Guest Noose

Liikunta synnyksen jälkeen

35 posts in this topic

Minäkin jo haaveilen liikunnasta synnytyksen jälkeen, vaikka vieläkin pystyn käymään hyvin koiran kanssa "lenkillä" vaikka melko taapertamista se taitaakin jo olla (rv 30+3)

Jumppa kuulostaisi oikein mukavalta kuin myös uiminen (vaikka uimassahan voisi kyllä vielä hyvinkin käydä mutta kun tuntuu ettei tuo aika riitä siihen, että uimahallille asti pääsisi...)

Katsotaan kuinka käy sitten kun ollaan päästy tositoimista ja paiakt on palautunut jonkin verran.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kävelyn aloitin aika lailla heti synnytyksen jälkeen, mutta juoksulenkkiä kokeilin noin 3kk kuluttua. Silloin juoksu tuntui vielä "jännältä" alavatsassa, joten säännölliset juoksulenkit aloitin noin 4-5kk synnytyksestä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Jos jälkitarkastuksessa kaikki on ok ens viikolla, niin alan taas hölkkäilemään ja ratsastamaan. Nyt joutuu pidättelemään itseään, kun tekisi mieli hikoilla ja pomppia.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Poika syntyi klo 01.28 ja muistan hiihtäneeni naistenklinikan käytävällä jo 05 aikaan kunnes yökkö tuli ohjaamaan mut takaisin sänkyyn. Ei vaan saanut nukuttua silloin, liikaa adrenaliinia. Oisin halunnut päästä heti katsomaan vauvaa teholle. Seuraavana päivänä klo 12 mut sitten vietiin sinne pyörätuolilla. Takaisin kävelin kyllä itse. Tein saman "lenkin" vielä pari kertaa sinä päivänä. Naistenklinikaltahan menee reitti tunnelissa lastenklinikan teholle. Muistaakseni kävelin matkan reippaasti 15 minuuttiin. Ärsytti kun mua saattamaan laitettiin aina joku opiskelija etten vaan vahingossa tuupertuisi tunneliin. Mähän olin tuore äiti joten ihan huippukunnossa mielestäni :lol: Opiskelijat ihmettelivät kuinka mä kävelin muka niin kovaa. No, mulla on pitkät jalat niin onkos se ihme että 150 senttinen tumppi jää taakse :lol::lol::lol:

Share this post

Link to post
Share on other sites

mä lähdin nyt kolmannen synnytyksen jälkeen kunnon lenkille 4 viikkoa synnytyksen jälkeen. kunto on tosi nollissa koska raskausaika meni pitkälle maatessa / liikuntaa välttäessä mutta lenkkien vauhti kasvaa koko ajan. jos kunto ei olisi noin huono niin olisi se juoksukin sujunut heti :huh:

mun mielestä kannattaa kuunnella sitä omaa kroppaa ja tehdä sen mukaisesti...toisilla menee pidempään kun toisilla ja tietty synnytyksen kulku vaikuttaa paljon myös siihen toipumiseen!

Share this post

Link to post
Share on other sites

Onko kenelläkään kokemusta spinningistä synnytyksen jälkeen?? Kuinka nopeasti voi aloittaa?? Sitten kun alakerta kestää satulassa istumisen?

Share this post

Link to post
Share on other sites

Hei!

Olisin kaivannut vielä tarkennusta niille joille on tehty suunniteltu sektio, ei siis alatiesynnytys. Minulla oli aiemmin alatiesynnytys ja muistan, että melko nopeasti pääsi kävelylle. Olen riippuvainen ulkoilusta ja kävelyllä käymisestä, siispä voisiko joku sektion läpikäynyt liikkunnalliset ja normaalipainoiset nainet kertoa, kuinka nopeasti pääsee ihan rauhalliselle kävelylle ulos ja koska sitten myös reippaalle ja pitemmälle? Ja koska voisi alkaa treenaamaan kevyesti kuntosalilla jo? 

Kysyn tätä siksikin, koska olen viimeisimmilläni ja olen voinut koko raskausajan tosi huonosti ja voinut melko rauhallisesti liikkua vain ja on mieletön into aloittaa taas liikunta sektion jälkeen. Tietysti kaikki on yksilöllistä, mutta kertokaa... Ja vielä onko jollakulla tietoa minkälainen ruokavalio auttaa palutumaan sektioleikkaukasesta parhaiten ja mitkä vitamiinit? En imetä lääkityksen vuoksi, joten imetysruokavaliota en kaipaile.

T. Kiittäen etukäteen tärkeässä kysymyksesssä

T. Kiittäen etukäteen tärkeässä kysymyksesss

Mulle tehtiin sektio (ei tosin suunniteltu) ja ma aloin kavella rauhallisesti (tosi) lyhyita lenkkeja noin viikkoa sen jalkeen, pikkuhiljaa lenkit pitenivat ja reipastuivat, varsinaisesti liikunnan pariin palasin noin 8 viikon kuluttua, ekaksi buggyfit tunneilla jossa juostaan ja jumpataan puistossa, kuntosalille palasin reilun kolmen kuukauden kuluttua synnytyksesta, aiemminkin olisin varmaan voinut mutta kuntosalikortti oli jaahylla siihen saakka. Mulle sanottiin ettei emmen jalkitarkastusta saa harrastaa liikuntaa.

Ma olen itse vakuuttunut etta mun nopeaan toipumiseen vaikutti osaltaan myos se etta harrastin liikuntaa koko raskauden ajan.

Tarkeinta on kuitenkin etta kuuntelee omaa kehoaan, lepaa tarpeeksi ja antaa kropalleen aikaa palautua ennenkuin alkaa huhkia.

Edited by Fifi

Share this post

Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now