Sisly

Lentomatkat 1-vuotiaan kanssa

109 posts in this topic

Duudeli, tsemppiä tulevan lentomatkan kanssa. Oot mun hero. :)

 

Me ollaan tytön ja miehen kanssa matkusteltu noin kaksi kertaa vuodessa Keski-Eurooppaan tytön isovanhemmille. Eihän lentomatka kestä kuin 2,5 tuntia suunta, mutta se oli mulle jo liikaa. Ensimmäisellä kerralla tyttö oli 5kk ja se meni ihan hyvin, kun imetin. Toisella kerralla tyttö oli vähän päälle 1v. Silloin alkoi olla jo vähän hankalaa. Opittiin muuten se, ettei kannata mennä ensimmäisten joukkoon koneeseen, missä joutui odottamaan n. puoli tuntia ennen kuin kone lähti liikkeelle. Rusinat ja muut välipalat kelpasivat ensimmäisen puolen tunnin ajan. Videoitakaan ei jaksanut katsoa kauan. Sen jälkeen piti päästä pois sylistä. Ollaan otettu mukaan uusia kirjoja, mutta kiinnostivat tasan 5 minuuttia. Pelastukseksi osoittautui hoitolaukku, jota tyttö tyhjensi ja täytti jalkatilassa. Kolmannella lentoreissulla tyttö oli 1,5v ja silloin oltiin vähän viisampia. Otettiin mukaan paljon pieniä leluja ja kirjoja, joita tyttö sai ottaa pois ja laittaa takaisin laukkuun. Ja lentokoneeseen mentiin viimeisten joukossa. Nyt jouluna ollaan taas menossa ja silloin tyttö on vähän päälle 2v. Saas nähdä, pysyykö hän omassa paikassa vai siirtyykö taas jalkatilaan leikkimään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on valitettavasti vain karmea kokemus pitkistä lennoista 14 kk ikäisen lapsen kanssa. Alle puolivuotiaana samat lennot sujuivat kuin unelma, vauvakopassa tuhisten, välillä sylissä, ja normi-imetykset, ei tarvinnut erillisiä lisäeväitä eikä viihdykkeitä, ei tullut korvavaivoja eikä muitakaan itkuja, vaipanvaihtokin ongelmatonta. 14 kk iässä lapsi ei sitten millään suostunut nukkumaan, vaikka hänelle oli varmuuden vuoksi ostettu ihan oma paikkakin. ei kelvannut oma istuin, ei vanhemman syli, ei oikein mikään, liikkumisen halu oli niin valtava, koko iso lentokone tutkittavana. Kaksi 8 h yölentoa peräkkäin, eli koko muu koneellinen olisi halunnut nukkua, valot oli hämärretty, meidän lapsi vain tahtoi tutkia ja seikkailla ja juosta ja hyppiä ja kiipeillä. Vaikka meitä oli kaksi aikuista, oltiin molemmat ihan raatoja matkan päätteeksi. Vannoin, ettei enää ikinä, ei ainakaan alle 5-vuotiaan kanssa... Saattaa toki olla, että nimenomaan toi 1-2-v. onkin haastavin vaihe, ehkä sen jälkeen alkaa löytyä kiinnostusta erilaisiin viihdykkeisiin, joiden avulla malttaa edes pysyä paikallaan, vaikkei uni maittaisikaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mun kokemuksen mukaan se on juurikin noin, että vaikein ikä lentää on tuo 1-2v, tai oikeastaan alkaen siitä kun vauva pääsee kunnolla liikkumaan eli ehkä about konttausiässä. Silloin maailma on vasta avartunut eikä sen malttaisi antaa odottaa ollenkaan.

Meidän esikoinen tosiaan 1,5veenä valvoi lentokoneessa kolmeen asti yöllä (jolloin laskeuduttiin), kun ei vaan malttanut nukkua - ei kivaa.

 

Voi toki olla, ettei tää 2veekään nuku, mutta tämän ikäistä sentään saa jutellen ohjailtua jo paljon, eikä lapsen tarvii vain huutaa väsymystään ja tosiaan, 2v jo oikeasti viihtyy tabletin tai tarrakirjan kanssa jos ei nukuta. Ja mun onneksi tuo kohta 8kk ei vielä liiku, vaikka kovaa yrittääkin.

 

Kiitos Della :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä onnistumisen avaimia 1,5-vuotiaan kanssa lentämiseen olivat mm. seuraavat:

 

-koko matka suunniteltiin niin, että kohteeseen on tarpeeksi lyhyt lento. Vaikka menohaluja olisi ollut toisiin maanosiin asti, niin päätettiin jättää ne myöhemmäksi ja lentää nyt vain Euroopan sisällä

-poika oli bongaillut lentokoneita ja niiden ääniä taivaalta jo paljon ennen matkaa, ja ruvettiin ruokkimaan tätä innostusta lentokoneisiin; puhuttiin kuinka x ajan kuluttua mennään itsekin lentokoneeseen, varsinkin matkallelähtöviikolla toisteltiin tätä usein. Kentällä mentiin lasin takaa katsomaan koneita, eli ikään kuin yritettiin tehdä jo etukäteen siitä lentokoneesta ja siellä olemisesta kiva juttu.

-mentiin viimeisten joukossa koneeseen, että yhtään ylimääräistä ei tarvinnut odotella. Ikkunasta katseltiin lentokentän elämää (poika on tosi kiinnostunut kaikista ajoneuvoista yms., ja niitähän vilisi siellä kentällä koko ajan).

-vesipullo nousun ja laskun ajaksi. Ei tarvinnut koko aikaa juoda, mutta aina juodessa korvat aukesivat tai pysyivät auki

-mukana oli uusi lelu, joka annettiin vasta koneessa, toki vanhoja leluja ja kirjoja myös mukana. Ei liian pieniä leluja, niitä on inhottavaa noukkia lattialta. Myös joku ei-lelu tuntui toimivan, kuten vanhemman älypuhelin (lentotilassa voi pitää päällä ja etukäteen puhelimeen voi ladata esim. Baby Toy Phone tai Animal Sound Box sovellukset), (leikki)lompakko tms.

-paluulento oli pojan päiväuniaikaan ja nukkuikin lähes koko matkan

-mukana oli isovanhemmat joilla oli paikat eri puolella konetta. Jo se teki paljon kun pääsi hetkeksi vaihtamaan maisemaa ja jonkun toisen syliin. Myös vanhemmat kiittivät hetken levosta! ;)

-asennoituminen siihen, että itse ei juuri nuku, syö eikä ehdi lukemaan lennon aikana... :ph34r::D

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

-asennoituminen siihen, että itse ei juuri nuku, syö eikä ehdi lukemaan lennon aikana... :ph34r::D

Taa on hyva pointti ja kaiken a ja o! Sitten kun ehtiikin niin se on vaan plussaa ja luksusta :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikka tuossa aiemmin muistelin karmeita pitkiä lentoja 14 kk ikäisen kanssa, niin samaan reissuun sisältynyt lyhyempi 3 h lento ja kuukautta aiemmin tehty Euroopan sisäinen n. 3 h lento molemmat sujuivat kyllä mainiosti. Muutaman tunnin päivälentoja en pidä ollenkaan ongelmallisina, sillä vaikka lapsi olisi kuinka vilkas ja liikkuvainen, sen ajan voi kyllä liikkua ja tutkia konetta, leikkiä ja puuhailla, eikä siitä pahempaa häiriötä ole kanssamatkustajillekaan, koska tyypillisesti kukaan ei yritäkään keskittyä nukkumaan. Itse en kokenut ongelmaksi niinkään, että vanhemmat eivät saa rauhassa syödä, juoda, katsoa leffaa, lukea lehteä tms, sellaisesta en olisi uskaltanut haaveillakaan. Mutta jos koko muu kone nukkuu tai yrittää nukkua, valot hämärretty ja vallitsee "leporauha" (tai pitäisi vallita, ellei oma lapsi rikkoisi sitä jatkuvasti), matkaa on vielä jäljellä 8 tuntia eikä lapsi osaa nukahtaa lentokoneen penkille ja on muutenkin liian innostuneessa mielentilassa rauhoittuakseen, lapsen kanssa matkustaminen muuttuu painajaiseksi. Vapaaehtoisesti en siis lähtisi sellaiseen reissuun, mutta aina ei ole kyse vapaaehtoisista lomamatkoista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tarvittaessa palaan tähän aiheeseen myöhemmin uudestaan, mutta raportoin nyt Kuala lumpurista olevani edelleen samaa mieltä kuin edellisessä viestissä: ~1,5veen kanssa on kaikista vaikein matkustaa!

 

Mä lensin nyt siis Helsingistä Singaporeen 11h yölennon ainoana aikuisena 2veen ja 8kuisen kanssa ja mun mielestä meni tosi hyvin. 2v pysyi koko matkan penkillään ja nukkuikin siinä, 8kk nukkui lennosta 6h, valitettavasti iski aikaisin aamusta joku kriisi ja huusi klo 6-8... muun ajan istuskeli sylissä tai babybasketissa leikkimässä.

 

Viereisellä penkillä ollut 1v8kk poika huusi klo 02-06 (eli just vaihtoivat vuoroa meidän kuopuksen kanssa) puolen tunnin jaksoissa, välissä aina nukkui 20-30min. Äiti hytkyytti sylissä käytännössä koko yön pitkin konetta. Hereillä ollessaan lapsi pinkoi pitkin käytäviä ja herätti mm. meidän kuopuksen useampaan kertaan alkuyöstä kun oli kovin kiinnostunut vauvasta mutta ikäisekseen tyypillisesti ei niin kiinnostunut kielloista.

 

Tuo reilu 2vee siitä helpompi kun tottelee tiukassa paikassa teräviä käskyjä ja ymmärtää järkeistäviä selityksiä asioille, toisin kuin n. 1,5v.

 

Katsotaan nyt, meneekö paluu yhtä hyvin. Seuraavat kokemukset tulee sitten samalta lennolta 2v7kk ja 1veen kanssa ;) jännä nähdä miten 1veen kanssa sujuu...

Edited by duudeli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä onnistumisen avaimia 1,5-vuotiaan kanssa lentämiseen olivat mm. seuraavat:

 

-koko matka suunniteltiin niin, että kohteeseen on tarpeeksi lyhyt lento. Vaikka menohaluja olisi ollut toisiin maanosiin asti, niin päätettiin jättää ne myöhemmäksi ja lentää nyt vain Euroopan sisällä

-poika oli bongaillut lentokoneita ja niiden ääniä taivaalta jo paljon ennen matkaa, ja ruvettiin ruokkimaan tätä innostusta lentokoneisiin; puhuttiin kuinka x ajan kuluttua mennään itsekin lentokoneeseen, varsinkin matkallelähtöviikolla toisteltiin tätä usein. Kentällä mentiin lasin takaa katsomaan koneita, eli ikään kuin yritettiin tehdä jo etukäteen siitä lentokoneesta ja siellä olemisesta kiva juttu.

-mentiin viimeisten joukossa koneeseen, että yhtään ylimääräistä ei tarvinnut odotella. Ikkunasta katseltiin lentokentän elämää (poika on tosi kiinnostunut kaikista ajoneuvoista yms., ja niitähän vilisi siellä kentällä koko ajan).

-vesipullo nousun ja laskun ajaksi. Ei tarvinnut koko aikaa juoda, mutta aina juodessa korvat aukesivat tai pysyivät auki

-mukana oli uusi lelu, joka annettiin vasta koneessa, toki vanhoja leluja ja kirjoja myös mukana. Ei liian pieniä leluja, niitä on inhottavaa noukkia lattialta. Myös joku ei-lelu tuntui toimivan, kuten vanhemman älypuhelin (lentotilassa voi pitää päällä ja etukäteen puhelimeen voi ladata esim. Baby Toy Phone tai Animal Sound Box sovellukset), (leikki)lompakko tms.

-paluulento oli pojan päiväuniaikaan ja nukkuikin lähes koko matkan

-mukana oli isovanhemmat joilla oli paikat eri puolella konetta. Jo se teki paljon kun pääsi hetkeksi vaihtamaan maisemaa ja jonkun toisen syliin. Myös vanhemmat kiittivät hetken levosta! ;)

-asennoituminen siihen, että itse ei juuri nuku, syö eikä ehdi lukemaan lennon aikana... :ph34r::D

 

Kävin poimimassa Lian vinkit lentomatkustamiseen, kun edessä on reilun kuukauden päästä neljän tunnin lento 1v 2kk kanssa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla ei ole kuin hyviä kokemuksia lentokoneista pikkuvauvojen kanssa. Meillä lapset aina nukkuneet hyvin lentokoneessa.. johtuen pienestä hurinasta ja hytkymisestgä lennonaikana. Enemmän meillä on ollut ongelmia sitten taaperon kanssa joka ei malttanut istua paikallaan oikein yhtään ja nukkuminenkin oli tuskaa.. Joten mitä pienempi sitä helpompi :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now