Sign in to follow this  
Followers 0
Guest Orkidea

Kasvunkansio


30 posts in this topic

ekasta päivkodista lähtien on koottu, paperiversiona.

 

kansion on kulkenut aina päiväkodista toiseen mukana. siitä voi seurata kehittymistä kädentaitojen osalta. haastatteluja on myös tehty. kansion saa kerran vuodessa (kesäksi) kotiin luettavaksi. siitä näkee myös leikkikavereita pk:sta valokuvien muodossa.

 

kasvukansiot ovat hyllyssä paikassa jossa vanhemmat voivat koska tahansa tutustua niihin.

 

ja OT: täällä pastilliraha 3e/puoli vuotta ja valokuvaraha 5e/vuosi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen itse päiväkodissa töissä ja kokoamme lasten kanssa yhdessä paperista kasvunkansiota - haluan, etät lapsen piirustuksiin ym. liitetään "lapsen ääni" eli lapsi saa kertoa miksi on valinnut kuvan kansioon, mitä siinä on jne. Ei niin, että aikuinen tuputtaa valmiita kuvatekstejä lasta kuulematta. (Toki täydentää voi aikuisen kommenteilla, mutta mielestäni lapset nauttivat kun saavat rauhassa kertoa mitä ovat piirtäneet jne.)

Otan myös paljon valokuvia lapsista päiväkodin arjessa - viime kaudella lapsiryhmästä tuli liki 400 kuvaa eli tarjosin halukkaille perheille mahdollisuutta saada kuvat muistitikulle. Moni oli innokas ja tyytyväinen tähän järjestelyyn.

Kasvun kansioon on mielestäni kiva laittaa näkyviin monipuolisia juttuja eli ei pelkästään värityskuvia tms. vaan piirustuksia, maalauksia, askarteluja, valokuvia, retkikertomuksia sekä ennen kaikkea "lapsen suusta"-kommentteja, joita hoitopäivien aikana monesti kuulee. Myös lapsen piirtämä perhe-kuva, pituuden mittaaminen ja sen sellaiset ovat hauska lisä ja mukava muisto - ainakin näin henkilökunnan näkökulmasta :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Aivan loistava idea tarjota muistitikulle kuvat! Mun täytyykin kysyä olisko meidän päiväkodissa tuommoinen mahdollista, kun veisi oman tikun heille. Kumminkin on sen verran vähän lapsia että tuo voisi onnistua :)

 

edit. Kirjoitusvirhe

Edited by blue.eyes

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään juuri kuulin aloituskeskustelussa, että kasvunkansiota kyllä kootaan. Kiva juttu mielestäni. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tehdään kasvunkansiota ja vuosittain ollaan maksettu 7 euroa, joka sisältää valokuvat kansioon ja pastillit. Isompi pojista ollut päiväkodissa jo 3,5-vuotta ja kansiota on kiva katsella kun on kuvia ja askarteluja alusta asti. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0