Mel

Kaksosraskauden osittainen keskenmeno

24 posts in this topic

Onko täällä sellaisia, joilla olisi raskaus saanut alkunsa kaskosraskautena, mutta toinen mennyt kesken? Itselläni näkyi ar-ultrassa pieni alkio ja hento syke ja tämän lisäksi kohta, jossa toinen alkio oli ilmeisesti ollut, mutta alkiota ei näkynyt, eli oli mennyt kesken joskus varhaisessa vaiheessa.

 

Löysin aiheesta keskustelua muilta foorumeilta (aika vanhoja keskusteluja tosin), mutten täältä. Jostain kuitenkin luin, että jopa 20-25% raskauksista alkaisi kaksosraskauksina, mutta suuri osa ei vaan saa sitä ikinä tietää, eritoten jollei ar-ultrassa käy.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 5-vuotiaalla oli aikanaan "kamu" matkassa mukana. Varsinaisesta keskenmenosta ei kuitenkaan mun mielestä ollut kyse, sillä alku-ultrassa näkyi vain sikiöpussi yms, ei alkiota lainkaan. Toinen siis suurella todennäköisyydellä oli tuulimuna tai sitten kehitys oli pysähtynyt aivan heti alkuunsa.

 

Raskaus jatkui normaalisti ja nt-ultrassa tuota toista sikiöpussia ei enää näkynyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näin oli siis tosiaan meilläkin, että toisesta ei nähty kuin pussi eli varsinaisesta keskenmenosta ei voi meilläkään puhua. Otsikoin kuitenkin noin, että voi saman topicin alla keskustella myös ne, joilla matka on katkennut vasta myöhemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on ollut sama tilanne toisen lapsen raskaudessa. Alkuraskaudessa oireet oli voimakkaammat kuin muissa raskauksissa ja alkuraskauden ultrassa näkyi yhden alkion ja sykkivän sydämen lisäksi "jotain", jolla sydän ei kuitenkaan sykkinyt. Np-ultrassa ei ollut sitten enää mitään viitteitä kaksosesta. Tällä meidän toisella lapsella oli kasvun hidastumaa ja sen takia synnytyksen jälkeen istukka tutkittiin ja papereissa todettiin istukan olleen kaksiosainen, mikä myös kertoo siitä, että raskaus on alkanut kaksosraskautena. Mutta minäkään en tätä varsinaisesti keskenmenoksi miellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on myös juuri samanlainen tilanne, 6+1 näkyi vielä pussi, 7+3 ei mitään. Nyt vielä jännätään toisen matkaa. Meillä tilanne on aiheuttanut todella pelottavia vuotoja :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisella todettiin ultrassa (about viikoilla 4-5+ jotain) että kaksoset on tulossa, kummankin syke näkyi toinen kylläkin hieman heikompana. Vuosin verta enemmän ja vähemmän lähes kuukauden ja kun mentiin kontrolliin noin kuukausi myöhemmin oli toinen sikiöistä mennyt kesken. Toinen kesti mukana loppuun asti

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli toinen kyydissä, joka havaittiinkin vasta np-ultrassa. Np-ultrassa epäiltiin toisen keskeytyneen noin viikoilla 9-10. Varhaisultrassa oltiin käyty mutta toista ei näykynyt - tätä selitettiin sillä, että toinen oli kohdun yläosassa toisen takana ja alakautta tehty uä ei sitä välttämättä löydä. 

 

Rv 10+1 oli ensimmäinen 3 päivän vuoto, 13+1 tuli runsaalla vuodolla sekä pienillä supistuksilla loput pois. Toisen vuodon jälkeen massiivinen pahoinvointi alkoi myös hellittää, istukka oli siis saattanut tuottaa hormonia vielä vaikka muuten alkio oli jo kuollut. 

 

Tämä ei suuresti ole surettanut, mutta mietityttänyt tietysti, koska emme tienneet toisesta elävänä mitään. Lisäksi oli huojentavaa kuulla syy noille vuodoille. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

toista lasta odottaessa oli tulossa kaksoset. toinen meni heti alussa kesken ja ensin tuli pari päivää veristä vuotoa ja sen jälkeen 3 viikkoa hailakampaa ja ruskehtavaa vuotoa seassa hiutaleita. Oli riski että toinenkin menee kesken ja tilannetta seurattiin. Lopulta kohdussa ei ollut enää merkkejä toisesta ja näkyi vaan yksi sikö ja nyt se on 6-vuotias neiti.  :girl_sigh:  Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta toki se koskettaa edelleen. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoista odottaessa ar-ultrassa lääkäri epäili alunperin kaksosraskautta,, mutta toista siellä ei tosin näkynyt vaan lähinnä jotain jäänteitä ruskuaispussista ja kohtu oli viikkoihin nähden iso. 

 

Itse olen toinen kaksosista. Äitini minua odottaessaan odotti tietämättään kaksosia, mutta toinen meni kesken 4. kuulla. Siihen aikaan ei ollut ultria kuin erityistapauksissa ja äitini pääsi sitten ultraan jossa keskenmeno todettiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä raskaudessa toinen kyytiläinen tippui matkasta massiivisen vuodon ja kramppien saattelemana 9. viikolla. Voimakkaan vuodon takia toisenkin pikkukaverin keskenmenoriski oli jonkin aikaa suuri, mutta ainakin nyt vielä 15. viikon alkaessa kaikki on hyvin eikä ultrissa ole löytynyt mitään huolenaiheita. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tässä raskaudessa oli alkuun kaksi kyytiläistä ja vuotoja pitkin alkuraskautta. Enää ei toisen pienen sykettä löytynyt ja ilmeisesti keskenmeno tapahtui runsaan vuodon aikaan rv 8+. Vielä jännitetään toisen pienen matkaa ja toivotaan parasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Poistin oman tekstini aiemmin mutta meillä esikoisesta oli aluksi kaksi ja sykkeet nähtiin 8+2 viikoilla. Nt-ultrassa sitten enää toinen kyydissä. Esikoinen saatiin onneksi syliin asti ja kaikki meni loppuraskaudessa hienosti. Toivottavasti teilläkin pieni pysyy kyydissä syliin asti :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi kiitos, toivotaan. Oliko sulla raskaudessa vuotoja ja milloin loppuivat?

 

Mulla on ollut jo kolme melko massiivista vuotoa rv 6+0 lähtien. Nyt jäinkin miettimään, onkohan tuo toinen yrittänyt mennä kesken ja siitä on nuo vuodot aiheutuneet vai onko keskenmeno ennemminkin niiden vuotojen seuraus..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollu mulla mitään vuotoja missään vaiheessa. Lueskelin jälkikäteen niin löyty sellanen kun vanishing twin syndrome. Kai noita tapahtuu enemmän kun luullaan kun ei kaikki käy ar-ultrassa. Kukaan ei missään vaiheessa ottanu kantaa asiaan. Kätilö nt-ultrassa totes vaan että näin se luontoäiti hoitelee ne elinkelvottomat. Asiallinen tyyppi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli alussa matkassa kaksi tulokasta, mutta toinen meni kesken n. rv8 paikkeilla.

Keskenmenon takia kohdun seinämään, pieneltä matkaa myös istukan alle tuli isohko hematooma, joka vuosi parin viikon välein todella runsaana aina viikolle 23 asti.

Alussa riskinä oli, että toinenkin alkio vuotaa hematooman mukana pois ja sen jälkeen riskinä tulehdus.

Hätäsektioon sitten lopulta jouduin kalvokiinnitteisen napanuoran takia, kun se piru alkoi lakata toimimasta, mutta kaikista vastoinkäymisistä huolimatta terve tyttölapsi syntyi huhtikuussa rv37+1.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä huomattiin nt-ultrassa että toinen menehtynyt rv 8 ja alkoikin sitten vuotaa pois. Vielä jatkuu tuhruna ja suru on suunnaton :( onneksi on doppler millä kuunnella selviytyjän sydäntä ♡

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla esikoisen raskaus alkoi kaksoisraskautena. Vkolla 6+5,näkyi kohdussa kaksi alkiota omissa pusseissaan, sykkeet molemmilla. Nt- ultrassa huomattiin, että toisen kehitys oli pysähtynyt ja vastasi vkoja 6+5. Vuotoja tms poikkeavaa ei mulla missään vaiheessa ollut. Toinen jatkoi kasvuaan normaalisti ja on nyt 2-vuotias tytöntyllerö. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen varhaisultrassa 7+ näkyi terhakas sikiö sykkeineen sekä tyhjä.pussi yllättävän iso sekin seuraavaan ultraan mennessä.tuo ylimääränen oli kadonnut..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tämä tän hetkinen raskaus alkoi kaksosraskautena. Minulla oli verenvuotoa rv 6 ja kävin silloin ultrassa. Ultrassa näkyi kaksi keltarauhasta ja yksi ruskuaispussi. Seuraava ultra oli rv 8, jossa selvisi, että olin odottanut kaksosia. Kohdusta löytyi yksi elävä sikiö, mutta ruskuaispusseja oli kaksi. Rv 9 ultrassa toinen ruskuaispussi oli jo kadonnut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla neljäs raskaus alkoi tuplilla. Ar-ultrassa näkyi kaksi pussia mutta ei vielä kummankaan sykettä. Sitten myöhemmin näkyi enää yksi syke, veristä vuotoakin oli tullut. Tosin tämä toinen sinnikäskin menehtyi noin puolessa välissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli 1. raskaudessa kyydissä myös tuulimuna joka aiheutti inhottavia ja pelottavia rajuja vuotoja. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now