Adelita

Voiko nimen varata?

287 posts in this topic

Me vietiin tietämättämme erään tutun miettimä nimi nokan edestä. No eipä voi mitään, kun eivät olleet asiasta mitään puhuneet. Toisaalta annettiin myös lähes sama nimi, kun mun pomon (silloisen työkaverin) pojalla. Puolustuksena se, etten tosiaankaan muistanut heidän poikiensa nimiä ja onneksi nimet sentään eroavat siinä, että heillä nimi päätty i-kirjaimeen ja meillä sitä taas ei ole käytössä.

 

Tytölle meillä olisi ollut toinen ja kolmas nimi jo päätettynä aikoja sitten. Kolmas nimi päätyi sitten pojan serkulle ja ilmeisesti saman saa myös mun serkun tytär. No tuosta viis, kun meille on toinen poika tulossa. Nimi on jo viittä vaille päätetty mutta sitä ei ole kenellekään paljastettu. On kuitenkin sellainen, että tuskin sitä kukaan on viemässä. Ei ole ihan muotinimi kuitenkaan.

 

Kakspiippunen juttu. Jos kuvitellaan, että tiedettäisiin odottavamme tyttöä ja olisin kertonut kaikillle sukulaisille ja tutuille, että nimeksi tulee se ja se ja se. Ja sitten joku nappaisikin siitä ensimmäisen etunimen omalle lapselleen, niin kyllä olisi herne nenässä ja pitkään. Enkä varmaan antaisi periksi vaan antaisin saman nimen. Jos joku siitä sitten ihmettelisi, niin sanoisin kyllä suoraan, että he kyllä tiesivät meidän valitsemastamme nimestä hyvissä ajoin etukäteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen täällä kertonutkin mielipiteeni siitä, ettei minusta nimeä voi varata mutta nyt on "hieman" kummallinen tilanne itsellä:

 

Olemme yhdistelleet mieheni kanssa mieleisen nimen Nnn Xxx, jota ei ole kenelläkään tutullamme käytössä tai edes ollut varattuna. Tämä nimi ei ole salaisuus ja olemme kertoneetkin, että jos lapsi on ko sukupuolta aijomme alusta asti maistella ääneen nimeä ja pitää sen, jos se tuntuu hyvältä.

 

Nyt tuttuni ilmoitti, että hän "varastaa" nimen jos emme nimeä käytä, eli jos lapsemme on toista sukupuolta tai päädymme kuitenkin syystä tai toisesta toiseen nimiyhdistelmään. Tuttava lisäsi vielä, että kun hän nimen varastaa ja itselleen varaa, niin emme voi koskaan ko nimiyhdistelmää käyttää. :huh: Eli hän varasi nimen, jonka kertoi juuri "varastavansa" meiltä :blink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ siisti tuttu :blink: Jos kerta noin suoraan asiasta sanoi ni ettekö voisi sanoa että nimi jää teille odottamaan mahdollista toista lasta ja käytätte nimen mahdollisesti silloin. Jos silti nimen käyttää ni ompa todella typerä :huh:

 

Mun mielestä tosi tökeröä ja oon edelleen sitä mieltä että mielikuvituksen puutetta jos ei keksi lapselleen mitään muuta nimeä kun mitä kaveri on omalleen miettiny :angry:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tuttava lisäsi vielä, että kun hän nimen varastaa ja itselleen varaa, niin emme voi koskaan ko nimiyhdistelmää käyttää. :huh: Eli hän varasi nimen, jonka kertoi juuri "varastavansa" meiltä :blink:

 

 

Käsittämätön ihminen :o:o

 

Olisi mulla kyllä entinen tuttu :rolleyes: Eli mä kyllä käyttäisin nimen varmaan jossain vaiheessa, oli tuttu sanonut mitä tahansa :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

kiitoksen sympatioista. Me päätettiin, että tehköön tyyppi mitä tekee, me emme omasta luovu. siinnäpähän kiukkuaa... oma oli valintansa. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen aika avoimesti kertonut lapsellemme tulevasta nimestä ystäville, joista osa myös odottaa. Luotan siihen, että lähipiirini on sen verran fiksua, etteivät itselleen samaa nimeä "omi". En voisi kuvitellakaan moista. Ja meillä mieheni kanssa on onneksi niin omituinen nimimaku, ettei kahden aiemmankaan lapsemme nimet koskaan ole keneltäkään kehuja saaneet, joten nimivarkaudet ei juuri pelotakaan. :D Ihan erilaisia nimiä löytyy tuttavien ja ystävien lapsilta.

Nyt kyllä pikkuisen hirvittää, jos joku -edes puolituttu-keksiikin saman nimen antaa lapselleen kuin mitä me olemma päättäneet, koska tämä nimiyhdistelmä on ollut mielessä kauan, ja olisi tullut jo toiselle lapselle nimeksi, jos olisi tätä tiettyä sukupuolta ollut. Tämäkin nimi (ja toinen nimi) ovat kyllä todella harvinaisia, joten epätodennäköistähän se olisi.

 

Itse aiheeseen - nimien varastamisia en ymmärrä (mielikuvituksen puutettahan se on, eikä mitään muuta), mutta en niin omimisiakaan. Jos tarpeeksi kovasti haluan antaa jonkun tietyn "omakeksimäni" nimen lapselleni, sen myös annan, vaikka lähipiirissä joka toinen varastaisi saman nimen lapselleen. Muistaisin sitten loilottaa isoon ääneen kaikille, kuka sen ah-niin-suositun nimen alunperin keksikään. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites
Nyt tuttuni ilmoitti, että hän "varastaa" nimen jos emme nimeä käytä, eli jos lapsemme on toista sukupuolta tai päädymme kuitenkin syystä tai toisesta toiseen nimiyhdistelmään.

 

Toisaalta ihme tuttu(muoks. siis jos on selvästi teiltä nimen bongannu!) mutta toisaalta JOS ette nimeä syystä tai toisesta haluakkaan niin miksi sitä ei saisi muut

käyttää??

 

 

Miksi kaverit ei voi tykätä samoista nimistä?Sekö saa oikeuden varata nimen itselleen joka sattuu keritä

sanomaan ekana ääneen lempparinimensä?Jos toinen kertoo tykkäävänsä samasta nimestä se on sitten

varas ja muka keksi nimen siinä samalla ku toinen sano nimen ääneen!!

Edited by maija maitoparta

Share this post


Link to post
Share on other sites
mutta toisaalta JOS ette nimeä syystä tai toisesta haluakkaan niin miksi sitä ei saisi muut

käyttää??

 

Milloin olen sanonut, että muut ei voi nimeä käyttää? :rolleyes:

 

Jos kelaa tätä ketjua taakseppäin huomaat, että olen sitä mieltä ettei nimiä voi ylipäätään varata. EMME ole siis tätäkään nimeä ikinä varaneet. Kysymys onkin siitä, että miten joku voi kieltää minua käyttämästä nimeä, josta pidän ja jota olen kaavaillut lapselleni. Miten hän voi kieltää minua, vaikka ideansa on minulta saanutkin?

 

Et varmaan nyt ole siis ihan kartalla siitä mitä ajan takaa, mutta en vain osaa selittää paremmin. Päikyssäni kerroin hieman tarkemmin asiasta, ja kerroin myös ettei minua haittaa vaikka lapset olisi kaimoja, kun emme niin läheisiä ole, että sekaannuksia voisi sattua. Mutta tätä tuttua haittaa se että lapsemme olisi kaimoja.

 

Miksi siis henkilö, joka huutaa varaavansa nimen, on etuoikeutettu nimeen, vaikka varastaisi sen toisen suunnitelmasta. Siksikö, kun minä en ole huutanut että MINÄ VARAAN NIMEN, ja vielä kertonut etten usko nimien varaukseen, niin minulla ei ole oikeutta nimeen josta pidän... :rolleyes: Tässä minun tapauksessa kysymys ei ole lainkaan siitä miksi tuttavani nimeää lapsensa, vaan kysymys on puhtasti siitä, että minä haluan voida nimetä lapseni siksi kuin haluan. Minusta voin nimetä, vaikka kuudennen lapseni tällä nimellä, jos haluan vasta sitten kyseistä nimeä käyttää. Tuttava sanoi etten saa ikinä nimeä käyttää, jos sitä ei nyt oteta käyttöön.

 

rautalankaväänös - Sinä olet shoppailemassa ja irrotat hetkeksi otteesi kärrystä, minä kävelen ohi, ja kas kun se onkin juuri hyvä kärry sisältöineen minun tarpeisiini. Otan kärryt tavaroineen, kun minua nyt vain miellytti tavarat selvästi enemmän kuin sinua kun kerran helppasit otteesi kärrystä. hihkaisen vielä perään että "jumankuta mä suutun, jos ostat tällaisen paidan mikä täällä kärryssä on. Se on nyt minun ja yksin minun. etsi itsellesi muuta!" :lol:

 

Edit. Minähän en siis ole ketään kieltänyt minkään nimen käytöstä. Ja tuttuni tosiaan käytti sanamuotoa varastaa, kun hän puhui suunnitellusta nimestämme. Miksi sinusta, maija maitoparta, tuttavani saa kuitenkin kieltää minua, mutta minä en saa yhtään ihmetellä hänen toimintaansa? Tuliko minusta nyt se varasteleva pahis, kun aijon vastaisuudessakin harkita nimeä lapselleni, vaikka tuttavani kielsi?

Edited by tweety

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aah,joo totta en ollu ihan perillä koko jutusta enkä näköjään edes lukenu tarpeeks huolella kommenttias! :rolleyes:

pahoittelen!

Takerruin vain tuohon yheen kohtaan mitä lainasinkin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^vähän arvelinkin asian olleen näin, kun tilannekuvaus kääntyi minusta päälaelleen... :lol:

Edited by tweety

Share this post


Link to post
Share on other sites
^vähän arvelinkin asian olleen näin, kun tilannekuvaus kääntyi minusta päälaelleen... :lol:

 

No niin kääntyi!Sori! :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Miksi kaverit ei voi tykätä samoista nimistä?Sekö saa oikeuden varata nimen itselleen joka sattuu keritä

sanomaan ekana ääneen lempparinimensä?Jos toinen kertoo tykkäävänsä samasta nimestä se on sitten

varas ja muka keksi nimen siinä samalla ku toinen sano nimen ääneen!!

 

Tä nyt on mun mielestä kärjistettyä :P Kyllähän samoista nimistä saa tykätä, sehän on selvä. Mutta jos esimerkiksi joku mun läheinen kaveri laittais saman nimen omalle tytölleen ku mikä meillä on käytössä, ni oispa se aika kummallista :huh: Ja jos en nyt ihan väärin muista ni olit kai sinäkin keskustellu jonku kaveris kans teidän pojan nimestä että voitteko käyttää ennenku olitte päätöksen tehnyt? Ja jos näin oli, niin miksi edes vaivautua keskustelemaan asiasta jos kerran valmiiksi jo koit ettei siinä ollu mitään ongelmaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

No en tienny oisko siitä muodostunu ongelmia ellen ois kysyny!!

Edited by maija maitoparta

Share this post


Link to post
Share on other sites

itseä harmittaa suunnattomasti kun kaveri antoi juuri sen itselle tärkeän nimen lapselleen. Minulla oli tämä nimi pyörinyt mielessä viimeiset viisi vuotta ja nimeen liittyy sellaisia yhteisiä muistoja. Nyt jos annan tulevalle lapselle tämän nimen niin itse olen kopionut nimen. argh. En ole halunnut puhua tästä nimestä kenelläkkään mutta juuri ystäväni kuullen kerroin tästä nimestä ja kummasti nimi vaihtuikin sitten tämän jälkeen. Tahattomana teon ymmärrän mutta ei kyllä tunnu siltä tällä hetkellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on jo jonkin aikaa ollut tytölle nimiyhdistelmäsuosikki. Eilisen haalean plussan jälkeen puhuimme miehen kanssa nimistä, ja mieskin tykkäsi suosikkinimestäni. Jos saisimme tytön, hänestä todennäköisesti tulisi tämän niminen. Onneksi kavereilla ei ole vauvasuunnitelmia tai heillä on jo lapsia ja lapsilla nimet, kyllä mua harmittaisi todella paljon, jos joku vahingossa tai "vahingossa" päätyisi valitsemaani nimeen. Olen vain yhden kaverin kanssa puhunut nimiasioista ja hänelläkin oli suosikkinimiä valittuna - onneksi ei samoja nimiä kuin minulla :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jotenkin mä uskon, että jos joku tuttava antaa lapsellensa sellaisen nimen, jota olen toistakymmentä vuotta miettinyt, juuri ennen kuin oma lapsi syntyy, niin se nimi ei vaan ole mun lapsen nimi. En halua antaa samaa nimeä lapselleni kuin jollakin tutun samanikäisellä lapsella on. Toisekseen näitä "varattuja" nimiä on viimeisen 20 vuoden aikana kuullut niin satoja, että en todellakaan muista niitä kaikkia. Ja kolmanneksi, jostain luin aikoinaan, että nimitrendit kulkevat jossain niin syvällä tuolla ihmisten mielissä, että samat "harvinaisetkin" nimet putkahtavat usein samalla paikkakunnalla lyhyellä ajalla esiin vastoin kaikkia ennakko-odotuksia.

 

Toivon kyllä itsekin, että ne läheiset, joille saatan minua miellyttävistä nimistä jutella, eivät heti laita niitä omille lapsilleen, mutta jos niin käy, niin sitten minun lapseni saa "oman nimen" oli se alkuperäinen nyt sitten kuinka suuresti fiksoitunut mieleeni vuosien varrella.

 

Tosin täytyy myöntää, että ne rakkaimmat nimet pidin salassa pari kuukautta sitten, kun kaverin syntyvälle lapselle nimeä mietittiin. Saas nyt nähdä, kun 4 tuttua vauvaa on saamassa nimen ennen kuin oma syntyy, että tuleeko samaa sukupuolta ja meneekö nimet ristiin kuinka monta kertaa ja pahsti. Sillä en nyt raskausaikana viitsi alkaa sitoutua mihinkään nimeen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ei ainankaan tulla kertomaan kenellekkään lapsen nimeä, ennen kuin vasta ristiäisissä. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me taas otetaan nimi käyttöön välittömästi vauvan synnyttyä ja ilmoitetaan nimi myös heti viesteissä kun vauva syntyy :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Muakin vähän houkuttais tehdä noin ..varsinkin jos tulokas on tyttö. Se nimi on päätetty täysin varmasti.

Pojan nimeä emmin aina vaan, sitä täytyis varmaan viä vähän tuumata jos semmonen syntyä sattuis :lol:

 

Tytön nimen tietää kaksi mun kaveria, toinen on tienny yli 2 vuotta ja toinen melkein vuoden. Oon ihan varma että molemmat mun kertomista kunnioittaa eikä ikinä nimeä käyttäisi :rolleyes: Tytön nimeä en tuu paljastamaan sittenkään vaikka poika saataisiin, en vaikka meidän lapsiluku on nyt tässä. Pojan nimeä oon nyt jahkannu useamman kaverin kans ääneen ..varmaan siksi että hyvää nimeä ei meinaa löytyä ja oon tarvinnu tukea ajatuksilleni :P:lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielestäni ei voi varata, vaikkakaan ei myöskään pitäisi antaa nimeä, jonka joku muu on jo maininnut tulevan lapsensa todennäk. nimenä. Tai no, riippuu tietysti, onko kyseessä vaikka sisarus vaiko se serkun kummin kaima. Kyllähän maailmaan samannimisiäkin ihmisiä mahtuu.

 

Meille on tavallaan käymässä juuri näin: Mieheni on pitkään vitsaillut vanhalle isoisälleen, että antaa pojalleen tämän etunimen (jos joskus meille poika tulee). Kyseessä on ollut sellainen jatkuva leikki, johon isoisä sitten aina toteaa vastaukseksi, että älkää nyt sellaisella nimellä rankaisko poikaparkaa.

 

Nyt sitten kuulin, että mieheni serkku aikoo antaa lapselleen tuon nimen (heillä siis tuo sama isoisä), jos he saavat pojan. No, ei siinä mitään. Luulen, että serkku ei ehkä ole edes koskaan kuullut mieheni leikinlaskua. Ongelma siitä tulisi vasta siinä vaiheessa, jos serkulle syntyisikin tyttö ja meille joskus myöhemmin poika. Tällöin serkku varmaan kokisi, että veisimme "heidän nimensä", mistä johtuen voi olla, että kumpikaan ei koskaan tule antamaan lapselleen kyseistä nimeä, jos tämä serkun lapsi ei ole poika...

 

On nämä vaikeita. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on suvussa sattunut "nimivarkaus" 40-luvulla, ja mummi oli siitä katkera vielä yli 50 vuotta myöhemmin... Mummi oli viimeisillään raskaana, kun miehensä veljen perheeseen syntyi poika. Mummi oli vielä erikseen sanonut, että älkää vaan antako nimeksi T..., kun oli siitä jo miehensä kanssa sopinut (mies oli rintamalla tuolloin). Tietenkin pojasta tuli T, ja mummi sai 3 viikkoa myöhemmin pojan, jolle piti sitten keksiä toinen nimi. Tosin tähän tapahtumaan liittyi paljon muutakin kinaa ja kaunaa, ja kyseinen T oli tuohon aikaan melko suosittu poikien nimi.

 

Lisäksi mulla on isän puolelta 3 samannimistä serkkua. Kaikki ovat saaneet nimensä lapsena kuolleen tätinsä mukaan. En usko, että tämä on kenellekään heistä ongelma.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on muutaman kaverin kanssa puhuttu avoimesti, että mun lapsesta tulee sitten tää ja tää.. Eikä tdellakaan tulis mieleen anta näitä "varattuja" nimiä omalle lapselle. En kehtais. Tosin on ehkä käynyt hyvä säkäkin, että ei olla kukaan tykästytty samoihin nimiin, niin ei oo tarvinnu niistä "taistella". :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä ei todellakaan ole mikään varaus/varkaus, mutta onpahan sattuma. Oltiin miehen kanssa puhuttu, että jos tämä tuleva kakkonen on poika, hänestä tulee A... E... No, poitsun serkku sai sitten nimekseen E... A..., eli uusiksi meni mietinnät. Eikä näistä oltu puhuttu kenellekään, joten onpahan vaan samanlainen nimimaku perheessä. :) Nyt uuden nimen löytäminen tuntuu sitten ihan tuskaisen vaikealta, mikään ei tunnu hyvältä. <_<

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tytön nimen pidin visusti salassa ennen kastajaisia. Kaverin tyttö kastettiin muutamaan viikkoa ennen ja toinen nimi oli sama kuin meidän kaavailema nimi. Emme olleet keskustelleet nimistä lainkaan. Kaikessa hiljaisuudessa vaihdoimme toisen ja kolmannen nimen (kolmas nimi ei enää sopinut vaihdetun toisen nimen kanssa). Koskaan en ole kaverilleni kertonut, että olimme miettineet samaa.

 

Kaiken kaikkiaan olen nyt tyytyväinen, että toinen nimi "joutui" vaihtoon, koska nyt tytöllä on vieläkin sopivampi nimiyhdistelmä :D

 

Pojallekin nimi on valmiina, jos joskus sellaisen saan. Nimi on edelleen melko harvinainen, mutta yleistymään päin. Pelottaa, että siitä tulee uusi Top 10 nimi, ennenkuin ehdin sen pojalleni laittaa :rolleyes: Siinä tapauksessa nimi joutuisi kyllä vaihtoon, itselläni on ollut etunimikaimoja aivan riittämiin :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika samoilla linjoilla liikuin, kuin moni muukin vastannut, eli ei nimeä varsinaisesti voi varata, mutta jotain herrasmiessopimusta kyllä voi noudattaa. Jos vain sattuu ystävien / tuttavien nimihaaveet tietämään. Vahingoillehan ei nyt mitään voi.

 

Itselläni on nimisuosikit vaihtuneet vuosien mittaan tosi usein, että aika vaikeaa on nimien miettiminen ennen kuin se on ajankohtaista. Joskus aikoinaan laadin ihan listojakin suosikkinimistä, mutta olen niiden "vanhennuttua" jo lopettanut moisten listojen teon. :lol:

 

Kun sitten joskus nimiä tulemme tarvitsemaan ja listalle varmasti vääjäämättä päätyy semmoisia nimiä, jotka ovat jonkun tutun käytössä, niin olen ajatellut kysyä "lupaa" tältä kyseiseltä perheeltä nimen käyttöön. Jos siis esim. ystäväni lapsella on toisena nimenä nätti nimi jota harkitsisin oman lapseni etunimeksi, saatan kysyä ystävältäni onko tällä mitään sitä vastaan. Toki hyvien ystävien lasten etunimet eivät voisi tulla omien lasten etunimenä kysymykseen. Mutta ehkä jo toisena tai kolmantena. Uskoisin ainakin, että aina sitä yhteisymmärrykseen pääsee ilman mitään kinaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now