Kaisla

Jäsen
  • Content count

    7
  • Joined

  • Last visited

About Kaisla

  • Rank
    Aloittelija

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Meillä yritystä takana lähes kolme vuotta. Tällä hetkellä menossa on kolmas ICSI. Huomenna on alkion siirto, jos on jotain siirrettävää. Ekassa hoidossa saatiin yksi siirtokelpoinen alkio ja toisessa kaksi, joten suurta alkiomäärää ei todennäköisesti ole tälläkään kertaa odotettavissa. Diagnoosi on miehestä johtuva lapsettomuus eli siittiöitä on liian vähän, ne ovat epämuodostuneita ja liikkuvat huonosti. Ongelmana hoidoissa meillä on ollut alkioiden jakautuminen. Alkioita on tullut aika paljon, mutta ne ovat olleet monitumaisia tai muuten huonoja.
  2. Harkeitsemme adoptiota, koska biologista lasta ei kuulu vieläkään lähes kolmen vuoden yrittämisen jälkeen. Tällä hetkellä ykkösmaana on Etelä-Afrikka. Ehkä suurin syy tähän on se, että sieltä tulevat lapset ovat olleet hyvin nuoria. Katsotaan, mikä tilanne on sitten, jos/kun olemme siinä vaiheessa, että maavalinta täytyy tehdä.
  3. Suunnittelemme adoptiota, koska biologista lasta ei ehkä ole mahdollista koskaan saada. Lapsettomuushoidoissa käymme vielä toistaiseksi pääasiassa siitä syystä, että adoptioprosessiin menee niin monta vuotta aikaa. Adoptiolapsi ei ole meille yhtään huonompi vaihtoehto kuin biologinen lapsi.
  4. Meidän kokemuksemme Helsingin Felicitas-klinikasta ovat pääasiassa positiiviset. Ainoa asia, joka jäi hieman vaivaamaan, oli hoidon aikana käyntikertojen suuri määrä. Tuli sellainen olo, että kaikki käynnit eivät olisi olleet tarpeellisia. Onhan se tärkeää seurata IVF-hoidon aikana munasolujen kasvua, mutta ei ehkä ihan joka toinen päivä?? Munasolut kuitenkin kasvoivat odotetusti, eli mitään ongelmia ei sen suhteen ollut. Olemme olleet muuallakin hoidossa, joten vertailukohtia on.
  5. Pelkään lapsettomuutta. Pelkäsin sitä jo ennen yrityksen aloittamista, sillä lähipiirissä on ollut lapsettomuutta. Nyt, lähes kolmen vuoden yrityksen jälkeen, pelko on jo jokapäiväistä elämää.
  6. Yritämme edelleen. Kolme vuotta kohta takana. Tällä hetkellä odotetaan kolmannen ICSIn tuloksia, mutta aika epätoivoiselta tämä tuntuu.