Uhma(tahto)ikä

[-Heidi-]

Joo.. Siis meidän typykkä 1v8kk on nyt ihan mahdottoman uhman kourissa.. Se alkoi pikku hiljaa, varmaan pari kk sitten oli jo hieman ja nyt sitten on ihan valloillaan.. Kaikki on minä itte ja vähän joka asiassa on tahtojen taistoa. Eilen iltapalalla banaanin syönti.. puuuhh.. Otin banaanin hedelmäkulhosta ja kysyin ottaisiko tätä. Jooo ja juoksi mun luo ja kun mä menin aukaisemaan banskun kärjen, niin voi jee mikä murhe siitä tuli, likka meni maahan itkemään ja huusi vain eeeiiii.. ja jatkoa seurasi kun lopulta saatiin likka rauhoittumaan ja ottamaan banaani niin maailma kaatui seuraavaksi kun piti avata lisää banaania että sai syötyä sitä.. Ei isi saa, ei äiti, ei ei , minä itte totesi likka lattialla itkun lomassa.

 

Laitetaas kengät jalkaan että päästään pihalle, eeeiiiiii sanoo likka ja juoksee karkuun. Haen likan syliin ja alan laittaa kumppareita, eeiiii kumisaappaita, lenkkarit jalkaan, likka sanoo. Ja kun sitten likalle sopii että lenkkarit, niin sitten ne pitää saada laitta itse, minä itte.

 

Nii ja kaupassa kun käytiin tässä yhtenä päivänä.. Ei saa ottaa kädestä, minä itte. No ok, saat kulkea itse, jos tulet äidin vieressä. Muutaman kerran piti sitten käskeä lähemmäs mutta muuten meni kivasti kunnes lähdettiin ovesta ulos. Nyt ollaan parkkipaikalla ja pitää ottaa äidin kädestä kiinni, sanoin ja otin likan kädestä kiinni. Eiiiii huuusi likka, minä itte.... ja venkoili käsipuolessa ja itki kamalasti. EIhän tuossa mene mikään tajuntaan, kun toinen vain huutaa. Päästiin sitten auton viereen ja kun sain likan rauhoittumaan sanoin, ettei parkkipaikalla saa mennä yksin, pitää aina otta isin tai äidin kädestä kiinni, voi jäädä auton alle, sieltä voi tulla vaikka rekka. Se rekka vasta sai likan pohtimaan, kun muuttui mietteliään n'äköiseksi istuimessaan. Seuraavan kerran kotoa lähdettäessä tuli ottamaan parkkipaikan reunalla mun kädestä ja totesi, rekka tulee ja sitten me mentiin nätisti autolle.

 

 

Ollaan koitettu sitä valintahommaa mistä allaolevassa linkissäkin puhutaan, monesti se auttaa onneksi, mutta just esim se banaanijuttu on sellainen ettei siinä auta mikään.

 

Tuola linkissä sanotaan että uhma voi kestää 4-5v asti, voi toivottavasti meillä menis nopsaa ohi..

 

Onko kohtalotovereita? Välillä tuntuu että puh, ja eilenkin oli ihana lähteä poikkeamaan kaupassa kun mies jatkoi iltapalailua likan kanssa

 

 

Tässä linkki Mannerheimin Lastensuojeluliiton juttuun aiheesta..

http://vanhemmat.mll.fi/tukea_ja_taitoa_ti...aa_ja_uhmaa.php

[Tintturella]

Juu, uhma on tuttua täälläkin Meillä neiti 2v 1kk on jo pääsemässä siitä pahimmasta uhmasta eroon, kyllä sitä riittävän monta kuukautta kestikin! Just noita samoja juttuja meilläkin on, ja aina ei edes tiedä mistä se itkupotkuraivari sai alkunsa Meillä esim iltapuuro meni usein tällä kaavalla:

 

"tuletko laittamaan äidin kanssa puuroa?"

"en, leikin vielä vähän"

"ok, äiti laittaa sitten"

ja äiti ottaa lautasen esiin. Lapsi huomaa tämän. --> juoksee keittiöön, huutaa isoon ääneen EIIIIIIII ja heittäytyy lattialle itkemään. Tilanteen rauhoittamisessa menee abt 15min. Sitten jatketaan.

"haluatko tulla laittamaan äidin kanssa puuroa?"

"JOOOO!" innoissaan.

Äiti laittaa puurolautasen takaisin kaappiin, että lapsi voi itse ottaa sen sieltä ja ojentaa äidille.

Sitten äiti nostaa lapsen syliin, jolloin lapsi saa itse kaataa puurohiutaleet lautaselle, samoin veden perään. Äiti tekee virheen, ja avaa mikron oven ja nostaa puurolautasen itse mikroon. --> itkupotkuraivarit. Menee 15min kun tilanne rauhoittuu.

Uusi yritys. Lapsi syliin ja lapsi saa itse avata mikron oven. Äiti nostaa puurolautasen mikroon. Lapsi laittaa oven kiinni (pari kertaa tässäkin välissä äiti on tehnyt virheen ja laittanut oven itse kiinni=itkupotkuraivarit) ja lapsi ajastaa mikron ja käynnistää sen. Odotellaan ja katsellaan puuron pyörimistä.

"menisitkö hakemaan lusikan?"

"JOOOO!"

Ja lapsi valitsee itse itselleen lusikan. Mikro piippaa. Äiti tekee virheen, ja avaa mikron ja ottaa puuron pois. --> itkupotkuraivarit lattialla, juuri otettu lusikka lentää seinään. Menee 15min, kunnes tilanne rauhoittuu. Äiti nostaa puuron takaisin mikroon, laittaa 5sek aikaa, nostaa lapsen syliin, odotetaan kunnes mikro piippaa, jonka jälkeen lapsi tyytyväisenä avaa mikron oven. Äiti saa nostaa puuron pois, lapsi noutaa lusikan nurkasta ja tulee hämmentämään puuroa. Kun puuro on jäähtynyt, kannetaan lautanen pöytään. Lapsi kipittää innoissaan pöydän ääreen. Kesken puuron syönnin se itse valittu lusikka ei yhtäkkiä enää kelpaakaan, se lentää kaaressa olohuoneen puolelle ja lapsi länttää molemmat kädet keskelle puurolautasta, sillä seurauksella, että puuroa löytyy metrin säteellä puurolautasesta. Äiti hakee uuden lusikan, sen NIISKUNEITI lusikan, ja lapsi syö tyytyväisenä puuron loppuun, äidin siivotessa puuroa pitkin ruokailutilaa.

 

 

 

LUOJAN KIITOS tuollaista ei ole ollut enää pariin viikkoon!

[Guest Orkidea]

*

Edited January 6, 2010 by Orkidea

[-Heidi-]

Voi tintturella, tuollaistako se on Meidän tän hetken tilanne kuulostaa vallan luksukselta tuohon verrattuna, sitä odotellessä

[Severiina]

Meillä tyttö 1v 9kk. Sama meininki myös meillä. Kaikki pitäisi saada tedä ite ja sit suutuu,kun ei vielä onnistu. Esim. jogurtista pitää saada ottaa itse kansi pois,jos ei anna niin seurauksena kunnon itkuraivarit. Pukea pitä ite. Vaippa vaihtaa ite. Meillä kotona käytössä housuvaipat juurikin tuon takia. Ja kaikkea muuta mukavaa...

[Guest Penni]

Onko kohtalotovereita? Välillä tuntuu että puh, ja eilenkin oli ihana lähteä poikkeamaan kaupassa kun mies jatkoi iltapalailua likan kanssa

Jep jep, tutulta kuulostaa, paitsi x2! Meillä esim. vastaavassa parkkistilanteessa ei auta kuin ottaa tukeva ote molempia vyötäisiltä, nostaa kainaloon ja raahata heidät autolle noin. Onneksi useimmiten tulevat jo nätisti tai suht nätisti (=pääasiassa omat jalat maassa) käsi kädessä... Mutta "minä itte" on kova juttu täälläkin ja älyttömiä uhmaraivokohtauksia tulee molemmilla "tasaiseen tahtiin". Luonnetta on kyllä muutenkin ollut ihan pikkuvauvoista asti...

[Guest HelmiQ]

Kuulostaa tutulta. Tämmöinenkin villitys meillä on: poika välillä saa päähänsä, että häntä hoitamaan ei kelpaa kuin joku tietty ihminen. Joskus se on isi, joskus äiti, joskus pappa jne. Jos joku muu pukee sille esim. päälle, huuto on ihan mahdotonta. Kukaan muu ei käy kuin se tietty ihminen, joka sillä hetkellä on "in".

[Sugar]

Tämä on ihan tuttua täälläkin. Esikoisen ikä näkyy tos allekirjotuksessa. Uhmakausia on ollut jo kaksi, nyt toinen meneillään. Kaikki on "MU!" (hellyttävä paikallinen murresana joka tarkoittaa minun )Joka toinen ellei ihan joka asia haraa vastaan. Kainalokanto on tuttua puuhaa, vaatteiden pukeminen pää alaspäin, kiukkuiset vaipanvaihtotaistelut, käsi syvällä kakkavaipassa yms yms.. Nyt naurattaa, ei tilanteen ollessa päällä. Todellakaan.

Edited May 25, 2008 by Sugar

[Mabeline]

Kyllä kuullostaa tutulta. Plus meidän suuri ongelma eli läpsiminen ja raapiminen itkupotkuraivarin lisäksi. Tämän hetken pahin ongelma on kyllä nimeltään "ei vaatteita päälle". Ja jos väkipakolla saat vaatteet lapselle niin neiti saa ne pois alta aikayksikön. Itse ei suostu pukemaan kun haluaisi olla nakupellenä, tai jos suostuu niin raivari tulee sitten siitä jos joku vaate ei HETI mene päälle. Lähteminen saattaa kestää kauan, jos onnistuu ollenkaan... Kun pitäsi saada vielä vauvakin lähtökuntoon. Ja ehkä myös äiti. Onneksi on kesä!!

 

Lisäksi kiroan sen henkilön joka on mennyt ostamaan meille muumilusikoita ja -lautasia, koska niistä KOSKAAN ei käteen satu se sillä hetkellä oikea. Sitten Nipsu-lusikkaa tai barbapapalautasta haetaan ja tiskataan, tai sitten ollaan syömättä.

[Guest HelmiQ]

Plus meidän suuri ongelma eli läpsiminen ja raapiminen itkupotkuraivarin lisäksi.

 

Meillä kans muksu raapii ja nipistelee. Se on todella raivostuttavaa!! Ootteko keksiny keinoa millä sais tuota loppumaan? -Nimim. vinkkejä otetaan vastaan, keinot alkaa olla kokeilut.

[Guest Ninja]

Anteeks Heidi mut mua nauratti ihan älyttömästi sun aloitusviesti,

se oli niin hauskasti kirjoitettu!

 

Hyvä tässä nauraa kun ekasta uhmasta ei ole vielä tietoakaan... Oottakaa vaan, perässä tullaan.

[Vertti]

Meilläkin on ajoittain ongelmana se, että tyttö läpsii. Silloin ollaan laitettu tyttö välittömästi jäähylle, mutta useimmiten se ei auta, vaan läpsiminen jatkuu heti kun pääsee jäähyltä. Tyttö on saattanut olla viisikin kertaa peräkkäin jäähyllä, ennenkuin on asettunut. Aika rasittavaa, varsinkin iltaisin kun tyttö on väsynyt, ja tiedän että läpsiminen johtuu osittain siitä, ja että pitäisi saada tyttö vaan nukkumaan... Joskus ollaan tässä vaiheessa sitten vaan jätetty läpsiminen kokonaan huomiotta (siis viidennen jäähykerran jälkeen), mutta tuntuu että se ei ole oikea tapa. Alkaa vaan siinä vaiheessa olla konstit vähissä.

[Saffy]

Meillä tohon läpsimiseen itseasiassa tehoaa parhaiten sen huomiottajättäminen. Koska meillä se läpsiminen liittyy ihan selvästi huomion hakemiseen (tytölle syntyi äskettäin pikkuveli). Läpsiminen loppuu heti kun siihen ei kiinnitä huomiota tai kääntää tytön huomion johonkin ihan muuhun. Jos siitä kieltää niin läpsiminen jatkuu, ehkä entistä kovempana. Monesti on kyllä tosi vaikee tietää mitä olis se ns. oikea tapa reagoida ja toimia, miksei oo mitään käsikirjaa uhmaikäisistä, vai onko?!

[Eagle]

Meillä poika on nyt 2,5 ja uhmaa takana pian vuosi. Viime juhannuksesta on tahittu eikä loppua näy. Välillä on tasaisempia aikoja, joskus jopa kuukausi menee inhimillisesti, mutta sitä seuraakin taas entistä voimakkaampi ja herkempi raivokohtauksien sarja. Eilinen päivä saa vieläkin viluväreet menemään pitkin selkää...

[Adelita]

En edes muista milloin uhmaikä alkoi, mutta sitä on kestänyt jo jonkin aikaa ja yhä vain tuntuu pahenevan... Erityisesti neiti on koko syksyn ollut "minä ITSE!!!". Siinä sitä sitten on odoteltu hermot kireällä, kun neiti yrittää pukea sukkahousuja vartin verran... Äiti ei saa auttaa, ellei neiti sitä itse pyydä.

 

Pojalla taas ei ole niin voimakasta "minä itse"-tahtoa, mutta hän on voimakkaasti "isin poika". Äiti ei saa välillä edes katsoa päin, kun poika jo märisee "Eiii, älä katso!". Muita lausahduksia ovat mm. "Eiiii, mene poiss!", "Eiii, isi laittaa!", "Eiii, ei noin!" jne. Jätkänpätkä saa myös karmeita kiukkuraivareita, joskin ne ovat vähentyneet syksyn mittaan (alkoivat jo viime kevättalvena). Välillä huudetaan ja parutaan kurkku suorana lähes tunti, mutta sanallakaan poika ei yritä kertoa mikä harmittaa. Minä ja mieheni kyselemme ja yritämme lohduttaa, mutta ei... Lisäksi sälli paiskoo tavaroita suuttuessaan ja käy välillä käsiksi siskoonsa. Etenkin läpsiminen, töniminen ja hiuksista vetäminen ovat pop.

 

Ja kyllä neitikin tarvittaessa osaa polkea jalkaa, mutristaa suuta ja märistä "Eieieiiii!".

 

Tämän kaiken päälle vielä jatkuvat riitelyt, kiusanteko (jep, vanhempia on kiva kiusata! ) ja yleinen tottelemattomuus, niin avot!

[Edith]

Meiän tytön uhmaikä on jatkunut n. 1,5-vuoden iästä asti (tyttö on nyt 2v2kk) ja tuntuu vaan pahenevan koko ajan. Tällä hetkellä pahimmat raivarit vedetään ulkovaatteiden pukemisesta, joka tosin yleensä liittyy myös siihen että lähdetään kerhosta tai muusta kivasta paikasta pois. Eilenkin itkuraivarit kestivät n. 45 minuuttia...kerhosta melkein kotiovelle asti. Myös päiväunille laittaminen on useimmiten varsin rasittavaa puuhaa. Tyttö keksii kaiken maailman temppuilut ja tulee jatkuvasti sängystä pois. Joskus jätetään jopa päiväunet väliin, kun ei millään suostu jäämään sänkyyn.

 

Miten saatte oman pinnan kestämään noita raivareita ? Mulla on välillä todellisia vaikeuksia hillitä itseäni ja useimmiten tulee korotettua ääntä, vaikka siitä ei mitään hyötyä olekaan. Kuvittelin ennen lapsen saamista, että mulla on pitkä pinna mutta kuinka väärässä olinkaan...Miten kummassa 2-vuotias voi saada toiminnallaan aikuisenkin käyttäytymään kuin pikkulapsi ?

[canerva]

^ Mä en viel oikein edes tiedä noista uhmauksista yms suin muista mitään, meidän neiti vasta aloittelee tuota uhmaikäänsä, mutta kovasti tuo" hanuu itte!!"- meininki alkaa jo paistamaan.

 

Siitäkin huolimatta oli pakko tulla heittään sulle sympatiahalit, sillä itse kanssa usein painiskelen oman kärsivällisyyteni kanssa. Ja kirjoittamasi tuntui niin jotenkin tutulta...Viimeks tänään olin jo vetää kunnon pussin herneitä nenääni kun toinen kiemurteli pukemisen kanssa, kiukutteli kirjastastossa, kun työnteli siellä nukenvaunuja sellasessa leikkihuoneessa niin miten sattuu, että ihan lähellä oli ettei jo sattunut ja kun minä vaan TÖRKEESTI ohjasin häntä turvallisemmille vesille. Joo itkispotkiksethan siitä tuli. Ja sit mua ärsytti kun "hanuu-itte" haluaa juoda vettä tavallisesta lasista ja tietty koko maailma on märkänä sen jälkeen... Ja eikun vaihtamaan uudestaan vaatteita, vaik just oltiin vaippoja vaihtamassa hoitohuoneessa kirjastossa... ja plääh.

 

 

Haluisin kanssa osani sen leijonan kuuluisista hermoista!

[Little Elf]

Meillä on molemmat vaihtelevalla vakavuusasteella uhmassa... Muutama viikko sitten juniorikin päätti liittyä tähän tahtokerhoon. Ennen kauppareissut meni todella hyvin, nykyään ihan hirveää taistoa siitä mitä mun pitäisi ostaa (yleensä joku kallis auto), valitettavasti mä olen meillä ainoa joka hoitaa kauppareissut enkä pääse yksin koska mies tekee niin pitkää päivää. Sitten aina on jonkun synttärit tms että sinne leluosastolle on PAKKO mennä.. Tänään taisteltiin sitten pillimehusta ja sitten siitä kuka saa painaa hissin nappia ja hännän huippuna jopa siitä mihin saan parkkeerata auton..

 

Neidin kanssa taisteltiin elokuussa (aloitettiin silloin päiväkodissa) siitä kuka saa meillä ajaa autoa, hän vai äiti. Harkitsin jo ihan vakavissani meneväni poliisilaitokselle ja pyytäväni sitä virkailijaa kertomaan mun kolmevuotiaalle MIKSI hän ei voi saada ajokorttia!! Että aiheet voi joskus saada jopa itsensä nauramaan vaikkei siinä mitään hauskaa olekaan kun toinen rääkyy pää punaisena...

 

Tätä uhmaa siis on jatkunut jo pitkään, onneksi se tulee ja menee kausittain. Joskus asiat josta on noussut hirveä poru yhtäkkiä meneekin kuin vettä vaan.. Harhautus toimii meillä parhaiten, huuto (johon valitettavasti tulee sorruttua ajoittain) ei auta mitään, päin vastoin aiheuttaa usein vielä pidemmän tappelun. Kuopus rauhoittuu parhaiten sylissä, mutta ihan joka kauppareissulla ei voi istua 30 minuuttia sylittelemässä vaan joskus on vaan hoidettava ostokset huutavan tenavan kanssa, että sori vaan kanssaostostelijat!

[Miinanen]

Olisi kiva kuulla sellaisia "niksejä", joilla saa edes joskus hommat sujumaan uhmailijan kanssa. Meillä 3-vuotiaalla on hankalaa herääminen aamulla, yöpuvun riisuminen, pyllynpesu suihkussa (yövaipan jälkeen, haisee muuten pahasti), pukeminen, [kaikki mitä päivän aikana tehdään] ja nukkumaanmeno. Noin niinkuin lyhyesti

 

Nämä ihan perus-perus-jutut, eli käsketään eikä kysytä ja annetaan max. 2 vaihtoehtoa (joskus tyyliin "nyt menet suihkuun tai itket ja menet" ) on toki käytössä. Toisinaan toimii höpsöttelykin. "Nyt mennään pukemaan ulkovaatteet. Menetkö eteiseen takaperin vai pomppimalla?" "Kannanko jaloista vai käsistä?" "Laita housut jalkaan, katsotaan mitä sieltä tunnelista tänään tulee." Aina ei toimi, ja joka tilanteeseen ei osaa keksiä noita juttujakaan.

 

Välillä tuntuu kuin pelaisi jotain tasohyppelyä: Kaikki sujuu, kunhan mennään tutun kaavan mukaan. Sitten vahingossa painaakin itse sitä hissin nappia ja alkaa alusta koko homma.

[Guest -Jonski-]

Miinasen kirjoitus on kuin mun näppikseltä. Juu ei, mikään ei luonnistu kerrasta. Ja vauvan syntymä ei ainakaan helpottanut tilannetta. Hyvät vinkit otetaan vastaan, miten saisi vanhempien hermot kestämään tämänkin vaiheen yli .

[Little Elf]

^Mun mielestä taikasana on juuri se VAIHE. Eli niksinä meilläkin on se että se on vaan vaihe ja menee ihan justkohta ohi niin itse sen jotenkin jaksaa.. Mä en oikein jaksa uskoa että on olemassakaan mitään keinoa millä sen pahimman kohtauksen jotenki saisi taianomaisesti loppumaan kuin seinään! Täällä ainekin on päiviä jolloin MIKÄÄN ei onnistu, ei kelpaa eikä mitenkään sovi..

[sorellina]

Meidän 2-vuotiaalla on kanssa jo jonkin matkaa uhmaa takana, ja pahemmaksi tuntuu menevän. Kaiken pitää saada tehdä "itte" ja tosi usein tulee vain sellaisia ihme kiukkukohtauksia, joiden syytä ei osaa sanoa (hän vaikka pyytää vettä, ja kun antaa vettä, niin sitä ei halutakaan, kun sen laittaa pois, niin huudetaan että "anna vettä..." ja tätä toistuu, kunnes itse hermostuu)

 

Noihin selvästi jostain syystä harmistumisiin auttaa usein asian "peruuttaminen". Puuro takaisin mikroon, ja poika saa avata sen uudelleen, takin vetoketju takaisin kiinni... Samoin tuo vaihtoehtojen antaminen on usein hyvä keino. Uhkailu tai lahjonta eivät toistaiseksi vielä toimi. Mutta sitten noihin ihan vaan harmistuskohtauksiin, joihin ei ole selkeää syytä, auttaa vain aika ja se, että pojan antaa raivota rauhassa ja ottaa syliin, kun hän on valmis tulemaan (tähän saattaa mennä kauankin...). Hätätapauksessa siihen auttaa myös telkkari, jos on vaikka kiire lähteä jonnekin, ja kohtaus on pakko saada kuriin nopeasti. Muoks. lisäys. Telkkari, erityisesti myyrä, saa siis meillä riidan loppumaan kuin seinään, mutta se ei mun mielestä ole hyvä keino ja käytössä äärimmäisen harvoin.

 

Läpsiminen ja pureminen on ongelma täälläkin. Sitä tapahtuu myös yöllä, jos poikaa ärsyttää se, että hän heräsi. Päivällä laitetaan jäähylle, yöllä toimitaan vähän jaksamisen mukaan...

Edited February 20, 2011 by sorellina

[Edith]

Mulla alkaa oma jaksaminen olla aika loppu tän tytön uhmaiän vuoksi, joka tuntuu vaan koko ajan pahenevan Tyttö on siis nyt 2v 4kk). Osa päivistä sujuu ihan mukavasti, mutta useimmiten hyvin alkanut päivä menee pilalle jo heti lounasaikaan.

 

Esimerkkinä eilinen: aamupäivä sujui mukavasti kerhossa ja käytiin vielä kirjastossakin. Kotiin kun päästiin niin lämmitin tytön ruuan ja laitoin hänet syöttötuoliin syömään. Siitä se sitten alkoi ruualla leikkiminen ja pelleily. Ensin kaatoi puoli nokkamukillista maitoa ruokalautaselle. Toruin asiasta ja kaadoin maidot pois ruuan seasta.Tarjosin uudelleen ruokaa, jonka seurauksena tyttö vähän ajan kuluttua kippasi koko lautasellisen ylösalaisin pöydälle. Tässä vaiheessa pistin tytön pois tuolista, komensin ja kerroin miksi näin ei saa tehdä.

 

Lämmitin uuden annoksen ruokaa ja otin tytön syöttötuoliin. Tätä ruokaa söi vähän ja kun annoin leipää, murensi sen ruokalapun kouruun ja kaatoi nokkamukissa olevat maidot kouruun sillä seurauksella että osa maidoista valui paidalle ja housuille. Tästä hermostuneena otin tytön samantien pois pöydästä ja ilmoitin että ruokailu loppui tähän ja kiskoin kaikki vaatteet tytön päältä mistä seurasi hirmuinen huuto. Sitten pöydän ja tytön siivottuani lähdettiin vaipan vaihtoon ja yrittämään päiväunille. Jo vaipan vaihto sujui kovan taistelun kanssa ja kun piti käydä sänkyyn niin tyttö pisti hirmuisen huudon päälle ja juoksi karkuun. Kannoin sänkyyn ja yritin rauhoitella, mutta koko ajan kierähti istumaan ja yritti pois sängystä. Kävin tytön viereen sänkyyn, kun ajattelin jos rauhoittuisi vieressä ja pidin vähän napakammin tytöstä kiinni. Hirmuisesti siinä kiemurteli ja itki ja kun vihdoin päästi istumaan niin alkoi läpsimään minua kasvoihin. Otin tiukasti käsistä kiinni ja yritin selittää että ketään ei saa lyödä, mutta ei tuntunut menevän perille. Tämä em. show jatkui muutaman kerran uudelleen ja siinä välissä kannoin tytön pariin kertaan meidän makkarista takaisin omaan vuoteeseen kun karkasi sinne. Sen jälkeen annoin luovutusvoiton, mutta sillä seurauksella että tyttö nukahti olohuoneen matolle n. klo 17 ja olisi nukkunut siinä varmaan pari tuntia jos en olisi herättänyt n. vartin jälkeen. Eli päiväunet kyllä tarvitsisi, mutta miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa ???

 

Äsken päiväunille laitossa sama homma. Ensi haluaa leikkiä vielä vähän aikaa ja sitten vielä vähän aikaa. Sitten kun vihdoin sain hänet alakertaan vaipan vaihtoon niin halusi pissalle potalle. Siinä sitten istuskeli ja eipä sitä pissaa näkynyt, joten varmaan halusi tuollakin pelata aikaa ettei tarvitsisi käydä nukkumaan. Vaipan vaihdon jälkeen sitten toistuikin sama kuin eilen, eli karkailut, äidin läpsiminen, potkiminen yms.

 

Tää jatkuva taistelu asiasta kuin asiasta alkaa olemaan todella uuvuttavaa. Rajoja pitäisi luoda pienelle, mutta miten luot niitä siten ettet satuta toista tai ettei tyttö vedätä koko ajan 6-0. Uhkailu , lahjonta ja jäähyt ei meillä juurikaan tehoa ja useasti joutuu tiukastikin sanomaan. Aika karmeaa oli huomata eräänä iltana päivällisen aikoihin kun totesin tytölle, että "oletko huomannut, että äiti ei ole huutanut sinulle tänään yhtään kertaa" Noissa meidän taisteluissa en missään nimessä satuta tyttöä, mutta välillä itsekin vähän kauhistun kun tulee esim. riuhtaistua tyttö pois jostain tilanteesta ehkä vähän liian kovakouraisesti tai joskus oltua vähän uhkaava. Olen jo surrutkin, että tytölle jää varmaan ikuisia traumoja...

 

Itsekuria pitäisi kehittää, mutta miten ihmeessä noista tilanteista pääsee pois ilman että tyttö saa kaiken periksi. Aluksi tietty yritän useamman kerran selittää asiat rauhallisesti ja käyttäytyä aikuisen lailla, mutta ei mene kauan kun tuo 2-vuotias saa minutkin käyttäytymään kuin lapsi. On testattu poistuminen tilanteesta, kymmeneen laskeminen, välinpitämättömyys tilanteessa yms. Tuntuu, että mikään ei auta.

 

Ja huom ! Meillä asuu kaikesta huolimatta maailman suloisin ja aurinkoisin pikkuprinsessa, jolla on vain omaa tahtoa enemmän kuin pienessä kylässä.

[sorellina]

Yleensä aina sanotaan, että äidin (ja isän) pitäisi jaksaa lehmänhermoilla kestää kaikki, mutta Jari Sinkkonen on tästä(kin) vähän erimieltä ja antaa vanhemmille luvan hermostua (siis tietysti kohtuuden rajoissa). Hänen mukaansa vanhempi, joka ei koskaan suutu, on lapselle tosi rankka esikuva, koska epätäydellisyyttä on helpompi tavoitella. Ja toisaalta lapsen on hyvä oppia, että riidat ja suuttumus kuuluvat elämään, eikä niistä epämiellyttävistä tunteista mene rikki, vaan asiat voidaan sopia. Ja lisäksi Sinkkonen toteaa, että mistäs se lapsi oppisi, että niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan, ekassa työpaikassaan?

 

Tämän takia mä en pode niin huonoa omaatuntoa, vaikka välillä hermostunkin lapselle...

[Extravaganca]

Mun lapsi on 2 v 7 kk ja olen löytänyt jonkinlaisen rauhan noiden uhmakohtausten kanssa siten, että en oikeastaan edes odota, että lapsi tuosta nyt näillä näkymin alkaisi uskoa kieltoja tai käyttäytyä "paremmin" tai "hyvin" (mitä se onkaan, onko se aikuisten määrittelemä jokin käsite johon lapset eivät kuitenkaan pääse, koska ovat lapsia). Uskon, että lapsi nyt vaan testaa vanhempiaan, että onko samat säännöt aina voimassa. Se on sitä samassa suossa rämpimistä, pitää vaan jaksaa olla johdonmukainen....