Ida-Mari

Lapsi hoitoon alle vuoden ikäisenä

377 posts in this topic

Mulla on vähän semmoinen fiilis, että vaikka MONET väittävät etteivät voi mitenkään olla pois työelämästä ja alalla asiat muuttuvat niin nopeasti ja putoat kuin eno veneestä yms yms niin kuinka paljon semmoisia työpaikkoja oikeasti on? Uskon, että valtaosan kohdalla - vaikka olisi poissa pidempään - niin ei ole oikeasti mitään merkittävää haittaa ja pääsee muutamassa kuukaudessa takaisin junan kyytiin. Itse olen ollut melkein 4v poissa enkä koe jääneeni mitenkään junasta pois. Tai jäin ja nyt olen taas kyydissä. :grin: Aika nopeasti olen päässyt taas asioihin kiinni...ja omalla tavallaan uskon, että oma asennekin vaikuttaa. Jos tarkoitat haitalla sitä, että ura ei ole edennyt yhtä nopeasti tai työkaverit ovat menneet ohi niin... se on eri asia. Ainakin mulle.

 

Mä olen valitettavasti nähnyt ja kuullut sellaisista tapauksista, että heti töihin hoitovapaalta palattua on aloitettu ko. henkilöä koskevat yt:t päälle ja soon moro sit. Okei, näissä tapauksissa yt:t ovat olleet jo aikaisemmin (ts. mammiksen/hoitovapaan aikana) omassa yksikössä, joten hyvin mahdollista on, että olisi jo aiemmin napsahtanut kohdalle. Lisäksi olen nähnyt, että pidemmältä hoitovapaalta palaavan kanssa on lähdetty neuvottelemaan paketista lopputuloksena, että ko. tyyppi on irtisanoutunut. (Tän lainmukaisuudesta voisi sitten erikseen keskustella pitkän tovin.)

 

Voi olla, että nuo tilanteet saavat ko. henkilöille loppupeleissä paremmat tilanteet työelämässä, eli löytävät sitten paremmat työpaikat ja reilumman työnantajat.

 

Mulle tulee mieleeni esimerkiksi tietyn alan lääkärit, eli jos vaikka joku kirurgi on poissa 4-5 vuotta töistä, saattavat menetelmät olla muuttuneet, taidot "ruostuneet" ja olla aika haastava töihinpaluu. En tosin ole mikään alan asiantuntija, mutta näin olettaisin. Omalla alallanikin on tapahtunut tosi paljon viidessä vuodessa, säännökset, työkalut ymv. ovat muuttuneet, joten olisi myös itselleni erittäin haasteellinen paluu esim. viiden vuoden kotonaolon jälkeen (molemmat lapset kotona kolmivuotiaiksi). Joutuisin käytännössä "aloittamaan alusta", en niitä työtehtäviä voisi kunnolla tehdä, mitä itselläni on. Ihan muutamassa kuukaudessa en itse uskoisi pääseväni takaisin kelkkaan. Voin tietysti olla väärässäkin.

 

Kaikki nämä toki ovat valintoja, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Koko elämä on yhtä kompromissien tekoa lasten syntymän jälkeen. :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle tulee mieleeni esimerkiksi tietyn alan lääkärit, eli jos vaikka joku kirurgi on poissa 4-5 vuotta töistä, saattavat menetelmät olla muuttuneet, taidot "ruostuneet" ja olla aika haastava töihinpaluu. En tosin ole mikään alan asiantuntija, mutta näin olettaisin. Omalla alallanikin on tapahtunut tosi paljon viidessä vuodessa, säännökset, työkalut ymv. ovat muuttuneet, joten olisi myös itselleni erittäin haasteellinen paluu esim. viiden vuoden kotonaolon jälkeen (molemmat lapset kotona kolmivuotiaiksi). Joutuisin käytännössä "aloittamaan alusta", en niitä työtehtäviä voisi kunnolla tehdä, mitä itselläni on. Ihan muutamassa kuukaudessa en itse uskoisi pääseväni takaisin kelkkaan. Voin tietysti olla väärässäkin.

 

Kaikki nämä toki ovat valintoja, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Koko elämä on yhtä kompromissien tekoa lasten syntymän jälkeen. :girl_smile:

 

Juuripa näin. Ainakin pitää tosissaan panostaa kun palaa sinne työelämään takasin, MONI asia on muuttunut ja uutta on opeteltava ja sisäistettävä PALJON. Se ei hirveästi auta potilaille sanoa että sori, olen ollut tässä lasten kanssa kotona pari vuotta ja en ole kuullutkaan tämmöisestä uudesta lääkkeestä/hoidosta...

 

MUTTA SILTI olen sitä mieltä, että muutama kuukausi työelämässä versus pienen lapsen elämässä on ihan eri asia, eli jos meilläkin olisi sellainen tilanne ettei saataisi kotiin hoitajaa, jäisin kotiin siihen että vauva on 1v, eli n 3kk pidemmäksi aikaa kuin mitä vanhempainloma loppuu. Se ei ole käytännössä mikään hirveän pitkä aika eikä tee työelämään paluusta sen vaikeampaa, mutta pienelle ihmiselle 3kk tarkoittaa ihan eri elämäntilannetta ja valmiuksia olla erossa äidistä ja vielä isossa lapsiryhmässä uusien vaatimusten edessä.

 

Olenkin sitä mieltä että vanhempainvapaata pitäis pidentää siihen että lapsi on vuoden ikäinen, olisi kaikille helpompaa. Jos haluaa mennä töihin aiemmin niin ainahan ne vapaat voi jakaa vanhempien kesken tai sitten sen voisi vaikka katkaista eli tuo 3kk olisi "vapaehtoista vanhempainvapaata". Asenteet työelämässäkään ei muutu niin kauan kuin ihmisten käytännöt ei muutu. Minun mielestä ei pitäisi olla vain vaihtoehtoja 9kk kotona tai 3 vuotta kotona, vaan paljon erilaisia sovelluksia siltä väliltä.

 

Haluan tehdä töitä, mutten lasten ja perheen kustannuksella. Oma ja lasten hyvinvointi on kuitenkin se perusta millä niitä töitä jaksaa tehdä.

Edited by Tiikeriemo76

Share this post


Link to post
Share on other sites

Totta!

Ja keneköhän lapsia se äiti siellä kotona hoitaa? Mua niin oksettaa aina kun on näitä kuka maksaa ja mitä juttuja, kuten tuossa toiseesa "Varo, näin kodista tulee vankila! -ketjussa. Eikö sillä lapsella ole myös isä? Miksi aina puhutaan naisten köyhyydestä, eikö sillon koko perhe ole köyhä? Mikä oikeus miehellä on enemmän tienaavana "nauttia" "omista" rahoistaan ja nainen hoitaessaan pariskunnan yhteisiä lapsia kituuttaa köyhyysrajalla ja siihen päälle sitten vielä syrjäytyy työelämästä.

Mun mielestä se isä on sillon helvetin huono isä, jos tuijottaa vaan omaa napaansa, välittämättä perheen hyvinvoinnista.

 

Meillä on aina perhettä ajateltu kokonaisuutena. Meitä on tässä 6 ihmistä joista kaikki ovat yhtä tärkeitä, jokaisella on oma roolinsa ainakin aikuisilla mutta molemmat vanhemmat pystyvät tarvittaessa tekemään toisen puolesta samat asiat paitsi isi ei pysty imettämään :girl_wink:

 

Mun miehellä on huonommat tulot kuin minulla. Mutta sen työ on sellainen, että kukaan ei voi paikata sitä sen työpaikalla. Siksi sen on tosi hankalaa olla sieltä pitkään pois. Haluaisi pitää isäkuukauden, mutta ei ole vielä varmaa onko se työtilanteiden puitteissa mahdollista.

Meille on itsestäänselvää että meidän talous on yhteinen. Meille molemmille lasten hyvinvointi on myös tärkeintä. Me ollaan eletty sitä oravanpyörää että lapset hoidossa 9h päivässä ja illalla yhteistä aikaa keskimäärin 3h ennen kuin nukkumatti tulee. Se ei ole oikein mistään kotoisin. Meille onneksi on taloudellisesti mahdollista olla osa-aikatyössä ja sen aikaa kun olen koko aikatyössä hoitaja on kotona (mikä oikeasti säästää tunnin ja miljoonasti hermoja päivässä kun liikkuvia osasia on vain se vanhempi).

Toki se tarkoittaa sitä ettei me matkustella tai muutenkaan kuluteta rahaa mihinkään ylimääräiseen. Kestävää ja järkevää kulutusta. Mutta kaikkia asioita ei voi rahassa mitata. Yksi niistä on henkinen hyvinvointi.

 

Mutta kuten tämän ketjun alkuperäinen kysymys kuuluu: onko äiti huono äiti jos vie lapsen hoitoon alle vuoden ikäisenä niin minun vastaus on että ei ole, mutta ne hoitomuodot ja ajat kannattaa miettiä tarkoin jotta kaikilla olisi hyvä olla!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haluan tehdä töitä, mutten lasten ja perheen kustannuksella. Oma ja lasten hyvinvointi on kuitenkin se perusta millä niitä töitä jaksaa tehdä.

 

My thoughts exactly.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän OT: pakko puuttua tohon opiskelijat saa muutakin kuin opintorahaa-juttuun, että ei ne paljon siellä paina. Matkustaminen on toki halvempaa, mutta ei niin halpaa, että opintotuesta voisi reissuja maksaa. Mulla oli opiskeluaikana budjetti tälläinen:

 

+ Opintoraha verojen jälkeen 450 e

+ Miehen sotilasavustus inttiaikana 225 e

 

- Vuokra 450 e

- Kouluruoka 50 e

- Laskut (puhelin, netti, TV-lupa, sähkö) n. 100 e

- Salikortti 30 e

- Kotona käyminen kerran kuussa 80 e

 

Voitte itte laskea paljonko jäi ruokaan. Ei mitenkään liikaa. Tuon lisäksi oli ehkäisy (kolmen kuukauden välein 40 e), hygieniakamppeet, vaatteet, kosmetiikka ja niin edelleen ja niin edelleen. Tuon kituuttamisen seurauksena en ikinä enää halua joutua tilanteeseen, jossa illalla on nälkä ja jääkaapissa maitopurkki ja valo ja ruokakaapissa kaksi pussia nuudeleita. IKINÄ. Varsinkaan pienen lapsen kanssa. Sen takia vierastan tosi paljon ajatusta vain toisen tuloilla elämisestä, koska menot ei tähän päivään mennessä ole ainakaan pienentyneet yhtään. Joku 300 euroa kodinhoidontukea ei varmasti paljon lämmitä.

 

Ja siis ei sillä, kyllähän tuollakin summalla pärjäsi, hengissä olen edelleen. Ja ihan kivaakin oli joskus. Mutta kyllä tuo kituuttaminen ja jatkuva menojen kyttääminen kiristi sekä omaa hermoa että meiän parisuhdetta niin paljon, että tuollaiseen en enää rupea.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä yksi huono äiti heigirl_haha.gif Esikoinen aloitti tarhan heti täytettyään 1v, vaikka ei silloin ollut mitään taloudellista pakkoa. Ja meidän kohdalla se oli loistava ratkaisugirl_dance.gif Poika sopeutui tosi hyvin eikä ikinä ollut mitään ongelmia. Kun vuoden tarhauran jälkeen jäin uudelle äitiyslomalle puhuin päiväkodin työntekijöiden kanssa moneen otteeseen siitä miten pojan suhteen tehdään. Jokainen oli sitä mieltä ettei missään nimessä kannata ottaa poikaa ainakaan kokonaan päiväkodista pois, samaa mieltä olin itsekingirl_sigh.gif 6kk ajan poika oli tarhassa 3pv/vk vaikka itse olin kotona, ja kyllä huomasi tarha- ja kotipäivien eron.. Kotipäivinä tuo vilkas ja voimakas uhmainen poika turhautui ja hyppi seinillä jo ennen lounasta vaikka oltaisiin ulkoiltu tms.. Nyt valitettavasti jouduin ottamaan hoitokatkon koska päiväkoti tuli näihin tuloihin nähden liian kalliiksi, jatkaa samassa paikassa taas syksyllä jolloin myös kuopus menee päiväkotiin, heti täytettyään 1vgirl_wink.gif Tosin tälläkertaa on myös se taloudellinen pakko.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei, olen kahden pienen lapsen äiti. Käyn itseni kanssa henkistä kamppailua laittaako vai ei lapset syksyllä hoitoon nuoremman ollessa vain 1v 2kk.

 

Minulla päänvaivaa ei aiheuta tulot, vaan se, että ellen mene, minulla ei ole mitään mihin palata. Voisin tietysti hakea myös uudelleen, mutta tuoreiden ylioppilaiden kanssa kilpaileminen opiskelupaikasta keskinkertaisilla papereilla ei ole helppoa.

 

Minä tahtoisin päästä jo opiskelemaan ja takaisin työelämään. Ikä tässä ei ole ratkaisevin, vaikka lähestyn kolmenkympin ikää. Toisaalta en kuitenkaan haluaisi laittaa lastani hoitoon niin pienenä. Tästä minulla on kokemusta esikoisen osalta, joka oli hoidossa muutaman kuukauden, ollessaan 1v 4kk. Lapsi sopeutui hoitopaikkaan hyvin. Mieheni vei hänet hoitoon ja minä hain iltapäivällä. Luulen, että eniten sopeutumisongelmia oli minulla tähän uuteen tilanteeseen.

 

Meillä ei kertakaikkiaan ole sellaista mahdollisuutta, että mies jäisi lasten kanssa kotiin - edes kuukaudeksi, pariksi. Minun täytyisi tehdä kahta kokopäivätyötä ja lisäksi joitain extratunteja, että tienaisin sen, mitä mies tienaa alallaan.

Asumme omistusasunnossa, mikä on edullisempi vaihtoehto kuin vuokralla asuminen. Teimme tutkivaa vertailua ja meille edullisin vuokra-asunto oli 200 euroa kalliimpi, kuin omistusasunnon kuukausikulut. (asumme pääkaupunkiseudulla, neliöitä alle 56)

 

Moni tuntuu miettivän kuinka olemme päätyneet tällaiseen tilanteeseen? Miksemme ensin hankkineet mieleisiä ammatteja ja taloa? Kyllä. Meillä oli suunnitelma, mutta siihen tuli muutoksia. Ei elämää pysty suunnittelemaan tarkalleen eteenpäin. Ei lasten saamista voi ennustaa. Lapset on lahjoja, pieniä ihmeitä. Ei ollut mitenkään varmaa, että edes pystyisimme saamaan lapsia. Toivoimme, yritimme ja olimme onnekkaita.

 

 

Minun tilanteessani vaikeinta on lähipiirin painostus kotiin jäämisessä. Tahtoisin kyllä jäädä hoitamaan pienokaisia kotiin vielä vuodeksi, mutta olen hyvin ahdistunut siitä, että mahdollisesti minulla ei olisi mitään paikkaa sen jälkeen.

 

Olen sen verran urakeskeinen ihminen, että sen uuden uran luominen uudella alalla on tärkeää. Olen ollut kotona nyt 3 vuotta ja harrustuksista huolimatta seinät alkaa kaatua päälle. Samaan aikaan lapsiperheiset tuttavani, lähisukulaiseni ja tuttavat painostavat minua jäämään kotiin vielä kahdeksi vuodeksi. Minun pitäisi ymmärtää, että aika menee nopeasti ja meidän lasten ei kuuluisi mennä vielä hoitoon. Ehtisin opiskella myöhemmin ja keskittyä sitten itseeni. Minun tulisi tehdä niin, kun vanhemmat ja viisammat neuvovat. Minulla ei ole tällä hetkellä ystäviä, omaa aikaa, harrastuksia tai mitään. Olen kolme vuotta tehnyt kodistamme täydellistä siivoamalla, leipomalla ja olemalla läsnä. Aina. Kuitenkin olen kaikkien mielestä itsekäs. Luultavasti tämä mielikuva johtuu siitä, ettemme puhu kenellekään uupumuksesta tai kokemistamme ongelmista. Tämä muodostaa meille sen ongelman, että perheen ulkopuolisten ihmisten on helppo arvostella päätöksiämme ja sitten päivitellä tilannettamme julkisesti.

 

Voisin jättää lapseni sukulaiselle tai tuttavalle meidän kotiin hoitoon. Ongelma on vain siinä, että asumme todella kaukana sukulaisistamme. Isovanhemmat on työelämässä vielä pitkään ja hoitoon vieminen ei onnistu mitenkään useiden satojen kilometrien päähän. Toisin sanoen olemme täysin oman onnemme nojassa ja oma valinta tämäkin on.

 

Omia valintoja kaikki. Olen laskenut, että jos emme olisi aikanaan saaneet lapsiamme, niin valmistuisin nyt ja voisin lähteä työelämään. Koen kuitenkin, että elämäni on saanut suuren merkityksen lasten myötä ja se on tärkeintä minulle. Perhe ja koti. Nyt täytyisi saada jostain voimia tehdä vielä yksi päätös, mikä vaikuttaa koko perheeseen. Koska olen itse ahdistunut tästä tilanteesta ja päätöksen teosta, niin tuntuu etten osaa muodostaa loppupäätöstä objektiivisesti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse menin töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä, tosin meillä saatiin lapsen hoito järjestettyä niin hyvin, ettei hänen tarvitse olla hoidossa kuin kerran viikossa noin 4 tuntia. Teen siis puolikasta, ja lisäksi vuorotyötä, joten tämä ratkaisu sopii meille paremmin kuin hyvin. Mielestäni ei ketään pidä syyttää huonoksi äidiksi vain siksi, että lapsi viedään hoitoon alle vuotiaana. Pelkästään se ei tee kenestäkään huonoa äitiä. En usko että kukaan kovin kevein perustein lastaan noin pienenä hoitoon vie.

 

Olen silti saanut usealta ihmiseltä kuulla kommentteja, että "nauttisit nyt kotona olosta, kun lapsi on vielä noin pieni", ja että "ehdit sinä töitä tehdä lopun ikääsi", ynnä muuta vastaavaa. Tekisi mieli vastata, että mä en erityisesti nauti siitä että joka helkutin penni pitää laskea, ja miettiä mitä ostaa ja mitä jättää ostamatta. Karu totuus on ettei tässä yhteiskunnassa ilman rahaa pärjää, varsinkaan lapsen kanssa. Joka muuta väittää, valehtelee. Enemmän nautin siitä, että on sekä aikaa olla lapsen kanssa, että myös sen verran rahaa ettei tarvitse ihan kädestä suuhun elää. Sitä paitsi suurimman osan siitä ajasta kun olen töissä, lapsi on isänsä kanssa. Silti se on joidenkin mielestä kamalaa. Mä en näe siinä mitään pahaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulipa mielenkiintoista keskustelua. Salmiakilla oli monia ajatuksia, jotka allekirjoitan. Jäin vielä miettimään omaa tilannettani ja halusin tulla jatkamaan keskustelua.

 

 

Tulevana äitinä tunnen ja ajatettelen, että olen halunnut ja toivonut lastani niin kovin, että tottakai haluan viettää aikaa hänen kanssaan. En osaa ajatella, miksi haluaisin laittaa hänet vaikkapa yksivuotiaana hoitoon. Minä haluan olla hänen kanssaan, nähdä hänen kasvavan ja kehittyvän, haluan elää elämäämme yhdessä. Näen tämän asian niin tärkeänä, että sen vuoksi olen valmis joustamaan taloudellisesti. Mielestäni paljon on myös kiinni siitä, miten ja millä rahalla on tottunut pärjäämään. (Eri asia voi toki olla, jos on vaikkapa yksinhuoltaja, eivätkä rahat riitä. Sitä en kommentoi, en tiedä tuollaisen tilanteen tuista tarpeeksi.) Jos lapsi on suunniteltu/toivottu, on hänen syntymäänsä mielestäni myös pääsääntöisesti mahdollista varautua rahallisesti etukäteen, suunnitella elämää ja asioita. Itse olen aina tottunut pärjäämään vähällä, enkä todellakaan ole hyväpalkkainen. En keksi montaakaan ammattia, joissa palkka on omaa alaani pienempi.

 

Aion käydä tulevaisuudessa lapseni kanssa kerhossa ja tavata muita lapsiperheitä. Pieni taapero ei tarvitse päiväkotia ns. "virikkeitä" tai sosiaalisia taitoja varten.

 

*

 

Puhtaasti ammatilaisena ajattelen eri näkökulmasta taaperoiden päiväkotihoitoa. En nyt ota tässä kantaa perheiden erilaisiin elämäntilanteisiin ja niihin liittyviin ratkaisuihin, jotka vaihtelevat, kerron vain asioista ammatillisesta näkökulmasta. Mielestäni taaperon paikka ei ole päiväkodissa. En myöskään tunne yhtään alan ihmistä, joka pitäisi sitä hyvänä, että vanhempi alle 3-vuotias sisarus tuodaan päiväkotiin, kun äiti on vauvan kanssa päivät kotona. Mielenkiintoinen näkökulma mielestäni on, että kukaan tuntemani pk:n työntekijä ei veisi/ei ole vienyt omaa pientä lastaan päiväkotiin.

 

 

Asiantuntijoiden mukaan äitien mielikuva lapsen olemisesta ja päivästä hoidossa poikkeaa usein paljonkin henkilökunnan arviosta. Kun pieni lapsi on pitkän päivän hoidossa, äidin kyky olla lapselleen läsnä tunnetasolla vaikeutuu, ja emotionaalinen läsnäolo on raskasta töiden ja kotitöiden ohella. Tästä kärsii taapero. Eräs mieleenpainuva lastenpsykologin näkemys on, että jos äiti tuo esikoisen pienten ryhmään olleessan vauvan kanssa kotona ja oikeasti uskoo alle 3-vuotiaan esikoisen hyötyvän päiväkodista, hän tarvitsee jo apua, koska ei jaksa olla emotionaalisesti läsnä lapselleen. Hän on joutunut lapsestaan liian etäälle, kun ei pysty tuntemaan, miten taaperoon sattuu äidin ollessa kotona vauvan kanssa. Noin pieni ei hyödy päiväkodin "virikkeistä", vaikka toki isossa ryhmässä selviääkin, jos muuta vaihtoehtoa ei ole.

 

 

Täytyy sanoa, että aika rankkaa tekstiä ja sen vuoksi onneksi et ole minun lapseni hoitaja. En halua provosoida, mutta minulle tuli ihan paha mieli tätä lukiessani. Ja myös huomaa, kuinka sinulla ei vielä sitä lasta ole. Kun lapsi tulee ja varsinkin kun niitä ehkä tulee lisää, maailma ei ole ihan noin mustavalkoinen. Kuinka emotionaalisesti läsnä on taaperoisosisarukselle esimerkiksi äiti, jolla on koliikkivauva, joka valvottaa yöt? Ehkä 2-3 puolikasta hoitopäivää auttaa äidin jaksamisessa niin, että iltapäivällä äiti jaksaa ja pystyy touhuamaan isommankin kanssa. Joo, kyllä, ennen muinoin naiset pärjäsivät yksin isonkin lapsilauman kanssa, mutta usein apuna oli isovanhempaa ym. Ja toisaalta monet "vanhojen aikojen" lapsista ei ehkä koskaan saanutkaan tarvitsemaansa huomiota.

 

Kukaan taapero ei mene pilalle siitä, että on muutaman tunnin päivästä hoidossa. On eri asia, jos vanhemmat pitävät pieniä lapsia hoidossa 5 pv viikossa pitkiä päiviä (ellei tietysti ole pakko). Se on pienelle rankkaa.

 

Kun itse menin hoitovapaan jälkeen töihin ja vein n. 1,5-vuotiaan lapseni hoitoon, sydämeni itki kyyneleitä varmaan kuukauden ajan. Ero oli raastavampi itselleni kuin lapselle (lapsemme oli hoidossa 3 pv. viikossa km. 6 tunnin päiviä). Nyt, kun elämänkokemusta on kertynyt hieman lisää, käsitän jo itsekin, että maailma ei kaadu, eikä lapsi mene hoidosta pilalle. On tärkeää miettiä kokonaisuutta, että koko perhe on onnellinen, on rahaa elää ja kaikki on tasapainossa.

 

Sinun on ehkä vaikeaa käsittää sitä, että monille vanhemmille myös oma työ on tärkeä, koska nimenomaan teet kotona lapsesi kanssa ollessa omaa työtäsi. Ja toisin muotoiltuna, mielestäni olisi jopa hieman outoa, että haluaisit hirveällä vauhdilla palata töihin hoitamaan muiden lapsia vietyäsi omat lapset ensin muualle hoitoon. Monille kuitenkin oma työ, johon on vuosia opiskeltu on tapa saada ilmaista itseään ja jos vanhemmat turhautuvat ja väsyvät kotonaolemiseen, se heijastuu myös lapseen. Neljä seinää kaatuu päälle aika nopeasti ja lapsen kanssa on aika yksinäistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivät vanhemmat rakastaisi lapsiaan tai että sinä rakastaisit omiasi enemmän kuin muut vanhemmat. Kompromisseja voi kuitenkin tehdä monella tavalla ryhtymättä uhrautuvaksi marttyyriksi. Vanhemmat voivat esimerkiksi kumpikin lyhentää työviikkoa ja/-päivää, jolloin hoidossaoloaika ja hoitopäivät jäävät mahdollisimman lyhyeksi.

 

On hyvää äitiyttä/vanhemmuutta myöntää, että kaipaa muutakin kuin 24 h lapsen kanssa olemista. Se miten sen työn ja vanhemmuuden kanssa tasapainottelee, on aina haastavaa, mutta hyvä vanhempi osaa senkin järjestää parhaansa mukaan. Ja itsekin olen todiste siitä, että kyllä nuorena hoitoonlaitetuista kasvaa ihan hyviä ihmisiä. biggrin.gif

 

Alkuperäiseen aiheeseen: jos olisi valinnanmahdollisuus, en laittaisi 9 kk iässä hoitoon. On kiva, että lapsi osaa kävellä ja puhuakin muutaman sanan. 9 kk iässä on myös pahin mahdollinen eroahdistus. Ja lisäksi sen ikäinen tulee sairastelemaan kovasti, joten työssäkäynti on hankalaa, kun joutuu koko ajan olemaan sairasta lasta hoitamassa. Sen sanottuani heti totean, että et kuitenkaan missään nimessä ole huono äiti, koska jokainen hyvä äiti tietää omalle perheelleen parhaat ratkaisut. Ja lapsi tulee pärjäämään hoidossa ihan hyvin.

 

Suomessa siteerataan tällä hetkellä pelkästään näitä kotihoitoa tukevia tutkimuksia. Kannattaa muistaa, että vastakkaisia näkemyksiäkin on. Mm. ruotsalaistutkimus, jossa todettiin nuorena hoidon alottaneiden pärjäävän elämässään parhaiten ja amerikkalaistutkimus, jossa todettiin, että äidin kotiinjääminen turhautuneena ja rahapulassa on pienelle lapselle haitallisempaa kuin päivähoito. Ja, että EU:ssa ollaan huolissaan suomalaislasten puutteellisesta varhaiskasvatuksesta.

 

Jos vanhemmilla on mahdollisuus valita, käyttäisin Keltinkangas-Järvisen suositusta siitä, että hoito olisi hyvä aloittaa mahdollisimman pienessä ryhmässä n. 1,5-vuotiaana. Mutta pitää muistaa, että aina ei ole valinnanmahdollisuutta, jolloin muutkin ratkaisut varmasti toimivat. Pitää muistaa antaa lapselle muutoin sitä aikaa ja pitää illat ja viikonloput mahdollisimman vapaina ohjelmasta ja kiireestä.

 

Oma taaperoni on reipas, iloinen ja tasapainoinen, vaikka on ollut päivähoidossa. Olen varmaan tosi emotionaalisesti vieraantunut äiti, mutta en näe hänen mitenkään kärsineen hoidosta, päinvastoin. Hän on oppinut monta asiaa ikäistään aikaisemmin ja mm. puheenkehitys on aivan omaa luokkaansa, neuvolassa aina jaksetaan sitä ihmetellä. Oma lukunsa on toki se, että en tiedä, olisiko hän joka tapauksessa oppinut asiat yhtä nopeasti, mutta mitään kärsimystä hänestä on vaikeaa löytää.

 

Tsemppiä meille kaikille ja yritetään nähdä myös harmaan sävyjä... biggrin.gif

 

Muokkaus vielä: siis nämähän kaikki ovat ihmisten valintoja, mitä kukin arvottaa omassa äitydessään ja vanhemmuudessaan. Ja kaikki arvottaminen on tosi subjektiivista. Esim. itse olen kokenut omassa äitiydessäni pitkään imettämisen tärkeäksi asiaksi. Ja vaikka imettäminen on monin tavoin ihan tutkitusti hyväksi, pitää minunkin tiedostaa, että myös korvikkeella kasvaa hyviä lapsia ja myös silloin, vaikka maitoa tulisikin, mutta ei vaan jaksa imettää. Vastaavia asioita on paljon muitakin ja ihan samanlainen asia on tämä päivähoitokeskustelu. On ymmärrettävä, että kaikki tekevät omat valintansa omiin mittareihinsa nähden, jotta itse tuntee olevansa "riittävän hyvä vanhempi". Jostain syystä tällä päivähoitoasialla saa jatkuvasti "loukata" muita vanhempia, mutta muilla vanhemmuuden osa-alueilla ei saa, vaikka on tosi monta tapaa olla hyvä äiti ja jokainen luo oman "pakettinsa".

 

Kotihoidon puolustajat eivät jostain syystä ymmärrä, että kyse on nimenomaan heidän subjektiivisesta näkemyksestään ja omista arvoistaan, joiden rinnalle he hakevat tutkimustuloksia, jotta saavat puolustettua näkemystään. Ja miksi hyvästä vanhemmuudesta on tullut kilpailu? Minä imetin pisimpään, käytin 100 %kestovaippoja, lapseni ei koskaan ole ollut missään hoidossa= olen loistava äiti, mitä ihmettä ?! Ihminen saa elämässään tehdä rauhassa paljon omia ja muita koskevia valintoja, mutta kun ihmisestä tulee äiti, valinnat ovat yhtäkkiä syynin alla ja kilpavarustelu alkaa.

 

Ja kuka sanoo, että kotiäiti on hyvä äiti? Kotiäitihän voi olla aivan surkea äiti? Pitäisikö lapsirakkaan ihmisen jättää lapset tekemättä, jos ei viihdy vuosikausia kotona? Kotonaolo kun ei ole pelkästään sitä lapsen kanssa olemista, se on tiskikonetta, pyykkikonetta, imuria, yksinäisyyttä. Kannattaa myös miettiä, että mitä tästä elämästä haluaa kertoa tyttärelleen tai mahdolliselle tyttärelleen? Joo, lue vaan lääkäriksi, mutta kun lapset tulevat, jäät kotiin? Se on minusta aika herättävää ja ihan hyvä ajatusleikki kaikille. Ei elämä ole mustavalkoista ja kun asiat järjestää hyvin ja lapsen parasta ajatellen, voi olla sekä hyvä äiti että töissä.

 

Ja alkuperäiselle: onneksi kun kasvat äitiydessä pitemmälle, itseluottamuskin vanhemmuudessa kasvaa, niin voit sanoa piunpaut appivanhemmillesi.

Edited by Mamabarba

Share this post


Link to post
Share on other sites
Sinun on ehkä vaikeaa käsittää sitä, että monille vanhemmille myös oma työ on tärkeä, koska nimenomaan teet kotona lapsesi kanssa ollessa omaa työtäsi.

 

Tähän lihavoituun kohtaan haluaisin omalta osaltani sanoa sen, että en todellakaan ole omille lapsilleni kasvatusalan ammattilainen, vaan äiti. En minä täällä suunnittele toimintaa lapsille niin, että yksi päivä on liikuntapäivä, yhtenä päivänä on musiikkituokio jne., vaan keksitään mukavaa tekemistä sitä mukaa kuin mieleen juolahtaa. En myöskään luo omien lasten kohdalla kasvatustavoitteita tai arvioi, onko nämä tavoitteet saavutettu. Äitinä olen ihan eri roolissa kuin muiden lasten kanssa. Vanhemmuus ja ammattikasvattajuus eivät mielestäni ole vertailtavissa. Tällainen ajattelutapa sitäpaitsi tuo esille senkin, että lasten kanssa töitä tekeviä ei arvosteta, vaan kuka tahansa äiti (tai isä) handlaisi samat hommat ilman koulutustakin.

 

Vaikka minä en koulutustaustani tai arvomaailmani vuoksi kiirehdi lapsiani hoitoon, koska näen ristiriidan siinä, että hoitaisin toisten lapsia samalla kun omani ovat hoidossa, niin osa minusta haluaisi kuitenkin toteuttaa sitä työminäänsä. Tällä hetkellä kuitenkin se äitiminä on vahvempi ja työelämä saa odottaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Elinaisen tekstiin vastattava.. Tosiaan, sinä et vielä ole äiti, edes ammattilaisena et voi vielä ajatella äidinnäkökulmasta. Ja sen lisäksi on paljonkin alan ihmisiä jotka eivät näe pahana alle 3-vuotiaan oloa päiväkodissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en ymmärrä, mitä Elinaisen nyt pitäisi osata ajatella äidin näkökulmasta. :unsure: Mielipiteitä on varmasti suuntaan ja toiseen niin ammattilaisilla kuin vanhemmillakin. Minusta Elinainen on tuonut todella hyviä näkökulmia esiin nimenomaan ammattilaisen suunnalta enkä ymmärrä, miten ammattilaisuus liittyy siihen, onko omia lapsia vai ei. Toki äidiksi tuleminen tuo toisenlaista perspektiiviä, mutta ei ole mikään kriteeri siinä, että voisi hyvin muiden lapsia kasvattaa tai vaikuttaisi edes työminään millään tavalla (kuin että töistä olisi kiire omien lasten luo ;)).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en ymmärrä, mitä Elinaisen nyt pitäisi osata ajatella äidin näkökulmasta. unsure.gif Mielipiteitä on varmasti suuntaan ja toiseen niin ammattilaisilla kuin vanhemmillakin. Minusta Elinainen on tuonut todella hyviä näkökulmia esiin nimenomaan ammattilaisen suunnalta enkä ymmärrä, miten ammattilaisuus liittyy siihen, onko omia lapsia vai ei. Toki äidiksi tuleminen tuo toisenlaista perspektiiviä, mutta ei ole mikään kriteeri siinä, että voisi hyvin muiden lapsia kasvattaa tai vaikuttaisi edes työminään millään tavalla (kuin että töistä olisi kiire omien lasten luo wink.gif).

 

 

En missään nimessä sitä tarkoittanutkaan etteikö Elinainen olisi hyvä työssään tai että sen pitäisi vaikuttaa työminään, muttei pelkän alan ammattilaisuuden turvin voi arvostella vanhempien valintoja tai kuten tuolla edellä joku sanoi, katsoa asiaa niin mustavalkoisesti. Se todella on täysin eriasia olla kasvatusalan ammattilainen ja olla äiti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Eli tää on taas niitä asioita, joista ei saa olla mielipidettä, jos ei itse ole ko. tilanteessa?! :girl_wink:

 

"Et voi tietää, jos et ole äiti..."

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Eli tää on taas niitä asioita, joista ei saa olla mielipidettä, jos ei itse ole ko. tilanteessa?! girl_wink.gif

 

"Et voi tietää, jos et ole äiti..."

 

 

Tottakai saa olla :) Muttei turhan suoraviivaisesti saa yleistää, että tietty linja toimii jokaisen lapsen kohdalla samalla tavalla. Toisille päiväkoti ei sovi pienenä, toisille sopii. Ennemmin sanoisin niin ettei saa kritisoida kun ei ole ko. tilanteessagirl_wink.gif Eikä toisaalta saa yleistää sitäkään etteikö kukaan alan ammattilainen tekisi ko ratkaisua tai suosittelisi sitä, se kun ei pidä paikkaansa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tähän lihavoituun kohtaan haluaisin omalta osaltani sanoa sen, että en todellakaan ole omille lapsilleni kasvatusalan ammattilainen, vaan äiti. En minä täällä suunnittele toimintaa lapsille niin, että yksi päivä on liikuntapäivä, yhtenä päivänä on musiikkituokio jne., vaan keksitään mukavaa tekemistä sitä mukaa kuin mieleen juolahtaa. En myöskään luo omien lasten kohdalla kasvatustavoitteita tai arvioi, onko nämä tavoitteet saavutettu. Äitinä olen ihan eri roolissa kuin muiden lasten kanssa. Vanhemmuus ja ammattikasvattajuus eivät mielestäni ole vertailtavissa. Tällainen ajattelutapa sitäpaitsi tuo esille senkin, että lasten kanssa töitä tekeviä ei arvosteta, vaan kuka tahansa äiti (tai isä) handlaisi samat hommat ilman koulutustakin.

 

Vaikka minä en koulutustaustani tai arvomaailmani vuoksi kiirehdi lapsiani hoitoon, koska näen ristiriidan siinä, että hoitaisin toisten lapsia samalla kun omani ovat hoidossa, niin osa minusta haluaisi kuitenkin toteuttaa sitä työminäänsä. Tällä hetkellä kuitenkin se äitiminä on vahvempi ja työelämä saa odottaa.

 

Ihan samaa mieltä! Erityisesti lihavoidut kohdat olivat ihan juuri samoja kuin omat ajatukseni. girl_smile.gif

 

Tuosta ammattilaisten arvostamisesta vielä sen verran, että ihan kuten Elinainenkin jossain vaiheessa sanoi, niin ammattilaisten tehtävänä on joskus tuoda vanhempien tietoon asioita, joita vanhemmat eivät ehkä haluaisi kuulla. Musta on tosi epäreilua lähteä kyseenalaistamaan Elinaisen ammattiosaamista sillä perusteella, että hän tuo esille joidenkin mielestä ikävän kuuloista, "syyllistävää" TEORIAnäkemystä lapsen psyykkiseen ja kokonaisvaltaiseen kehitykseen. Eikö ole tärkeää, että lasten kanssa töitä tekevät ihmiset osaavat katsoa asioita myös lapsen näkövinkkelistä, ja siten ottaa huomioon erilaisten ja -ikäisten lasten erityistarpeita sekä tehdä hoitopäivistä lapsille mukavia ja turvallisia? girl_wink.gif Elinaisen teksti ei munkaan mielestäni ollut mustavalkoinen, siinä oli vain paljon eri asiantuntijoiden tutkimuksia ja näkemyksiä tiivistettynä. Se oli yksi näkökulma asiaan. girl_sigh.gif

Edited by Salmiakki

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta on tosi epäreilua lähteä kyseenalaistamaan Elinaisen ammattiosaamista sillä perusteella, että hän tuo esille joidenkin mielestä ikävän kuuloista, "syyllistävää" TEORIAnäkemystä lapsen psyykkiseen ja kokonaisvaltaiseen kehitykseen. Eikö ole tärkeää, että lasten kanssa töitä tekevät ihmiset osaavat katsoa asioita myös lapsen näkövinkkelistä, ja siten ottaa huomioon erilaisten ja -ikäisten lasten erityistarpeita sekä tehdä hoitopäivistä lapsille mukavia ja turvallisia?

 

Eikai kukaan kyseenalaistanutkaan ammattiosaamista :) Ja noinhan se juuri kuuluu ollakin lasten kanssa töitä tekevien ihmisten suhteen, ainakaan minä en väittänyt toisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan samaa mieltä! Erityisesti lihavoidut kohdat olivat ihan juuri samoja kuin omat ajatukseni. girl_smile.gif

 

Tuosta ammattilaisten arvostamisesta vielä sen verran, että ihan kuten Elinainenkin jossain vaiheessa sanoi, niin ammattilaisten tehtävänä on joskus tuoda vanhempien tietoon asioita, joita vanhemmat eivät ehkä haluaisi kuulla. Musta on tosi epäreilua lähteä kyseenalaistamaan Elinaisen ammattiosaamista sillä perusteella, että hän tuo esille joidenkin mielestä ikävän kuuloista, "syyllistävää" TEORIAnäkemystä lapsen psyykkiseen ja kokonaisvaltaiseen kehitykseen. Eikö ole tärkeää, että lasten kanssa töitä tekevät ihmiset osaavat katsoa asioita myös lapsen näkövinkkelistä, ja siten ottaa huomioon erilaisten ja -ikäisten lasten erityistarpeita sekä tehdä hoitopäivistä lapsille mukavia ja turvallisia? girl_wink.gif Elinaisen teksti ei munkaan mielestäni ollut mustavalkoinen, siinä oli vain paljon eri asiantuntijoiden tutkimuksia ja näkemyksiä tiivistettynä. Se oli yksi näkökulma asiaan. girl_sigh.gif

 

Ette ole kasvatusalan ammattilaisia vaan äitejä kotonaollessanne, mutta teette kuitenkin sitä, mistä syystä alalle olette hakeutuneet. En ole kuullut, että kukaan ryhtyy lastentarhanopettajaksi, koska pitää opettamisesta ja kasvatussuunnitelmien tekemisestä vaan, koska haluaa työskennellä lasten parissa. Ei varmaan hyvän työnpäivän jälkeen ole sellainen olo, että "jes, teinpäs tanään taas yhden hyvän varhaiskasvatussuunnitelman wink.gif". Ja minä arvostan päiväkodeissa tehtävää kasvatustyötä todella paljon, eikä itsestäni olisi siihen. Taisin Nadda todetakin, että mielestäni kasvatusalan ammattilaisilla suuri ristiriita tulee varmasti siitä, että ei ole mitään järkeä viedä omia lapsia kello 7 hoitoon päästäkseen hoitamaan muiden lapsia.

 

Ja monille muillekin Elinaisen tekstiä puolustaneena Veeviä lainatakseni: äitiyttä ja vanhemmuutta on hankala kommentoida, jos ei ole itse äiti. Tai saahan sitä kommentoida vaikka ydinvoimalan valmistusmenetelmään olematta alan insinööri, mutta jos oikeasti halua ottaa osaa keskusteluun, asiantuntemus muodostuu vasta äitiyden myötä. Hitsi, olinhan itsekin maailman paras lastenkasvatta ennen kuin sain omia, muutkin varmaat tietävät tunteen. Ja näistäkin asioista olin ihan eri mieltä kuin nykyään. Ja vielä toisen lapsen saatuani, olen muuttanut mieltä monesta lasten kasvattamiseen liittyvästä asiasta. Omat lapset ovat eri asia kuin muiden lapset ja teoriatasolla on helppo keskustella näistä asioista, mutta lasten kasvattaminen on paljon muuta kuin teoriaa.

 

Aina voi lainata erilaisia tutkimuksia oman kantansa tueksi, mutta silloin pitäisi ehkä kommentoida tasapuolisesti erilaisia tutkimuksia, myös niitä, jotka ovat ristiriidassa oman näkemyksen kanssa.

 

Jotenkin haluaisin alleviivata sitä, että hyvä äitiys ei ole yksi asia vaan kokonaisuus. Kuinka pystyy järjestämään asiat sillä tavalla, että koko perhe on mahdollisimman onnellinen ja tyytyväinen. Lasten päivähoito ja siihen liittyvät ratkaisut ovat tämä äitiyden yksi osa-alue, on paljon muitakin. On itsestään selvää, että lapsi tarvitsee äitiään ja pitkissä poissaoloissa eroahdistus kasvaa. Täytyy miettiä, kuinka lapsi saisi mahdollisimman paljon aikaa vanhempansa kanssa.

 

Ja tiedän, että on olemassa vanhempia, jotka vähät välittävät lapsistaan. Lapset ovat mm. ympärivuoden päivähoidossa kaikkina päiväkodin aukioloaikoina, mutta se luultavasti on parasta, mitä heille voi sattua. Ei sen takia, että maailma on täynnä oikeasti huonoja vanhempia, voi syyttää niitä, jotka tekevät valintoja nimenomaan oman lapsensa parhaaksi.

 

Aina näissä keskusteluissa korostetaan päivähoidon sijaan kerhoja, varsinkin jos on kyse isosisaruksen "virikkeistä" ja sosiaalisen elämän alkuaskeleista. Niin, mikäs niissä kerhoissa on niin paljon hienompaa kuin päiväkodeissa? Yksi kouluttamaton kerhonvetäjä 4 tuntia 20 lapsen kanssa? Minun mielestäni isosisarukselle tuttu ja turvallinen päiväkotiryhmä pari kertaa viikossa lyhyen päivän ajan on paljon järkevämpi ratkaisu.

Edited by Mamabarba

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

 

Kotihoidon puolustajat eivät jostain syystä ymmärrä, että kyse on nimenomaan heidän subjektiivisesta näkemyksestään ja omista arvoistaan, joiden rinnalle he hakevat tutkimustuloksia, jotta saavat puolustettua näkemystään. Ja miksi hyvästä vanhemmuudesta on tullut kilpailu? Minä imetin pisimpään, käytin 100 %kestovaippoja, lapseni ei koskaan ole ollut missään hoidossa= olen loistava äiti, mitä ihmettä ?! Ihminen saa elämässään tehdä rauhassa paljon omia ja muita koskevia valintoja, mutta kun ihmisestä tulee äiti, valinnat ovat yhtäkkiä syynin alla ja kilpavarustelu alkaa.

 

Ja kuka sanoo, että kotiäiti on hyvä äiti? Kotiäitihän voi olla aivan surkea äiti? Pitäisikö lapsirakkaan ihmisen jättää lapset tekemättä, jos ei viihdy vuosikausia kotona? Kotonaolo kun ei ole pelkästään sitä lapsen kanssa olemista, se on tiskikonetta, pyykkikonetta, imuria, yksinäisyyttä. Kannattaa myös miettiä, että mitä tästä elämästä haluaa kertoa tyttärelleen tai mahdolliselle tyttärelleen? Joo, lue vaan lääkäriksi, mutta kun lapset tulevat, jäät kotiin? Se on minusta aika herättävää ja ihan hyvä ajatusleikki kaikille. Ei elämä ole mustavalkoista ja kun asiat järjestää hyvin ja lapsen parasta ajatellen, voi olla sekä hyvä äiti että töissä.

 

 

Erittäin hyvin sanottu! Kuten aiemminkin sanoin, minusta ei kotihoito tehnyt onnellista lasta - ei siis ole mitenkään itsestään selvää että kotihoidossa lapsista kasvaa aina ja välttämättä tasapainoisia yksilöitä ja päiväkodissa tai hoitopaikassa jotenkin vähemmän tasapainoisia. Varmasti on yksilöllistä, millainen päivähoitomalli kullekin lapselle parhaiten sopii tai sopisi. Mutta sitähän ei voi edes etukäteen tietää. Parhaansa varmaan kaikki äidit - ainakin useimmat - yrittävät. Ja kuten sanottua, lapsia ei voi ikuisesti suojella siltä yhteiskuntamme perustavanlaatuiselta asialta, että täällä nyt vaan joutuu tekemään muiden (vieraidenkin ihmisten) määräämiä asioita muiden määrääminä aikoina, vaikka oma olotila olisi minkälainen. Minusta ei ole mitenkään huono ajatus, että tätä harjoitellaan kodin ulkopuolisessa, kuitenkin turvallisessa ympäristössä, jo pienestä pitäen, vaikka en nyt siihen sopivaan aloitusikään osaa suoraan ottaa kantaa. Se, onko tämä ylipäänsä paras tai onnellisimman elämän takaava yhteiskunnan malli, onkin sitten kokonaan toisen keskustelun aihe.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aina näissä keskusteluissa korostetaan päivähoidon sijaan kerhoja, varsinkin jos on kyse isosisaruksen "virikkeistä" ja sosiaalisen elämän alkuaskeleista. Niin, mikäs niissä kerhoissa on niin paljon hienompaa kuin päiväkodeissa? Yksi kouluttamaton kerhonvetäjä 4 tuntia 20 lapsen kanssa? Minun mielestäni isosisarukselle tuttu ja turvallinen päiväkotiryhmä pari kertaa viikossa lyhyen päivän ajan on paljon järkevämpi ratkaisu.

 

Ei ole näin mustavalkoista tämäkään :girl_wink: Ainakin kerhossa, jossa minun esikoiseni käy kerran viikossa, on ihan koulutettu ja kokenut lastentarhanopettaja ohjaajana ja kuuden lapsen ryhmä, joka on kyllä ihan tuttu ja turvallinen sekin kun lapset ovat joka kerta samat. :)

Edited by RouvaR

Share this post


Link to post
Share on other sites

tätä kyllä kärjistin tahallani wink.gif Olisi pitänyt laittaa silmänisku perään. Mutta monissa esim. seurakunnan kerhoissa tilanne on tämä tai ehkä ei ihan näin paha, mutta kuitenkin. Ja en siis ole mitenkään kerhoja vastaan, mutta halusin vaan tuoda esille, että eiväthän ne nyt mitenkään päiväkoteja hienompia paikkoja yleensä ole.

Edited by Mamabarba

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei täällä kukaan ole sanonut että kotiinjäävä äiti olisi automaattisesti hyvä äiti tai parempi kuin lapsensa päivähoitoon laittava.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

 

Aina näissä keskusteluissa korostetaan päivähoidon sijaan kerhoja, varsinkin jos on kyse isosisaruksen "virikkeistä" ja sosiaalisen elämän alkuaskeleista. Niin, mikäs niissä kerhoissa on niin paljon hienompaa kuin päiväkodeissa? Yksi kouluttamaton kerhonvetäjä 4 tuntia 20 lapsen kanssa? Minun mielestäni isosisarukselle tuttu ja turvallinen päiväkotiryhmä pari kertaa viikossa lyhyen päivän ajan on paljon järkevämpi ratkaisu.

 

 

En tiedä missä kerhossa on kouluttamattomia ohjaajia lasten kanssa, mutta ainakin seurakuntien lapsityö on laadukasta ja päiväkerhoissa on koulutuksen saaneita lastenohjaajia työssä. Eli oman lapseni voisin ilmomielin laittaa päivähoidon sijaan kerhoon saamaan niitä virikkeitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now