-Heidi-

Uhma(tahto)ikä

48 posts in this topic

^Tuohon mielentilaan kun mäkin pääsisin jotenkin. Lapsen inttäminen ja tottelemattomuus vaan käyvät kovasti mun luonteen päälle. Ihan kuin mä olisin huono äiti, kun lapsellani on lapsuuteen kuuluva uhmaikä. Eihän se näin ole, mutta silti syyllistän itseäni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uusimmassa Hyvä Terveys -lehdessä (3/11) oli artikkeli parivuotiaan kanssa taistelusta, jota kannessakin jo mainostetaan otsikolla "Pelkään tekeväni pahaa lapselleni". Vähän raflaava otsikko, mutta hyvä juttu minusta ja kannattaa lukea.

 

MLL:n Vanhempainnetissä on myös paaaljon artikkeleita, jotka pitäisi paremmalla ajalla ehtiä lukea kunnolla :lol: Tässä uhmaiästä. Ihanan kouriintuntuvia ohjeita, helppo soveltaa jos vaan muistaa.

 

Minusta tuntuu, että uhmaikä on vaihe siinä mielessä, että jossain vaiheessa vanhemmat yleensä keksivät, miten eri tilanteissa toimitaan. Joskus se menee ihan itsestään ja toisinaan taas vaatii enemmän opettelemista.

 

Uusin 3-vuotiaan vitkutteluun tehoava konsti: laskeminen kolmeen. Annan käskyn, ja jos sitä ei heti totella, alan laskea hitaasti. Yleensä ei tarvitse edes kolmeen asti mennä, kun Enska jo toimii. En uhkaile, mutta kolmosen jälkeen tulee ns. pakkokeinot eli esim. ulkoa tullessa nostan itse pojan sisään. Itse tekemisen halu on sen verran vahva, että tuollaisesta hirveydestä pitää tosiaan varoittaa etukäteen laskemalla :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihana lukea teidän kokemuksia. Toivottavasti ainakin jo ketjun alkupään kirjoittajilla on helpottanut. Meillä asuu myös erittäin, todellatodellatodella tempperamenttinen tyttö, nyt 1v9kk. Elo on välillä ihan kamalaa. Meillä kanssa 'saaga ite' ja 'ei haluu-haluu' 30-90minuutin itkupotkuraivarit joissa usein kyyneleet valuu jo äidiltäkin. Siinä ei auta ei mikään suostuttelu, rauhoittelu tai huomion vieminen muualle, myöskään huomioimatta ei voi jättää koska esim hakkaa päätään lattiaan niin kovaa. Parhaiten meillä toimii tällä hetkellä 'armeija'kuri. Eli asioista joista saaga varsin hyvin tietää ettei saa tehdä niin selittämättä pois pöydästä tai lelu jäähylle. Rakas unilelukissa onkin tällä hetkellä ehkä parhain tottelevaisuutta herättävä asia. Kissa lähtee vuorokaudeksi arestiin näkyvään paikkaan ja sekös harmittaa. Ei munkaan mielestä haittaa jos lapsi on tempperamenttinen, mutta itseään tai muita ei saa satuttaa ja totella pitää esim veden äärellä, tien lähellä.. Ja nyt tietty muutenkin. Pahinta on se, että tyttö nauraa räkättää kielloille ja läpsii,puree ja nipistää. Lähes mikään ei suju kivan kautta. Harmi vedetään just ihan mistä vaan. Vaikka pyritään olemaan johdonmukaisia, on se tosi vaikeaa koska koko ajan tilanteet vaihtuvat, paikat vaihtuvat, miehen kanssa toimitaan välillä ristiin. Se on helppoa sanoa, että sopikaa pelisäännöt etukäteen kun tilanteet on niin absurdeja ja niin ennalta-arvaamattomia ja täysin taas muuta kun oltiin just sovittu. Kukaan ei koskaan kertonut, että uhma voi alkaa jo nyt ja että se on ihan koko aikaista. Mä kuvittelin, että 3-4-vuotias vetää raivarit satunnaisesti kaupassa, mutta että sen noin pienen lapsen elämä on kuin riivattua.

 

Toinen lapsi syntyy joulukuussa saagan ollessa 2v2kk. Olen varautunut siihen, että jos silloin lähinnä onnistun päivässä hengittämään niin hyvä. Munkin lapsi on ihana. Se on todella ihana ja todella kamala. Ihan ääripäät. Mä alan ymmärtämään miksi lapsia on tukistettu tms. Tuntuu ettei mikään auttaisi muu. Emme niin tee, mutta te varmaan ymmärrätte sen ymmärryksen miltä tuntuu kun mikään ei tehoa ja auta. Huh huh.

 

Anteeksi kirjoitusvirheet, kirjoitan puhelimella...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi jee, nyt se tuli meillekin... UHMA! Meidän neiti 2v on aivan mahdoton! Huutaa koko ajan kaikille muille: Älä tule tänne, mene pois, minä eka, minä, minä, mulle eka. Pahin on tuo läpsiminen mitä alkaa tehdä jos ei anneta periksi. Myös isoa siskoa alkaa läpsiä ja siskoraukka on kummissaan, isompi ei ole ikinä läpsinyt vaikka tahtoa on hänelläkin. Päiväkotiin menon jälkeenhän tuo on alkanut, harmi :( Miten te ootte toimineet tällaisissa asioissa? Milloin on mennyt ohi tällanen vaihe? Tääkin päivä on ollut yhtä huutoa aamusta asti kun pilaa siskon leikit ja raivoaa joka asiaa... Ei suostu potalle, ei pukemaan, ei mtn....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja tännekin kai... Antakaahan hyviä vinkkejä jos sellaisia keksitte. Voi kamala mikä säätö oli aamulla kauppaan lähtemisen kanssa. Meillä siis 1,5 vuotias tyttö. Pyysin istumaan rattaisiin, koska mennään autotielle (kun ei osaa kävellä tienreunassa, eikä pidä kädestä tai rattaista kiinni kun hetken, ei liene muuta vaihtoehtoa kuin istua rattaissa). No siitäkös huuto tuli. Koitin selittää, että istut rattaissa kauppareissun ajan ja sitten kun tullaan takaisin ja ollaan pyörätiellä niin voit kävellä (tultiin siis toista reittiä takaisin). Joko tyttö ei ymmärrä tai sitten sitä ei kiinnosta. (Uskoisin kyllä tuon ymmärtävän kun on muutenkin aika "välkky" ja ymmärtää paljon.) No eipä tuossa sitten auttanut muu kuin laittaa tyttö väkisin rattaisiin. Eikä siinäkään mitään, mutta kun aina sitä ei siihen saa, kun vääntää vastaan kaikella voimallaan. Lopulta sain tytön siihen ja siinä vaiheessa mulla jo kiehu. Huutoa kesti ehkä 10 min. eli ei paha. Ongelma on siinä, että miten sen sais siihen istumaan niin ettei aina tartte suuttua. Tyttö saa kyllä kävellä aina kun mahdollista ja jos rupeaa pelleilemään niin saa yleensä kaksi varotusta ja sitten rattaisiin... Meillä kun tyttö oppi kävelemään 1v 2kk iässä niin alkuun oli ok, sitten reilun kuukauden sai kans aina taistella rattaisiin menemisestä ja nyt oli pari viikkoa niin, että meni rattaisiin aina kun pyysin. Luulin, että se vihdoin helpotti. Mutta ei, sama meno jatkunut vaan. Huomion kiinnittäminen muuallekaan ei yleensä auta. Vinkkejä?

 

Ja toinen asia. Tyttö on taas ruvennut syömään sormin. Annan aina lusikan sekä haarukan ja sanon että näytäpäs kuinka hienosti osaat syödä näillä. Ei, sormin se vaan syö. Ongelma ei ole osaamisessa. Aikaisemmin söi lusikalla lähes aina, joskus tosin muistuttelin ja otti lusikan käteensä ja rupesi syömään. Enää ei sekään auta. Sormin vaan menee. No onneks ei sentään keitot. Tämä nyt ei ole mikään traaginen asia tai sillä tavalla hankala. Kaipa ihan ohimeneväkin. Muutenkin on ruvennut syödessä suttaamaan taas enemmän. Pitäisikö vaan olla tiukka linja ja jos niin miten?

 

Pitääkö vaan ajatella että se on ohimenevää vai onko mitään tehtävissä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Evena: me hommattiin valjaat pojalle, kun rattaissa istuminen alkoi tympiä. Ja nyt kesällä löysin valjasrepun, johon vaihdettiin tavalliset valjaat ja voi sitä riemua, kun saa leijonarepun selkään ja pääsee kävellen ulos. Valjasrepuista/valjaista ollaan monta mieltä, mutta mä en voi kuin suositella. Meidän poika erittäin omapäinen, vilkas eikä todellakaan pidä kädestä kiinni tai rattaista, joten valjasrepulla saa omaa vapautta kävellä. Ja kun asumme aivan ydinkeskustassa niin en voisi kuvitellakaan että menisin tuon 2v 7kk ikäisen tahtotaaperon kanssa ulos kävelemään ilman valjasreppua. Olisiko tästä teille apua? happy.gif

 

harnessbuddy_m.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

miumiu: Kyllä meiltäkin tuollainen lammasreppu löytyy ja neiti tykkää... Mutta kävelee sen verran hitaasti vielä, että aina ei toimi kun on kiire. :)

 

 

Evena: me hommattiin valjaat pojalle, kun rattaissa istuminen alkoi tympiä. Ja nyt kesällä löysin valjasrepun, johon vaihdettiin tavalliset valjaat ja voi sitä riemua, kun saa leijonarepun selkään ja pääsee kävellen ulos. Valjasrepuista/valjaista ollaan monta mieltä, mutta mä en voi kuin suositella. Meidän poika erittäin omapäinen, vilkas eikä todellakaan pidä kädestä kiinni tai rattaista, joten valjasrepulla saa omaa vapautta kävellä. Ja kun asumme aivan ydinkeskustassa niin en voisi kuvitellakaan että menisin tuon 2v 7kk ikäisen tahtotaaperon kanssa ulos kävelemään ilman valjasreppua. Olisiko tästä teille apua? happy.gif

 

harnessbuddy_m.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostelenpa tätä ketjua.

 

Meidän esikoinen on nyt vähän päälle 2 vuotta, ja pikkuveli syntyi muutama viikko sitten. Poika on reagoinut vauvan syntymään aikamoisella uhmalla. Tyypillinen tilanne kotona on sellainen, että poika viskelee tai kuljettelee tavaroita ympäri asuntoa, eikä suostu laittamaan niitä paikoilleen. Tai ei suostu tulemaan yläkertaan/alakertaan, vaikka pyydetään. (Poika ei itse vielä saa mennä portaisiin, vaan mennään aina yhdessä.) Mulla on keinot aika vähissä, kun en haluaisi jättää näitä tilanteita ratkaisematta.

 

Onko kellään käytössä tämän ikäisen kanssa mitään vakiokeinoa tai rangaistusta, joka seuraa huonoa käytöstä? Olen lukenut ns. jäähypenkistä, johon joutuisi hetkeksi istumaan, ja miehen kanssa mietittiin meille tällaista vaihtoehtoa. Joku selkeä seuraamus helpottaisi ehkä sekä pojan että meidän vanhempien toimimista hankalissa tilanteissa. Itse helposti nimittäin sorrun huutamaan ja käyttäytymään itsekin lapselliseti nyt, kun en oikein tiedä, mitä tuon kanssa tekisi.

 

 

Tiedän, että käytös johtuu mitä luultavimmin pikkusisaruksen syntymästä ja on luultavasti ohimenevää. Alkaa vaan olla morkkis tuosta pää punaisena huutamisesta. :girl_cry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on myös uhma täysillä päällä. Tai ainakin toivon niin, ettei ainakaan pahemmaksi enää mene. On helpottavaa lukea että muilla on ihan tismalleen samanlaista temppuilua, eikä kyseessä ole vain huonot vanhemmat onnettomine kasvatuskeinoineen. Meillä on täsmälleen samanlaisia tilanteita: maidot kaatuu ruuan päälle, lusikat lentää, syödään vaan sormin, kiusataan kissaa ja pukiessa vedetään "letkumakaroni" tai "lankku". Samoin kaupassa tms halutaan kävellä itte, mutta sitten kuitenkin pingotaan karkuun minkä jaloista pääsee, samoin jos käsken ottamaan kädestä, niin poika ottaa omasta kädestään kiinni ja lähtee juoksemaan. :rolleyes:

Meillä on käytetty keinoina yletöntä kehumista, jäähypenkkiä, kiristystä ja lahjontaa. Lelut menee heti jäähylle jos niillä ei osata leikkiä vaan kiusataan/hajotetaan, samoin poika joutuu jäähylle jos tekee jotain kiellettyä. Parhaiten toimii laskeminen viiteen ja siis sen uhka ettei saa tehdä jotain itse.

 

Tuo jäähypenkki ei vaan jostain syystä toimi meillä kovin hyvin. Poika ei pysy siellä ollenkaan itsekseen vaan siitä tulee kiva jahtaamisleikki kun hän lähtee jäähypenkiltä karkuun. Ja äidillä tietty kasvaa kierrokset sitä mukaa kun temppuilu jatkuu. Olenkin nyt tehnyt niin että seison siinä selkänojan takana (kun tuoli osoittaa siis nurkkaa päin) enkä ole huomaavinanikaan siitä höpötystä, temppuilua ja vehtaamista mitä tuolilla tapahtuu. Ei siis saa temppuilullaan huomiota vaikka lähellä olenkin. Tosi kauan meillä oli jäähy"penkki" aikuisen sylissä samassa kohdassa missä tuoli nyt on, mutta ei sekään enää pojan kasvaessa ollut hyvä. Onko muilla sitä ettei jäähy toimi? Me ollaan kyllä järjestelmällisiä kieltämisessä ja säännöistä pidetään tarkkaan kiinni, mutta ei tuolla pojalla ole sellaista kunnioitusta/pelkoa (parempien termien puutteessa) että pysyisi aisoissa vähemmän järeämmillä keinoilla. Onkohan poika vielä liian pieni jäähylle vai tullut uppiniskaiseen äitiinsä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Meillä ei ole koskaan jäähypenkki toiminut, ei vaikka seisoisin ihan vieressä, lapsi yrittää kikattaen karata ja temppuilee minkä ehtii. Jäähyn loputtua ryntää jatkamaan samaa tuhmailua. Minun hermot ei todellakaan kestä tuollaista läheskään niin kauaa kuin lapsen, yksinkertaisesti siksi, että lapsen mielestä se on hauska leikki, minun mielestäni ei. Nyt olen kokeillut sellaista tapaa, että pidän lasta väkisin sylissä vähän aikaa jäähynä, se saattaa ehkä vähän toimia, mutta joutuu sitäkin aika monta kertaa toistamaan ennen kuin uskoo eikä ryntää heti irti päästettyä samaan hommaan.

 

Meillä on joku uusi nousu uhmassa taas, ilmenee siten, että lasta on hankala saada tottelemaan käskyjä, ei sano enää ei, vaan välttelee vaan kaikin tavoin. Ne huutouhmakohtaukset on minusta suht helppoja käsiteltäviä, mutta tämä on vähän hermoja raastavaa, mutta eiköhän tähänkin taas keinot löydetä. Erityisesti pukemisessa tämä ilmenee, ja taidan kyllä tietää siihen jo keinonkin. Lasta pitää vaan vahtia koko ajan eikä saa päästää yhtään juoksemaan karkuun, paikallaan pukemassa on pysyttävä kunnes kaikki vaatteet on puettu. Meidän lapsi on kyllä jo niin fiksu, että ymmärtää aika äkkiä, että ei siinä muu auta kuin pukea. Ei yleensä ala kunnolla huutaa. Jos saman linjan pitäisi tarpeeksi kauan, ehkä se oppisi pukemaan vähän vähemmälläkin kiinnipitämisellä. Toistaiseksi vaan olen lipsunut tuosta, kun olen yrittänyt pukea pienempää samalla, mutta jos nyt vaikka muistaisin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä on pääasiassa ollut juttua näiden lapsukaisten ensimmäisestä uhmavaiheesta, mutta löytyisikö kokemuksia ja vinkkejä siihen seuraavaan aaltoon?

 

Meillä tuo 4,5v on alkanut ihan mahdottomaksi. Uhma ei ole sitä samaa mitä eka kierroksella (huutoraivarit, kaikki on tyhmiä lähtien lusikoista, ei ei ei -huuto), vaan enemmänkin sellasta hiljaista uhmailua. Kaikkien (niin aikuiset kuin muut lapsetkin) pitäisi toimia kuten neiti sattuu sillä hetkellä tahtomaan, tai alkaa armoton parku. Huuto loppuu onneksi, kun siihen ei kukaan kiinnitä huomiota mutta hermoja se raastaa. Tämä "toimintaohje" on annettu isommille sisaruksillekin kun helposti sortuvat hyvittelyyn kun eivät jaksa parkua kuunnella: on sanottu että antakaa huutaa, ei tarvi leikin pyöriä yhden ympärillä vaikka se leikkijöistä nuorin onkin.

 

Esimerkkinä vaikka kaupassa saattaa tulla hissi vs. liukuportaat-vääntö, neiti haluaa mennä liukuportaita ja minä en sinne rattaiden kanssa voi tulla. Eli on mentävä hissillä. Neiti saattaa tököttää pitkän aikaa paikallaan kun HALUUUUU liukuportaisiin, vauhtia tulee sitten siinä vaiheessa kun sanon että jääpä siihen jos ei kiinnosta hissillä tulla, me mennään nyt.

 

Kova kolaus neidille on nyt kun pikkusisko osaakin jo leikkiä itse ja osoittaa vähän tahtoaankin, ja yhteisleikki ei enää olekaan vain 4v:n leikkiä missä toinen toimii assistenttina :D Monta kertaa päivässä pitää muistuttaa, että siskon kanssa leikkiminen ei tarkoita sitä, että isosisko ottaa tavaroita toisen käsistä ja määrää millä toinen saa leikkiä. Raivostuttavaa.

 

Tämäkin on ilmeisesti The Vaihe, joka menee ohi, mutta voi jestas että osaa koetella hermoja ennen kuin helpottaa... sitten kun tää loppuu niin meillähän onkin jo seuraava uhmailija valmiina :D

Edited by zinae

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Meillä on kanssa tuollainen kierre menossa. Pienempi kiukkuaa 2-v uhmaa ja isompi alottelee tota 4-v raivarointia hyvällä menestyksellä. Pää punaisena tulee huudetttua harva se päivä, eikä mitään häävejä hyvä-äiti -fiiliksiä pahemmin ole. Isompi kehittää järjettömän ja joskus fyysiseksikin yltyvän raivarin ihan mitättömästä asiasta ja sitä sitten jatkuu parhaimmillaan lähes tunninkin. Mistä tolla riittääkin ääntä siihen karjumiseen?

 

Jäähystä, teoriassa se temppuilu pitäisi vaan jaksaa sietää. Kyllä se tenava jossain kohtaa tajuaa, että mutsi on tosissaan eikä temppuilu auta. Käytännössä mä en itse jaksa yhtään, en viitti edes tota megaraivaria yrittää jäähylle ja pienemmän perässä en vaan nyt jaksa juosta. Pitäis ryhdistäytyä, kun tietää kyllä miten PITÄISI tehdä, ei vaan oo vielä virta tai hermot riittäny.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän reilu 1 v 3 kk on alkanut jo oireilla uhmaa. Tuli aika lailla samaan aikaan, kun pitkään odotettu tuen kanssa käveleminenkin. Ei-sana saa aikaan ihan karmeat kilarit aiheesta riippumatta, kieltoja satelee koko ajan kun jatkuvasti yritetään tehdä jotakin kiellettyä.

 

Mikään ei mene perille, pukeminen ja varsinkin riisuminen ovat täyttä tuskaa, paikallaan tai sylissä ei voi olla hetkeäkään.

 

Nimim. muksu kaatoi just maitopullon seinäpatteriin, ja kilahti, kun nappasin äkkiä pois tekemästä lisää pahojaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän ihkuihana 3,5 v senkun parantaa vaan, nyt mäiskitään sitten jo päin näköä, kun ei meno miellytä. Hermot kilahti itsellä ihan täysin äsken ja jätin läpsivän penskan istumaan olohuoneeseen keskenään. Siellähän karjuu nyt yksikseen, mun päreet ei pidä enää yhtään. parempi tietysti tämäkin, kuin noudattaa sitä ensimäistä refleksiä ja läimäistä takaisin,kun oikeasti jo sattui. Silti, ei parhaita hyvä-äiti-fiiliksiä tässä taloudessa nyt todellakaan. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tsemppiä kaikille! Tuttuja tunnelmia ja käytöstä monilla, ja tässähän se meilläkin on sama jo pikkuhiljaa alkanut kakkosen kanssa (reilu 1,5 vuotias)..

 

Esikoisen uhma kesti aalloittain n. 1,5-vuotiaasta vajaa nelivuotiaaksi. Välillä oli helpompia kausia, mutta pääasiassa todellista vääntämistä asiasta kuin asiasta, ja vielä 3,5-vuotiaanakin muistan aivan hirveitä taisteluita. Meillä esiintyi paljon puremista, läpsimistä, nipistelyä yms. ja näihin kyllä lopulta auttoi vain aika. Toki joka kerta kiellettiin ja estettiin tekemästä, jäähyäkin kokeiltiin (mutta toimi mielestäni myös vähän heikosti, tai olisi vaatinut koko ajan jonkun viereen / pitämään paikoillaan), mutta ei näistä mikään mitään ihmeitä auttanut. Lapsi vaan sattuu olemaan temperamenttinen ja vaati aikaa ennen kuin hän oppi säätelemään toimintaansa. Nelivuotispäivänä olikin sitten jo selvästi seesteisempi, eikä sen jälkeen ole tullut mitään yhtä rajua haastamista, vaikka toki jossain vaiheessa on ollut sitä uhman "toista aaltoakin".

 

Niin monia kertoja on lapsi huutanut ja raivonnut rattaissa, autossa, kaupassa, kotona, yms että kyllä siihen jossain vaiheessa jo alkoi tottua siinä mielessä ettei ajatellut asiassa olevan sinänsä mitään kovin kummallista. Jotkut lapset ovat rauhallisempia (tai ainakin hiljaisempia), mutta meidän lapsi antoi kyllä harminsa kuulua ja tuntua eikä sitä asiaa voinut muuksi muuttaa. Toki häntä kehuttiin ja annettiin vaihtoehtoja eli mahdollisuus osallistua "päättämiseen" mutta siitä huolimatta raivostui hyvin usein kun ei osannut/halunnut valita tms. Olimme todella väsyneitä siihen taisteluun, mutta ohihan se sekin meni niinkuin muutkin vaiheet, ja toivottavasti kakkosen kanssa on hieman helpompaa siinä suhteessa kun tietää omasta kokemuksesta että siitä kaikesta voi selvitä. ;) Ja esikoinenhan on aina ollut todella hauska, älykäs ja ihana lapsi, ja hän on nyt isompana todella kivaa seuraa. Oma tahto on tietenkin edelleenkin kova, mutta siitä on usein hyötyäkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

"ihanaa" että muillakin näin. Itse olen todella väsynyt meidän 2,5-veen uhmaan. Alkoi syksyllä ennen 2-vuotis synttäreitä ja alkoi yhdessä yössä ja voimalla. Tyttö on aina ollut hirmu rauhallinen ja todella helppo lapsi. On sitä edelleenkin ajoittain, mutta tämä uhma saa ihan uusia ulottuvuuksia päivittäin. Meillä on tiukat rajat, annetaan valita kahdesta puserosta toinen, istutaan jäähyllä, lapsi saa todella paljon molempien vanhempiensa aikaa, koska hoidamme työmme niin että tyttö on

vain osa-aikahoidossa. Lapsi on saanut mielestäni todella turvallisen startin elämäänsä ja siksi koenkin välillä epäonnistuneeni täydellisesti kun itse itken ja

hermostun tytön raivotessa. Raivo tulee useasti päivässä kun ei saa tahtoaan läpi ja raivo on luokkaa desibelit kaakossa, hysteriaa, potkimista, läpsimistä, kiemurtelua jne. tuntuu että mitään mitä teen ei auta. Hän saattaa kävellä ympäri taloa huutaen haluamaansa asiaa ja vaikka yritän rauhoitella, puhua kauniisti, nimetä tunteita, tarjota syliä ja välillä pitää tiukasti sylissä niin mikään ei auta. Joskus vain menee hermo ja huudan. Ja soimaan itseäni siitä. Eihän se auta mitään! Worst mom ever on se tunne kun raivoan pienelle lapselle joka käy ensimmäistä rankkaa kehitysvaihetta läpi. Joskus täytyy huutaa myös siksi, että lapsi kuulisi jotain oman huutonsa taakse. Lopulta tyttö rauhoittuu kuin salamaniskusta ja saattaa lopettaa kiukun ja olla 5minuutin päästä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Välillä tuntuu, että mies ei ymmärrä mitä käyn läpi tytön kanssa. Pahimmat uhmat kohdistuu minuun ja yleensä silloin kun mies on poissa. Sovinnolla ei onnistu mikään, ei ulos lähteminen saati sisälle lähteminen vaikka kuinka ilmoittelen etukäteen tulevista tapahtumista, Ei vaipanvaihto, pukeminen tms. lähes kaikista toiminnoista saa uhmakohtauksen. Päiväkodista kuulen kuinka meillä on oikea unelmalapsi, isovanhemmat eivät tunnu uskovan millaista kiukkua meillä on koska heillä ollessaan lapsi on kuin enkeli. Välillä mietin, että olenkohan oikeasti huono äiti ja siksi lapsi uhmaa minua eniten, koska aina en jaksa uskoa, että uhmaa minua eniten juurikin läheisen suhteen vuoksi. Välillä on ollut selvästi tasaisempaa vaihetta ja sitten iskee tämä vaihe ja tämä on nyt reilun kuukauden koetellut rajusti ja jatkuvasti pahenevasti. Välillä kun tyttö potkii, läpsii ja raivoaa tulee itselle primitiivireaktio läpsäistä takaisin ja se tuntuu todella pahalta ajatukselta. Fyysistä kuritusta en hyväksy! Huh, ehkä tämä ennen murrosikää rauhoittuu :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälläkin uhmaikäisen äippä. Kiukkuaminen alkoi kuin salamaniskusta 2 vuotta täytettyään. Pojan sanavarastoon kuuluu vain sanat EI, EI OO, EN HALUA. Ja se läpsiminen ja huitominen vie hermot ( vaikka tiedänkin sen johtuvan nälästä, väsymyksesta tms ). Ja samoin kaiken kielletyn ( = vaarallisen ) tahallaan tekeminen uudestaan ja uudestaan kielloista ja selityksistä huolimatta. Arki kyllä menee ihan suht sujuvasti, meillä ei esim. pukeminen tai nukkumaan meneminen ole koskaan ollut ongelma ( kopkop ). Tai no, nukkumaan mennessa saattaa muka yrittää sanoa, että en halua nukkua, ei nukuta, mutta silti vartissa sammuu kuin saunalyhty, kun ei ole protestointeja huomaavinaankaan ( makaan itse patjalla sängyn vieressä enkä päästä pois sängystä ). Syöminen on mennyt vähän pelleilyksi. Saattaa lempiruuallekin huuta ja ärjyä EN HALUA, EIEIEI, mutta kun vaan rauhassa sanoo, että ei sitten, ei ole pakko syödä, niin sitten äkkiä haluaakin lautasen eteensä ja syö tyytyväisenä. Maitomukin kaataminen on viedä multa hermot, siihen auttaa, kun laittaa maitoa mukiin ihan pienen lirun vain kerrallaan. Usein myös auttaa tilanteeseen kuin tilanteeseen se, että kysyn, että teetkö itse vai tekeekö äiti. Esim. kiipeätkö itse portaat sisälle, vai kantaako äiti ( tämä ulkoilmaeläjä ei haluasi tulla sisälle lainkaan ). Kummasti pieni naama kirkastuu ja sanoo, että ite kiipee.

 

Mitään kovin vahvoja ITTE ITTE kohtauksia meillä ei saada. Syötääkin tuota joskus saa ( esim. jukurttipurkista pohjalta loput tms. hankalat ). Kovasti koitan kannustaa itse riisumaan ( ei saa kuin sukat pois ) ja pukemaan ( saa hanskat käteen ja joskus pipon päähän ). Ei hermostu lainkaan vaikkei onnistu. Vaipanvaihdot ym. sujuu myös hyvin.

 

Kauppareissut sujuu myös ihan hyvin. Saattaahan poika rattaissa ärjyä EN HALUA, EIEIEI, mutta haitanneeko tuo. Kiukku menee kuitenkin äkkiä ohi. Karkkia tms ei ole koskaan ostettu, joten ei osaa sitä vaatia. Purkkaa joskus vonkuu, kun sitä tulee ostettua. Samoin leluja. Mutta lyhyt ja ytimekäs ei osteta, toimii näissä tilanteissa.

 

Näin kun asiasta kirjoittaa tuntuu, että ei meillä ehkä mikään kamala uhma vielä olekaan, vaikka poika onkin ihan erilainen kuin muutama kk sitten. Pikkuisen ärhäkkä se on ollut aina, nyt ärhäkkyys on korostunut ja erityisesti minun seurassa ( muiden kanssa ei ongelmia ).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 2v2kk poika ei kertakaikkiaan usko juurikaan mitään mitä käsketään. Ymmärtää puhetta hyvin ja puhuu itse hyvin eli syynä ei ole se etteikö ymmärtäisi. Kerta toisensa jälkeen toistaa kielletyt jutut. esim. jos huomaan,että poika on menossa painelemaan telkkarin nappeja sanon tietty että äläs mene soosoo ei saa tms. Poika ei vaan ota kuuleviin korviinsa, vaikka taatusti ymmärtää ja kuulee. On sanottu tavallisella äänellä ja aina kovaan ääneen käskemiseen asti. Mitkään harhauttamiset ei onnistu. Leluja on laitettu jäähylle, eikä silläkään ole mitään vaikutusta. Ainoa mikä auttaa on, se että kulkee lapsen perässä koko päivän ja kantaa muualle pahanteosta, mutta mun mielestä pitäisi kyllä totella puhetta. Vai olenko ihan harhateillä? Onko meillä kohtalotovereita? vinkkejä miten voisi toimia?

 

Jäähypenkkiä ei ole vielä käytössä, kun on tuntunut että aiemmin sen idea ei olisi avautunut pojalle. Sitä olen ajatellut kokeilla. pitää vaan kerätä voimia, että jaksaa sen taistelun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kuulostaa meidän tulevaisuudelta. :D Meillä on siis 1v4kk poika joka on nyt jo tosi sinnikäs tuhmantekijä ja tekee kiellettyjä juttuja uudestaan ja uudestaan vaikka varsin hyvin ymmärtää mikä on kiellettyä. Yrittää karata pihasta, menee heiluttelemaan pihassa olevia pyöriä, lähmii ja taputtelee parkkipaikalla autoja, rämistelee seinällä roikkuvaa kokovartalopeiliä, retuuttaa uunin luukkua, nyppii huonekasveja,... Jätkä toistelee itsekin, että "pyörä ei koske, peili ei koske, uuni ei koske, ei saa ei saa", mutta tekee niitä silti. Kovasti ollaan yritetty tehdä kodista sellainen, ettei täällä olisi paljonkaan mitään kiellettyjä asioita (esim. ei otettu tiskikonetta vaikka oltaisiin ilmaiseksi saatu, koska voi sitä kieltämisen ja vahtimisen määrää), mutta ihan kaikkea ei kyllä voi muuttaa. Pojan saa onneksi harhautettua aika helposti jos ehtii näkemään vaivaa, mutta pelkäänpä että sekin menee vielä ohi.

 

Tavaroiden takavarikoiminen toimii vain toisinaan, mutta uhkailu kotiinlähtemisestä jne. ei niinkään, koska noin pieni ei kai vaan ymmärrä kovin hyvin niin pitkälle meneviä syy-seuraussuhteita. Kielletyn puuhan korvaaminen jollain muulla sen sijaan toimii kohtuullisesti, eli esim. pojan läiskiessä peiliä tai ikkunaa menen siihen viereen joka kerta oikein ärsyttävänä opettamaan kädestäpitäen uudestaan ja uudestaan, että "tällä tavalla katsos, yhdellä sormella, pim pim pim". Pojasta tuo on tosi ärsyttävää ja se tappaa aika hyvin ilon koko läiskimisestä. :P Toinen millä saa vähän taukoa ja järkeä pojan päähän, on hallittu raivostuminen. Päätän, että kiellän napakasti ja kuskaan pojan muualle pahanteosta vaikka kymmenen kertaa, ja sitä seuraavalla kerralla sanon hieman ääntä koventaen ja tuohduksissani, poikaa silmiin tuijottaen samalta tasolta, että tämän enempää äiti ei jaksa katsella tuollaista tahallista tuhman tekemistä ja alkaa oikeasti suututtaa, älä enää tee, nyt muihin leikkeihin ole hyvä. Sitten jos/kun poika vielä tekee kiellettyä, niin "suutun dramaattisesti". Tämä tietysti on jonkun mielestä kamalaa henkistä pahoinpitelyä, mutta toisaalta kaikenmaailman täysjärkiset jarisinkkoset myös ymmärtävät miten lapsen on ihan terveellistä nähdä suuttumista ja saada paha mieli siitä omasta teosta, etenkin jos lelujen takavarikointi ja jäähypenkillä istuminen eivät tunnu vaikuttavan.

 

HEI!! Tollanen TYPERÄ käytös RAIvostuttaa mua kun olen jo SATA kertaa sanonut että EI EI EI ja sitten toinen vaan menee ja tekee vaikka EI SAA!! Kun äiti sanoo ei saa niin EI SAA, TAJUATKO! Mulle tulee TOSI PAHA mieli kun TAHALTEEN teet TUHMAA!! HALOO HEI! Minä en JAKSA katella tuollasta, OLE HYVÄ ja MENE miettimään muualle! Kohta sitten pyydetään anteeksi ja halataan ja pussataan ja mietitään tätä, mutta nyt äiti menee keittiöön ja [pojan nimi] menee tuohon suuntaan!

 

Lapsi vollottaa ehkä minuutin. Sitten voidaan kohdata puolimatkassa, halailla ja käydä vähän läpi miksi suututti noin pahasti, ja sitten jatkaa tekemään yhdessä jotain mukavaa. Lapselle tulee mielikuva siitä, että niiden kieltojen takana tosiaan onkin jotain, vaikka raivostumisia ei tapahtusikaan kuin tosi harvoin. Että se ei olekaan vaan mitään kieltoleikkiä jossa on panoksena leluja (ja niitäkin väliaikaisesti), tai muuta vastaavaa. Ja tehdään selväksi, ettei se lapsi suututa vaan se teko, ja että äiti ymmärtää että joskus tuntuu kamalan vaikealta totella, jne. Ei raivostumista tarvitse minun mielestäni liikaa estellä tai piilotella. Minusta on vaan tervettä nähdä vanhemman suuttuvan oikein kunnolla niin, että voi kuitenkin huomata olevansa turvassa ja rakastettu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostetaan tätä! Tosi samanlaisia kokemuksia ja tuntoja löytyi, kun luin ketjun läpi. Meillä aiempi uhmavaihe ehti jo pari kuukautta olla takana päin, ja nyt kolmivuotisuuden kunniaksi alkoi jälleen uusi ja erilainen uhma-aalto! Tahtoa on typyllä aina piisannut enemmän kuin minulla kärsivällisyyttä, mutta nyt tilanne on taas selvästi uusi ja me koko porukka mietitään,, miten toimia. Myös läpsiminen, pureminen ja töniminen vaikuttavat alkaneen uudelleen. Ja jäähyn teho on heikentynyt tosi paljon, ja lahjonta/kiristys täysin toimimatonta. Mitäs nyt sitte.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tilannetta tarkemmin tietamatta ehdottais, etta selvita mika on lapsen heikko kohta ja kirista/uhkaa silla. Jaahya kayttaisin raikeisiin tapauksiin kuten pureminen. Lelujen laitto jaahylle, joko sina teet tai aiti/isa tekee vakisin (pukeminen, hampaiden pesu yms) tai antaa testata mita kay jostain toiminnasta (ei halua laittaa hanskoja -> ala pakota, anna sormien kylmeta ja kun HALUAA hanskat/tulee kipeeksi, sitten selitysta miksi nain kavi ja mita pitaisi tehda toisin).

Olennaista koko hommassa on se etta vanhemmalla on aina jotain takataskussa, aikuinen on taysilla mukana ja aikuinen ei peraanny vaikka lapsi kuinka kiukuttelee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Blixenille ja muillekin uhmailijoiden vanhemmille paljon jaksamista.

 

Meillä Epeli (pian 4 vee) on voimakas tempperamenttinen lapsi ja se on kyllä uhmissa näkynyt. Eka alkoi noin 1,5 vuotiaana ja kesti siihen noin 2,5-vuotiaaksi. Pienempi kausi tuli tuossa hiukan kolmannen ikävuoden jälkeen ja nyt aloitellaan selkeästi neljättä uhmistelukautta. Tässä on kyllä saanut itselleen kasvattaa tarkat tuntosarvet että lehmänhermot. Epeli ei muutenkaan ole helppo lapsi kasvattaa, vaikka ihana ja kiltti onkin. Häneen vaan mahtuu niin voimakkaat tunteet, että ne räiskyy yli harva se kerta.

 

Mä olen pyrkinyt olemaan johdonmukainen uudelleen ja uudelleen. Ekaan uhmakauteen käytettiin lopulta holdingia, niin kotona kuin hoidossakin meidän vanhempien siunauksella. Isompana se ei enää toiminut, mutta omaan huoneeseen siirtäminen ja lelujen takavarikointi on auttanut. Joskus tehoaa se kun minä suutun, en varsinaisesti tee mitään, mutta kerron pojalle, että menit liian pitkälle, olen vihainen ja annan sen tunteen näkyä kasvoiltani ja varmaan se näkyy koko kropasta (kyllä se tiedetään, että poika peri tempperamentin niin isältä kuin äidiltäkin) ja lapselle se on pelottavaa. Nää on vain kurjia tilanteita, koska sitten meillä kummallakin on paha mieli tilanteen lauettua. Parhaiten tällä hetkellä toimii se, että ihan järjettömissä tilanteissa pysyn tyynenä ja jatkan asioita juuri niin, kuin olen sanonut niiden tapahtuvan. Tai muussa tapauksessa vihellän pelin kokonaan poikki.

Esim. Poika alkaa kiukuttelemaan ruoan kanssa. Annan hänelle luvan lopettaa ruokailu kun hän ottaa vielä kolme lusikallista (iän mukaan). Poika sanoo kaksi, johon minä totean että joko ne kolme tai sitten voit jatkaa ruokailua ihan normaalisti. Poika koittaa vielä saada kinaa aikaiseksi, mutta pysyn itse tyynenä ja totean vain kerran, että se on joko kolme tai kaikki. Jos käytös käy ihan apinamaiseksi, lopetamme ruokailun.

Yleensä poika lopulta toteaa olevansa nälkäinen ja syö kaiken...

Meillä täytyy olla todella tarkat säännöt, uhmailijan täytyy luottaa, että teki hän miten tahansa, niin ne rajat ovat ja pysyvät siinä mihin vanhemmat ovat ne asettaneet. Vaikka kuinka väsyttäisi. Vanhempi voi toki antaa erilaisia vaihtoehtoja, mutta perussäännöt ovat aina samat.

Onhan tää aikaavievää, ärsyttävää ja meillä ainakin äiti on itse välillä rauhoittumisjäähyllä parvekkeella tai vessan lukkojen takana :grin:

 

Lyöminen, läpsiminen, pureminen ja nipistely tulee tämän ikäiseltä jo niin voimalla, että itse otan lapsesta kiinni enkä irrota ennen kuin lopettaa kyseisen käytöksen. Monesti olen sanonut että jos suututtaa noin paljon, voi hutkia vaikka sohvaa tai tyynyjä tai sänkyä, mutta ketään ei satuteta eikä mitään rikota.

Aika ja johdonmukaisuus ovat meillä ne toimivat konstit. Onneksi lapsille tulee iän myötä myös jatkuvasti enemmän järkeä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now