtävä on auttaa lasta luottamaan itseensä, haluamaan omia asioita mutta samalla hillitsemään tunteita ja halujaan- ja mikä tärkeintä, osoittaa, että lapsi on rakas vaikka kiukuttelee ja oikutteleekin. Itse ERITTÄIN temperamenttisen lapsen kanssa (uhmaa vaan odottellessa.. :rolleyes: ) olen jo saanut huomata, että oma lapsi on joskus maailman ärsyttävin - ja silti maailman rakkain! Kun hermostun, yritän toki muistaa olevani aikuinen ja sen että lapseni on vasta 11kk. Pinna palaa kuitenkin joskus molemmilla, mutta tilanteen mentyä ohi sovitaan ja hellitellään; kelpaamme toisillemme kaiken sen jälkeenkin. Tottakai on tärkeää että vanhemmat saavat huolehtia jaksamisestaan! Jos äiti jaksaa paremmin siten että vanhempi lapsi käy muutamana päivänä hoidossa/kerhossa tms, on se varmasti myös lapsen edun mukaista.

 

Ja edelleenkin olen ihan aidosti sitä mieltä, että jokainen äiti tietää mikä heidän perheelleen on parasta. Itse haluan pitää lapseni kotona mahdollisimman pitkään, mutta en ikinä lähtisi tuomitsemaan toisen äidin valintaa laittaa lapsi päiväkotiin! Yritin sitä sanoa jo aiemmissa teksteissäni, mutta koska tuonkaltaiset lauseet on täällä tulkittu yksiselitteisesti korulauseiksi, kerron vähän taustastani joka on (ääri)tapaus, missä kotihoito oli varmasti huonompi ratkaisu lapsille: Olen itse sisarusteni kanssa elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni perheessä, jossa lasten kannalta parempi vaihtoehto olisi ehdottomasti ollut kodin ulkopuolinen päivähoito. Äitimme kotiin jääminen aiheutti vakavia taloudellisia ongelmia, ja viimeiset velat on käsittääkseni saatu maksettua pois vasta pari vuotta sitten (ja vanhempani asuivat koko ajan vuokralla, eivätkä edelleenkään omistusasunnossa). Taloudelliset ongelmat vauhdittivat parisuhdeongelmia, lisäksi oli päihdeongelmaa ja kaikkien näiden summana vielä vakavia lieveilmiöitä, jotka vaikuttavat meidän lasten mielenterveyteen yhä tänäkin päivänä. Tietenkään tilanteen ei tarvitse olla noin äärikamala, jotta lapsen olisi parempi olla hoidossa muualla kuin kotonaan.. girl_wink.gif Tilanteita on erilaisia, ja ainakin tuo vastaa kysymykseesi siitä, tekeekö päiväkotiin laittaminen äidistä huonon. Ei todellakaan tee, eikä myöskään kotihoito tee äidistä hyvää. Hyvä vanhemmuus rakentuu aivan muista asioista!

 

Kirjoitin tämän jo kerran, mutta kerron vielä uudestaan: Vaikka allekirjoitan mm. Elinaisen tekstin, ei ainoastaan sen pohjalta voi tehdä ratkaisuja. Aina ei myöskään vain VOI tehdä kuten sydän sanoo... Jos taloutemme ei kestäisi hoitovapaalla jäämistäni, menisin töihin ja laittaisin lapseni päivähoitoon, koska tuolloin vaakakupissani painaisi enemmän omien kokemusteni tuoma näkemys talousasioiden vaikutuksesta parisuhteen ja koko perheen hyvinvointiin. Koska taloudellista pakotetta töihin menolla ei nyt ole (oli todella vähästä kiinni), saan tehdä kuten sydämeni sanoo ja pitää lapseni kotona. Mutta edelleen, jokainen äiti tuntee itsensä, lapsensa ja perheensä parhaiten, eikä niihin valintoihin ole kenelläkään perheen ulkopuolisella sananvaltaa. -lukuunottamatta ääritapauksia tietenkin. Piippis on ihan oikeassa siinä, että aina löytyy joku jonka mielestä teet väärin. Kun kumarrat yhteen suuntaan, pyllistät toiseen... Oman mielenrauhasi vuoksi on tärkeää, että kumarrat perhettäsi kohden, muille saa riittää pyllistys :D tee niin kuin sinulle ja teille on tärkeintä ja parhaimmaksi. Ihan sama mitä appiukko tai joku vauvafoorumilla sanoo. Sinä olet lapsesi äiti, sinä teet päätökset! Tsemppiä lipsrsealed.gif

 

muoks. korjasin kirjoitusvirheen

muoks. 2. korjasin henkilökohtaisesta tekstistä turhat yksityiskohdat pois.

Edited by Salmiakki

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä olisi yksi mielenkiintoinen tutkimus noista kortisolitasoista. En voi koko artikkelia tähän laittaa, mutta tiivistelmästäkin saa jo hyvin tietoa.

 

Alwin, Jan: Salivary cortisol in infants at daycare and at home.

Dissertation Abstracts International: Section B: The Sciences and Engineering. Vol.66(9-B ),2006, pp. 5119.

 

Adrenocortical secretion of cortisol, a product of stress, may have harmful physical and emotional effects. Increased cortisol has been observed in preschoolers at daycare; however the effects of daycare on infant adrenocortical activity remain unknown. A biobehavioral perspective on the developmental integration of behavior and biological processes can serve as a structure for examining cortisol and behavior as well as risk and protective factors for adrenocortical activation, at daycare. With that aim, salivary cortisol was assayed in twenty-five 3-to-18-month-old infants at daycare, thirteen of whom were also sampled at home. Engagement, affect, temperament, and age were examined in relation to cortisol levels at daycare. Results revealed no significant difference between home and daycare cortisol levels. Positive engagement was associated with lower average cortisol levels, distress-prone temperament was associated with less decrease in cortisol over the day, and age appeared to influence cortisol levels, especially in infants 12 months of age and older, who had higher cortisol than younger infants. The temperament scale of Smiling and Laughter was not associated with lower cortisol. It was concluded that positive engagement may buffer cortisol secretion while distress-prone temperament may increase adrenocortical reactivity at daycare. A large scale study including a measure of the quality of infant-teacher and infant-parent relationships would be useful in confirming these results. (PsycINFO Database Record © 2010 APA, all rights reserved)

 

Eiks tässä just todeta, ettei löytynyt eroja kortisolitasoissa kotona vs. päiväkodissa?

Eli taas riippuu tutkimuksesta, että mihin lopputulokseen päästään.

Olen itse sitä mieltä, että päiväkodin taso vaikuttaa tutkimuksien lopputuloksiin. Onko näitä tutkimuksia tehty Suomessa?

Edited by höpöli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minkä ikäisenä te päiväkodin työntekijät aiotte itse laittaa lapsenne hoitoon? Vai laitatteko ollenkaan?

 

Itse olen pitkän kotihoidon kannattaja, jos se vaan on mahdollista ja kyse on "normaalista" perheestä. Mietin, että mikähän olisi hyvä aika sitten lapselle mennä (päivä)hoitoon? Meillä poika jää muuhun kuin meidän hoitoon syksyllä ollessaan vähän alle 2-vuotias, mutta hoitaja on pojan mummi, ja päivät on useimmiten varmaan aika lyhyitä...Ideaalitilanteessa olisin itse halunnut hoitaa poikaa 3-vuotiaaksi asti kotona, mutta kun mummin apu on saatavissa, niin olen valmis joustamaan kun vaakakupissa on opiskeluoikeuden menetys (kaikki käytettävät poissaolovuodet nyt menneet tähän äitiyslomaan/hoitovapaaseen) :girl_sigh:.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ en ole päiväkodissa töissä, mutta itse ajattelen, että 3-vuotiaalla alkaa olla valmiuksia jäädä kodin ulkopuoliseen ryhmään toimimaan muutamiksi tunneiksi päivässä. Lapsesta riippuen tietysti; jotkut kaipaavat ikäistään seuraa jo aiemmin, toiset eivät olisi kypsiä erottautumaan vanhemmistaan säännöllisesti vielä silloinkaan. 3-4-vuotias alkaa kuitenkin jo harjoitella vuorovaikutteista leikkiä yms, joten tuolloin vertaisryhmän tarpeelle alkaa oikeasti olla perusteita. Nuo tarpeet voi täyttää esim. muutamana päivänä viikossa olevalla parin tunnin kerrallaan kestävällä kerholla tms. Ja luonnollisesti jo pienellekin lapselle tekee hyvää nähdä ja viettää aikaa ikäisessään seurassa, mutta nyt oli kyse säännöllisestä hoitoon jättämisestä ilman vanhempia.

 

Itse voisin ihannetilanteessa kuvitella laittavani lapseni osapäiväiseen hoitoon (max 6h/päivä) 3-vuotiaana. Luulen kuitenkin, että taloudellisista syistä saatamme joutua laittamaan lapset osapäivähoitoon jo, kun nuorempi täyttää 1,5-2vuotta. 9h tarhapäiviltä toivoisin alle kouluikäisen lapseni välttyvän kokonaan, mutta pahoin pelkään ettei talous anna tuollaiselle periksi, ja jossain vaiheessa on minuun tehtävä täyttä työviikkoa. Toivottavasti ei kuitenkaan heti kun palaan töihin.

Edited by Salmiakki

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä nyt voin ihan omakohtaisen kokemuksen tänne kirjoittaa. Poika siis aloitti päiväkodissa ollessaan 4 päivää vajaan 10kk ikäinen, suoraan kokopäivähoitoon meni. Tutustumassa oltiin käyty muutamaan kertaan, tuolloin oltiin oltu paikalla sen parisentuntia.

Meillä siis pojan rutiinit muuttuivat kerralla aika rajusti: Kun aikaisemmin oltiin äidin kanssa kotona koko päivä, niin yhtäkkiä herätessä äiti ei ollutkaan paikalla. Minä kun lähden ajamaan töihin viimeistään klo 7. Isä siis muuttui arkisin aamurutiinien tekijäksi. Hoitoon mies vie pojan siinä n klo 10, eli aamulla jonkin aikaa leikkivät kotosalla. Viimeistään klo 10 on poika kuitenkin jo hoidossa, päiväkodissa ja vielä sisarusryhmässä. Samassa ryhmässä siis on alusta asti ollut lapsia 1-6v. Kotiinlähtöaika on sitten hieman ennen 17, eli vähintään se 7h tulee päivän pituudeksi joka päivä.

Miten on mennyt? Aloittaessaan päiväkodin Luke oli iloinen ja hymyileväinen poika, hieman ehkä hiljainen ja ennemminkin seurailija ja katselija. Puhetta ei vielä ollut (ei oikeastaan edes sitä omaa kieltä) ja juuri oltiin aloittelemassa tuen kanssa kävelyä.

Eka asia joka huomattiin, oli se, että kaikki lelut alkoivat pitää ääntä. Autot pärisivät ja nallet ölisivät. Iltaisin oltiin toki hirmuisen väsyneitä, ja alkuun sylissä viihdyttiin illalla hieman tavallista enemmän. Mutta hyvillä mielin aamuisin metiin hoitoon ja välillä tuli itku kun kesken leikkien haettiin pois. Öisin nukuttiin hyvin, enkä muista että sen suurempia uniongelmia olisi tuossa alussa ollut.

Nyt meillä vipeltää pieni taapero, ikää se hieman reilu 1v 4kk. Luke on mielettömän sosiaalinen, menee nopeasti muiden lasten leikkeihin mukaan (tietysti edellen sitä rinnakkaisleikkiä) ja touhuaa kauheaa vauhtia. Uudet aikuiset aina hiukan jännittää, mutta kunhan hetken saa äitin sylissä katsella, niin taas mennään. Motoriikka on räjähtänyt hurjaan vauhtiin, juostaan toppavaatteet päällä, kiivetään minne tahansa ja hypitään jumppapallolla. Poika on varsinainen höpöttäjä, omaa puhetta tulee vaikka muille jakaa, oikeat sanat ovat vielä hiukan hakusessa.

Kaiken kaikkiaan pitäisin hoidon aloittamista Luken kohdalla pelkästään positiivisena asiana. Tottahan toki meillä on korvatulehduksia hoideltu, samoin erinäisiä kuumeiluja. Mutta ne nyt olisi olleet edessä joka tapauksessa oli aloitusikä mikä tahansa.

itseni kohdalla pää kestää taas paremmin kun töissä olen. Olen mielestäni parempi äiti pojalle kun saan hetken aina päivisin olla vain aikuinen ja tehdä työjuttuja joista nautin aivan suunnattomasti. Kotiin jäädessäni olisin ollut jatkuvasti väsynyt, enkä varmasti olisi jaksanut puuhailla ja leikkiä pojan kanssa siinä mittakaavassa kuin mitä hoidossa ja nyt sitten iltaisin jaksetaan.

 

Meillä siis koen aikaisen hoidon aloittamisen olleen hyvä asia joka on sujunut aivan loistavasti. En muuttaisi päätöstä vaikka siihen mahdollisuus olisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eiks tässä just todeta, ettei löytynyt eroja kortisolitasoissa kotona vs. päiväkodissa?

Eli taas riippuu tutkimuksesta, että mihin lopputulokseen päästään.

Olen itse sitä mieltä, että päiväkodin taso vaikuttaa tutkimuksien lopputuloksiin. Onko näitä tutkimuksia tehty Suomessa?

 

Jep. Juuri siksi sen liitinkin tähän, että tulee myös toisenlaiset tuloksen saanut tutkimus esille. Uskon itse juuri tuohon lapsen ja hoitajan/hoitajien välisen suhteen laadun vaiktukseen. Samantyyppisiä tutkimustuloksia on koulussa pärjäämisestä eli opettaja-oppilassuhteella on siinä suuri merkitys ei vain lapsella itsellään.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä siis koen aikaisen hoidon aloittamisen olleen hyvä asia joka on sujunut aivan loistavasti. En muuttaisi päätöstä vaikka siihen mahdollisuus olisi.

 

Tämä ei ole nyt suoraan Natille tarkoitettu, vaikka hänen kommenttiaan lainaankin.

 

Tämä on asia, joka mua ihan aidosti kiinnostaa. Monet vanhemmat, jotka ovat lapsensa vauvana laittaneet hoitoon, kertovat että lapsi on sopeutunut tosi hyvin ja lapsi on oppinut hirveästi uutta. Päiväkotihoidon aloittaminen nähdään siis lähestulkoon vain positiivisena asiana.

 

Onko sitten kaikki nämä negatiiviset tutkimustulokset täysin kukkua? Vai onko vanhempi sokea tilanteelle ja haluaa uskoa kaiken olevan parhain päin? (Eli vanhempi ei osaa kohdata lasta tunnetasolla?)

 

Tietenkin jotain stressitasoa ei välttämättä näe päälle päin. Ainoaksi keinoksi jää tarkkailla lapsen toimintaa ja mielentilaa, ja jos kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, niin silloin kaiken uskotaan olevan kunnossa.

 

Tahdon siis sanoa, että mistä johtuu tämä epäsuhta tutkimusten ja todellisuuden välillä? En väitä, että täälläkin omia kokemuksiaan kertoneet valehtelisivat tai puhuisivat asioita kauniimmiksi kuin ne ovatkaan. Ihmetyttää kuitenkin, että missä ovat sitten ne lapset ja tapaukset, joille päiväkotihoito aiheuttaa ongelmia, jos kerran suurimmalla osalla kaikki näyttää sujuvan erittäin hyvin. Ja minkä ansiota helppo päivähoidon aloitus on? Pätevän henkilökunnan, vanhempien, lapsen omien luonteenpiirteiden, oikean aloitusiän..? Miksi mitään tutkimuksia edes tehdään, jos lapsilla asiat on oikeasti hyvin ja mikään ei vaikuta mihinkään?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vai onko vanhempi sokea tilanteelle ja haluaa uskoa kaiken olevan parhain päin? (Eli vanhempi ei osaa kohdata lasta tunnetasolla?)

Poika aloitti päiväkodissa ollessaan 1v 8kk ja mun mielestä sopeutui tosi hyvin. Hän tykkää leikkiä samanikäisten kanssa ja on myös innoissaan päiväkodissa järjestettävästä aktiviteetista (jumppa, musiikkihetket, askartelu, leipominen ym.). Pojan viihtymisen olen siis päätellyt mm. hänen omasta puheestaan (kertoo innoissaan mitä on tehnyt päivän aikana ja kenen kanssa on leikkinyt) sekä hoitajien kommenteista. Mua ärsyttääkin sen takia tosi paljon kommentit, että päiväkodin aloitus olisi aina vaikeaa ja traumaattista lapsille. Meillä poika ei ole tosin koskaan ollut 5 päivää viikossa hoidossa, koska teen 4 päiväistä viikkoa ja miehellä on myös säännöllisesti vapaapäiviä viikolla, joten pojan hoitopäivät ovat enintään 3-4 päivää viikossa ja hoitoaika yleensä n. 6-7 tuntia päivässä ja ikääkin oli jo lähes 2-vuotta, joten uskon että sekin vaikuttaa päivähoitoon sopeutumiseen.

Edited by Eva Luna

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ En minä sitä sanokaan, että aloitus olisi aina vaikeaa. Näen vain melkoisen ristiriidan tutkimustulosten ja vanhempien kertoman välillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tahdon siis sanoa, että mistä johtuu tämä epäsuhta tutkimusten ja todellisuuden välillä? En väitä, että täälläkin omia kokemuksiaan kertoneet valehtelisivat tai puhuisivat asioita kauniimmiksi kuin ne ovatkaan. Ihmetyttää kuitenkin, että missä ovat sitten ne lapset ja tapaukset, joille päiväkotihoito aiheuttaa ongelmia, jos kerran suurimmalla osalla kaikki näyttää sujuvan erittäin hyvin. Ja minkä ansiota helppo päivähoidon aloitus on? Pätevän henkilökunnan, vanhempien, lapsen omien luonteenpiirteiden, oikean aloitusiän..? Miksi mitään tutkimuksia edes tehdään, jos lapsilla asiat on oikeasti hyvin ja mikään ei vaikuta mihinkään?

 

Ehkä suurin osa tämän foorumin ihmisistä on kuitenkin niitä jotka laittavat lapsensa päiväkotiin myöhemmällä iällä? Tai ehkä ne joilla on stressiä aikaisesta päiväkotiin menosta eivät tule sitä tänne nettiin kirjoittelemaan, vaan omassa elämässä voi olla muitakin haasteita ja ongelmia, ehkä kotonakin esim. tiukan toimeentulon takia? Tuli vaan näin äkkiseltään mieleen... Tämä on kuitenkin vauvafoorumi jossa vois olettaa että suurin osa kirjoittelevista keskittyy nimenomaan lapsen odotukseen tai hoitamiseen. Tai ovat muuten hyvin perhekeskeisiä.

 

Mä oon sitä mieltä että jos on varaa ja pää kestää / tykkää pysyä kotona, niin eiköhän suurin osa viettäis kotielämää lapsen kanssa siihen asti että lapsi osaa esim. kävellä ja/tai puhua. Kaikilla vaan ei ole varaa sellaiseen tai tosiaan kokee olevansa parempi äiti tai isä jos käy töissä.

Edited by Peppar

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ En minä sitä sanokaan, että aloitus olisi aina vaikeaa. Näen vain melkoisen ristiriidan tutkimustulosten ja vanhempien kertoman välillä.

En mä sua tarkoittanutkaan, vaan yleensä kommentteja mitä olen lukenut tai saanut kuulla pienten päiväkodin aloituksesta ja sopeutumisesta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onkos sitten ikää, jolloin lapsi kannattaa laittaa päiväkotiin, vaikka vanhempi on kotona pienemmän sisaruksen kanssa?

 

Mä olen ehkä lasten kanssa kotona, kunnes esikoinen menee esikouluun, ja olen ajatellut, että päiväkerho, avoin perhekerho sekä kavereiden ja naapureiden lasten kanssa oleminen riittävät sosiaalisiksi virikkeiksi. Esikoinen on nyt 3-vuotias ja käy päiväkerhossa 10 lapsen ryhmässä 2 krt viikossa 3 h kerrallaan. Ensi tai viimeistään sitä seuraavana lukuvuonna kerho on 3 krt/vko, ja tietysti vähitellen mukaan alkaa tulla harrastuksiakin, joissa toimitaan ryhmässä. Itse koen, että tämä on riittävästi, mutta mikä on ammattilaisen mielipide?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirjoitin omakohtaisia kokemuksia 1-vuotiaan hoitoonmenosta. Sensuuri iski enkä ehkä halua sittenkään jakaa kaikkea tässä keskustelussa, joten poistin tekstin.

Edited by hiljaisuus

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tättärä, itse työskentelen nimenomaan mm. tuollaisen päiväkerhotoiminnan parissa. 2-3 kerhopäivän sopivuus riippuu aivan lapsestasi. Lähteekö hän kerhoon mielellään, vai jäisikö mieluummin kanssanne kotiin? Puhuuko hän kotipäivinä, että olisi kiva tänäänkin päästä kerhoon?

 

Itse olen huomannut, että usein 3-vuotiaille saattaa olla vaikeaa jäädä kerhoon, jos äiti menee kotiin pienemmän sisaruksen kanssa. Pienet, 3-vuotiaat kerholaiset saattavat alkaa myös ikävöidä kotiin jo 2 tunnin kerhoilun jälkeen, ja varsinkin juuri 3 vuotta täyttäneille kolmenkin tunnin kerhopäivät tuntuvat alkuun aika pitkiltä. Jotkut taas oikein odottavat kerhopäiviä ja tulisivat kerhoon vaikka joka päivä (ainakin puheidensa mukaan girl_wink.gif), ja heitä saattaa harmittaa kun leikit pitää lopettaa kesken, eli kerhoaika saattaa joinain päivinä tuntua liian lyhyeltä. Kuitenkin usein vasta 4-5-vuotiaat lapset alkavat kerhossa itse kysellä, miksi kerhoaika on niin lyhyt ja miksei huomennakin voisi tulla kerhoon? Eli oman havainnointini perusteella useat 4-5-vuotiaat alkavat kaivata jo selvästi enemmänkin aktiviteettia ja ikäistensä seuraa kuin 3-vuotiaat tai sitä pienemmät. 3-vuotiaat leikkivät vielä pitkälti rinnakkaisleikkiä, ja saattavat tarvita leikkiensä johtajaksi ennemmin aikuisen kuin muita lapsia. 4-vuotiaat osaavat leikkiä jo keskenään, eikä aikuista välttämättä tarvita kuin ulkopuoliseksi, sivusta hiljaa seuraavaksi "tuomariksi". Ja tehdäänhän kerhoissa paljon muutakin kuin leikitään! girl_smile.gif Kerhotoiminta eroaa päivähoidosta sikälikin tosi paljon, että kerhoaika käytetään aktiivisesti erilaisiin toimintamuotoihin (ohjattu leikki, vapaa leikki, musiikki, askartelu, ulkoiluretket, sadut yms), sillä aikaa ei kulu perushuoltoon. Pieni eväshetki meillä on, ja lisäksi tietysti vessassa käydään jos on tarvis, käsiä pestään jne. Mutta siis aktiivista toiminta-aikaa on päiväkodin päivittäisiin, lyhyisiin toimintatuokioihin verrattuna tosi paljon. Sikäli lapsi saattaa saada virikenälkänsä hyvinkin tyydytettyä päiväkerhossa jo tuona muutamana päivänä viikossa, ja nauttii myös niistä parista viikoittaisesta, rauhallisesta kotipäivästä äidin ja pikkusisarustensa kanssa.

Edited by Salmiakki

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kommentoimatta muuta ketjun keskustelua haluaisin Ida-Marille sanoa kannustavana kommenttina, etteivät lapsen hoitojärjestelyt tee kenestäkään parempaa tai huonompaa äitiä. Kuten joku muukin jo totesi, äitiyden myötä (ja varmaan jo raskausaikanakin) huomaat, että teit sitten niin tai näin, olet aina jonkun kritiikin kohteena. Pitää vaan luottaa omaan järkeen (ja sydämeen) ja luoda käytännöt jotka on parhaaksi juuri sille teidän omalle perheelle, vaikka kaikki naapurit (ja appivanhemmat) tekisivät toisin.

 

Mulla on omakohtaista kokemusta pienen lapsen, juurikin alle yksivuotiaan, hoitoonmenosta. Lapsi aloitti päivähoidon 11-kuisena perhepäivähoitajalla. Aloituksesta lähtien kaikki on mennyt loistavasti, ja lapsi tykkää mennä hoitoon ja leikkimään kavereidensa kanssa. Lapsi on hoidossa neljä päivää viikossa, aloitimme lyhyemmällä 6 tunnin päivällä mutta nyt päivät ovat 7,5-tuntisia. Hoitaja on aivan huippu ja olemme tosi tyytyväisiä, että saimme lapselle näin ihanan hoitopaikan. Päiväkotiin en olisi lasta halunnut laittaa, koska hän on kovin herkkä ja esim. stressaantuu hälinästä, ja onneksi saimme hakemamme perhepäivähoitopaikan. Toiset lapset ovat arempia ja toiset rohkeampia, joten mielestäni tämäkin on enemmän persoonallisuus- kuin ikäkysymys. Päiväkodin sylitilanteesta en tiedä, mutta ainakin meidän tilanteessa pph:lla on ollut mahdollisuus antaa pienelle tarvittaessa lisähuomiota, apua ja syliä, sillä muut lapset ryhmässä ovat jo vähän isompia ja omatoimisia ja meidän lapsi on ainoa vaippaikäinen. Rutiinit (ruokailu, unet, pottailu jne.) oli meidän perheessä muodostuneet "päivähoitorytmiin" jo ennen hoidon aloitusta, joten lapsi ei varmaan ole sen suhteen kokenut mitään shokkia tai muutosta.

 

Itse en koe olevani huono äiti vaan itse asiassa hyvä äiti. Mulla on huomattavasti pidempi pinna lapsen kiukuttelujen kanssa kun olen saanut päivät ajatella "aikuisten juttuja", ja jaksan itse paremmin keskittyä leikkeihin ja lapsen elämään, kun omassa elämässä on muutakin kuin lapsenhoitoa 24/7. Myös parisuhde voi paremmin kun rahasta ei ole niin tiukkaa kuin hoitovapaan aikana. Meidän kodissa rakastetaan kovasti ja uskon, että lapsella on kaikkineen elämässään turvallinen, tyytyväinen ja rakastettu olo ja se on aika hyvä lähtökohta elämälle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä luulen, viitaten Naddan kysymyksiin, että vanhemmat laittavat sosiaalisen ja reippaan lapsen aikaisemmin päivähoitoon, ts. että tätä kuviota vääristää se, että kovin arat lapset päätyvät päivähoitoon keskimäärin myöhemmin -> varhain aloittaneiden kokemukset on kenties positiivisempia? Meidän lapsi aloitti päiväkodissa 1v 10kk ja on minusta sopeutunut loistavasti kolmeen hoitopäivään viikossa. Jos lapsi olisi arempi, ei varmaan olisi aloittanut vielä, mutta tuo sosiaalinen sukkula tuntuu viihtyvän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä oli puhetta siitä, miten paljon eri ikäiset kaipaavat ikäistään seuraa. Meidän poika kaipasi selkeästi ainakin tietyn kaverin seuraa jo 2v4kk:n ikäisenä. Mielestäni se, että poika huutaa kaverinsa nimeä kotona ja aina juoksee halaamaan kaveriaan, kun tämän näkee on selkeä merkki siitä, että kaverin seuraa on kaivattu. Nämä kaverukset myös leikkivät yhdessä, eli kyseessä ei ole pelkästään siitä, että leikkivät vierekkäin, vaan selkeästi leikkivät myös yhdessä. Olen kuullut samaa muilta samanikäisten vanhemmilta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lupasin etsiä vähän nimiä, joiden tutkimustuloksiin ja työhön viittasin aiemmissa kommenteissani. Hyviä koulutuksia juuri taaperoiden emotionaalisesta hyvinvoinnista olen saanut mm. näiltä ihmisiltä:

 

Tarja Lund, lastenpsykologi

Merja-Maaria Turunen, ylilääkäri, lasten psykologian pkl, HUS

Tuija Fontell, osastonylilääkäri, pienten lasten psykiatrinen klinikka, HYKS

Eija Palomäki, psykologi, HUS

Ann-Mari Suvisaari, lastenpsykiatria, HYKS

 

En ole etsinyt enkä tiedä, mitä googlettamalla mahtaa heistä löytyä, itselläni kun ei ole siihen tarvetta ollut. Mielestäni kuitenkin todellisia alansa asiantuntijoita, joten olankohautuksella en heidänkään työtään ja mielipiteitään ohittaisi.

 

 

*

 

Eihän toki päiväkodin aloitus kaikilla mene samalla tavalla ja kyllähän osa lapsista sopeutuu hyvinkin. Se, että esimerkiksi lapsen motoristen tai kielellisten taitojen koetaan vauhdilla kasvaneen päiväkodin aloituksen jälkeen, voi toki johtua pk-hoidon tavoitteellisuudesta ja suunnitelmallisuudesta, mutta myös lapsen ikä ja herkkyyskaudet vaikuttavat tähän. Voi olla, että samalla lapsella olisi myös kotona ollut kielellisen kehityksen herkkyyskausi ihan samaan aikaan :). Esimerkiksi nuo herkkyyskaudet (milloin lapsella on suurin mahdollisuus oppia tiettyä uutta asiaa) ovat asioita, joita on vaikea väkisin nopeuttaa - ne tulevat ajallaan.

Edited by Elinainen

Share this post


Link to post
Share on other sites

En nyt ole koko viestiketjua lukenut, mutta onkohan kukaan oikeasti tehnyt vertailevaa tutkimusta lasten psykiatrisista ongelmista verraten pitkään kotihoidossa olevia varhaisiin päiväkodin aloittajiin. Lähinnä nyt siis haen sitä, että nykyinen vanhempainvapaa kuitenkin jo ihan sellaisenaankin on jo pitempi kuin esimerkiksi se mitä omilla vanhemmillamme on ollut. Itse olen tainnut olla hieman reilu puolivuotias mennessäni hoitoon ja samoin on omien veljieni kohdalla. Ja siitä huolimatta kaikista meistä on kasvanut kunnollisia kansalaisia jotka hyvin maailmassa pärjäävät. jos jotain, niin olemme kaikki hyvin itsenäisiä ja sitä olemme olleet jo pienestä pitäen. Kahden työnarkomaanin lapsina minä olen ollut se, joka koulun jälkeen on huolehtinut veljet kotiin, laittanut jotain pientä välipalaa ja sitten on tehty läksyt, kaikki tuo yleensä ennen kuin vanhemmat tulivat kotiin. Hyvin kotona pärjättiin eikä äidin perään sen suuremmin haikailtu. Tosin ehkä tiukahko kasvatuskin siihen vaikutti. Onnellisia ja varsin tasapainoisia yksilöistä meistä kuitenkin on tullut. Vaikka toki on niin, että katson asiaa nyt sisäpuolisen sokeudella. Tiedän että perhettämme aikanaan jotkut kauhistelivat, huvittavimpana esimerkkinä eräs ala-asteen opettaja joka oli kauhuissaan kuullessaan että meillä läksyt oli tehtävä ennen kuin lähti iltapäivällä ulos leikkimään. Oli kuulemma liikaa vaadittu lapselta...

 

Mutta siis... tarkoitukseni on sanoa, että ei historia nyt ihan hirveältä vaikuta aikaisen hoidon aloittamisen suhteen. Toki keskustelua asiasta on käyty siitä asti kun naiset työelämään lähtivät. Kuitenkin Suomen kaltainen äitiys/vanhempainvapaa malli on ihan ihmetys esim. USAssa, jossa äidit palaavat työelämään jopa muutaman päivän sisällä synnytyksestä. Sen enempää en tuosta asiasta kuitenkaan aio sanoa, sillä varsin yleistä tietoa on kyseisen kansakunnan henkinen "hyvinvointi".

 

Korostaisin kuitenkin sitä miten psykologis-fysiologinen yksilö jokainen ihminen on. Se mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle. Itse olen Äiti isolla Ä-kirjaimella, mutta kotiäiti en ole pienimmässäkään määrin. Poikani on minulle maailman rakkain ja tärkein ihminen, mutta koin etten ole hänelle se paras mahdollinen äiti mikäli kotiäidiksi jäisin. Se ei vain ollut se minun juttuni. Kuuntelin muiden suunnitelmia olla kotona ainakin kolmivuotiaaksi, tai sitten kouluikään asti, eikä mikään olisi voinut tuntua omalla kohdallani huonommalta valinnalta. olisiko siis ollut pojalleni parempi olla kotona kaksin minun kanssani niin, että olisin päivä päivältä ollut kiukkuisempi, onnettomampi ja ärtyneempi. Viimeiset kuukaudet kotona ollessani tuntui siltä että päivät kuluivat vain miestä kotiin odottaessa. Riittämättömyyden tunne alkoi vyöryä päälle ja viedä ne loputkin voimavarat. koeta siinä sitten leikkiä ja puuhastella iloisena pojan kanssa.

 

Toiset ovat luotuja kotiäideiksi, toiset eivät. Mutta ei se "pelkkä" äitiys tarkoita sitä että on huono äiti...

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now