Etävanhemman kaipuu

[Suvi]

Oli tänään keskustelu pojan päiväkodissa, ja se venyikin sitten melkein 2-tuntiseksi... Kun olen saanut sieltä kyllä toisinaan infoa että poika kaipaillut isäänsä tavallista enemmän/ ollut itkuisempi, mutta tuossa keskustelussa sain nyt sen kuvan että sitä tapahtuu aika useinkin Varsinkin iltapäivisin saattaa vetäytyä johonkin nurkkaan yksinään makoilemaan, ei halua ketään lähelle lohduttamaan yms... Sitten välillä taas karjuu että "minun papa hakee!", vaikka ei ole tulossa hakemaan. Tuntuu tosi pahalta

 

Isä näkee poikaansa ainakin kerran viikossa, meillä on hyvät välit ja soitinkin hälle heti tämän keskustelun jälkeen. Poika ei halua puhua puhelimessa hänen kanssaa, eikä halua päiväkodissa kattoa papan kuvaa, nämä on siis jo kokeiltu. Nyt uusimpana tuli mieleen, että jos papa tarkemmin kertoisi että mitä ovat yhdessä tehneet, niin näitä voitaisiin sitten keskustella kotona ja päiväkodissa, mitään muuta en keksinyt.

 

Poika siis 2,5v, joten siksi olen aika huolestunut että tämän ikäinen osaa jo noin voimakkaasti näyttää "masennuksen"/ surun merkkejä... Mietittiin kyllä että voisiko jotenkin liittyä juuri pahimmilaan olevaan uhmaan, koska onhan tätä erossa oloa ollut tässä nyt jo vuoden päivät tjsp. Mutta oli miten oli, olisi silti tosi kiva jos jollain olisi vinkkejä kuinka ikävää voisi helpottaa lähivanhemman/ päiväkodin toimesta?

[Guest Ninnikkä]

Minkä ikäisten ryhmässä lapsesi on päiväkodissa? Mulla tuli mieleen että jos ryhmässä on vanhempia lapsia voisiko ne jotenkin "kiusata/härnätä" teidän poikaa tuosta isä asiasta. Siis just tyyliin että:"Mun isä tulee hakee mut sun isä ei tuukkaa hakee sua." Just 4-5v lapset tekee sitä usein ainakin mitä itse olen seuraillut oman pikkusiskon 4v touhuja. Toinen on se että puhuuko pojan kaverit paljon isästä? Voisko se olla syy mikä laukaisee sen "ikävän" ? Mulla tuli tällasia mieleen tosta kirjoituksestasi...

[Suvi]

On alle 3v ryhmässä, mutta on heillä kyllä aika vahvasti tätä että kun esim. minä vien pojan hoitoon, niin poika huutaa muille lapsille että "MINUN ÄITI!", ja sitten jos joku muu tulee samalla vanhempansa kanssa, niin tämä lapsi huutaa näin myös... Ja kai siellä sit päivän aikana huudellaan jonkunverran just että "minun äiti hakee, minun isi hakee!", mutta ei se varmaan sellasta kiusantekoa/ lällättelyä ole vielä tuossa iässä, lähinnä sellasta "omansa puolustamista".

 

Mutta hyvä pointti, kyllähän se tuosta huutelustakin saattaa ikävä laueta, ja mä oon jo ihan hyvien tapojen vuoksi itse kieltänyt poikaa huutamasta kavereille noin, sanoisi ensin edes että huomenta

[Emlilja]

Tää ei nyt ihan sama asia oo mut muistan..

 

Kun mun poikapuoli 3-vuotiaana oli tosi voimakkaasti isänsä (mieheni) perään. Äitiä hän ei juuri kaipaillut meillä ollessaan, mutta aina kun piti isän luota lähteä niin kauheat itkupotku-raivarithan siitä tuli.. Ainoa millä osattiin/isä osasi lohduttaa oli "nähdään taas pian".. ja monesti sitten käytiin läpi asiat joita oltiin tehty ja asioita joita voidaan seuraavalla kerralla tehdä ja myöskin juttuja mitä voi äidin kanssa sillä välin tehdä.. Esim. "nyt kun käytiin pulkkamäessä niin mennään ensi kerralla luistelemaan, sinähän voisit äidin kanssa käydä jo etukäteen harjoittelemassa.." en tiedä kuinka "kasvatuksellisesti oikein" tämä oli, mutta ainakin se meillä näytti tuovan lapselle mielenrauhan..

[Tulppa]

Musta se kuullosti hyvältä ajatukselta että pojan isä kertoisi mitä ovat puuhailleet pojan siellä ollessa. Ellei sitten ota sitä tunkeutumiselta heidän keskinäisiin puuhiinsa.

Ja varmaan auttaisi just jos isäkin jotenkin lohduttaisi poikaa että pian näkevät taas.

[AnneJ.]

Mulle tuli mieleen, että eikö se isä voisi tulla sinne päiväkodin keskusteluun mukaan? Jos ei muuten keskusteluvälit suju, niin siellä ulkopuolisen läsnäollessa voisi juttu luistaa paremmin. Ja lapsen parastahan siinä ajatellaan

[Suvi]

^Ei meiän keskinäisissä väleissä oo vikaa Ja antaa mun mielummin hoitaa keskustelut kun sitten on muuten taas kieliongelma

[milzi]

Tämä(kään) ei nyt ihan vastaa ongelmaasi, mutta kerron kuitenkin miten meillä 2,5-vuotiaan tytön kanssa on. Näkee isäänsä viikottain ja usein on ikävä isää ja sitten isällä ollessaan on ikävä minua. Hän haluaa ja usein soittaakin sitten toiselle vanhemmista kun ikävä iskee. Puhumisesta ei niinkään ehkä voi vielä puhua, lyhyesti aina vastailee ja nopeasti huutaa heipat, mutta tämä on auttanut.

Itse olen kyllä huomannut myös, että ihan lähiaoikoina tätä ikävää on esiintynyt enemmän. Voisiko siis liittyä uhmaankin jotenkin, niinkuin epäilitkin. Varmasti ikävä vaivaakin, mutta itse olen usein miettinyt kuinka tosissaan kaipaa niin kovin kuin sanoo. Meillä tyttö tykkää leikkiä puhelimella ja kun ikävä iskee niin saa aina soittaa. En tiedä, vaikeita asioita nämä kyllä ovat.

[mimmoi]

Meillä etävanhemman kaipuu on selvästi kausittaista. Tulee ja menee eikä olla keksitty mitään millä ennakoida sitä. Puhelu ja jo se, että TIETÄÄ, että VOI SOITTAA koska tahansa on meillä auttanut.

[Guest Denise_]

Mun oma poika 5v näkee isäänsä joka toinen viikonloppu eli n. 2kertaa/kk. Hän on aina viikonlopun isällään eli pe-su. Välissä on aina se pari viikkoa jolloin eivät yleensä näe jollei sovita toisin. Tämän melkeen parin viikon aikana poika soittelee isälleen ja isä soittelee pojalle. Pojalle on todella tärkeää saada aina välillä soittaa isälle. Esimerkiksi kun päiväkodissa oli ollut huono päivä ja pojalla oli paha mieli paranti oloa hurjasti se kun sai soittaa isille ja kertoa tästä. Pojan isäkin välillä soittelee mulle ja kysyy saako puhua pojan kanssa. Mulle on todella tärkeää se että poika voi puhelimessa kertoa isälleen asioita vaikka ei niin usein tuota näekään.