Adelita

Voiko nimen varata?

287 posts in this topic

En puhu omista suosikkinimistäni kuin siskolleni sekä muutamalle läheisimmälle ystävälleni. En millään jaksa uskoa että heidän kanssaan voisi syntyä minkäänlaista riitaa tästä asiasta. Toivottavasti olen oikeassa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me taas ollaan kavereiden kanssa juuri tästä syystä puhuttu niistä nimistä. Ettei kukaan sitten vahingossa tee kaimoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nimen voi myös "vahingossa" viedä. Ainakin mie girl_sigh.gif. Kuopuksen nimi on sama kuin yhden tutun lapsella. Olin sen varmaan kerran joskus aiemmin lukenu fb:stä ja unohtanut totaalisesti. Mutta jostain mielen perukoilta sitten se nimi pompsahti ilmaan ja tykästyttiin siihen. Ehdittiin lapsi jo kastaakin, ennen kun törmäsin nimeen uudestaan. Onneksi tämä ystävä sanoi, ettei häntä haittaa. Ei onneksi myöskään nähdä toisiamme livenä usein, jutellaan kuitenkin ahkerasti fb:ssä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En muista olenko vastannut jo tähän, mutta ei voi mielestäni varata. Nimiä mahtuu tähän maailmaan vaikka kuinka; mitä sitten, jos naapurin Emmalla on sama nimi tai serkullekin tuli Santeri.

Lähinnä voi vaan olla hankalaa, jos samassa kaveripiirissä on monta Liisaa ja Amandaa. Kun kaikki huutavat vaikkapa yhteisissä juhlissa omiaan, ei kukaan tiedä ketä oikeasti nyt kutsutaan paikalle. :)

 

*Ja kunnon jenkkityyliin pakko lisätä: em. nimet siis hatusta vedetty, ei minkään vallan todellisuuspohjaa, :D*

Edited by nonna-marie

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua pelottaa ihan hirveesti, että joku lähipiirissä vie vahingossa meidän ajattelemat nimet. Potentiaalisia nimenviejiä on muutamia. girl_to_take_umbrage2.gif

Täytyy pitää kiirettä, että joku ei ehdi ensin. grin.gif En ole kyllä kenellekään näistä "potentiaalisista nimenviejistä" kertonut, että minkä nimisiä lapsia haluaisin.

Edited by Takaintialainen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun veljeni sai kolme päivää sitten tyttären ja vei vahingossa minun mahdolliselle tyttärelleni haluaman nimen. Ei oltu koskaan puhuttu nimistä, mutta ilmeisesti meillä on todella samanlainen maku. Veljen ja vaomonsa päättämä pojannimikin oli tosi paljon mun mieleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli yks ihan ehdoton suosikki nimi, jonka olisin halunnu omalle lapselle. Ja nyt kaverini antoi ko. nimen lapselleen. Nyt teen surutyötä, kun en keksi yhtä hyvää nimeä :(

 

Ehkä vielä joskus keksin vastaavan..

Edited by Diidii

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nimien kertomisessa on minun mielestäni se haittapuoli, että se ehkä vähän kaukaisempi kaveri saattaa unohtaa mistä kuulikaan kerran hienon nimen. Saattaa sitten siinä unohduksessaan aiheuttaa ikäviä fiiliksiä muille. Läheisessä kaveripiirissä on koettu tällainen tilanne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmm, no mun mielestä nimiä ei voi varata. Eiköhän jokaisella vanhemmalla ole oikeus laittaa lapselleen se nimi, johon tykästyy.

 

Mutta silti en kovin helposti valitsisi samaa nimeä kuin lähipiirissä on, ihan vain siksi että se voi aiheuttaa sekaannusta. Eli jos voin välttää saman nimen käyttämistä, sen teen. Ja esim. tiedän että hyvä ystäväni pahastuisi jos "veisin" hänen lempinimen, joten en sitä tee vaikka ko. nimestä tykkäänkin. (silti mielestäni ystävälläni ei ole oikeutta varsinaisesti varata nimeä itselleen/lapselleen)

 

Jos kuitenkin joku lähipiiristä antaisi lapselleen nimen jota itse olen jo pitkään pohtinut, tuskin sen takia jättäisin nimen käyttämättä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minunkaan mielestä nimiä ei voi varsinaisesti varata, mutta kuten joku jo totesikin, jonkinlainen 'herrasmiessääntö' siinä pätee... Esimerkkitapaus: Hyvä ystäväni sai esikoisensa meidän ollessa kovinkovin nuoria 2000-luvun alussa. Olimme tuolloin paljon tekemisissä keskenämme. Kun tuli lapsen nimen miettimisen aika, ystäväni kääntyi minun puoleeni kysyäkseen vinkkejä. Vinkkejä en osannut antaa, mutta satuin kertomaan, että itse olin jo kauan sitten -vuosia ennen tätä- päättänyt kaksi tytönnimeä, jotka ehdottomasti haluaisin omille tytöilleni sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, olkoon ne tässä kohtaa vaikka Meikä Maija ja Lappu Liisa. Noh, ystäväni teki nimipäätöksen ja salasi nimivalintaa hyvin tarkasti ristiäisiin saakka. Ristiäisissä, joissa siis olin lapsen kummina, yllätys oli jonkinmoinen papin julkistaessa nimen: Meikä Liisa. Voihan se ihan puhdas sattumakin olla, joskin makumme kaiken suhteen ovat hyvin erilaiset. :) Mutta mitäpä noista, kyllä nimiä maailmaan mahtuu grin.gif

 

Edit. Ja siis kyseiset nimet ovat edelleen yksiä suosikkejani, ei ollut siis kyse lapsuuden nukkeleikkien nimikikkailuista. girl_haha.gif

Edited by Kurmis^

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minunkaan mielestä nimiä ei voi varsinaisesti varata, mutta kuten joku jo totesikin, jonkinlainen 'herrasmiessääntö' siinä pätee...

 

Samaa mieltä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nimen voi myös "vahingossa" viedä. Ainakin mie girl_sigh.gif. Kuopuksen nimi on sama kuin yhden tutun lapsella. Olin sen varmaan kerran joskus aiemmin lukenu fb:stä ja unohtanut totaalisesti. Mutta jostain mielen perukoilta sitten se nimi pompsahti ilmaan ja tykästyttiin siihen. Ehdittiin lapsi jo kastaakin, ennen kun törmäsin nimeen uudestaan. Onneksi tämä ystävä sanoi, ettei häntä haittaa. Ei onneksi myöskään nähdä toisiamme livenä usein, jutellaan kuitenkin ahkerasti fb:ssä.

Vanha kommentti, mutta pakko kommentoida: Jos jotakuta tollasessa tilanteessa haittais, että toinen lapsi saa saman nimen kuin oma, niin mä antaisin suosiolla haitata, enkä vaivais päätäni asialla sen enempää. Jos ei kerran edes livenä olla tekemisissä juurikaan, niin mitäpä tuon on väliä - joka tapauksessa samannimisiä lapsia maailmassa on ja mahtuu olemaankin. Se, että jonkun niistä vanhemmat on fb -tuttuja, olis mulle ainakin ihan yks lysti...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kai ketään voi kieltää antamasta lapselleen mitään nimeä, mutta kyllä mua harmittaisi, jos ystäväni antaisi lapselleen nimen, jota olen itse ajatellut. Varsinkin, jos asiasta on ollut keskustelua aiemmin, sattumalle ei tietenkään voi mitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kai nimiä voi varsinaisesti varata. Tiedän kuitenkin mm. siskoni ja parhaiden ystävieni nimisuosikit ja niitä en omalle lapselleni antais, vaikka kivoja nimiä ovatkin. Toisaalta en mielellään nimisuosikeista etäisempien kavereiden kanssa edes keskustele, kun tuntuu, ettei pian uskaltaisi mitään nimeä antaa, kun joku on lähes jokaisen varannut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ei häiritsisi ollenkaan, jos joku nyt muistaisi jonkin nimen jonka ehdottomasti päätin antaa omalleni lapselleni sitten joskus. Elämä ja maailma on sen verran muuttunut, etten varmaan yhtäkään "vanhaa lemppariani" pystyisi omalle lapselleni laittamaan. Ainakaan noita suomalaisia suosikkeja ei voinut kuvitellakaan ja jotenkin nuo lapsena miellyttäneet Serafiinat sun muut ei enää tuntuneetkaan kivoilta :grin:

Joskus tykkäsin kovasti ihan perusnimistä Saara-Veera-Noora, mutta nyt kun tiedän yhden perheen jossa tämän nimiset tytón enkä häpeäkseni muista ikinä kuka heistä on vanhin saati nuorin, niin eipä tulisi mieleenkään enää laittaa noin samankaltaisia nimiä siskoksille.

Mulla menee nämä kaksikin erilaista nimeä ihan sekaisin koko ajan :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Hei mut toi Serafiinahan on ihana, taidan pistaa se mun listalle! smile.gif

 

Munkaan mielesta nimia ei voi varata, ainakaan ennen kuin vauva on jo maailmassa ja nimi ilmoitettu, siihen saakka se on vapaata riistaa, sen jalkeen jos joku laheinen antaa lapselleen saman nimen se osoittaa minusta huonoja tapoja.

 

Muistan lapsuudestani kuinka tatini suuttui enoni vaimolle joka "varasti" hanen tytolle varaamansa nimen. No tadillani oli kaksi poikaa eika tytarta ikina kuulunut mutta nuo kaksi naista ovat tuskin toisilleen puhuneet noin 30 vuoteen... girl_impossible.gifgirl_impossible.gif surullista, alytonta ja niin naurettavaa. Eika nimikaan ollut mitenkaan erikoinen vaan tuiki tavallinen 80-luvun suosikki joita mahtuu 13 tusinaan jokatapauksessa.

 

 

Ma pidan suosikkinimeni visusti salassa silla en halua etta kukaan tuttu tai sukulainen niita puolivahingossa nappaa, mutta jos nyt joku tietamattaan paatyisi samaan nimeen niin eihan sille sitten mitaan voi.

 

Mina voisin antaa lapselleni saman nimen kuin jonkun kollegan tai tuttavan lapsella, mutta lahipiirin kaytettyja nimia en edes harkitse.

 

Tosin talla hetkella meilla on miehen kanssa niin taydellinen pattitilanne taman nimiasian kanssa (me ei olla keksitty viela ainuttakaan nimea joista kumpikin tykkaisi) etta lapsi on luultavasti Bebe siihen saakka etta on tarpeeksi vanhan paattamaan oman nimensagirl_impossible.gifph34r.gif

Edited by Fifi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille on ultrassa ennustettu poikaa (tyttö ennestään) ja nimen kanssa on nyt hieman haasteita, sillä poikien nimistä itselleni on ollut vaikeampaa löytää suosikkeja.

Yksi nimi kuitenkin tällä hetkellä tuntuu miellyttävän, mutta ystäväni siskon pojalla on sama nimi. Emme ole hänen siskonsa kanssa missään tekemisissä eli ainoa henkilö jolle tuo nimi tulee "tuplana" on siis ystäväni. Kyseessä siis ihan kalenterissa oleva nimi ja kohtuullisen yleinen, viime vuonna kastettuja n. 250 kpl.

 

Jos tuohon nimeen päädymme niin ehkä sitä voi ystäväni sisko pitää varastamisena, mutta me nyt ajateltiin että koska ei heidän kanssaan olla tekemisissä niin voimme tuota nimeä käyttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me mainittiin esikoisesta molemmat nimet ihan reilusti ääneen, jottei tulisi kovin montaa samannimistä :) Tuskin kyllä oltaisiin pahastuttu, vaikka joku muukin olisi käyttänyt noita nimiä omille lapsilleen. Ainoa asia, jota emme tienneet ääneen suosikkinimiämme mainitessamme oli se, että miehen veljen avovaimolla oli sama suosikkinimi pojalle. No, me ehdittiin kuitenkin ensin :)

 

Ja jos on tulossa lisää lapsia joku päivä, mainitsemme silloinkin nimet etukäteen lähipiirille.

Edited by Grenada

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Hei mut toi Serafiinahan on ihana, taidan pistaa se mun listalle! smile.gif

 

No kiva jos oli apua :grin: Meillä ei vois ajatellakaan tuota enää kun sukunimi on niin pitkä eikä se kyllä muutenkaan enää miellytä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kunnioitan ystavieni nimitoivomuksia lapsilleen, mutta nimitoiveet ystavieni keskuudessa ovat muuttuneet useaan otteeseen vuosien kuluessa, siksi en ota jokaista "varausta" niin tosissani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerran kauan sitten yksi ystävä kysyi, mitä olen ajatellut tulevien lasteni nimiksi. Vaikka asia ei silloin tosiaan ollut ajankohtainen, tuli yksi nimi mieleen: Sonja. Ystävän tytön nimeksi tuli sitten Sofia, ja olen jälkeenpäin miettinyt, oliko hän ajatellut Sonjaa ja ei antanut sitä, vai menikö se vain sattumalta lähelle. Nyt vuosien jälkeen Sonja oli edelleen oma suosikkini mutta mies ei pitänyt yhtään. Tyttäremme sai sitten toisen nimen.

 

Ja tyttömme toinen nimi taas muistuttaa miehen serkun tytön toista nimeä, mutta tämä oli ihan sattumaa. Mietin silti joskus, miettiikö joku muu meidän matkineen girl_to_take_umbrage2.gif

 

Oma siskoni kysyi, kun kuopustamme odotin, oliko minulla jotain nimiä mietittynä. Pojalle olisi ollut nimi valmiina ja sen kerroin. Jos sisko antaisi sen oman poikansa nimeksi, en ehkä suuttuisi. Mutta sitten voisin harmistua, jos minulla ei olisi lapsia ja olisin siis vasta saamassa tilaisuuden nimetä poika. Silti minusta nimiä ei voi varata, vaikkakaan en mitenkään kehtaisi antaa lapselle sellaista nimeä, jonka tietäisin olevan jonkun läheisen ihmisien suosikki. Mutta anteeksi nyt, jonkun kaukaisemman ihmisen nimisuosikin voisin antaa omalleni, jos siitä tykkäisin itsekin. Ajattelisin, että emme ole niin läheisiä että sillä olisi mitään väliä.

 

Sellaista valitusta en ymmärrä, että joku vie nimen, jos tämä joku ei ole edes tiennyt, että se on toisen suosikki.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Odotusaikana nimiä miettiessä parin (lapsettoman) kaverin kanssakin asiasta puhuttiin. Meillä ei silloin vielä ollut nimeä mielessä, mutta molemmat kaverit kertoivat yhden pojan ja yhden tytön nimen, jota olivat miettineet haluavansa antaa jonain päivänä mahdollisille lapsilleen. Jos olisin noita nimiä jo ennen tuota keskustelua pohtinut, olisin sen tuossa yhteydessä kertonut, mutta koska en ollut, en noita nimiä omille lapsilleni nyt antaisi. Kaverit eivät siis mitenkään sanoneet varaavansa nimiä, se olisi mielestäni kyllä melko tyhmää, mutta en pitäisi reiluna käyttää noita heidän suosikkinimiään.

 

Omalta siskoltani kysyin nimen mietintävaiheessa, onko tällä jotain tuollaisia ehdottomia suosikkeja. Jos olisi ollut, olisin noita myöskin pitäytynyt antamasta.

 

Me mietittiin tytön odotusaikana valmiiksi jo pojankin nimi, joka mitä todennäköisimmin annetaan pojalle, jos semmoinen joskus saadaan. Tuon nimen olen joillekin läheisille kertonut. Jos joku meiltä nimen kuullut antaisi tuon nimen, loukkaantuisin kyllä kovasti, koska kukaan ei kertonut keskusteluissa tuota ikinä miettineensä. Jos joku meidän suosikista tietämätön sen antaa, harmittaa varmasti, mutta eihän se mitään nimivarkautta sitten ole. Sitten vaan mietitään, onko tuo tyyppi liian läheinen, että tehtäisiin sille kaima.

 

Yleislopputuloksena voi siis päätellä, että suosikkeja kertoessa on musta reilua kertoa, jos on miettinyt samaa nimeä. Jos kaverukset tykkäävät samasta nimestä, ei voi mitään, käyttää ken käyttää. Mutta jos käyttää toisen suosikkinimen (tietäen sen suosiksi) mainitsematta siitä edes etukäteen, on se aika ilkeää.

 

Monesti kyllä varmastikin käy niin, että nimistä on keskusteltu vuonna kuokka ja kirves, eikä noita välttämättä sitten muista. Muistan itse kuulleeni muutaman nuoruuden kaverin suosikkinimet joskus aikana ennen lapsia, mutta ei mitään hajua mitkä nuo nimet olivat. Ei ollut silloin vielä itselle ajankohtaista, niin eivät jääneet mieleen.

 

 

 

Ja tyttömme toinen nimi taas muistuttaa miehen serkun tytön toista nimeä, mutta tämä oli ihan sattumaa. Mietin silti joskus, miettiikö joku muu meidän matkineen girl_to_take_umbrage2.gif

 

 

Toisista nimistä mä en niinkään välitä. Siis siinä mielessä, että pitäisin samaa toista nimeä kopiointina tai varastuksena, ellei nyt sitten tosi harvinaisesta nimiyhdistelmästä vaikka ole kyse. Onhan toiset nimet monesti suvussa kiertäviäkin, niin mielestäni hyvin voi olla jopa serkuksilla samakin toinen nimi, pikkuserkuista ja tutuista puhumattakaan. En mä ainakaan itse asiassa edes tiedä monenkaan tytön pikkuserkun toista nimeä, vaikka muuten tunnetaankin.

 

 

 

 

 

Sellaista valitusta en ymmärrä, että joku vie nimen, jos tämä joku ei ole edes tiennyt, että se on toisen suosikki.

 

Täysin samaa mieltä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sellaista valitusta en ymmärrä, että joku vie nimen, jos tämä joku ei ole edes tiennyt, että se on toisen suosikki.

 

Mua kyllä harmittaa, että mun yksi ystävä antoi lapselleen mun suosikkinimen. Toki tietämättä, että mä aion sen ehdottomasti tyttärelleni antaa, jos sellaisen sattuisin vielä joskus saamaan. Nimiä ei voi varata ja tällaista voi sattua, mutta saa se mun mielestä harmittaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me annettiin nimeksi nimi, joka on poikamme kummien nuorimman pojan nimi. Ikäeroa herroilla on 6v, mutta kysyimme asiasta heiltä sekä sitten pojalta itseltään. Kummien poika oli kovasti ylpeä, että hän saa olla iso-nimi ja hänellä on sitten pikku-nimi mukana elämässä. Eipä nuo ole sotkeutuneet vaikka aika paljon ollaan tekemisissä koko porukalla. Ja nimi tuntuu pukevan kumpaakin poikaa yhtälailla.

 

Minulla on mielessä valmiiksi nimi tyttöä varten, jos sitä vaikka joskus tarvittaisiin. En ole asiasta puhunut kavereiden kesken, mutta toisaalta tämän nykyisen kaimayhteyden vuoksi en jaksaisi millään lailla pillastua vaikka joku samaan päätyisikin. Jokainen lapsi on oma yksilönsä, nimestä viis.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now