sini_

Jäsen
  • Content count

    10
  • Joined

  • Last visited

About sini_

  • Rank
    Aloittelija
  1. Varmaan 5-10, kun piti viivan vahvistumista seurata. Viimeisenä digi pari viikkoa ensimmäisestä plussasta.
  2. Meillä tärppäsi vasta n. yk30, joten kaikki valeraskausoireet oli ehditty kokea monessa kierrossa. Jos jotain oireita olikin, niin ajattelin taas vain kuvittelevani ne. Oli siis todellinen yllätys, kun kaksi viivaa ilmestyikin testiin.
  3. 3,5 vuotta oltiin oltu yhdessä (ja lähes saman verran saman katon alla), kun alettiin yrittämään.
  4. Poltin epäsäännöllisen säännöllisesti pari vuotta, miehellä meni askikin päivässä. Lopetimme yhtä aikaa jo ennen yrityksen aloittamista. Raskaana ei tulisi mieleenkään polttaa, enkä ymmärrä miksi joku sitä tekee. Ymmärrän, että lopetus voi olla vaikeaa, mutta minulle vain on itsestäänselvyys, että vauva on tärkeämpi kuin tupakka.
  5. Aina on ollut ajatuksissa, että haluaisin 2 lasta. Ensimmäinen on nyt tulossa, ja jostain syystä toivoisin, että se olisi poika. Mies haluaisi vain yhden lapsen. Katsotaan miten ensimmäisen kanssa sujuu, muuttuuko jommankumman mieli.
  6. Kyllä otetaan pakkaus. Esikoinen tulossa, niin ei ole vielä mitään valmiina. On se kyllä hienoa, että meillä on Suomessa näin hieno paketti!
  7. Meidän diagnoosi oli selittämätön lapsettomuus, toinen kierto Clomifenia toi kaksi viivaa testiin.
  8. Yritys alkoi naimisiin menon jälkeen, kun yhdessä oltiin oltu 3,5 vuotta. Miehellä vakituinen työpaikka, itselläni vuoden määräaikainen sopimus. Asutaan maalla omakotitalossa.
  9. Aika varovaiseksi sitä tuli, kun oma yritys kesti useamman vuoden. Useamman "koska te oikein alatte tekemään lapsia?"-kysymyksen kuulleena tiedän miten pahalta se voikaan tuntua. En siis kysele, ellei vastapuoli ota asiaa itse puheeksi.
  10. Näytin ultrakuvat nt-ultran jälkeisenä päivänä. Jännitti niin perusti, vaikka tiesin, että uutisia oli alettu odottamaan heti naimisiin menemme jälkeen. Miehen vanhemmille kerrottiin viikkoa myöhemmin, ihan vaan suoraan sanomalla, että vauva on tulossa, jos kaikki menee hyvin.