Galentin

Virtsatietulehdus

45 posts in this topic

Kaipailen oikeastaan kohtalotovereita. Pojalla on nyt ikää neljä kuukautta ja vaikuttaa siltä, että tulossa on jo toinen virtsatietulehdus. Ensimmäisen kerran sairastui kahden kuukauden ikäisenä, pääsiäisenä nousi kova kuume ja lapsi oli väsähtänyt ja kirkui käsiteltäessä. Myöhemmin luin, että noin pienellä kova kuume ilman muita oireita (siis esim. nuha tai korvien aristus) on syy epäillä juuri virtsatietulehdusta. Veimme pojan sairaalaan päivystykseen ja sieltä jäätiinkin sitten osastolle viideksi päiväksi. Munuaisaltaan tulehdus oli diagnoosi, onneksi parissa päivässä jo vauvan olo koheni ja antibiootit tehosivat. Ensin söi kymmenen päivän kuurin ja vielä viikkokausia estolääkitystä, kunnes sitten tehtiin varjoainekuvaus, millä poissuljettiin rakenneviat. Mitään rakenteellista ei löytynyt, mutta nyt vaiva näyttää uusineen. Eilen huomasin vähän verta virtsassa ja tänään virtsanäyte vahvisti arveluni. Huomenna mennään viemään uusi näyte. Nyt illalla on taas ollut kova huuto, taitaa raukkaa koskea. :( Kuumetta ei ole, mutta huoli on tietysti taas kova.

 

Onko muilla ollut virtsatietulehduskierrettä ja millä siitä pääsi eroon? Tätini on aikoinaan (lapsena siis) kuulemma sairastanut vuosikausia vähän väliä tulehduksia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tytöllä epäiltiin ensimmäisen kerran viikon ikäisenä virtsatietulehdusta. Lääkärit ei osanneet jostain syystä sanoa onko tulehdus todella vai eikö. Annettiin sitten rankka viikon kestävä suonensisäinen lääkitys... Nyt 7 viikon ikäisenä epäillään toista virtsatietulehdusta. Tuntuu aika rankalta jo pelkkä epäily, saati sitten tieto siitä että pitäisi taas aloittaa uusi rankka lääkitys. Ekalla kerralla ei ollut mitään oireita, ei kuumetta eikä muutakaan. Vauvalla vain oli pieni verilaikku vaipassa, joka sitten osoittautui "normaaleiksi kuukautisiksi" (äidinmaito aiheuttaa). Siitä ne tutkimukset kuitenkin lähti... Tällä kertaa ei ole edes vertakaan, josta voisi alkaa epäillä vaan mentiin lääkäriin "ummetuksen" takia ja alettiin taas tutkia kaikkea mahdollista.

 

Galentin, millainen lääkitys teillä oli? Suonensisäisesti vai suun kautta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ekalla kerralla sai suonensisäistä antibioottia koko sairaalareissun eli viisi päivää (kolme kertaa päivässä). Pojalla oli kanyyli ensin jalassa ja sitten päässä. Kotona antibioottikuuri sitten jatkui suun kautta. Toisella kerralla laitettiin taas kanyyli päähän ja sai ekan kerran antibioottia sairaalassa ja sitten hoitaja kävi kerran päivässä kotona antamassa antibiootin kanyylista kolmen päivän ajan. Antibiootti laitettiin sellaisella laitteella, joka painoi ruiskua hitaasti niin, että lääkkeen antaminen kesti puoli tuntia. Sitten jatkettiin vielä viikko suun kautta.

 

Tällä viikolla pitäisi vielä saada kontrollinäyte virtsasta. Tällä toisella kerralla siis pääsimme sairaalassa suoraan osastolle, mutta ei tarvinnut onneksi jäädä kun ei ollut kuumetta ja poika oli aika normaali. Tuo kotisairaalapalvelu oli kyllä loistava. Toivottavasti nyt ei ole kontrollinäytteessä mitään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän poika sairasti juuri ensimmäisen virtsatietulehduksensa, ikää hänellä 4,5kk. Vietettiin sairaalassa 4vrk, jossa annettiin antibiootti päähän kiinnitetyn kanyylin kautta. Pojalle laitettiin myös nestetippa, sillä hänellä oli korkea kuume, eikä suostunut juomaan tarpeeksi. Jorvissa tehtiin samantien ultra virtsateistä ja munuaisista poissulkemaan elimellinen vika, eikä mitään löytynytkään. Luin, että usein virtsatieinfektio uusii, kun sen on kerran saanut :( .

Share this post


Link to post
Share on other sites

Citronella, kurja juttu, että teillekin osui tämä vaiva. :( Tosiaan uusii aika helposti, omalla pojalla ei onneksi mennyt toisella kerralla ihan niin pahaksi. Kontrollinäytekin oli puhdas eli lääkkeet tehosivat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tyttö sairasti reilu 3kk ikäisenä virtsarakontulehduksen. Tämä todettiin kahdella pussivirtsalla ja hoidettiin 10 pvän antibioottikuurilla kotona.

Oireina oli monta tuntia kestänyt kipuitku, jonka jälkeen menimme päivystykseen. Tyttö ei pissannut 12h ja seuraavan vuorokauden aikana pissasi todella vähän. Kuumetta ei kuitenkaan ollut. Antibioottikuuri tehosi ja jälkinäyte oli puhdas.

 

Tehdäänkö nuo rakennetutkimukset kaikille?

Meidän neidiltä ei tarkistettu rakenteita. Kukaan ei edes maininnut asiasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Piipa, minusta tuntuu, että rakennetutkimukseen tehdään ainakin kaikille poikavauvoille. Pojilla taitaa useammin olla kyse rakenneviasta, esim. takaisinvirtauksesta. Pojillahan virtsistä taitaa esiintyä lähinnä ihan pienenä, aikuisilla miehillä tosi harvinainen. Naisilla taas on ihan yleinen vaiva, eli kai sitten oletetaan pikkutytöilläkin johtuvan lähinnä normaalista rakenteesta eli lyhyestä virtaputkesta. Silti tuntuu kummalta, ettei edes epäillä rakennevikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Galentin! Tuo on kyllä totta, että tytöille tulee helpommin tulehduksia.

Itse en tosiaan osannut kysyä asiasta, kun täältä vasta luin ja ihmettelin :blink:

Jos tulehdus uusii, niin sitten vaadin tutkimuksen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitoksia Galentin linkeista, taalta loytyi hyvaa tietoa virtsiksesta. Meidan pojalla todettiin virtsis 7kk:n iassa, kun nousi korkee kuume ilman muita oireita. Viiden paivan antibioottikuuri annettiin kotona. Me asutaan Englannissa, joten nahtavaksi jaa, kuinka taalla tehdaan jatkotutkimuksia. Mieli kylla helpottuisi, jos edes tekisivat ton ultran varmuuden vuoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Luin, että usein virtsatieinfektio uusii, kun sen on kerran saanut :( .

 

Meillä on vissiin ollut hyvä tuuri, kun poika on nyt 2-vuotias ja tuo tulehdus jäi ainoaksi :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitää sen verran päivittää kuulumisia, että poika on nyt 2-vuotias eikä virtsis ole enää uusinut. Kerran oli jo epäily kun nousi korkea kuume, mutta kyse oli ilmeisesti vauvarokosta koska virtsanäytteet olivat puhtaita yms. Todennäköisyys, että näin isolla pojalla enää tuleekaan, on onneksi pieni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on kanssa ollut virtsis, huomattiin kun poika oli 3vkoa. Poika ei ollut kuumeinen eikä mitenkään kivulias, söi hyvin ja nukkui hyvin. Me hakeuduttiin päivystykseen siksi, että pojan vasen käsi meni täysin veltoksi. Lukuisten tutkimusten jälkeen paljastui virtsis (takaisinvirtaus, vielä ei tiedetä onko munuaisissa laajemminkin vikaa), joka oli levinnyt veren kautta käteen aiheuttaen luutulehduksen, mikä ikäänkuin halvaannuttaa käden. Jouduttiin olemaan sairaalassa kuukausi, päässä (ja kädessä ja jalassa) oli kanyyli, josta meni supervahvaa antibioottia suoraan suoneen. Meillä tilanteen hankalaksi teki nimenomaan tuo veren kautta käteen levinnyt tulehdus.

 

Viime viikolla pääsimme kotiin, vauva syö edelleen kahta antibioottia; toinen käteen ja toinen virtsiksen estämiseksi. Jahka käsi saadaan kuntoon, voidaan alkaa tutkia munuaisia varjoainekuvauksella. Tämän kokemuksen jälkeen en kyllä suhtaudu virtsikseen enää mitenkään vähättelevänä tautina...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tytöllä todettiin 5,5 kuukauden iässä kuumeinen virtsatietulehdus. Oltiin yksi yö sairaalassa ja tyttö sai antibioottia suoraan suoneen, kanyyli oli päässä. Tämän jälkeen päästiin kotisairaalaan ja hoitaja kävi kolmesti päivässä kolmen vuorokauden ajan antamassa lääkkeen. Estolääkitys saatiin.

 

Kaikille, joilla on alle puolivuotiaana ollut kuumeinen tulehdus, pitäisi tehdä munuaisten varjoainekuvaus refluksin eli siis takaisinvirtauksen takia! Näin ainakin TAYSissa mulle sanottiin.

 

Meidän tytöltä löytyi toisesta munuaisesta takaisinvirtaus, joten estolääkitystä jatketaan edelleen, ainakin siihen asti, että noin 1,5 vuoden iässä tehdään munuaisten isotooppikuvaus. Estolääkitys on kyllä pitänyt tulehdukset pois, eikä muutenkaan ole juurikaan sairastettu, vaikka toki jatkuva antibiootin syöminen on elimistölle kova juttu.

 

Refluksi on onneksi sellainen, että suurimmalla osalla se häviää kasvaessa eli mitään kirurgisia toimenpiteitä tarvitaan enää erittäin harvoin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

It's happening all over again. Ihan kuin lapsissamme olisi joku tyyppivika. Kuopus sairastui melkein tarkalleen saman ikäisenä kuin esikoinen, munuaisaltaan tulehdus alkoi oireilla ristiäispäivänä viime sunnuntaina. Kolme yötä olin sairaalassa tytön kanssa, ihan samat kuviot kuin pojankin kanssa. Samat kuumelukemat, samat tutkimukset, samat lääkkeet. Nyt ollaan kotona ja antibioottilääkitys jatkuu suun kautta, sairaalassa sai kanyylin kautta suoraan suoneen. Pojalta ei löydetty rakennevikaa, nyt odotellaan tutkimuksia että onko tytöllä. Toivottavasti ei, taitaa olla ihan vain uskomattoman huonoa tuuria.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me kotiuduimme juuri viikon mittaiselta sairaala jaksolta. Diagnoosina oli virtsatietulehdus. Yöllä mentiin sairaalaan ja parin tunnin sisään oli jo kanyyli päässä ja tiputuksessa. Samana yönä aloitettiin heti antibiootit, kahden eri lääkkeen voimin. Toinen meni 3x vuorokaudessa ja toinen kerran vuorokaudessa. Kerran annettava tippu tunnin ajan ja muut hoitaja laitto menemään itse.

 

Meilleki lääkäri kerto että näin pienillä kun kuume nousee niin melko usein on syynä virtsis. Ja jos on käsittely arka. Siis jos ei muita oireita ole. Me ei osattu ees epäillä pojalla kuumetta kun ei valittanut oloaan lainkaan. Jotenkin päätin kuitenkin mitata kuumeen kun oli niin lämpöinen. Kainalosta mitattuna 38,4 astetta. Ei oltu automaattisesti lähdössä viemään lääkäriin mutta muutaman minuutin päästä oksensi parikin kertaa kunnon kaarella. Itse menin ihan paniikkiin ja olin jo ambulanssia soittamassa. Mentiin kuitenkin ihan omalla autolla. Matkalla soitin päivystykseen että pääseeko poika vielä lasten päivystykseen vaikka on juuri sinä päivänä täyttänyt 3kk. Vastaaja meinasi että mennä kotiin ja laittaa supon girl_mad.gif Sanoin että ehkä kuitenkin tuon näytille!!! Meinasi että jos vältämättä halutaan tulla niin yhteispäivystykseen. Murrr!!! Käytiin jonottaan puoli tuntia lääkärille joka ei osannu tehdä pojalle mitään ja laitto lähetteen lasten polille... mihin oltas voitu mennä alunperinkin! Eniten kyrsii ku OYS:n nuo päivystykset on maantieteellisesti toinen toisella puolella tietä, joten rampattiin sitä väliä siinä turhaan kun eivät voineet kerralla päästää sinne lasten polille missä hoito ois voinu alkaa melkeinpä heti.

 

Parin päivän päästä ultrattiin munuaiset eikä onneksi löytyny mitään rakenteellista vikaa mikä saattais altistaa tai edesauttaa tuota tulehtumista. Meillä syyksi selvisi bakteeriviljelyn tuloksena e coli. Lääkäri sano että huono tuuri oli käyny, koska ei mitenkään kaikkia bakteereja ja kakkoja saa pestyä ja niitä voi huonolla tuurilla päästä virtsaputken suulle. Toivon vaan niin ettei enää uusi!!

Edited by johku_

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilla epailtiin hidasta painonnousu virtsiksen aiheuttamaksi. Onneksi pissa oli puhdas, mutta siis voisi oireilla niinkin. :girl_sad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liittyykö poikien virtsatietulehdukseen turvonnut, punoittava pippeli? Meidän pojalla oli pariviikkoa sitten korkea, selittämätön kuume, jota ei kylläkään th:n mielestä ollut syytä sen enempää tutkia. Lisäksi on ollut selittämättömiä itkukohtauksia ja ruokahalu ei ole aivan ennallaan ollut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täytyy tulla päivittämään tilannetta. Tytöltä(kään) ei löytynyt rakennevikaa eikä virtsatietulehduksia ole ollut. Uskomattoman huonoa tuuria siis vain, mutta mieluummin huono tuuri kuin rakennevika.

 

Varjoainekuvauksessa tosin selvisi, että neidillä on mahdottoman suuri rakko ja virtsaputken suu piilossa. Ensin eivät meinanneet löytää oikeaa reikää ja sitten eivät meinanneet uskoa, miten paljon sitä varjoainetta voi mahtua pienen ihmisen rakkoon. Selittääpä ainakin sen, miksi voi olla pitkiä aikoja pissimättä ja sitten tulee kerralla vaippa täyteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehkä mäkin päivitän meidän tilannetta tänne...

 

Meillä siis kuopuksella on takaisinvirtaus, joka löydettiin puolivuotiaana virtsatietulehduksen yhteydessä. Munuaisiin on tehty isotooppikuvaus viime syksynä, jossa todettiin, ettei rakenteellista vikaa tai jälkiä tulehduksista ole. Ei siis mitään vakavaa :) Estolääkitystä on nyt annettu koko ajan ja parin viikon päästä on ultra, jossa taas tsekataan tilanne. Pitäisi kuulemma oppia nopeasti kuivaksi, niin voisi tuon lääkityksen jättää pois. Yhtään tulehdusta ei muuten ole ollut tuon ekan jälkeen ja kaiken kaikkiaan tyttö on ollut hyvin terve :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on nyt menossa ensimmäinen pissatulehdus, tytöllä ikää 2v. 1kk.

Suun kautta menee antibioottilääkitys aamuin illoin 5 päivän ajan.

 

Kuumetta ei noussut, mutta pissa haiskahti, alamasu oli todella arka ja pissaaminen oli yhtä itkun sekaista huutoa.

Näytteet otettiin tyynyillä kotona ja se oli tosi helppo juttu, vaikka aluksi vähän arvelutti alkaa kotona ottamaan näytteitä.

 

Nyt on toinen lääkityspäivä ja on alkanut helpottamaan. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hip hei, taas tulin tänne. Epäilen että esikoisella on elämänsä kolmas virtsatietulehdus. Poika on nyt jo 4-vuotias eli aika erilainen tapaus kuin viimeksi sairastaessaan.

 

Jonkin aikaa jo pojalla on ollut vaikeuksia ehtiä vessaan, ihan yllättäen lirahtanut pissit. Yleensä pystyy olemaan virtsaamatta hämmentävän pitkiä aikoja, mutta tänään on käynyt pissillä noin kerran tunnissa ja kaksi kertaa on tullut housuihin. Kipua ei kuulemma ole, mutta muut oireet viittaisivat virtsatietulehdukseen. Onko muilla kokemuksia tämän ikäisen oireilusta? Huomenna on soiteltava terveyskeskukseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onneksi tallainenkin ketju loytyi silla aihe minulle taysin vieras, etenkin ihan pienilla vauvoilla.

 

Meilla pikkuneidilla loydettiin pissasta kolibakteeri kun alettiin selvitella keltaisuuden syyta 4 vkon ikaisena - tulokset saatuamme kaytiin jattamassa uusi nayte ja aloitettiin antibiootit ja nyt sitten uudestakin naytteesta popo loytyi ja odotellaan kutsua Taysiin. Mitaan oireita ei ole ollut paitsi jos tuo keltaisuus sitten liittyisi siihen kuten jostain nettilahteesta luin? Kuumetta ei ole, pissa ei haiskahda miltaan eika pissaaminen tunnu sattuvan kun niin tyytyvaisena hoitopoydalla makoillessa lorottelee. Keltaisuudessa saattaa kuulemma olla kyse vain aidinmaitokeltaisuudesta jolloin taa virtsis olisi ollut vahan kuin sivuloydos kun on oireeton.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meiän poika sairasti VTI:n vajaan 3kk:n ikäisenä. Hajusta huomasin ja saatiin lähete labraan ja colihan siellä kasvoi. Tk-lääkärit ei halunnu antaa kuuria kun ei muita oireita(poika oli kyllä ripuloinut muutaman päivän, mikä on oire VTI:stä),pari päivää myöhemmin kuitenkin nousi kuume ja mentiin yksityiselle,josta suoraan sairaalaan. Siellä sitten 3vrk suonensisäisesti antibioottia (hoidettiin munuaisaltaan tulehduksena) ja viikko suun kautta vielä kotona. Tämän jälkeen ei olla tk:ta käytetty pojan kanssa ja kun nyt on vakuutuskin... Et tästä vaan vinkkinä muille että vaatikaa lääkitys heti,harvoin se bakteeri sieltä itsellään mihinkään häviää!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now