LottaP

Kolmas lapsi

60 posts in this topic

Uusi hallitus on ottamassa subjektiivisen oikeuden kokopäivähoitoon pois, mutta kyllä puolipäiväisestäkin hoidosta on varmasti sinulle apua. Minusta kolmas lapsi on ollut ihana asia, ensimmäisen kerran olen todella nauttinut vauva-ajasta ja vanhemmuudesta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva kuulla, Mamabarba, miltä kolmannen äitiys tuntuu teidän kohdalla! Oon kyllä itsekin huomannut se, että toisen kohdalla aloin kypsyä paremmin äidiksi, oon ollu jotenkin hitaasti kypsyvä. Siis siten kypsyä, että tuntuu luontevammalta ja on enemmän luottoa omaan selviämiseen.

 

Meillä on sattumien seurauksena päiväkoti yksityinen, ja on tosi tosi kurjaa, että siellä ei ole hoitotakuuta. Saman tien kun hallituksen suunnitelmat julkaistiin, laitettiin tytöt e-paikkajonoon, mutta niitäkään ei välttämättä ehditä saada. Se on aivan ihana päiväkoti johon on nykyisin pitkät jonot. Ison surutyön pisti liikkeelle kun aloin pohtia mahdollista vuodenvaihteen tilannetta, mulla tuli ihan itku. Toivottavasti kaikki asiat järjestyy, ja tää nyt oli vähän off topic tähän keskusteluun, mutta kieltämättä ajatus päiväkodin olemassaolosta on ajatuksena huojentanut mietteitä selviämisestä kolmen pienen kans. Kuopus ei ehdi kuin aloittaa pottaopettelut, jos kaikki menee hyvin niin on vasta 1v 9kk vauvan syntymän aikoihin. Uskon kyllä että selvitään, mutta en haluais hampaat irvessä ja aivan hulluuden partaalla joutua selviytymiskamppailua elämään. Toisaalta esikoinen ehtis just täyttää 4 vuotta ja osoittaa jo monessa asiassa oma-aloitteisuutta ja järjenkäyttöä.

 

Sorry tajunnanvirta. Muokkaisin jos ei ois tyhmä Lumia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta myös kolmannen synnyttyä osasi nauttia enemmän ja oli jo luottoa siihen että arki sujuu kun oli jo pienestä ikäerosta kokemusta  :) Ja kolmosen vauva-aika menikin jotenkin helpommin kun noista kahdesta isommasta oli jo kavereita toisilleen vaikka pieniä olivatkin, 1v5kk ja 3v1kk kun kolmas syntyi. Kotihoidossa olivat ja ovat kaikki edelleen eli pientä vilinää riittää, kerhossa 3h 2xvko.

 

Sama jatkuu sitten syksyllä kun neljäs syntyy. Esikoinen sitten 4,5v, kakkonen 2v10kk ja pienin 1v4,5kk. Nyt jännittää kuitenkin kaikista vähiten kun on jo kokemusta vaikka riippuu kyllä vauvastakin millaista arjesta tulee.

 

Mutta ei kannata jännittää etukäteen liikaa, vauva-aika voi mennä tosi helpostikin enkä ainakaan itse ollut ollenkaan missään sumussa kuten monesti varoitellaan, ihan ehdin nauttia päivittäin vauva-ajastakin. Haastaviakin hetkiä tulee vamasti mutta kyllä niistä selviää, kyllä sitä keksii keinot kaikkeen ja huomaa millä tavoin arki sujuu parhaiten  :)

 

Ja ei kannata säikähtää vaikka raskausaikana on väsynyt, kyllä sitä jaksaa sitten ihan eri tavalla kun vauva syntyy, vaikka ei saakaan nukkua  :) Mä oon myös oksentanut kaikki raskaudet alusta loppuun, esikoisesta ja kolmannesta (tyttöjä) tosi kovaa pahoinvointia myös, keskimmäisestä vähän lievempää ja samoin tästä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muakin suorastaan ahdistaa tuo hallituksen tekemä rajaus. Noin teoriassa en sitä vastusta, mutta oisko se voinut tulla vaikka vasta 1,5v päästä voimaan... Nyt on aivan superhuono hetki! 

Luojan kiitos isompi on erityisryhmässä lääkärin suosituksesta ja saanee sen suosituksen mukaisesti pitää kokoaikaisen paikkansa. Jos esikoinen täytyisi pitää kotona niin mä olisin kyllä kuukaudessa jo narun jatkeena.... Pienemmän kanssa me ehkä selvitään osaviikkohoidolla.

Mua vaan pelottaa kun pää levisi niin pahasti jo viimeksi kahden kanssa kotona ollessa (hyvä jos sain joka päivä ruokaa tehtyä tai vaippoja vaihdettua kun itkin vaan sohvan nurkassa) että mua ihan tosissaan pelottaa, että mitä jos en jaksakaan ja jos sama toistuu tälläkin kertaa... Mä en tiedä onko noihin joku "porsaanreikä" sitten tulossa, että saisiko jonkun psykologin tmv suosituksella myös tuon pienemmän sinne hoitoon sitten jos oikeasti tilanne ajautuu huonoksi. Viimeksi siis molemmat lapset kotihoidossa ja päiväkotipaikkaa isommalle hakiessa vastaus "no can do" ja ainoa mitä kautta ois saanut apua ois ilmoittamalla ittestään lastensuojeluun. Neuvolastakaan ei meinaa päästä eteenpäin ennen kuin siinä vaiheessa kun perheessä on väkivaltaa. Mutta onko oikeasti pakko mennä niin pitkälle.....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan kans harkitsemassa kolmatta, tai mies on antanut luvan tehdä kolmas. Meillä kuitenkin ison on 7-vuotias silloin kun aletaan yrittään ja pienempi täyttää 6. Mietinkin sitä jos enskesäksi yrittäis pikkusta niin vois kuitenkin olla kotona kun esikoinen menee ekalle ja toinen esikouluun. Se olis sillon paljon helpompaa.Ja hoitovapaalla olla sitten kun kakkonen menee kouluun. Ei tarvis sitten pikkukolmosta viedä hoitoon kuin kaksi vuotiaana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ollut aina kolmas toiveissa. Eniten on etukäteen jännittänyt se, kun yhteiskunnassa kaikki tuntuu olevan suunniteltu 2-lapsisille perheille. Kaikki tarjoukset koskee vain 2 lasta ja kahta lasta pidetään jotenkin normina. Toisaalta kolmen kanssa vielä pärjää hyvin, sillä autoon mahtuu vielä ja vaikka asutaan kolmiossa, niin meillä ei ole vielä mikään kiire muuttaa isompaan, kun ei lapset vielä tarvitse omaa tilaa niin paljoa.

 

Uskon, että kolmannen vauvan kanssa tulee olemaan melko helppoa. Jo toisen kanssa oli aika helppoa, kun esikoinen oli aika reipas 2,5-vuotias. Nyt esikoinen ja toinen leikkivät jo kivasti yhdessä, joten vauvan syntyessä nuo kaksi viihtyvät varmasti myös omissa leikeissään. Itsekin on toki paljon varmempi ja tottuneempi lapsiperhe-elämäään. On jo hyväksynyt sen, että lapset vievät paljon aikaa ja nyt elämässä on se vaihe, kun keskitytään perheeseen. Omaa aikaa saa sitten enemmän, kun lapset ovat isompia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on 2010 ja 2013 syntyneet tytöt. Toiveissa kolmas, mutta viellä on vähän epävarmaa. Olisi kiva olla "kunnolla" työelämässä. Tällä hetkellä olen oppisopimuksella...Kolmannen yrittäminen voisi olla ajankohtainen joko jo loppu vuodesta tai sitten vuoden kahden päästä. Vai pitäisikö ottaa riski ja antaa vauvelin tulla kun on saannut todistuksen käteen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Itse en jäisi odottelemaan ns otollista hetkeä. Hetkeäkään en ole itse katunut, että esikoinen syntyi ekan amk-vuoteni jälkeen ja kuopusta alettiin yrittämään heti kun olisi opinnot olleet päättymässä lasketun ajan tienoilla. Ennemminkin kuopuksen pitkittyneen yrityksen vuoksi harmittaa ehkä jonkin verran, että miksei antanut sitä mahdollisuutta jo aiemmin lapselle saada alkunsa ja ehkäpä ei olisi tullut siten niin isoa ikäeroa esikoisen ja seuraavan välille. Nythän meille on tulossa kolmas ja mitenkään kovin laskelmoidussa tilanteessa ei yritetty, vaan haluttiin antaa vielä kolmannelle mahdollisuus tulla lähinnä ikäni ja käytännön asioiden vuoksi (pikkulapsiaika nopeammin ohi eikä ero kasva entisestään esikoiseen, itse toivoin olevani alle 30 viimeisen lapsen syntyessä) ja sumplitaan muut asiat sitten sen mukaan. Itse täytän nyt syksyllä 30 ja työkokemusta omaa alaa liippaavasta työstä on vain vuosi, varsinaista suoraan koulutusta vastaavaa ei yhtään. Siltikin uskon tulevaisuuden jotenkin lutviutuvan, enkä aio kiirehtiä kolmannenkaan äitiys/hoitovapaalta töihin tämän asian vuoksi. On silloinkin (2-3 lisäkotivuoden jälkeen) kummiskin työelämää jäljellä vielä 30+ vuotta, joten luulisi oman panoksen johonkin kelpaavan.

 

Mutta toki tiedostan oman ajattelun olevan tässä asiassa ehkä vähän poikkeavaa, ja olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että mies on ollut jo kymmenisen vuotta vakaasti työelämässä. Oma isoin haave elämälle on ollut äidiksi tuleminen, mihin liittyen olen ollut valmis joustamaan muista asioista. Koulutustakin olen pitänyt tärkeänä, ja olen siitä kummiskin onnellinen, että tutkinto on olemassa vaikka työkokemusta ei vielä juuri olekaan.

Edited by bohemian

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin oon ehkä jäävi sanomaan, kun ensimmäisen lapsen sain kesken amk:n jonka keskeytin ja nyt vasta kolmannen kanssa kotona ollessa palasin opiskelemaan, tosin ihan eri alaa kuin ennen... Mutta viestini siis, etten myöskään odottaisi oikeaa hetkeä. Ne muut asiat lutviutuu kyllä aina ja jos nyt jotain yllättävää set backia käy niin se on käydäkseen oli sitä vauvaa/raskautta tai ei. 

Meillähän kävi niin, että mulla ei ollut edes koulutusta (sentään vakituinen työsuhde siivoojana.. :rolleyes: ) kun mies, joka oli hyväpalkkainen perheen elättäjä, jäi yllättäen työttömäksi kolmannen lapsen ollessa 4kk vanha. Asiat ei siis todellakaan menneet kuten suunniteltiin, mä palasin töihin vauvan ollessa 6kk ja mies jäi nostamaan vanhempainpäivärahaa.

 

Alkujärkytyksestä toivuttuamme ollaan tyytyväisiä tähänkin. Elämäntilanne kolmannen ilmoittaessa itsestään oli teoriassa hyvä, siihen sen enempää nyt paneutumatta, eikä pitänyt olla mitään syytä etteikö asiat menisi kuten suunniteltiin - miehen siis piti elättää meidät, mun olla vauvan kanssa kotona vuodenvaihteeseen jolloin vauva 1v2kk ja olisin ehtinyt opiskella ammatin kotonaollessani ja pääsisin suorana kotona olosta sitten vihdoin "oikeisiin töihin". Toisin kuitenkin kävi, eikä se maailmaa kaatanut eikä tehnyt elämästä helvettiä. Ainoastaan erilaista kuin suunniteltiin. 

 

Summaan siis, että et voi koskaan tietää mitä kohtalolla on sun varallesi. Siksi mä suosittelen tekemään tai yrittämään tehdä niitä asioita millä on oikeasti sulle eniten merkitystä. Työelämä voi odottaa, vauvalla taas voi olla muita suunnitelmia..

Muihin aiheisiin, meillä on nyt 7kk takana kolmilapsista elämää. Pettymys on ollut se, että ne tilavimmiksi mainostetutkaan 5paikkaiset hlöautot eivät ole toinen toistaan tilavampia ja ihan yhtä hyvin/huonosti kolme lasta mahtui takapenkille kasarihelmeen Fiat Tipoon kuin Volvo V70. Eipä me nyt enää siis ole mittailtu autojen penkkejä. Sentti sinne tai tänne niin yhtä ärsyttävää se kiinnitys aina on.

 

Vauvasta taas, olen törmännyt jo useampaan kertaan oletukseen siitä, että kolmas lapsi olisi se helpoin. Mistähän tällainen harhaluulo on peräisin? Vai liittyykö siihen, että tällä äitikokemuksella sen pitäisi jo tuntua helpolta? Meidän pikkukolmonen taistelee kyllä esikoisen kanssa haastavimman vauvan tittelistä aika kovin ottein.. Kolmonen on ehdottomasti eniten harjoittanut keuhkoaan huutamalla kaikki päivät puolivuotiaaksi asti. Kiitin itseäni päivittäin siitä, että päätin pitää molemmat isommat lapset täyspäiväsopparilla päiväkodissa.

 

Oikein muuta erityistä ei tule mieleen mikä liittyisi juuri siihen, että lapsia on kolme eikä kaksi taikka yksi... Toki osa ihmisistä pitää meitä jo isona perheenä, mutta mitään ihan vallatonta kommenttia ei ole tullut ja lähipiiri hyvin tietää, että meidän lapsiluku on tässä.

 

Matkailtukin ollaan koko perheen kokoonpanolla jo, kolmisen viikkoa oltiin Malesiassa, tosin yövyttiin vain viikko hotellissa ja kaksi viikkoa isäni asunnolla, mutta hotellista oltiin varattu perhesviitti jossa oli kyllä ruhtinaallisesti tilaa, kun nukkumapaikkoja riitti kuudelle ihmiselle. 

Lentokoneessa oli pieniä ongelmia, kun pienemmissä koneissa keskirivillä on vain kolme paikkaa ja kävi niin, että babybasket paikka oli vain siinä keskirivin edessä. Istumajärjestys oli siis vallan tyhmä, kun vauvan tuli tietenkin olla eturivissä josta saimme kaikki kolme paikkaa ja yksi paikka oli siinä kakkosrivillä. Eli yhden aikuisen tuli eturivissä pitää hanskassaan vauva sekä molemmat isotpienet (2v ja vajaa 4v) ja toinen aikuinen istui taaempana. Ei olleet ruokailut sun muut kovin helppoja - onneksi lapset alkavat olla jo kokeneita matkustajia eivätkä kovasti aiheuttaneet pahennusta. Ainoastaan vanhemmille ärsytystä ja paljon sotkua.. Tällä lennolla kävi siis niin, että siinä rivillä missä oli vauvakopan paikka oli sivuilla varauloskäynnit eikä lapsia siksi saanut istua reunapaikoilla. Mikähän lienee ikäraja "lapselle", ennen kuin saa istua varauloskäynnin edessä? Tulevia kertoja ajatellen nimittäin, sitten kun vauvakoppaa ei edes tarvita, olisi paras istumajärjestys samalla rivillä 2+3..

 

Nojoo. Eipä tässä muuta mietteitä tule. Ei oo ihan helppoa ollut, mutta sen jälkeen kun kolmas vauva syntyi ei ole tullut kyllä hetkeäkään mietittyä sitä miten paljon helpompaa joku olisi jos lapsia olisi vain kaksi. Tämä on meidän perhe, jos me jotain tehdään tai jonnekin mennään niin se tehdään porukalla ja jos ei niin ei. Ei jäädä märehtimään.

Edited by duudeli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olipas hyvä ja ajankohtainen keskustelu. Meillä kaksi alakoululaista ja nyt kolmas olis tulossa, ihan alkuraskaus vasta. Monet asiat mietityttäneet, eniten ehkä oma ja mieheni jaksaminen. Oon pohtinut myös, miten lapset suhtautuisivat uuteen sisarukseen. Asiasta oon joskus keskustellutkin heidän kanssaan ja ovat olleet silloin sitä mieltä, että äidin pitäisi "tehdä vauva". ;) Saa nähdä sitten, miten todellisuudessa käy, mikäli tää raskaus etenee normisti ja sellainen vauva sieltä sitten putkahtaa meidän maailmaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now