Guest

Julkinen imetys?

233 posts in this topic

Mua mietityttää julkisesti imetys nyt tosi paljon, enkä usko siihen itse kykeneväni. Aiemmin mua vähän häiritsi kylässä käydessä äitien imettäminen, mutta enää ei kyllä häiritsisi yhtään, kun on oma vauva. Sen sijaan itse olen niin häveliäs, etten halua yhdenkään miehen nähden imettää, tietysti omaa miestä lukuun ottamatta, joten julki-imetys ei taida onnistua. Mulla on isot rinnat, nännikumit käytössä ja vauva imee pitkään, puolesta tunnista tuntiin kerralla, joskus jopa kaksi. Joskus tissillä myös kiukutellaan. En voisi kuvitellakaan näillä eväillä imettäväni missään kauppakeskuksen penkillä! Kyläreissutkin näin etukäteen vähän hirvittävät, jos imetyssessiot jatkuvat näin pitkinä pitkään. Tunniksi toiseen huoneeseen linnoittautuminen kun ei houkuttele sekään.

 

Julkiset paikat eivät toki ole vielä edes mikään vaihtoehto, sillä en ole edes toipunut synnytyksestä riittävästi lähteäkseni kaupungille, vaikka pää haluaisi kyllä jo ihmisten ilmoille... Todennäköisesti yritän kuitenkin sitten kun se on ajankohtaista pumpata maitoa etukäteen ja syöttää pullosta, täytyy jossain vaiheessa harjoitella sitä, toivottavasti onnistuu... Tai mistä sen tietää, jos imetyskerrat lyhenevät ja alkavat sujua enemmän rutiinilla, niin miksei sitä sitten voi imettää sitten reissun päälläkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voisikin nyt vauvan ollessa 4,5kk hiukan kertoa miten nää julki-imetykset on menneet, heinäkuussa kun oon näköjään edellisen kerran kirjoittanut. Julkisella paikalla ei ole tarvinnut kertaakaan imettää. Missään ravintolassa tai kahvilassa ei olla vauvan kans käyty ja kauppareissut vauva joko nukkuu tai katselee.

Heinäkuussa kirjoitin näin: Varsinkaan anopin luona en halua ikinä olla tilanteessa jossa hän näkee minut imettämässä, ihan siksi, kun tiedän hänen tulevan perässä vaikka toiseenkin huoneeseen..

Ja näin myös kävi.. Oltiin heillä käymässä kun vauva oli jotain 1,5kk. Menin heidän makuuhuoneeseensa omaan rauhaan, ajattelin että se oli selvä viesti myös anopille. No anoppi tuli makkariin sit perässä ja istui sängyn viereen tuolille kun mä imetin pitkälläni sängyssä. Kirosin siinä mielessäni, tilanne vaan oli tosi epämukava mut en saanut sanottua mitään, kai mä olin myös aika hämmentynyt. Käänsin sit siinä puolta, ja mitä mä näenkään, appikin oli tullut siihen sit :girl_mad: Mun mies ei vissiin ollut tajunnut että sen vanhemmat oli tullut molemmat mun perässä olkkarista makkariin, oli kai luullut että olivat menneet keittiöön laittaan kahvia, kun makkari on siinä matkan varrella. Lisäks mulla oli siinä tuskasen kuuma, mut koitin vetaa silti villatakkia suojaks.

Kotona oon koittanut vitkuttaa imetystä senm verran että vieraat lähtee, tai jos on ollut enemmän vieraita niin oon mennyt makkariin. Jos on vaan pari kaveria ollut, niin oon imettänyt seurassa niin että harso on edessä. Ja oon kysynyt aina lähimmiltäkin kavereilta ekalla kerralla että haittaako jos imetän. Kylään oon taas laittanut niin löysän ohuen paidan päälle, että vauvan oon saanut paidan alle, mut kuitenkin niin ettei tule hiki.

Mun isä taas oli kerran käymässä ja tiesin et se on kohta lähdössä, joten vitkutin sitä imetystä mut sit alkoi vauva itkemään. Oottelin et se menis vaikka ulos tupakalle tms ja isäkin sit tajus että mistä on kyse. No se sit sanoi ettei sitä haittaa jos imetän :dash2: Ei sit älynnyt tuon pitemmälle, et olis mennyt vaikka sinne tupakalle tms.. Oottelin kitisevän vauvan kans että lähti.

Näöin täällä siis on nyt sujunut, aikalailla niin kuin vielä raskaana ollessa ajattelinkin, eli mielipiteet asiasta eivät ole muuttuneet.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

^

 

Ymmärrän sun fiilikset täysin! Kotiutumispäivänä imetin sängyssä maaten tyttöä ja sisään pölähti anoppi ja appiukko suoraan makkariin. Huh heijaa, en kovin ystävällisesti heidän kanssaan jäänyt rupattelemaan. Musta on siis ihan ok, että muut imettävät vaikka tissit kokonaan paljaana, en usko itse enää kiusaantuvani siitä yhtään. Osastollakin suorastaan halusin, että hoitajat auttavat mua imetyksessä ja laittavat nännin oikein vauvan suuhun, kun en itse osannut, eikä ne tilanteet olleet musta yhtään kiusallisia, ammatti-ihmisiä kun ovat. Mutta sukulaiset ja yleensä miehet, en vaan halua vilautella heille. Ystävän nähden sen sijaan imetin tuossa yksi päivä ihan rinta kokonaan paljaana, koska tiesin, ettei hän siitä kiusaannu (ja toiv. olin oikeassa!), enkä itse kokenut sitä yhtään kiusallisena. Mutta se riippuu niin ihmisestä, kenen seurassa on. On mulla sellaisiakin ystäviä, joiden seurassa kokisin imetyksen kiusalliseksi, koska arvelisin sen heistä olevan sitä. Musta jokainen saisi vetää tässä asiassa rajansa itse. Jos haluaa imettää rauhassa, niin sen pitäisi onnistua, ja samoin jos julki-imetys tulee luonnollisesti, niin muutkin ihmiset voisivat suhtautua siihen kuten maailman luonnollisimpaan asiaan. Vaikka ymmärrän kyllä, jos jotkut siitä kiusaantuvat, koska itsekin lievästi kiusaannuin ennen omaa vauvaa, enää kyllä en. Pitäisin muuten todella kamalana imettää isäni nähden! Mitenköhän nekin tilanteet hoidan, huoh.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Imetin julkisesti kaikkialla (paitsi anoppilassa). Esikoisen kanssa se oli todella helppoa, hän ei ikinä venkoillut rinnalla ja imetyspaidan luukkua piti avata sentti kun hän jo tarrasi heti kiinni. Eli imetys oli todella huomaamatonta, paljasta pintaa ei kyllä näkynyt enkä kokenut imettämistä hankalaksi missään; liikkuvassa bussissa, cittarin jonossa tai seisten kävellessä (silloin kun vauva ekat kuukaudet pysyi rinnalla yhdellä kädelläkin).

Nyt tämän toisen kanssa imetys on siinä mielessä hankalampaa että hän keskeyttää syömisensä jos puhun ja myöskin venkoilee eli ei aina heti tartu rintaan kiinni, joten olen paljon vähemmän imetellyt julkisesti sekä yritän vähän rauhallisempaan paikkaan myöskin sijoittua. Tosin imetän kyllä jos nälkä tulee, en tietenkään kuuntele huutoa mielelläni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun vauvalle tulee nälkä imetän siinä missä satun olemaan mutta yritän käyttää liinaa rintojen suojana tai jos vauva ei jaksa keskittyä syömiseen kun on niin paljon hälinää. Aina se vain ei ole niin helppoa.   :)

muoks. en tosin ole vielä tarvinnut imettää esim. ravintolassa, kaupassa, ulkona, bussissa kun vauva aina ollut tyytyväinen sillon ja yritän imettää ennen tai jälkeen. Mutta jos tilanne vaatisi niin imettäisin :)

Edited by shantia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ei häiritse imettää julkisesti, ja sitä on tullut jo tässä parinkin kuukauden aikana aika paljon tehtyä, kun ollaan liikuttu aktiivisesti vauvan kanssa. On tullut imetettyä mm. ravintolassa, ulkona ja useammissa juhlissa vieraidenkin ihmisten edessä. Laitan huivin tai harson näkösuojaksi ja jos se on helppoa niin siirryn rauhallisempaan paikkaan. Onhan se välillä vähän ärsyttävää kun joskus vaatteet ja näkösuojat häiritsevät vauvaa ja kun rintakumistakaan ei olla vielä täysin päästy eroon niin täytyy sen kanssa häärätä. Mutta onnistuu kyllä sekin vilauttelematta. Muutamien lähipiirin ihmisten kuten oman äidin, anopin ja muutamien lähimpien kavereiden seurassa ei tule yleensä harrastettua näkösuojavirityksiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oon imetellyt ilman näkösuojia julkisesti, yleensä pyrin kyllä suojaamaan, mutta muksu onnistuu suojan toisinaan poistamaan. Oon imettänyt rannalla, kahvilassa, ostoskeskuksessa, kadulla kävellessä ja Ähtärin eläinpuistossakin kesken kävelyn. :D Alussa ujostelin, mutta nopeasti siihen tottui. Lähipiirin läsnäollessa imetän avoimesti.

 

Tämä tuntuu minusta parhaalta ratkaisulta ja luonnolliselta. Jokainen imettää saa tehdä kuitenkin omat ratkaisunsa ja vetää omat rajansa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Raskausaikana ajattelin, että ei musta varmaan ole julki-imettäjäksi. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että imetin (ja imetän edelleen, mutta harvemmin nyt kun on mahdollista antaa muutakin ruokaa) siellä missä vauvalle sattui tulemaan nälkä. Kai sitä huomasi, että se onnistuu oikeasti tosi huomaamattomasti jos vaan on oikeanlaiset vaatteet. Harva sitä edes huomaa. Vauvan kasvaessa isommaksi homma on muuttunut vähän hankalammaksi, kun hän venkoilee välilä eikä jaksa keskittyä syömiseen, mutta sekin ongelma ratkeaa sillä että laittaa käden sen pienen pienen raon eteen, joka sieltä vaatteiden välistä paljaaksi jää :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now