Mamalicious

Miten synnytyksesi lähti käyntiin?

104 posts in this topic

Synnytys käynnistyi todella napakoilla supistuksilla rv 41+0, ja tyttö oli maailmassa vajaa kuusi tuntia myöhemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heräsin yöllä puoli kahden maissa siihen, että alapäästä tulee jotain ylimääräistä. Limatulppaa tuli sitten pitkään ja samalla alkoi ensin kivuttomat supistukset, jotka muuttuivat noin aamukuudelta tuskallisen kivuliaiksi. Yhdeksältä mentiin sairaalaan ja puoli kymmeneltä sain epiduraalin. Vauva syntyi klo 11.45 eli varsinainen synnytyksen kokonaiskesto oli 6 tuntia ja ponnistusvaihe vain 10 minsaa. Yllätyin itsekin, miten vauhdikkaasti kaikki meni!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytys käynnistyi reippailla supistuksilla sunnuntain kauppareissulla ja kärvistelyäni kotona pari tuntia (koska ensisynnyttäjillä synnytys kestää yleensä pitkään), pääsimmekin sairaalassa suoraan synnytyssaliin ja neljän ja puolen tunnin kuluttua ekoista supistuksista oli tyttö rinnalla. Lapsivedet meni sairaalassa, kun kalvot puhkaistiin ja sain samalla kohdunsuulle puudutetta, kun ei ehtinyt mitään muita kivunlievityksiä enää siinä vaiheessa miettimään. Vaikka synnytys oli nopea, niin ponnistusvaihe kesti kyllä tuskaisen tunnin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vedet menivät rv 40+0 aamuyöllä neljän maissa ja supistukset alkoivat pikkuhiljaa vedenmenon jälkeen. Tilanne eteni kuitenkin todella hitaasti, joten tyttö syntyi aamulla 40+1 klo 7.20.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytys käynnistyi säännöllisillä 10-15 min. välein tulevilla supistuksilla yöllä yhdentoista aikoihin, melkein vuorokausi tosin meni ennen kuin lapsi syntyi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisesta hitaasti supistuksilla, vedet meni vasta kalvot puhkaistessa. Kuopuksesta meni vedet, supistukset alkoivat vähän sen jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käynnistetty synnytys :) Kalvojen puhkaisulla aloitettiin ja oksitosiinilla jatkettiin. Napakat supistukset alkoivat nopeasti, mutta nopea oli synnytys kokonaisuudessaankin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rv 39+4 alkoi säännöllisillä supistuksilla ja 14 tunnin päästä poika oli maailmassa. Vedet meni vasta tuntia ennen ponnistusvaihetta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eka vesienmenolla, toka supistuksilla ja kolmas komennettiin ulos lääkkeillä yliaikaisuuden vuoksi, joskin varsinaisesti senkin synnytyksen käynnisti vasta kalvojen puhkaisu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisesta hitaasti supistuksilla, vedet meni vasta kalvot puhkaistessa. Kuopuksesta meni vedet, supistukset alkoivat vähän sen jälkeen.

Tismalleen näin täälläkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Torstaina aamusta alkoi tulla limatulppaa, vedet meni samana päivänä iltapäivästä ja säännölliset supistukset alkoi torstain ja perjantain välisenä yönä klo 4.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisesta alkoi supistukset pikkuhiljaa keskiyön tienoilla ja klo 6 aamulla alkoivat muuttua kipeiksi. Tästä n. tunnin kuluttua alkoi lapsivesi holahdella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eka kerralla heräsin päikkäreiltä ku vedet lorahti rv 37+6. Kipeät supistukset alkoivat samantien, poika syntyi reilun 17hn päästä.

Toisella kertaa oli käynnistys aika varattu 41+2, ja käynnistys toteutettiin sitten ihan vaan kalvojen puhkaisulla ja suoraan saliin. Olin jo neljälle sormelle auki käynnistykseen mennessäni, vaikka ei ollu muka yhtään supistellu, kipeästi. Tyttö syntyi reilun kuuden tunnin päästä siitä kun kalvot puhkaistiin.

 

Nyt kolmannen kans jännä nähä mitä tapahtuu :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

eka käynnistettynä, toiset kaksi vesien tihkumisella. Näistä kalvot puhkaistu vasta salissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eka kiireellinen sektio, tokasta vedet alkoi tihkua aamulla. Siitä sitten iltapvästä alkoi kipiät supistukset, jotka olivat säännöllisiä alkuillasta. Vedet meni sitten kunnolla vasta niiden alettua. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eka käynnistetty 38+2 raskausmyrkytyksen vuoksi, itseasiassa käynnistely alkoi n. 3 päivää aiemmin mutta cytotecilla melko hidasta toi avautuminen.

Toinen käynnistettiin 41+0 alkavan raskausmyrkytysoireiden vuoksi. Oksitoosiinia sain kummassakin supistuksia tehostamaan.

Nyt kolmannen kanssa mennään 39+2 ja ollaan supisteltu kipeästi vaikkakin epäsäännöllisesti 38+6 lähtien.

Välit on vaihdelleet 15-10 minuutista tiheämpiin 5 minuutin väleihin. Uskon että itse kärsin tuosta pitkittyneestä avautumisvaiheesta.

Keksimmäisessäkin raskaudessa tein monta varaslähtöä ja supistukset kesti parikin viikkoa epäsäännöllisesti ennenkuin sain sitten synnäriltä apua.

Nyt alkaa vaan olla voimat vähän lopussa kun univelka kertyy jo ennen vauvan syntymää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lasketun ajan jälkeisenä yönä alkoi tihkuttaa lapsivettä, seuraavana päivänä lähdin osastolle antibioottitippaan (sellainen käytäntö täällä meilläpäin) ja synnytys käynnistyi seuraavana yönä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytykseni käynnistettiin rv 38+1 kalvojen puhkaisulla vähäisen lapsiveden ja vauvan kasvun hidastumisen vuoksi. Supistukset alkoivat rajuina vartti kalvojen puhkaisusta, ja siitä vajaan parin tunnin päästä täysin terve ja normaalin kokoinen vauva olikin jo syntynyt :wub: .

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen käynnistettiin oksitosiinilla ja supistukset alkoi melkein heti. Toinen spontaanisti supistuksilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt kolmas synnytys lähti käyntiin veden tihkumisella, 11h myöhemmin pienellä lenkillä supistukset tiheni 5min väleille ja siitä 4h myöhemmin tyttö syntyi.

 

Ensimmäiken käynnistyi supistuksilla ja toinen käynnistettiin tipqlla ja kalvojen puhkaisulla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Esikoisesta hitaasti supistuksilla, vedet meni vasta kalvot puhkaistessa. Kuopuksesta meni vedet, supistukset alkoivat vähän sen jälkeen.

Tismalleen näin täälläkin.

Ja kolmas alkoi supistuksilla, jotka ei totisesti voimistuneet hitaasti. Yhtäkkiä tuli kaksi kipeää supistusta n. vartin välein, sen jälkeen säännöllisesti 8 min välein, ja vauva syntyi 3,5 h päästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heräsin kolmen jälkeen yöllä supistuksiin, jotka olivat heti säännöllisiä. Pari edeltävää päivää oli supistellut lähes säännöllisesti, mutta jossain vaiheessa aina lopahtivat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now