Unenpuutteen vaikutus (mielen)terveyteen

[Adelita]

Millä tavalla unenpuute on näkynyt omassasi tai kumppanisi terveydessä? Onko nukkumis- ja/tai nukahtamisvaikeuksia, ruokahaluttomuutta, jatkuvaa syömisen himoa, alakuloa, ärtyisyyttä, masennusta...? Entä toimiiko vatsa, särkeekö päätä tai silmiä, huimaako, onko aistiharhoja...?

Edited May 22, 2008 by Isabelleza

[Hyasintti]

Meidän tyttö (nyt 1,5 v.) valvoi kaikki yöt ensimmäiset 2,5 kuukautta syntymänsä jälkeen. Hyvänä yönä saattoi nukahtaa jo kolmen aikaan, huonona vasta aamukahdeksalta. Tuona aikana huomasin, että unenpuute kyllä vaikutti mielialaan: välillä meni ihan ok, mutta välillä itkin yöllä sohvalla vauva sylissä eli alakuloisuutta oli ilmassa.

 

Myöhemmin kun oli tiheitä heräilykausia yöllä, mulla jäi heräileminen päälle vielä vauvan heräilyn loputtua. Säpsähdin hereille pienimmästäkin äänestä (vaikka tyttö nukkui eri huoneessa) enkä meinannut millään saada uudelleen unta. Mietin jo, että mut pitäisi laittaa jonkinlaiseen unikouluun...

 

Onneksi uniongelmat on meillä kaikkien osalta jo pitkään olleet taaksejäänyttä elämää; nyt vaan jännitetään, miten seuraavan kanssa hommat sujuu... Tällä kertaa en kyllä epäröi pyytää apua, jos alun valvominen toistuu.

[Adelita]

Minulla unenpuute tuntuu ajoittaisena päänsärkynä, joka ei meinaa talttua edes särkylääkkeillä. Lisäksi tasapainon kanssa on silloin tällöin tekemistä, kun yhtäkkiä huimaa. En tiedä johtuuko tuo verenpaineesta vai väsymyksestä, ehkä molemmista. Mielialaankin väsymys vaikuttaa siten, että olen huomattavasti kärttyisempi ja välillä melankoliakin hiipii helposti kuvioihin. Itkuherkkyyttä on toki ollut jo raskauden aikana ja sen jälkeenkin hormoneiden takia, mutta myös väsymys on saanut minut muutamaan otteeseen itkemään vauva-arjen rankkuutta. Ruokahaluni on sekin kadonnut ja mieleni tekeekin enemmän vain napostella nopeasti jotain (ja mennä päikkäreille), kuin syödä terveellinen ja riittävän kokoinen ateria.

 

Miehellä unenpuute näkyy selvästi keskittymiskyvyn puutteena, nukahteluna (hän on aina pilkkinyt telkkaria katsoessaan, mutta nyt samaa tapahtuu myös keskustellessamme sohvalla muuten vain ja kerran jopa ruokapöydässä mies lähes nukahti istualleen!), ärtyisyytenä (on normaalisti lauhkea kuin lammas) ja ilmeisesti väsymys on heikentänyt hänen puolustuskykyään pöpöjä vastaan, sillä nenä vuotaa tämän tästä (hänellä ei ole allergioita) ja päätäkin kuulema särkee.

 

Eli kyllä meillä ainakin väsymys vie mehut ja tekee minusta ja miehestäni "eläviä kuolleita"!

[suskin]

Kuinkas pitkän listan jaksatte lukea Ärtyisyytenä, ruokahaluttomuutena, muistamattomuutena, niska- ja päänsärkynä... Ylipäätään elämä saattaa tuntua tosi hankalalta kun univelat on oikein pahat. Onneksi asia on nyt korjaantunut ja tajuan vasta jälkeenpäin miten huonossa kunnossa sitä oltiin!

[onion]

Eipä oo mikään ihme että jossain Kiinassa valvottamista käytetään kidutusmenetelmänä.. Mulla ainakin väsymys kiristää pinnaa, ja meillä sentään on ollut melko hyvin nukkuva vauva. Mut kyllä valvomiskausien jälkeen huomas että sitä ei oo ihan oma itsensä. Kiva kun yöllä lukuisten heräilyjen jälkeen just vaipuu unenhorrokseen niin taas kuuluu byäää, kyllä siinä tuli jo mieleen että 'antaisit mun edes JOSKUS nukkua HETKEN', ihan kun se pieni vauvaparka muka tahallaan äitiä valvottais.. Ja tietysti sit syyllisyys päälle noista ajatuksista.

 

Mutta kyllä uni vaan on ensiarvoisen tärkeää oman jaksamisen kannalta. Ja apua kannattaa pyytää ja ottaa vastaan jo ennenkun on aivan kuitti, ettei satu mitään.. Väsyneenähän sitä on onnettomuuksillekin alttiimpi. Kamalaa jos vaikka nukahtais rattiin vauva kyydissä. Miehen kans on hyvä jakaa vastuu niin, että esim. iltayöstä toinen on hälyytysvalmiudessa ja toinen nukkuu korvatulpat korvissa muualla. Tietysti jos vauva syö tissiä niin mies tuo sen sit tissille välillä vuorossa ollessaan, mut muuten äiti sais sinä aikana levätä. Tuo vuorottelu takais kumminkin sen, että se toinen sais ehkä ainakin muutaman tunnin unipätkän sillon tällön eikä molemmat valvois aina silmät ristissä.

 

Ulkopuolista apuakin kannattaa ottaa vastaan, levänneet vanhemmat on kuitenkin varmasti parempia vanhempia lapselleen! Ja levätä pitää sillon kun vauva nukkuu. Vaikka ei pakosti sais untakaan aina niin silmät kii loikoilu auttaa myös..

 

Tsemppiä kaikille valvomisen kanssa, uskon että varsinkin kaksosten kanssa on aika haastavaa..

[Guest Kyllikki-Kaarina]

Päänsärkyä, muistamattomuutta, puhuessa menee helposti senat sakaisin. Autolla ajaessa joudun keskittymään perusasioihin ja höpötän itselleni ääneen "väistä oikealta tulevaa" jne. Iltaisin saattaa olla vaikea saada unta. Lisäksi herätessä en tiedä, olenko nukkunut minuutin vai kaksi tuntia ja olen ihan sekaisin.

Lisäksi näytän karsealta. Silmänaluset on mustat ja ihoon on tullut sinne tänne pientä ihottumaa.

[Adelita]

^ Myös täällä tajuttoman kokoiset mustat pussit silmien alla!

 

Lisäksi iho on alkanut voida huonosti eli kasvot ovat elottoman harmaat, kuivat ja silti finnejäkin pukkaa... (Voi tosin johtua osin hormoneistakin, hm...)

[saijannika]

itse olen aivan uupunut loppuun. Lapset 3v 1kk ja 6kk. Pienempi heräilee n.2tunnin välein syömään(imetän,tuttipulloa ei huoli) ja isompi ryömii meidän väliin nukkumaan aina jossain vaiheessa yötä, siinä ei sitten enää nukutakkaan kun toinen on kuin saunankiuas ja pyörii kuin mikäkin hyrrä

olen siitä miehelleni puhunut(tai ainakin yrittänyt) mutta ei taida kuulla tai ymmärtää tuota avunpyyntö yritystä sanoin suoraan että olen väsynyt ja jätän mukulat yksin kotiin ja lähden menemään(mitä en nyt ikinä vois tehdä), muttä eipä vaikutusta..

äijä on kärttyinen kuin mikä kun tulee kotiin, töissä menee aina päin p:tä ja muutenkin stressaa jostain aivan turhasta(esim.kun harrastuksissa kaikki ei mene kuin hän toivoo) ja purkaa tuota kiukkuaan enimmäkseen vanhempaan lapseemme(ei väkivaltaisesti) äksyilemällä hänelle(outoa). itse olen aamuisin ja päivisin kuin p:hen ammuttu karhu.

 

viimeyönä sain taas herätä n.viisikertaa, jossain vaiheessa siirryin olohuoneen sohvalle kun tuo isompi tuli väliin, sain siinä n.puolituntia nukkua kun pienempi rupesi huutamaan ja oli sitten pakko raahautua makkariin tissille. noh laitoin vauvelin sängynreunalle ja itse siihen viereen, ikinä ennen en ole imetyksen aikana nukahtanut ainakaan kun pikkunen on sängynreunalla, noh nyt tuo unenpuute kostautui ja pikkunen tippui sängyltä(onneksi ei pahempaa käynyt)ukko siitä kimmastui ja huusi pää punasena ja painui yläkertaan nukkumaan itse ... tänään olen kokopäivän ollut hänelle vihainen ja kiukutellut. kyllä siellä kovin anteeksi pyydeltiin ennenkuin iltavuoroon lähti. jos se vaan tajuaisi että olen oikeesti uupunut.

 

juu noista oireista, kaikkea löytyy.. pää särkee, maha reistailee(stressivatsaa), silmät on kipeenä(kuivuutta, kutinaa ja kirvelyä), voimattomuutta, masennusta, huimausta, ruokaa täytyy tunkea suuhun kokoajan, kärttyisyyttä, tylsistymistä, ilottomuutta(mistään ei oikeestaan pysty nauttimaan enää) ja tietenkin nuo itku kohtaukset...listaa voisi jatkaa loputtomiin...

eniten pelottaa että sattuu vielä jotain paljon pahempaa kuin tuo sängyltä tippuminen.

(kylläpäs tuli pitkä romaani, toivottavasti ketään ei nukahtanu)

[blue.eyes]

^ Eikö sulla ole ketään joka voisi tulla auttamaan lasten hoidossa päivisin tai ottaa vanhempaa edes yhdeksi yöksi yökylään. Äitiä, siskoa, veljeä, anoppia??

[dasta]

Jos en saa nukuttua olen tajuttoman äkäinen.

[Annimarika]

muistamattomuutta, puhuessa menee helposti senat sakaisin. Iltaisin saattaa olla vaikea saada unta. Lisäksi herätessä en tiedä, olenko nukkunut minuutin vai kaksi tuntia ja olen ihan sekaisin.

Lisäksi näytän karsealta.

 

Samat sanat. Plus sitten kun ei osaa puhua, tulee tyhmyydentunne, masentuneisuutta jne. Ja tuntuu (ja näyttää) siltä että meikkikään ei pelasta tätä pärstää enään.

 

itse olen aivan uupunut loppuun. Lapset 3v 1kk ja 6kk. Pienempi heräilee n.2tunnin välein syömään(imetän,tuttipulloa ei huoli) ja isompi ryömii meidän väliin nukkumaan aina jossain vaiheessa yötä, siinä ei sitten enää nukutakkaan kun toinen on kuin saunankiuas ja pyörii kuin mikäkin hyrrä

olen siitä miehelleni puhunut(tai ainakin yrittänyt) mutta ei taida kuulla tai ymmärtää tuota avunpyyntö yritystä sanoin suoraan että olen väsynyt ja jätän mukulat yksin kotiin ja lähden menemään(mitä en nyt ikinä vois tehdä), muttä eipä vaikutusta..

äijä on kärttyinen kuin mikä kun tulee kotiin, töissä menee aina päin p:tä ja muutenkin stressaa jostain aivan turhasta(esim.kun harrastuksissa kaikki ei mene kuin hän toivoo) ja purkaa tuota kiukkuaan enimmäkseen vanhempaan lapseemme(ei väkivaltaisesti) äksyilemällä hänelle(outoa). itse olen aamuisin ja päivisin kuin p:hen ammuttu karhu.

 

juu noista oireista, kaikkea löytyy.. pää särkee, maha reistailee(stressivatsaa), silmät on kipeenä(kuivuutta, kutinaa ja kirvelyä), voimattomuutta, masennusta, huimausta, ruokaa täytyy tunkea suuhun kokoajan, kärttyisyyttä, tylsistymistä, ilottomuutta(mistään ei oikeestaan pysty nauttimaan enää) ja tietenkin nuo itku kohtaukset...listaa voisi jatkaa loputtomiin...

eniten pelottaa että sattuu vielä jotain paljon pahempaa kuin tuo sängyltä tippuminen.

Kuulostaa niin tutulta! Meillä tosin vain yksi lapsi, 10 kk. Minunkaan mies ei tunnu ymmärtävän avunhuutojani, kun olen sanonut lähteväni lätkimään yksinäni. Nyt ehkä mies vähän ryhdistäytynyt, herää aamulla lapsen kanssa ja minä saan nukkua jne. Pitää vaan pitää todella paljon puolia omasta nukkumisesta, siitä riidellään aika usein kumpi saa nukkua ja yleensä se olen minä joka luovuttaa ja herää lapsen kanssa aamutouhuihin.. Päiväunia en osaa nukkua enään ollenkaan. Ei vaan onnistu, tekemiset pyörii mielessä.

 

Seuraava lapsi olisi jo haaveissa, mutta pelottaa todella paljon se, että miten jaksan tätä väsymystä yhtään enempää. Yksikin yökukkuja/aamuvirkku on ihan liikaa!

[Sitrus]

Unenpuute on vaikuttanut paljon (poika nyt n. 11kk). Alkuun sen huomasi selvästi, sitten jatkuvasti väsyneenä oppi elämään, sitten se alkoi jo tuntua normaalilta olotilalta ja ihmetteli vain ihmeellisiä vaivoja. Nyt, kun olen saanut muutaman yön nukuttua miehen hoitaessa pojan yöheräilyt kokonaan, niin olo on lähes kuin uudestisyntyneellä! Nyt huomaan taas, miten nuppi onkaan ollut väsymyksestä sekaisin, vaikka en sitä enää itse kunnolla havainnutkaan.

 

Fyysisiä oireita olivat jatkuva päänsärky ja silmien kivistäminen. Epäilin tarvitsevani uudet silmälasit, koska silmien auki pitäminen tuntui ylipäätään tuskalliselta ja iltaa kohden tunne vain paheni. Tämä on lähes kadonnut parissa päivässä. Huimaamista on myös ollut ja muutamia kertoja pyörtyilinkin pahimman väsymyksen aikaan. Ja olettaisin, että tämän talven normaaliin verrattuna runsaat sairastelut johtuvat kanssa väsymyksen aiheuttamasta vastustuskyvyn alenemisesta.

 

Omaa arkea häiritsevin oire oli/on tavaroiden/asioiden unohtelu. Muita ihmisiä häiritsee varmaan eniten keskittymiskyvyn puute. Saatan kesken kiinnostavan keskustelun havahtua tuijottavani tyhjään. Menen sekaisin sanoissa, unohdan asiani kesken lauseen, jne. Ja erittäin paljon itseäni häiritsee se, että saatan unohtaa soittaa kaverille tai jättää vastaamatta teksitiviesteihin/sähköposteihin.

 

Ja mitäs vielä. Miehelle/äidille/siskolle tiuskin helposti, saatan olla täysin huumorintajuton sellaista vaativissa tilanteissa, mielentilat ailahtelevat ja itku on pahimman väsymyksen aikaan herkässä. Ja miehelle suutun vähän kaikesta, välillä todella typeristä asioista. Hetkittäin en vaan mahda sille mitään. Tää vika kappale kuulostaa kyllä ihan normaalin naisen käytökseltä! (Ehkä kaikki normaalit naiset vaan ovat väsyneitä pienten lasten äitejä. )

 

Toivottavasti pojan yöunet paranevat jatkossa, ettei noihin oireisiin tarvitse enää uudestaan tottua.

Edited April 11, 2009 by Sitrus

[yallayalla]

Mulla unenpuute vaikutti niin, että tuntui kuin olisin ollut kestokännissä. Päivät meni kuin sumussa, ulkona vaunuja työntäessä kävelin mutkille ja jos juku tuttu pysähtyi kanssani juttelemaan, en jälkeenpäin edes muistanut mitähän tuli puhuttua. Olin alakuloinen, itkuinen, herkkä ottamaan itseeni toisten sanomisista, varsinki anopin sanomiset koin arvosteluna (ja osa niistä oli oikeastikin arvostelua ja kyttäämistä), ja lopulta krooninen unettomuus. Kun vauva alkoi nukkua yönsä hyvin ja minä olisin vihdoinkin saanut nukkua, en enää saanut unta. Se oli kamalaa aikaa. En hakenut apua, vaikka jälkeenpäin ajateltuna olis pitänyt. Tilanne laukesi itsestään lopulta, kun sain nukuttua paremmin.

 

Nyt on n. kuukausi aikaa toisen lapsen syntymään ja oikeastaan jo pelottaa miten tulen jaksamaan kahden lapsen kanssa. Esikoinen ei välttämättä nuku päiväunia joten vauvan nukkuessa päivällä en välttämättä saa itse levättyä. Kunpa osaisin ottaa asiat lunkimmin ja rennommin, esikoinen tuskin menee siitä pilalle, että laitan hänelle jonkin lastenohjelman päälle ja itse menen vauvan kanssa pötkölleen edes tunniksi.

[Holley]

Olin alakuloinen, itkuinen, herkkä ottamaan itseeni toisten sanomisista, varsinki anopin sanomiset koin arvosteluna (ja osa niistä oli oikeastikin arvostelua ja kyttäämistä), ja lopulta krooninen unettomuus. Kun vauva alkoi nukkua yönsä hyvin ja minä olisin vihdoinkin saanut nukkua, en enää saanut unta. Se oli kamalaa aikaa. En hakenut apua, vaikka jälkeenpäin ajateltuna olis pitänyt. Tilanne laukesi itsestään lopulta, kun sain nukuttua paremmin.

Tämä oli kuin minun kirjoittamaa. Puhuin kyllä asiasta neuvolassa, kun epäilin itse synnytyksen jälkeistä masennusta. Terkan kanssa kuitenkin todettiin, etten ollut masentunut vaan todella väsynyt ja univelkainen.

En saanut päivisin levättyä. Lapsi nukkui 1,5-vuotiaaksi todella huonosti. Välillä ei ollut päiväunia ollenkaan tai sitten vain 10-15min pätkiä sylissä. Tuntui, että jatkuvasti oli joku tulossa kylään. Miehen sukulaiset loukkaantuivat, jos vauva nukkui juuri silloin. Pari kertaa hänet jopa herätettiin kun olin esim. wcssä, jotta voisi kiertää sylistä toiseen. Olin niin vihainen! ja taas nukuin aina vain huonommin.

Me tapeltiin vielä kaiken lisäksi rajusti miehen kanssa, kun mielestäni hänen olisi pitänyt laittaa äitinsä kuriin ja puolustaa minua. Meillä myös tilanne helpottui itsestään kun sain levättyä ja uskalsin itse sanoa EI vieraille ja sukulaisille, jotka kutsuivat itse itseään kylään.

 

Nyt on n. kuukausi aikaa toisen lapsen syntymään ja oikeastaan jo pelottaa miten tulen jaksamaan kahden lapsen kanssa. Esikoinen ei välttämättä nuku päiväunia joten vauvan nukkuessa päivällä en välttämättä saa itse levättyä. Kunpa osaisin ottaa asiat lunkimmin ja rennommin, esikoinen tuskin menee siitä pilalle, että laitan hänelle jonkin lastenohjelman päälle ja itse menen vauvan kanssa pötkölleen edes tunniksi.

Meillä on 4kk aikaa ja jännitän myös omaa jaksamistani. Olen nyt päättänyt olla itsekkäämpi ja tehdä juuri niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu. Ihan sama vaikka sukulaiset loukkaantuisivat. Toivon myös, että esikoinen viihtyisi edes hetken omissa touhuissa tai saisin levätä hänen katsellessaan ohjelmaa.

[yallayalla]

Suzy, samat sanat, olen päättänyt tällä kertaa tehdä juuri niinkuin itsestäni hyvältä tuntuu. Anopin eräs kauhistelun ja kettuilun aihe oli se kun yöllisen imetyksen päätteeksi en nostanut vauvaa takaisin sänkyynsä nukkumaan vaan jätin hänet suosiolla viereeni nukkumaan. Voi sitä päivittelyä ja "sinähän saat nukuttaa sitä tästä lähin aina vieressäs kun sen siihen opetat!" jankuttamista