Synnyttäminen ilman lääkkeellistä kivunlievitystä

[hiljaisuus]

Ekan ja tokan synnytyksillä on eroa kuin yöllä ja päivällä.

 

Ekaa odottaessa haaveilin, että mahdollisimman vähällä kivunlievityksellä pärjäis. Vesien menosta kuitenkin vauvan syntymään meni 2,5 vuorokautta ja synnytystä vauhditettiin oksitosiinilla. Olin aika kuollut kun en ollut vesien menon jälkeen nukkunut juurikaan, kivut oli ihan hirveät ja epiduraali tuli enempi kuin tarpeeseen.

Ja synnytyksestä jäi vähän ikävä muisto. Jotenkin levoton ja kauhea härdelli, väsymys ja kipu. Ja lopulta leikkaussali...

 

 

Tokan synnytykseen asennoidun, että kunhan selvittäis suht järjissään, vauva olisi kunnossa ja kipulääkitystä olin valmis ottamaan. No, tyyppi syntyi 1,5h vesien menosta Panadolin voimalla. Mihinkään käyrille en edes muistaakseni ehtinyt. Synnytyksestä jäi tosi hyvät muistot. Synnytysajaksi on kylläkin kirjattu pari tuntia enemmän, sillä satunnaisia supistuksia tuli ennen vesien menoa, mutta mä en edes laskisi niitä kunnon supistuksiksi sillä mä pystyin nukkumaan supistuksien alkaessa sen jälkeen, kun olin Panadolin saanut. (Lasketaankohan luomusynnytykseksi, jos on Panadolin napannut? )

Toista oli sit vesien menon jälkeen, kivut tosiaan tuntui ja supistukset oli tiheitä, mutta avautuminenkin tapahtui nopeasti, joten ei siinä kauheasti ehtinyt edes lääkkeistä haaveilla. Kipu ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut kohtuutonta, kuten ekan synnytyksessä. Jotenkin oli koko ajan olo, että kivun sietää... Nopea, helppo kokemus. Salissakin ehdin olemaan 30min.

 

Jos joskus vielä synnyttäisin, haaveissa olis tuollainen kakkosen kaltainen synnytys sillä erolla, että mies ehtis mukaan kuvioihin jo alkuvaiheeseen. Mutta toivoa saa, sitä vaan ei tiedä millaista se olisi, joten ei auttaisi kuin avoimin mielin edetä tilanteen mukaan. Jos sitä kolmosta ees koskaan tulisi.

[Thingumy]

(Lasketaankohan luomusynnytykseksi, jos on Panadolin napannut? )

 

Kyllä sen varmaan voi aika luomuksi laskea

[Kaisla81]

Oon synnyttänyt kaksi kertaa ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. En silti ilman kivunlievitystä, sillä käytössä on olleet niin selän hieronta, kävely, tanssi, kuuma suihku kuin akupainantakin. Haluan välttää puudutusaineita yms. lääkkeitä monestakin syystä. Ensinnäkään en halua joutua synnyttämään makuuasennossa, piuhoihin kytkettynä, se voisi tuntua todella vaikealta ja tukalalta. Kaksi synnytystäni sujuivat melkoisen nopeasti (6h 20 min ja 1h 45 min), kun pysyttelin pystyasennossa ja kuopuksen ponnistinkin maailmaan jakkaralla istuen.

 

Tottakai synnytyskipu tuntuu, mutta se ei ole mitään vaarallista kipua ja menee ohi, johtaa hyvään lopputulokseen. Viimeinen virhe mitä synnyttäessä kannattaa tehdä on keskittyä pelkäämiseen, ja synnytykseen kannattaa etukäteen valmistautua, vahvistaa itseään henkisesti kohtaamaan se täysin luonnollinen, väliaikainen kipu, joka ei tosiasiassa ole sairaus, eikä tee mitään pahaa.

 

Ensi kesänäkin olisi kiva synnyttää mahdollisimman hyvinvoivana, liikuntakykyisenä ja aktiivisena, joten koetan pitää itseni hyvässä kunnossa mm. kävelyn ja joogan avulla, ja rentouttaa ja rohkaista itseäni myönteisellä ajattelulla ja mielikuvilla, ja tähdätä tälläkin kertaa puudutusaineettomaan synnytykseen. Sen ihanimmat puolet ovat, että menee (lähes aina) joutuisammin ja nopeammin, liikuntakyky säilyy, ei tule avuton petipotilas-olo, supistuksiin pystyy keskittymään paremmin, eikä vauvaankaan kulkeudu ylimääräisiä lääkeaineita.

 

Tällainen kuulostaa kyllä aivan ideaalilta.

Mutta entäs kun ei alakaan aivan luonnollisesti? Minulla piti käynnistää yliaikaisuuden vuoksi ja supistukset alkoi heti aivan täysillä. Lisäksi synnytys kesti vuorokauden, joten toiveet lääkkeettömästä synnytyksestä piti heittää romukoppaan. (ja lääkkeillähän se käynnistettiinkin, joten siinä jo "meni" se luonnollisuus...)

 

muoks. Olin siis ajatellut, että luomuna mennään mahd. pitkään, mutta olin myös ajatellut, että synnytys alkaisi spontaanisti, ei alkanut. Olen silti iloinen, että pystyin synnyttämään alakautta, vaikka sektiolla jo "uhkailtiinkin".

Edited December 18, 2011 by Kaisla81

[tanssija]

^ Vähän sama juttu, ei tosin ihan. Minulla oli nimittäin täysin samantekevää, kestinkö kipua vai en. Ilman lääkitystä (ensin kipupiikki, myöhemmin epiduraali) kohdunsuu ei nimittäin yksinkertaisesti auennut, kun kroppa oli jumissa unenpuutteesta ja kipupiikin kohdalla yli 12 tuntia, epiduraalin kohdalla jo vuorokauden jatkuneista säännöllisistä supistuksista. Ei auttaneet kävelyt, hengittelyt eikä jumppapallot. Suihkussa kivut hävisi melkein kokonaan, mutta edistystä ei tapahtunut sielläkään. Kipupiikin kanssa aukesi ensin pari senttiä parissa tunnissa, sitten junnattiin viitisen tuntia paikoillaan ja epiduraalin kanssa aukesi sitten loppuun. En tiedä, olisiko meistä kumpikaan jäänyt henkiin ilman nykyaikaista lääketiedettä.

 

Edelleenkin olen siis sitä mieltä, että jos haluaa, kannattaa ilman muuta koittaa luomuna niin pitkälle kuin mahdollista. Kannattaa kuitenkin myös varautua henkisesti siihen, ettei se aina onnistu, vaikka kuinka olisi motivaatio kohdillaan.

 

Se voi olla et mulla oli vähän sama vika et kroppa pisti niin pahasti vastaan et kivut oli kovat. Aikoinaan umpisuolileikkauksen jälkeen hoitaja oli ihan paniikissa kun mulla ei alkanut tulla ollenkaan virtsaa katetrin kautta ja ehdotin itse et jospa vatsatanssista hankituilla lantionpohjalihaksilla pistän tiedostamatta vastaan ja hän sanoi ettei se ole mahdollista. No lopulta olin niin kipeä, että tuikattiin kipupiikki selkään ja saman tien kun rentouduin niin alkoi virtsaa tulla Äidille kävi leikkauksen jälkeen sama juttu ja rakko kävi vaarallisen lähellä räjähdystä.

[Guest tikkunekku82]

Jotakuta voi helpottaa tieto, että yleensä avautumisen viimeinen sentti on se tuskallisin, jolloin (viimeistään) usko koko hommasta selviämiseen meinaa mennä. Just silloin voi tulla fiilis että ei selviä, ainakaan ilman lääkkeitä. Tieto siitä, että nyt sitä vikaa senttiä viedään ja pian pääsee ponnistamaan, voi antaa voimia jaksaa vielä vähän aikaa.

 

Mulle jäi edellisestä synnytyksestä (joka siis oli lääkkeetön) niin hyvä fiilis, että olisi kiva kokea synnytys vielä kerran. Voiko synnyttämiseen jäädä koukkuun

 

Tää on niin totta! Rupesi naurattamaan ihan muistella justiin tuota viimestä omaa avautumissenttiäni. Huusin ja anelin, että hei antaisitteko kuitenkin jotain droppia, en taida selvitä tästä sittenkään jne. Kätilö vaan totesi" no can do, hyppääs pian pöydälle ponnistamaan" . Ihan vähän vieläkin hävettää, kuinka menetin itseni siinä ihan kalkkiviivoilla(muistan pelänneeni, et jos tämä kipu nyt jääkin tälle tasolle tunneiksi,kuinka jaksan?Ja sit tuli se epätoivoinen aneluhetki). Mun kokemukset synnytyksistä on kipujen suhteen sellaset, et se avautuminen on se kaikkein kipein ja inhottavin ja kuten nyt tajusin justiin ne 2 viimestä senttiä... Mutta sit kun se ponnistaminen alkaa supparikipu jää pois, tuntuu vaan se hillitön paine ja ponnistamisen tarve on aivan hirmu kova. Ei siis lainkaan samalla tavoin kestämätöntä kipuaaltoa ponnistusvaiheessa. Ainut ns.negatiivinen tuntemus, mikä kumpaakin tenavaa ponnistellessa tuli, oli se loppuvenymiskirvely/polttelukipu. Kysyin kätilöltä että uskallankohan edes ponnistella,jos paikat noin kauheasti repeilee. Enempi pelkäsin silloin vaan enää sitä ja himmailin ponnistamasta. Mut eipä siinä kummallakaan kertaa tullut juur mitään. Esikoista jouduin(kätilön jakkarasta kieltäytymisen johdosta)ponnistamaan kyljellään/puoli-istuen sängystä, kesti 40min mut onneksi vain pikkunirhaumia silloinkin sain. Kuopuksen sain ponnistaa kontallani ja se oli aivan loistava juttu, kesti vain 14min. Poika ihan sujahti syliin, kun ei tarvinnu taistella maan vetovoimaa vastaan vaan sitä hyödyntäen.

Kuopuksen nopea synnytys vähän järkytti, mutta kumpikin synnytyskokemus jätti heti siitä synnytyspediltä suihkuun kävellessä tunteen, et tämä on aivan mahtavaa hommaa. Täytyy vaan toivoa, että kaikki sujuisi hyvin myös seuraavissa mahdollisissa synnytyksissä. Kakkosenkin odotusaikana hieman pelko hiipi,et voiko toisen kerran asiat mennä niin hyvin? Nyt kun odotan kolmatta, pelkoajatuksia on varmaan odotettavissa jälleen synnytyksen osalta, kun tuo kuopuksen syntymä oli kipuhuipusta huolimatta ihan miltei kympin suoritus kaiken osalta. Voiko siis enää kolmatta kertaa mennä hyvin? Niin, ettei minulle tai vauvalle käy mitään takaistua siinä työn tiimellyksessä... Mut tuon murehtimisen on vielä pitkä aika. Ensin pitää selvitä km-pelosta ja alkuraskaudesta kunnialla

[empsukka]

toka syntyi ilman kipulääkkeitä ja on ollut kolmesta kaikkein helpoin, kaksi muuta käynnistettyjä, keskimmäinen lähti omineen käyntiin.

[Yazz]

Esikoinen synty ainoastaan ilokaasun voimin. Kokeiltiin kyllä aquarakkulaa ja yhtä suonen sisäistä, mutta ei auttanut. Puuduttita jne en saanut liian suuren verenvuotoriskin vuoksi...

[Mila3]

Molemmissa sain vain ilokaasua. Olisin todellakin halunnut enemmän. Varsinkin toisen synnytyksen jälkeen olin aika hysteerinen koko päivän ja itkin aina kun synnytys ja varsinkin oma "paniikki" siinä tilanteessa palasivat mieleen. Jos uskallan joskus vielä synnyttää, joudun mennä pelkopolin kautta ja haluan saada isot punaiset merkinnät siitä, että annetaan ajoissa se epiduraali, kiitos.

[Esikko]

Toista lastani synnyttäessä en saanut mitään kivunlievitystä... tyttö syntyi heti sairaalaan päästyäni ja oikeasti kipeitä supistuksia oli varmaan alle kymmenen. Ensimmäinen olikin ihan eri tyyppinen tapaus...

[Annimarika]

Kävin lapsimessuille bebesin luennolla "miten selviytyä synnytyksestä". Onko teillä kokemusta siellä kuulemastani asiasta, että luomuna syntyneet vauvat voivat/nukkuvat paremmin/ovat tyytyväisempiä kuin ne, jotka ovat ottaneet synnytyksessä epiduraalin tms. puudutteen? Ns. epsiduraalivauvat kuulemma kärsivät mm. päänsärystä, vatsavaivoista ja keuhkovaivoista (yskivät ja aivastelevat paljon) jonka vuoksi itkeskelevät paljon ja ovat huonoja nukkujia.. Mahtaako tämä pitää paikkansa?

[höpöli]

^ Mun veljen lapset ovat kaikki syntyneet keisarinleikkauksella, eli puudutusta on ollut. Kaksi ekaa jopa niin, että on ollut epiduraali ennen kuin ollaan päätetty sektiosta. Kaikki heidän 3 lastaan ovat nukkuneet todella hyvin, eli paremmin kuin muut tuntemani vauvat. Oli siis tavallista, että nukkuivat yöllä 6 tuntia putkeen tai jopa enemmän. Vauvat ovat myös olleet todella tyytyväisiä muutenkin.

Meidän lapset ovat syntyneet niin, että olen saanut puudutuksen molemmista ihan synnytyksen loppuvaiheessa (eli vaikuttanut paljon vähemmän aikaa kuin kälylläni). Meidän esikoinen oli haastava tapaus, mutta toinen nukkui todella hyvin pienenä ja oli muutenkin hyvin tyytyväinen vauva.

Mä en jotenkin osaa uskoa, että näillä asioilla olisi hirveästi yhteyttä. En ole ainakaan lukenut ainoatakaan tutkimusta aiheesta...

[Ensimmäinen]

Joo ainakaan meidän tapauksessa ei luomusynnytyksellä ja hyvillä unenlahjoilla ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Tyyppi ei todellakaan ensimmäisen vuoden aikana nukkunut juuri koskaan yli 4 tuntia putkeen ja se neljäkin tuntia oli jo saavutus, josta "nautittiin".

 

Tietenkään en voi puhua kuin omasta kokemuksesta, mutta J A W:n kysymykseen vastaten (eli miten saa psyykattua itsensä vaikka aina kaikki ei psyykkauksesta huolimatta mene kuten haluaisi), että mulla varmasti tärkein juttu oli ottaa ihan tosissaan aina yksi supistus kerrallaan, kaikki huomio siihen, hengitykseen ja lantion liikuttamiseen/rentouttamiseen. Amme oli avautumisvaiheessa ihan parasta, kun siinä pystyi liikuttelemaan ja rentouttamaan itseään niin paljon paremmin kuin kuivalla maalla. Huomasin, että jokainen kerta, kun aloin hetkeksikään ajatella, että kauan tämä vielä jatkuu ja kuinka kovaa kipua on vielä tulossa, niin pelko, paniikki ja kipu alkoivat tulla esiin. Sitten kun taas vaan keskittyi hengittämiseen ja sen hetken supistukseen, niin pelko ja sietämätön kipu hävisivät. Kipeää silti teki, tottakai. Mikään ei koskaan ole sattunut niin paljoa, mutta siitä huolimatta sen voisi sanoa olevan erilaista kipua.

 

Nyt kun mietin yli vuoden takaista urakkaa, niin lämmin tunne valtaa minut. Siinä todella oli jotain hyvin alkukantaista ja maagista, en halunnut lääkkeiden, edes ilokaasun, sekoittavan rytmiäni ja päätäni.

 

Olin etukäteen toivonut, että selviäisin luomusti, mutta samalla olin myös varautunut siihen, että mitä vain saattaa käydä ja sitten mennään sen tilanteen vaatimalla tavalla, tarkoitti se mitä vain. Ilokseni mitään lääkkeellisiä apuja ei tarvittu, mutta se oli se yksi ainutkertainen synnytys, kuten kaikki synnytykset ovat. En vertaa sitä kehenkään muuhun, enkä todellakaan oleta tai luule, että mahdollisen seuraavan kanssa kaikki menisi yhtä mieluisasti tai että kyllä nyt kaikkien pitäisi voida "suoriutua" samalla tavalla. Mutta jos tästä kokemuksestani on jollekin hyötyä, niin olen iloinen. Pitkät uloshengitykset, rentoutus ja jokaisen supistuksen kerrallaan ottaminen vailla ajatuksia tulevasta. Siinä oli mun synnytyksen tärkeimmät pilarit.

[J A W]

Kävin lapsimessuille bebesin luennolla "miten selviytyä synnytyksestä". Onko teillä kokemusta siellä kuulemastani asiasta, että luomuna syntyneet vauvat voivat/nukkuvat paremmin/ovat tyytyväisempiä kuin ne, jotka ovat ottaneet synnytyksessä epiduraalin tms. puudutteen? Ns. epsiduraalivauvat kuulemma kärsivät mm. päänsärystä, vatsavaivoista ja keuhkovaivoista (yskivät ja aivastelevat paljon) jonka vuoksi itkeskelevät paljon ja ovat huonoja nukkujia.. Mahtaako tämä pitää paikkansa?

Tein pikaisen haun tieteellisiin tietokantoihin, löysin

- yhden tutkimuksen itkuisuuden ja puudutusten vaikutuksesta, mutta se oli tehty vain välittömästi syntymän jälkeen (havaittiin marginaalinen yhteys)

- yhden tutkimuksen jossa abstraktin mukaan (en näe tähän koko juttua) ei havaittu objektiivisesti kartoitettuna eroa 1 kk iässä, mutta ilman puudutteita synnyttäneet äidit kokivat vauvan hoitamisen helpompana.

 

Mitään tutkimusta pitemmän tähtäimen yöunien / tyytyväisyyden ja puudutteiden yhteydestä en löytänyt.

 

Spekuloisin, että tuossa jälkimmäisessä tutkimuksessa on kyse ehkä enemmän siitä, että äiti jolla on halu synnyttää luomuna on asenteiltaan sellainen, että ei joko koe vauvanhoitoa yhtä hankalana tai ei kerro sitä, kuin todellisesta erosta.

 

Epätieteellisesti omassa lähipiirissä äkkiä kyseltäynä yhteyttä ei vaikuttaisi olevan.

 

Mä en ole kauhean innostunut itse tuosta bebesinfosta. Siellä tuntuu olevan sellainen meininki, että on etukäteen päätetty mikä on hyväksi, ja sitten tutkimuksesta valikoituu raportoitavaksi vain se ja vain sillä tavalla mikä tukee omaa näkemystä. Hyvin paljon tietynlaiseen luomuhippihenkisyyteen painostavana olen myös heidän informaationsa kokenut, vaikka joukossa on ihan asiaakin. Ja tietty kun valistaja on kaupallinen taho, joka samalla haluaa myydä jotain - esimerkiksi synnytysvalmennusta 400 euroa - herää aina epäily siitä kuinkahan puolueettomia he nyt pystyvät kuitenkaan olemaan vaikka vilpittömästi yrittävät.

 

Kandee myös huomata, että Suomessa synnytyksestä pääsääntöisesti kyllä selviydytään. Äitien kuolemat on erittäin harvinaisia ja vauvojenkin hyvinvointi maailman huippuluokkaa, ja silloin kun jotain oikeasti menee pieleen, ne on sen luokan asioita, että se ei ole siitä kiinni, onko äiti muistanut hengittää oikein ponnistusten aikana tai kuunnellut oikeanlaista jooga-CD:tä. En tarkoita, etteikö synnytykseen kannata henkisesti valmistautua, mutta jos ei odota, että homman pitää mennä tietyllä tavalla, se kyllä sujuu tavalla tai toisella. Joskus enemmällä ja joskus vähemmällä tuskalla, mutta harva lapsi on syntymättä jäänyt kuitenkaan. Ylipäätään en tykkää semmosen asenteen lietsomisesta, että äiti voi synnytyksessä jotenkin "epäonnistua" tai "olla selviytymättä", jota toi luennon otsikkokin musta jo on.

Edited May 1, 2012 by J A W

[Guest RGB]

^Mä niiin komppan JAWia tässä(kin) asiassa. Hyvin kirjoitettu! On myös vähintään kyseenalaista että asiantuntijan kaapuun verhoutuneena käydään esittämässä moisia mielipiteitä jonkinlaisena tieteellisenä totuutena, vaikka kyseessä ovatkin vain messut joilla puhujia ei mitenkään valita esim. tieteellisten ansioiden perusteella, vaan periaatteessa kuka tahansa voi puhua siellä julkisesti mitä tahansa. Tuskinpa kaikki kuulijat muistavat tai osaavat pitää sellaisen terveen kriittisen suhtautumisen siellä sanottuun.

[mOmma]

Ja NIIN komppaan JAW:a ja johannem:a

 

Itse kovasti haluaisin tämän toisen synnyttää ilman puudutusta koska a) edellinen oli nopea 7 h, b.) eteni vielä nopeammin puudutuksen jälkeen, c) selkä oli mahdottoman kipeä noin 2 kk ajan siitä pistoskohdasta ja haluaisin olla toimintakykyinen hoitamaan kahta lasta synnytyksen jälkeen.

 

MIehelle kun asian ilmaisin niin vastaus oli vaan että kyllä sä sen puudutuksen otat. Kiitti vaan tuesta

Edited May 2, 2012 by mOmma

[tiitiainen]

Täytyy sanoa, että kunnioitan naista joka voi synnyttää ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Itse en voisi. Ajattelin ennen synnytystä että voisin kyllä kokeilla, mutta pari yötä valvoneena ja melkein kauhuissani tuntemistani kivuista (tämä 'kauhu' varmaan johtui yliväsymyksestäkin) otin kyllä kohdunkaulapuudutteen ja epiduraalinkin sitten vaikka pelkään neuloja aivan hulluna. Se neula vaan oli siinä vaiheessa enää pienempi paha. Onneksi sain näiden lääkkeiden avulla nukkua sitten pari tuntia, koska en olisi varmasti jaksanut muuten synnyttää.

 

Meidän ei-luomuna syntynyt poju on kyllä hyvä nukkumaan, ei siinä mitään.

[Guest Kyllikki-Kaarina]

*

Edited February 17, 2013 by Kyllikki-Kaarina

[Maustekahvi]

^ Huhhuh, aika rakentava asenne henkilökunnalla. OT:ksi menee, mutta onneksi kaikkialla täällä periferiassakaan ei ole ihan noin, noh niin, neuvostoliittolaista. Keski-Suomen Keskussairaalassa siis synnytin, ja kuten olen muuallakin kertonut, olin todella tyytyväinen. Vaikka siis sain lopulta koko koktailin lääkkeitä, en tuntenut oloani vuodepotilaaksi eikä mihinkään painostettu, vaan kaikesta sovittiin yhdessä kätilöiden kanssa. (Vessaan en enää epiduraalin, lapsen päähän laitetun anturin ym. kanssa päässyt, kun olisi ollut jääkaappipakastimen verran laitteistoa perässä, mutten onneksi joutunut allenikaan laskemaan, vaan kätilö haki sellaisen ihme saavipöntön siihen sängyn viereen.)

[talvi]

Mulla on kokemus lääkitystä (epiduraali) ja lääkkeettömästä synnytyksestä. Lääkkeetön oli kaikin puolin parempi kokemus, tosin johtui siitäkin että synnytys oli varsin nopea. Kivut kestivät vähemmän aikaa kuin lääkityssä synnytyksessä. Lisäksi synnytyksen jälkeinen olo oli aivan toinen lääkkeettömän synnytyksen jälkeen, olin ns. elämäni kunnnossa. Jos vielä synnyttäisin, pyrkisin lääkkeettömyyteen, mutta onneksi ei enää taida olla tarvetta...

[pepita]

Mulla on kokemusta kahdesta synnytyksestä ja kivunlievityksenä ovat olleet lämmin suihku ja viime metreillä ilokaasu. Lanteen pyörittely ja nojailu suppareiden aikaan auttoi. Toivoin kummallakin kerralla mahd. luomua synnytystä (sen takia, koska pelkään kuollakseni neuloja), mutta koko aika valmiina siihen, että mennään tilanteen vaatimalla tavalla. Synnytykset ovat olleet rauhallisia ja lempeitä tapahtumia. Totta vieköön se sattui, mutta kyllä siitä selvisi ja palautuminen oli nopeaa. Osansa oli myös rennoilla ja mukavilla kätilöillä, jotka kuunteli.

Nyt sitten odotan kolmatta, ja toivon hartaasti, että synnytys menisi yhtä hyvin kuin aiemmat. Voiko käydä niin hyvä "tuuri", että kaikki sujuisi nytkin hienosti....

 

Meidän kenttäkokemuksen mukaan ei ainakaan pidä paikkansa, että puuduttamattomat synnytykset johtais hyvin nukkuviin vauvoihin. Nukkuvat mokomat vieläkin huonosti..

[höpöli]

Nyt, kun kolmas syntyi ilman puudutuksia, voin sanoa, että meidän perheessä ei päde se, että ilman puudutuksia syntyneet nukkuvat paremmin. Meillä ainakin tää kolmas nukkuu todella huonosti ainakin öisin...

Tällä kertaa kaikki meni kuten olin toivonutkin, eli ei piikkejä, ei tippaa, eli ei puudutuksia. Olin itse synnytyksen jälkeen paremmassa kunnossa kuin edellisillä kerroilla, eli siihen ainakin puudutus vaikuttaa.

[J A W]

Voiko olla niin, että teillä joilla on kokemus, että lääkkeetön synnytys on ollut vähemmän kivulias tai olette toipuneet nopeammin, syy-seuraus-suhde olisikin niin päin, että "helpossa" synnytyksessä ei tarvita lääkkeitä, eikä niin että lääkkeellisyys jotenkin tekisi hommasta hankalampaa? Eli sinänsä lääkkeettömyyteen asiakseen pyrkimällä ei loppujen lopuksi voisi kauheasti vaikuttaa siihen miten menee?

[Guest Ritu]

^Noin minäkin olen aina ajatellut, ja siksi en tunnusta mitään ideologiaa lääkkeiden puolesta tai niitä vastaan.

[Nat]

nimen omaan juurikin noin kuten tuossa yllä on mietitty. Eli varsin yleistä on se, että synnyttäjän kova kivuliaisuus (ja kipulääkityksen tarve) johtuukin siitä että jossain on häikkää. Esim. tarjontavirheet tai epäsuhta saa aikaa kovat kivut. Tarjontavirhe tulee itselle aina mieleen jos äiti kovin kovin kivulias ja tuskainen on, toinen vaihtoehto sitten on se, että synnytys on yhtäkkiä lähtenyt menemään junan tavin eteenpäin. Nuo taitaa olla ne kaksi yleisintä kovan kivun syytä.

 

Itse siis työkseni tuon kivun kanssa ihmisiä synnärillä auttelen ja usein pyydänkin kätilöä tarkistamaan kohdunsuun tilanteen jos äiti tuntuu olevan aivan hirveän tuskissaan. Samoin tuota tarjontaa tulee udeltua. Ja se mikä oma kokemus on, on se, että kovin kovin kipeä äiti tuntuu tavallista useammin tulemaan myös sektiopöydälle ja taustalta paljastuu hyvin usein tuo virheellinen tarjonta.

 

Itselläni pojan synnytyksessä tunnuin mielestäni hyvin pärjäävän ilokaasulla. Supistukset tulivat saliin päästessä noin parin minuutin välein ja vieläkin tiuhemmin. Kalvot puhkottiin kätilön päätöksellä ja yllätyslöydös tuossa kohtaa oli se, että olin jo 8cm auki. Tuossa kohtaa edistystä oli tapahtunut tunti aikaisemmin tehtyyn tutkimukseen hurjat 5 cm. Hämmentävää on se, että tässä kohtaa kun mieheni ei enää kestänyt kipuani katsella päädyttiin pyytämään puudutusta ja "ensarina" (mikä nyt ihan täsmällisesti ei pitänyt paikkansa) sain epiduraalin. Spinaali olisi ehkä olut oikeampi vaihtoehto, mutta tuosta olen enemmän kuin tyytyväinen kuitenkin. Kävi nimittäin nin, ettei kohtuni lopulta enää kestänyt alle minuutin välein tulevia supistuksi vaan supistui jäi varsin pian kokonaan päälle. Kiitos epiduralin, tunsin tuon helvetillisen kivun onneksi vain jatkuvana paineen tunteena. Vauva ei kestänyt muserrusta yhtä hyvin, vaan sykkeet menivät käytännössä olemattomiin ja hätäsektio kutsui täysin auki tilanteessa.

 

Jos joskus vielä synnyttämään pääsen nin voin hyvin kuvitella pärjääväni ilman puudutteitakin. Kalvoja en vain anna kyllä puhkoa. Mutta jos kipu tuntuu sietämättömältä niin sitten pyydän lievitystä. niin yksinkertaista se on. Jääräpäisesti en lähde synnyttämään jollain tietyllä tavalla vaan otan vastaan sen mitä annetaan ja toivon kaiken menevän hyvin. Tosiasia vain nyt on se, että synnytys on tapahtuma jota ei tarkkaan voi suunnitella. Se alkaa kun alkaa, ja menee niin kuin menee. Lopputuloksestakaan ei varma voi olla, on vain toivottava parasta ja annettava kaikkensa. JA jos voimat tuntuvat loppuvan, on joustettava.

 

Nimim. äiti jota ei koskaan missään tilanteessa pitänyt sektoida.....

[Salia]

^ Onko lapsivesien päästäminen ja kalvojen puhkaisu sama asia? Vai onko kalvojen puhkaisu se irrottelu kohdun suulla (englanniksi sweeping membranes)? Olen sekaisin näiden termien kanssa kun esikoinen syntyi Englannissa ja kakkonen nyt Suomessa. Synnytin esikoisen altaaseen, ja vesi ja hermopisteiden painelu oli kivunlievityksenä. Ainoa tosi tuskainen puolituntinen oli se siirtymävaihe kun kätilö oli päästänyt lapsevedet. Supistukset tuli ihan peräperää ja ponnistusvaihe alkoi pian sen jälkeen.

 

Kivunhallinan pahin heikennin mulla oli ehdottomasti oma 'paniikki'. Muutos supistuksissa vesien päästämisen jälkeen oli niin nopea että en oikein ehtinyt siihen mukaan. Ajattelin että en kestä en kestä, vieläkö ehtis saada epiduraalin ym. Sain hengityksen taas jotenkin haltuun kun keskityin ajattelemaan että siirtymävaihe kestää max puol tuntia, kohta pääsen ponnistamaan. Ponnistusvaihe jäi positiivisena mieleen, olin altaassa omissa maailmoissani, en kuunnellut kenenkään ohjeita vaan päätin että nyt tämä lapsi tulee.