Sign in to follow this  
Followers 0
Nadda

Kilpirauhasen vajaatoiminta ja raskaus

383 posts in this topic

^Näin oon kanssa ymmärtänyt, että kilppariarvot (ts. T4V) nousee alussa ja alkaa sitten laskea. Muuten olisin itse huolissani jo siitä, että onko annostus liian iso, kun T4V on tuolla ihan viiterajojen yläpäässä, mutta luotan nyt siihen, että se normalisoituu tässä. Ja niin kauan, kun ei ole oireita, niin se ei pääse kuitenkaan romahtamaan liian pahaksi. Seuraavalla käynnillä kysyn kyllä seurantaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla romahti vasta joskus viikon 30 tienoilla, mutta tosiaan "tilastollisesti" se yleensä tapahtuu jo aiemmin. Kaavioiden ja aineistojen perusteella ekalla kolmanneksella ja sen jälkeenkin voi vielä monella olla lähes priimaa ilman lääkitystäkin ja hyvä niin, että luonto hoitaa. :)

 

Itselläni vaikutti myös surkeat rauta-arvot (hemoglobiini yli 120, mutta punasolujutut ja varastorauta surkeat), kun eipä tyroksiini raudanpuutetilanteessa toimi entiseen malliin, se ei imeydy. Tankkaisin jo varmaan ekalla kolmanneksella tai viimeistään tokalla luontaista rautaa, jos nyt voisin tehdä toisin. Mä kun aloitin vasta sit kun ne kilppariarvotkin huononi... Varastot kun nousee niin hitaasti ettei varmaan seuraavaan vuoteen kohoa tuo mun ferritiinikään paremmaksi. "Innolla" odotan, miten käy, jos vaikka synnytyksessä menettää verta reilummin, kun kilppari saattaa heittäytyä tilapäisesti tosi hankalaksi sen jälkeenkin.

 

No mutta, pääasiassahan tämä vaiva hoituu suht helposti ja ilman kommervenkkejä. Itseäni vaan kyrsii tosi paljon, että jo vuonna 2007 mulla oli TSH 9 ja T4V samoin eikä tätä ole hoidettu silloin... Elämälle kiitos gynestä, joka havahtui tähän ja sain lääkityksen sitten just raskauden alkaessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en tiedä olenko jotenkin poikkeus nyt täällä, mutta mun kilpirauhaslääkitystä ei ole nostettu tahi muutenkaan rukattu kummassakaan raskaudessa, joiden aikana mulla lääkitys on ollut. Tiuhaa seurantaa kyllä, noin yleisestikin max 6 viikon välein, mutta kokeet otettu aina kun olen halunnut, eikä niissä ole kertaakaan ollut mitään vikaa. Eikä myöskään omassa olossa, eikä lapsesta synnärillä otetussa testissä. Joskus siis saattaa mennä näinkin.

Toisaalta taas mulla on aina nopeasti löydetty kilppariin oikea lääkemäärä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ ihanan onnekas tilanne! Useimmilla toki ko. sairaus hoituu helposti ja joillain taas puskee kaikkea "liitännäisoireita" ja tyroksiinikaan ei auta jne. Tasan ei käy onnenlahjat tässäkään prkl. :D Mulla varmaan vaikuttaa se, että sairaus oli ollut kymmenisen vuotta ilmiselvästi labrojenkin perusteella, mutta ei hoidettu - kai siinä keho ehtii seota ja kun tulee päälle raskaaksi niin on se rasite kropalle tietenkin. Vaikka yllättävän hyvin mulla on lopulta mennyt tämän kanssa, ei sillä.

 

Se vauvasta otettava kilpparin seurantakoe on ymmärtääkseni rutiinikoe ja otetaan kaikilta, se ei liity äidin sairauteen sinänsä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, eihän se vauvasta otettava näyte sinänsä liity, mutta mulla on aika vahva usko kilpparin perinnöllisyyteen. Vaikka lapsuusiän kilpirauhasen toimintahäiriö onkin todella harvinainen.

 

Mä olen tosiaan siinä onnekas, että mulle vajaatoiminta iski todella rajusti päälle (saatoin mm.töissä nukahtaa istualleni sohvalle ja oon sentään päiväkodissa töissä, siellä ei tosiaan ole hiljaista!) vaikka itse arvot eivät olleet muuttuneet kovinkaan paljoa. Sain kuitenkin lääkityksen silkasta itsepintaisuudesta eli mulla vajaatoimintaan puututtiin varmaan tosi varhaisessa vaiheessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ joo, vissiin sukurasite onkin yksi kriteeri herkempään testaamiseen (aikuiselta). Meilläkin suvun naisilla samaa vikaa.

 

Nyt muuten synnärin koelistassa ei endokrinologian puolelta mun mielestä ollut kilpparia vaan joku lisämunuaisen kasvu vain. Vauvan listassa siis.

Edited by airua

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt on synnytetty ja kilpparihommat meni näin:

 

Loppuraskaudessa lääkeannosta nostettiin 75mikrog./pv, jolla oon jatkanut nyt jälkitarkastukseen asti, eli 6vk synnytyksestä. 5viikon jälkeen kävin labroissa, joiden perusteella jt:ssa lääkäri määräsi annokseksi 50mikrog/joka toinen päivä ja 75mikrog./jtp.

Synnytyksen jälkeen oli vähän epäselvää, miten jatkan lääkityksen kanssa, ja yksi terkka oli sitä mieltä että voin tiputtaa annoksen 50mikrog/pv, synnärillä (kätilö) taas sanottiin että voin jättää lääkkeet kokonaan pois, oma terkka ei osannut sanoa yhtään mitään, terkan sijainen käski jatkamaan jälkitarkastukseen asti tuolla 75mikrog:lla.

Nyt sitten jatkan tällä uudella lääkityksellä ja 6vk päästä uudet labrat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei oo kertaakaan koko raskauden aikana ollu tsh tavoitteessa.. Ja tänään 31+1. Nyt tsh oli 0,051, t4v kyllä hyvä 17,5. Parempi tää kyllä kuin liian korkea tsh mitä on aiemmin ollu. Annos on ollut 175 ug, lasken nyt jonkun verran. Saan ohjeet siis vasta ensi viikolla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Punatulkku: Ymmärtääkseni tuosta matalahkosta TSH-arvosta ei ole haittaa. Jos sulla ei ole oireita, jotka tukisivat lääkityksen vähentämistä, niin minä jatkaisin samalla annoksella. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on diagnosoitu raskauden aikainen kilpirauhasen vajaatoiminta tämän raskauden alkupuolella, nyt 23. raskausviikko. Tyroksiini lääkitys määrättiin ja verikokeissa käyn nyt säännöllisesti, vähän on jo annosta nostettu. Mielessä on käynyt että syntyikö esikoiseni kilpparin vajiksen takia vasta 41+6 viikolla, ja vauvalla oli joku kilpirauhas arvo syntyessään ihan hitusen viitearvon huonommalla puolella jonka vuoksi käytimme vauvaa kontrollissa, mutta se korjaantui onneksi silloin nopeasti. Niin silloin varmaan oli myös mulla kilpparin vajaatoiminta, mutta onneksi se nyt huomattiin, kun netistä kun lukee niin melkoisia vaaroja voi raskaudessa olla vauvalla, lievälläkin vajaatoiminnalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Tavallisesti hoitamaton vajaatoiminta aiheuttaa ennenaikaisuutta, joten noilla viikoilla syntyminen on ollut ihan normaalia. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin olen lukenut että ennenaikaisuutta aiheuttaa mutta myös tuo yliaikaisuus on yksi oire minkä olen jostain lukenut, että synnytyksen käynnistys signaali ei mene aivoihin tms. Myös sukulaisillani paljon vajaatoimintaa ja myös miehillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toki mulla ei virallisesti yliajalla ollut mutta päivän päässä kuitenkin. Hankala puhelimella kirjoittaa kun ei voi muokata :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on jokaisessa raskaudessa ollut kilpirauhaslääkitys. Esikoisen aikana lääkitystä ei saatu kohdilleen ollenkaan, vaan aina oli vajaatoiminnan puolella vaikka annostusta nostettiin joka kerta kun labrassa kävin.

Tokassa raskaudessa lääkityksen sain vasta puolen välin jälkeen, kun meni taas vajaatoiminnalle ja saman tien lääkitys oli kohdillaan eikä tarvinnut muutoksia tehdä.

Nyt kolmannessa raskaudessa heti alkuvaiheessa sain lääkityksen ja nyt kolmannen kerran kävin labrassa ja taas annostus nousee. Nyt menee päivässä 50 mikrogr. Ja huomenna saan sitten tietää paljollako ne nyt nostaa.

 

Mulle on joka kerta sanottu, että synnytyksen jälkeen ei ole tarvinnut enää lääkkeitä syödä ja näin ollen synnytyksen myötä arvot on myös korjaantuneet. Toki käyn 6vko synnytyksen jälkeen sitten labrassa, jossa varmistaavat asian. Ainakin näin on ollut viimeiset kaksi kertaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisko kellään infoa että kuinka nopeasti kilppariarvot alkaa heittään raskauden alettua vaikka on jo lääkitys?? Kuinka nopeasti voi alkaa huononeen? Ensi viikolla menossa labraan, mutta huolettaa vaan lääkäri ei nyt heti käskenyt lääkkeelle mitään tekemään.

 

Oon tän viikon ollu kuumissaan ja tänään yhtäkkiä taas kylmä :/ Pahoinvointikaan ei niin paha vaikka sitä vähän tuntuukin välillä edelleen. Help!! Niin ja plussa tuli viime su-ma.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mulla jäi raskaus viime kierrossa kemialliseksi, mutta mulla nostettiin tyroksiinia 25mikroa heti plussan tultua ja kävin labrassa mittauttamassa tsh:n ja t4v:n. Ja edelleen sama ohje voimassa eli heti, kun raskaustesti näyttää seuraavan kerran positiivista, niin tyroksiininosto tehdään samana päivänä. Tämä ohje mun omalta endolta ja neuvolalääkäriltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sama homma kuin cakella, heti annosnosto. Labrat n 1-2kk päästä ja vielä tarvitsi sen jälkeen nostaa toiset 25mikrog.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Apuva, miksei se sitten mun käskenyt sitä nostaa?? Kun hän on vielä lapsettomuuslääkäri ja kaikkea..

 

Mitä mun sitten pitäisi tehdä? :( Soittaa uusiksi.. ja mitä jos se ei edelleen kehota nostaan? Uskaltaako sitä ominpäin nostaa se 25mg tai jos nostaa puolet tuosta?! Ähh, en kyllä ala jos menee kesken tuommosen takia :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ tajusin et nyt on vielä viikonloppu alkanut eli en voisi soittaa kun korkeintaan maanantaina :( Miksi ihmeessä se käski mennä vasta alkuviikosta eikä nostaa. Mun arvot lähtötilanteesta kyllä parani kolmessa viikossa et onko siinä syy miksei kiirehtinyt? Pitääks mun nyt panikoida labraan asti asiaa vai uskallanko nostaa ja paljonko?

 

Ja jos nyt nostan niin mitä lääkäri sanoo, ja toinen et "vääristääkö" se muutaman päivän korotettu annos tuloksia. Olis ilmeisesti pitänyt soittaa vaan sinne, pläh :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Flex: Jos olet ollut lääkityksellä jo pitempään, niin hyvin uskallat nostaa heti sen 25 mcg eli pienen tabletin verran. :) Se on ihan käypä ohje kaikille. En usko, että vääristää tuloksia, koska ei se muutaman päivän aikana niin paljon pääse vaikuttamaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

flexille tsemppiä ja onnea plussasta, itse en osaa sua neuvoa. Varmaan johonkin terveyspäivystykseenkin vois soittaa? Tai johonkin yksityislääkärikeskukseen puhelinaikaa, jos kovin epäilyttää?

 

Oma kysymys, että kuinka pian synnytyksen jälkeen kilppariarvot kannattaa tarkistaa? Pitää kuitenkin taas itse ruinata neuvolassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Flex, mulla alko lääkitys kesä-heinäkuulla uudelleen vuosien jälkeen, ja kokonaisannos nousi elokuussa 50mikrog (eli ihan toooosi pieni annos) ja syyskuussa heti piti nostaa se 25mikrog. Käytännössä syön nyt tupla-annosta tuohon omaan ylläpitoannokseen :D eikä olossa mitään merkkejä hyposta tai hyperistä, kyllä tää raskaus pistää kropan niin koville että sinuna uskaltaisin nostaa. :)

 

Muok. Ja mullakin terkka siis käski heti nostaa, tämä on uusi suositus kuulemma.

Edited by hinpula

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0