Synnytyksestä jäi hampaankoloon...

[problematique]

Mua vaivaa musta otetut verikokeet, kun ponnistusvaihe oli jo alkanut.

[smith]

Kakkosen synnytyksestä jäi kaikki vaivaamaan. Synnytys oli niin nopea, että jäin ihan ulkopuoliseksi ja kätilölläkin meni kaikki aika siihen, että laittoi kamat valmiiksi, eikä ehtinyt ollenkaan huomioimaan minua. Hormooni huuruissa vielä kaikki tuntuu sata kertaa pahemmalle.

[violetti]

Ekassa synnytyksessä jäi vaivaamaan kun asioita ei perusteltu ja ehkei sitten itse enää loppuvaiheessa niin jaksanut vaatiakaan, esim. kun halusin kipulääkettä niin sanottiin että ei voi antaa kuin kauratyynyn, ei mitään perusteluja joiden jälkeen ehkä olisi helpompi tilanne hyväksyä. Ja nyt toisessa synnytyksessä kuitenkin mielestäni vastaavassa tilanteessa kipulääkettä sain. Ja oli siis muitakin tilanteita joissa olisin halunnut persuteluita tai keskustelua tilanteesta.

 

No onneksi tässä toisessa meni leikkaus päätökseen saakka kaikki hyvin ja sain niitä perusteluita yms. enkä vaan töksäyttelyitä. Tässä toisessa synnytyksessä/sektiossa jäi kaihertamaan kun leikkauksen lopussa mun pään vieressä ei ollut ketään jotta oisin voinut sanoa huoleni, ääntä en saanut kuuluville niin että oisin voinut korottaa ääneni. Olisin halunnut lääkettä lisää ettei olisi tarvinnut kokea niitä leikkauksen lopun tuntemuksia, leikkaava lääkäri tosin totesi että ei mene enää kauan kun tämä on ohi

[Soap]

Tää ei nyt täysin liity synnytykseen mutta kuitenkin, ennemminkin harmittaa neuvolan tietämättömyys. Eka raskaus päättyi vaikeaan raskausmyrkytykseen ja sektioon. Toisen raskauden loppupuolella alkoi samat vaivat, mutta neuvolassa kovaa väitettiin ettei voi uusia. Kävin siellä monta kertaa mutta eivät uskoneet vaan sanoivat oireiden olevan vaikka mitä muuta ( poskiontelontulehdus jne) No, tilanne meni siihen että menin itse synnärille ja sanoin että nyt on liian paha olla ( oksentelua, tajuton päänsärky ym ) Olinkin sitten jo niin huonossa kunnossa että minut lähetettiin suoraan pään tt-kuvaan, josta ei onneksi muuta löytynyt kuin paha aivoturvotus johtuen raskausmyrkytyksestä. Synnytys käynnistettiin heti ja sen jälkeen oltiin molemmat tehohoidossa.

 

Ekasta synnytyksestä jäi hampaankoloon se, että ihan 0 tilanteesta alettiin käynnistämään pelkästään oksitosiinillä ( vauva ei ollut laskeutunut, paikat ihan kiinni , ei pehminneet edes ) Ja kun tätä oli jatkettu 12 tuntia niin lapsi syntyi sektiolla ja molemmat tehohoitoon.

 

No mutta silti kuumeillaan kolmatta lasta

[Rudy]

Mulla jäi kans tavallaan hampaankoloon molempien tyttöjen synnytyksestä. Pahimpana se, että molemmat synnytykset oli henkisesti raskaita (paniikki) ja en ehtinyt (olisi kyllä pitänyt ehtiä) saada kipulääkkeitä, silti en päässyt käymään synnytystä kenenkään kanssa läpi, vaan neuvolaan lähetettiin lyhyt kertomus synnytyksestä, siis kesto yms. ei muuten mitään. Molemmat synty kyllä "väärässä" paikassa mummolareissulla, mutta silti. Jotenkin tuntuu, et se vaikutti kun en oikeasti kuulunut sinne. Molempien kohdalla tuon kipulääkkeen olisi pitänyt ehtiä antaa, sitä ovat sanoneet sekä neuvolassa että lääkäri. Ovat kyllä ihmetelleet tuota toimintaa, että ei ole mitään annettu ja tarkempaa selvitystä synnytyksen kulusta ei ole tullut... Nyt pääsen onneksi omalle synnärille, joka on tuossa vajaa 10km päässä. Minnekkään en tee enää pitempiä reissuja, koska la on kuitenkin jo vajaa parin kuukauden päästä. Perjantaina pääsenkin synnytyspelkopolille, ja suunnittelemaan vähän etukäteen kipulääkitystä... Liikaa en tietenkään suunnittele, koska eihän se aina mee niinkun ajattelee. Luotan kuitenkin siihen että tällä kertaa saan jotain...

[Rudy]

Se pitää vielä lisätä, että kun esikoinen syntyi ja vietin tuon 4vrk laitoksella, saatiin viimeseksi yöksi perhehuone. Ja näissä perhehuoneissa oli monta uudelleensynnyttäjää, jokainen vähintään sen pari vuorokautta. Ja nyt olen jälkeenpäin kuullut, että niitä ei tarvi varata vaan antava ensisijaisesti ensisynnyttäjille...Ehkä tääkin liittyi siihen että olin tavallaan ylimääräinen...

[niiskunen]

Mulla jäi hampaankoloon se, että mut jätettiin osastolla yksin vauvan kans, vaikka olin ensisynnyttäjä. Kukaan ei olis tullut auttaan jos en olis ite käynyt kysymässä neuvoja tms. Imetyskään ei lähtenyt sujumaan, koska kenelläkään ei ollu aikaa opastaa.

 

Itse synnytyksestä jäi hampaankoloon se, etten tajunnut pyytää epiduraalia aikasemmin. Eipä se ehtiny sit enää auttaa ku sen sain.

[Vivy]

Jouduttuani hätäsektioon, mies ehti nippa nappa synntykseen mukaan, mutta sai kokea epäystävällistä ohjausta hlökunnalta, jotka eivät edes olleet synnytyksessä mukana. Sen ymmärrän, että leikkurissa oleva hlökunta ei paljon ehtinyt miestäni noteeraamaan.

 

Ei varsinaisesti synnytykseen liittyvää, mutta lastenosastolla ei tarkistettu Topin kielijännettä. Kielijänteen erityinen tiukkuus huomattiin vasta n. kuukauden ikäisenä, ei ihmekään ettei imetys onnistunut/ takkusi..

[Guest Grenada]

Mulla jäi hampaankoloon se, että mut jätettiin osastolla yksin vauvan kans, vaikka olin ensisynnyttäjä. Kukaan ei olis tullut auttaan jos en olis ite käynyt kysymässä neuvoja tms. Imetyskään ei lähtenyt sujumaan, koska kenelläkään ei ollu aikaa opastaa.

 

Sama kokemus täälläkin.

[Guest Kyllikki-Kaarina]

 

Edited February 17, 2013 by Kyllikki-Kaarina

[koivu]

Mulle jäi synnytyksestä muutamakin asia hampaankoloon ja olenkin miettinyt pitäisikö käydä vielä juttelemassa asioista jossain. Kiva kuulla, että olet voinut käydä juttelemassa 5kk synnytyksen jälkeenkin Kyllikki-Kaarina. Täytyy miettiä josko ottaisi asian vielä puheeksi.

 

Eniten jäi harmittamaan se kun neiti vietiin heti synnytyksestä lastenosastolle, synnytyksestä vastannut kätilö sanoi vievänsä meidät pian sinne. Sitten ilmeisesti kuitenkin tuli jotakin kiireitä (toisia synnytyksiä?) ja vuoronvaihto. Mut tuli hätyyttämään suihkuun toinen kätilö sanoilla ettei nyt ehdi minua kunnolla auttamaan ja että pian pitää päästä pois tieltä. Kiireellä sitten osastolta tuli joku yövuoron kätilö hakemaan meidät lapsivuodeosastolle ja sanoi että aamuvuorolainen tulee sitten teille kertomaan asioita. Kukaan ei sitten loppujen lopuksi vienyt meitä lastenosastolle eikä kukaan tiennyt meidän neidistä mitään (eikä tuntunut ketään kiinnostavankaan). Pari tuntia odoteltuamme lähdettiin sitten itse palloilemaan lastenosastolle ja etsimään lastamme. Itse näin neidin ensimmäisen kerran vasta n.4h synnytyksestä.

[forgetmenot]

Mulle on jäänyt omasta itsestäni hampaankoloon se, että miks mä en ollut oikeastaan yhtään järkyttynyt, vaikka meidän poitsu piti viedä virvoiteltavaksi. Ei jaksanut hengittää kunnolla rankan syntymän jälkeen, mutta tokeentui kuitenkin puolessa tunnissa ja kätilö kävi aina parin minsan välein kertomassa väliaikatietoja (hoitohuone oli ihan siinä käytävän toisella puolella). Kai mä olin vaan jonkinlaisessa shokissa? Mulla oli vaan jotenkin täysi luottamus siihen, että kyllä ne osaa hyvin siellä hoitaa ja makasin pedillä odottamassa istukkaa & tikattavana. Mua on jotenkin jälkikäteen järkyttänyt oma asenne... Muistan vaan miten kätilö hieroi poitsua kovasti, mutta se oli ihan veltto ja sitten kätilö vaan nosti poitsun ylös ja sanoi "pusu äidille ja mennään" ja painoin poitsun kasvot ihan sekunniksi mun poskea vasten ja sitten meni juoksujalkaa huoneesta ulos.

 

Jotenkin sitä miettii, että kannattaako tuollaisia nyt enää pohtia, kun kaikki kuitenkin päättyi hyvin. Poika saatiin vierihoitoonkin eikä tarvinnut mennä lastenosastolle. Mutta kun kaivelee jotenkin vähäsen...

[Guest -tiina-]

Ei nyt varsinaisesti mitään jäänyt hampaankoloon, ainakaan pahasti.

Suunniteltu sektio oli kyseessä. Kukaan ei kertonut ennen leikkausta paljon mitään koko operaatiosta.

Sain kesken sektion jonkinlaisen ahdistuskohtauksen, en kuulemma ole ensimmäinen joka tälläisen on saanut mutta olisin kuitenkin halunnut tietää mistä se johtui. Sain sitten rauhoittavaa kun poika oli saatu maailmaan, jonka ansiosta olin ihan pihalla ja kuulemma olin nukkunut haavan ompelemisen ajan. Harmittaa kun en paljon edes muista siitä kun poikaa oli käytetty näytillä vieressäni. No tämähän nyt ei ole kenenkään vika.

Olisin kuitenkin halunnut että leikkauksesta olisi käyty läpi jonkinlainen selonteko vaikka kaikki menikin hyvin.

 

Harmittamaan jäi myös se että osastolla luvattiin että kaikki vauvanhoitoon liittyvät asiat käydään läpi minun että miehen kanssa ja päästään kummatkin kylvettämään jne. No lopputulos oli että miehelle ei minkäänlaisia neuvoja annettu ja samana päivänä kun päästiin pois kylvetettiin hoitajan kanssa poika, tosin hoitaja lähti kesken kylvetyksen synnytyssaliin.

 

Tikkien poistossa hoitaja sanoi polttojäljen parantuneen hyvin, no en tietenkää siinä tajunnut kysyä että mikä se polttojälki nyt sitten on. Kysyin myöhemmin neuvolasta tätä niin tuli varmaan kymmenen eri selitystä miksi se on tehty. Mutta ilmeisesti ovat leikkauksessa joutuneet polttamaan vuotavia verisuonia.

 

Muutenkin olen koittanut kysellä leikkauksesta nyt myöhemmin neuvolasta mutta eivät osaa sanoa oikein mistään mitään. Pitää varmaan sanoa seuraavalla kerralla että on jäänyt vaivaamaan kun minkäänlaista selostusta ei käyty läpi koko sektiosta vaikka olikin suunniteltu ja ilmeisesti meni aivan suunnitelmien mukaan.

 

No nämä on pieniä asioita. Pääasia että pojalla oli kaikki hyvin.

[Amaryll]

SIIS olen vuodattanut näitä synnytyksiäni jo niin moneen keskusteluun täällä,,,, mutta silti on hampaan kolossa vaikka sun mitä molemmista.

 

Hienosti menivät vaikkei minun voinnillani tuntunut olevan mitään väliä, ainakaan ensimmäisessä: Viikoilla 42+? Kalvo oli revenny jostain ylempää ja päivän oli vettä lurautellut liikkuessa noin kauhallisen kerrallaan. Supistelu alkoi aamulla ja alkuillasta soitin, käskivät tulemaan. Sairaalalle päästyä kohdunsuu auki jo 7cm. Siellä sitten kuplalle pullistuneet kalvot puhkaistiin n klo 11yöllä ja sain peräruiskeen ja oksitosiinitipan. Siitä alkoi sitten poltot ja aukeamis -vaihe (tuskat oli kovemmat kuin itse synnytyksessä) vessa oli kahden huoneen välissä ja kun meitä synnyttäjiä oli sinä yönä paljon, niin rauhassa ei ennättänyt istumaan kun toisesta huoneesta jo heti kohta koputeltiin. Kiireinen yö se oli, synnyttäjiä joka salissa ja huoneissa muutama lisää voihkimassa aukeamisvaiheen supistuksiaan. Täysi kuu ja kaikilta vedet menny tavalla tai toisella. Siinä tuli monelle sellainen olo että lihatiskillä ollaan. Kivut koveni joten voihkin, ujelsin, huohotin ja tuhisin kunnes pääsin salin valmistautumis huoneeseen ja suihkuun, sinne ne kivut hävisi. Oisin muuten mielelläni synnyttäny suihkussa tai altaassa jos olisi saanut(sellaisena yönä ei oikein ollu vara kysellä ja toivoa).

Kaasua en saanut hengitettyä kunnolla sisään, saatikka ulos, tuntui niin samperin raskaalta ja ahdisti/puristi keuhkoja. En olisi halunnut kivunlievitystä lainkaan, vaikka oksitosiini teki supistuksista kivuliaita. Epiduraalin sitten tyrkyttivät kun supistukset olivat KUULEMMA käyrien mukaan niin voimakkaita ja kun anestesialääkärikin oli paikalla. SINNE se sitten rusautettiin selkärankaan, melkolailla kovin ottein, VAIKKA KUULEMMA OLI HYVIN RANKA KAARELLA JA VÄLI SELKEÄ, selkä oli kipeänä pitkään synnytyksen jälkeen. Kadun todella että otin epin!! Polttokipujen ja ponnistustarpeen kadottua puudutuksen myötä, katosi myös tunto jaloista. Sinne saliin sitten jättivät tunniksi pariksi isännän kanssa tulokasta odottelemaan ja kuuntelemaan polttoja, käyriä tiiraamaan. Sit alkoivat seitsemän aikaan poltot ja ponnistus tarve taas muuttua tuskallisiksi, lähes koko yön olin saanu oksitosiinia. Kellon painamisella ei ollut mitään vaikutusta, ketään ei kuulunut. Sanoin isännälle että nyt haet jonkun tai minä synnytän tämän nyt ja sinä olet kätilönä. Jonkun aikaa ravattuaan ja huhuiltuaan käytävällä sai kätilön kiinni.

Kätilö sitten marssi vihaisen oloisena saliin ja tiuskaisi ivallisesti ensisynnyttäjälle että: -Mikäs täällä nyt sitten on hätänä! Käveli sängyn jalkopäähän ja totesi: -Herranjesta tukka näkyy jo! Pian paikalle saatiin toinenkin täti. Välilihan juuri kerkesi leikkaamaan ja senkin ihan vinoon, sitten käytiin töihin täyttä häkää.

Ponnistin mitään tuntematta ja tietämättä mitä alapää tekee, hampaat irvessä uristen ja murmattaen. Ukkeli yritti tukea mutta päätyi itse jännittäessään puristamaan minua hartioista alas ja kasaan päin, että ilma meinasi loppua,en saanut mitään oikein sanottua.

Ponnistusvaihe kesti kätilön arvion mukaan (siis jo ennen saapumistaan ehtimäni pienehköt pidätellyt ponnistukset käyriltä mukaan laskettuina) NOIN reilu puolituntia.

Ihanin pieni-neiti syntyi aamulla pikkuisen vaille kahdeksan, annoin rinnan suuhun heti, kätilö sanoi taasen sillä vihattavalla äänensävyllään: -Ei sitä maitoa vielä tule!! Minä totesin että tulee ja hyvin, on tullut jo ensimmäiseltä kolmannekselta asti!! Täti ihmetteli suu raollaan kun valkoinen virtasi... Lapselle korttiin kätilöt kirjoittivat että: -Oli kiireinen ja vauhdikas yö, mutta vauhdillahan sinäkin synnyit. Se oli ihana!!

Sitten alkoi suurin vitutus... Ukkeli lähti hoitajan kanssa vaavia pesemään ja pukemaan,,, minulle iskettiin ensimmäinen puudutuspiikki välilihaan ja yksi tikki, kun täti jo hälyytettiin toiseen saliin,,, siinä minä sitten makoilin veressä ja paskassa ,odottelin, täti tuli tökkäämään toisen tikin ja katosi taas. Ukkeli palasi jo vaavin kanssa ja siinä vain odottelin niinkuin käsketty oli. Hoitaja siivosi veret ja muut eritteet, kätilö tuli taas pisti uuden puudutus piikin ja kahden viimeisen tikin jälkeen pääsin vihdoin pois pöydältä. Ihanan suihkun jälkeen kävelin odotteluhuoneeseen, kun osastolla järjesteltiin tilaa meille kaikille uusille äideille ja tulokkaille, siellä sitten klo:12.15 sain sen teen ja keksin, voileipä jäi syömättä.

 

Osastolla olisin halunnut vaavin viereen vaan ei, kaikilla piti olla uni-rauha, siis lapsi vauvalaan. En ymmärtänyt tätä 'huokaustaukoa', pitäisihän sitä sitten kotona osata yö-syötölle nousta ja mikä parempi paikka olisi ollut tätä harjoitella kuin äitiyspoli? jossa saa apua ja neuvoja tarvittaessa,,, VAI???!!!

Ilmoitin sitten selvästi ettei tenavalle saa antaa korviketta tai muuta, eikä tuttia, MINUT PITÄÄ HERÄTTÄÄ SYÖTÖLLE!! Samalla tavalla tuntuivat ajattelevan kuin se kätilökin, ettei maito muka vielä noussut kun oli 'käynnistetty' synnytys. Antoivat siis korviketta ja kun itse heräsin muutaman tunnin kuluttua ja marssin vaavilaan, oli tenavalla tutti suussa. Kertoivat että oli jo kahdesti pullauttanut ylös kaiken KORVIKKEEN !!, TAITAA OLLA HIEMAN HERKKÄ VATSA, antaneet sitten luovutettua maitoa!!!

Minä näin punaista ja käskin kirjoittaa lapun sänkyyn että ei mitään korvaavaa, äiti imettää!!!

Yöllä antoivat taas korviketta, kun eivät kuulemma raaskineet herättää!!!!NÄMÄKIN TULLEET YLÖS!!! AAARGH aamulla nostin metakan, lapsi on minun ja minä päätän... paikalla ollut vanhempi hoitaja/kätilö puolsi minua täysin. -Jos äiti haluaa ja voi imettää pitää hänen toiveitaan noudattaa, ei toimia omin päin! Lypsin sitten pari pullollista pakkautuneista rinnoistani sinne valmiiksi ja vein vaavin mukanani oleskeluhuoneeseen missä pakoiltiin lähes koko päivä.

 

Tahdoin kotiin HETI!! Mutta tulehtuneen välilihan takia pitivät kaikkiaan kolme päivää. LÄÄKÄRIN KIERROKSELLA TOISENA PÄIVÄNÄ SAIN SIRAALAN PAHOITTELUT KUN MINUT OLI HIEMAN UNOHDETTU SINNE PÖYDÄLLE, vaikken ollut uskaltanut asiasta kenellekkään mainita, saati valittaa kun enhän voinut tietää millaisia hätiä siellä muissa saleissa oli ja miten moni muu odotti tikkejään, kätilöiden kiireen vain tiesin.

Sama kiire oikeastaan jatkui osastollakin kun meitä oli niin paljon. Vaihtelin ensimmäiset vaipat, kylvetin ja etsin vaatteet kaapista ihan ominpäin ja ominlupineni, ennenkuin kukaan edes huomasi kysyä tarvitsenko neuvoja/apua. Imetys sujui ja kun muutkin äidit huoneessa vaivaantuivat VAUVALAAN, kukin omalla laillaan, saimme vaavit viereemme toiseksi ja kolmanneksi yöksi. Vihdoin päästiin kotiin ja kaikesta tästä huolimatta ajattelin (ensimmäisen kerran oikestaan jo salissa) että parin vuoden päästä uudestaan.

 

 

 

 

Vaan niin ei suotu, keskeytys tehtiin viikoilla 12+, suuren istukkaan kiinnittyneen kystan vuoksi.

 

 

Ilmoitusta Jäppisestä siis odoteltiin siitä vielä reilut pari vuotta. Eri sairaala ja synnytys oli paljon nopeampi, ehkä jopa helpompikin, mutta ainakin oli kätilöillä aikaa ja huomioivat tarpeitani. Synnytys päätettiin käynnistää, kun menin tarkastus ultraan (jälleen) viikoilla 42+? ja vesi oli huvennut. Tämä harmitti, olin niin kovasti toivonut normaalia synnytystä, sellaista ihan itsestään alkavaa.Puoli yhdeltä sisään, kaapuihin, peräruiske ummetuksen takia, suihkuun ,pöntölle. Mies tuli töistä, sain tipan ja sitten se alkoi!! Oksitosiini teki taas poltoista tuskallisia, tuhisin, ujelsin ja murmatin.

Vaikka tälläkin kertaa jouduin synnyttämään sängyssä selälläni, piuhojen takia, oli mukavampaa kuin ensimmäisellä kerralla. Spinaalia laittamaan tuli todella iso mies jolla lateksi hanskat, onneksi kysyin, hoitaja haki sellaiset rapisevat. Kyljelläni en saanut selkää tarpeeksi kaarelle ja kun ehdotin että istuallaan, niin en edes pystyyn kerennyt saati kunnon asentoon, hoitaja jo alkoi painaa hartioista alas ja kasaan. Lekuri sanoi hyvä ja runnoi neulaa, eihän se mennyt, muuta kuin mutkalle. KOSKI SÄRKI SATTUI AUUU

Uusi neula ja taas sama juttu, lekuri pyysi ohuempaa neulaa ja hartioista painaminen jatkui edelleen, enkä ollut itse saanut sanaa väliin tai asentoani korjattua. Yritin pyytää apua mieheltäni, vaan ei ymmärtänyt hänkään raukka mitä äheltäen koitin pyyttää, kun keuhkot ja pallea oli paineen alla kasassa. Myöhemmin hän kertoi että kun painaminen taas alkoi mulkaisin ja silmissäni leimahti. Kirosin ja ärähdin sille painihoitajaraukalle että odota nyt perrrr. NOSTIN ITSENI PAINON ALTA POIS, ISTUUDUIN UUDELLEEN TÄLLÄ KERTAA SÄNGYNREUNALLE JALAT KUNNOLLA LEVÄLLÄÄN JA TAITOIN ITSENI KAHTIA, MAHA SÄNGYN REUNAN ULKOPUOLELLA, JA JOHAN MENI NEULA PAINIMATTA IHAN KUIN VETTÄ VAAN lekuri totesi: -Noniin onhan täällä tilaa vaikka kuinka!!!! Spinaali helpotti, KÄTILÖN KOVAKOURAINEN VÄLILIHAN VENYTTELY taas VÄHÄN VAIVASI.

Ponnistukset meni nopeasti ja helposti, hampaiden välistä uristen. Kun pidin kiinni nilkoistani ja sukistani niin kätilö ja hoitaja sanoivat että laita jalat heidän lonkalle/vyyötäisille. Se oli hyvä asento, vasta paine jaloissa auttoi ja kyynervarret selän alla sai henkeä paremmin. Koko hommaan kaikkineen meni kaksi ja puoli tuntia!!

Spinaali lievitti kipuja, ei vienyt ponnistus tartvetta, tunnetta tai voimia. Minulle (tuosta kaikesta huolimatta) paras valinta! Täällä hämeenlinnassa ei sitä vauvalaa ollutkaan ja muutenkin ilmapiiri oli mukava, avoin ja lempeän pehmeän lämpöinen. Mustasta ja kipeästä selästä huolimatta päästiin kotio jo toisena päivänä. Kotimatkalla kävin ostamassa keittiöön lipaston, ihan pikaiseen, kun tarjous oli menossa umpeen seuraavana päivänä.

K-HKS oli hyvä ja sinne siis aiotaan uudelleen ENSI SYKSYNÄ... Että tällainen vuodatus!!!

 

[kultakiepu]

kaikille pitäisi antaa samanlaista ohjausta oli sitten ensisynnyttäjä tai uudellen synnyttäjä.. mutta tottakai jokaisen pitää itse pyytää apua jos sitä kokee tarvitsevan. Hoitajilla on monta äitiä ja lasta hoidettavanaan vuoron aikana niin ei he välttämättä kerkee koko ajan käydä kiertämässä ja kyselemässä miten menee. Mielestäni on tyhmää jos ei kysy ite apua, silloin ei voi "valittaa" ettei ole neuvottu.. se on eri asia sitte että kun pyytää apua nin minkäläisen vastauksen saa.

[Magenta]

Huhhuh Amaryll, mitä kokemuksia sulla!

 

Mulla jäi itselläni hampaankoloon vain se, että miksei kätilö tarkistanut kohdunsuun tilannetta vähän useammin, sillä loppujen lopuksi kun lähes pakotin seuraavan vuoron kätilön tarkistamaan, olin jo 8 cm auki, eikä epiduraalia ollut enää mahdollista saada.

[unksi]

Mua jäi hieman kaihertamaan se, että lääkärin paikalle saaminen synnytyssaliin ja sektiopäätöksen tekeminen kesti ihan luvattoman pitkään. Mun synnytys ei edistynyt yhden pisteen jälkeen, vaan vauva jäi runnomaan synnytyskanavassa samaan kohtaan pitkäksi aikaa, minkä johdosta kivut oli aivan mielettömät eikä epiduraalin lisäannokset (tai mikään muukaan) enää auttanut. Kun lopulta lääkäri tuli paikalle, oli sektiopäätös tehty puolessa minuutissa. Jos olisi tullut aikaisemmin, olisin ehkä säästynyt jonkun tunnin turhilta kivuilta.

[Aisling]

Synnytys eteni oikeastaan jälkeenpäin ajatellen hyvin. Mä tosin en saanut selkokielistä tietoa siitä, että mitä synnytyksen käynnistäminen oikeestaan tarkoittaa. Tai sit olin vaan niin pihalla, etten tajunnut, mitä tuleman piti. Sit se jäi vaivaamaan, että vauvan päähän kiinnitettiin se sydänanturi, mutta mä en aluksi edes tajunnut, että mikä mulla sieltä roikkuu. Kävin vessassakin sen kanssa, enkä tiennyt mikä multa roikkuu alapäästä

 

Synnytyksestä jäi ehkä kaivertamaan se, että mut katetroitiin. Sain siitä sitten myöhemmin virtsatieinfektion ja antibioottikuurin. Ja antibioottikuurista sain sitten hiivasienitulehduksen.

 

Lapsivuodeosastolta mua jäi häiritsemään se, ettei mun imetysasentoon kiinnitetty mitään huomiota ja tästä tuloksena niskassa hirveä kipeä tulehdus. Niin ja sit se, että rintakumi vaan työnnettiin tissiin, eikä selitetty, miten siitä pääsee eroon tms. Apua sain lapsivuodeosastolta silloin, kun sitä pyysin, mutta olisin olettanut, et ois neuvottu meitä enemmän. Olin jotenkin ihan pihalla vauvan syntymän jälkeen. Niin ja alkanut niskajumikin aiheutti pyörryttävää tunnetta.

[ester]

Mulla meni itse synnytys olosuhteisiin nähden hyvin ja kätilöt oli todella mukavia ja ammattitaitoisia. Synnytysvastaanottoon en kuitenkaan ollut tyytyväinen. Yritin selittää siellä, että olen todella kipeä ja olo on tosi sekava. En olisi halunnut esim. kävellä vessaan yksin tai ainakaan ilman valvontaa, koska silmissä musteni koko ajan. Siellä oli kuitenkin sellainen asenne kaikilla, että höpöhöpö, hyvin jaksat. Synnytys oli ensisynnytkseksi nopea (alle 7 tuntia) ja vasta jälkeenpäin uskottiin että oloni oli oikeasti ollut huono.

[Modiana]

...se, että iso vauva revittiin musta väkisin ulos mikä aiheutti sitten pojalle toiseen käteen murtuman ja toiseen hermovaurion josta ei tiedetä parantuuko se koskaan täysin. Leikkaussali oli kuulemma yöllä ollut valmis mahdollista sektiota varten kun vauva oli kovin ylhäällä ja sydänäänet laski vähän väliä mutta niin vaan käskivät alakautta synnyttää (mä olin niin pöllyssä ilokaasusta ja kivusta ettei multa olisi voinut kysyäkään kyllä mielipidettä mihinkään). Olisin kuitenkin toivonut henkilökunnalta enemmän tilannetajua ja viedä mut sektioon niin olisi selvitty paljon vähemmällä.

[Hanuli]

 

Synnytyksestä jäi ehkä kaivertamaan se, että mut katetroitiin. Sain siitä sitten myöhemmin virtsatieinfektion ja antibioottikuurin. Ja antibioottikuurista sain sitten hiivasienitulehduksen.

 

 

Ja mua taas jäi kaivertamaan se, että ei katetroitu. Nyt rakossa oli niin paljon virtsaa (1,1 litraa), että vauva oli ihan vinosti synnytyskanavassa eikä sitten mahtunut sen takia ulos ja päädyttiin sektioon...

[Aisling]

Hanuli joo mut siis katetroitiin vauvan synnytyksen jälkeen. En tosin ole varma, oliko se tarpeellista vai ei. Tuntuu, että siitä oli ehkä enemmän haittaa, kun sen takia sairastuin virtsainfektioon.

[Linni]

Mä jouduin ennen ponnistusvaihetta ruinaamaan katetroinnin. Ihan niinku sen nyt ihan huvikseen kukaan haluaisi. Onneksi sen kuitenkin sain.

 

Lisäksi mua jäi vaivaamaan se, että synnärille saavuttuni mua käytettiin käyrillä ja katottiin, että synnytys on hyvin käynnissä ja sitte pukattiin käytävälle vaan oottamaan tilaa saleissa. Ja siellä oikeasti jouduin olemaan melkeen kaksi tuntia. Eihän kukaan sille mitään voinu, että talossa oli täyttä mutta ei se kivaa ollu. Mä siis kävelin ensin käytävää edes takaisin ja sitten kun jalat ei enää kantanu istuin ihan normiodotushuoneen pelkillä heijaamassa. Inhottavinta tuossa kuitenkin oli se tulle, että mut oli jätetty oman onneni nojaan. Yksityisyyttäkään ei tietenkään ollu yhtään. Onneksi sentään oli mies mukana. Saliin päästyäni olin neljä senttiä auki. Luulen, että olisin kestänyt kipua paremmin, jos ei ois ollu niin turvaton olo...

[morkai]

Mä tajusin tässä yks päivä et mua on jääny kaivertamaan se, että en saanu kumpaakaan pojuista rinnalle heti synnytyksen jälkeen. No jälkimmäinen kun tuli ulos niin mä olin unten mailla. Kyseessä siis kaksossynnytys. Mutta en saanut myöskään ekaa vauvaa, näin sen vaan pari kertaa vilaukselta. Kuitenkin haluisin kokee myös sen kun sen vauvan saa rinnalle.

[Guest RGB]

Hmm, laitanpa nyt tähän ketjuun vaikka itse synnytyksestä ei mitään negatiivista jäänytkään. Mutta synnytyksen jälkeen imetyksen alku takkusi ja koen että en saanut riittävästi apua siinä. Itse imetysotteita ja -asentoja kyllä neuvottiin mutta vähän kaihertaa se että vauvalle ei annettu lisämaitoa kuin vasta kolme päivää synnytyksestä. Tytöllä on siis suht lyhyt pinna eikä jaksanut keskittyä aluksi imemiseen että olisi saanut rinnasta ne vähäisetkään tipat ennen maidonnousua vaan raivosi kun mitään ei tullut. Vasta siinä vaiheessa kun paino oli laskenut 10 % alettiin antaa lisämaitoa. Lisäksi sain parhaan vinkin imetyksen avuksi (kun vauva on rinnalla, ensin vähän lisämaitoa pipetillä jotta pahin nälkä menee ohi ja vauva malttaa imeä) vasta neljäntenä ja viimeisenä sairaalapäivänä. Olisi lisämaitoa varmaan annettu aiemminkin jos olisin sitä osannut vaatia, mutta mistä sitä näin ensikertalaisena olisi tajunnut... Kyllä kätilöiden olisi pitänyt mielestäni tarjota sitä aktiivisesti vähän aiemmin.