Guest *OA*

Tyhmät kysymykset imetyksestä

455 posts in this topic

Kahden pojan yösyötöt olen lopettanut ja nopeiten onnistui, kun teki sen kerta laakista. Esikoista imetin vielä aamuyöllä kuuden aikaan, kuopuksen kohdalla syötöt jäi kokonaan pois. Itkuahan siitä seurasi, mutta muutamassa yössä siitä päästiin. Kukapa nyt saavutetuista eduista luopuisi protestoimatta. Vanhempien tehtävä on nyt opettaa, että uni tulee muutenkin kuin imemällä (tassuttelemalla, hyräilemällä, hyssyttelemällä...) Loppupeleissä on kaikkien etu, että yön aikana on edes yksi pidempi unijakso. Tsemppiä!

Share this post

Link to post
Share on other sites

Esikon kanssa yritin ensin lopettaa vain yösyötöt, mutta ei tuntunut tajuavan ideaa, että päivällä saa imeä, yöllä ei, joten lopetin sitten kokonaan ja yöt helpottuikin. Nyt ajattelin kokeilla samalla kaavalla. Kerrasta poikki ensin yöt, sitten päivät. Uusi vauvakin on toiveissa. Siinäkin mielessä vieroitus olisi joka tapauksessa ajankohtainen piakkoin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Lapsen ruokavalioon kai suositellaan jotain maitotuotteita Suomessa, koska se on helpoin tapa turvata kalkin saanti? Sinänsä jos ei ole ajatellut että maitoa käytetään jatkossa juomana niin tuskin se siitä yhdestä kuukaudesta kiinni on. Jogurtteja, viiliä, juustoa jne saa antaa jo 10 kk vanhalle suosituksen mukaan, eli hyvin se kalkki kai sieltäkin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Niin ei kai se siitä ole kiinni, saa varmaan tosiaan kalkin noista hapanmaitotuotteista. Ot:ksi menee, mutta miten tuo juusto, kun siinähän on suolaa?

Share this post

Link to post
Share on other sites

^ Tuohon suolakysymykseen voisin sanoa, että esikoisen kohdalla olin kovin tarkka, kuopuksen kohdalla en enää... Kohtuudella voi antaa :).

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kyllä huomaa itsekin ottavan monen asian rennommin toisen kanssa. Varmasti ei ole tosiaan haittaa. Mietin vaan että onko minulla mennyt joku vauvojen juusto ohi:D

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kellään kokemusta siitä kun vauva ei avaa suuta tarpeeksi? Meidän kuopus on vielä toki pieni ja opettelua tämä on, mutta aiempien lasten kanssa en tällaista ongelmaa muista. Mulla on vielä ollut isoja ongelmia rinnanpäiden (verillä) kanssa enkä uskalla tissiä tyrkätä suuhun jos se ei ole kunnolla auki. Meillä menee hyvinkin ainakin 20 min kun koitan saada rinnan vauvan suuhun. Välillä menee tuurilla ja välillä sitten kun vauva kiljuu suoraa huutoa ja silloin avaa sitten lopulta suutaan :girl_sigh: Tuolloinkaan ote ei ole mielestäni niin hyvä kuin voisi olla. Kipuja on mutta vaikea sanoa mikä vielä kuuluu asiaan (tottumattomuutta) ja mikä johtuu huonosta otteesta.

Oppiiko vauva avaamaan enemmän suutaan kun kasvaa? Mulla on vielä isot rinnanpäät joten se ei auta asiaa...

Imetys lähti viiveellä käyntiin kun vauva oli vastasyntyneiden teholla 1,5 vrk ja ekaa kertaa sylissä ja rinnalla vasta tuolloin. Samaten nuo rikki menneet rinnanpäät ovat aiheuttaneet imetystaukoja.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Väitetään, että imettäminen laihduttaa... Missä vaiheessa se rupeaa/pitäisi alkaa näkymään? :D

Share this post

Link to post
Share on other sites

Imetys laihduttaa vain sikäli, että se lisää energiankulutusta. Jos kompensoi syömällä hyviä vielä enemmän, ei tietenkään laihdu. Monet myös liikkuu vauvakautena vähemmän kuin ennen, joka vähentää kulutusta. Lopputulos voi olla vähän mitä sattuu. Eli ei imetys valitettavasti itsestäänselvästi laihduta kaikkia koskaan.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Ilmeisesti olisi pitänyt esittää kysymys aivan erilaisessa muodossa.. En tietenkään odota painon putoavan pelkän imetyksen avulla, on sen eteen jotain tehtäväkin, heh heh.

Share this post

Link to post
Share on other sites

No toisaalta joillain se riittää. Mulla putoaa paino vähän turhankin vauhdilla kun imetys aiheuttaa ruokahaluttomuuden. Koskaan ei oo hyvä :D

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kyselen täällä tyhmiä! Esikoisen imetys ei onnistunut ja heti alusta oli pullo käytössä. Nyt toisen kanssa kovasti yritän imettää. Onko normaalia, että tässä iässä on pitkiä imetys tuokioita? Esim. nyt illalla oli rinnalla putkeen 5h, yhtä 20 min unipätkää lukuunottamatta. Muutenkin päivisin on muutama tuollainen pitkä putki, jonka jälkeen seuraan uniputki, jossa unta on 2-3 h - tankkaus - ja uudet 2-3 h unta. Lisämaitoa saa noin 20 ml kerrallaan ja hörpyttämällä, koska paino nousee hitaasti. Tarkoitus olisi päästä lisämaidoista eroon kokonaan.

Loppuuko jossain vaiheessa tuo monen tunnin imeminen? Vielä tämä onnistuu kun mies on kotona mutta sen jälkeen pitäisi esikoistakin hoitaa jossain välissä eikä vain imettää.

Kun vauva kasvaa ja vahvistuu, niin imu tehostuu ja niiden syömisaikojen pitäis lyhentyä :) tosi hienoa, että toisen kanssa imetys on onnistunut! Tuollaiset sessiot ovat ymmärtääkseni ihan normaaleja. Mä taas olin huolissani siitä, kun lapsi söi maksimissaan 15min kerrallaan pienestä pitäen. Lapset on niin erilaisia..

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kellään kokemusta siitä kun vauva ei avaa suuta tarpeeksi? Meidän kuopus on vielä toki pieni ja opettelua tämä on, mutta aiempien lasten kanssa en tällaista ongelmaa muista. Mulla on vielä ollut isoja ongelmia rinnanpäiden (verillä) kanssa enkä uskalla tissiä tyrkätä suuhun jos se ei ole kunnolla auki. Meillä menee hyvinkin ainakin 20 min kun koitan saada rinnan vauvan suuhun. Välillä menee tuurilla ja välillä sitten kun vauva kiljuu suoraa huutoa ja silloin avaa sitten lopulta suutaan :girl_sigh: Tuolloinkaan ote ei ole mielestäni niin hyvä kuin voisi olla. Kipuja on mutta vaikea sanoa mikä vielä kuuluu asiaan (tottumattomuutta) ja mikä johtuu huonosta otteesta.

Oppiiko vauva avaamaan enemmän suutaan kun kasvaa? Mulla on vielä isot rinnanpäät joten se ei auta asiaa...

Unohdin eilen vastata tuohon. Kävin imetysneuvojalla ja hän sanoi, että pitää irroittaa vauva ote rinnasta niin monta kertaa että ottaa tarpeeksi hyvä otteen. Meillä siis sama ongelma oikeassa rinnassa, siinä rinnanpää on pienempi. Toinen mitä voi kokeilla niin puristaa juuri nännin vierestä rintaa "lyttyyn", jotta se menisi pidemmälle suuhun. Kolmas mitä voi tehdä niin siinä kun vauva alkaa imeä niin peukalolla koittaa avata vauvan leuasta leukaa suuremmalle ainakun imee.

Kuulema ongelma menee ajan myötä ohi. Meillä on se, että itse ole isokokoinen ja vauva todella siro niin suu ei voi auteta kovinkaa paljoa varsinkin kun sitä vertaa rinnan kokoon.

Kyselen täällä tyhmiä! Esikoisen imetys ei onnistunut ja heti alusta oli pullo käytössä. Nyt toisen kanssa kovasti yritän imettää. Onko normaalia, että tässä iässä on pitkiä imetys tuokioita? Esim. nyt illalla oli rinnalla putkeen 5h, yhtä 20 min unipätkää lukuunottamatta. Muutenkin päivisin on muutama tuollainen pitkä putki, jonka jälkeen seuraan uniputki, jossa unta on 2-3 h - tankkaus - ja uudet 2-3 h unta. Lisämaitoa saa noin 20 ml kerrallaan ja hörpyttämällä, koska paino nousee hitaasti. Tarkoitus olisi päästä lisämaidoista eroon kokonaan.

Loppuuko jossain vaiheessa tuo monen tunnin imeminen? Vielä tämä onnistuu kun mies on kotona mutta sen jälkeen pitäisi esikoistakin hoitaa jossain välissä eikä vain imettää.

Kun vauva kasvaa ja vahvistuu, niin imu tehostuu ja niiden syömisaikojen pitäis lyhentyä :) tosi hienoa, että toisen kanssa imetys on onnistunut! Tuollaiset sessiot ovat ymmärtääkseni ihan normaaleja. Mä taas olin huolissani siitä, kun lapsi söi maksimissaan 15min kerrallaan pienestä pitäen. Lapset on niin erilaisia..

Okei, kiitos! Itse alan vaan ahdistumaan tuosta kun mitään ei voi tehdä. Esim. tuon viestin aikana vauva nukkui ja menin itse nukkumaan. Sain unta sen 20 min kunnes vauva heräsi ja tosiaan edellisestä syötöstä kulunut se 30 min. Ja yö menikin sitten niin, että vauva oli koko ajan rinnalla. Omat unet vaan kärsii tuosta kun en pääse ns. syvän unen vaiheeseen ollenkaan vaan uni on todella pinnallista.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kyllä sen pitäis alkaa helpottaa :) ja meilläkin oli se imuote aluksi huono just varmaan siksi, kun lapsen suu oli niin pieni ja rinta iso (ja pinkeä). Se litistäminen tosiaan toimii, mutta ei silloin, jos rinta on ihan kovana. Silloin voi koittaa lypsää aluksi kireyttä vähän pois, niin lapsikin saa otteen helpommin! Meillä ei lapsi suostunut aina edes ottamaan kiinni (vaikka muuten söi koko ajan!), jos rinta oli liian kova.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kyselen täällä tyhmiä! Esikoisen imetys ei onnistunut ja heti alusta oli pullo käytössä. Nyt toisen kanssa kovasti yritän imettää. Onko normaalia, että tässä iässä on pitkiä imetys tuokioita? Esim. nyt illalla oli rinnalla putkeen 5h, yhtä 20 min unipätkää lukuunottamatta. Muutenkin päivisin on muutama tuollainen pitkä putki, jonka jälkeen seuraan uniputki, jossa unta on 2-3 h - tankkaus - ja uudet 2-3 h unta. Lisämaitoa saa noin 20 ml kerrallaan ja hörpyttämällä, koska paino nousee hitaasti. Tarkoitus olisi päästä lisämaidoista eroon kokonaan.

Loppuuko jossain vaiheessa tuo monen tunnin imeminen? Vielä tämä onnistuu kun mies on kotona mutta sen jälkeen pitäisi esikoistakin hoitaa jossain välissä eikä vain imettää.

Kun vauva kasvaa ja vahvistuu, niin imu tehostuu ja niiden syömisaikojen pitäis lyhentyä :) tosi hienoa, että toisen kanssa imetys on onnistunut! Tuollaiset sessiot ovat ymmärtääkseni ihan normaaleja. Mä taas olin huolissani siitä, kun lapsi söi maksimissaan 15min kerrallaan pienestä pitäen. Lapset on niin erilaisia..

Okei, kiitos! Itse alan vaan ahdistumaan tuosta kun mitään ei voi tehdä. Esim. tuon viestin aikana vauva nukkui ja menin itse nukkumaan. Sain unta sen 20 min kunnes vauva heräsi ja tosiaan edellisestä syötöstä kulunut se 30 min. Ja yö menikin sitten niin, että vauva oli koko ajan rinnalla. Omat unet vaan kärsii tuosta kun en pääse ns. syvän unen vaiheeseen ollenkaan vaan uni on todella pinnallista.

Ihan normaalia tosiaan on. Mutta ainakin pidempään jatkuessaan kannattaa tarkkailla, syökö vauva oikeasti, eli imeekö tosissaan ja kuuluko nielemistä, vai käyttääkö sua vaan tuttina. Meillä esikoinen alkoi jossain vaiheessa selvästi pitää mua tuttina, kun imi kunnolla alkuun mutta sitten vain hengasi tissi suussaan. Jos yritin irrottautua, imi taas hetken kuin hengenhädässä. Tuo helpotti selvästi, kun parin kuukauden iässä sain viimein hyväksymään tutin. Toki ihan pienellä kannattaa sallia myös "turhempi" imeminen, vaikkei siis mitään saisikaan mahaansa, kun maidontuloa varmasti auttaa. Vähän isompana meillä ainakin oli kaikessa määrin hyötyä tuttiin siirtymisestä, kun ruokailustakin tuli säännöllisempää, niin mahavaivat vähenivät. Puhumattakaan tuosta "toisen lapsen ongelmasta", jota meillä ei silloin ollut.

Share this post

Link to post
Share on other sites

^välillä tuntuu, että vaan hengaa tissi suussa. Tähän oon saanut ohjeen, että tiheät rinnan vaihtamiset. Eli heti kun tiheä imu loppuu ja alkaa nuokkua rinnalla niin tissin vaihto. Tää edistää myös maidon tuloa. Tuttia olen tarjonnut jo muutaman kerran, vähän sitä syönytkin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksista mOmma ja mei :give_heart:

Tuota irroittamista en ole kyllä tehnyt kun välillä on todella työn ja tuskan takana se tissin saaminen sinne suuhun... Mutta leuan puolelta olen yrittänyt vähän isontaa otetta ja tuo rinnan litistäminen on käytössä. Voi olla että otteen saaminen on hiukan parantunut, joten olo on toiveikas.

Meilläkin on niinpäin että vauva on tosi nopea syöjä (tosin sitä aikaa menee juuri siihen otteen saamiseen...) Mä myös irrotan otteen kun ei enää syö. Tai annan vähän aikaa mussuttaa mutta en liikaa, koska rinnanpäät vielä toipilaita. Mutta tuo rinnalla asuminen on varmasti ihan normaalia.

Share this post

Link to post
Share on other sites

mOmma, siinä vaiheessa kun huomaat, että vauva ei enää niele, vaan vain hengaa tissi suussaan, kannattaa puristaa rintaa siten, että toisella puolella on peukalo ja toisella muut sormet (sen verran etäältä, ettei nänni vaihda muotoaan kuitenkaan). Toista muutaman kerran. Sen pitäisi käynnistää heruminen uudestaan ja vauvakin yleensä sitten havahtuu imemään enemmän ja näin ollen saa sitten syötyä tarpeeksi eikä välttämättä halua niin pitkään tissillä hengailla enää, vaan malttaa nukkuakin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Pitäisikö 6 kk ikäiselle tarjota vielä ensin rintamaitoa ja sitten vasta soseita? Meillä on nyt pari kuukautta jo syöty soseita ja ihan hyvin maistuu. Niin hyvin, että yhtäkkiä voin vaikka viihtyä kodin ulkopuolella muutaman tunnin... Nyt olen miettinyt että olisiko maito vielä tärkeämpää koska näyttää että poika vähentää radikaalisti rinnalla oloa. Imee kyllä vähän aikaa jos tarjoan, mutta näemmä selviäisi hyvin ilmankin. Öisin kyllä syö aika usein niinkuin ennenkin, tähän ei ole kiinteät vaikuttaneet kovin paljoa kumpaankaan suuntaan. Nyt olen imettänyt vähän ruuan jälkeen ja maistuu tosiaan vaihtelevasti. Ongelmana on kun tuntuu että jos aikoo tarjota soseita 5 kertaa päivässä on päivät yhtä syömistä eikä imetys mahdu syömisväleihin. Nokkiksesta pojalle maistuu vaan vesi (vähän) ruuan kanssa, maito ei oikein.

Esikoinen oli korvikkeella 3kk iästä asti, nyt imetys on sujunut yllätten loistavasti joten nyt tulee mulle ihan uutena monet imetysasiat...

Edited by Ompukka

Share this post

Link to post
Share on other sites

^ Miksi soseita pitäisi tarjota 5 krt päivässä? :) Itse annoin soseita 2-3 krt/pv ja muut oli puhtaita imetyksiä. En tiedä teinkö oikein vain väärin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Viisi ateriaa "tarvii" olla vasta siinä 8kk iässä, eli ei mitään kiirettä niiden kanssa tarvitse pitää. Näin siis neuvolan mukaan, voihan sitä pidempäänkin mennä harvemmilla aterioilla, jos lapsi kasvaa hyvin ja ei enempää tunnu tarvitsevan. Jos tuntuu, että maitoa ei mene tarpeeksi, niin silloin varmasti kannattaa imettää ennen soseita, että lapsi kuitenkin maitoa saa tarpeeksi. Voisi ehkä vähentää niitä yösyöntejäkin, jos syö tarpeeksi maitoa päivällä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Jos maito ei maistu ruoan jälkeen, niin sitten kannattaa imettää ennen ruokaa. Jos taas ruoka ei maistu imetyksen jälkeen, niin sitten ruoka ensin. Jos molemmin päin maistuu, niin sitten ihan sama, ja jos kumminkaan päin ei maistu, niin sitten eri aterioilla vuorotellen imetystä ja kiinteitä :D Riippuu vauvasta siis.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Mä syötän tissin aina ennen soseita, kun ei muuten maistu, soseet kyllä maistuu tissin päälle :girl_sigh: Meille neuvolassa sanottiin, että kun soseet on aloittanut jo 4kk iässä niin 6kk iässä olisi jo "hyvä" olla 5 ateriaa päivässä. Mentiin eka kuukausi kahdella ja nyt kun puuro otettiin mukaan niin yhtäkkiä onkin jo neljä ateriaa. Äkkiäkös se viideskin siihen sitten mukaan tulee.

Aluksi imetin aina joskus tuntia ennen soseiden antamista, sitten sose, sitten tunti taukoa ja taas imetys ennen unille menoa. Nyt kun on oppinut syömään kerralla enemmän, niin annan tissin ja soseen yhdessä ja yritän päästä eroon tuosta imetyksestä ennen päikkäreitäkin. En kuitenkaan ihan vielä, muru kasvaa kirppu-käyrällä, niin äiti vähän haluaa tankata toiseen kaiken mahdollisen sapuskan :grin:

Share this post

Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now