Annick

Kestovaipat vol. 3

1008 posts in this topic

Nallen sisävaippa, imuna harso, bambugollegea kaksi kerrosta ja joku tehoboosteri siinä pahimmalla pissa-alueella. Kai tuo aika pienipissaiseksi luetaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on aivan kaamea megapissijä tyttö. Ainoa oikeasti toimiva yövaippa on ollut:

- Tuhdeimmilla mahdollisilla imuille varustettu yöOnnikas, johon vielä Onnikaan omien imujen lisäksi vielä useampi iBamboo doubleri/mikrokuituimu/bambuharso.

- Päälle villikset, sillä supertuhdiksi tehty yöOnnikaskaan ei riitä ja tulee aina kuorivaipoista ohi (ja tällölin tyttö herää noin neljältä yöllä huhuilemaan: "Pissa läpi!"

 

Jonkun verran olemme käyttäneet myös Ronja ja Roopen helppovaippa (teetätetty erikseen lisäimukerroksilla) boostattuna esim. bambuharsolla, mutta myös tämä vaatii villikset päälle (vaikka siis periaatteessa AIO-vaippa). Villiksien kanssa koen, että erityisesti yöOnnikkaat toimivat hyvin. Mies ei suostu edes käyttämään yövaippojen kanssa kuorivaippoja ja kyllä se minultakin on lähes täysin jäänyt eli villikset on aina yöllä riippumatta vaipasta.

 

Yökestoilun ongelmat alkoivat noin 2 kk iässä. Pärjäsimme jotenkuten noin 4kk ikään Babylandin taskuvaipoilla (leveitä haaroista), joissa oli tällöin bambuharso, mikrokuituimu sekä doublereita, mutta sitten tämäkään ei riittänyt. Lopulta imuja oli niin paljon taskussa, että fleece ei jäänyt "piiloon" reisistä pul-kuoren taa (paketti oli niin pullea), joten oli pakko tehdä peliliikkeitä ja hankkia noita yöOnnikkaita. Ja kyseiseen sisävaippaan päädyimme käyttäjäkokemusten perusteella. Tuntuu riittävän monelle sellaisenaan, mutta meille valitettavasti ei.

 

Lapsi siis juonut aina erittäin paljon. Runsasta juomista on jo jouduttu tutkimaankin, mutta ilmeisesti tyttö vaan liikkuu niin paljon ja on kova hikoilemaan.

 

Muoks. Ja lapsi siis nyt 1v 10kk ja pissamäärät ovat hieman tässä viimeisen puolen vuoden aikana inhimillistyneet, mutta kokeilin tuossa juuri pari yötä sitten kuoren kanssa yöOnnikasta ja niinhän sitä vaihdettiin kuivaa vaippaa ja yökkäriä päälle jälleen neljältä yöllä.

 

- Aallotar

Edited by Aallotar

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oon nyt yrittänyt etsiä tietoa, sitä kuitenkaan löytämättä. Kysyn siis täältä :)

 

Onko jollakin tietoa pesupähkinöiden ja kestovaippojen yhteensopivuudesta? Jotain haittoja?

Ajattelin osakestoilla tulevan vauvan kanssa ja vaippoina olisi aiot joissa on tuota pul -kangasta. Muutoin pesen nykyään pyykin pähkinöillä, ja nyt pohdituttaa joudunko vaihtamaan pesuaineen..

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kestovaippainfo.fin pesuainetietokanta sanoo seuraavaa:

 

 

Pesupähkinät
Intiassa ja Nepalissa pesupähkinöitä - tai tarkemmin sanottuna pähkinän kuoria - on käytetty pyykinpesuun ja henkilökohtaisen hygienian hoitoon kautta aikojen. Sapindus trifoliatus puun ”hedelmät” ovat syömäkelvottomia, mutta kuorista irtoaa veden vaikutuksesta luonnon sapoiinia, jota käytetään myös monien ekosaippuoiden raaka-aineena. Kuoria ei kuitenkaan tarvitse jalostaa, ne sopivat pyykinpesuun sellaisenaan. Saippuapähkinöillä peset tehokkaasti ilman kemiallisia aineita tai haitallisia jäämiä!

 

 

Eli siitä vaan pesemään! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Sen verran tuohon kuitenkin lisäisin, että vaikka pesupähkinät sopivatkin vaippojen pesemiseen, kannattaa ainakin henkisesti varautua myös siihen, että joutuu ostamaan vaippoja varten jotain toista pesuainetta, jos lapsi sattuu olemaan yliherkkä pesupähkinöille. Toisin kuin tuossa pesuainetietokannan tekstissä todetaan, jää pesupähkinöistä "jäämiä" siinä missä muistakin pesuaineista (ellei pesupähkinöitä sitten poista rummusta pesun jälkeen ja pyöräytä sen jälkeen vielä paria ylimääräistä huuhtelua vaipoille), ja jotkut saavat niistä iho-oireita siinä missä joistain ruoka-aineistakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuollaisia tekstejä minäkin löysin, mutta mistään en ole kuullut hyviä/huonoja puolia; esim. jää enemmän hajuja tai vaippa haalistuu tai muuta vastaavaa, muista pesuaineista näyttää olevan ihmisillä enemmän sanottavaa internetin ihmeellisessä maailmassa :)

 

Kiitos rouva Tossavainen; tuo pitääkin pitää mielessä.

Edited by trippu

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tuollaisia tekstejä minäkin löysin, mutta mistään en ole kuullut hyviä/huonoja puolia; esim. jää enemmän hajuja tai vaippa haalistuu tai muuta vastaavaa.

 

Meillä pestiin vaipat reilut 6kk pelkillä pesupähkinöillä (huuhteluainelokerossa n. ruokalusikallinen laimennettua väkiviinaetikkaa ja pari tippaa teepuuöljyä). Emme keksi mitään muuta selitystä kuin pesupähkinöihin vaihdon sille, että vaippojen polyesterimokka ja fleece menivät tukkoon tuon puolen vuoden jakson aikana :girl_impossible: . Kestovaippainfon forumille yhdelle toisellekin oli käynyt näin. Eli jos käyttää kuivapintaisia vaippoja, niin pesupähkinät saattavat aiheuttaa kuivaliinamateriaalin tukkeutumista. En tiedä auttaisiko joku ektrahuuhtelu asiaan. Meillä siirryttiin pesupähkinöstä kuivaliinojen avaamisoperaation jälkeen Ole Hyvä -pesuaineeseen toistaiseksi hyvin tuloksian. Komppailen myös rva Tossavaista allergia-asiassa. Kun palstoja lukee, tuntuvat aiheuttavan yllättävän monille oireita (toki kysessä on pähkinä).

 

Pesupähkinöiden pesutuloksesta: himpun verran enemmän huomasin hajujen jäämistä pesupähkinöiden kanssa kuin aikaisemmin käytettyjen pesuaineiden kanssa (Ecover ja Erisan color jauhe). Toisaalta kuivumisen jälkeen ero ei ollut mitenkään merkittävä. Meillä ei pesupähkinöitä maitokakkavaiheessa käytetty, mutta luulisin, että eivät tehoa maitokakkatahroihin kovin hyvin. Mutta niihin nyt minun kokemuksen mukaan joutuu käyttämään muutenkin kohtalaisen usein sappisaippuaa ja välillä keittopesua.

 

- Aallotar

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan ihmeellistä kun monella on ollut tota tukkeutumisongelmaa mutta vaikka mä olen käyttänyt lapsella talkkia ja ihan vauvana jopa pehvarasvoja ei meillä ole yksikään vaippa ollut koskaan tukossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ihan ihmeellistä kun monella on ollut tota tukkeutumisongelmaa mutta vaikka mä olen käyttänyt lapsella talkkia ja ihan vauvana jopa pehvarasvoja ei meillä ole yksikään vaippa ollut koskaan tukossa.

 

No niinpä! Tätä sitä porukassa ollaan ihmetelty kestovaippainfonkin foorumilla. Tää on ollut nyt viimevuosina yksi yleisimmistä ongelmista (toki ei minulla mitään tutkimustuloksia ole asiasta, mutta tuntuu olevan kovin yleistä). Meillä taas ei ole jouduttu rasvaamaan lapsen peppua lähes koskaan ja silti kuivaliinamateriaalit ovat tukkeutuneet. To-del-la turhauttavaa. Ja se avaamissouvi on ihan karmee duuni... Siksi todella toivon, että Ole Hyvällä ei mene tukkoon, kun toinen lapsikin syntyy tässä ihan lähipäivinä ja vaippojen soisi toimivan moitteettomasti, kun on kaksi vaipatettavaa.

 

- Aallotar

Share this post


Link to post
Share on other sites

Elkku: Mielestäni hyvän yövaipan saa aikaan niin, että laittaa aluksi minkä tahansa hyvin istuvan sisävaipan. Tietysti mieluiten sellaisen, joka jo itsessään imisi paljon, mutta tärkeintä on istuvuus ja kosteuden leviäminen. Sitten taiteltavia (asettuvat parhaiten vauvan mukaan) lisäimuja (bambua, villaa) niin paljon kuin haluaa vaipan päälle. Lopuksi paketti kasaan hyvillä villahousuilla. Villisten on oltava isompaa kokoa kuin päivällä käytettävät. Jos tarpeeksi paksuja ja pitäviä villiksiä ei löydy, sitten kahdet päällekäin. Esim. päivällä nb-kokoa käyttävälle vauvalle yöksi s- tai m- kokoiset villikset ja näiden päälle tarvittaessa vielä kokoa isommat.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä pestiin vaipat reilut 6kk pelkillä pesupähkinöillä (huuhteluainelokerossa n. ruokalusikallinen laimennettua väkiviinaetikkaa ja pari tippaa teepuuöljyä). Emme keksi mitään muuta selitystä kuin pesupähkinöihin vaihdon sille, että vaippojen polyesterimokka ja fleece menivät tukkoon tuon puolen vuoden jakson aikana :girl_impossible: . Kestovaippainfon forumille yhdelle toisellekin oli käynyt näin. Eli jos käyttää kuivapintaisia vaippoja, niin pesupähkinät saattavat aiheuttaa kuivaliinamateriaalin tukkeutumista. En tiedä auttaisiko joku ektrahuuhtelu asiaan. Meillä siirryttiin pesupähkinöstä kuivaliinojen avaamisoperaation jälkeen Ole Hyvä -pesuaineeseen toistaiseksi hyvin tuloksian. Komppailen myös rva Tossavaista allergia-asiassa. Kun palstoja lukee, tuntuvat aiheuttavan yllättävän monille oireita (toki kysessä on pähkinä).

 

Juuri tällaista infoa kaipaan, kiitos!

Nyt sitten jään pohtimaan josko käyttäisi kahta ainetta rinnakkain; te jotka olette viisaampia ja voitte puhua kokemuksen rintaäänellä, suositelkaahan mulle pesuaine jonka kanssa tulee mahdollisesti vähiten ongelmia. Nettissä rämpiminen tuntuu olevan loputon suo, enkä halua tuskastua tämän suhteen jo ennen kuin olen kestoilua edes aloittanut. Tarkoituksena mulla on käyttää TotsBotsin Easyfit AIO -vaippoja (jos tuolla nyt siis on merkitystä).

Mikä siinä vaipassa on sitä kuivaliinamateriaalia? Ja miten sen huomaa olevan tukossa?  :blush:

 

Tuosta tukkeutumisesta.. voisikohan veden kovuudella olla jotakin tekemistä asian kanssa?

Edited by trippu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on pari Fuzzin one size-taskua joita oon täyttänyt eri tavoilla ja tuntuvat toimivan ihan suht hyvin sikäli että pitää pissat sisällään jos vaan imut riittää. Mutta mä en vaan tykkää, käyttäjä on nyt vajaa viisikiloinen ja en vaan saa noita täytettyä niin että paketti ei tuntuis kamalan isolta... Esmes Hahtuvahullun Helmi-taskut on samoilla täytöillä kivan ohuet mutta kun tungen samat Fuzziin niin tuntuu että tyttö makaa pää alaspäin kun vaippa on niin suuri.

 

Mitä luulette, toimiikohan noi paremmin kun likka vähän kasvaa ja vaippa on suhteessa pienempi vai pitäiskö pistää suosiolla kiertoon?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta tuntui kans että pienempänä vaipat oli tosi isoja verrattuna lapseen mutta nyt kun tuo on jo vuoden ikänen niin vaipatkin alkaa olla suhteessa järkevämmän näköisiä ja kokoisia ja varmasti ovat päälläkin mukavampia kun koko alavartalo ei ole pelkkää vaippaa :girl_haha: Ja meillä on vielä selvitty aina melko vähillä imuilla kun vaippaa vaihdetaan niin tiuhaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä suosittelisin pesuaineeksi Ecover Delicatea :) ei oo koskaan mennyt vaipat sillä tukkoon!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastauksista päätellen muillakin on siis ihan järjettömiä kasoja noi yövaipat... Kyllä mekin taidetaan nyt pikkuhiljaa löytää sopiva kombo sisävaippaa, luonnonkuktutaittoa, mikrokuitua ja villahousuja...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Etikkaa oon käyttänyt huuhteluaineena, ihan semmonen "loraus" vaan. Raikastaa kummasti tunkkaisen hajuisia vaippoja. Oon alkanut käyttää sitä muullekin pyykille. Soodasta en osaa sanoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta joku sanoi lisäävänsä soodaa pesuaineeseen välillä pinttynyttä hajua poistaakseen, itse en oo kokeillut. Etikka huuhteluaineena kyllä raikastaa kivasti :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ruokasooda tehostaa pesuaineen vaikutusta, tahrat irtoavat sen avulla paremmin. Etikka poistaa hajuja ja pehmentää (narukuivatettavaa) pyykkiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt kyllä tympäisee koko kestoilu <_< Poika on nyt vajaa 4 kk, 6.6 kg ja 62 cm. Heti kun Tots Botsin Teenyfit meni pieneksi, hankittiin Tots Botsin Easyfit -vaippoja ja ne on tähän asti toimineet hyvin. Satunnaisesti ovat falskanneet mutta silloin on selkeästi vaippa ollut huolimattomasti puettu. Nykyään tuntuu että on enemmän sääntö kuin poikkeus että falskaavat. Tänäkin aamuna vaippa ei ehtinyt olla päällä edes kahta tuntia, kun oli jo vaatteet märkänä! Olin kiinnittänyt huomiota pukemiseen, jalantiet menivät tiiviisti reiden ympärille ja vaippa oli aseteltu kunnolla nivusiin, mutta silti kävi näin. Voiko olla että vaipan omat imut ei vaan riitä? Vai voiko noissa olla joku vika, kun kosteutta oli tihkunut siitä kuminauhakujan tikkauksesta päälliskankaaseenkin?

 

Poika ei ole kauhean reitevä, niin sopivaa ja pitävää vaippaa on ollut hankala löytää. Muksujen taskuvaipassa oli just se ongelma, että vaikka vyötäröltä kiristi niin tiukalle että hyvä kun henki kulki ( :lol:) niin jalantie jäi aina löysäksi. Niistä sitten hankkiuduttiin eroon aika pian. Imse Vimsen AIO:issa sama juttu. Hahtuvahullun Helmi-AIO (se jossa on kanttinauhat jalanteissä) on ollut aika hyvä, niitä meillä onkin nyt 3 kpl. Seuraavaksi menee kokeiluun sisävaippa + villahousut yhdistelmä, sen kai pitäisi olla aikalailla pomminvarma systeemi?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Sepäs se onkin että löytää omalle ipanalle istuvat vaipat. Mulla falskausongelmiin auttoi yksinkertaisesti se, että pistin lisää imua. Vaipanvaihtovälit on meillä noin 2-3 tuntia.

Ja sillon kun Hippu oli pieni niin tuntui että monet vaipat falskasi mutta kun kasvoi niin sekin loppui. Sitten ei oo enää voinut syyttää kun itseään jos on ollut liian vähän imua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä millaisia imuja sulla on käytössä, mutta meillä suurin piirtein samassa iässä auttoi, kun lisäsin taskuvaippaan mikrokuituimun päällimmäiseksi! Vauva alkoi pissata enemmän ja nopeammin ja esim. ostamani bambuimut ei imaisseet pissoja tarpeeksi nopeasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Nyt kyllä tympäisee koko kestoilu <_< Poika on nyt vajaa 4 kk, 6.6 kg ja 62 cm. Heti kun Tots Botsin Teenyfit meni pieneksi, hankittiin Tots Botsin Easyfit -vaippoja ja ne on tähän asti toimineet hyvin. Satunnaisesti ovat falskanneet mutta silloin on selkeästi vaippa ollut huolimattomasti puettu. Nykyään tuntuu että on enemmän sääntö kuin poikkeus että falskaavat. Tänäkin aamuna vaippa ei ehtinyt olla päällä edes kahta tuntia, kun oli jo vaatteet märkänä! Olin kiinnittänyt huomiota pukemiseen, jalantiet menivät tiiviisti reiden ympärille ja vaippa oli aseteltu kunnolla nivusiin, mutta silti kävi näin. Voiko olla että vaipan omat imut ei vaan riitä? Vai voiko noissa olla joku vika, kun kosteutta oli tihkunut siitä kuminauhakujan tikkauksesta päälliskankaaseenkin?

 

Mä suosittelisin lisäämään sinne alle jonkun lisäimun, vaikka bambua tai hamppua :) ne omat imut ei meillä ainakaan riittäneet kauhean pitkään. Samat vaipat on muuten käytössä meidän vielä yli 1,5-vuotiaalla lapsella! Lisäimuna meillä Bamboo Doubler, mutta en tiedä saako niitä mistään enää..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toisaalta sain myös vinkiksi että imua lisää, ei kuulemma juuri kenelläkään ole ne vaipan omat imut riittäneet :)

 

Mites noiden villahousujen kanssa, kun luin että pitäisi tuulettaa aina käytön jälkeen? Käytännössä niitä pitää vissiin olla ainakin kahdet ja niitä sitten pidetään vuorotellen? Lanoliinitin nuo Ruskovillan housut eilen, olivat jotain 6-7 h likoamassa. Tänään kokeilin ekan kerran ja aika pian alkoi kosteus tihkua läpi, kahden tunnin sisään. Noita ei siis ole koskaan ennen lanoliinitettu. Pitääkö ne pestä aina ennen lanoliinikylpyä? Miltä tuo aika kuulostaa, onko riittävä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon villiksiä uittanut yön yli. Liian vähäiset imut voi olla myös syynä kostumiseen. Ei ne villikset kuitenkaan ihan kauheeta määrää pitele.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest
This topic is now closed to further replies.