Tuulssi

Kumpi teillä ensin, liha vai vilja?


56 posts in this topic

En ootellu neuvolan ohjeita. Ensin meni kaurapuuroa, ja sitten kanaa. Jatkossa on tarkoitus muita viljoja ja lihoja lisäillä vuoronperään ja kalaa myös. 3kk ikäisestä oli maistellu vihanneksia ja hedelmiä ja 4 kk ikäisestä syönyt näitä ihan kunnolla, pari päivää vajaa 5 kk oli kun laitoin ekan puuron ja pari päivää päälle vastaavasti kun alkoi syödä kanaa.

 

Muoks: kaura ja kana oli valittu niinkin perusteellisella perusteella kun että niitä sattu oleen kotona.

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kummatkin lapsista aloitti kiinteät 6kk iässä ja kasvissoseilun jälkeen otettiin viljat (kaura) mukaan ruokavalioon ja vasta myöhemmin lihat. Meillä th suositteli aloittamaan ensin viljoilla.

Edited by Edwina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille ei neuvolassa erikseen mitään suositeltu. Kotiin saadussa lappusessa molempia suositeltiin noin 5kk iästä. Ensin syötiin puuroa, mutta aika samaan aikaan lihaa. Ensimmäinen liha oli isäni pyydystämä ahven, kalaa oltiin ajaltukin koska sen hienontamiseen ei tarvi kuin haarukan, mutta sattumalta oli juuri sopivasti tarjolla isän pyytämiä ahvenia :)

 

Kaurapuurolla aloitin ensin, kun sitä tykkään itsekin syödä aamiaiseksi. Ensimmäinen paketti oli hienommaksi tulevia pikahiutaleita ja sen jälkeen ihan normaaleita hiutaleita. Purkkiruokaa taidettiin ensi kerran kokeilla vasta sen jälkeen kun oltiin jo kaurapuuroa maistettu, joten niissäkään ei riisiä tullut maistettua ensimmäisenä.

 

Ihan kiinnostuksesta vain: nuo riisihiutalepuurot on ilmeisesti nimenomaan allergioiden välttämisen tai hyvän sulavuuden vuoksi niin yleisiä, vai?

Meille ei nimittäin niistä ole neuvolassa mitään mainittu ja itsellä ei ole käynyt mielessäkään sellaista tarjota ja vähän olen ihmetellyt kun niitä kaikissa kaupoissa niin paljon on ja täälläkin näköjään paljon tarjotaan. Jonkun muistan joskus maininneen, että jenkeissä niitä suositaan kovasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

4kk iässä aloitettiin kasvis- ja hedelmäsoseet. 5kk iässä otettiin kuvioon puurot ja lihat. Puuro ensin ja heti seuraavana päivänä tuli jo lihatkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä aloitettiin viljat viiden kuukauden ikäisenä, ja niissä edettiin aakkosjärjestyksessä eli kaura, ohra, ruis, vehnä. Tämä on ilmeisesti myös suositus (allergioiden bongaamisen takia), vaikka aika harva sitä vissiin noudattaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiinteät aloitettiin 5kk:n iässä, käytännössä on kuitenkin ollut ekan kuukauden rintamaidolla.. Riisikakkua sai maistaa varmaan 5,5kk:n iässä ja hirssipuuroa maistoi ekan kerran varmaan samoihin aikoihin. Varsinaisista viljoista ekaksi otetaan kaura, sen jälkeen sitten varmaan ruis (suolattoman ruisleivän muodossa) ja neljän viljan puuro. Lihaa en oo sen tarkemmin vielä miettinyt. Ens viikolla tulee 6kk täyteen, joten kai sitäkin vois alkaa tarjota. Ensin varmaan kana ja possu. Meillä sormiruokaillaan, joten pitäis selvittää, että missä muodossa noita lihoja sitten saattoikaan tarjota.

 

Kotimaisia viljoja suositellaan vasta 5 kuukauden iästä lähtien, sitä ennen jos haluaa tarjota puuroa, niin vaihtoehtoina on kai riisi, maissi, hirssi ja olisko tattarikin? Riisiä ja maissia ainakin voi antaa aiemmin kuin kotimaisia viljoja (kaura, ohra, ruis, vehnä), kun ne ei muistaakseni oo viljoja ollenkaan, eikä juurikaan allergisoi. Ja sitä riisiä tosiaan tulee monesti jo soseissa mukana..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Annettiin 5kk:n iässä ensin puuroa erillisinä aterioina kasvissose aterioiden lisäksi. Ja sitten reilun kuukauden päästä siitä aloin antamaan lihaa kasvissoseiden seassa. Mulle tuli vähän sellainen tunne neuvolassa, että hoputettiin ottamaan heti lihakin mukaan mutta itse halusin edetä kaikessa rauhassa yksi asia kerrallaan.

 

Puuron syönti aloitettiin kauralla. Blenderiin vaan kauraryynit hyrskyttämään ja siitä jauhosta sitten laitoin mikrossa puurot, joita syötin hedelmäsoseiden kanssa. Keittelin myös itse suurimman osan kasvissoseista. Lihat keittelin erikseen ja soseutin. Pakastin ne sitten minikokoisiin minigrippeihin ja lohkaisin paloja jäisestä levystä tarpeen mukaan.

 

Valmiina kaupasta taisin ostella vaan noita hedelmäsoseita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me aloitettiin esikoisen kohdalla lihalla. En kyllä enää muista että mikä liha oli kyseessä. Nyt kuopuksen kanssa tuli vilja (kaurapuuro) ensin 5 kk iässä, lihaa ei ole vielä otettu ohjelmaan lainkaan.

Edited by Siona

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaikki lapset on ~6kk täysimetettyjä, kasvisten jälkeen on ensin otettu mukaan liha (kanalla aloitettu) ja viljoista ensimmäisenä riisi noin 7kk iässä. Kotimaisia viljoja on alettu tarjota vasta reilun 8kk iässä, aakkosjärjestyksessä.

Edited by Kiekura

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aloiteltiin kiinteät n.4kk iässä kasviksilla, nytte tuli mukaan kaura ja lihaa aletaan maistella lähempänä 6kk.

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä aloitettiin kiinteät kaurapuurolla 5kk iässä, kana tuli sit 6kk paikkeilla, seuraavaksi possua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä aloitettiin suurin piirtein yhtäaikaa. Kaura ja kana oli ne millä aloitettiin, kaura puurossa ja myöhemmin myös kauramakaronia. Sitten sai suorilta neljän viljan puuroa, on pojan herkkua. Sitten porsasta ja sormiruokailussa on makustellut jo esim. ruisleipää. Riisi/kaura- puuro ei mennyt alas, minusta riisi on muutenkin turhaa höttöstä :D

 

Tällä viikolla maistellaan sitten jauhelihaa (sis. nautaa myös) ja kalaa ehkä ensi viikolla :) Pelkkää vehnää en tahtoisi antaa pojalle - siksi meillä tuo kaurapastakin on mukana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä annettiin 3,5kk iässä maissi- ja riisivelliä. 4,5kk iässä annettiin kaurapuuro ja hiukan vajaa 5kk iässä kanaa ja kalaa. 5,5kk iässä oltiin maistettu kaikki vilja- ja lihalajit läpi. (viljat tuli itse asiassa vahingossa loput kerralla kun annettiin epähuomiossa neljän viljan puuroa vaikka omasta mielestä oltiin ostettu kaurapuuroa)

Share this post


Link to post
Share on other sites

kiinteät aloitettiin kasviksilla 4kk iässä, 5kk iässä viljat (aakkosjärjestyksessä) ja 6kk lihat (possu, kana, kala..)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aloitimme 4kk kasvikset, 5kk viljat (ensin riisi-, sitten kaura- ja sitten neljän viljan puuro) ja 6kk iässä lihat (kana, possu, kala ja seuraavaksi on tuloillaan nauta).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä aloitettiin kasvissoseilla 4,5 kk iässä. Kaura otettiin mukaan 5kk ja siitä muutaman viikon päästä neljän viljan puuro. Lihat 6kk alkaen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kasvissoseet ja hedelmäsoseet 5kk -> alussa ei maistunut muu kuin hedelmäsose, SItten puuroa, nyt vauvan ollessa 8kk niin pikkuhiljaa lihaa. Vaik en oikeen ymmärrä mikä kiire sen lihan syömisen kanssa on..

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ "Kiire" siksi, että äidinmaidon rautapitosuus alkaa laskea puolen vuoden jälkeen ja siks se rauta pitää saada ravinnosta.

 

Meillä tuli viljat ensin - 5½ kk:n iässä iltapuuron (kaura) muodossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tästä ketjusta oli apua nyt kun meilläkin olisi poitsun kanssa tarkoitus aloittaa joko viljat tai lihat. Neuvolassa suositeltiin että aloitettaisiin ensin puuroilla, koska poika on ruvennut heräilemään kahdesti yössä yhden kerran sijaan joten koitetaan josko iltapuuro auttaisi siihen että saisi yhtenäisemmän yöunen.

 

Ensimmäiseksi puuroksi th suositteli kauraa (ruis kuulemma ihan viimeiseksi). Lihat kuulemma kuvioihin sitten vasta 6kk iässä. Mutta tämän ketjun lukeneena uskallan ehkä kokeilla niitä sitten jo aikaisemminkin.. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muistaakseni lihat aloitettiin ennen viljoja. Alettiin kunnolla sormiruokailemaan 6 kk iässä (5 kk lähtien tarjottiin silloin tällöin kurkkutikkuja yms.) ja aika pian otettiin lihat mukaan kuvioihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me aloitettiin 5 kk iässä kalkkunan jauhelihalla ja broilerilla. Nyt on syöty viikko puuroja kun poika on lähes 6 kk ja ne aiheuttavat kyllä paljon enemmän vatsan väänteitä kuin liha. Riisillä aloitettiin ja nyt on vuorossa kaura.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now