Lapsi hoitoon alle vuoden ikäisenä

[Murielle]

Eipä siihen kai tarttekaan mitään sen kummemmin kommentoida. toin vain esiin sen, mistä itse pahoitin mieleni. Mulle on käynyt monessa lapsiin ja perheeseen ja kasvatukseen liittyvissä asioissa just niin, että sitten vasta käytäntö on muokannut ajatukset, jopa jonkin arvon uuteen suuntaan. Tai silleen että kuvittelin tietäväni mitä ajattelen ja olen joutunut katumaan. Sitä tarkoitin sillä että se kokemus tuo sitten sen viimeisimmän mielipiteen. Ja se viimeisin mielipide on sitten se, minkä mukaan sitten todellisuudessa toimii. Inhoan sanontaa että jos ei ole äiti ei voi tietää. Monta asiaa voi tietää ja ammattilaisena sinä ehkä enemmän ja laajemminkin. Se mikä itseni kuitenkin yllätti äitiydessä oli se järjetön tunteiden ja järjen ristiriita ja sellainen aivan uudenlainen tapa nähdä koko maailma. Ja en nyt tarkoita sitä, että olisin täysin muuttunut ihmisenä ja arvomaailmaltani, vaan että uudenlaista laajuutta ja perspektiiviä olen haluamattani joutunut vastaanottamaan. Niimpä yritin jotenkin sanoa, että kannattaa pitää itsensä avoimena sille että mielipiteet muuttuu ettei aiheuta itselleen tulevaisuudessa turhia paineita. Että voi sitten muuttaa mielipiteitään kun niitä ei ole kiveen kirjoitettu. Että joskus ne asiat mitä ei olisi kuvitellutkaan, voi tapahtua ja ihan hyvillä mielillä. Paineita äitiydessä joka tapauksessa ilmestyy ilman turhiakin.

[Nadda]

Toki teen töitä päiväkodissa, koska haluan työskennellä lasten kanssa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että "nauttisin heidän kanssaan hengailusta", vaan toimin koko ajan suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Yllä olevaa esimerkkiä vähän lainatakseni; kyllä mulla on monesti päivän päätteeksi sellainen olo, että "jes, sainpa tänään toimittua hienosti sen yhden lapsen kanssa". En ole vielä äiti, mutta ihan takuuvarmasti voin sanoa, että oman tulevan lapseni kanssa kotona ollessani en "tee sitä, miksi olen alalle eli työhöni hakeutunut". Kotona oleminen oman lapsen kanssa on siis ihan eri asia kuin töissä toisten lasten kasvattaminen, vaikka molemmissa tapauksissa aikaa lasten kanssa vietetäänkin.

 

Komppailen sillä erolla, että minulla niitä lapsia jo on enkä tällä hetkellä ole työelämässä. Minä hakeuduin alalle nimenomaan siksi, että opettaminen kiinnostaa - en siksi, että tykkään olla lasten kanssa. On hölmöä kuvitella, että rakastaisin kaikkia maailman lapsia pyyteettä tai haluaisin olla niitten kanssa 24/7 vain siksi, että olen tälle alalle hakeutunut. Jos hakeutuu kasvatusalan koulutukseen ainoastaan sillä perusteella, että pitää niin kovasti lapsista, ollaan aika heikoilla. Toki suuri tekijä on se, että tykkää työskennellä lasten parissa, mutta ei se ole suinkaan suurin tekijä. Kyllä ainakin minun opiskelukavereilla oli siellä taustalla ihan jotain muuta kuin "jee, saan olla lasten kanssa".

 

 

Kun olen tulevaisuudessa kotona lapseni kanssa, en todellakaan tee omaa työtäni. On eri asia olla oman lapsen kanssa kuin kasvattaa toisten lapsia. Ja myös minä olen vuosia opiskellut työtäni varten ja jatkokouluttaudun koko ajan. Lisäksi koen, että voin työssäni ilmaista itseäni. Minunkin työni on siis "oikeaa työtä" ja aivan eri asia kuin omien (tulevien) lasteni kanssa oleminen.

 

Komps.

[Thingumy]

Ihan pakko kommentoida tuohon "jos ei ole äiti ei voi tietää"-juttuun. Toki äitiys tuo mukanaan paljon uusia asioita ja näkökulmia, joita ei ehkä olisi ennen lasta osannut kuvitella. Mutta en mä silti sanoisi, että äitiys jotenkin automaattisesti avartaisi näkökulmia tai auttaisi ymmärtämään asioita muiden ihmisten kannalta. Ketkä muut arvostelevat yhtä paljon toisten valintoja ja tekemisiä kuin äidit toisiaan lastenhoidon suhteen? Välillä tuntuu, että lapsettomat ihmiset ovat paljon hyväksyvämpiä lapsiperheiden ratkaisuja kohtaan, kuin äidit toisiaan kohtaan.

 

Meidän lapsi on kotihoidossa näillä näkymin ainakin 3-vuotiaaksi asti. Tähän on monia syitä, mutta yhtenä tekijänä on se, että koemme päivähoidon tulevan pienelle lapselle liian raskaaksi. Ainakin 2-3 päivänä viikossa hoitopäivä olisi n. klo 6.30-15.30. Lapsen luontainen vuorokausirytmi jouduttaisiin aikaisten aamuherätysten vuoksi kääntämään n.3h aikaisemmaksi. Aamuheräämisen ja päiväunien väli venyisi liian pitkäksi, lapsi väsähtäisi jo ennen lounasta. Lisäksi perheen yhteinen hereilläoloaika kotona jäisi vain pariin tuntiin, koska varhaisen aamuherätyksen vuoksi lapsi pitäisi laittaa nukkumaan jo tosi aikaisin. Mun vuorotyö toisi hoitopäivien pituuksiin ja määrään tosin vaihtelua, mutta toisaalta estäisi tasaisen arkirytmin syntymisen, kun aina olisi erilainen aikataulu. Osittainen hoitovapaa kiinnostaisi, mutta rahallisesti lopputulos olisi lähinnä +-0. Koska rahallisesti ym mun oli mahdollista jäädä kotiin, koemme kotihoidon tällä hetkellä koko perheelle huomattavasti paremmaksi vaihtoehdoksi. Toki emme ui rahassa ja mun olisi ihan tärkeää kartuttaa työkokemusta, eläkettä ym, niin tällä hetkellä näin.

[Mamabarba]

Minulla särähti Elinaisen tekstissä kaksi kohtaa; toinen oli juurikin tuo, mihin Murielle viittasi ja toinen tämä: "jos äiti tuo esikoisen pienten ryhmään olleessan vauvan kanssa kotona ja oikeasti uskoo alle 3-vuotiaan esikoisen hyötyvän päiväkodista, hän tarvitsee jo apua, koska ei jaksa olla emotionaalisesti läsnä lapselleen". Vaikka tuo toinen oli ns. asiantuntijan mielipide, tekstistä paistoi läpi se, että Elinainen on hyvin samoilla linjoilla tämän asiantuntijan kanssa.

 

Lähipiiristä täytyy muuten kuriositeettina todeta, että on hauskaa kuinka nämä itsekin urasuuntautuneet psykologit ja psykiatrit toimivat eri tavoin kuin mitä itse opettavat. Ei ehkä välttämättä päiväkotia, mutta sitten hoitaja kotiin 24 h/vrk...

 

Se koira älähtää... niin tosiaan, oma lapseni oli hoidossa aluksi kolme ja myöhemmin neljä päivää viikossa n. kuuden tunnin ajan. En missään vaiheessa kokenut tällä järjestelyllä tekeväni pienintäkään hallaa lapselleni enkä todella voi uskoa, että noin 18 viikkotuntia voisi sellaista hänelle tehdäkään. Lisäksi lapseni hoitopaikka on ihana. Itse haluan pitää pienen hoitopäivät minimissä ja lyhyinä (ja sitä vähän tuossa sivusinkin), mutta en halunnut sitä ylikorostaa, koska tiedän, ettei kaikkien työ jousta, eikä siihen ole mahdollisuutta, enkä sillä halunnut ketään myöskään saada tuntemaan oloa epämukavaksi. Sillä tavalla olet oikeassa älähdyksestä, että olen saanut lähipiiristäni tolkutonta ja kohtuutontakin painostusta tästä meidänkin järjestelystä, vaikka olemme nimenomaan joustaneet itse, työt kun on tehtävä. Toinen on lähtenyt töihin aamuvarhaisella, että pääsee kello 15 päiväkotiin ja toinen taas päässyt vasta myöhempään kotiin. Siksi olen kyllä herkkä kaiken kaikkiaan, kun ihmisten hoitojärjestelyihin puututaan. Kun yleensä kaikki vanhemmat yrittävät parhaansa omista lähtökohdistaan. Aina vanhemmat eivät tee oikeita ratkaisuja, mutta niihin, jotka oikeasti tarvitsisivat saarnaa aiheesta, saarna ei toimi.

 

Oma näkemykseni mukaan ihanne olisi ehkä hoitaa lapset noin kaksivuotiaiksi kotona ja sitten lyhyitä hoitopäiviä sen jälkeen. Kyllä kaksivuotiaat yleensä enemmän kuin pärjäävät päivähoidossa. Jopa väittäisin, että jos yli kolmivuotiaaksi on pelkästään kotona, sosiaalisten taitojen kanssa voi olla ongelmia. Tämä on arkikokemukseni ja tuon sen esille vaikka tiedän, että se on monen tutkimustiedon vastaista. On silti hassua ja mielenkiintoista, että niin monella on tutkimustiedon vastaista kokemusta näistä asioista.

 

Mutta anyway esim. jos haluaa kaksi tai kolmekin lasta parin vuoden ikäerolla, on pakko viedä lapsi hoitoon aiemmin, jos tahtoo käydä töissä. Monella on lainat maksettavana, joten ei siinä pyhällä hengellä 5-8 vuotta elellä.

 

Ja "tiedät, kun olet itse äiti" - on maailman ärsyttävin sanonta, vihasin sitä yli kaiken ennen kuin minulla oli lapsia, mutta mutta se vaan on niin totta. Äitiys on tosi ristiriitaista hommaa kaikenkaikkiaan. Itse oikeastaan olen törmännyt siihen ilon ja turhautumisen yhdistelmään vasta vauvan ja uhmaikäisen kanssa. Ei sitä voi kuvitella eikä tietää etukäteen. Kuinka joku voi olla niin tolkuttoman rakas ja yhtä aikaa saada pinnan kiristymään. Ja kuinka kotona kaatuu seinät päälle ja se ei johdu lapsista, vaan koko tilanteesta. Sen kukin kokee tavallaan, mutta kaikki äidit tietävät. Ja kaikki tietävät myös sen, että äitiys on parasta maailmassa, vaikka toisinaan on haasteellista Lastenkasvattaminen tuntuu niin helpolta ja suoraviivaiselta ennen kuin sinulla on omia. Niin se vaan on. Toki jos kolmen tai viiden vuoden päästä olet vahvasti eri mieltä, niin saa tulla haastamaan

 

Muriellen sanat äitiydestä allekirjoitan 100 %. Ja kuinka monta esikoisen aikaan kiveen kirjoitettua periaatettani olen joutunut pyörtämään, lähes kaikki Nämä siis niiden lisäksi, joita minulla oli ennen ainuttakaan lasta. Ainoa, joka on ja pysyy on "rakkautta ja rajoja, paljon läheisyyttä ja pusuja", sillä mennään, en usko sen muuttuvan

 

Taas muokkaan, kun en viitsi paisuttaa tätä ennestäänkin jo pitkää ketjua. Oletteko koskaan miettineet miksi tämä äitiys on kilpavarustelua? Kaikki haluavat tehdä asiat niin, että voi itselleen uskotella olevansa maailman paras äiti. Vaikka totuus on, että olemme kaikki ihmisiä ja yhdeltä sujuu yksi asia ja toiselta toinen. Ja todennäköisesti kaikki, jotka pohtivat äitiyttään ovat hyviä äitejä. Miksi jollain on sitten hirveä tarve julistaa omaa hyvää äitiyttään muille? Ja olenko yksin, kun aina toisinaan tunnen olevani maailman ehkä surkein äiti. Päivähoitokysymykset, imetyksen pituus, kestovaipat, purkkiruoat ovat kaikki ulkokuorta ja yksityiskohtia, kun perusasia on, että lapset tarvitsevat rakkautta ja läheisyyttä. Ja hieman myöhemmin rajoja ja rakkautta ja läheisyyttä. Piste. Suurin osa lapsista haluaisivat molemmat vanhemmat luokseen 24 h vuorokaudessa, mutta vanhemmuuden yksi osuus on myös totuttaa lapset ympäröivään yhteiskuntaan. Ei varmaan tulisi kovin valmista tapausta tähän maailmaan, jos joku pitäisi 18-vuotiaaksi lapsen 24 h äidin ja iskän kanssa ja päästäisi sitten vapaaksi Mutta tuo miten yhteiskuntaan opiskellaan, on äidin ja isän osa opettaa ja kukin tekee sitä parhaansa mukaan. Minä ainakin uskon, että tämä ketju on täynnä erinomaisia äitejä!

Edited March 17, 2011 by Mamabarba

[Mamabarba]

Suomalaisten keskipalkka on kai tällä hetkellä jossain n. 3000, josta menee veroa hieman alle 1000 (?) Kahden lapsen perheessä lasten kotihoito "maksaa" menetetyt verotulot eli n. 1000 e ja kotihoidontuki n. 600 e yht. 1600 e. Päivähoito puolestaan maksaa noin 1100 euroa per lapsi eli kahdesta lapsesta 2200. Kun vähennetään päivähoitomaksut 250 euroa, niin päivähoito tulee kahden lapsen tapauksessa 100 euroa kalliimmaksi kuin kotihoito. Yhden lapsen kanssa siis ihan toisin.

 

Akateemisten keskipalkka? Yksityisellä varmasti alkaa nelosella ja aineenopettajatkin tienaavat jo lähemmäs 4000 euroa, joten akateemisten verot ovat korkeammat. 1500 e/kk on varmaan ihan normaali tilanne, se mainitsemani 2000 ehkä lääkärin palkasta. Anyway, silloin työssäolo on yhteiskunnalle järkevämpää. Ja esim. lääkäreiden kohdalla yhteiskunnalle ehdottomasti järkevämpää, koska koulutus on kallista ja lääkäreita tarvitaan. Mutta lapsia ei voi ajatella numeroina, eikä rahana. Tämä esimerkki vaan siksi, että aina puhutaan kotihoidon tulevan hoitopaikkaa halvemmaksi - niin jos ei ajatella menetettyjä veroeuroja. Osassa ammateista näin varmasti on, mutta usein kaikkien pienituloisimmat toisaalta kipeimmin työtä ja rahaa tarvitsevat, jolloin on tietysti hienoa, että meillä tällainen päivähoitomahdollisuus kaikille on.

 

 

[bohemian]

^Naisvaltaiset alat on monesti myös niitä matalapalkkaisia aloja. Ja oman käsityksen mukaan se keskitulo on lähempänä 2500€ kuin 3000€ (ehkä joku 2700€). Ja siinä on sitten kaikki ammatin edustajat mukana, ja kun yleensä ne äideiksi tulevat ovat siellä uransa alkutaipaleella niin palkkakin on vasta siellä alemmissa luokissa.

 

Minua jaksaa näissä keskusteluissa aina ihmetyttää se, kuinka hyvätuloisia ihmisiä tuntuu olevan pilvin pimein eikä se kuitenkaan arkielämässä näy...

 

Ihmettelen kanssa hyökkäystä Elinaista vastaan. Hän on vaan tuonut esille hyvinkin neutraalisti tutkittua tietoa. Tämä oli mielestäni hyvin sanottu Elinaiselta:

 

"Mieleeni tuli myös, että "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". Ehkä sellaiset kokevat ei-syyllistävänkin tekstin kovin syyllistävänä, jotka eivät ole omia valintojaan itselleen selvästi perustelleet tai myöntäneet? En nyt oikein osaa muotoilla ajatustani, mutta uskon, että jos osaa itse hyväksyä sen, että "kaiken tämän tiedon puitteissa valitsen nyt parhaan vaihtoehdon sijasta tietoisesti tuon vähemmän hyvän", ei koe muidenkaan mielipiteitä niin syyllistävinä. Ei elämässä aina voi valita sitä parhainta vaihtoehtoa, mielestäni on ihan ok myöntää myös itselleen, että välillä valitsee sen toiseksi parhaan tai vähemmän hyvän."

 

Eli miksi ihmisillä on niin kova tarve perustella sitä lapsen aikaista hoitoonlaittoa parhaana vaihtoehtona. Kun ihan tosissaan lukemattomat tutkimukset osoittavat, että lapsen olisi paras olla kotona jos vain mahdollista. Se oman perheen paras ratkaisu ei ole huono, vaikka se olisi isommassa mittakaavassa nähtynä "vasta" toiseksi paras ratkaisu. Ja tämäkään ei ole neutraalisti luettuna mitään syyllistämistä. Vaan ihan tutkimusten valossa keskivertotulosten vertailua. Samalla lailla vertaillaan vaikka äitien koulutustason vaikutusta imetyksen kestoon ja vaikka ja mitä.

[jokipaltio]

Mä olen nyt nukkunut kahden yön yli ja koska vieläkin sormet syyhyää kommentoimaan niin nyt sen teen. Olen lukenut ketjun läpi, mutten mitenkään suurennuslasilla, joten pahoittelen jos jotain on jäänyt huomaamatta.

 

Ensiksi se, mihin kipeästi haluan puuttua, on tämä "huono äitiys", joka särähtää silmääni aina alaotsikon nähdessäni. Miksi me äidit lähdetään tähän? Tekemään itsestämme (taikka toisistamme) huonoja (taikka hyviä) äitejä tällaisen asian perusteella? Jos nimittäin huonon äidin kannukset haluaa saavuttaa, niin on kysymys aivan valtavan paljon suuremmista (enkä tarkoita nyt vähätellä aihetta) asioista. Pää pystyyn ja tehdään ne ratkaisut tosiaankin oman perheen lähtökohdista. Tietysti on välillä syytä reflektoida ja miettiä, että tuliko nyt tehtyä se paras päätös, mutta pyrkimys onkin riittävän hyvään vanhemmuuteen. Miksi turhaan ruoskimme itseämme (etenkin kun useimmissa perheissä on kaksi vanhempaa ruoskittavana ) ja pidämme yllä sitä kaikkivoipaa äitimyyttiä.

 

Toiseksi, uskon, kuten joku muukin jo aiemmin, että lapsen hoitoon laittaminen on vanhemmille pääasiassa, hmmm mitähän sanaa käyttäisin, vaikea ja tunnepitoinen ratkaisu. Ja kun se ratkaisu on tehty, niin mielestäni päivähoidon henkilökunnan (sekä sukulaisten ja ystävien) tehtävä on tukea perhetta ja tehdä (resursseihin) nähden hoitourasta mahdollisimman miellyttävä. Harmillisen usein kuulee niitäkin juttuja, että vielä siinä vaiheessa, kun pieni lapsi on ollut ensimmäisiä päiviä hoidossa, vanhempia kritisoidaan ratkaisustaan. Kuinka tällaisen henkilökunnan kanssa voi rakentaa luottamuksellisen ja avoimen hoitosuhteen? Eri asia on toki, jos kysytään mielipidettä, mutta mielestäni on kohtuutonta mennä heittämään suolaa haavoihin.

 

Nämä asiat heräsivät päällimmäisinä mieleeni keskustelusta, jota on ollut mielenkiintoista seurata. Ja toivottavasti pointti aukeaa tekstistä, joka oli pakko tulla kirjoittamaan klo 6.30 aamulla Aurinkoista päivää!

[Qtamo]

On hölmöä kuvitella, että rakastaisin kaikkia maailman lapsia pyyteettä tai haluaisin olla niitten kanssa 24/7 vain siksi, että olen tälle alalle hakeutunut. Jos hakeutuu kasvatusalan koulutukseen ainoastaan sillä perusteella, että pitää niin kovasti lapsista, ollaan aika heikoilla. Toki suuri tekijä on se, että tykkää työskennellä lasten parissa, mutta ei se ole suinkaan suurin tekijä.

 

 

Aivan!! Mun mielestä tuota kyseistä väitettä voisi verrata vaikka siihen, että jos vaikka vanhusten kanssa hoitoalalla työskentelevä jäisi kotiin omahoitajaksi sairaalla isälleen/äidilleen. Tuskin kukaan on niin.. No mitähän sanaa käyttäisin. Mustavalkoinen, että kuvittelee tuollaisessa tilanteessa lapsen jäävän kotiin vanhempansa kanssa VAIN SIKSI, että työskentelee hoitoalalla? Tai että jos rapussa asuu lääkäri, kuvitellaan että lääkäri mielellään vapaa-ajallaan hoitaa myös kaikki kumminkaimanlastenserkutkin, koska siksihän hän hakeutui lääkäriksi, että saisi auttaa ja parantaa sairaita. Nämä asiat ovat täysin äitikohtaisia, isäkohtaisia. Jotkut haluavat jäädä kotiin pienten lastensa kanssa. Toisilta se edellyttää urallisia tai rahallisia uhrauksia, mutta ne nähdään pieniksi sen rinnalla, että saadaan nauttia pikkulapsivuosista jotka eivät koskaan tule takaisin. Kaikille tällainen ei vain ole mahdollista, tilanteet perheissä on niin erilaisia! Ja jotkut eivät edes halua jäädä kotiin lastensa kanssa.

 

Kun keski-ikäisiltä äideiltä on kysytty, mitä he tekisivät elämässään toisin jos voisivat aika useat vastasivat, että jos voisivat palata ajassa taaksepäin, he jäisivät pidemmäksi aikaa kotiin lapsen kanssa. Moni tuttu äiti on minullekin ääneen pohtinut, että mikähän kiire sitä silloin oli töihin. Toki aika kultaa muistot, eikä vakaantuneessa taloustilanteessa enää muista, millainen tilanne oli lasten ollessa pieniä. Myös muistot väsymyksestä yms negatiivisesta äitiyteen kuuluvasta tunteesta kultaantunee ajan myötä, "kun linnut ovat lentäneet pesästään".

 

Ketkä muut arvostelevat yhtä paljon toisten valintoja ja tekemisiä kuin äidit toisiaan lastenhoidon suhteen? Välillä tuntuu, että lapsettomat ihmiset ovat paljon hyväksyvämpiä lapsiperheiden ratkaisuja kohtaan, kuin äidit toisiaan kohtaan.

 

 

Tämän voisi kysyä myös niin päin, että miksi kaikki äitiyteen liittyvä, yleisellä tasollakin käytävä keskustelu koetaan juuri oman äitiyden arvosteluna? Ja kuitenkin samaan henkäykseen aletaan perustella ja vakuutella kuinka tämä ratkaisu ihan oikeasti oli paras juuri meille. Johtuuko tämä äitien huonosta itsetunnosta ja epävarmuudesta siitä että tehdyt ratkaisut ovatkin vääriä? Onko taustalla pelkoa siitä, että vaikka tämä ratkaisu nyt tuntuu oikealta, se onkin ehkä huono tai väärä? Siitä, että lähipiirissä kuulee niin paljon arvostelua, että neutraalikin keskustelu alkaa kuulostaa arvostelulta ja syyllistämiseltä? Kyllä mäkin olen samaa mieltä siitä, että nykyään paineet vanhempia kohtaan ovat kovat. Lapset tehdään yhteiskuntaa varten, ei meidän perhettä varten. Jo pikkuvauvana pitää antaa tarpeeksi virikkeitä, sosiaalisia kontakteja, tissimaitoa "jotta aivot kehittyisivät parhaalla mahdollisella tavalla ja lapsesta tulisi mahdollisimman viisas", sen jälkeen mahdollisimman monipuolista ruokaa, harrastuksia joka päivälle, vauvaviittomia, jne, jotta taataan lapsen mahdollisimman hyvä kehitys SITÄ SILMÄLLÄPITÄEN, että lapsesta tulee menestyvä. (Ja kukapa ei lapselleen toivoisi menestystä? Mutta itselleni on tärkeämpää, että lapsi saa olla lapsi, hän saa kasvaa juuri sellaiseksi kuin on, elää onnellisen tietämättömänä kaikenmaailman kiireistä ja paineista mitä maailma hänelle vielä joku päivä asettaa. Kouluikäisen valmiudet kohdata kiirettä, valmiiksi annettuja aikatauluja ja sopeutua muihinkin suurempiin muutokset ovat huomattavasti paljon valmiimmat kuin taaperoikäisen!! Ja uskon, että normaalilla, aktiivisella & sosiaalisella kotikasvatuksella lapsi saa ihan yhtä hyvät valmiudet sosiaaliseen kanssakäymiseen kuin päiväkodissa. Myös sisarukset ja joissain lapsiryhmissä - esim serkkujen, muskarilaisten, puistolaisten, pihalaisten lasten kanssa- toimiminen edesauttavat tätä asiaa.) Jos viet lapsesi päiväkotiin lapsesi saa aivovamman tai vähintäänkin traumoja liian suurista lapsiryhmistä, mutta jos pidät lapsesi kotona hän kärsiikin väsyneestä, elämäänsä tyytymättömästä, urastaan luopuneesta äidistä "koska eihän kukaan äiti voi nauttia kodinhoitajana olemisesta" ja tämän päälle vielä kotona kasvatettu lapsi kärsii sosiaalisten kontaktien puutteesta. (täällä on nyt useampikin äiti argumentoinut näin, eikä tämä luonnollisestikaan pidä paikkaansa kaikissa tilanteissa. Useat äidit viettävät päiviään jossain ihan muualla kuin neljän seinän sisällä. Itse isossa kaupungissa asuvana käytän hyödykseni muskarit, asukaspuiston, omat tutut ja ystävät, sukulaiset jne. Ei todellakaan ole ollut yksinäistä!!! Pikemminkin välillä meinaa naurattaa, kun kalenteri on 3 viikkoa eteenpäin buukattu, tosin jätän aina välipäiviä ja viikonloput on rauhoitettu perheen yhdessäololle kun isäkään ei ole töissä.") Takaisin asiaan. Lapsesi on aina joko liian ujo tai liian vilkas, ja tämä on luonnollisesti äidin syy, eikä missään nimessä synnynnäisen temperamentin peruja. Ja näin edelleen. TÄMÄ SIIS LUONNOLLISESTI KÄRJISTETTYNÄ, ja pointtina se, että teit tai olit tekemättä, aina ja siis tarkoitan IHAN AINA menee jonkun mielestä vikaan. Mä kirjoitin tän jo kerran Ida-Marialle, mutta kirjoitetaan nyt vielä kerran uudestaan. Kun kumarrat yhteen suuntaan, pyllistät toiseen. Siksi on tärkeää, että kumarrat itsellesi ja perheellesi, kaikille muille saa riittää pyllistys. Eli tärkeintä on, että sinä äitinä ja te perheenä tiedätte tekevänne teille oikean ratkaisun, sen jälkeen muiden kertomuksia omista ratkaisuistaan voi lukea neutraalisti, eikä muiden tarvitse pyydellä anteeksi omia ratkaisujaan siinä missä sinunkaan.

 

Mä en myöskään ymmärrä tuota, että jatkuvasti vertaillaan sitä, kuka imetti pisimpään ja kuka käyttää eniten kertiksiä. Mitä ihmettä lapsi ymmärtää siitä, onko sillä kestovaipat ja että saako hän äidinmaitoa vai korviketta, (jos ei koskaan ole rintamaitoa tottunut saamaan/ei itse huolinut rintaa). Tärkeintä vauvalle on, että hänen vaippansa vaihdetaan, ja maitoa saa kun on nälkä, häntä hellitään ja pidetään lähellä. Siinä missä ei-imettävät, teollista purkkiruokaa antavat tai kertakäyttövaippoja käyttävät äidit kokevat jatkuvasti tarvetta perustella omia valintojaan (esim. "eipähän mene lapsen kanssa yhteisestä ajasta turhaa aikaa pyykkäämiseen ja ruoan laittamiseen"), kestovaippoja käyttävät ja itse ruokaa tekevät äidit saavat jatkuvasti syytteitä siitä, kuinka "kehuskelevat uroteoillaan ja samalla syyllistävät itsensä valintojensa kanssa itsensä huonommiksi kokevia äitejä." Eli tarkoitan sitä, että eivät kotiäidit, täysimettävät, itse purkkiruoat tekevät, kestovaippoja käyttävät ( ja joo, tiedän että tästä yhdistelmästä on sata ja yksi erilaista yhdistelmää, siinä missä lapsensa tarhaan vievä on voinut täysimettää, käyttää kestoja, tehdä ruoat itse jne, kotiäiti saattaa käyttää kertiksiä, antaa valmisruokia jne) äiditkään selviä ilman arvostelua ja pitkin nenänvartta tulevia katseita. Myös he kokevat saavansa arvostelua - ja keiden suunnalta? Toisten äitien. Eihän kukaan voi käyttää kestovaippoja esim. puhtaasti taloudellisista ja ekologisista syistä? Tottakai se tehdään vain kiillottaakseen omaa paremmuutta toisiin äiteihin verrattuna. Ja mä ihan oikeasti tiedän, että on myös niitä äitejä, jotka kokevat olevansa niin erinomaisen hyviä että heillä on aikaa ja energiaa ja ennenkaikkea varaa puuttua myös muiden äitien tapoihin toimia. Mutta miksi sellaisille kommentoijille pitää antaa se ilo, että niistä neuvoista ja ojennuksista provosoituu? Ja, olenpahan huomannut myös sen, että lapsettomat ystäväni ovat usein niitä, jotka tekisivät kaiken ihan juuri toisin kuin minä. "Älä nyt ihmeessä tee noin", tai "minä ainakin tekisin niin, että..."... Esimerkiksi koskien nykyistä tilannettani, kun olen raskaana ja imetän 11-kuista esikoistani. Ai kuulkaa mitä kommentteja olen aiheesta saanut, aiheutan kuulemma keskenmenon tai vähintäänkin hirveän kehitysvamman tulevalle lapselleni, esikoisestani teen läheisriippuvaisen... Ja kun kuulevat että harkitsen tandemimetystä - siitähän se riemu vasta ratkesi. Ja siis kärkkäimmät mielipiteet asiasta on ollut lapsettomilla ystävilläni. Alkuraskaudessa olin tosi epävarma päätöksestäni ja harkitsin jo esikoisen imetyksen lopettamistakin noiden kommenttien latistamana, mutta onneksi netistä löytyi aiheesta tietoi ja tältä palstalta sekä muutamalta äitituttavaltani sain tukea omaan näkemykseeni, ja nyt annan piut paut toisin ajattelevien, asiasta täysien tietämättömien mielipiteille. Kukaan ystävistäni ei myöskään tiedä, millaisia tunteita käyn läpi tällä hetkellä, koska nekään joilla on lapsia eivät ole imettäneet odottaessaan seuraavaansa.

 

muoks. sori pitkä ja rönsyilevä teksti. on vaan niin paljon ajatuksia, että oli pakko saada ne pois päästä ja tulos on sitten tämä sekava teksti!

Edited March 18, 2011 by Salmiakki

[Hippaleidi]

Nyt en jaksanut lukea kuin pari ensimmäistä viestiä. Se on jokaisen perheen oma ratkaisu, missä vaiheessa molemmat vanhemmat ovat töissä ja milloin lapsi menee hoitoon.

 

Meillä palasin töihin heti vanhempainrahakauden päätteeksi, lapsen isä oli kotona isäkuukauden tämän jälkeen ja kaksi kuukautta meillä oli tuttu hoitaja kotona nelipäiväisesti (kun itse lomailin perjantait alkuun). Sitten lapsi meni perhepäivähoitajalle eikä ole ollut mitään ongelmia. Lapsi on oppinut poikkeuksellisen varhain puhumaan (mikä voi osin selittyä virikkeellisemmällä ympäristöllä ja sillä, että pitää ilmaista tarpeensa hoitajalle, joka ei ehkä osaa lukea lasta ja ennakoida samalla tavalla kuin oma vanhempi). Vanhempana olen tyytyväinen siihen, ettei missään vaiheessa tarvinnut laskea pennosia ja se aika mitä vietämme lapsen kanssa töiden jälkeen on varmasti kaikkien meidän kannalta laadukkaampaa, kun äiti/isä saa töissä toteuttaa itseään kotiarjen vastapainoksi. Poikakin vaikutti olevan turhautunut kotihoitojakson jälkeen samantyyliseen arkeen ja olevan tyytyväinen uusista virikkeistä ja toisten lasten seurasta. Mutta näissäkin suhteissa meitä on moneen junaan, niin lapsia kuin vanhempia. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. En nyt silti alkaisi yleistämään että varhaisen päivähoidon aloittaneista tulee ahdistuneita ja pitkään kotonaolleista sosiaalisesti taidottomia. Joka näkökulmasta löytyy vaikka kuinka monta tutkimusta puolesta ja vastaan. Meillä tämä oli jälkikäteenkin ajateltuna kaikkien osapuolten kannalta hyvä ratkaisu.

[W_85]

Menee vähän OT, mutta itselle oli paljon apua äitini sanoista kun ne vihdoin ymmärsin.

Kun esikoiseni syntyi, äitini onnitteli ja katsoi minua pitkään ja sanoi:

"vaikein taakka on oppia elämään sen ikuisen syyllisyyden ja huolen kanssa."

 

Ja niinhän se on, vanhemmuus on ikuinen syyllisyys. Mitä tahansa ratkaisuja vanhempana teet, aina tulee hetkiä kun kyseenalaistat ne ja syyllistyt niistä, vaikka varmasti ne olosuhteisiin nähden olisivat olleet oikeita. AINA vanhemmat tulevat syyttämään kaikesta pohjimmiltaan itseään. Ja valitettavasti tuntuu, että sitä syyllisyyttä on niin vaikea kohdata, että on helpompaa sälyttää sitä muille ja nähdä ne virheet muiden tekemisissä, peitellä omaa epävarmuutta ja pönkittää omia ratkaisujaan syynäämällä muiden erilaisia ratkaisuja.

 

Itse olen lähdössä syksyllä takaisin "aikuistenmaailmaan", vaikka koen etten haluaisi pienintä viedä vielä hoitoon. Näin se elämä vaan rullaa radallaan ja varmasti tulemme olemaan/olemme onnellinen perhe, syyllisyyksistä huolimatta.

[Tiikeriemo76]

 

Kyllä mäkin olen samaa mieltä siitä, että nykyään paineet vanhempia kohtaan ovat kovat. Lapset tehdään yhteiskuntaa varten, ei meidän perhettä varten. Jo pikkuvauvana pitää antaa tarpeeksi virikkeitä, sosiaalisia kontakteja, tissimaitoa "jotta aivot kehittyisivät parhaalla mahdollisella tavalla ja lapsesta tulisi mahdollisimman viisas", sen jälkeen mahdollisimman monipuolista ruokaa, harrastuksia joka päivälle, vauvaviittomia, jne, jotta taataan lapsen mahdollisimman hyvä kehitys SITÄ SILMÄLLÄPITÄEN, että lapsesta tulee menestyvä. (Ja kukapa ei lapselleen toivoisi menestystä? Mutta itselleni on tärkeämpää, että lapsi saa olla lapsi, hän saa kasvaa juuri sellaiseksi kuin on, elää onnellisen tietämättömänä kaikenmaailman kiireistä ja paineista mitä maailma hänelle vielä joku päivä asettaa. Kouluikäisen valmiudet kohdata kiirettä, valmiiksi annettuja aikatauluja ja sopeutua muihinkin suurempiin muutokset ovat huomattavasti paljon valmiimmat kuin taaperoikäisen!! Ja uskon, että normaalilla, aktiivisella & sosiaalisella kotikasvatuksella lapsi saa ihan yhtä hyvät valmiudet sosiaaliseen kanssakäymiseen kuin päiväkodissa. Myös sisarukset ja joissain lapsiryhmissä - esim serkkujen, muskarilaisten, puistolaisten, pihalaisten lasten kanssa- toimiminen edesauttavat tätä asiaa.)

 

Komppaan tätä ajatusta täydellisesti.

Minä ainakin haluan, että lapseni kasvavat tasapainoisiksi ja onnellisiksi ihmisiksi, sellaisiksi jotka osaavat pysähtyä hetkeen ja nauttia siitä, tuntea että ovat hyviä ja riittäviä omina itsenään. Menestys ei mielestäni ole sitä, että ihminen painaa töitä 24/7 ja rahaa piisaa. Vaan sitä ettei ole jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, jatkuvaa kiirettä, jatkuvaa stressiä siitä että pitäisi olla vielä enemmän, vielä nopeammin ja vielä paremmin.

 

Ja oikeasti ne lapset tarvitsee kaikista eniten sitä että joku on henkisesti läsnä. Joku rakas ihminen lohduttaa kun sattuu tai maailma murjoo. Turvaa. Perustarpeiden täyttämistä.

Tässä minulla onkin se suurin pelko: pelkään ettei tämä toteudu pienen taaperon/ 9kk ikäisen vauvan kohdalla päiväkotiryhmässä. Pelkään että ikävä, turvattomuus ja tunnesiteiden puute ovat liian suuret. On ihan eri asia puhua 9kk ikäisestä, 1,5vuotiaasta ja 3 vuotiaasta. Minä en ole todellakaan sitä mieltä että äitien pitäisi olla kotona kunnes lapsi on kolmevuotias ettei lapsi saa traumoja. En. Vaan sitä mieltä että ihan pienille muut hoitomuodot ovat varmasti stressittömämpiä vaihtoehtoja. Ja että vuoden ikäinen voi paremmin yhden tutun turvallisen hoitajan kanssa pienessä kodinomaisessa hoitomuodossa.

Perhepäivähoitoa ei ehkä kunnan puolesta ole mahdollista kaikille pienille järjestää. Mutta perheet voisivat yhdessä järjestää perhepäivähoitoryhmiä, palkata yksityisiä perhepäivähoitajia jne. Työelämä pitäisi totuttaa siihen, että pienen lapsen äiti voi tehdä osittaista työaikaa lapsen hoitopäivän lyhentämiseksi. Nämä ovat enemmän yhteiskunnallisia ongelmia mielestäni kuin yksilön, mutta toki yksilöllä on vastuu siitä, mihin kaikkeen suostuu ja lähtee mukaan.

 

Kannattaa oikeasti miettiä sitäkin valintoja tehdessään, että onko valmis siihen, että lapsi sairastaa ensimmäisen puolen vuoden aikana päiväkodissa yleensä pari päivää 2 viikon välein? Meille ainakin kävi näin vaikka päiväkotiin meni "isot lapset" 5v ja 2v. Lapset sairastivat elokuusta jouluun mennessä x flunssaa, joista mm 5x korvatulehdus 5vuotiaalla, sikainfluenssan, vesirokon ja mahataudin. Eikä niitä voi sairaana hoitoon viedä, ja silloinhan äitikään ei pääse töihin. Tai isä. Yleensä se meillä ainakin oli äiti. Ja rankkaa oli kun yöt valvottiin kipeiden lasten kanssa ja sitten piti vielä ainakin toisen jaksaa lähteä töihin.

[Guest ireis]

Tuo palkka on muuten yksi pointti mitä en itse osaa ajatella muiden kannalta. Me tienataan miehen kanssa kumpainenkin himpun päälle 2000 bruttona. Siis juuri sen verran että kahdesta lapsesta menisi täydet maksut eli se melkein 500 kuussa jos heidät laittaisi kokopäivähoitoon. (Tuo on muuten mielestäni ihan järjetön tuo suurimman hoitomaksun luokka, mielestäni sitä voisi suhteuttaa tuloihin hieman paremmin.) Eli kotihoito on taloudellisestikin meille ihan järkevä systeemi. Ja toki tässä on niin paljon mitä ei voi mitata rahassa joten roimasti plussalle jäädään.

[MelleB]

En ole tutustunut noihin ruotsalais- ja amerikkalaistutkimuksiin, joten en niitä juuri kommentoi. Toki tuohon jälkimmäiseen tutkimukseen viitaten, toki aina voi olla poikkeustilanteita, joissa päivähoito on jotakin muuta ratkaisua parempi vaihtoehto (esim. huumeperheet, väkivaltaiset alkoholistiperheet - toki tällöin lastensuojelu tekee todennäköisesti muita tukitoimenpiteitä). Itse olen aiemmissa kommenteissani tuonut esille hyvin monien suomalaisten lastenpsykologien ja -psykiatrien kannan, jonka mukaan yleensä, tavallisilla perheillä päiväkotihoito ei ole taaperolle paras vaihtoehto. Aina ei elämässä toki voi valita sitä parasta vaihtoehtoa, vaan on valittava seuraavaksi paras tai vähiten huono.

 

Äitiyttä tai hyvää vanhemmuutta en ole missään vaiheessa arvostellut. Olen vain tuonut esiin faktoja päiväkotihoidon vaikutuksesta ja tarpeellisuudesta taaperoille. Ja kyllä, uskallan sanoa, että nuo mainitsemani asiat ovat faktoja, niin yhtäläisesti esimerkiksi lastenpsykologit niistä ajattelevat ja niiden perusteella alan ammattilaisia koulutetaan. Hyvin vähän olen keskusteluun tuonut omia, subjektiivisia mielipiteitäni. Suurin osa teksteistäni pohjautuu tietoon, jota olen koulutuksieni kautta saanut. En ole missään vaiheessa "etsimällä etsinyt" tutkimuksia, jotka olisivat yhtäläisiä oman, henkilökohtaisen mielipiteeni kanssa ja jotka "vääristäisivät totuutta sellaiseksi kuin minä haluan" (vähän noin tuosta ylläolevasta tekstistäsi ymmärsin). Koulutuksissamme on jatkuvasti tuotu esille aiemmin mainitsemiani näkökulmia ja tutkimustuloksia - mielestäni tuo kertoo paljon, että alan ammattilaiset ovat kovin yksimielisiä asioista.

 

En ole myöskään missään vaiheessa sanonut, että kotiäiti on hyvä äiti. Olen vain sanonut, että asiantuntijoiden mielipiteen mukaan pk-hoito ei ole taaperolle tarpeellista tai tarkoituksenmukaista.

 

 

Pakko puuttua tähän, koska tutkijana mua ärsyttää, että ihmiset puhuvat asiasta mustavalkoisesti tietäen vain yhden puolen siitä ja välittämättä perehtyä vastakkaisen puolen näkemyksiin. Kuten Elinainen itsekin myöntää ei ole tutustunut muissa maissa tehtyihin tutkimuksiin. Siispä on turha väittää, että alan ammattilaiset ovat yksimielisiä, jos ei ole perillä koko tutkimuskentästä. Voi väittää, että suurin osa suomalaisista ammattilaisista on tätä mieltä, mutta ei yleistää koko ammattikuntaan. Ymmärrän, että lastentarhanopettajalta ei voi olettaa samaa tietomäärää kuin tutkijalta, mutta ei tarvitse myöskään silloin väittää tietävänsä faktoja. Sen sijaan tietää tämänhetkisen koulutuksen suositukset. Ja kun katsoo historiaan, niin monella alalla suositukset ovat muuttuneet ja muuttuvat koko ajan uuden tiedon, mutta myös yhteiskunnan arvoista riippuen. Mutta ehkä mulla on vaan tutkijana näkökulma asioihin sellainen, että kaikki riippuu tilanteesta ja maailmassa on hyvin vähän faktoja, jotka pätevät tilanteesta riippumatta.

[Termos]

 

Ihmettelen kanssa hyökkäystä Elinaista vastaan. Hän on vaan tuonut esille hyvinkin neutraalisti tutkittua tietoa.

 

---

 

Eli miksi ihmisillä on niin kova tarve perustella sitä lapsen aikaista hoitoonlaittoa parhaana vaihtoehtona. Kun ihan tosissaan lukemattomat tutkimukset osoittavat, että lapsen olisi paras olla kotona jos vain mahdollista. Se oman perheen paras ratkaisu ei ole huono, vaikka se olisi isommassa mittakaavassa nähtynä "vasta" toiseksi paras ratkaisu. Ja tämäkään ei ole neutraalisti luettuna mitään syyllistämistä. Vaan ihan tutkimusten valossa keskivertotulosten vertailua. Samalla lailla vertaillaan vaikka äitien koulutustason vaikutusta imetyksen kestoon ja vaikka ja mitä.

 

Kätevää kun ei itse tartte kirjoittaa kuin kompata vain. Salmiakilla myös hyviä kirjoituksia.

 

Yleisellä tasolla mä luulen että täällä menee iloisesti sekaisin alle 1-vuotiaan täyspäiväinen hoito ja se että 3-vuotias on pari päivää viikossa päiväkodissa (ja sata muuta eri varianttia siltä väliltä). Tuntuu siltä että "päivähoidolla" yksi kirjoittaja tarkoittaa yhtä ja toinen toista, joten ei ihme jos siitä joku syyllistyy vaikkei olisi syyllistettykään.

[MelleB]

Niin ja kun syyllistämisestä alettiin puhua niin tässä pikaisella haulla äitien roolista lapsen sosiaaliseen kehitykseen. Ehkäpä joidenkin äitien lasten on parempi olla tarhassa Ja tosiaan tuossa tutkimuksessa lasten hoitomuodolla ei todettu vaikutusta.

 

Tässä tuloksia tiivistetysti:

 

Overall, the model accounted for 29% of the variance in 7-year social wariness and was significant, F (5, 75) = 3.89, p = .001. Child care history and maternal solicitous behavior did not significantly predict 7-year social wariness, nor did these variables moderate the relation between infant temperamental reactivity and social wariness. However, maternal negativity did moderate the continuity between infant temperament and 7-year social wariness, β = −.34, t (75) = −2.92, p = .01 (Table 1).

 

Ja pätkä yhteenvedosta:

In summary, the current study highlights the roles of maternal personality and behavior in the continuity and discontinuity of inhibited behavior from infancy to middle childhood. Whereas maternal negativity (i.e., neuroticism and depression) was found to play a role in the stability of inhibition from infancy to age 7, maternal solicitous behavior was found to maintain this behavior from preschool to age 7. It is somewhat puzzling that maternal negativity would affect the continuity from infancy onward and maternal behavior would only influence the continuity between preschool and middle childhood. One possibility is that maternal behavior is a factor specific to context and the age of the child (in this case, childhood) and maternal negativity is a stable within-parent factor that is exhibited throughout the child’s life (in this case, from infancy onward).

[Tiikeriemo76]

Pakko puuttua tähän, koska tutkijana mua ärsyttää, että ihmiset puhuvat asiasta mustavalkoisesti tietäen vain yhden puolen siitä ja välittämättä perehtyä vastakkaisen puolen näkemyksiin. Kuten Elinainen itsekin myöntää ei ole tutustunut muissa maissa tehtyihin tutkimuksiin. Siispä on turha väittää, että alan ammattilaiset ovat yksimielisiä, jos ei ole perillä koko tutkimuskentästä. Voi väittää, että suurin osa suomalaisista ammattilaisista on tätä mieltä, mutta ei yleistää koko ammattikuntaan. Ymmärrän, että lastentarhanopettajalta ei voi olettaa samaa tietomäärää kuin tutkijalta, mutta ei tarvitse myöskään silloin väittää tietävänsä faktoja. Sen sijaan tietää tämänhetkisen koulutuksen suositukset. Ja kun katsoo historiaan, niin monella alalla suositukset ovat muuttuneet ja muuttuvat koko ajan uuden tiedon, mutta myös yhteiskunnan arvoista riippuen. Mutta ehkä mulla on vaan tutkijana näkökulma asioihin sellainen, että kaikki riippuu tilanteesta ja maailmassa on hyvin vähän faktoja, jotka pätevät tilanteesta riippumatta.

 

Tutkittua tietoa tai ei, niin kyllähän sen ymmärtää ihan jokainen että jos 9kk ikäinen vauva on erossa äidistä päivässä 9h joka on suurin osa hänen hereillään olo ajastaan, ja häntä hoitaa 3-5 eri hoitajaa vaihtuvasti, ja hänen tarpeisiinsa ei pystytä vastaamaan heti tai yksilöllisellä tavalla, se ei voi olla lapselle hyväksi.

Aika monta kertaa itse nähnyt päiväkodin pihalla ne kaikkein pienimmät huutamassa ja odottamassa hoitajaa hätiin, eikä se ole niiden hoitajien vika ymmärrän kyllä sen, ne vaan pukee niitä vauvoja sarjatyönä ja pienimmät ei tosiaan osaa edes kävellä. Mun lapsi ei mene päiväkotiin ennen kuin osaa kävellä ja ilmaista itseään sanallisesti edes jonkin verran, muuten en pysty nukkumaan öitäni rauhassa saati sitten käymään töissä.

[MelleB]

Tiikeriemo: Ei kun nimenomaan niillä tutkimuksilla voidaan selvittää miten paljon se lapseen vaikuttaa pitkässä juoksussa. Ymmärrettävästi kärjistetyn esimerkkisi kaltainen tilanne tuntuu pahalta, mutta kuinka paljon se oikeasti lapsen elämään vaikuttaa on eri asia ja siitä kertovat tutkimusten tulokset.

 

Mutta ei mulla edelleenkään ole tähän vahvaa kantaa suuntaan taikka toiseen. Kunhan huvikseni argumentoin asiaa. Lapsella voi olla paha olla kotona ja yhtä lailla paha olla hoidossa. Kummassa on parempi riippuu äidistä ja tilanteesta. Uskon, että kaikki äidit tekevät lapsiensa vuoksi parhaansa ja toisten ratkaisuja on turha vieraissa kengissä arvostella.

[Rusina]

Täytyy tulla tänne mainitsemaan, kun käytiin tänään tuossa lähipäiväkodissa tutustumassa, että minulle jäi käynnistä hurjan hyvä mieli. Tuntui, että siellä oli oikeasti tosi kivasti mietitty, miten nämä pikkuiset sopeutuvat päiväkotiin edes pikkuisen paremmin (omahoitajajärjestelmä, pitkä tutustumisaika, jos mahdollista, pienryhmätoimintaa paljon jne.). Jos tuonne päiväkotiin päästään niin minusta tuntuu, että aloitus on meille ennakoitua helpompi. Pyrin itse järjestämään niin, että voin olla tutustumisessa mukana ainakin ekan viikon ja sitten niin, että Omppu tekisi aluksi lyhyempää päivää. Tutustuminen on tietysti ihan eri juttu kuin arki sitten mutta ainakin muutama huolen aihe vähän häveni.

 

Kysyin siellä muuten myös, onko päiväkodissa niitä ihan pienimpiä, alle vuoden vanhoja ja johtaja sanoi, että heillä on niitä aika vähän. Yrittävät aina ensiksi kuulema saada vanhempia jatkamaan kotihoitoa, jos vain mahdollista. Ilmeisesti siis päivähoidon henkilöstö saa jotkut perheet muuttamaan asiassa mieltään. Voisin kuvitella, että jos siinä vaiheessa ratkaisu on jo tehty ja hoitoon on pakko viedä niin se tuntuu varmasti pahalta vanhemmista. Äh, tämä on kyllä hurjan monisyinen asia.

[Mamabarba]

Pakko puuttua tähän, koska tutkijana mua ärsyttää, että ihmiset puhuvat asiasta mustavalkoisesti tietäen vain yhden puolen siitä ja välittämättä perehtyä vastakkaisen puolen näkemyksiin. Kuten Elinainen itsekin myöntää ei ole tutustunut muissa maissa tehtyihin tutkimuksiin. Siispä on turha väittää, että alan ammattilaiset ovat yksimielisiä, jos ei ole perillä koko tutkimuskentästä. Voi väittää, että suurin osa suomalaisista ammattilaisista on tätä mieltä, mutta ei yleistää koko ammattikuntaan. Ymmärrän, että lastentarhanopettajalta ei voi olettaa samaa tietomäärää kuin tutkijalta, mutta ei tarvitse myöskään silloin väittää tietävänsä faktoja. Sen sijaan tietää tämänhetkisen koulutuksen suositukset. Ja kun katsoo historiaan, niin monella alalla suositukset ovat muuttuneet ja muuttuvat koko ajan uuden tiedon, mutta myös yhteiskunnan arvoista riippuen. Mutta ehkä mulla on vaan tutkijana näkökulma asioihin sellainen, että kaikki riippuu tilanteesta ja maailmassa on hyvin vähän faktoja, jotka pätevät tilanteesta riippumatta.

 

 

Kiitos MelleB: tätä juuri tarkoitin. Koska olen vaan tavallinen gradun aikanaan vääntänyt kotiäiti, ei minulla ollut rautaa hihoissa lähteä tätä perustelemaan, mutta veit sanat suustani. Ja suositukset todella ovat vaan suosituksia, jotka muuttuvat vuodesta toiseen. Muistakaan, että vielä 20-vuotta sitten lasten esim. vauvojen ruokailusuositukset olivat ihan päälaellaan nykyisestä.

 

Näistä tutkimuksista vielä... Ja alleviivaan nyt, että edelleenkään minulla ei ole mitään kotihoitoa vastaan vaan päinvastoin, itse ihannoin kyllä kotihoitoa rauhallisena lapsiläheisenä alkuna elämään. Kaikissa perheissä ja elämäntilanteissa se ei vaan toimi & ole mahdollista. Mutta esim. siihen tutkimukseen stressihormonitasoista olisin kaivannut lisätietoa siitä, että mitä se kohonnut stressihormoni itse asiassa tekee lapsen aivojen kehitykselle. Esim. mieheni on ollut eskari-ikään asti kotona, minä taas pienestä päivähoidossa, miehelläni on surkea stressinsietokyky ja minulla tosi hyvä. Siis tässä otos on surkean pieni johtopäätösten tekemiseksi, mutta tarkoitan tällä sitä, että onhan esimerkiksi mahdollista, että stressihormonit kehittävät aivoja suuntaan, joka ei aina välttämättä ole negatiivinen. Kukaan vaan ei lapsilla sellaista halua tutkia. Mutta uusia tutkimustuloksia tulee aina & ne voivat kääntää tulokset ihan päälaelleen. Ja kuten MelleBkin totesi, en lähtisi luottamaan pelkästään suomalaistutkimuksiin, kun muualla ilmeisen hyvin (ellei jopa paremmin, jos Elinaista on uskominen) hoidetaan lapsia.

 

Tässä keskustelussa sekoitetaan nyt ensimmäisen äidin kysymys siitä, onko lapsensa pienenä hoitoon vievä äiti huono äiti ja se, mikä olisi lapselle optimaalinen hoitomuoto. Ja esim. Elinaisen vastaus oli kuin olikin sellainen "jokainen lastaan rakastava äiti" -tyylinen, josta oli rivien välistä luettavissa, että kyllä hänen mielestä lapsen pienenä hoitoon vielä on huono äiti, koska ei ole järjestänyt elämäänsä niin, että ulkopuolista hoitoa ei tarvita.

 

1) Sanovat tutkimukset mitä tahansa, minun äidin intuitio sanoo, että pienelle on parasta olla äidin kanssa ja totutella äidin kanssa sosiaaliseen elämään pikkuhiljaa. Sama vaisto sanoo, että äidinmaito on parasta pienelle ja syliä tarvitaan paljon.

 

2) Tästä huolimatta kukaan ei ole huono äiti viedessään lapsen pienenä hoitoon, koska elämä ei ole ihanteellinen ja äiti joutuu elämässä muutenkin toimimaan ns. luonnonvastaisesti. On muita asioita, joita on otettava huomioon, kuten rahatilanne, opiskelut, työkokemus ja tulevat työmahdollisuudet tai vaikkapa vaan äidin hermot, jotta kokonaisuus toimisi perheen kannalta parhaiten.

 

3) On kiistanalaista miten ja milloin sosiaalista elämää tulee alkaa harjoitella ja siitä on myös keskenään ristiriitaisia tutkimustuloksia.

 

4) Kun vie lapsen päiväkotiin, oli syy mikä tahansa, on käynyt jo todella suuren kamppailun itseni kanssa tilanteesta & perheen kannalta parhaan ratkaisun löytämiseksi. Silloin ei tarvitse neuvoja tai ohjeita, totuuksi tai minkäänlaista tiedotusta henkilökunnalta siitä, mikä heidän mielestä on lapsen paras vaan ihanan, lapsen parasta ajattelevän päiväkodin henkilökunnan vastaansa. -> Tämä on se osuus, jonka vaan äiti tietää. Jos ei ole äiti, ei tiedä, mitä tunteita lapsen jättäminen toiseen hoitoon aiheuttaa itsessä, vaikka kyseessä olisi suunnilleen vaan lapsen isä jumpan ajan... ei vaan voi tietää. Kun on äiti, tietää kyllä, että ihmiset eivät heppoisin perustein omaa aarrettaan muiden hoitoon vie.

 

5) Suomessa on ihana päiväkotisysteemi, joka mahdollistaa hoidon kaikille perheille. Välillä vaan mietin, että onko hoito kuitenkin liian standardisoitua, kun kunta järjestää sen ja mahdollisimman pienellä rahalla? Kuinka moni vähävarainenkin perhe maksaisi mielellään enemmän, jos saisi vähemmän vaihtuvuutta hoitajiin & pienemmät ryhmät. Minulle on ainakin yhdentekevää hienot seinät ja lelut, niistä voi tinkiä, mutta haluaisin lapselle pienet ryhmät, hyvät hoitajat ja hyvää ruokaa. Eli perusasiat kuntoon. Ja miksi yksityiset päiväkodit pystyvät samalla rahalla parempaan? MIhin sitä rahaa kunnissa haaskataan? Niihin seiniinkö?

 

Niin ja Jokipaltiota komppaan 100 %

 

Vielä tästä palkka-asiasta: naisvaltaiset alat ovat pienipalkkaisia, mutta kyse on nyt yliopistokoulutuksen ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista. Juristit, lääkärit, ekonomit, opettajat... opettajat ehkä pienipalkkaisimpia, mutta kyllä nekin ainakin palkkatilastojen mukaan n. 3000 e tienaavat, aineenopet enemmänkin.

Edited March 18, 2011 by Mamabarba

[LeeLoo]

^ OT, mutta mun lähipiirissä on pääasiassa opettajia ja humanisteja, ja edellisistä kenelläkään ei palkka ylitä 3000 euroa, jälkimmäististä harvemmalla edes sitä kahta tonnia.

[Mamabarba]

edelleen OT: vaikea sanoa, mistä johtuu, asuinpaikka? Mun opettajaystävät ainakin kertovat tienaavansa sen noin 3000, elleivät sitten huijaa Taloussanomien juttujen taso yleensä on kyllä mitä on, mutta kai nekin nyt sentään jostain virallisista tilastoista nämä palkkatietonsa repivät http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2008/06/03/nain-koulutus-nostaa-palkkaa-kunnissa/200814362/139

 

 

[Strutsi]

Hmm...

 

menee ehkä OT:ksi, mutta musta tuntuu usein, että ne, jotka haukkuvat päiväkodit suohon ovat itse monesti niitä, jotka ovat jääneet pidemmäksi aikaa kotiin. Esim. oman anoppini kommentit tyttöjen viemisestä hoitoon "liian aikaisin ja vieläpä kauheaan päiväkotiin" tajusin jättää lähes omaan avoonsa vasta sen jälkeen, kun minulle valkeni, että anoppi ei ole eläissään varmaan edes käynyt päiväkodissa (hoiti pojat kotona, kunnes molemmat koulussa ja hmmm... niille pojille olis päiväkoti voinut tehdä hyvä ). Loukkaannun noista kommenteista edelleen, mutta vähän sentään vähemmän kuin ennen oivallustani.

 

Ja sitten tuo raha-asia...

Se on hirvittävän vaikea sivusta sanoa, että kun tienaat niin ja niin paljon, niin sinun täytyy sillä summalla kyllä pystyä jäämään kotiin. Meidän kaikkien elinkustannukset, kun on erilaisia ja yleensä mitoitettu ns. normaalitilanteen mukaan - ei sen, että toinen vanhemmista saa murto-osan palkastaan kodinhoitotukea. Yhden kerhokaverin mielestä esim. meidän olisi vissiinkin pitänyt myydä juuri valmiiksi saamamme omakotitalo ja muuttaa johonkin yksiöön vuokralle ihan vaan sen takia, että minun olisi pitänyt jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Kotiin olisi ollut toki kiva jäädä, mutta esim. juuri asuinkustannusten takia mun oli pakko mennä töihin. Harmi, että raha määrää näinkin tärkeätä asiaa, mutta ei sille voi mitään . Onneksi tytöt ovatkin viihtyneet päiväkodissaan mainiosti! Sairastelukierre vaan alkoi heti (tai oikeastaan jo hetki ennen hoitoonmenoa), mutta se voi johtua muustakin.

 

Viimeksi lastenlääkärillä käydessämme lääkäri lohdutteli meitä, että toki päiväkotiin meno lisää sairastamisten määrää pikkulapsilla - mutta toisaalta ne lapset, jotka ovat koulun alkuun asti kotona sairastavat sitten koulun alettua. Kymmenvuotissyntymäpäivään mennessä sairaspäivät tasaantuvat. Valitettavasti lähdettä en tiedä sen paremmin kuin että joku (uusi?) kanadalaistutkimus se kuulemma on.

 

Sori, en jaksanut lukea koko ketjua, voi siis olla toistoa.

[Rose]

Ja miksi yksityiset päiväkodit pystyvät samalla rahalla parempaan?

 

Ei välttämättä pysty. Lähipiiristä on kokemuksia niin yksityisestä päiväkodista kuin kunnallisestakin, ja näissä minun tuntemissani tapauksissa lähes poikkeuksetta kunnallinen päiväkoti on ollut se parempi.

 

Mielestäni tässä ketjussa on käyty hyvää keskustelua, on ollut mielenkiintoista lukea, kiitos kaikille. Esikoisemme on aloittamassa päivähoidon elokuussa, on silloin 1 v 10 kk. Kunnallisesta päiväkodista olemme paikkaa hakeneet, mutta katsotaan mihin päästään. Itse olen hoitanut poikaa kotona tähän asti, koska halusin olla pojan kanssa kotona. Taustalla vaikutti se, että koin, että pojan on vielä tässä vaiheessa parempi olla kotona ja myös se, että kaipasin itse taukoa hektisestä työelämästä. Toivon, että tämän vajaan parin vuoden kotonaolorupeaman jälkeen poika on valmiimpi aloittamaan päivähoidon ja minä voin hyvillä mielin ja motivoituneena palata takaisin töihin. Niin ja todennäköisesti mies on ainakin ensi syksyn osittaisella hoitovapaalla (neljä päivää viikossa töissä), ehkä pidempäänkin. Eli sen hoitajan tarvi aina olla äiti, kuten moni muukin on jo todennut.

Edited March 18, 2011 by Rose

[MelleB]

Komppaan Mamabarbaa. Hyvin kirjoitettu teksti ja hieno lista, johon on helppo yhtyä Eikä sun tarvitse vähätellä itseäsi ("vaan tavallinen gradun vääntänyt kotiäiti") vaan kyllä sitä rautaa tuntuu hihoista löytyvän edellisten kirjoitusten perusteella ja ennen kaikkea humaani ja ymmärtävä asenne erilaisia ratkaisuja ja tilanteita kohtaan Jälkimmäistä yhteiskunnassa tarvitaan laajemminkin ja aina sen näkeminen ilahduttaa.

Edited March 18, 2011 by MelleB

[LeeLoo]

edelleen OT: vaikea sanoa, mistä johtuu, asuinpaikka? Mun opettajaystävät ainakin kertovat tienaavansa sen noin 3000, elleivät sitten huijaa Taloussanomien juttujen taso yleensä on kyllä mitä on, mutta kai nekin nyt sentään jostain virallisista tilastoista nämä palkkatietonsa repivät http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2008/06/03/nain-koulutus-nostaa-palkkaa-kunnissa/200814362/139

 

Mun ei olisi pitänyt kirjoittaa kiireessä, kun jäi viesti niin vajaaksi. Tarkoitin nimenomaan luokanopettajia, aineenopettajilla palkat ovat ihan eri luokkaa. Läheiseni on luokanopettaja maksimitunneilla, siltikään ei ylity tuo 3000 euroa. Tämä asia on itselläni tapetilla siksikin, että olen varsin pienipalkkainen humanisti, minulla on siis ylempi korkeakoulututkinto ja useampi vuosi jo työkokemusta, mutta en ole onnistunut saamaan vakipaikkaa vaan teen samassa paikassa ties monetta vuotta ketjutettuja määräaikaisuuksia. Laskeskelin äsken, että saisin ansiosidonnaisella kotona ollessa, lasta kotona hoitaen jokseenkin saman verran kuin nyt jää käteen :/ Tai siis kyllä näin enemmän jää, mutta ero ei ole kovinkaan merkittävä. Toki ansiosidonnaisella ollessa ei kerry eläkettä eikä ikälisiä, mutta tässä vaiheessa kun lapsi on pieni, kyllähän se mielessä käy, miten kivaa olisi hoitaa häntä kotona. Mutta jos joskus mielii vakityön saada, on töihin mentävä jos niitä tarjotaan. Miehen ei taas ole järkeä jäädä kotiin, kun silloin tulot putoaisivat ihan kauheasti, hän kun saisi pelkän kotidoidon tuen. Minä sentään saan ansiosidonnaisen ja kotihoidontuen kuntalisän, jos ei töitä ole ja jään kotiin tämän pätkän jälkeen.

 

Tää on nyt OT:ia , pahoitteluni.

Edited March 18, 2011 by LeeLoo