Guest *OA*

Tyhmät kysymykset imetyksestä

455 posts in this topic

Meillä ei kyllä varmaan koskaan ole ollut viittä ateriaa päivässä (paitsi silloin kun lapsi oli päivähoidossa). En tajua mihin väliin se välipala pitäisi tunkea, kun silloinhan on päiväuniaika :huh: Tai no isommilla lapsilla enää ei, mutta eipä niillekään kannata antaa, kun eivät sitten syö ruokaa. Mutta ehkä meidän lapset vaan nukkuu paljon ja syö vähän, toisilla sitten toisinpäin :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on päästy viiteen ei-maitoateriaan lähinnä viime keväänä/kesänä välillä, kun imetys oli vasta loppunut. Silloinkin se välipala oli usein tyyliin pillismoothie tai muutama viinirypäle. Ei vaan mahdu meidän päivään sitä viidettä, jos meinaa, että lapsi syö ruokaa kunnolla. Nykyään mennään satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta neljällä.

 

Meilläkin silloin aikoinaan neuvolassa kehotettiin piakkoin viiteen ateriaan per päivä, mutta korostettiin, että vielä pitkälle, lähemmäs vuoden ikääkin, yksi niistä aterioista eli ns. välipala voi hyvin ja mielelläänkin olla maito. Niin me sitten yleensä tehtiin.

 

Maidon ja kiinteiden järjestyksen kanssa tein Chimellin tavoin. Välillä kiinteitä meni hyvin, silloin aloitin maidolla. Välillä oli maitokausi, silloin ensin kiinteitä. Välillä menivät hyvin ihan peräjälkeen, välillä piti olla taukoa välissä. Puolivuotiaan on vielä tärkeää saada reilusti maitoa eli jossain välissä kannattaa tarjota vaikkei lasta tahtoisikaan kiinnostaa, mutta kyllä huonommat kaudet siinäkin on oikein normaaleja. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosiaan saa kyllä olla tosi usein syöttämässä jos meinaa saada 5 ateriaa päivään mahtumaan. Tai jos päiväuniajat ja päikkäreiden kesto olisi vakio niin tuo onnistuisi helpommin. Olen yrittänyt tehdä niin että soseen ja imetyksen välillä olisi vähän aikaa että maito maistuisi paremmin mutta sitten onkin kohta jo taas uusi ruoka-aika :rolleyes: Esikoinen söi tosiaan korviketta pullosta ja aina maistui ruuan päälle. Pitänee yrittää imettää siis ensin. Yöimetyksiä en oikein pysty vielä karsimaan kun poika ei huoli tuttia ja silittely saa vaan karjumaan enemmän. Myöhemmin sitten harkintana unikoulu...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vinkistä aamuaurinko! Pitää kokeilla seuraavalla kerralla!

Muuten tuntuuko rinnat täysiltä koko ajan imetyksen aikana? Ei siis silloin kuin imettää mutta ne välit. Itsellä rinnat on todella pehmeät eikä ollenkaan sellaiset täyden oloiset, ei edes vaikka edellisestä imetyksestä olisi kulunut useampi tunti.

Kun vaan alkaa epäilyttämään tuo maidon riittävyys kun painoa tulee vain se 20 g/pv ja lisämaidon määrää joutuu nostamaan, nyt 40 ml / syöttö.

 

OT tuosta ruoan määrästä, esikoinen oli pullolapsi ja hälle kyllä meni tuo ruoka 5 krt/pv, annoksetha ei välttämättä mitään isoja olleet. Ja kesällä yli 1v:n meni joskus jopa 6 ateriaa kun heräsin niin aikaisin (5 aikoihin) ettei pärjännyt aamupalalla lounallaa (klo11).

Share this post


Link to post
Share on other sites

mOmma, vauva on niin pieni, että antaisin kyllä vähän hengaillakin tissi suussa. Tosiaan tuo aamuauringon vinkki käyttöön! Tuossa iässä on tiheän imun kaudet vasta tulossa, jolloin vauva tilaa lisää maitoa.

 

Täällä kannattaa käydä lukemassa. http://imetystukilis...=101&Itemid=165

Edited by Holley

Share this post


Link to post
Share on other sites

mOmma, siitä ei voi päätellä maidon riittävyydestä mitään, tuntuuko rinnat täysiltä. Useimmilla kai ne alkuun on pinkeät, mutta sitten parissa viikossa tasaantuvat ja tulevat pinkeiksi vain jos on tosi epänormaalin pitkä imetysväli.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä lataan nyt kysymykseni tänne. Miten saa reilu kuukauden ikäisen pysymään rinnalla kerralla niin että riittää? Jotenkin turhauttavaa kun välillä poju on selvästi nälkäinen ja tissistä malttaa syödä vain max 5 min, ja sen jälkeen laitetaan huulet tiukasti yhteen ja 5min päästä huudetaan nälkää..tänäänkin sorruin antamaan pullosta pumpattua maitoa ja sen jälkeen oli tyytyväinen..maitoa on kyllä riittävästi tissit täynnä ja tän takia olenkin pumppauskierteessä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Vaihtelemalla rinnalta toiselle, tarvittaessa useitakin kertoja. Ilmeisesti teillä vauva hermostuu, kun heruminen alun jälkeen hidastuu, ja vaihtelemalla rinnalta toiselle heruminen käynnistyy aina uudelleen. Jostain muistan lukeneeni, että rinnalla olisi imetyskertaa kohden noin 2,5 herumista, joten vauvaa voi vaihtaa viisikin kertaa rinnalta toiselle yhden imetyksen aikana.

 

Toinen vaihtoehto on, ettei lapsi huuda nälän vaan ilman takia, oletko röyhtäyttänyt kunnolla tuon viiden minuutin syönnin jälkeen? Rintaa vaihtaessa kannattaa välissä röyhtäyttää vauva, jottei vatsassa kiertävä ilma häiritse imemishaluja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vinkistä, pitää kokeilla.:) Röyhtäytetään kyllä parikin kertaa aina syötön välissä ja jälkeen. Voisko kireällä kielijänteellä olla tekemistä asian kanssa? Jos ei vaan jaksa imeä kauempaa ku kieli väsyy..?

 

Entä mitäs kun sanotaan että vauva pääsee kiinni rasvaisempaan takamaitoon vasta hetken päästä imemisen alettua niin jääkö sitä ilman sitten jos käy vaan muutaman minuutin/ rinta..?

 

Meillä on myös kovaa pulauttelua mikä häiritsee, välillä pulauttaa imiessäänkin rintaa vasten :(. Parhaillani yritän karsia ruokavaliota mikä vois pulauttelua lisätä..

Edited by Sofianna

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos vaan jaksat, vältä pulloa ihan kokonaan jonkun aikaa. Jos kyse on tuosta, että kyllästyy virtauksen hidastuessa, pullo voi pahentaa asiaa, kun siitä ainakin tulee vauhdilla.

 

Pikasyömisellä voi tosiaan rasvaisimmat maidot jäädä saamatta. Siksi kannattaa kokeilla tuota puolen vaihtelua, kun siinä voisi päästä niihin käsiksi, jos vaan vaihtaa uudestaan ja uudestaan. Niin nopeasti se ei korvaudu, että eka vähärasvautuisi toisen rinnan syötön aikana. Jos ei tuo toimi vaan pikasyönnit jatkuu ja maitoa tulee hyvin, voi kokeilla puristaa ensimmäiset maidot pois, jotta se vauvan saama maito on se rasvaisempi. Mutta tuo ei varmastikaan auta, jos kyllästyminen/kärsimättömyys on se ongelma.

 

Ihan päinvastaisena vinkkinä vielä kehotan tarkistamaan, ettei maito suihkua liian lujaa ja vauva suutu siihen. Meillä esikoinen usein alkuun lopetti melko pian imun, kun hetken imemisen jälkeen maito alkoi suihkuta kurkkuun. Se taisi tapahtua nopeammin kuin viidessä minuutissa joten voi olla teillä kaukaa haettua, mutta ehkä silti tarkistuksen arvoista.

 

Edit. Tuo pulauttelukin kannustaa varmistamaan, ettei ole suihkutissiongelmaa. Se kun voi kerätä ilmaa mahaan ja pulaututtaa.

Edited by Kärpänen

Share this post


Link to post
Share on other sites

^No suihkutissihän tässä ollaan :blush: , sen voi todeta sillä että ku vähän painaltaa vaikka imetyksen välissäkin , niin tissi ruuttaa sitä maitoa metrin päähän. Pitääpä ruveta tyhjäämään ekat maidot pois niin olis tosiaan sitä rasvaisinta ne maidot mitä juo...Pullon välttämistä pitää sinnikäästi nyt kokeilla vaikka se helpottavalta tuntuukin että mieskin voi välillä ruokkia...Se nyt kuitenkin on toissijasta, tärkeintä saada toi poika syömään kunnolla ettei mee imetys persiilleen sen takia... :girl_cry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuttu ongelma. :girl_sigh: Onneksi se helpottaa ajan kanssa, ei vaan kovin nopeasti. Suosittelen tosiaan, että lypsät ekat maidot pois, joko pumpulla tai käsin. Mä tein usein niin, että annoin tytön aloittaa hetken, jonka jälkeen sain puristettua käsin enimmät pois. Näin tyttö sai syötyä rauhassa ilman maitoa kurkussa, joka sekä rauhoitti ruokahetkiä että vähenti ilmavaivoja ja pulauttelua.

 

Missä asennossa imetät? Mä imetin istuen vain erikoistilanteissa ja yleensä makuulla, se oli suurin helpotus suihkuihin.

 

Mä vähän veikkaan, että kunhan saatte yhdessä vauvan (ja ajan) kanssa suihkut paremmin hallintaan, helpottaa sekä pulauttelut että syömisongelmat. Sen verran tutulta tilanne kuulostaa. :girl_sigh:

 

Tsemppiä! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ toivottavasti..:) Makuultaan ei onnistu kun mulla puutuu aina se alin käsi, mutta sinnitellään eteenpäin jos kerran tää voi helpottaa itsekseenkin.Ja kun ei meillä tosiaan kaikki kerrat ole tällaisia. Tän illan kaikki imetykset on menneet ku oppikirjasta..päivällä taas taisteltiin..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoista odottelen ja nyt alkaa olla jo aika pakkailla sairaalakassia. Luin, että sairaalakassiin olisi hyvä pakata mukaan rintakumit ja kävinkin tänään ostamassa Ainu Medela rintakumit. En ollenkaan hoksannut, että niitä on kahta kokoa ja otin vain hyllystä ekana käteen osuvan eli kokoa L. Mistähän nyt osaisin päätellä onko tuo itselleni sopiva vai pitäisikö olla pienempi? En viitsi avata pakakusta ja kokeilla, jos saisin vielä palautettua. Löytyiskö täältä neuvoa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon ymmärtänyt että rintakumi valitaan vauvan mukaan eikä äidin, eli L-koko täysaikasen vauvan suuhun ja pienemmät keskosvauvoille. Toisaalta joku on kokenut ihan nänninkin mukaan pienemmän olevan parempi.

 

Ite sain kyllä sairaalasta rintakumin käyttöön (tays), luulen siis että vielä synnyttään mennessä ei tarvi huolia siitä. Synnytyksen jälkeen kun hain sitten apteekista rintakumin, annettiin mulle suoraan käteen L-koko mitään kysymättä. Se on kai siis aika yleinen kuitenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Varmaan ehkä keskosille se pieni, mutta mulla ainakin nänni sattui tosi pahasti sellaisen pienemmän kanssa, eli isompi koko oli selkeästi parempi. Käytin niitä vain jonkin aikaa, kun rintaa oli leikattu. Ei rintakumeja läheskään aina tarvita :) Ei ne mitkään must-havet siis ole! Itse olen tosin sitä ihmistyyppiä, joka mieluiten valmistautuu ihan kaikkeen jo etukäteen :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sofianna: Mainitsit, että vauvalla on kireä kielijänne. Onko kieli ihan herttamainen? Saako vauva kunnolla kieltä ulos suusta? Jos kielijänne on kovin kireä, voi olla, ettei vauva saa kunnon otetta rinnasta eikä siis saa tyhjennettyä rintaa kunnolla. Kun ensimmäinen heruminen loppuu, vauva on saanut vain vähärasvaisempaa etumaitoa eikä imemällä saa kunnolla enää lisää maitoa, vaan napsauttaa suunsa kiinni ja maha ei tule täyteen. Vauvalla on heti nälkä uudestaan ja pyytää rinnalle takaisin. Itse suosittaisin ensisijaisesti tarkistamaan kielijänteen, joskos se tarvitsisi katkaisemista.

 

Mitä tulee imettämiseen suihkutissien kanssa, niin neuvoisin imettämään samasta rinnasta monta kertaa peräkkäin, jotta vauva saa sitä rasvaisempaa takamaitoa. Jos suihkutissien kanssa vaihtaa rintaa useasti, alkaa maitomäärä lisääntymään molemmissa rinnoissa ja suihkutissisyys pahenee. Imettämällä usemman kerran samasta rinnasta (siis monta imetyskertaa peräkkäin muutaman tunnin aikana) vauva saa siis rasvaisemman maidon ja mahan paremmin täyteen. Levossa olevasta tissistä pumpataan vaan pahin kiristys pois. Tällä tavalla vauvan ei tarvitse syödä niin usein ja rinnat vähentää maidontuotantoa ja maidon suihkuaminen helpottuu. Suihkutissiongelman tunnistaa siitä, että vauva ottaa rinnasta kiinni, syö hetken ja päästä irti yskien ja parkuen.

 

Hieno juttu, että olet jaksanut pumpata maitoa vauvalle, vaikka imettäminen on takunnut. Jos tuntuu, että lypsettyä maitoa tarvitsee antaa lisäksi, niin voit koittaa hörpyttää pienellä mukilla. Suosittelisin antamaan lypsetyn maidon ennen imetystä, niin vauva saa mahansa täyteen rinnalla ja näin imetyksestä tulee vauvalle positiivinen kokemus. Tsemppiä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Cecelia ja mei vastauksista! Empä arvannutkaan, että rintakumin koko valitaan vauvan täysiaikaisuuden mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sofianna: en kännykällä näe onko sulla tickeriä, jossa näkyy vauvan ikä, mutta jos haluat että mieskin ruokkii välillä vauvaa, se onnistuu ilman pulloakin. Meillä mies antoi pikkuvauvalle pumpattua maitoa lääkeruiskulla ja hörpyttämällä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sinikka, kiitos vinkistä myöskin! Poika on nyt vajaa 2kk. Pullosta ollaan edelleen annettu välillä, maksimissaa kerran parissa päivässä, kun mun on oikeesti välillä päästävä lenkille/kauppaan ja joskus tiheän imun päivinä ne välit tahtoo olla 1-1,5h luokkaa niin ei siinä meinaa ehtiä. Tuo hörpyttäminen kai vois onnistua mutta määrät on jo melko isoja, 100ml pumpattua maitoa hörpyttämällä voi olla melko pitkäaikainen prosessi,vai meniskö nopeetakin?... :)

 

Hilda, tuo kielijänne mullakin on käynyt tosiaan mielessä, mutta sitten ajoittain kun jaksaa tosiaan ihan syömällä syödä vartinkin niin vähän epäilyttää..Mainitsen kuitenkin 2kk neuvolassa ja ihan tulevaisuuttakin ajatellen se pitäis nipsaista mun mielestä. Itellä on kans ollut ja R-kirjaimen opin vasta kun oli kielijänne nipsaistu joskus 8-vuotiaana...

 

 

Päivittelen nyt sen verran, että sama meno jatkuu osittain, tosin nyt oon oppinut imettämään makuultani ja yöt on tästä syystä helpottuneet kun poika ei ehdi alkaa huutaa kiljuen nälkäänsä vaan tissi on jo suussa ku vähän sängyssä kerkeää inahtaa... :grin: . Pumppailen edelleen aamuisin aina pakkaseen. ja syötän pari kertaa peräkkäin saman tissin,varsinkin silloin kun on tiheät imut päällä. Tuo suihkutissisyys on vähän helpottanut,kun en päästä tissejä koskaan liian täyteen, ja toisaalta poikahan on kasvanutkin niin ehkä kykeenee jo nielemään alkuun vähän vauhdikkaammin...Huomattiin myös että pojalla tuntuu olevan tosi voimakas imemisen tarve, koska mun sylissä ei voi kylläisenäkään maata ilman että pitää alkaa etsimään tissiä. Iskän sylissä sentään voi..Tuttia annetaan ensihätään. Nyt on myös nuo unipätkät pidentyneet niin että päikkärit on yleensä 2-3h joten herättyään syö ahnaasti pari kolme kertaa seuraavan tunnin sisällä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sofianna: kiva kuulla, että teillä on lähtenyt imetys sujumaan paremmin! Huomasin, että teidän muru on jo parikuinen. Ihan huoletta voit pullosta antaa silloin tällöin maitoa kun vauva on jo noin iso. Pullosta ei tuossa vaiheessa ole enää haittaa imuotteelle, varsinkin kun ei montaa kertaa päivässä tarvitse pulloa. 100ml hörpyttäminen on tosiaan jo hidasta. Ihan kivahan on se pullokin pitää mukana menossa ihan niitä syöttöjä silmällä pitäen kun itse olet muualla ja isä tai joku muu syöttää. Jatka vaan samaan malliin. Imetys kyllä koko ajan helpottaa kun vauva kasvaa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisiko kenellekään mitään vinkkiä tai neuvoa miten tehdä, kun meillä yöimetykset on alkanu venymään tosi pitkäksi ja viime yönä ei syöty yöllä kertaakaan. Noh, muutenhan tässä ei mitään ongelmaa olisi, mutta mun rinta on ihan räjähdyspisteessä ja on pitäny joka yö käydä pumppaamassa kun olen pari kertaa heränny siihen että makaan maitolammikossa kun rinta on alkanut vuotamaan. Imetän siis vain yhdestä rinnasta ja nyt nämä imetysten välit on yöllä niin pitkät että on ollut pakko pumpata joka yö. Soseita on myös alettu antamaan reippaasti, joten rintaa syödään vuorokauden aikana muutenkin vähemmän kuin aikaisemmin. Olisiko siis mitään neuvoja mitä voisi tehdä? Vai tasottuuko tuo maidontuotanto sen mukaan mitä enemmän rinta on pingottuneena? Pitäisikö mun yöllä pumpata vain tosi vähän, pahimmat pingotukset? Kun rinta tosiaan on sitten jossain vaiheessa niin täynnä että alkaa valumaan vaan maitoa ympäriinsä. Oon miettiny myös että jos illalla pumppaisi rinnan tyhjäksi, mutta vauva yleensä imee sen tosi hyvin iltasyötöllä, joten en näe sitä hyötyä että jos sillon pumppaisin, yöllä varmasti rinta olisi taas täynnä. Saisi tosi hyvät yöunet jos tuo rinta ei häiritsisi ja ei tarvitsisi nousta pumppaamaan :/ Onko kellään mitään hyviä vinkkejä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tasottuu itsestään, jos et pumppaa, joten kannattaa tosiaan pumpata mahdollisimman vähän. Pumppaaminen lisää tuotantoa myös. Pystyisitkö yöllä vaan pistämään valumisen käyntiin pumpulla ja antamaan vaan pahimman kireyden valua itsekseen pois? Se ei niin paljoa pitäisi sitä tuottoa yllä.

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

No mietin just et pitäskö laittaa vaikka maidonkerääjä tai joku super imutehonen pyyhe päälle yöks. Vähän vaan hankalaa just ku on vaan tää yks rinta käytössä ni se pingottuu tosi helposti ja sit on tosi epämukava olla ku se on täynnä ja ei välttämättä saa nukuttua.

 

Jos rinta on ihan täynnä niin eihän siihen voi tulla mitään rintatulehdusta tms.? Tai et se jotenki 'repeis' tai muuta. Et jos se on täynnä ni sit se alkaa vaan vuotaa sitä maitoa pois, eikö niin? Et pahinta on vaan se inhottava olotila kun se on ihan kiree.

 

On kans hyvät ongelmat ku aluks ei meinannu tulla maitoa ei sitte millään ja nyt sitä tulee liikaakin :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

chaste: liian täyteen rintaan voi tulla rintatulehdus, mutta ensin tulehtuu tukossa oleva maitotiehyt. Tarkkaile, ettei rinnassa ala olemaan punoittavia, kipeitä patteja liiasta maidosta. Jos niitä tulee, tulisi rintaa vähän tyhjentää ja nimenomaan sitä kohtaa, mihin kipeä pahkura alkaa kehittymään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now