panda

Tyhmät kysymykset synnytyksestä

985 posts in this topic

Uh:girl_impossible:. Pitää siis kysellä sairaalaketjussa Naistenklinikan käytönnöistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitoksia kaikille vastauksista.

 

Jotain tämän suuntaista "ei niin selkeää linjausta" vähä ajattelinkin olevan. Pianpa se selviää itselle, mikä täälä on käytäntö, mutta kaiketi paras alkaa valmistautua siihen, että noita piikkejä tulee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osaisiko joku selittää ensikertalaiselle, millä lihaksilla ponnistaessa ponnistetaan? Kohtuhan supistaa oman osansa, mutta se on tahdotonta lihastoimintaa.. Työnnetäänkö ponnistaessa enemmän vauvan päätä synnytyskanavassa eteenpäin ja muu vain seuraa, vai ennemminkin "perseestä" kohdun perältä? Tajuuko kukaan ees mitä mä kysyn...?

 

Enkä nyt haluais vastaukseksi että "kaikella puserretaan mitä kropasta löytyy", vaikka se totta oliskin.. kyllä kai siinä jotkut lihakset on keskeisimmässä asemassa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mä väittäisin, että eniten lantionpohjanlihaksilla tehdään työtä. Vaikka aina sanotaan, että ollaan niin kuin kakalla, niin kyllä niillä emättimen puolella olevilla lihaksilla kuitenkin enemmän työtä tehdään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikea selittää, mutta se tyyli mistä mä sain kätilöiltä kiitosta oli semmonen ponnistus minkä tein ikään kuin niin, että ponnistin vatsalihaksilla ja pallealla "alaspäin" ja samaan aikaan yritin rentouttaa lantionpohjaa jotta se ei kinnais vastaan, en suinkaan tehä alapäällä työtä. Eli ikään kuin yritin työntää niin, että jännitin ensin pallean (vedin henkeä sisään) ja sitten jännittämällä vatsaa jne työnsin vauvaa alaspäin synnytyskanavassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikea selittää, mutta se tyyli mistä mä sain kätilöiltä kiitosta oli semmonen ponnistus minkä tein ikään kuin niin, että ponnistin vatsalihaksilla ja pallealla "alaspäin" ja samaan aikaan yritin rentouttaa lantionpohjaa jotta se ei kinnais vastaan, en suinkaan tehä alapäällä työtä. Eli ikään kuin yritin työntää niin, että jännitin ensin pallean (vedin henkeä sisään) ja sitten jännittämällä vatsaa jne työnsin vauvaa alaspäin synnytyskanavassa.

 

Näin mäkin tein. Mulla tähän tapaan liittyy vielä sellainen, että en hengitä (rintakehää katsoen) edes-takaisin, eli normaalisti. Vaan hengitän ylös-alas. Se käsittääkseni tulee tuolta palleasta enemmän :) Eli käytännössä rintakehä ei laajene eteenpäin lainkaan eikä juuri muutenkaan liiku :)

Noin mä ainakin ensin opin tekemään ja paikantamaan eri "lihakset" joita sitten jälkeenpäin huomasin käyttäneeni synnyttäessäkin. Vaikka se kohtu kyllä muuten ihan kaiken työn teki. Ei tarvinnut ponnistaa juuri mitenkään kun keho kramppasi itse oikeita lihaksia niin ettei pystynyt olemaan paikoillaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaa, että näin eri tavalla voi synnytyksen kokea. :girl_haha: Kyllä mullakin kaikki vatsalihakset työskenteli, mutta jotenkin koin, että suurin työ tapahtui siellä mahdollisimman alhaalla. Ei siis olisi auttanut, vaikka kuinka olisi vatsalihaksilla työntänyt, ellei olisi myös lantionpohjanlihaksilla tehnyt työtä. Ehkä mä en sitten hahmota lihaksiani oikein, mutta semmonen kuva mulle jäi synnytyksestä eikä kätilökään maininnut, että ponnistaminen olisi jotenkin tehotonta ollut.

 

Nyt kun tarkemmin mietin, niin ei niitä lantionpohjanlihaksia jännitetä samaan tapaan kuin jos ko. lihaksia treenattaisiin. Mutta koin kuitenkin, että myös ne lihakset olivat avainasemassa ponnistamisvaiheessa. En osaa kuvitella, miltä olisi tuntunut tai miten synnytys olisi mennyt, jos olisin ko. lihakset kokonaan rentouttanut tai ollut välittämättä niistä.

Edited by Nadda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä ne lantionpohjanlihaksetkin työtä tekivät, mutta itse en kyllä tehnyt niillä tarkoituksellisesti mitään. Eivät siis toimineet juurikaan noin mainitulla treenaus tavalla.

Enemmän se oli vähän samantyyppinen liikehdintä mikä ulostaessakin tulee, eli jokin vaan "aaltoilee" ja työntää tavallaan emätintä itsessään alaspäin (no missä asennossa nyt sitten ponnistaakaan, tää on pystyasennosta mielikuvaksi muutettu), imaisee äkkiä itsensä takaisinpäin "haukatakseen" vauvasta jo ylempää kiinni ja sitten puskee sen osan taas alemmas.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitoksia kovasti selityksistä, nää avaa asiaa jo ihan eri tavalla! Lisääkin erilaisia kokemuksia otetaan kyllä vastaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Bimin ja J A W:n kuvaukset oli hyviä. Minunkin mielestä (tai itse näin tein ja sain kätilöltä jälkeenpäin kehuja hyvästä ponnistustekniikasta girl_haha.gif ) työntö lähtee nimenomaan palleasta alaspäin. Lantionpohjan ja muun kropan yritin rentouttaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joku kyseli napapiikistä sektion jälkeen. Mulle ei ainakaan laitettu eikä pari sektion kokenutta kaveriakaan ole moisesta mitään maininnut. En muista edes, että siitä olisi missään vaiheessa ollut puhettakaan. Tosin olin kyllä ekan vuorokauden sektion jälkeen sen verran lääketokkurassa, että muistikuvat on hieman hataria paikoitellen muutenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitoksia kovasti selityksistä, nää avaa asiaa jo ihan eri tavalla! Lisääkin erilaisia kokemuksia otetaan kyllä vastaan :)

Musta tuntuu että eniten just työnsin sitä vauvan päätä ulos. En tiedä mitkä lihakset siellä ihan alhaalla vaikuttivat, mutta siis niillä tietoisesti rutistin, jotka tuntuivat olevan siinä pään ympärillä ja liikuttavan sitä. Oisko sitten ollut lantiopohjan lihakset... Aiemmin avautumisvaiheessa kyllä tietoisesti rentoutin lantionpohjaa, jotta en hidastaisi vauvan laskeutumista. Siinä siis helposti jännittää lihakset ihan kireälle, kun supistukset sattuvat.

 

Noin yleisesti ottaen kyllä ponnistin ihan koko keholla ja mulla oli mooonta päivää synnytyksen jälkeen ihan murjottu olo! :D Selkää, vatsaa, hartioita, jalkoja, käsivarsia, kaikkea kolotti! Olin niiiin kiitollinen perhehuoneesta, koska pystyin antamaan pojan sylistä miehelle ennen kuin itse aloin tuskaisesti ponnistautua pois sängyltä. Jos olisi siinä samalla pitänyt pitää poikaa sylistä niin olisin varmaan useammin kuin kerran kellahtanut takaisin selälleen, kun voimat vaan olisivat pettäneet :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

TYKS oma sairaala ollut.

 

Epiduraalin kattorajasta ei ole ollut puhetta. Ekassa meni kaksi annosta, tokassa yksi.

 

Ponnistusvaiheen kivunlievitys: vetäkää naiset ilokaasua ;) Ekassa olin paniikissa, enkä ottanut kaasua ajoissa, eli se oli tehotonta, tokassa homma sujui, ja kolmas synnytys mentiinkin kokonaan pelkällä ilokaasulla (kesti 25min koko homma) Kakkosessa mulle laitettiin kohdunkaulanpuudute, ja juma*auta mutta se oli sitten kipein asia koko synnytyksessä. Ei ikinä sitä enää!

 

Ponnituksessa käytin eniten ylä- ja poikittaisia vatsalihaksia, ja todennäköisesti myös selkääni, koska se on aina ollut kipeänä synnytysten jälkeen. Ja siihen lisäksi alapäästä niitä samoja lihaksia jos joutuisi pinnistämään p*skaa kovasti...

 

Napapiikkiä huonekaveri sai osastolla maatessaan viikon ajan (kuulemma siksi että makoili sängyssä kipeänä niin paljon, eli tukosriski kasvoi kun ei liikkunut aktiivisesti) Itse en ole sektiota kokenut, mutta piikittänyt kylläkin (mulla rav 5, rv 6, ja rv 4, tullut laskimotukos pohkeeseen joka muksusta.) Tuo napapiikki ei ole mikään hirvitys jota kannattaa edes murehtia. Ymmärrän toki, että joillakin piikkikammo oikeasti, mutta itsensä pistäminen vatsaan ei ole vaikeaa, et voi osua mihinkään vaaralliseen ja tarvittaessa piikittämisestä selviää varmasti :) Itse piikitän heti kun saan tiedon raskaudesta, koko raskauden ja 6vko synnytyksen jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joku kyseli napapiikistä sektion jälkeen. Mulle ei ainakaan laitettu eikä pari sektion kokenutta kaveriakaan ole moisesta mitään maininnut. En muista edes, että siitä olisi missään vaiheessa ollut puhettakaan. Tosin olin kyllä ekan vuorokauden sektion jälkeen sen verran lääketokkurassa, että muistikuvat on hieman hataria paikoitellen muutenkin.

 

Mäkään en oo kahden sektion jälkeen saanu kummallakaan kerralla...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voiko suvun synnytysten perusteella päätellä oman synnytyksen sujuvuutta?

 

Tarkoitan siis jos äidillä, sen siskoilla, äidin äidillä tai isän siskoilla tai äidillä on sujunut hyvin niin onko yhtään todennäköistä, että itselläkin menisi sujuvasti?

 

Kulkeeko sektio- tai repeämisherkkyys suvussa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kyllä sitä ainakin kysytään neuvolassa/lääkärissä, miten äidillä on synnytykset menneet. Ainakin siinä saa suuntaa siitä, onnistuuko alatiesynnytys. Sen tarkemmasta synnytyksen kulun samanlaisuudesta en osaa sanoa. Tosin itsellä ainakin äidin kanssa samaa on ollut se, että vedet eivät ole menneet itsekseen, vaan kalvot on puhkaistu salissa ja että synnytykset ovat olleet suhteellisen nopeita. Niin ja (pahoja) repeämiä ei ole tullut.

Edited by Nadda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voiko suvun synnytysten perusteella päätellä oman synnytyksen sujuvuutta?

 

Tarkoitan siis jos äidillä, sen siskoilla, äidin äidillä tai isän siskoilla tai äidillä on sujunut hyvin niin onko yhtään todennäköistä, että itselläkin menisi sujuvasti?

Kulkeeko sektio- tai repeämisherkkyys suvussa?

 

Ennenaikaisia synnytyksiä ajatellen löysin tällaisen uutisen: Ennen aikainen synnytys voi periytyä - altistava geeni löytyi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ponnistamisesta: Mä ponnistin niin, että pidin pakarat ihan rentona ja varsinainen työ tapahtui ylempänä. Kätilö sanoi, että ponnista niinkuin ponnistaisit isoa hätää, mutta minusta se ei ollut ollenkaan samanlaista. Halusin nimenomaan pitää alapään rentona, ja hain ihan tietoisesti tuntumaa ylempiin lihaksiin, joilla tehdä työn. Hyvin toimi, ponnistusvaihe oli kivuliaisuudestaan huolimatta rauhallinen ja siitä jäi hyvä fiilis.

 

Joku suositteli ilokaasua ponnistusvaiheeseen. Sitä ei saa Keski-Suomen Keskussairaalassa, ja ainakin omalla kohdallani ponnistusvaiheeseen ei saanut mitään puudutusta. Tasan ainoa puudute oli epiduraali.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kyllä sitä ainakin kysytään neuvolassa/lääkärissä, miten äidillä on synnytykset menneet. Ainakin siinä saa suuntaa siitä, onnistuuko alatiesynnytys. Sen tarkemmasta synnytyksen kulun samanlaisuudesta en osaa sanoa. Tosin itsellä ainakin äidin kanssa samaa on ollut se, että vedet eivät ole menneet itsekseen, vaan kalvot on puhkaistu salissa ja että synnytykset ovat olleet suhteellisen nopeita. Niin ja (pahoja) repeämiä ei ole tullut.

Mulla ei oo asiaa kysytty neuvolassa eikä lääkärissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mites kun kauhean monet puhuu että ottaa omat sisäkengät mukaan synnytykseen... onko sairaalassa kuitenkin äidille tarjolla ne sellaiset sairaalan aamutossut? Onko ne ihan kauheat jalassa? Ja onko se jotenkin noloa jos ottaa omat kengät mukaan? Mulla on synnytyssairaalana tays.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^On tarjolla aamutossut äidille mutta kyllä ne kysyy että toitko omat mukana. Mun muistaakseni ne sairaalan tossut oli ihan hyvät (satuin saamaan oikean kokoisetkin), jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen olisin halunnut kyllä olla ilman hiostavia sairaalasukkia kun oli niin kuuma, ja silloin harmitti ettei ollut omia tossuja kun en viitsinyt paljaita varpaita laittaa lainatossuihin.

 

Mutta ei todellakaan ole noloa ottaa omia kenkiä vaan sitähän ne nimenomaan toivoo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

TYKS oma sairaala ollut.

 

Epiduraalin kattorajasta ei ole ollut puhetta. Ekassa meni kaksi annosta, tokassa yksi.

 

TYKSissä mä sain kaksi epiduraalia, ja kätilön mukaan kolmaskin olis "periaatteessa mahdollinen". Ymmärsin, että normaalioloissa kolmatta enempää ei laitettaisi. Kahden epiduraalin jälkeen mä sain kipupumpun, ja se oli aivan mahtava! :girl_in_love: Supistukset tuntuivat hyvin ja napakoina, mutta eivät tuskaisen kipeinä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen olisin halunnut kyllä olla ilman hiostavia sairaalasukkia kun oli niin kuuma, ja silloin harmitti ettei ollut omia tossuja kun en viitsinyt paljaita varpaita laittaa lainatossuihin.

 

Ja mulla oli jääpalikat mun jalat nilkoista alaspäin. Toinen kätilö yritti hieroa niitä ja puki mulle tuplasukkia pitkittyneen ponnistusvaiheen aikana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Multa ei ole kukaan neuvolassa koskaan kysynyt äidin synnytyksistä...jännä että käytännöt vaihtelee niin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest
This topic is now closed to further replies.