Nadda

Kun raskaus ei olekaan niin iloinen yllätys...

54 posts in this topic

Tämä aihe voi loukata joitakin, mutta toivon, että tänne saataisiin myös asiallista keskustelua.

 

Tein eilen raskaustestin, koska olin jo muutaman päivän odotellut menkkoja. Edellinen kierto oli 30 päivää, kun normaalisti kiertoni on 25-27 päivää. Eilen oli se 30. päivä ja tänään 31. Testi oli positiivinen, mikä oli melkoinen yllätys ja järkytyskin. Ei olla yritetty vauvaa, mutta ehkäisyn kanssa ollaan oltu hiukan huithapeleita eli mies on vieraillut perillä asti ilman ehkäisyä. Ei olla kuitenkaan menty loppuun asti ilman kondomia. Tällaista "menetelmää" ollaan käytetty jo useampi kuukausi, joten luotto sen toimivuuteen oli jonkinlainen.

 

Olemme molemmat tiedostaneet, ettei tapamme toimia ole täysin riskitöntä, mutta todellisuudessa kumpikaan ei ole uskonut, että tuolla tavalla voisi raskaaksi tulla. Lisäksi olemme ajatelleet, että jos raskaus alkaisi, niin se ei olisi katastrofi. Nyt kuitenkin tuntuu, että raskaus sotkee kaikki suunnitelmat. :girl_sad: Minun piti mennä kesän jälkeen töihin, koska en valmistumiseni jälkeen ole tehnyt töitä päivääkään, vaan ollut yli kaksi vuotta kotona. Mulla ei pää kestä enää olla kotona ja todella haluaisin naamaani näyttää työelämässä, koska pelkään, etten ikinä saa työtä. Minulla ei ole siis työpaikkaa odottamassa. Lapsille on myös haettu päivähoitopaikka, mutta nyt pähkin sitäkin, pitäisikö heitä laittaa hoitoon, jos vuodenvaihteessa kuitenkin minä olisin äitiyslomalla ja siis kotona. Pelkään myös, etten voi edes syksyllä mennä töihin, koska aiemmissa raskauksissa olen joutunut lepäilemään paljon. :girl_sigh:

 

Toki tämä lapsi on sillä tavalla toivottu, että kolmatta lasta ollaan haluttu - sitten joskus. Tuntuu, ettei pää nyt pysy oikein mukana, kun ei ole itse saanut päättää, milloin vauvalle annetaan lupa tulla. Lisäksi olo on muutenkin epätodellinen, kun minulla ei ole mitään raskausoireita (nyt olisi rv 4+3) ja raskaustesti antoi nyt eilisen testin jälkeen aavistuksen hailakamman viivan. Elättelen siis pientä toivoa, että tämä menisi jotenkin itsekseen ohi (varhainen km tai kemiallinen raskaus) - niin kamalalta kuin se kuulostaakin.

 

Osa minusta taas on jo innostunut asiasta, ja näkee asian hyvätkin puolet: Voin sairaudestani huolimatta tulla raskaaksi ja kolmas lapsi meille ehkä suodaan. Ajoitus ei vain ole paras mahdollinen. Abortti ei kuitenkaan missään nimessä tule kysymykseen, joten se ei ole vaihtoehto. Tässä nyt vain lykkääntyy kaikki talohaaveetkin monella vuodella, kun taloudellinen tilanne ei pääse paranemaan. Myös oma jaksaminen huolestuttaa.

 

Mitä te tekisitte, jos olisin minä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Lähinnä sen suhteen, miten jatkaa elämää eteenpäin, kun suunnitelmat muuttuvatkin radikaalisti. Aiemmin on ollut suhteellisen selvät sävelet, kun raskaus on alkanut, mutta nyt kaikki näyttääkin menevän uusiksi... Ja vertaistukeakin kaipaisin, että miten tällaisesta tilanteesta selviää ilman, että ahdistuu ihan kokonaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saan kiinni sun ajatuksista ja tuntemuksista hyvin. Meillä ei ole vastaavaa tilannetta, mutta puhuimme juuri vuoden alussa siitä, kuinka joskus voi ihan oikeasti olla "väärä aika" olla raskaana. Sain tietää että saan vakituisen toimen joka allekirjoitetaan alkamaan huhtikuun alusta. Pahin mahdollinen tilanne olisi ollut, että olisinkin raskaana silloin ja vaikka laki ja kaikki sanoo ettei raskaus ole este työn saamiselle mutta käytännössä kuinka se sitten olisikaan mennyt. Kenelle toimi olisi mennyt. vaikka lapsi totta kai on suurin hienoin lahja. Samaan aikaan olen sitä mieltä, että lapset ovat lainassa meidän elämässä eikä pidä luopua itsestä, mielenterveydestä, työstä kokonaan vain koska on lapsia tai niitä tulossa.

 

Mä varmaan miettisin miehen kanssa yhdessä vielä pahimpien tunnemyrskyjen ohi. Jostain ne oikeat vastaukset sitten tulevat. jotenkin toivottavasti se sitten kirkastuu mitä pitäisi tehdä. Hakeako töitä vai ei ja hoitopaikan suhteen. Nyt ei tartte hätiköidä, pidätte haun hoitopaikkoihin ja mietit töitä. Kyllä se siitä selkiää lipsrsealed.gif Rauhaa ja voimia!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä mä tunnen parikin äitiä, jotka ovat toisen / kolmannen lapsensa abortoineet ja myöhemmin saaneet sitten toivotun lapsen "oikeaan aikaan". Toinen ei asiasta juurikaan puhu eli en tiedä kuinka oikeaksi hän tekemänsä ratkaisun tekee, mutta toinen taas välillä ihan itkee kun miettii, mitä tulikaan sillon tehtyä. Miettii siis, minkä ikäinen se abortoitu lapsi nyt olisi, miltä hän näyttäisi, olisiko tullut tyttö/poika, jne ja on ollut jälkikäteen sitä mieltä, että tehty päätös oli väärä.

 

Tunnet varmaan itse itsesi parhaiten ja sen mukaan sun/teidän täytyy päätös tehdä. Peruuttamaton se on joka tapauksessa päätitte niin tai näin, mutta onneksi raskaus on nyt aikaisin todettu niin teillä on aikaa miettiä asiaa kunnolla... Paljon voimia! lipsrsealed.gif

 

Oletteko miettineet sellaista ratkaisua, jos isä jäisikin tällä kertaa vanhempainvapaalle kotiin, ja sä pääsisit töihin alkukeväästä kun äitiysvapaat loppuu? Tai voihan isommat laittaa osapäivähoitoon ainakin aluksi, jos tuntuu siltä että pää hajoaa kolmen lapsen kanssa kotona ollessa? Vai hajoaako se siis ylipäätään kotona olemiseen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kannustavista viesteistä! :lipsrsealed: Pelkäsin, että tämä keskustelu täyttyy vain viesteistä, ettei näin saa ajatella.

 

Sehän siinä onkin, että pää ei kestä tätä kotona olemista. Lasten kanssa sinänsä olen mielelläni enkä pidä siitä, että laitan lapset hoitoon, jos itse olen kotona. Siinä tapauksessa esimerkiksi virikekerho voisi toimia ratkaisuna, niin isommat lapset saisivat muutakin puuhaa, mutta tilanne ei näyttäisi siltä, että minä höllöttelen vauvan kanssa kotona ja muut saa hoitaa toiset lapset. En vaan tiedä, olisiko esikoiselle pitänyt hakea jo tuota virikekerhopaikkaa ensi vuodeksikin, jos hän jatkaakin syksyllä. (Varmaan sekin kuitenkin kysymällä selviää.) Lisäksi en oikein pidä siitä, että laittaisin lapset hetkeksi hoitoon, jos he kuitenkin jäävät kohta kotiin taas. Kuitenkin hoitoon laittaminen mahdollistaisi sen, että mikäli oma vointi antaa myöten, niin voisin ainakin jotain työtä tehdä. Jos taas oma vointi on niin huono, että joudun vain makoilemaan, niin mulla on kamalan huono omatunto siitä, että lapset ovat päiväkodissa... Toisaalta en kyllä silloinkaan voisi itse lapsia hoitaa.

 

Pää on niin täynnä ristiriitaisia ajatuksia. Yhtä aikaa olen hirvittävän ahdistunut ja välillä koen suurtakin iloa siitä, että kolmas lapsi tulisi näinkin pian. Pelkään, jos tämä menee kesken, mutta pelkään sitäkin, miten jaksetaan, jos tämä jatkuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sori vaan, mutta mä en pysty ymmärtämään, miten voi tulla yllätyksenä se, että seksistä ilman ehkäisyä voi tulla raskaaksi :hysteric: Yleensä ehkäisystä pidetään hyvää huolta, jos raskaus tuo mukanaan tuollaisia ajatuksia. Enkä oikein ymmärrä, mihin haluat mielipiteitä? Mä olen aina kuvitellut, että elämää eletään sen mukaan, mitä eteen tulee, ei kaikkea voi suunnitella etukäteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli hieman samanlainen tilanne, kun saatiin tästä raskaudesta tietää. Toinen lapsi ilmoitti tulostaan yhden ehkäisyttömän kerran jälkeen. Ei uskottu raskauden mahdollisuuteen, kun oli ollut vasta yhdet menkat esikoisen syntymän jälkeen. En uskonut kiertoni olevan normaali, sillä mun kilpirauhasarvot oli taivaissa. Esikoista siis tehtiin lähes kolme vuotta juurikin noiden kilpirauhasongelmien takia. Mun piti nyt syksyllä palata työelämään ja tarjolla olisi ollut todella mukava työpaikka. Kyllä siinä jonkin aikaa meni, että ajatukset sai kokoon ja raskaus alkoi tuntua ihanalta asialta. Mä tein testin vasta 9+ viikolla, kun mitään oireita ei ollut ja kierrot tosiaan on ennen olleet mitä sattuu. Meillä tilanteessa auttoi alkuraskauden ultra. Siellä, kun pienen sydämen näki sykkivän, niin kumpikin heltyi. Siitä sitten lähti ajatukset pikkuhiljaa miettimään uusia muutoksia. Vaikeaa oli ajatella, että loistava työpaikka meni sivusuun, uuden asunnon on oltava pienempi (siis edullisempi) kuin mitä oltiin suunniteltu ja että meistä tulee kaksilapsinen perhe (Oli pohdittu, että ei edes lähdetä yrittämään toista. En uskonut jaksani uudestaan monen vuoden yrittämistä.).

 

Nyt kaikki tuntuu aivan luonnolliselta ja ihanalta. Mutta itselläni vaikeaan tilanteeseen auttoi asian konkretisoituminen eli ultra. Me mentiin tosiaan tohon ultraan samalla viikolla, kun tein raskaustestin eli kauaa ei ehditty ahdistua. Jotenkin vain tuo ultra sai meidät molemmat siihen ajtukseen, että tässä tää nyt on ja näin tän on tarkoituskin mennä.

 

muoks. Lisätään nyt vielä tämä loppukaneetti, että kyllä me tiedostettiin kanssa tämä "riski". Puhuttiin asiasta jopa tämän yhden kerran jälkeen. Kuitenkaan sitä ei oikein uskonut omalla taustallaan mahdolliseksi. Elämät ja tilanteet muuttuu eli kyllä lapsettomuudestakin kärsinyt voi olla ahdistunut uudesta raskaudesta.

Edited by salamanteri

Share this post


Link to post
Share on other sites

Syystä että? Kuulostaa vaan niin naurettavalta, että aikuinen ihminen voi yllättyä kun seksistä tuleekin raskaaksi. Vaikka olenkin aborttia vastaan, toisinaan tuntuu, että se olisi monelle lapselle ollut parempi kohtalo kuin syntyä ei-toivottuna vahinkona, joka pilaa kaikki suunnitelmat.

 

Ja kyllä, varmasti taustani vaikutta suhtaumistapaani tässä keskustelussa. Edelleenkin surettaa suuresti se, että raskaus on joillekin ahdistusta aiheuttava suunnitelmien sotkija. Ja miten heitä haittaa se, etteivät itse saaneet päättää koska tulevat raskaaksi. Nonniinno, sellaista se on ollut monelle muullakin, siksi kirjoitinkin ettei elämää voi suunnitella. Ottaa vastaan mitä tulee ja elää niillä korteilla. Mitä muutakaan sitä voisit tehdä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Nadda kyllä kirjoiti, että tiedostivat riskin. Ei kukaan aikuinen yllätykään jos seksistä tulee raskaaksi (tai no, mä yllättyisin omalla kohdallani :girl_crazy:) .

 

Mä tiedän, usko pois, että tällaiset jutut satuttavat ja suututtavat. Mutta se jupina voisi kuulua johonkin muualle kuin tähän ketjuun, se tuskin Naddan tilannetta auttaa kuitenkaan.

 

piis :girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Pahoittelen, jos tämä aihe sinua loukkaa. Päätin kuitenkin avata keskustelun, koska arvasin, etten ole ainoa, jolla tällainen asia on käväissyt mielessä tai että joku saattaisi ajatuksiani ymmärtää. En voi täysin tietää, millaista tuskaa lapsettomuus aiheuttaa, mutta lapsettomuus ei olekaan tämän keskustelun aihe.

 

Olet aivan oikeassa siinä, että elämää pitää elää siten, että katsotaan mitä vastaan tulee ja eletään sen mukaan. Ei se kuitenkaan tarkoita, etteikö mitään voisi tai kannattaisi suunnitella. Kyllä sinäkin varmaan olet joskus suunnitellut meneväsi vaikka lomalla reissuun ja sairaus onkin pilannut suunnitelmat. Tiedän, että lapsi on paljon isomman mittakaavan asia, mutta on turhaa jeesustelua, jos ei voi ääneen sanoa lapsen muuttavan suunnitelmia. Sitä kun ei, katsos, voi koskaan tietää, milloin se lapsi tulee vai tuleeko ollenkaan. Silloin yleensä on jo jotain suunnitelmia olemassa, jotka menevät lapsen ilmoittaessa tulostaan enemmän ja vähemmän uusiksi. Toiset suhtautuvat siihen helpommin ja toisille se on hankalampi paikka. Minulle se on hankalaa, koska kärsin mielenterveysongelmista ja pelkään tämän pahentavan niitä, kun yksi mielelleni turvaa tuova asia eli tulevien asioiden suunnittelu viedään pois.

 

En millään muotoa halua väheksyä kenenkään lapsettomuudesta kärsivän tuskaa, vaan saada ahdistusta helpottavia ja mieltä avartavia sanoja siitä, ettei tällainen omanlaiseni tilanne olekaan niin kamala. Kiitos teille, jotka olette niitä antaneet! :lipsrsealed: Keskustelu jatkukoon hyvässä hengessä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän toinen lapsi on juuri samalla tavalla alkunsa saanut "ylläri". Olin alkuun aika sekaisin kun esikoisen vauva-aika oli vaikeahkoa kun sairastuin masennukseen ja muutenkin oli kaiken sortin vaikeuksia. Olin juuri palannut töihin kun huomasin olevani uudelleen raskaana. Kyllä siinä tuli kaikenlaisia fiiliksiä koettua. Voin myös todella pahoin koko alkuraskauden ja olin aivan loppu töistä ja esikoisen hoitamisesta. Jännitin etukäteen ihan hirveästi sitä miten jaksaisin kahden pienen kanssa kun esikoisen kanssa oli ollut niin vaikeaa.

 

Mutta kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin ja vasta toisen lapsen kanssa olen oppinut nauttimaan kunnolla koko tästä touhusta. Toisen lapsen myötä jäinkin sitten ihan kotiäidiksi ja jotenkin vaan palaset loksahtivat paikoilleen.

 

Ehkä sinä, Nadda, voisitkin nyt yrittää iloita siitä että nyt teille tulee sitten kaikki lapset samaan syssyyn. Eipähän sitten tarvitse enää pähkäillä koska olisi paras hetki sille kolmannelle. Voisipa olla että sitten kun olisit kunnolla päässyt kodin ulkopuoliseen elämään kiinni, ei olisikaan enää tullut "täydellistä hetkeä" uudelle raskaudelle. Ja ehkä sen kotona olon kestää paremmin kun voi hyvillä mielin ajatella että nämä ovat nyt sitten varmana ne viimeiset pari vuotta kotona, sitten alkaa uusi elämä. Eräs tuttavani sanoi aina että parempi parin vuoden rääyntä kuin kymmenen vuoden kitinä.:girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mitä te tekisitte, jos olisin minä?

 

Mä miettisin mikä on paras ratkaisu itseni ja etenkin syntyneiden lasten kannalta.

 

Jos kolmas lapsi vetää sinut rajan yli masennuksen ja ahdistuksen syövereihin, se vaikuttaa negatiivisesti kaikkiin lapsiisi. Oma mielenterveys on niin iso asia, ettei siitä kannata luopua lähes mistään hinnasta. Ilman sitä on vaikea selvitä normaalissa elämässä, saati huolehtia lapsista. Kannattaa ehkä käydä psykologin luona keskustelemassa tästä tilanteesta ja omasta jaksamisesta. :girl_sigh: Ammattilainen osaa varmasti antaa monia eri näkökulmia asioihin.

 

Jos mulla olisi toisessa vaakakupissa oma mielenterveys ja kahden lapseni hyvinvointi ja toisessa kolmas lapsi, todennäköisesti päätyisin aborttiin, niin kurjalta kuin se kuulostaakin. Toisaalta jos pitäisi valita kolmannen lapsen ja uran&oman ison talon väliltä, lapsi voittaisi 6-0.

 

Meillä ei ole vastaavaa tilannetta, mutta puhuimme juuri vuoden alussa siitä, kuinka joskus voi ihan oikeasti olla "väärä aika" olla raskaana. Sain tietää että saan vakituisen toimen joka allekirjoitetaan alkamaan huhtikuun alusta. Pahin mahdollinen tilanne olisi ollut, että olisinkin raskaana silloin ja vaikka laki ja kaikki sanoo ettei raskaus ole este työn saamiselle mutta käytännössä kuinka se sitten olisikaan mennyt.

 

:girl_haha: Mä olen siis väärään aikaan raskaana. Tosin olen Metten kanssa samaa mieltä siitä, ettei elämää voi suunnitella. Hain töitä alkuraskauden aikana ja sain paikan. Joudun kertomaan koeajalla ja voi olla että saan kenkää, mutta jos näin käy, niin sitten niin käy. Yhtä hyvin olisi voinut käydä niin, etten olisi hakenut paikkaa raskauden takia ja raskaus olisi mennyt kesken. Mä luotan kuitenkin sokeasti siihen, että elämä kantaa kyllä, eikä sitä voi elää "oikein". Kaikki valinnat vaikuttavat, mutta niitä on pakko tehdä. Pitää vain uskoa, että vaihtoehto johon päätyi, on se oikea ja elää sen mukaan. :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jäi eilen kommentoimatta Salmiakin viestiin, että mies tosiaan itse ehdotti, että jäisi kotiin sitten vanhempain- tai hoitovapaalle tämän kolmannen kanssa. Minä olisin siis kotona vauvan kanssa n. vuoden, kunnes enimmät imetykset on saatu hoidettua. Ratkaisu kuulostaa ainakin nyt hyvältä, koska antaisin mielelläni miehellekin hengähdystauon työstänsä ja enemmän aikaa perheen/lasten kanssa.

 

Ireis:lla oli hyviä pointteja tuosta, että eipähän tarvitse pähkäillä sitä sopivaa hetkeä kolmannelle lapselle sitten, kun olen jo työelämässä. Tällä tavalla asetelma pysyy siis samana, mutta venyy vain parilla vuodella. Jos olen nyt vielä hetken kotona, niin onhan minulla vielä koko loppuelämä aikaa tehdä töitä. Kai sitä kuitenkin JOTAIN työtä aina löytyy... Ei se työtilanne sitä paitsi nytkään niin ruusuiselta näytä, joten vuosi tai kaksi sinne tai tänne ei varmaan kovin merkityksellinen loppujen lopuksi ole.

 

Mimian viestiin viitaten haluan kertoa, että onni onnettomuudessa on, että olen tällä hetkellä mielenterveyshuollon piirissä ja pääsenkin siis juttelemaan näistä asioista. Kyllä tosissani pelkään, miten jaksan, koska en henkisesti ollut yhtään valmis uuteen raskauteen. Kaikki raskausajan vaivat ja vauvan kanssa valvominen väsyttävät. Toivon kuitenkin, että selviän niistäkin - olenhan tähänkin asti selvinnyt, vaikka elämä on välillä melkoista sinnittelyä ollut. Toisaalta nyt tiedän, millaiseksi olo voi mennä esimerkiksi lapsen syntymän jälkeen, joten osaan ehkä ponnekkaammin hakea apua. En usko, että ihan yksin jään tämän asian kanssa kuitenkaan.

 

Kyllä minäkin uskon, että elämä kantaa. Pakkohan sen on. :girl_wink: Kaikista negatiivisista tunteista ja ajatuksista huolimatta meillä ehdottomasti on paikka tälle kolmannelle lapselle olemassa. Ei olisi pelkästään helpotus, jos tämä menisikin kesken tai kaikki ei olisikaan hyvin. Enemmän se olisi pettymys ja suuri suru. Eiköhän tämä tästä... Kiitos kaikille! :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hatunnosto sinulle Nadda, kun uskallat ottaa näinkin aran aiheen puheeksi ja säilytät kunnioittavan asenteen, vaikka keskustelu rönsyää. lipsrsealed.gif

 

Halusin vaan kertoa, että meille tämä toinen tuli vähän kanssa "yllättäen". Niin yllättäen, kuin vaan voi ehkäisyttä tulla. grin.gif Esikoisen jälkeen yritimme heti toista, mutta sitä ei alkanutkaan kuulua. Esikoisen kanssa meni vuosi, joten ei se mitenkään yllätys ollut. Miehen kanssa syksy oli todella vaikea ja samaan syyssyyn tuli myös päätös palata töihin. Ei siis mitenkään ideaali tilanne lapselle ja ehkäisystäkin puhuttiin. Oli siis pienoinen järkytys nähdä ne kaksi viivaa siinä testissä. girl_impossible.gif

 

Olin juuri tottunut siihen ajatukseen, että palaan töihin ja saan taas jotain "omaa" kotona vietetyn ajan jälkeen. Ymmärrän todella sen tarpeen, että haluaisit töihin.

Onneksi esimieheni sanoi asiasta kerrottuani (oltuani töissä reilun 3kk), että "mahtava juttu ja töitä ehtii tehdä vielä vuosia!!". Ja oikeassa hän olikin, kun asiaa enemmän ajattelin. Samoin asuntoasioita oltiin mietitty ja tonttia katseltu ja nyt se asia lykkääntyy. Ehtiihän niitä taloja myöhemminkin rakentaa! Myös miehen kanssa elämä tasoittui ja vaikka ensin näytti siltä, että kattilat menee jakoon, niin nyt olemme onnellisempia kuin vuosiin!

 

Tällä kertaa mies jää kotiin hoitovapaalle, kunnes tämä kuopuskin täyttää sen vuoden. Meille se oli esikoisen kohdalla ehdottomasti paras aika viedä hoitoon.

 

Mutta joo, joskus ne kaksi viivaa voivat olla enemmän järkytyksen kuin ilon aihe ja sen tunteen jaan kanssasi. Se EI tarkoita sitä, että lapsi ei olisi jollain tasolla toivottu tai rakastettu yhtään vähempää kuin sellainen lapsi, jota hartaasti odotetaan ja tekemällä tehdään. Meille tämä oli iloinen yllätys, kunhan ensi-shokista toivuttiin. grin.gif Ajan kuluessa ja potkujen tuntuessa tästä lapsesta on tullut hartaasti odotettu - niin minun kuin mieheni taholta.

 

Toivottavasti teillekin käy samoin, että niiden järkytyksentunteiden jälkeen tulee ilo ja onni ja pystytte järjestämään asioita niin, että voitte vastaanottaa tämän kolmannenkin. On luonnollista, että ihminen suunnittelee elämää eteenpäin (mikä muu meidät eläimistä erottaisi?!?) ja kyllä se vähän harmittaa, kun suunnitelmat eivät toteudukaan. Mutta tässä tapauksessa se voi tarkoittaa sitä, että ne toteutuvat myöhemmin.

 

Onnea kuitenkin kahdesta viivastalipsrsealed.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä ainakin voin tunnustaa että vaikka tällä hetkellä odotankin toivottua kakkosta, meillä on jo mietitty tarkkaan miten ehkäistään synnytyksen jälkeen, koska kyllä se aika katastrofi olisi jos tulisin pian taas raskaaksi. Minun pääni ei kestäisi eikä meidän talouskaan kestäisi. Talo täytyisi varmaan myydä. Ja aivan varmasti tulisin juurikin tänne vaukkareihin asiaa pohtimaan, koska täällä on paljon ihmisiä jotka ymmärtävät melko hyvin tilanteen kuin tilanteen. :) En usko että voisin tehdä aborttia mutta en myöskään tuomitse heitä joille se on vaihtoehtona paras.

 

Hienoa Nadda että uskallat täällä purkaa avoimesti tuntojasi, tilanteessasi olisin aivan yhtä hermostunut mutta toisaalta asiat onneksi yleensä järjestyvät. :) Tsemppiä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voisin itsekin kommentoida tänne hiukan, vaikkei omakohtaista kokemusta asiasta ole mutta lähipiirissä on kyllä ollut juurikin sama tilanne kolmannen lapsen kanssa...Ensinnäkin minusta oma mielenterveys on tärkein, mutta onneks olet jo tällä hetkelläkin käynyt ammattilaisen juttusilla joten sieltä saat siihen varmasti apua. girl_smile.gifHarmittavan usein jää käymättä ammattilaisen juttusille ennenkun vasta sitten kun asiat on edenneet jo aivan liian pitkälle. Toinen asia mitä ehkä voisit harkita, vaikkei tunnu ehkä hyvältä laittaa lapsia hoitoon kun voisi olla kotona, on että mitä jos kokeilisit vaikka osa-aikaista työtä nyt raskausaikana, pääsisit vähän kokeilemaan työelämässä olemista, mutta lapset ei kuitenkaan olisi 100% hoidossa jos se tuntuu pahalta. Toisaalta luulisin, että lapset varmasti viihtyisivät myös hoidossa nyt raskausajan jos haluasit kokoaikaisesti töihin ja sitten vaikka jatkaisivat hoidossa kun vauva syntyy siten, että olisivat 1-2 päivää/puolipäivää viikossa hoidossa, eivätkä olisi "laiskan äitin" takia hoidossa vaan enemmänkin sen takia, että pääsisivät leikkimään uusien leikkikavereittensa kanssa eikä olisi lapsillekaan liian suuri muutos sitten kun vauva syntyy.

 

Ei pidä vähätellä äidin tarvetta tuntea itsensä hyödylliseksi ja tärkeäksi myös muualla kuin kotona, sillä ainakin omalla kohdalla hyvin tärkeä osa omaa identiteettiä on juuri se, että saan tehdä töitä ja toteuttaa itseäni työelämässä ja saada haasteita sitä kautta. Tämän takia ehkä olenkin työnteon kannalla vaikka se kestäisikin vain hetken ennen seuraavaa äitiyslomaa, mutta oma mielipidehän tämä tosiaan on, ja itsellä tosiaan vasta esikoinen tulossa joten voihan sitä omakin mielipide vielä oman lapsen myötä sitten muuttua...girl_smile.gif

 

 

Haluan nyt kuitenkin toivottaa kovasti voimia vielä ja tsemppiä tulevaisuuden pohtimiselle, ja uskon että varmasti päädytte vielä siihen oikeaan ja hyvään ratkaisuun juuri teidän perheen kannalta! lipsrsealed.gif

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ymmärrättehän kuitenkin, että tämä keskustelu saattaa tuntua pahalta niistä, jotka lasta (lisää lapsia) kovasti toivovat? Sanon tämän kaikella ystävyydellä. :girl_smile: Ja itse ymmärrän että ihmisillä on eri tilanteet ja jokainen ihminen on yksilö = reagoi plussatestiin eri lailla. Kyllä siskonikin oli purskahtanut järkyttyneenä itkuun kun plussa tuli vaikka lapsi oli ihan suunniteltu.

 

Enkä ole tuomitsemassa Naddaa (tai ketään muutakaan) näistä tunteista. Tunteilleenhan ihminen ei mitään voi ja siksi ne pitää jokaiselle sallia. Itse tuon oman kysymykseni tuossa alussa esitin siksi, kun en tosiaan ymmärtänyt mihin asiaan mielipidettä kysyttiin. (koska siis omasta näkökulmastani katsottuna asia oli ihan selvä ;) )

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Minä ainakin ymmärrän ihan täysin, ja siksi alkuun laitoinkin, että tämä keskustelu voi joitakin loukata. Olen jopa tuntenut tuskaa siitäkin, että toisilla näitä raskauksia alkaa niin helposti ja toisille sitä ei pitkästä odotuksesta huolimatta suoda. Mutta kuten sanottu: tilanteet ja tunteet ovat erilaisia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

_Lara_, ihan varmasti ymmärretään, mutta ei mun mielestä koko tätä foorumia voi hyssytellä tietyistä aiheista vain sen takia, että täällä käy keskustelemassa ja lukemassa myös lapsettomia ihmisiä. Ja mäkin sanon tän ihan kaikella ystävyydellä! girl_smile.giflipsrsealed.gif Jos otsikko vaikuttaa siltä, että keskustelun sisältö loukkaa... Niin jos siitä huolimatta tulee lukemaan ja pahoittaa mielensä, onko se ketjun aloittajan syy? Itsesuojelu kunniaan! curtsey.gif Ja kyllähän vielä ketjun aloittaja on jo ihan alkuteksteissä sanonut, että ymmärtää tämän olevan kipeä aihe joillekin.

 

Meyrin tavoin mekin ollaan miehen kanssa jo alettu miettiä ehkäisyä tämän toivotun kakkosen syntymän jälkeen, koska ajattelemme tällä hetkellä sen lapsimäärän riittävän meille. Mä suhtaudun kevyemmin siihen, jos vahinko joskus sattuisikin... Mutta miehelle riittää nämä kaksi vauva-aikaa. Hän puhui jopa, että käy leikkaamassa putket poikki, ettei vaan mitään vahinkoja sattuisi! rolleyes.gif Mä haluan kuitenkin pitää mahdollisuudet avoimina, jos sitten joskus isompien sisarusten ollessa kouluikäisiä haluttaisiinkin vielä yksi pieni. wub.gif Eli voi olla, että otamme jopa tuplaehkäisyt käyttöön (kierukka/pillerit + kumit) aina kierron puolivälissä. Aborttiin emme luultavasti kuitenkaan pystyisi, eikä se mun mielestä mikään ehkäisykeino olekaan. (Enkä siis tietenkään väitä, että kenenkään muunkaan mielestä tässä ketjussa olisi!!)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä en osaa sanoa mitään konkreettisempaa suuntaan tai toiseenkaan itse aiheesta. Joskin ymmärrän piinan ja tuskan lasta pidempään yrittäneiden keskuudessa..

 

Spoikkaan koska kirjoitukseni ei varsinaisesti liity itse aiheeseen.

 

 

Mutta: Jokaisella pitäisi sen verran olla itsesuojelua / itsesensuuria ja suodattaa tai jättää lukematta niitä aiheita jotka loukkaavat ja sattuvat. Tämä keskustelu on kuitenkin toistaiseksi sujunut hyvin siistissä ja kunnioittavassa sävyssä ja aiheen arkuudesta johtuen jokainen voisi osaltaan harkita kuuluuko ketjuun kommentoimaan tai edes lukemaan. Kyllä aihe jo antaa hyvin osviittaa sisällöstä. En oikeasti ymmärrä eräiden tapaa lukea vastaavia aiheita ja sitten valittaa / avautua siitä toisaalla.

Varmasti jokaisella on omassa elämässään ihan tarpeeksi asioita jotka sattuvat ja ahdistavat, ei niitä tartte vielä netistäkin hakea. Älä siis lue aiheita jotka niitä aiheuttavat.

 

Jos jollakulla on asiaani kommentoitavaa otan mielelläni vastaan yksäreitä, jottei itse aihe rönsyä väärään suuntaan.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noniin. Nimenomaan, itse tajusin, että itsehän tulin tätä lukemaan ja siksi en vetänyt hernettä nenään. muoks. tai rehellisyyden nimissä ensin vedin, mutta kiskoin sen nopeasti sieltä ulos kun tajusin olleeni tyhmä kun alunperin edes ketjun avasin. Mä olen oikeasti aina ollut sitä mieltä, että niillä jotka plussaa on täysi oikeus olla siitä onnellisia vaikka lapsettomia on olemassa, eikä tarvitse hyssytellä tms. Olen ihan samaa mieltä ettei pidä lukea ketjuja joista voi mielensä pahoittaa. En oikeastaan enää tiedä miksi tuon oman toisen viestini laitoin, ehkä siksi kun olin jo yhden kommentin jättänyt js halusin kai selventää kysymystäni. Omalta osaltani voin lopettaa tämän keskustelun nyt kun meni ihan OT.

Edited by _Lara_

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täytyy myöntää että kun aloituksen ekan kerran luin, tuli vähän sellainen olo että turhasta maristaan.

Mutta toisaalta ymmärrän kyllä aloittajaa myös.

Itse olen nyt raskaana ja ehkäisemättömyydestä huolimatta tämä raskaus oli ylläri. Olemme jo vuosikausia olleet ilman ehkäisyä ja lääkäri on sanonut minulle että tuskin tulen enää luomuna raskautumaan.

Kun sain tietää olevani raskaana, tunsin samaan aikaan onnellisuutta, pelkoa ja harmitusta.

Kolmatta olin toivonut, aloittajan tapaan "sitten joskus", mutta sillä hetkellä oli muut jutut mielessä. Minulla oli opiskelut kesken, tosin loppusuoralla, tarkoitus oli etsiä jatkopaikka, mies oli vasta aloittanut opiskelut, hänen valmistumisensa jälkeen piti alkaa etsimään asuntoa.

Tuntui että raskaus pisti kaiken uusiksi. Pidin myös opiskelijaelämästä, en kaivannut enää kotiin lasten kanssa.

No, abortti ei ollut mikään vaihtoehto missään vaiheessa, piti vain sopeutua tilanteeseen. Ja toisaalta vauva oli ihan toivottukin, ajoitus vain oli vähän huono. Tai siltä se ainakin alkushokissa tuntui.

Nyt on menossa rv35 ja pikkuhiljaa alkaa sopeutumaan tilanteeseen :) Olen hakenut opiskelupaikkaa ja jos sellaisen saan, otan vastaan. Sitten katsotaan miten saadaan hoidettua opiskelut, lapset ym. Kotona olen alkuun kuitenkin ainakin vuoden verran ja yritetään hoitaa lapset kotona senkin jälkeen niin että toinen opiskelee päivällä ja toinen illalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now