Adelita

Mikä yllätti vauvan tultua taloon?

77 posts in this topic

Mulla yllätti monikin asia, ehkä eniten se miten rankkaa elämä voi olla semmoisen vauvan kanssa, joka nukkuu huonosti. Ja miten erilaisia kaikki vauvat on !

Share this post


Link to post
Share on other sites

minut yllätti se miten kolmannenkaan lapsen kohdalla vauvan hoito ja äitiys ei ole niin rentoa kuin kaikki tutut olivat kertoneet. edelleenkään ei tiedä miksi toinen huutaa ja mikä siihen auttaa. riittämättömyyden tunne kuvaa hyvin näitä kahdeksaa kuukautta..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Imetyksen vaikeus, se ettei se kaikesta tahdosta ja yrityksesta huolimatta valttamatta lahde sujumaan.

 

Totaalinen oman ajan puute, kaiken syotavan ruoan on parasta olla yhdella kadella syotavaa, on luksusta jos suihkussa kerkeaa latrata kunnolla, pesta hiukset, kuoria kropan ja ajella saarikarvat.

 

Turruttava "taju kankaalla" vasymys

 

Miten hurjan nopeasti paivat menevat vaikka tuntuu ettei tee mitaan.

 

Se kuinka kasittamattoman paljon tuota pienta ihmista voi rakastaa :girl_in_love:

Edited by Fifi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minut myös yllätti se,kuinka kaikki ikävät vauva uutiset( ja iloisetkin) herkistävät minut nykyään!

 

Ensimmäisten kahden viikon rankkuus yllätti myös täysin! Olin kuin zombie väsymyksestä sekaisin,ja laahustin neljän seinän sisällä hikisenä ja tukka likaisena vauva sylissä. Itku tuli koko ajan kun baby blues iski päälle.Luksusta oli jos muutaman päivän välein ehti suihkuun!

 

Yllätyin myös siitä,kuinka paljon naisen vastuulle vauvan hoito jääkään. Nainenhan se imettää ja herää öisin ruokkimaan. Meillä ainakin tuntui että hoidin lähes kaiken itse,niinkuin vieläkin useimmiten.

 

paljon on asioita jotka todella yllättivät,mutta silti kaikki vaistot ja hoitotaito syntyivät sillä hetkellä kun vauvakin!

Silloin minusta kasvoi sekunnissa äiti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mut yllätti kuinka luonnolliselta vauvan hoito tuntuu vaikka mitää kokemusta pienistä lapsista ei ole. Ei mitenkään vaikeaa vaikka väsyttää ja huuto välillä tuntuu stressaavalta. Aika vain tuntuu katoavan jonnekkin puuhaillessa ja yhdessä pesiessä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mut yllätti kuinka luonnolliselta vauvan hoito tuntuu vaikka mitää kokemusta pienistä lapsista ei ole.

 

Toi on muuten totta! Mulla ei ollut niin minkäänlaista vauvanhoitokokemusta, ihan siitä vaipanvaihdosta lähtien ja niin sitä vaan äkkiä ne perusjutut oppi ja lähti kuin luonnostaan sujumaan. Tietty jännitti vauvan käsittely aluksi, kun tuntui niin hauraalta, mutta noin muuten kaikki hyssyttelyt ja muut :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän vauva on vasta hieman vajaa 6 viikkoa, mutta seuraavat asiat ovat ainakin tähän mennessä yllättäneet:

 

* arjen helppous, olin tainnut etukäteen varautua paljon pahempaan

* vauvan hoitamisen helppous (muiden tapaan vauvan hoitaminen tuntui miltei alusta alkaen luontevalta, vaikka murehdinkin etukäteen osaanko ollenkaan käsitellä pikkuista)

* imetyksen vaikeus, joka alussa vaati hieman opettelua sekä itseltä että vauvalta

* rakkaus vauvaan, sekä oma että miehen :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mut yllätti myös se että kuinka helppoa vauvan käsitteleminen oli vaikka en ikinä aiemmin ollut edes pitänyt vauvaa sylissä. Mutta jotenkin sitä vaan osasi ottaa sen oman vauvansa syliin ja vaihtaa vaipan ihan oikeaoppisesti. Eikä edes jännittänyt paljoa.

 

Rakkaus vauvaan ei tullutkaan siinä synnytyssalissa. Eikä edes kotona ensimmäisen viikon aikana. Mulla kesti melkein puoli vuotta että saatoin sanoa rakastavani täysin lastani. Tähän tosin vaikutti myös se että sairastuin vaikeaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Se vaikeutti kiintymyssuhteen luomista. Mutta silti tuli huono omatunto kun ei vaan aluksi tuntenut mitään erikoista lasta kohtaan.

 

Kuinka paljon vauva nukkui ja kuinka paljon mulla oli ylimääräistä omaa aikaa. Meidän neiti oli täyspullovauva, joka söi tasaisesti 4-5 tunnin välein, yöllä kerran 3-4 aikaan. Muut ajat nukkui. Eli mulla oli melkeinpä tylsää ja masennukseni kanssa podinkin sitten paljon ajatusta että lapsi ei edes tarvitse äitiään mihinkään. Näin jälkeenpäin kyllä ymmärrän hyvin, että meille tuli erittäin tyytyväinen ja hyvin nukkuva esikoinen taloon.

 

Yllätyin myös siitä kuinka tylsää ihan vastasyntyneen kanssa oli. En mä nyt odottanut mitään jutustelua mutta jotenkin kun toinen vaan söi ja nukkui ja vieläpä omassa sängyssä niin itsellä ei ollut mitään tekemistä. Olin varautunut olemaan vauvassa paljon kiinni mutta se ei sitten toteutunutkaan.

 

Se kuinka pahalta ja synkältä synnytyksen jälkeinen masennus voi tuntua. Ja että kuinka synkkiä ne ajatukset onkaan, niitä ei oikeasti toivoisi kenellekään. Ja näin jälkeenpäin tuntuu, että menetti lapsen ensimmäiset puoli vuotta siihen masennukseen :(

 

Ja viimeisin yllätys on ehkä se, että kuinka elämä on raskaampaa ja hankalampaa vuosikkaan kanssa kuin vauvan. Vauvan perustarpeet on paljon helpompi täyttää: vaippa-maito-nukkuminen. Kun taas vuoden vanhasta ei osaa aina sanoa yhtikäs mitään että mitä se kiukuttelee tai itkee kun ei vielä osaa itse kertoa. Vuoden ikäisen lapsen hoitaminen on ollut mun mielestä paljon raskaampaa kuin vauvavuosi itsessään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostellaampa tätä ketjua jälleen. Näiden lukemisesta tulee jotenkin todella hyvä ja luottavainen olo, vaikka itsellä ei vielä ole kokemusta vauva-arjesta. :)

 

~

 

-Se, miten vaikeaa on antaa oma vauva jonkun toisen ihmisen (isää ei tietysti lasketa) syliin, saati hoidettavaksi. Joka kerta kun vauva on jonkun muun kuin mun tai miehen sylissä, musta on aivan kamalaa katsella vierestä. Koko ajan tekisi mieli mennä väliin hössöttämään, tee näin, älä tee noin, pidä näin jne jne. En voi sille mitään, mutta koko ajan tarkkailen silmä kovana miten mun vauvaa pidellään ja käsitellään, vaikka sylittelijä olisi kuinka tuttu ja luotettava ja kokenut ja vauvakin olisi ihan tyytyväinen. Pari kertaa kun joku muu on syöttänyt vauvaa pullosta, mä olen melkein revennyt kun olen yrittänyt hillitä itseni etten koko ajan neuvoisi ja hössöttäisi.

 

Mä siis ilmeisesti kuvittelen, ettei kukaan mun ja miehen lisäksi osaa hoitaa meidän vauvaa ja vaikka osaisikin, vauva saa varmasti elinikäiset traumat jos joku muu kuin äiti tai isä sylittelee saati hoitaa häntä :rolleyes:

Mä samaistun tähän jo nyt, niin voin vain kuvitella, miltä tulee tuntumaan sit kun tilanne on oikeasti käsillä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mut yllätti se, että 4 kk vanhan kanssa saattaa olla vaikeampaa kuin ihan pienen vauvan kanssa. Jotenkin vaan koko ajan ajattelin, että kyllä tää helpottuu ajan myötä, mutta sen sijaan meillä on yöt menneet huonommiksi, päivisin vauva tuntuu olevan jotenkin tyytymätön enkä tiedä mistä se johtuu ja kiinteiden syöminenkin on osoittautunu vähän ongelmalliseksi ilmeisesti mahavaivojen takia (pullovauva joten suositellaan aloittamaan kiinteät 4 kk vanhana). 

 

Edellisen lisäksi yllätyin, kuten monet muutkin, kuinka nopeasti aika kuluu ja vauva kehittyy. Ja siitä kuinka hirveän ylpeä sitä on vauvasta, kun se oppii jotain uutta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minut yllätti vauva-arjen helppous, mutta se johtuukin helposta vauvasta. Etukäteen mietin, kuinka sitten yöllä kolmelta katsotaan vauvan kanssa telkkarista mitä sieltä sattuu tulemaan, mutta kertakaan ei ole vauvan kanssa yöllä tarvinnut valvoa, syötön jälkeen nukahtaa heti takaisin ja nukkuu pitkät yöt. Kauhulla odotan onko mahdollinen joskus tuleva kakkonen sitten miten vaikea, kun nyt pääsee näin helpolla..!

Esikoisen kohdalla olin sitä mieltä että vauva-arjen rankkuudella turhaan pelotellaan mutta esikoinen olikin tällainen ns. helpon temperamentin vauva. Mä kans toista odottaessa vitsailin että kuopus onkin sit varmaan jokin jäätävä koliikkitapaus ja tadaa, niin olikin. Tai no, koliikkityyppiset huudot loppui melkein kokonaan kun rukkasin omaa ruokavaliotani mutta on numero kaksi myös temperamentiltaan erilainen kuin esikoinen oli.

 

Tarinan tarkoitus ei siis ole pelotella ja lällätellä vaan mut yllätti toisella kierroksella aivan täysin se, miten erilaisia sisarukset voivat olla. Hieman vaativamman vauvan saatuani ymmärrän nyt myös omakohtaisesti sen, että vauva-aika voi tuntua aika rankaltakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja mä taas toisen kohdalla alan ymmärtää, miten joillain on vauva-aikana aikaa ja mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä. :grin: Meillä siis ensimmäinen oli haastava tapaus, elämä helpottui oikeastaan vasta kun esikoinen oli n. vuoden ikäinen. Toinen on niin helppo kuin vauva vain voi olla, mitä en todellakaan osannut odottaa.

 

Esikoisen kohdalla siis ensimmäiset kuukaudet oli mahaitkuja, ja sen jälkeen se ei viihtynyt hetkeäkään yksin tai niin, ettei nähnyt, mitä ympärillä tapahtui. Mies oli pitkiä päiviä töissä, joten täysipäiväisen viihdyttäjän rooli otti välillä vähän koville. Esikoinen lähti myös aikaisin liikkeelle, mikä osaltaan helpotti, koska sitten se pääsi paremmin näkemään, mitä tapahtuu. Mutta itselle se tarkoitti jatkuvaa kopparin roolia. Ei siis todellakaan ollut laiskoja päiviä, kun vauva makoilee lattialla, äiti siemailee kahvia ja selaa lehteä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mikä yllätti..? Noh oikeestaan kaikki vaikka mielestäni kovin realistisesti olin uuteen elämään varautunut..mutta..mutta..

Se kun olet viimeiset kuukaudet raskaana jo valvonut..(epämukavuutta ja se loputon pissahätä!!!) ja sitten se synnytys..(31 tuntia aikamoista taistelua) ja SITTENHÄN se valvominen vasta alkoi.. Että kyllä se kuitenkin yllätti minkälaiseksi sitä ihminen muuttuu kun ei saa nukuttua..vaikka sen kuinka tiesi niin ei tiennyt kuitenkaan..enkä tiennyt sitä että en pystynyt nukkumaan sittenkään kun vauva nukkui..

Toinen yllätys oli se yksinäisyys mikä jysähti päälle kun isä palasi töihin ja siellähän ne kaikki muutkin oli..ja minä yksin vauvan kanssa kotona..

 

Kolmas yllätys oli se kuinka vaikeaa oli alkuun lähteä vauvan kanssa mihinkään..kuinka paljon pelkäsin että jos se alkaa kovin itkemään enkä mä osaakaan rauhottaa sitä.. se paniikki siitä että nyt mä olen sellasen haasteen edessä jota mä en hallitse ja apua jos kaikki muutkin tajuu et mä en osaa..

 

Ihan nyt tekis mieli halata puolen vuoden takaista itseäni ja kertoa et kyllä se siitä.. :) KOSKA kyllä se siitä..nyt vauva on kohta 10kk ja elämä on niiiiiin paljon helpompaa..ehkä mä osaankin.. ;)

 

Ainiin lisään vielä..mä yllätyin todella paljon mun miehestä..se on ollut uskomaton tuki..yllätyin siitä ettei me sittenkään riidellä kokoajan (ei riidelty ennenkään vauvaa mutta olin ihan varma et sit repee) ja että me valvotun yön jälkeen ei tiuskita toisillemme väsyneinä vaan halataan ja tsempataan toisiamme jaksamaan..muistutetaan toisiamme siitä kuinka paljon me väsymyksestä huolimatta rakastetaan toisiamme ja varsinkin meidän ihanaa omaa nyyttiä.. <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se miten helppoa tämä alku on ollut. Johtuu kyllä todellakin helposta, eli rauhallisesta ja kärsivällisestä vauvasta. Mitään suurempia masuvaivoja ei ole meillä ollut, ja vauva nukkuu hyvin. Hän nyt on vasta kolme viikkoa vanha, eli kerkeäähän tässä tulla vaikka ja mitä, mutta tähän asti suurin yllätys on ollut se helppous ja seesteisyys. Ihana vauvakupla! En halua että tuo kasvaa  :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yllätti ettei vauva nuku kuin noin 8h vuorokaudessa ja senkin 10min-1,5h pätkissä. Sekin yllätti että vaikka mitään ei varsinaisesti tee niin päivät menee vauhdilla.

Omat tunteet yllätti kun ei sitä suurta rakkauspuuskaa tullut. Toki vauva on rakas ja tuntuu omalta. Ehkä rankka synnytys ja itkuisa ja huonosti nukkuva vauva vaikuttaa tähän. Helppoa vauvaa on helpompi rakastaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Isoon osaan vauvan myötä muuttuvista seikoista olin osannut varautua, kiitos mahdollisesti ikäni - kaveripiirissä on vuosien varrella ollut paaaljon vauvoja, jotka ovat sivustaseuraajaakin opettaneet - sekä sen, että olen lueskellut kaikenlaista ennakkotietoa aiheesta kohtalaisesti. Mutta silti erityisesti yllättivät seuraavat seikat:

- Alussa imetyksen hankaluus: nostatin, nostatin ja nostatin maitoa imettämällä ja pumppaamalla käytännössä jatkuvasti ensimmäiset kuusi viikkoa. Silti maitoa nousi lopulta juuri sen verran, että se riitti nipinnapin vauvan tarpeisiin. Ei todellakaan pakastimeen asti ole päätynyt pisaraakaan, eivätkä ole tissit kertaakaan suihkunneet :lol: Sittemmin maito on riittänyt ja vauvan paino on noussut hyvin jo useamman kuukauden ajan, mutta yhä tuon alun työläyden vuoksi on välillä hankala luottaa siihen, että maito varmasti riittää.

- Se yllätti, kuinka lyhyitä päikkäreitä ainakin meidän vauva nukkuu. Plus-miinus puoli tuntia ovat kestäneet alusta asti. Ja sitten taas öisin nukkuu kellonympäryksen (yösyötöillä tosin toki). Olin ajatellut, että se menisi toisinpäin: lyhyemmät yöunet ja pidemmät päikkärit. Toisin sanoen tässä yllätti myös se, etten ainakaan vielä ole ollut väsynyt kuin ihan muutamia kertoja - luulin, että kaikki äidit ovat väsyneitä enemmän tai vähemmän jatkuvasti - sekä se, miten vähän saan päivisin tehtyä mitään ylimääräistä, kun vauva on silloin niin paljon valveilla.

- Huolestuneisuus tuli ihan puskista. Olin aiemminkin toki ollut huolissani esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai koulukiusaamisesta, mutta oman lapsen myötä ne tunteet räjähtivät valloilleen: välillä sydän kylmäten huolesta katselen tuota niin pientä ja viatonta vauvaa ja tunnen voimattomuutta kun mietin, että mitä jos häntä joskus kiusataan rankasti. Tai millaiset elinolosuhteet tällä pallolla ylipäätään on hänen elinaikanaan :girl_impossible: Näin kova huoli ja suojelunhalu on tuntunut yllättävältä, kun aiemmin olen kokenut olevani pikemminkin suht lunki tyyppi :rolleyes:

- Myöskään sitä en ollut täysin tajunnut etukäteen, miten innostavaa on tosiaan nähdä oman vauvansa saavuttavan eri etappeja kehityksessä. Ennen äidiksi tuloa mua aina vähän nauratti, miten äidit jaksavat intoilla jostain käsien löytymisestä tai vauvan kääntymisestä selältä vatsalleen. Ja nyt kun itse bongaan näitä samoja asioita, olen niin innoissani, että tekee mieli rummuttaa koko maailmalle, miten etevä vauvani onkaan :D

Edited by Töhö

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei varmaan oikeasti mikään. Miehelle tuli varmasti yllätyksenä, kuinka helppo vauva esikoinen on ollut. Minua sekään ei yllättänyt, koska osasin päätellä jo ennen syntymää, että tämä on rauhallinen tapaus, jolla on selkeä päivärytmi. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitää vielä lisätä, että ehkä hiukan yllätyksenä tuli, etten olekaan mikään kärsivällinen superäiti vaan välillä ottaa tosissaan päähän, kun pitää luopua omista mielihaluista. Se superäiti ei valittaisi vaan asettaisi aina mielellään lapsen edun omansa edelle. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuopukseni yllätti olemalla niin helppo ja hyväntuulinen vauva, ettei sellaista voi ollakaan.:D Oikeasti on siis olemassa vauvoja, jotka nukkuu mielellään autossa, vaunuissa ja sisällä muuallakin kuin sylissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se, että mulla ei ole ollut juuri lainkaan univelkaa. Vauva alkoi nukkumaan 2-viikkoisena kahden yöheräämisen taktiikalla ja aika pian heräämiset jäivät kokonaan pois, nukkui yöunet n. klo 24-10. Ja sittenpä yllätyinkin uudestaan, kun vauva nyt päälle nelikuisena on alkanut menemään yöunille klo 20 ja herääkin syömään kolme kertaa ennen aamua! Saimme siis iltaan ihanaa omaa aikaa, mutta samalla palasivat rikkonaiset yöt. Eli tiivistetysti: vaiheittaisuus ja vaiheiden arvaamattomuus on yllättänyt.

Yllätti myös, että seksielämä ei loppunutkaan, vaan on selvästi parantunut. Määrää on vähemmän, mutta synnytyksen jälkeen tuntuu helpommalta heittäytyä ja antaa kehon viedä.

On yllättänyt myös, kuinka vaativaa vanhemmaksi tuleminen on psyykkisesti, vaikka onkin saanut nukkua hyvin ja parisuhde on kunnossa. Rakkaus on hurjaa mutta niin myös ajoittainen kaipuu omiin asioihin, omaan tilaan ja vapauteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yllätti miten helppoa elämä vauvan kanssa on. Olin henkisesti varautunut pahimpaan, että koko ajan väsyttää, vauva ei muuta tee kuin itkee ja saa tehdä kovasti töitä, ettei avioliitto kariudu. No, me saatiinkin tosi leppoisa ja hyvin nukkuva vauva, jonka kanssa on ollut ilo viettää aikaa. Avioliittokin voi hyvin, enemmän aikaa meillä on nyt arki-iltaisin toisillemme vauvan mennessä kuuden jälkeen nukkumaan kuin ennen vauvaa, kun molemmat huideltiin arki-illat omissa harrastuksissamme. :girl_haha:

Huolen määrä on myös yllättänyt ja se miten pitkälle tulevaisuuteen sitä huolehtii. Itku kurkussa mietin välillä kaikkia maailman pahuuksia koulukiusaamisesta terrori-iskuihin ja kaikkiin mahdollisiin onnettomuuksiin ja sairauksiin. Kai se huoli on aina läsnä ja sen kanssa on vain opittava elämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yllätti, että meidän vauva ei nukahtanutkaan minne ja milloin sattuu, vaan oikeastaan alusta lähtien hänet piti rutiinein saatella unille ja että oli meidän vanhempien tehtävä tajuta, milloin unien aika olisi. (Olin siis luullut kaikkien vauvojen nukahtavan minne tahansa hauskojen kotivideoiden tyyliin vaikka pää puurokulhoon, kun väsymys iskisi :girl_haha:)  Toisaalta yllätti sekin, miten tiukasti vauva sitten piti rytmistä kiinni, ja edelleen taaperona pitää, ihan vartin tarkkuudella.

Yllätti myös se, miten sekaisin olin hormoneista alkuun (ja oikeastaan nyt vasta huomaan sen täysin) ja miten valvoin yöllä parikin tuntia, vaikka vauva nukkui. Toisaalta iloisena yllätyksenä tuli se, miten hyvä nukkuja tuo vauva oli ja miten hyvin saimme miehen kanssa yhteistä aikaa kotona. Sen sijaan ikävänä yllätyksenä on tullut, miten heikko tukiverkkomme on ja miten satunnaista lapsenhoitoapua on saanut lähes anella välillä. 

Myös imetykseen liittyvät (omat) hyvin ristiriitaiset fiilikset yllättivät. 

Edited by Rosetta82

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yllätti se, kuinka nopeasti, yhdessä yössä tuon pienen hyvinvointi muodostui tärkeimmäksi prioriteetiksi. Ja se, kuinka minusta sukeutui rakastava äiti, vaikka etukäteen mietin olenkohan ihan p---a ja tuleeko mitään tunteita vauvaa kohtaan.

Imetys yllätti, kun se lähtikin alusta pitäen sujumaan ongelmitta, olin valmistautunut taisteluun ja sohvallapesimiseen. Nyt tosin on välillä raivareita, mutta pääosin silti menee erittäin hyvin.

Mieheni yllätti se, ettemme olekaan ihan superväsyneitä. Minä välillä, mutta en edes yleensä, kun vauva nukahtaa syötöltä heti uudelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

@Tee Tuo huolen määrä tuli tosiaan yllätyksenä. Onhan sitä ollut ennenkin, mutta yhtäkkiä kaikki uhkakuvat tuntuivat paljon konkreettisemmilta. Vauvan ollessa noin puolivuotias huoli alkoi asettua jotenkin järkeviin mittasuhteisiin.

@rullakatriina Hienoa kuulla, että sinulla prioriteettien muutos meni noin luonnollisesti. Totta kai tärkeysjärjestys on käytännössä ihan selvä useimmissa perheissä, mutta ainakin itse olen joutunut tekemään töitä sitä lapsellista kiukuttelun tarvetta, jota omien tarpeiden sivuun sysääminen aiheuttaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälläkin suurin yllättäjä oli huolen määrä, pienetkin asiat saavat helposti ihan käsittämättömät mittasuhteet, erityisesti yöaikaan murehdittuna.. :rolleyes: 

Olin lisäksi varautunut siihen, mistä kaikki varoittelevat: oma elämä loppuu kokonaan ja kukaan perheessä ei nuku, enää ikinä. Meille saapuikin hyvin sopeutuvainen ja hyväuninen tyttövauva, eikä mistään ole ollut pakko luopua. Tottakai omat (lapsivapaat) menot ovat vähentyneet, mutta ihan omasta halusta, eikä pakon sanelemana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now