Lapsi hoitoon alle vuoden ikäisenä

[Nadda]

Kuitenkin Suomen kaltainen äitiys/vanhempainvapaa malli on ihan ihmetys esim. USAssa, jossa äidit palaavat työelämään jopa muutaman päivän sisällä synnytyksestä. Sen enempää en tuosta asiasta kuitenkaan aio sanoa, sillä varsin yleistä tietoa on kyseisen kansakunnan henkinen "hyvinvointi".

 

Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta mä olen saanut sen käsityksen, että USA:ssa suurin osa äideistä on kotiäitejä tai äiti lähtee työelämään vasta lasten ollessa isompia, jos perheessä on isäkin ja vanhempia vähänkään kiinnostaa lasten hyvinvointi. Kuvittelisin, että nimenomaan niissä perheissä tai niillä lapsilla on enemmän ongelmia, joiden vanhemmat tai vanhempi ovat heti lapsen synnyttyä menossa takaisin töihin ja lapset joutuvat olemaan omin nokkinensa (ei tietenkään silloin vauvana kuitenkaan).

 

Pitää vielä kuitenkin korostaa, että ei jokainen tutkimustulos ole vedettävissä jokaiseen lapseen, että tämä on ainoa oikea totuus. Ei niitä tutkimuksia kuitenkaan kannata olankohautuksellakaan ohittaa.

[Felicidad]

^Aina ei ole mahdollista säilyttää työpaikkaa, jos on vuosia pois välillä. Monilla sellaisilla äideillä, jotka on monta vuotta kotiäitinä ei ole työpaikkaa odottamassa. Suomessa taas työpaikka ei häviä mihinkään vanhempain- ja hoitovapaan aikana (jos siis on vakipaikka). Tämän olen huomannut sukulaisten kokemuksista USA:ssa ja muualla maailmalla.

[Qtamo]

Mä muistan myös lukeneeni artikkelin, jossa perusteltiin ihan järkeenkäypästi sitä, että saattaa olla parempi laittaa lapsi hoitoon silloin 9-10kk ikäisenä (tai sitten yli esim 2-vuotiaana) kuin esim reilun vuoden iässä. Tuota perusteltiin sillä, että useilla lapsilla eroahdistus alkaa ennen 1,5v ikää, ja jos hoitopaikasta on ehtinyt tulla tuttu ennen sitä, on hoitoon jääminen lapselle helpompaa ja mielekkäämpää kuin jos hoito aloitetaan kesken eroahdistuskauden. Täytyypä yrittää löytää tuo teksti... Ja jälleen kerran korostan yksilöllisyyttä tässäkin asiassa Lisäksi on tosi vaikeaa ennustaa etukäteen missä vaiheessa, minkä pituisena ja kuinka rankkana eroahdistus kullekin lapselle tulee.

Edited March 14, 2011 by Salmiakki

[Molly]

^Tuohon liittyen Pienet päivähoidossa -kirjan mukaan:

 

Siinä vaiheessa, kun lapsi on muodostanut luottavaisen ja vakaan kiintymyssuhteen omiin vanhempiinsa, hän pystyy luomaan kiintymyssuhteita myös muihin aikuisiin. Lapsella on herkkyyskausia kiintymyssuhteiden luomisessa n. 7-9kk ikäisenä, jolloin kiintymyssuhde vakiintuu yleisimmin äitiin/isään ja vierastaminen alkaa, ja sitten 18-24kk ikäisenä, jolloin lapsen minätietoisuus kasvaa ja hänessä nousee esille rakkauden menettämisen pelko.

 

Kun päivähoidon aloitusikää on tutkittu kiintymyssuhteiden kannalta, on joissain tutkimuksissa todettu, että ettei aloitusiällä ole merkitystä. Mutta kuitenkin osassa tutkimuksia on selvinnyt, että hoidon aloittaminen sujuisi helpommin, kun herkkyyskausi on ohitettu, eli 12-18kk ikäisenä ja sitten 2-vuotiaasta eteenpäin.

 

Lähde: Helenius, Karila, Munter, Mäntynen & Siren-Tiusanen 2002: Pienet päivähoidossa. Alle kolmivuotiaiden lasten varhaiskasvatuksen perusteita.

 

[fleur]

Mä taas kuulun niihin äiteihin joiden pää ei kestä lasten hoitoon viemistä. Mä tykkään kyllä työstäni enkä koe olevani erityisesti kotiäitityyppiä - joten töitä olisi kyllä kiva tehdä, mutta en vain haluaisi lapsiani hoitoon.

 

Esikoinen oli vuoden ajan perhepäivähoidossa taaperoikäisenä (aloitti 1v4kk), ja se aika oli minulle äitinä tosi raskasta, vaikka hoitopaikka oli aivan hyvä. Työ-hoito-arki teki päivät sellaiksi raskaiksi suorituksiksi ja koin syyllisyyttä jatkuvasti. Esikoinen purki tunteitaan minuun illat kun tsemppasi reippaana poikana hoitopäivien ajan, ja uuvuin itse kuvioon aika pahasti.

 

Nyt esikoinen on 3,5-vuotias enkä mielellään edelleenkään laittaisi häntä kokopäivähoitoon, kerhossa hän kyllä käy virikkeitä saamassa ja kavereita tapaamassa. Samanikäisen seuran tarve on tullut esikoiselle vasta 3-vuotiaana.

 

Toisaalta tunnen paljon ihmisiä, joille töissä käyminen on ollut äitiyden pelastus, ja uskon täysin että kaikille pitkä kotiäitiys ei sovi. Myös lapsen temperamentti vaikuttaa, oma esikoiseni on myös varsin tunneherkkä tapaus vaikkei varsinaisesti arka olekaan. Jos töihinpaluu ei ole taloudellisesti välttämätöntä, katsoisin kyllä ensin lapsen temperamentin ja sen, miten itse kotona viihtyy, ennen kuin tekee lopullisia ratkaisuja.

 

Kyllä suhtautuisin myös vakavasti näihin asiantuntijoihin, jotka eivät suosittele suuria lapsiryhmiä alle 3-vuotiaiden hoitopaikoiksi. Muitakin hoitopaikkaratkaisuja on kuin päiväkoti, ja myös hoitopäivän pituus vaikuttaa.

Edited March 14, 2011 by fleur

[limelime]

^Aina ei ole mahdollista säilyttää työpaikkaa, jos on vuosia pois välillä. Monilla sellaisilla äideillä, jotka on monta vuotta kotiäitinä ei ole työpaikkaa odottamassa. Suomessa taas työpaikka ei häviä mihinkään vanhempain- ja hoitovapaan aikana (jos siis on vakipaikka). Tämän olen huomannut sukulaisten kokemuksista USA:ssa ja muualla maailmalla.

 

Juuri näin. Tuttujen kanssa kun on asiasta keskustelleet, he ovat kertoneet että jos jonkun kuukauden parin jälkeen ei palaa töihin, työpaikka tod.näk. menee alta..

 

edit. tämä siis juuri USAssa

Edited March 14, 2011 by limelime

[Kaak@o]

USA:ssa tuo äitiysloman pituus riippuu tosi paljon työpaikasta. Käsittääkseni 3kk äitiysloma on aika yleinen. Mutta tosiaan täällä on myös melko yleistä se, että äiti jää kotiin hoitamaan lapsia, jos perheen taloudellinen tilanne sen sallii. Monet palkkaavat kotiin nannyn tai esim. isovanhemmat osallistuvat lapsen hoitamiseen, eli aina lapsi ei mene mihinkään päiväkodin tyyppiseen paikkaan.

 

Täällä kyseltiin, että missä iässä varhaiskasvatuksen ammattilaiset tahtoisivat laittaa omat lapsensa hoitoon. Itse hoitaisin lapsia mielellään kotona noin 3-vuotiaaksi asti. Jos lapsia on useampi ja tilanne on sellainen, että töihin pitäisi mennä, niin voisin laittaa alle 3v:n isompien sisaruksien kanssa kanssa samaan hoitoon/ryhmään jo vähän aiemminkin.

Edited March 15, 2011 by Kaak@o

[Molly]

Minä lastentarhanopettajana laittaisin oman lapseni päiväkotiin aikaisintaan 2-vuotiaana. Ainakin toivon, että se tulee olemaan mahdollista. Tuli myös mieleen, että ehkä yksi osasyy sille, miksi alan ihmiset eivät halua laittaa lapsiaan kovin pieninä hoitoon, on se, että itse kuitenkin on töissä koko ajan lasten kanssa. Siis töihinpaluu ei tuo samanlaista "hermolomaa" lastenhoidosta, kuin jonkun ihan muun alan ihmisille. Mun ajatuksiin tämä ehkä ainakin vähän vaikuttaa.

 

Joku kyseli, miten pystyy olemaan tällä alalla töissä, jos ei omia lapsiaan pistäisi kovin pieninä hoitoon. Minä ainakin haluan päästä omalta osaltani vaikuttamaan siihen, että ne lapset, jotka päiväkotiin ovat syystä tai toisesta tuotu, saisivat parasta mahdollista hoitoa, kasvatusta ja opetusta. Usein on todella turhauttavaa, kun itsestä riippumattomista seikoista (esim. ne suuret ryhmäkoot) ei vain pysty toimimaan niin laadukkaasti kuin haluaisi.

[Nadda]

^ Mulla on ihan samanlaisia ajatuksia. Tuntuisi hullulta viedä omat lapset hoitoon ja mennä itse sitten hoitamaan toisten lapsia. Kahta ikävuotta minäkin olen pitänyt jonkinlaisena rajana lapsen hoitoonviennille, ja nyt näyttää siltä, että kuopus on 2 v. 7 kk, kun menee hoitoon.

[Humpuuki]

Ei se kenestäkään huonoa äitiä tee. Perheet ja tilanteet on erilaisia. Itse en missään nimessä alle 2v laittaisi päiväkotiin, mutta joillekkin voi sitten pph, ryhmis, tms olla ihan hyvä vaihtoehto. Itse toivon voivani olla jälleen kotona sen kolme vuotta. Mielestäni se on aika pitkälle valinta. Ei me mitään rikkaita olla ja tosi tiukkaa ne vuodet ovat olleet, mutta kyllä se palkitsee satatuhatkertaisesti, kun lapsen ensimmäiset elinvuodet saa kotona olla, mutta tietenkin virikkeitäkin pitää varsinkin yli 2v sitten hakea. Alle 2v en laittaisi kuin aivan pakottavan pakon edessä hoitoon (tyyliin puoliso kuolee/jättää ja en saa muutoin neljää lastani elätettyä). Tämä on kuitenkin vain minun ehdoton mielipiteeni koskien omaa perhettäni ja jos se toiselle perheelle ei mene niin, en minä ole kukaan heidän valintaansa tuomitsemaan. Ihan yhtä hyviä vanhempia ne toisetkin ovat ja ei lapsi varmasti mitenkään kieroon kasva aikaisen päivähoitouran alkamisen takia. Jokaisen pitää tehdä oman näkemyksen ja mahdollisuuksien mukaan.

[Termos]

En nyt ole koko viestiketjua lukenut, mutta onkohan kukaan oikeasti tehnyt vertailevaa tutkimusta lasten psykiatrisista ongelmista verraten pitkään kotihoidossa olevia varhaisiin päiväkodin aloittajiin. Lähinnä nyt siis haen sitä, että nykyinen vanhempainvapaa kuitenkin jo ihan sellaisenaankin on jo pitempi kuin esimerkiksi se mitä omilla vanhemmillamme on ollut.

 

Mun on mahdoton uskoa että pienelle lapselle olisi jotenkin haitallista olla kotona omien vanhempiensa kanssa, paitsi nyt jossain poikkeustapauksissa. Ihmiset ovat varmaan tuhansien vuosien ajan sitten olleet tosi ongelmatapauksia jos tosiaan kotihoito aiheuttaisi psykiatrisia ongelmia . (Enkä siis todellakaan väitä että päiväkodit aiheuttaisivat psykiatrisia ongelmia lapsille mutta ymmärsin tuon lainaamani kohdan niin että kotihoito aiheuttaa niitä niin tartuin siihen, sori jos ymmärsin väärin...)

Edited March 15, 2011 by Termos

[Millaliina]

Nää on näitä ikuisuuskysymyksiä ja itse en voi sanoa mitään muuta, kuin että jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee ja kokee. Se, missä alle vuoden ikäisen lapsen hoitoon vieminen on oikea ratkaisu, on taas toiselle kauhistuttava ajatus. Molemmat on oikein, jos asianomainen on itse sitä mieltä. Ei ketään saa siitä tuomita. Äitiys asettaa nykymaailmaan jo muutenkin ihan hirveitä paineita ja suorittamista. Kun äidillä on hyvä olla, on myös lapsella hyvä olla. Tai vanhemmilla ylipäänsä.

 

Mäkin oon töissä päiväkodissa. Oon miettinyt tätä monesti, ja olen törmännytkin töissäni siihen, että multa on tätä asiaa kysytty. Mitä siihen tulee vastata, jos vanhempi kysyy neuvoa? Kannattaako pientä lasta viedä päiväkotiin? Voinko vastata, että "ei tokikaan kannata + tutkimustulokset päälle" vai vastaanko peilaten äidin vointia? Joillekin se on todellakin oikea ratkaisu tuoda pieni päiväkotiin, jos kotona oleminen tuntuu raskaalta. Ei siitä silloin nauti kukaan. Ei lapsi, eikä vanhempi. Mielestäni päiväkoti on ihan hyvä paikka pienellekin. Haipakkaa se meno siellä on, paljon lapsia, meteli on kova jne. mutta oma kokemukseni työntekijän näkökulmasta on hyvä. Itse olen ollut pienten osastolla ja monille alku on vaikea. Silloin pientä pidetään paljon sylissä, edetään pikkuhiljaa. Pienet saattaa aluksi itkeä paljon, ja syksyllä saattaa olla montakin pientä yhtä aikaa itkemässä ikäävää. Silloin saattaa tulla sylipula, mutta kyllä se siitä on aina mennyt lopulta hyvin. Syksyn edetessä on ihana huomata, miten kaikki pikkuiset on ns. ajettu sisään ja arki alkaa sujua hienosti. Hoitajat ja lapset kiintyvät toisiinsa, pienistä varsinkin huomaa, miten suuri merkitys on oman ryhmän hoitajilla. Pienten ryhmässä, missä minä olen ollut töissä, on painotettu päiväohjelma lähinnä vapaaseen yhdessä olemiseen, sylittelyyn, turvallisuuden rakentamiseen ja kasvatuskumppanuuteen vanhempien kanssa. Meillä silloin pienten puolella oli paljon arki sellaista, että me hoitajat istuttiin lattialla pineten kanssa, ne möyri meidän sylissä, hassuteltiin, halailtiin ja lauleskeltiin erilaisia lauluja ja leikkejä. Oltiin kaikki yhdessä. (siis kolme aikuista ja noin 10 lasta keskimäärin) Vilkkaimpina hetkinä jaettiin ryhmää pienemmäksi, jakauduttiin eri tiloihin aj näin saatiin rauhallisempi meno ja meininki. Se oli ihan huippua ja mä oikeasti nautin siitä työstä, varsinkin tuossa tiimissä silloin. Se oli oikeasti niin kodinomaista hoitoa. Aina päiväunien jälkeen jokainen pieni kömpi omia aikojaan ylös sängystä meidän kainaloon sohvalle ja hetken päästä meitä oli siellä useampi söpöläinen samassa kasassa. Siellä me pikkuhiljaa heräiltiin ja halailtiin. Siitä oli ihana hissukseen siirtyä vessaan ja välipalalle.

 

Tällä haluan vaan kertoa sen, että on niitä hyviäkin puolia päiväkodissa. Joidenkin on tosiaan pakko hoitoon viedä alle vuoden iässä tai niillä paikkeilla ja on musta kamalaa, että täällä vaan listattan niitä ns. huonoja puolia päivähoidosta. Niitä on paljon, mutta eikös siinä nyt ole aika paljon hyvääkin? Itse olen ainakin kokenut paljon hyvääkin pienten kanssa ja minusta on äitinä lohduttavaa kuulla myös se hyvä puoli. Muutenkin on varmasti raastavaa viedä se pieni hoitoon, niin helpotetaan edes hiukan niitä syyllisyydentuntoja. Päiväkodissa teidän pikkuiset varmasti voivat ihan hyvin!

 

Itse nautin nyt täysin rinnoin kotona olemisesta ja tarkoitus olisi tähän samaan syssyyn saada pikkukakkonenkin aikaiseksi. Hoitoon en aio viedä kovin pienenä, mutta syy ei ole tuo, että päiväkoti olisi huonoksi lapselle. Vaan haluan nyt vaan olla kotona. Ainakin toistaiseksi. Mulla on vakipaikka, joten sen puolesta ei ole kiirettä.

 

Niin ja siskoni on lastetarhanopettaja ja ollut nyt pian 4 vuotta kotona. Esikoinen on pian sen 4 ja kakkonen reilun vuoden. Siskollani oli aina tarkoitus, että hän on kotona niin pitkään, että kakkonen on ainakin 3. MUTTA, nyt on muuttunut ääni kellossa, kun huomaakin olevansa väsynyt kotiäiti. On nauttinut täysin siemauksin tähän saakka kotonaolosta, mutta jossain vaiheessa ne kodin seinät alkaa kaatua päälle, vaikka hänkin on ollut tosi aktiivinen ja liikkunut paljon lastensa kanssa. Nuoremman vieminen hoitoon nyt ehkä tulevana syksynä alle 2 vuotiaana, sotii siskoni periaatteita vastaan (eli ei halua pientä viedä päiväkotiin). Mutta nyt on pakko ajatella asiaa uudelta kantilta. Jos oma jaksaminen on vaakalaudalla, on silloin myös kotona lapsilla väsynyt ja lyhytpinnainen äiti. Onko se sitten hyvä? Ei minusta ja nyt todennäköisesti siskoni palaa töihin syksyllä ja vie itku kurkussa nuoremmankin päiväkotiin. Elämä on rajua.

 

 

Toivottavasti joku jaksaa lukea sepustukseni. Niin ja en aio alkaa kinastelemaan täällä mistään, eli jos joku haluaa puuttua mun mielipiteeseen ja tekstiin, niin toivon, että tekee sen hyvässä hengessä.

Edited March 15, 2011 by Millaliina

[flaming]

Minä lastentarhanopettajana laittaisin oman lapseni päiväkotiin aikaisintaan 2-vuotiaana. Ainakin toivon, että se tulee olemaan mahdollista. Tuli myös mieleen, että ehkä yksi osasyy sille, miksi alan ihmiset eivät halua laittaa lapsiaan kovin pieninä hoitoon, on se, että itse kuitenkin on töissä koko ajan lasten kanssa. Siis töihinpaluu ei tuo samanlaista "hermolomaa" lastenhoidosta, kuin jonkun ihan muun alan ihmisille. Mun ajatuksiin tämä ehkä ainakin vähän vaikuttaa.

 

Joku kyseli, miten pystyy olemaan tällä alalla töissä, jos ei omia lapsiaan pistäisi kovin pieninä hoitoon. Minä ainakin haluan päästä omalta osaltani vaikuttamaan siihen, että ne lapset, jotka päiväkotiin ovat syystä tai toisesta tuotu, saisivat parasta mahdollista hoitoa, kasvatusta ja opetusta. Usein on todella turhauttavaa, kun itsestä riippumattomista seikoista (esim. ne suuret ryhmäkoot) ei vain pysty toimimaan niin laadukkaasti kuin haluaisi.

 

 

Tummennetu kohta pitää ainakin mun kohdalla paikkansa. Nykyisin työskentelen muualla kuin päiväkodissa, ja päiväkotiin en enää kolmen lapsen äitinä menisi. Tuntuu hullulta että joku muu hoitaa mun lapset ja mä hoidan muiden lapsia. Ja ikävä sanoa, mutta ei mun hermot kestä muiden penskoja. Yritän olla hyvä äiti edes omilleni. Koen myös että jos koko päivän hoitaisin muiden lapsia isossa ryhmässä, olisin kuin tiskirätti saapuessani kotiin omien lasteni luokse, olisinko hyvä äiti silloin....? (omakohtaisesti voin sanoa, että paukut olisi käytetty ja omat jäisivät liian vähälle huomiolla. toisinpäinkin saattaa jollakulla olla)

 

Ja tuo toinen asia; miten pystyy olemaan alalla jos ''tietää ettei pienen lapsen olisi hyvä olla päiväkodissa'' tms. Kärjistettynä, kuinka moni lähihoitaja kokee työnsä tärkeäksi, vaikka työolosuhteet ovat huonot? Kyllä mummotkin pitää vanhainkodeissa jonkun hoitaa, vaikkei työtilat/olosuhteet tai oma jaksaminen olisi huipussaan. Onneksi silti hoitajia löytyy sairaaloihin ja hoitolaitoksiinkin, niitä jotka jaksavat antaa itsestään kaiken, jotta tuntematon mummokin saisi kuivan vaipan, lääkkeensä ja ruokaa. Jotkut ovat kutsumusammatissa, ja jotkut työskenetelvät vain rahan vuoksi. Arvostelematta mitenkään ketjussa keskustelleita ammattilaisia tai sinun lapsesi päivähoitajaa, kerron että esikoiseni 3 päiväkodista niin kuin niistä 4stä muustakin joissa itse olen työskennellyt, löytyy joku hapannaama, jonka paikka olisi jossain muualla kuin lasten parissa.

 

Ja ikävä sanoa, se on niiin pieni osa minkä vanhemmat näkevät ja kuulevat, kun vievät/hakevat lapsiaan hoidosta, siitä mitä päiväkodissa tapahtuu ja mitä siellä puhutaan. Tämä vastannee minun osaltani siihen koska omat lapseni (en taaskaan puhu muiden lapsista) menevät hoitoon. Sitten kun osaavat sanallisesti kertoa jos ongelmaa on. Esikoistani+ryhmää (4v ryhmä) on mm kiristetty ruualla, talvipukeutumista on laiminlyöty, vanhempia (muitakin kuin minua tai miestäni) on arvosteltu lasten kuullen. Päiväkodin arkipäivässä voidaan myös puida eri lasten vanhempien sosiaalista asemaa tai elämistä toimeentulotuilla, ja lapset istuvat vieressä kun hoitajat näistä keskustelevat.

 

^tuon kirjoituksen ei ole tarkoitus säikyttää ketään, jotta he eivät veisi lastaan hoitoon. Se kertoo vain lähinnä siitä minkä pohjalle minä perustan oman valintani koskien omia lapsiani. Ja kertoo myös siitä että esikoiseni on saanut osakseen aika huonoja hoitopaikkoja. Olemme muuttaneet ja kaupungin sisällä häntä on siirretty raha/talous/resurssi jne syyn takia päiväkodista/ryhmästä toiseen (niin kuin muitakin muksuja, ei siis yksin meidän)

 

Aiemmin kirjoitin, että en veisi pientä lastani hoitoon kodin ulkopuolelle päivittäin pitkiksi ajoiksi. ONNEKSI meillä on vaihtoehto hoitaa lapset kotona. JOS tämä järjestely ei jostain syystä toimikaan niin kuin oletamme, niin silloin lapset on PAKKO laittaa hoitoon, vaikka en haluaisi. Se mikä toiselle on HYVÄ ja HELPPO ratkaisu (vie/älä vie lapsia hoitoon) ei toiselle sitä välttämättä ole. Jokaisella on omat lähtökohtansa ja tarpeensa. Kaikilla ei ole yksinkertaisesti taloudellisesti (tai muuten) mahdollisuutta hoitaa lapsiaan kotona.

 

Itse en usko, että lapsista tulisi päiväkodissa mitenkään tunnevammaisia tai että ne kärsisivät hirveästi siellä hoidossa. Se on kumma miten lapsi sopeutuu vaikka ja mihin. Lapselle voi todellakin olla myös helpotus päästä pois kotoa.

 

Jonnekin toiseen ketjuun kirjoitin myös (niin kuin täälläkin on jo esiin tullut). Äitiys on vielä henkilökohtaisempaa naiselle kuin hänen seksielämänsä. Ja lastenhoito on asia mistä parhaan ystävätkin saavat helposti riidan aikaiseksi. Teet mitenpäin tahansa, niin aina löytyy joku jonka mielestä hänen tapansa on ainoa oikea tapa.

 

Mä uskon, että jokainen normaali (pakko kirjoittaa näin, tämä poissulkee mm pahasti mielenterv.ongelmaiset ja alkoholistit) vanhempi tekee kaiken lapsensa parasta ajatellen, oli se sitten päiväkoti, perhepäivähoito, kotihoito, tai hoitopaikka mummolassa. Onneksi meillä on erilaisia mahdollisuuksia kasvattaa/hoitaa lapsemme. Tuo jenkkiläkin lienee hyvä esimerkki kun ei ole kelaa, eikä sosiaaliturvaa....

Edited March 15, 2011 by *saapas*

[Qtamo]

Tuli myös mieleen, että ehkä yksi osasyy sille, miksi alan ihmiset eivät halua laittaa lapsiaan kovin pieninä hoitoon, on se, että itse kuitenkin on töissä koko ajan lasten kanssa. Siis töihinpaluu ei tuo samanlaista "hermolomaa" lastenhoidosta, kuin jonkun ihan muun alan ihmisille. Mun ajatuksiin tämä ehkä ainakin vähän vaikuttaa.

 

 

Mulla on ihan sama juttu. Lisäksi mulla vaikuttaa se, että itsenäisesti ryhmääni tulevat lapset ovat vähintään 3-vuotiaita (olen siis työssäni mm. päivä-, perhe- ja iltapäiväkerhossa ohjaajana, eli alle 3-vuotiaita lapsia ryhmissäni on ainoastaan perhekerhossa, ja hekin vanhempiensa kanssa), joten tuntuisi tosi nurinkuriselta viedä oma muksu esim 1,5-vuotiaana tarhaan ja mennä töihin kerhottamaan 3-6-vuotiaita, kotona hoidettavia lapsia. MUTTA jos taloudellinen tilanteemme muuttuu kun pikkukakkosen vanhempainvapaat loppuvat, joudumme katsomaan asian uudestaan, ja silloin vaakakupissa painavat valitettavasti muut asiat. Onneksi työssäni pitäisi olla helposti soviteltavissa osa-aikainen hoitovapaa, jolloin lasten hoitopäivästä tulisi n. 5 tunnin pituinen/5päivänä viikossa.

 

Millaliinan kuvaus omasta työkokemuksestaan oli ihana, ihan tuli tippa linssiin!! Hienoa, että olette heittäytyneet noin lapsilähtöisiksi!

Edited March 15, 2011 by Salmiakki

[Jaimee]

Millaliinan kirjoitus oli ihana, kiitos siitä.

[catap]

Millaliinan kirjoitus oli ihana, kiitos siitä.

 

Komps

[limelime]

Kiitos Millaliina tekstistä, arvokasta toista näkökulmaa keskusteluun

[Lara]

Päätin jo, etten tule tätä ketjua lukemaan. Ja tulin silti. Yllätyksekseni täältä löytyikin ihan hyviä pointteja puoleen ja toiseen eikä vaan tavanomaista riitelyä siitä kenen ratkaisu on parempi ja oikeampi. Meillä esikoinen meni päiväkotiin ollessaan 1 v 8 kk ja pikkuveli on alustavien kaavailuiden mukaan menossa aikanaan samanikäisenä. Tuo oli hyvä aloitusaika meille kaikille, sillä puolta vuotta aiemmin esikoinen tuntui vielä liian pieneltä hoitoon, mutta itse koin tarvitsevani muutakin elämääni kodin lisäksi. Mieheni matkustaa töidensä vuoksi säännöllisesti, joten kodin ja arjen pyörittäminen on ajoittain täysin omalla vastuullani. En mitenkään voi sanoa olevani kotiäitityyppiä pidemmän päälle, vaikka lasteni seurasta nautinkin kovasti.

 

Meillä on tarkoituksena, että tulevaisuudessa tekisin töitä osa-aikaisena tai kotoa käsin ja näin lasten päivät tarhassa jäisivät tavallista lyhyemmiksi niin, että voisin hakea heidät jo välipalalta kotiin. Näin he saavat virikkeitä ja sosiaalista toimintaa, minä saan tehdä omaa juttuani ja silti meille jää koko iltapäivä aikaa olla yhdessä. Meillä on tehty päätös myös siitä, että miehen uraan panostetaan ja siihen yhdistettynä oma kokopäivätyöni tuntuisi liian rankalta lapsia ajatellen. Jos vain taloudellisesti on mahdollista, niin tätä mallia jatkettaisiin jokunen vuosi ainakin. Sinä aikana ei paljon rahaa säästöön todennäköisesti jää, mutta sitä tärkeämpää on antaa aikaa lapsille. Tai mä itse ajattelen, että poikammme hyötyvät iltapäivisin kotona olevasta äidistä enemmän kuin rahasta tilillä. Kokoaikainen kotiäitiys ei kuitenkaan ole minua varten, uskon lujasti siihen, että yhdistämällä poikien päivähoidon ja minun työni saamme ikäänkuin rusinat pullasta.

 

Toivoisin kaikille äideille itseluottamusta omien valintojen takana seisomiseen, sanoivat muut niistä mitä tahansa. Ettei syyllistyttäisi, koska siihen ei ole mitään syytä. Jokainen perhe tekee itselleen sopivat ratkaisut ja niiden mielipiteillä, jotka tämän vuoksi arvostelevat vanhemmuutta huonoksi, voi vaikka pyyhkiä peppua.

[Murielle]

millaliina

[Luthien]

Toivoisin kaikille äideille itseluottamusta omien valintojen takana seisomiseen, sanoivat muut niistä mitä tahansa. Ettei syyllistyttäisi, koska siihen ei ole mitään syytä. Jokainen perhe tekee itselleen sopivat ratkaisut ja niiden mielipiteillä, jotka tämän vuoksi arvostelevat vanhemmuutta huonoksi, voi vaikka pyyhkiä peppua.

 

Hyvin sanottu, komppaan!

 

Myös minä haluan kiittää Millaliinaa hyvästä kirjoituksesta!

 

Tulin tästä ketjusta surulliseksi, tietysti ylipäänsä, mutta erityisesti aloittajan puolesta. Syyllistys on ollut paikoin aika kovaa. On jopa kyseenalaistettu, miksi halutaan tai hankitaan lapsia, jos niiden kanssa ei aiota olla kotona pidempään. Se on minusta jo kohtuutonta. Ja vaikka kommenttien lopussa lukee, että ei tarkoiteta pahalla tai että jokainen saa tehdä omat valintansa (tai tietysti hyvä, että edes lukee), ei se poista syyllistystä muusta viestistä.

 

Täällä perusteluna on useasti käytetty ammattilaiskorttia. Toivoisin, että näissäkin tilanteessa jokaisen itseluottamus omiin valintoihin, ja siihen, mikä tuntuu oikealta, säilyisi. Lastentarhanopettajilla on tähän asiaan tottakai paljon asiantuntemusta ja keskusteluun on tullut sitä kautta paljon tärkeää tietoa. Mutta heidän henkilökohtainen tilanteensa tai valintansa ei ole suoraan verrannollinen kaikkiin perheisiin ja lapsiin. Täällä tulikin jo yksi hyvä pointti tähän: lastentarhanopettajan paluu töihin voi tuntua hassulta; mennä hoitamaan muiden lapsia kun omakin on vielä pieni. Toinen on se, että tähän ammattiin hakeutuvat tietynlaiset ihmiset. Sellaiset, jotka haluavat viettää (työ)päivänsä lasten kanssa. He varmastikin keskivertoa enemmän haluavat hoitaa lapsiaan kotona.

 

Me olemme kaikki erilaisia, me aikuiset ja meidän lapsemme. Se, mikä sopii toisille, ei sovi kaikille. Kun kyseessä on lapsen ja perheen hyvinvointi, on perheen (täyspäiset) aikuiset parhaita asiantuntijoita arvioimaan kaikkien perheenjäsenten kannalta parhaan vaihtoehdon. Jos itsestä tuntuu epävarmalta tai ei tiedä omaa kantaansa, kannattaa ehkä tutustua alan kirjallisuuteen tai erilaisiin tutkimuksiin aiheesta, josko ne toisivat lisää näkökulmia itselle.

 

Luottakaa itseenne! Äitiys on täynnä asioita, joista voi syyllistää itseään vaikka 24/7. Mutta sitä tietä kannattaa yrittää välttää kaikin keinoin. Jos vaikka vaan nautittaisiin perheistämme (ja uristamme?!) ja annettaisiin erilaisten perheiden tehdä omat valintansa. Syyllistäminen tai syyllistyminen eivät ainakaan tee meistä kenestäkään parempaa vanhempaa.

Edited March 15, 2011 by Luthien

[JackieO]

Musta on myös hyvä erottaa erilaiset hoito-olosuhteet... Ei kodin ulkopuolella tai ulkopuolisen hoito ole aina "huono" asia.

 

Omalla kohdalla olin neljä vuotta kotona ja esikoinen meni 2v 4kk päiväkotiin tekemään puolta päivää 3 krt viikossa. Nyt tammikuussa hän aloitti kokopäiväisesti ja jokapäiväisesti. Pikkusisko on vielä tämän viikon kokonaan mummon hoidossa, mutta ensi viikolla aloittaa päiväkodissa tutustumisen ja sitä seuraavalla aloittaa kunnolla... Päiväkoti ja mummon hoito tulevat vuorottelemaan eli mummo hoitaa 2-3 pv viikossa ja sitten 2-3pv tyttö on hoidossa. Tavoitteena on, että kesään asti olisi mahdollisimman vähän kokonaisia viikkoja.

 

Mulle ura on tärkeä, mutta ehkä tässä äitiyden myötä uran tärkeys omassa elämässä on saanut eri sijan kuin ennen. Olen juuri kieltäytynyt mm. yhdestä erittäin kiinnostavasta työtarjouksesta, kun en todellakaan halua matkustella niin paljon. Katsotaan sitten uudelleen ensi tai sitä seuraavana vuonna... Lapset ja heidän hyvinvointinsa menee edelle.

 

Jokaisen täytyy tosiaan tehdä päätös miten haluaa lapsensa hoitaa. Kannattaa myös muistaa, että työelämää on meillä kaikilla jäljellä sinne 68v tai ehkä 70v ikään asti! Eli ei muutaman vuoden poissaolo ole mielestäni niin iso juttu... (Itse olen akateemisesti koulutettu ja teen nk. vaativaa asiantuntijatyötä.)

Edited March 15, 2011 by JackieO

[Galaxy]

Musta on myös hyvä erottaa erilaiset hoito-olosuhteet... Ei kodin ulkopuolella tai ulkopuolisen hoito ole aina "huono" asia.

 

Jokaisen täytyy tosiaan tehdä päätös miten haluaa lapsensa hoitaa. Kannattaa myös muistaa, että työelämää on meillä kaikilla jäljellä sinne 68v tai ehkä 70v ikään asti! Eli ei muutaman vuoden poissaolo ole mielestäni niin iso juttu... (Itse olen akateemisesti koulutettu ja teen nk. vaativaa asiantuntijatyötä.)

 

Pk-seudulla ei valitettavasti aina pysty päättämään, miten lapsensa hoitaa, kun hoitopaikat ovat "kiven takana".

 

Ei ihan kaikilla aloilla niin mene, että oot pari vuotta pois ilman, että siitä on haittaa. Lisäksi parin vuoden poissaolo työelämästä on monelle taloudellisesti mahdotonta tai erittäin hankalaa.

 

Millaliinan kirjoitus on tosi hyvä.

[Armis]

Mä en ole viitsinyt tulla sotkemaan lusikkaani tähän soppaan, ja jee, ei mun tarvitsekaan kun Luthien sanoi jo kaiken mitä ajattelin! Kiitos!

[m.crane]

Olen lukenut koko ketjun ja mun mielestä tän ketjun henki on pysynyt hyvänä. En tiedä, millaisilla vaaleanpunaisilla laseilla olen tätä lukenut, mutta eihän täällä ketään juuri ole syyllistetty? Mun mielestä "päivähoitovastaisilla" on ihan yhtä suuri oikeus mielipiteeseensä, eikä se ole syyllistämistä, ellei siitä sitten ihan itse syyllisty.

 

Täähän on vähän sama asia kuin se, että rintamaitoa pidetään tutkitusti parempana asiana kuin korviketta, mutta jos imetys ei syystä tai toisesta onnistu, niin sitten on se korvike, jolla lapsi myös kasvaa. Eli ikään kuin se "seuraavaksi paras vaihtoehto". Päivähoito on samoin monelle lapselle ei ehkä se paras, mutta seuraavaksi paras vaihtoehto, ja hyvä niin. Toki lapselleen haluaisi aina sitä ihan kaikkein parasta, mutta mä olen hyväksynyt sen, että se kaikkein paras ei meillä ole aina vaihtoehto, joten yritetään valita niistä muista vaihtoehdoista se vähiten huonoin. Eikä siitä tarvitse tuntea mitään huono äiti -fiboja, sillä jokainen varmasti tekee ne ratkaisut oman perheensä tilannetta ajatellen.

 

Meidän esikoinen aloitti päiväkotiuran vuoden iässä, osittain itsekkäistä syistä ja osittain olosuhteiden pakosta. Onneksi hoidon aloitus sujui hyvin, mutta kyllä se silti hirvitti ja olisin mieluusti ollut kotona pidempään ihan vain lapsen vuoksi. Mikään kotiäitityyppi en todella ole, joten sinällään hoitouran aloitus oli ehkä hyväkin asia. Tutkitun tiedon ystävänä kuitenkin ymmärrän sen, että valintamme laittaa lapsi noin varhain päivähoitoon, ei ole se paras vaihtoehto, mutta silti sen valitsimme.

 

Nyt seuraavaa odottaessa on näitä hoitoasioita taas pohdittu. Esikoinen jää pois hoidosta vauvavuoden ajaksi, ja tod. näk. molemmat menevät hoitoon esikoisen ollessa 4 v ja vauva sitten noin vuoden ikäinen. Mulla on tästä huono fiilis lähinnä siksi, että ajattelen kotihoidon olevan parempi vaihtoehto noin pienelle, mutta en siitä silti syyllisty, koska se on meidän perheelle oikeastaan se ainoa vaihtoehto. Näiden päätösten takana me miehen kanssa yritetään seistä ja voidaan vain toivoa, ettei niitä päätöksiä tarvitse myöhemmin katua (jos esim. lapsen kehityksessä jotakin häikkää ilmenisi).

[Lara]

Kannattaa myös muistaa, että työelämää on meillä kaikilla jäljellä sinne 68v tai ehkä 70v ikään asti! Eli ei muutaman vuoden poissaolo ole mielestäni niin iso juttu...

 

Mulle itselleni tämän tajuaminen oli se juttu, jonka ansiosta päätettiin miehen kanssa tehdä se päätös, että yritetään pitää pojat tulevaisuudessa hoidossa vain puoli päivää ja minä etsin osa-aikatyötä.

 

Lisäksi parin vuoden poissaolo työelämästä on monelle taloudellisesti mahdotonta tai erittäin hankalaa.

 

 

Mä itse koen, että tämä on enemmänkin järjestelykysymys. Laina pariksi vuodeksi koroille tai reilu vähennys kulutukseen, jos tuntuu sen arvoiselta. Kaikille se ei sovi, eikä tarvitsekaan, mutta väittäisin, että onnistuu haluttaessa.