Guest

Julkinen imetys?

233 posts in this topic

Imetän julkisesti, mutta en voi väittää siitä nauttivani. Liikun aika paljon keskustassa ja vauvalle iskee nälkä milloin sattuu ja silloin on imetettävä. Olen imettänyt kahviloissa ja juuri Hesessä sekä Rossossa. Jos mahdollista, menen esimerkiksi mummolleni, joka asuu keskustassa, mutta aina se ei ole mahdollista. Pidän mukana hartiahuivia, jolla peitän pojan pään ja rintani (sekä toiselta puolelta paistavan mahanahan), joten kukaan tuskin näkee mitään strategista. Useimmiten ihmiset eivät edes huomaa mitään. Avaan ensin rintaliivin luukun paidan alla, asettelen sitten vauvan huivin alle ja sitten vasta nostan paitaa.

 

Julkisella paikalla imetys ei ole kovin kivaa lähinnä siksi, että asento on yleensä huono, lapsi valmiiksi hermostunut ja toimitus on jotenkin kiireinen. Minua myös häiritsee ajatus siitä, että rintani on paljaana, vaikka sitä ei kukaan näekään. Kotona tai kylässä imetän muiden ollessa huoneessa, jos paikalla on vain naisia. Jos on miehiä, menen yleensä makuuhuoneeseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liikkeellä ollessani yritän aika pitkälti ajoittaa kulkuni sen mukaan, että pääsen tilaisuuden tullen käymään "hyvässä lastenhoitohuoneessa" eli sellaisessa, johon mahtuu kerralla useampi henkilö ja joissa on erillinen vessa vanhempia varten. Tällaiset tilat löytyy Helsingistä ainakin keskustan Sokokselta ja Itäkeskuksesta, Espoosta kauppakeskus Sellosta. Siellä voi rauhassa vaipanvaihdon lisäksi syöttää lapsen. Muutoin nykyään etsin mieluummin sen suojaisan sopen.

 

Tarkennan mielipidettäni julki-imetyksestä vielä sen verran, että mua ei haittaa julki-imetys, mikäli voin olla tilanteessa omasta vapaasta tahdostani. On kuitenkin tiettyjä tilanteita ja hetkiä, jolloin en ole niin otettu, jos joku käy silmieni edessä kaivamaan rintaa esille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

mä imetän julkisesti mutta pyrin tekemään sen kuitenkin mahdollisimman huomaamattomasti ja niin ettei vaan mikään vilahda. mä en tahdo vilautella tissejäni muille :rolleyes: mutta kun tarve vaatii niin hakeudun kahvilan suojaisaan pöytään tai muuhun paikkaan johon katseet ei automaattisesti osu. sitten harso vauvan/eväiden päälle ja syömään :lol:

 

tänään oli juurikin sellainen tilanne että vauvan oli saatava ruokaa ja mä väitän että kukaan muu ei waynes coffeessa huomannut mitä harson alla tapahtui...

 

musta muut ihmiset pitää ottaa huomioon ja niitä eväitä ei hyvien tapojen mukaan vaan voi läväyttää siihen pöytään..hyvällä maulla voi tuonkin toimituksen hoitaa ja kaikki pysyvät tyytyväisinä ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ideaparkissa on todella hyvät paikat ja ihan imetystä varten taitaa jokaisessa olla tuoli. Mä kun olin ekan kerran siellä pojan kanssa, tää huusi kuin hinaaja 2h. Yritin imettää huoneessa ja samaan aikaan joku iskä tuli vaihtaan vaipan isommalle pojalleen. Mikäs siinä, kumpaakana ei haitannut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Imetin julkisilla paikoilla, tosin en mielelläni. Mieluiten imetin jossain kahvilan nurkkapöydässä. Itseäni kiusaa se, että joku voi nähdä vilauksia rinnoista. En voisi siis rennosti leväyttää rintaa esille tai soitten syönnin jälkeen kaikessa rauhassa kiinnitellä liivejä niin että kaikki kansa voi ihastella toimitusta. Pienen vauvan kanssa vain syömisiä on niin usein, että on ihan mahdotonta olla joka kerta jossain lastenhoitohuoneessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Imetätkö julkisesti, miksi, miksi et? Oletko kiinnittänyt huomiota muiden suhtautumiseen asiassa, tuttavien mielipiteitä, ympäristön? Mitä mieltä olet yleisesti imetyksestä julkisella paikalla?

 

Tähän keskusteluun sain idean yhdeltä toiselta palstalta, jossa imetystä paheksuttiin hyvinkin yleisesti, joten haluaisin kuulla kaikkien, sekä tulevien -että lapsensa jo saaneiden äitien mielipiteitä :)

 

En näe mitään pahaa siinä että imettää julkisesti.

Sehän on jokaisen oma valinta imettääkö muiden nähden vai omassa rauhassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän OT, mutta vähän otti eien päähän ku joku oli lukittautunut imettämään(?) Jumbon hoitohuoneeseen. Siellä oltiin sitte jonossa ulkona. Yks äiti imetti siinä hesen penkeillä ja pikku-lapset oli jalat ristissä. Ite olisin hallunut lämmittää ruuan ja vaihtaa vaipat. No onneksi sen muksulan henkilökunta lämmitti piltin omassa mikrossaan. Mä en oikeesti ymmärrä miksi siinä ovaessa on lukko?? Siellä on kuitenki lukollinen vessa sisällä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos myö tehtäis täällä kimpassa diili, että Hoitohuone on kaikkien käytössä ja jollei lukitseminen ole välttämätöntä niin sit ollaan avoimin ovin.

 

Toisaaltaan hoitohuone on hoitohuone, eikä sitä ole tehty pelkäks vessaks vaan juurikin myös imetystä silmälläpitäen. Kaupat haluaa tarjota paikan jossa lapsen saa "huoltaa" rauhassa. Suvaitsevaisuutta puolintoisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä en henkilökohtaisesti pidä julkisesti imettämisestä, en voi vaan mitään. Meillä on käynyt ystäviä kylässä ja toiset menevät kohteliaasti toiseen huoneeseen imettämään, mutta toiset eivät. Minua julkisesti imettäminen jostain syystä häiritsee. :huh: Lentokone on poikkaus, koska siellä kehotetaan nousun ja laskun aikana imettämään lasta ilmanpaineen takia.

Edited by Vipe

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eipä noita varsinaisia hoitohuoneita ihan joka paikassa ole, täällä vaipanvaihtomahdollisuus on yleensä invavessassa.

 

Tänään taas vaihteeksi imetin sovituskopissa. Vauvalle iski nälkä ja koppeja oli reilusti vapaana, joten päätin vallata yhden itselleni. Muuten sovituskoppi on vähän sama kuin vessa, sitä on kurja pitää varattuna muuhun kuin varsinaiseen käyttötarkoitukseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Vähän OT, mutta vähän otti eien päähän ku joku oli lukittautunut imettämään(?) Jumbon hoitohuoneeseen. Siellä oltiin sitte jonossa ulkona. Yks äiti imetti siinä hesen penkeillä ja pikku-lapset oli jalat ristissä. Ite olisin hallunut lämmittää ruuan ja vaihtaa vaipat. No onneksi sen muksulan henkilökunta lämmitti piltin omassa mikrossaan. Mä en oikeesti ymmärrä miksi siinä ovaessa on lukko?? Siellä on kuitenki lukollinen vessa sisällä.

 

 

Olen pojan ollessa ihan pieni myöskin imettänyt siinä Hesen roskiksen vieressä tuolilla, kun en sinne hoitohuoneeseen päässyt. Ja ylempänä onkin jo purnaukseni Stockan hoitohuoneesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Imetin julkisesti.

Toki aina oli imetyspaita ja -rintsikat päällä ja syys- ja talvisaikaan vielä joku kaulaliinakin jonka saattoi vielä tarpeen tullen kiskaista näkösuojaksi jos niin tuli.

 

Olen imettänyt myös ravintolassa, silloinkin juurikin kyseisen kaulaliinan alla tai soveliaasti jossain nurkkapöydässä kääntyneenä vielä nurkkaan päin

Ainut kerta kun olen vetäytynyt lasta imettämään eri huoneeseen oli RISTIÄISET, sekin sen takia kun mulla oli sellainen paita että oli pakko kiskoa puoliks pois enkä tahtonut upeita mahamakkaroitani raskausarpineen esitellä papin nähden enkä kyllä muidenkaan sukulaisten. :lol:

 

Enpä usko että meikäläisen hinkit on kellekään kovin unettomia öitä aiheuttaneet, ne on olleet hyvin piilossa aina. ;)

 

Ja ei, itseäni ei siis häiritse muidenkaan julki-imetys.

 

Jos joku häiritsee niin juurikin tuo lastenhoitohuoneisiin lukittautuminen.

Olen pari kertaa osunut lastenhoitohuoneeseen niin että siellä on joku ollut imettämässä, mutta ollut hyvinkin suvaitsevainen samanaikaiseen vaipanvaihtoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Myöskin ristiäisissä imetin omassa rauhassa, muuten kyllä olen imettänyt julkisesti. Tuskinpa rinnoista on paljoakaan näkynyt ja jos jotakuta on häirinnyt, ei ole ainakaan minulle asti kuulunut. Kyllä mua alussa hieman jännitti, miten kehtaan imettää, mutta kun lapsen täytyy syödä, niin ne ajatukset kaikkosivat pian.

 

Yksi tuttu kertoi kiinnittävänsä harson pyykkipojalla olalle ja imettävänsä sen suojissa. Siten ei ainakaan rinnat näy ja lapsi voi syödä rauhassa, mikäli ympäristö kiinnostaa, eikä malttaisi syödä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Imetin julkisilla paikoilla, tosin en mielelläni. Mieluiten imetin jossain kahvilan nurkkapöydässä. Itseäni kiusaa se, että joku voi nähdä vilauksia rinnoista. En voisi siis rennosti leväyttää rintaa esille tai soitten syönnin jälkeen kaikessa rauhassa kiinnitellä liivejä niin että kaikki kansa voi ihastella toimitusta. Pienen vauvan kanssa vain syömisiä on niin usein, että on ihan mahdotonta olla joka kerta jossain lastenhoitohuoneessa.

 

Näin täälläkin. :)

 

Muiden julkisia imetyspuuhia en paheksu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Imetin ensimmäiseni julkisesti ja kaikkialla. Pyrin kyllä etsimään pikkuisen rauhalisemman paikan - en niinkään muiden, vaan oman ja vauvan mukavuuden vuoksi. Siinä keskellä Mannerheimintietä kun harvoin löytyy penkkiäkään ;) Mutta tarpeen tullen ja nälkäkiljun yllättäessä olen imettänyt ruuhkabussissa, Hesburgerin pöydässä, kenkäkaupan hyllyjen välissä jne. Olen tyytynyt kohtalooni ja käytän vain imetyspaitoja joten kanssaeläjät säästyvät olmin värisiltä makkaroilta B)

Kauppakeskuksissa imettäessäni on moni vanhempi nainen tullut istumaan viereen, kertomaan omista imetyskokemuksistaan ja ihailemaan miten on hienoa nähdä kun vauva saa ruokaa. Ikäviin kommentteihin tai mulkaisuihin en ole törmännyt.

Nyt toisen lapsen kanssa imettäminen on vieläkin enemmän selviö: Lapsella on nälkä ja se on ruokittava. Mielummin kuitenkin edelleen yritän löytää jonkin rauhallisen kulmauksen tai näin kesällä vaikka puiston. Jos tietoisuus siitä että minä imetän ällöttää en voi mitään. Parhaani kuitenkin teen ettei kenenkään tartteisi ihan suoraan minun tissiäni tuijottaa, vaikka se ihan priima tissi onkin. Oikea muotovalio :P

Edited by Petskin

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä ruokin vauvaani silloin ja siellä missä nälkä pääsee yllättämään. Pyrin toki vähän syrjäisemmmälle paikalle jo oman ja vauvan mukavuuden ja ruokarauhan takia. Mihinkään vessaan en kuitenkaan mene. Ja imetyspaitojen kanssa imettäessä voin melkein vannoa että juuri yhtään tissiä ei pääse näkymään, joten vähän ihmettelen jos jotain häiritsee.. Ja mua ei muiden imetyspuuhat voisi vähempää kiinnostaa tai häiritä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suhtaudun positiivisesti julkiseen imetykseen. Itsekin sitä harrastan. Yleensä kyllä kysyn haittaako jotakin jos imetän jos olen seurueessa mukana. Sitten jos jotain häiritsee menen muuanne imettämään. Kotona vieraiden läsnäollessa imetän toisessa huoneessa taikka vieraiden läheisyydessä riippuen kuinka läheisiä vieraita on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Imetän kun vauvalla on nälkä - lähestulkoon missä ja milloin vain. Ainoastaan, jos itselläni on sellainen vaatetus että tulisi turhan paljastavaa (mekko korvissa tai ilman paitaa :rolleyes: ), siirryn muualle (sovituskoppi, lastenhoitohuone, toinen huone, paikasta riippuen - vessassa en kyllä imetä kuin äärimmäisessä hädässä). Toinen juttu on toki se, jos tilanne on sellainen etten halua ottaa mitään riskiä että pahastuttaisin ihmisiä, siirryn myös muualle: esim. hautajaisissa (kirkossa) siirryin kyllä muualle.

 

Mutta noin normaalisti en usko että kovin moni edes huomaa koko imetystä, en itse tee siitä numeroa ja hoidan homman mielestäni aika huomaamatta, imetyspaita on useimmiten päällä ja joskus vielä harsoa edessä eli tissiäkään ei näy kuin korkeintaan sekunnin ajan, että jos joku pahastuu siitä että ruokin vauvani niin siitä vaan. (Oikeesti en kyllä voi käsittää miten joku voi siitä pahastua :( ).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oonkin imettänyt Italialaisessa tippukiviluolassa seisten :P Kaupungilla kehtaan kyllä imettää, mutta jos ollaan kotona ja meillä on jotain miesvieraita, niin meen kyllä piiloon. En tiedä miksi. Koska voin, varmaankin. Jos oon ihan katseiden alla jossain keskellä vilinää, peitän vauvan harson alle kokonaan. Ainakin sen vauvan pää+tissi-osan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^mä puolestani taas pystyn kotona imettämään melkein kenen tahansa läsnäollessa, mutta kaupungilla pitää miettiä tarkkaan, että missä haluan imettää. Tosin ei se paikkaa katsonut, kun neidillä oli pienenä nälkä. Nyt kun tyttö on isompi, ja imetyskertoja on vähennetty, pystyy jo vähän kontrolloimaan missä imettää.

 

Mua ei häiritse lainkaan, jos joku muu imettää lastaan julkisella paikalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tassa juttu vahan erilaisesta julkisesta imettamisesta:

 

(kyseessa siis taiteilija, joka on tuottanut itselleen maidonnousun periaatteessa huvikseen ja tuottaa maitoa taideprojekteissaan.)

 

SEMINAR:

SymbioticA Seminar: Motivations for milkiness: inducing lactation

- Manipulating and maintaining milky mammaries sans infant.

 

Cath Davies

Lactation and breastfeeding, traditionally exclusive practices of post-

partum bodies and maternal dyads, are stepping out of the nursery and

into the parlour. An increasing number of individuals (not exclusively

female) are choosing to induce lactation outside the realm of

gestational motherhood- no mater, no matter! Breast is still best of

course- but it's not just for babies anymore. Motivations for milkiness

range from adoptive breastfeeding and adult nursing to preventative

health measures, body modification and auto-eroticism. Drawing strongly

on my personal induced lactation project, this piece will explore the

purposes and processes, techniques and technologies involved in

manipulating and maintaining milky mammaries sans infant.

 

Cath Davies is a third-year PhD candidate from the department of Media

and Communications at the University of Sydney. Hir thesis, Milk Fever,

uses Breast Milk as a means to go frolicking in theories of

gender/trans, feminism, media, communication, queer, performance, art,

cultural studies and whatever else sie finds curious. In addition to

this work, Cath, under hir performance name of Zoo, has induced

lactation on three separate occasions without quite ever fathoming why,

and earlier this year performed Curdle, a ten-day lactation installation

piece at Sydney's Don't Look Gallery.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Julkinen imetys on minusta ihan luonnollista, täytyyhän vauvan saada ruokaa ja hänellä jos kellä on siihen oikeus. Silti olen sitä mieltä, että se saa tapahtua hyvän maun rajoissa ja muita ympärilläolijoita kunnioittaen, kaikki ei oikeesti kestä paljasta tissiä kahvipöydässä :D . Itse imetän silloin kun tarvii ja missä vaan, mutta juuri yhtään mitään paljastamatta, tai no joo ehkä just sillon kun sitä tissiä tyrkkää suuhun saattaa joku tarkkakatseinen nähdäkin jotain. Kylässä ollessa siirryn useimmiten rauhaisaan huoneeseen, sillä mä stressaannun itse jos en saa sitä ihmisten katseilta rauhassa tehdä ja sillon vauva myös hermostuu eikä syö.

 

Mielestäni siis jokapaikassa voi/saa imettää julkisesti, mutta tekemällä sen niin ettei muita häiritse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla tuntuu suhtautuminen omaan julki-imetykseeni helpottuneen ajan kanssa. Jos tätä rataa mennään, niin minä olen sitten se joka Prisman kassalla imettää kaksivuotiasta ;) Ei vaan, en vain enää niin tarkkaan mieti kuka näkee ja mitä. Yritän tietysti pukeutumisessa huomioida, että julkisella paikalla ollaan, enkä oman mukavuutenikaan vuoksi asetu ihan vilkkaimmille paikoille (vauva ei varmasti pysy rinnalla jos on paljon katseltavaa). Mutta fakta nyt vain on, että en pysty täysin huomaamatta imettämään. Sen sijaan jos en imetä, niin sen kyllä huomaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minanen, mulla kanssa ajan kanssa helpottunu. Esikoisen kanssa mä olin aika jäykkänä sen tilanteen edessä, mutta nyt tämän toisen kanssa tuntui jo luontevammalta ja koko ajan rohkeus lisääntyy :lol: . Tyttö nyt 5,5 kuukautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now