Prouva

Aktiivijäsen
  • Content count

    120
  • Joined

  • Last visited

About Prouva

  • Rank
    Aktiivi

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Meillä kuopus oli RS-viruksen takia sairaalassa reilu viikon 2 vkon iässä. Mä olin mukana koko ajan, paitsi välillä kävin päivällä kotona suihkussa ja syömässä ja esikoisen kanssa olemassa. Mies oli muuten esikoisen kanssa kotona. Mulla ei ollut sänkypaikkaa kun vasta viimesenä yönä, joten nukuin yöt nojatuolissa. Mutta en olisi voinut jättää niin pientä yksin.
  2. Mulla ei ollut raskausaikana minkäänlaisia kipuja, mutta toisen (imukuppi)synnytyksen jälkeen tuli liitoskipuja. Tai ainakin mä luulen, että ne oli niitä. Tuonne alapään luihin sattui ja sukkaa oli hankala saada jalkaan (ekana päivänä synnyksen jälkeen mahdotonta), istuminen tuntui luissa jne. Nuo vaivat kestivät onneksi vaan vajaa 2 vkoa.
  3. Mulla kaks synnytystä, joista toinen imukupilla. Kummassakin leikattu epparit, mutta ei ole revennyt niitten lisäksi. Eppareitten tekeminen ei ole synnytyksessä tuntunut yhtään miltään ja istuminen on sujunut myös niitten puolesta täysin normaalisti synnytyssalista lähtiessä. Mulla ei siis ole pahaa sanottavaa tuosta toimenpiteestä.
  4. Mä olin pelkopotilas ja synnytys"suunnitelma" tehtiin. Harmi vaan, että kätilö ei sitä ollut lukenut ja ehti aiheuttaa mulle jonkun sortin paniikkikohtauksen. Siinäpä sitten oli kiva vinkua. Itsestä ei ollut enää siinä vaiheessa puhujaksi. Eli kannattaa muistaa miehellekin mainita, että pitää huolta, että kätilö sen suunnitelman katsoo. Varsinkin jos on jotain pelkäämistä. Tuo oli siis tokassa synnytyksessä. Muuten tuosta ei ole valittamista. Esim. mä olin ennen ekaa synnytystä laittanut toiveeksi, että mahdollisimman pitkään ilman epiduraalia, kiitos. Synnytys alkoi veden menolla ja sitten tuli jomotus. Sitä jomotusta sitten kesti 5 tuntia yhtämittaa ja kohdunsuu oli ja pysyi sormelle auki. Itse en osannut mitään kipulääkettä edes tuossa tilanteessa pyytää, kun ei siltä tuntunut ja sitten kun kätilö tuumaskin, että hän kyllä ehdottaa epiduraalia rentoutumiseen niin olin aika yllättynyt. Jonkun aikaa siitä puhuttiin, mutta sitten suostuin. Ja ihan hyvä että suostuin. Sen jälkeen paikat avautu vajaassa 4,5h kokonaan.
  5. Esikoisesta en muista muutakun että pieleen meni. Veikattiin suurempaa, mitä tuli. Poika painoi 3140g syntyessään rv 41+3. Tyttö ultrattiin yliaikakontrollissa aamulla rv 41+1 4kg painavaksi ja synnytys käynnistettiin samana päivanä. Tyttö syntyi illalla 19.43 painaen 3315g, joten hiukan heitti taas.
  6. Meillä mies joutui ambulanssilla menemään 150km ja lasku olisi ollut yli 500€, jos itse ois pitänyt kaikki maksaa. Mutta omavastuuhan on sen jonkun reilu 9€, eikähän ambulanssi ota edes kyytiin jos ei oikeasti hätä ole.
  7. ^ Mulla ei paikkojen aukiolo ja kohdunkaulan lyhentyminen merkannut ennenaikaista synnytystä. Kummassakin havaittiin vikassa lääkärineuvolassa tuo sama tilanne, mikä sulla on nyt ja kummatkin käynnistettiin yliaikaisena. Mutta en tiedä, että miten sitten vaikuttaa yksi ennenaikainen synnytys, vaikkakin käynnistetty... Toivottavasti ei kuitenkaan vielä synny. Supisteleeko sulla tms?
  8. Ei kerrassaan mitään ennakko-oireita. Siitä aloin aavistella, että synnytys alkaa varmaan lähiaikoina, kun alettiin käynnistysnappeja antamaan. Kummallakin kertaa ekasta oireesta (ekassa meni vedet, toisessa supistus) on synnytykset lähteneet käyntiin ja lapset siitä piakkoin syntyneet.
  9. 2 alatiesynnytystä. Ekaan lähdettiin pelkopotilaana matalalla leikkauskynnyksellä ja oli aikas lähellä, ettei leikkuriin päädytty vauvan kunnosta johtuen. Mut siis ehdittiin valmistella leikkausta varten, ja kun leikkaussänky tuotiin ja siihen piti siirtyä, niin poika päätti tulla alakautta. Tokaa synnyttämään lähdössä pelkäsin sitten sektion mahdollisuutta ja lähellä se oli tuollakin kertaa. Tai no lääkärit pähkivät muistaakseni viimeisen tunnin, että mennäänkö leikkaukseen vai ottavatko imukupin heti ponnistustarpeen tullessa. Päättivät tarttua imukuppiin. Jos kolmas lapsi siunaantuu, niin alatie on toiveissa.
  10. Mä miellän luomusynnytykseksi myöskin lääkkeettömän. Eli siis kaurapussit, altaat jne. on "sallittuja", mutta ilokaasusta eteenpäin ei...
  11. Ei soittanut kukaan. Ei kukaan kyllä sillain tiennytkään, että synnyttämässä varsinaisesti oltiin. Ekalla kertaa mä laitoin ihmisille viestiä n. klo 18.30, että mitään ei tapahdu ja seuraavana päivänä jatketaan nappien antoa. Olin siis käynnistyksessä. Sitten kuitenkin klo 19 meni vedet ja seuraavana aamuna soittelin sitten muina miehinä kaikille ja kyselin heidän kuulumisiaan, kunnes he kysyivät multa, että mites mulla, joko on nappia tullut lisää? Siihen oli kiva vastata, että ei kun poika tuli jo. Tokalla kertaa taas käynnistyksessä ja sillon soitin parhaalle kaverille joskus klo 16 aikaan, että ei mitään havaittavissa. Klo 20 saikin sitten laittaa viestiä, että tyttö syntyi.
  12. Meillä on kummatkin muksut nukkuneet oikeastaan alusta asti yönsä, eli eivät ole herännet syömään. Kuopus saattoi ihan pienenä muutamana yönä herätä, jolloin annoin tissiä. Eli ovat itse olleet syömättä, joten en varsinaisesti ole syöttämistä lopettanut. Esikoista imetin 3kk, jonka jälkeen siirryttiin korvikkeeseen. Tyttö oli täysimetyksellä inan vajaa puolivuotiaaksi, jonka jälkeen osittaisimetystä 1v2kk ikään asti.
  13. ^ Jälkivuodon aikana ei ainakaan suositella käytettäväksi. Jälkivuoto on kait paljon "likaisempaa", kuin ihan kuukautisveri. Luulisin, että ensimmäisten kuukautisten aikana vois silti jo käyttää.
  14. Juu pelkopoli ei ole mikään ryhmäterapia , eikä kaikki tuonne "joudu". Pelkopoli on siis itse/neuvolan varattava ja kätilön kanssa mennään ensin juttelemaan sairaalaan. Siitä sitten vissiin ohjataan eteenpäin lääkärille jne. jos on aihetta.
  15. Ei mekään olla mitään syntymätodistuksia saatu. Paikkana SATKS vuosina -05 ja -07.