mustikankukka

Aktiivijäsen
  • Content count

    222
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by mustikankukka

  1. Laitan oman kokemukseni tähän vanhaan ketjuun, koska näitä moni miettii. Mutta siis ihan tosissaan: töitä hakiessa ei tarvitse miettiä, mitä se oma mahdollinen poissaolo aiheuttaa työnantajalle. Raskaana olo on elämää, myös työelämää, ja on tasa-arvon kannalta todella tärkeää, että naiset, jotka nyt vaan ovat niitä jotka lapset synnyttävät, voivat ja saavat ja uskaltavat hakea töitä siinä missä miehetkin. Eivät miehetkään tulevia isyysvapaitaan työhaastatteluissa puhu. Raskaudet kuuluvat yksityiselämän piiriin ja piste. Piste! Itselläni oli sikäli helppoa, että työhaastattelut raskaana tapahtuivat etänä. Olin tuossa vaiheessa suunnilleen viikolla 15. Myös työt olivat etänä koronan takia, joten oli helppo itse päättää, milloin kerron raskaudesta. Aika pian kuitenkin kerroin, koska tuntui mukavammalta että asia oli töissä tiedossa ja että sijaisuudet yms ehditään miettiä. Siinä kohtaa mietin siis kyllä myös työnantajan etua. Työnantaja on iso ja raskauteen on suhtauduttu todella kannustavasti. Työnkuva hieman muuttui rajatummaksi jotta ehtisin oppia työn nopeammin ja ehtisin työskennellä tehokkaasti nämä muutamat kuukaudet, mutta se oli oikeastaan vain myönteistä. Koen, että minua on arvostettu ja minusta on pidetty huolta. Nyt on rv 26 ja olen ollut töistä pois flunssan takia kaksi päivää sekä muutaman neuvolakäynnin. Olen saanut vain kiitosta tekemistäni työstä ja koen että olen ihan yhtä hyvä työntekijä vaikka raskaana olenkin. Taloudellisesti työsuhde on todella hyvä juttu, koska työnantaja maksaa kolme kuukautta äitiysloman palkkaa. Työ on määräaikainen ja ehtii loppua äitiysloman aikana. En ole palaamassa takaisin koska sain mielenkiintoisemman työmahdollisuuden, johon palata äitiysloman jälkeen. Mutta se on taas toinen tarina eikä liity suoraan aiheeseen. Mutta siis. Hakekaa töitä raskaana. Se on teidän oikeus ja työelämän pitää mukautua siihen. Lakikin sanoo, että työhön otossa ei saa syrjiä raskaana olevaa. Sen sijaan mikään laki ei sano, että raskaana oleva tai sellaiseksi aikova ei saisi hakea töitä.
  2. Unilelu muuttui todella tärkeäksi oikeastaan vasta lähempänä 2,5 vuoden ikää. Sitä kaivataan paikalle myös ison itkun sattuessa.
  3. Meillä poika aloitti päivähoidon ollessaan 2 v 2 kk. En ikimaailmassa olisi jaksanut yksin hoitaa lasta kotona niin kauan, tuntuu että pää hajoaa jo yhdessä päivässä jos en saa tehdä mitään luovaa tai älyllistä ponnistelua vaativaa. Mulle on kuitenkin ollut tärkeä arvo, ettei lapsi joudu menemään päiväkotiin ennen kuin hän tuntuu sen ikäiseltä, että hyötyy hoidosta eikä joudu vain sopeutumaan vaikka koti olisi vielä paras paikka. Kotona pitäminen oli mahdollista, koska saatoimme jakaa hoitovastuuta vanhempien ja isovanhempien kesken, ja koska työtilanne on ollut keikkaa, pätkää ja silppua. Taloudellisesti olemme olleet niukilla, mutta se on tuttua ja olemme tottuneet tulemaan vähällä toimeen. Itse olin jonkin aikaa kokopäiväisesti töissä kun poika oli 1,5 v ja se oli aika kamalaa vaikka rahaa olikin enemmän. Oli vaan niin ikävä poikaa enkä oikein sopeutunut tilanteeseen. Oli helpotus, kun työ loppui, ja nyt jälkikäteen tuntuu siltä, että aika kotona oli arvokkaampaa kuin se työ olisi jatkuessaan ollut.
  4. Pitää tähän vanhaan juttuun vielä vastata, että mulla on paino tippunut imetysaikana (7 kk tähän mennessä) n. 500 g/viikko aina silloin, kun herkut on olleet minimissä. Kunnon ruokaa voi kyllä syödä (ja pitääkin syödä) ruokahalun mukaan. MUTTA aina kun olen löysännyt herkkupolitiikkaa ja aloittanut päivittäisen suklaansyönnin niin paino on alkanut hilautua ylöspäin. Eli suklaadieettiä en suosittele, jos ei sitten ole tarvetta lihottaa!
  5. Sama kuin edellisellä, paitsi että yöimetykset loppuivat kuukausi sitten. Ei nyt varsinaisesti ehtinyt olla menkkoja ikävä, mutta toisaalta ihan kiva kun alkoivat. Jotenkin normaalimpi olo.
  6. Lisään, että ajan kanssa on alkanut valjeta se, että ihan kaikki täytyy vauvan kanssa suunnitella. Mihinkään ei voi lähteä eikä mitään tehdä miettimättä, kuka hoitaa ja miten pitkään voi olla. Tämä on ehkä se isoin asia mikä vauvan kanssa elämisessä kuormittaa - jatkuva 24/7 vastuu, josta ei ole irtiottoja tarjolla. Jos ei ole vieressä, on hyvin pian mielessä.
  7. Menkkajomotusta ja kivuttomia, joskin aika napakoita supistuksia taisi olla pari viikkoa ennen synnytystä. Mulla alkoi lapsivettä tippumaan eräänä iltana, ja sen jälkeen pari yötä meni valvoessa suht kipeiden supistusten kanssa, jotka tyyntyivät päivällä. Lopulta käynnistettiin.
  8. Nostan vanhan ketjun kun olen tätä pohtinut. Itsellä lapsi nyt 5 kk ja mielestäni kroppa on ulkoisesti aika pitkälti entisensä. Maha on pehmoisempi ja rinnat eri muotoiset ja vähemmän kiinteät. MUTTA jotain tosi myönteistä on tapahtunut sisällä. Kehotietoisuus on raskauden ja synnytyksen jäljiltä ihan eri tasolla, seksi tuntuu aivan ihanalta ja olen monin tavoin itsevarmempi kuin ennen. Todella ihailen omaa kehoani ja sen pysyvyyttä. Miehet myös katsovat kadulla vaikka vaunujen kanssa menen, eli ehkä mussa jotain hehkua on. Olen tosi onnellinen että olen saanut kokea tämän muutoksen, vaikka keho hieman onkin valunut alaspäin entisestä. Kehon muutos on luonnollista ja kauneusihanteet naiskehon suhteen julmia ja epärealistisia. Nautitaan kehoistamme, ne ovat ihmeellisiä.
  9. Meillä nukuttiin kaksi ekaa viikkoa perhepedissä. Sitten alkoi väsyttää jatkuva heräily ja tissittely. Siirsin vauvan nukkumaan koppaan sängyn viereen. Yöimetykset vähenivät heti kahteen ja sitten 0-1:een. Näin on menty nyt neljä kuukautta ja vauva viihtyy hyvin omassa sängyssään - usein suorastaan ilahtuu kun sinne pääsee! Olin itse kuulemma samanlainen vauva - arvostin omaa rauhaa jo silloin.
  10. Tavallaan. Välillä tulee voimakkaita puuskia, että haluan lisää näitä mahtavia, ihmeellisiä vauvoja, ja kokea uudestaan raskauden ja synnytyksen. Ja välillä sitten ajattelen, että ei enää koskaan, kun nyt tämä lusitaan niin haluan keskittyä johonkin ihan muuhun kuin vauvoihin... Vauva on nyt 4 kk. Vähemmän tunnerikkaina hetkinä ajattelen samoin kuin ennen esikoista, eli että haluaisin kaksi lasta noin neljän vuoden ikäerolla, jos elämä vain suunnitelmani allekirjoittaa. Isohko ikäero on toiveissa, jotta ehtisi rauhassa keskittyä yhteen vauvaan kerrallaan. Yksilapsiseksi jääminen ei sekään olisi varmaan meille mikään katastrofi, mutta toivoisin kyllä, että lapsellamme olisi sisarus tukenaan ja turvanaan.
  11. Se, että mulla ei ole ollut juuri lainkaan univelkaa. Vauva alkoi nukkumaan 2-viikkoisena kahden yöheräämisen taktiikalla ja aika pian heräämiset jäivät kokonaan pois, nukkui yöunet n. klo 24-10. Ja sittenpä yllätyinkin uudestaan, kun vauva nyt päälle nelikuisena on alkanut menemään yöunille klo 20 ja herääkin syömään kolme kertaa ennen aamua! Saimme siis iltaan ihanaa omaa aikaa, mutta samalla palasivat rikkonaiset yöt. Eli tiivistetysti: vaiheittaisuus ja vaiheiden arvaamattomuus on yllättänyt. Yllätti myös, että seksielämä ei loppunutkaan, vaan on selvästi parantunut. Määrää on vähemmän, mutta synnytyksen jälkeen tuntuu helpommalta heittäytyä ja antaa kehon viedä. On yllättänyt myös, kuinka vaativaa vanhemmaksi tuleminen on psyykkisesti, vaikka onkin saanut nukkua hyvin ja parisuhde on kunnossa. Rakkaus on hurjaa mutta niin myös ajoittainen kaipuu omiin asioihin, omaan tilaan ja vapauteen.
  12. Näyttäisi laihduttavan. Synnytyksessä ja sen jälkeen lähti nopeasti 10 kiloa, ja sen jälkeen puoli kiloa viikossa on paino laskenut aika tarkkaan. Täysimetän. 18 raskauskilosta on jäljellä viisi ja vauva on 2 kk. Syön ihan rennosti, mutta kuitenkin terveellisesti ja herkuttelen kohtuudella. Liikuntaa harrastan jonkun verran. Mikään erityinen nälkä mulla ei ole, toisin kuin raskausaikana kun niitä kilojakin tuli. Tällä tahdilla olen varmaan lähtöpainossa ennen kuin vauva aloittaa kiinteät. Edit: Reilu 4 kk synnytyksestä raskauskiloja on jäljellä enää yksi. Painon lasku ei ole ollut mitenkään lineaarista, mutta keskimäärin sitä 500 grammaa viikossa edelleen. Mutta ruokavaliokin on ollut terveellinen, tulee syötyä säännöllisemmin kuin ennen ja mies laittaa joka päivä kotona lämpimän ruuan.
  13. @whipped cream Hienoa kun muistit! Ja kyllä, vaiva on kadonnut! Otsani kestää taas kuumemmatkin saunomiset. En tosiaan keksi muuta selitystä tälle, kuin jonkun naaman tuntohermon herkistymisen raskauden aikana. Mua ei yllätä enää mikään näihin vauvahommiin liittyen, keho on kumma kapistus.
  14. Ponnistelin useammassa asennossa, kontillaan ja hetken jakkarallakin, mutta vauva tuli ulos puoli-istuvassa (vaikka sitä oli alun perin ajatuksena välttää ). Asento oli kuitenkin yllättäen paras kaikista kokeilemistani, siinä sai ponnistukseen voimaa kun veti samalla reisien takaa käsillä ja kätilöt tukivat jalkoja. Ja kätilöt näkivät koko ajan tilanteen ja pystyivät tsemppaamaan ja ohjaamaan ponnistamista, mikä tuntui tärkeältä siinä vaiheessa, kun itse olin jo ihan uupunut ja epätoivon vallassa. Ponnistusvaihe kesti puolisen tuntia ja sain melko lievät 2. asteen repeämät, olisiko tikkejä tullut 6-7. Ja esikoista siis synnytin.
  15. @whipped cream No ni, se on siis joku juttu! Liittyy varmaan johonkin hermoston herkistymiseen/muutoksiin. Palasiko sun silmänympärykset normaaleiksi synnytyksen jälkeen?
  16. Alkoi viikolla 3, siitä pikkuhiljaa paheni ja kokonaan taisi olla ohi viikolla 10. Kuvotusta pahempaa oli se totaalinen väsymys, joka myöskin meni ohi kuvotuksen myötä. @Arvennalle tsemppiä, toivottavasti olo on jo myönteisempi! Muistan, että alkuraskaudesta olo ei todellakaan ollut mitenkään hehkeä. Pelkäsin keskenmenoa ja toisaalta vauvan tuloa, mitään ei olisi jaksanut eikä pystynyt, eikä tilannetta yhtään helpottanut se, ettei raskaudesta viitsinyt vielä juuri puhua. Ekan ultran jälkeen helpotti, ja keskiraskaudessa olikin monta tosi mukavaa kuukautta.
  17. Erikoinen raskausoire: mulla tuli heti raskaaksi tulon jälkeen otsa todella kuumanaraksi! Saunassa polttaa löyly kamalasti otsaa, ei ennen ollut moista. En kyllä kuollaksenikaan osaa arvata mihin tuollainen voi liittyä. Ja tilanne on siis pysynyt samana koko raskauden, nyt alle kuukausi laskettuun aikaan. Saas nähdä, meneekö ohi synnytyksen myötä.
  18. Minulta kysytään ihan jatkuvasti tuota otsikon kysymystä. Itsestäni myös se on melkoisen törkeä. Pitäisi varmaan vastata, että juu, yritin kyllä sanoa miehelle, että älä päästä sisään, mutta päästi silti. Siis mitä ihmettä, eivätkö nuo ole intiimiasioita? Olen tähän asti vain naureskellut, että juu, oli kyllä suunniteltu, mutta jossain vaiheessa varmaan katkeaa pinna noihin kyselijöihin. Ollaan kuitenkin kolmekymppisiä ja useampi vuosi oltu yhdessä. Eivät ihmiset varmaan mitään pahaa tarkoita, yrittävät vaan vääntää kompelöä small talkia aiheesta. Mutta keksisivätpä jotain muita kysymyksiä keskustelua siivittämään, mukavampiakin avauksia varmasti löytyisi, kun vähän miettisi. Itselläni ei tosin ylipäätään ole kauheasti tarvetta jutella raskaudesta etäisempien tuttujen kanssa, on kuitenkin meidän ja lähipiirimme asia. Mieluummin juttelen vaikka päivänpolitiikasta tai oikeastaan mistä vain muusta, kuin mahastani. Mutta kestän kunnialla, kai se vain liittyy tähän juttuun että ihmiset ovat utealiaita.
  19. Rintsikkaostoksille jouduin melkein heti, kun rinnat kasvoivat kokonaisen kuppokoon suunnilleen yhdessä yössä noin viikkoa hedelmöittymisen jälkeen. Ostin sitten parit toppimalliset rintsikat yhtä kokoa normaalia isompana. Niillä olen pärjännyt tähän asti (12+6). Myös normaalien farkkujen käytön jouduin lopettamaan aikaisin, muistaakseni viikolla 8., kun nappi alkoi painaa niin ikävästi mahaa. Joustovyötäröiset hameet ja housut olleet siitä asti käytössä. Äitiysfarkkuja ei vielä viitsi käyttää, kun ovat mahan kohdalta löysiä ja meinaavat tippua. Vähän hankalaa tämä vaatehomma tässä kohtaa. Vähän jo toivon, että maha kasvaisi ja voisi alkaa äitiyshousuja käyttää. Olisi vähän enemmän valinnanvaraa pukeutumisessa, kuin nyt, kun kaapista löytyy tasan yhdet käyttökelpoiset housut.
  20. Kyllä pahoinvointi voi alkaa tosi aikaisin. Itsellä oli etovaa oloa ekan kerran jo 4. viikon alussa. Nyt on 13. viikko ja tuntuisi pahin hellittäneen - aamupäivisin hieman etoo, mutta ei enää automaattisesti aina kun maha on tyhjä. Itsellä auttoi, kun varasin hedelmiä ja tuoremehua kotiin/laukkuun ja söin/join niitä aina kun kuvotus alkoi vähänkään tuntua. Tsemppiä!
  21. Himotukset vaihtelevat päivittäin, mutta ollut ainakin: hedelmäsalaatti, hapankorput, munavoi + karjalanpiirakat, tomaattinen linssikeitto, pussinuudelit, salaatit. Makea etoo. Rv 11+3.
  22. Influenssan sairastaminen on todistetusti riski sekä sikiölle että äidille, kun influenssarokotteen taas ei ole todettu aiheuttavan mitään riskejä. Ilman muuta siis otin rokotteen. http://www.potilaanlaakarilehti.fi/kommentit/influenssarokotus-on-tarkea-suoja-raskausaikana/
  23. @Charlottenburg Juu, ei niitä raskausoireita oikeastaan kannata kytätä, ne kun vaihtelevat ihan luonnostaan kauhean paljon. Tuo vatsakipujen vaihtelu on normaalia. Ainoa, mistä kannattaa huolestua, on voimakas jatkuva vatsakipu ja/tai runsas verenvuoto. Ja jos on jotain, mikä mietityttää, niin kannattaa soittaa neuvolaan, siellä kyllä osaavat arvioida, mikä on tilanne. Mutta tosiaan, huolehtiminen on myös normaalia, se on varmaankin vain elettävä läpi ja toivottava parasta.
  24. @Charlottenburg Ah muistan tämän! En löytänyt mitään yhtä maagista keinoa, mutta yleinen "come what may" -asenne tuntuu parhaiten auttavan. Jos keskenmeno tulee, niin ei sille mitään voi. Ja toisekseen hermoilu kuuluu asiaan, se ei tarkoita, että mikään oikeasti olisi vialla. Keskustelupalstoilta ei kannata lukea kauhutarinoita, tai jos lukee, niin kannattaa siihen päälle katsoa keskusteluja teemalla "raskaudet, joissa kaikki meni hyvin". Valtaosa kun kumminkin on niitä. Voi myös miettiä, onko mahdollinen pettymys oikeasti yhtään pienempi, vaikka olisikin valmistautunut henkisesti pahimpaan. Miltä odotus tuntuisi, jos päättäisikin vain uskoa, että kaikki on hyvin, kunnes toisin todistetaan? Nyt olet kuitenkin raskaana, jippii! Elämä on saatu alulle. Jonkin pituinen elämä, toivottavasti pitkä. Tsemppiä, toivottavasti näistä ajatuksista oli edes pientä lohtua! Alkuraskaus on epävarmuudessaan ja -tietoisuudessaan rajua aikaa, ja toisaalta ihanaa ja ainutkertaista. Itsellä alkaa taas hermoilua esiintyä, kun tuo 12-viikon ultra alkaa lähenemään. Nyt olis vähän niin kuin tosi kyseessä! Ei auta kuin sitoa rambohuivi otsalle ja mennä rohkeasti tuntematonta päin. 9+3
  25. Täällähän on kivasti keskustelua. Heitänpä omankin korteni kekoon. Itselläni on väikkäri ihan alkuvaiheessa, ja rahoitusta ei ole vielä herunut. Olen siis samassa tilanteessa kuin ennen väikkäriä työllisyyden puolesta, eli teen monenlaista omaan alaan liittyvää random hommaa ja olen osa-aikatyötön. Tällainenkin "rahoitusmalli" väitöskirjan tekemiseen on toki jatkossakin tarjolla, mutta toivon tietysti, että sitä oikeaakin rahoitusta lähiaikoina alkaisi tippua. Vireillä on myös projekti, joka saattaa käynnistyä tai sitten ei. Jos käynnistyy ja lapsi tosiaan syntyy kesäkuussa, olen lievästi pulassa, mutta olen laskeskellut, että kyllä tuollainen 6 kk äitiysvapaa siihenkin kuvioon sopisi, ja mies voisi sen jälkeen ottaa kotielämästä kopin. Olen onneksi työtavoiltani sellainen, että saan muutamassa tehokkaassa tunnissa paljon aikaan, eikä minulla yleensä ole tarvetta venyttää työpäivää. Luulisin, että tämä ominaisuus helpottaa myös lapsielämän ja tutkimuksen yhdistämistä. Pääfiilis lapsesta + väitöskirjan teosta on kuitenkin sellainen, että tämä on ihan hyvä aika perustaa perhe. Väitöskirjan kanssa ei ole mitään tulenpalavaa kiirettä, ja sitä voi tehdä omalla aikataululla. Tavoitteeni on, että saisin yhden artikkelin läpi ennen äitiysvapaan alkua. Se riittäisi minulle, ja voisin ihan rauhallisin mielin olla jonkin aikaa kotona. Jaan @Mintakan tuntemuksen siitä, että kilpailullinen yliopistomaailma tuntuu vieraalta. Se on ehkä yksi syy siihen, etten oikein jaksa ottaa pulttia siitä, mitä nyt sitten tapahtuu, jos en pystykään vuoteen tai pariin täysipainoisesti edistämään asioita. Itselleni väitöskirjalla on pääosin muita merkityksiä, kuin akateemisessa tuolileikissä menestyminen, joten yritän olla ottamatta tartuntaa nyky-yliopistoa vaivaavasta paniikkihäiriöstä. En tiedä, mitä tuo tauti edesauttaa, mutta uutta luovaa ajattelua ei ainakaan.