uhra

Kuulostaa ihan hirveältä tuo mitä Rosalinan poika on päiväkodissa kokenut. Ei sanottavasti paranna mun kuvaa päiväkotien arjesta, mikä siis entisestäänkin on aika huono. Tämä on kyllä ihan mun ketju. Olisin aloittajan sanat voinut melkein allekirjoittaa. Meidän reilu puolitoistavuotias on siis herkkä ja hitaasti lämpiävä tapaus; kotona hyvinkin eloisa ja äänekäs, mutta seurassa varautunut ja tarkkaileva ja herkästi mielensä pahoittava. Kyläilyt on toisinaan vaikeita, kun poika saattaa vierastaa sekä paikkaa että lapsia, jos ovat kovin vilkkaita tai kontaktia ottavia. Eniten harmittaa, että kun yrittää tässä kotiäidin arjessa järjestää lapselle kivoja kokemuksia lapsikontakteista, ne päätyvät useimmiten siihen, että joku hieman vanhempi tönii, ottaa lelun kädestä tai muuten vain kiusaa. Ei tietenkään heitäkään voi tästä syyttää, mutta positiivista kierrettä vieraisiin lapsiin tottumisesta ei näytä syntyvän, kun aina tapahtuu jotain. Itse en myöskään halua olla ylisuojeleva käytökseltäni, joten ehkä senkin takia pääsee joskus käymään ikäviä. Toisaalta joudun komentamaan (ja juurikin siis jälkikäteen) toisten lapsia, mutta nämä tilanteet on aina vähän kiusallisia, jos omat vanhempansa eivät huomaa mitään. Itse olen myös tarkka siitä, ettei oma lapsi töni tai vie leluja toisen kädestä, joten harmittaa sitten ne tilanteet, joissa toisen, yleensä isomman lapsen vanhempi ei noteeraa esimerkiksi tällaista tönimistä miksikään. Sitten ihmetellään kun meidän taapero itkee sydäntäsärkevästi ja selittelyvastuu jää yleensä minulle. Ärsyttää itseäkin jo kuulla sanovansa että tämä on tämmöinen vähän ujo, niin kuin se olisi jokin vamma. Ollaan mietitty, että poikamme aloittaisi päivähoidon noin vuoden päästä ollessaan 2,5-vuotias, mutta mua epäilyttää entistä kovemmin se, miten siellä tulisi pärjäämään. Se mitä näkee ja kuulee asiasta, ei ole kivaa: vahvemman laki ja kaaos hallitsevat olemista. Tämmöinen runopoika jää siellä aivan jalkoihin. Itse olen ollut samantyyppisesti ujo ja herkkä lapsi, mutta olen saanut olla kotihoidossa eskariin asti. (Leikki-iän kerhokokemukset ovat jääneet mieleen jonkin verran ahdistavina, kai siellä jonkinlaista kiusaamista oli sielläkin.) Juu. Ja maailmantuska-asiat on tuttuja. Lapsen kautta on jotenkin havahtunut huomaamaan maailmassamme hirveän määrän kylmyyttä ja itsekkyyttä, mutta harvassa on ne ihmiset, joista saan ajatuksilleni kaikupohjaa. Kaikkein kalseinta on huomata näitä piirteitä ihmisissä, jotka ovat itse vanhempia, mutta jälkikasvun henkinen tila ei kiinnosta. Tahtoo siis sanoa, että ymmärrän niin hyvin teitä kaikkia ja olen iloinen etten ole tunteideni kanssa yksin.

Meille tuli miehen kanssa hyvin samanlaisia ajatuksia ja tunteita täällä kirjoittaneiden kanssa. Mielissäni olen siitä, että aihetta on nostettu enemmän pinnalle ja dokumentti aiheesta tehty. Meille jäi kuitenkin vähän pettynyt fiilis siitä, mitä se piti sisällään. Kuten jo ilmi tulikin, kohderyhmä jäi vähän epäselväksi. Me kyllä tiedetään inseminaatoiden ja IVF-hoitojen kiemurat, mutta voisin kuvitella että aihetta tuntematon on noiden asioiden kanssa ihan yhtä pihalla dokumentin jälkeen kuin sitä ennenkin. Tavallaan ei siis ollut kovin informatiivinen, käsitteitä olisi meidänkin mielestä voinut avata vähän enemmän. (En sitten tiedä onko kaikki niin hifistelijöitä, meitä tämä mikroskooppitaso kiinnostaa kovastikin.) Isompi miinus oli ehkä kuitenkin tuo, että jäätiin pyörimään kärpäsenä sinne olohuoneeseen kattoon, itkukohtauksia ja testejä tuntui olevan suurin osa elämästä. Toki hyvin olennaisilta osin elämä niitä onkin, mutta nuo sosiaaliset kuviot jäivät vähän paitsioon. Ainakin itse koin juuri ne kahvihuonepuheet, toisten raskausuutiset ja yleisen sosiaalisen toiseuden hirveän merkittävänä osana lapsettomuutta. Tavallaan se tunteiden kirjo jäi sinne olohuoneeseen, samoin muuta elämää ei oikein tuotu esiin. Paha mennä arvostelemaan toisten tekeleitä, onhan se tosi ettei reiluun tuntiin mahdottomia mahdu. Toivottavasti se joku, joka tähän aiheeseen päättää tarttua, tuo esille myös noita nyt vähemmälle tässä dokumentissa jääneitä asioita. Pointsit kuitenkin projektille siitä, että aihe on näkynyt paremmin julkisuudessa.

Kaikki sympatiat sulle Minäkin sain tänään väistellä ja pommitusta siitä, että aiotaanko me hankkia toinen. Ihmeellistä, kun kysyjä tietää tasan tarkkaan sen, että meidän lapsi on hoidoilla saatu eikä ole mitään takeita siitä, että saataisiin koskaan toista. Eikä kuulu heille, vaikka ei haluttaisikaan lisää lapsia. Heti tuli painokas mielipide siitä, että lapsella täytyy olla "kaveri". Tuo leikkikaverijuttu ei mahdu mulle ymmärrykseen ollenkaan... Mua loukkaa hirveästi se, että yksilapsista perhettä ei jotkut tunnu pitävän ns. oikeana perheenä. Mun suosikkivastaus tunkeileviin lapsenhankintakysymyksiin on muuten joo, mutta kun se tekotapa ällöttää niin kovasti En tosin vielä oo uskaltautunut tuota käyttämään, vaan oon purrut hammasta ja niellyt kiukkua. Kuten sanoit, nuo tunteet jää jylläämään pahimmin mieleen sitten, kun tilanne on jo mennyt.

Kiitos kivasta linkistä Lilypad! Jotain tuontyyppistä ajattelinkin: valkoista, juhlavaa poikien asua. Ymmärrän täysin valkoisen symboliikan, mutta luulisi, että mekko ei ole kristinopissa kuitenkaan se pakollinen juttu samassa määrin kuin väri. Riippunee papista, meidän luterilaisessa kirkossahan on seinät laveat ja katto korkea.

Onko kenenkään päivänsankari juhlinut ristiäisiään muussa asussa kuin perinteisessä kastemekossa? Meillä olisi saatavilla suvusta parikin kastemekkoa, mutta jotenkin tekisi mieli pukea vauva enemmän omannäköisekseen, vaikka kirkollinen juhla onkin kyseessä. Kuvia ja kokemuksia kehiin

Keskiraskaudessa olin sieltä täältä viikon ja parin päivän pätkiä ennenaikaisten supistusten takia ja lopullisesti töistä jäin pois viikolla 30 eli neljä viikkoa ennen kuin äitiysloma olisi alkanut. Syynä supistukset, huonot yöt, liitoskivut (= oman jaksamisen puute) ja pehmentymään lähtenyt kohdunkaula.

coconuttreez: Oulussa ainakin Terveystalo tekee 4D-ultria. En ole itse ainakaan vielä käynyt, mutta harkinnut kyllä. Tässä linkki.

Osaisko joku kertoa sf-mitoista? Mulla nyt 24+4 oli sf-mitta 20 ja siis alakäyrällä. Hoitaja ei suostunut selittämään, mistä voisi johtua, äsähti vain ettei minun pidä moisesta stressata. Viime viikolla ultrassa vauva oli kuitenkin hyvän kokoinen ja lapsivettä normaali määrä. Onko kellään muulla mennyt sf-mitta alakäyrillä ja mistä se voi johtua?

Mun kokemusten mukaan neuvolan kanssa saa olla todella tiukkana, että pääsee lääkäriin otatuttamaan näytteet valkkarista. Helposti ainakin täälläpäin diagnosoivat sen puhelimitse vain hiivaksi, ja itse saa mankumalla mankua lääkäriaikaa. Viljelystä sen lopulta näkee, mutta tietenkin tk:ssakin voidaan tehdä pikatesti, jolla erotetaan onko kyseessä hiiva vai bakteeritulehdus. Aina ei jälkimmäinen pirulainen anna mitään selkeitä oireitakaan, mullakin ollut vain epämääräistä runsasta ja vetistä vuotoa. Kysymys supisteluista ja kohdunkaulasta: Voiko kohdunkaula alkaa pehmentyä ja lyhentyä ilman selkeitä supisteluja vai edellyttääkö se aina niitä? Mulla on stressaavahko työ ja pitkät työmatkat ja nyt 21 rv väsymyksestä huomaan, etten jaksa tätä välttämättä äippäloman alkuun saakka. Suppareita ei ole pahemmin tuntunut (ehkä toisinaan yöllä jotain?), mutta voiko kohdunkaulan tilanne huonota ilman että sitä selkeästi huomaa? Ekaa kun odottelen, on tosi vaikea erottaa, mitkä kivut on normaaleja kasvuun liittyviä venymisiä ja nivelten löystymissärkyjä ja mitkä niitä ei-toivottuja tuntemuksia.

Ei ole tullut eteen juttua, jonka mukaan jotain häikkää voisi liiasta foolihaposta olla...eikös se kuulu B-vitamiineihin, josta liika poistuu pissan mukana? Korjatkaa jos olen väärässä. Jenkeissä foolihapposuositukset ovat kai aika paljon isommatkin kuin Suomessa, 600-800 mg päivässä.

Meillä ei kuulunut vielä 8+, mutta 11+ viikolla kuului neuvolalääkärissä mahan päältä.

Fleurin kanssa ihan samat ajatukset. Me siis osallistutaan kaupungin tarjoamiin nt- ja rakenneultraan ihan siitä syystä, että on hyvä tietää mitä vauvalle kuuluu ja että onko kaikki hyvin. Veriseuloja ei otettu, koska itseni tuntien tiedän, että stressi kasvaisi määrättömiin mittasuhteisiin, jos tulisi vaikkapa väärä positiivinen tulos, mikä on suhteellisen yleistä näissä kokeissa. En myös pysty kuvittelemaan, että haluaisin päästä vauvasta eroon, vaikka tämä ei olisikaan täysin terve. Jos vauva olisi pahasti sairas, elinkelvoton, tilanne olisi tietenkin eri ja silloin olisi kova paikka miettiä miten toimia. Ja suhtautumiseni seulontoihin olisi varmasti toinen, jos olisin joskus synnyttänyt vammaisen lapsen. Muiden seulonnoista mulla ei ole mitään mielipidettä, jokainen tehköön kuten parhaaksi omalla kohdallaan näkee.

Sorry, mutta tämä pisti niin pahasti silmään, että pakko murjoa tämä alas, koska tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Tietenkään kaikkia eivät hoidotkaan pysty auttamaan, mutta tutkitusti hoitoon menevistä pareista 80-90 % saadaan raskaaksi jossain vaiheessa. Koeputkihedelmöityksessä onnistumisprosentti on n. 30 % alkionsiirtoa kohden, vaikka parin olisi todettu mahdottomaksi saada lapsia luomusti. Tsemppiä silti valitsemallenne tielle, toivotaan, että tärppi tulee!

Taulukko lupaa tyttöä, samoin kaikki ystäväni ovat tyttöä veikkaamassa

Enpä ole tähän näköjään vielä vastannut. Toivon, että tämä rohkaisisi edes jotakuta. Eli meillä ensimmäinen IVF:n tuoresiirto toi plussan, taustalla lähes kaksi vuotta yritystä, yksi keskenmeno ja selittämätön lapsettomuus. Nyt ollaan viikolla 11, toivotaan että tämä tästä jatkuisi. Meillä IVF tehtiin lyhyen kaavan mukaan, omaan kiertoon. Alussa piikitin Menopuria, jarrupiikkinä muutaman päivän Orgalutrania ja lopuksi 36 tuntia ennen munasolupunktiota Pregnyl irrotuspiikiksi. Munasoluja tuli vain 5, josta 2 hedelmöittyi kunnolla. Molemmista tuli top-luokan alkiot, joista toinen siirrettiin ja toinen pantiin pakkaseen. Yllätys oli ihana ja suuri, kun testit alkoivat näyttää vahvenevaa viivaa. Jotenkin olin varautunut siihen, että pitäisi tehdä vielä ainakin toinen hoitokierto. Inssejä meille tehtiin tätä ennen kaksi, ja koska kolmas meni ajoituksen vuoksi mönkään, niin muuttui vain ovulaation induktioksi. Clomeja ja femareita myös kokeilin, joista ei tulosta, kun ovuloin muutenkin. Clomit vain söivät limakalvon ohkaiseksi. Miksi sitten tästä ensimmäisestä IVF:stä onnistui? Vaikea sanoa, ei lääkärikään rohkene arvata. Itse ajattelin, että hyvän onnen lisäksi jotkut pikku jutut saattoivat avittaa: Menopur ja Pregnyl kasvattivat limakalvon muhkeammaksi kuin koskaan, Orgalutran kypsytti munasoluja ennen kuin ehtivät irrota ennen aikojaan, siittiöiden perillepääsystä ei tarvinnut huolehtia. Mielialalääkkeen takia olin myös paremmassa kunnossa henkisesti ja mieli oli hoidossa mukana. Kaikkiaan IVF oli meille positiivinen kokemus, ja punktioonkin sai hyvät lääkkeet eikä ollut ollenkaan niin kivulias kuin luulin. Väestöliitolla oltiin hyvässä hoidossa, kaikki kiitokset sinne