SnowWhite

Aktiivijäsen
  • Content count

    274
  • Joined

  • Last visited

About SnowWhite

  • Rank
    Aktiivi
  • Birthday 11/01/84

Contact Methods

  • Website URL
    http://
  • ICQ
    0

Profile Information

  • Location
    Päijät-Häme
  1. Mun mielestä saa ärsyyntyä. Jos noita perustellaan "huumorilla", niin on kyllä huonoa huumoria...kas kun ei naurata yhtään! Ja erityisesti tosiaan se lapsen läsnäolo siinä tilanteessa on tärkeä muistaa, sillä (pieni) lapsihan ottaa vielä sanomiset kirjaimellisesti. Vaikea lapsen on löytää noista jutuista mitään muuta näkökulmaa, kuin mitä todella sanotaan.
  2. Meitä on moneen junaan! Ehkä tässä ketjussa keskustelevat lapselliset ovat sitten herkempiä aistimaan negatiivista suhtautumista. Onhan toki näitä jotka aiheesta kuin aiheesta jaksavat jauhaa, vaikka ketään ei kiinnosta (entinen kampaajani oli hyvä esimerkki). Mä olen aika tarkka tunnustelemaan yleensä keskustellessani ihmisten kanssa, että mistä aiheesta kummallakin on sanottavaa, eikä todellakaan ole kohteliasta pitää jotain omaa monologia... Ehkä osittain tää nettimaailmakin vaikuttaa...onhan tälläkin palstalla aika moni lapseton kommentoinut, ettei toisten lapset vois vähempää kiinnostaa. Kyllähän sekin luo tietyn ennakko-asenteen.
  3. Asennetta kysytään silloin, kun lapsi on sairas: sillä on refluksi, se ei suostu syömään, allergia-epäilyt päällä ja omat keskosuuteen liittyvät ongelmat. Ja myös silloin kun se jatkuva huuto ei lopu siihen 3 kk ikään, kysytään hermoja ja asennetta. Sitä on muuten löytynyt. Monilla on varmasti vielä enemmän hankaluutta mitä meillä ja heille toivotan kovasti voimia
  4. Komppaan Dacoitia. Tohon väsymykseen liittyen...mulla on aina ollut kans tosi huonot unenlahjat ja kestää pitkään, että saan nukahdetuksi. Ennen lapsia oli pitkiä ajanjaksoja, etten nukkunut juurikaan. No, ehkä saman verran mitä tällä hetkellä (n. 3 tuntia yössä). Mä koen, että oleellisin ero sen väsymyksen ja tämän hetkisen välillä on se, että nyt ei ole mahdollisuutta siihenkään että lepäis päivällä, koska aina on jompi kumpi hereillä. Ja lisäksi lasten kanssa täytyy olla skarppina koko ajan! Asioita ei voi tehdä vasemmalla kädellä. Haluan hoitaa lapseni hyvin, koska rakastan heitä. Mun mielestä tämä ei ole mitään valitusta kun näin sanon, vaan ihan kokemukseni asiasta. Elämä ei ole ainakaan meillä mitään ruusunpunaista unelmaa koko ajan, niin voihan näitäkin asioita tuoda välillä esille. Sitä paitsi, jos ei ystäville voi jakaa tällaisia asioita, niin kenellekäs?? Kyllä mäkin aina pyrin suhtautumaan empaattisesti ystävieni kertomiin vaikeuksiin. Ehkäpä ne onkin sitten sellaisia "hyvänpäivän ystäviä", jotka ei kestä kuulla mitään negatiivista. Ja jos ne ei sen lisäksi suvaitse myöskään vanhempien iloa lapsistaan (jos vaikka facebookissa on kuvia tms.), niin mitähän ihmeen virkaa sellaisia tyypeillä silloin on....
  5. Ja monet niistä asioista ovat isoja, eivätkä vain tunnu siltä! Esimerkiksi kehitykseen liittyvät jutut, kääntymisen/kävelyn/puheen tms. oppiminen. Tai ehkä tarkoitit jotain "neiti söi tänään makaroonilaatikkoa"..? Mun fb-kavereissa ei muuten ole ainuttakaan äitiä, joka ihan tuolla tasolla kommentoi lastensa asioita. Kyllä niissä yleensä on joku pointtikin...
  6. Huonoksi äidiksi tunnen itseni silloin, kun on tilanne että kumpikin lapsi tarvitsee jotakin, enkä voi revetä kahteen suuntaan. Vaikka tiedän, että se on oikeasti mahdotonta kenelle tahansa, niin silti koen syyllisyyttä siitä. Tuntuu pahalta kun näen esikoisen oikeasti tarvitsevan syliä ja huomiota, mutta silti en voi sitä hänelle antaa koska esim. syötän vauvaa. Tai joku muu asia toisinpäin. Hyväksi äidiksi tunnen itseni silloin kun esikoinen tulee halaamaan/pussaamaan tai vauva hymyilee iloisesti nähdessään minut. Tai silloin kun esikoinen nauttii mun tekemästä ruoasta
  7. Tottakai vessaan voi mennä ilman lasta ja postilaatikollekin, kunhan huolehtii että lapsi on turvallisesti siellä missä on, eikä lähellä ole esim. jotain vaarallisia esineitä. Mulla on kaksi lasta 1,5v ja 4kk, niin mun on pakko tietyissä tilanteissa jättää toinen lapsista yksin, että pystyn jonkun homman hoitamaan (esim. nukuttamaan toisen/pesemään pyllyn). Yleensä se on vauva, joka joutuu odottamaan hetken aikaa yksin. Meillä on kaksikerroksinen talo, niin välillä vauva saattaa makailla sängyllä sen aikaa, että saan hoidettua asian loppuun. Vauva saattaa myös nukkua päiväunia yksin talossa sillä aikaa, kun olen esikoisen kanssa pihassa. Tyttö ei nimittäin nuku vaunuissa. Mun mielestä on ihan sama, jos mä käyn 15 min välein katsomassa, onko hänellä kaikki ok sisällä, kun jos kävisin katsomassa ulkona vaunuissa.
  8. Täällä kans yks! Kai se on se, kun omalle lapselle toivois sitä kaikkein parasta elämässä, mutta eihän niin mene...kolhuja tulee kaikille. Mutta tuo musertava suru mikä tulee oman lapsen puolesta, jos joutuu kohtamaan jotain vääryyttä, niin se on kyllä tuttu! Ja tulevaisuuden miettiminen on pelottavaa... Ihanaa lukea, että meitä superherkkiksiä on muitakinUutisia ja mediaa seuratessa tulee helposti sellainen harhakuva, että maailmassa tyylin suurin osa on jotain ilkeitä lapsen kiduttajia/välinpitämättömiä ihmisiä....herkkyys on hyvä asia!!!
  9. ^toisaalta sä olet itsekin ollut silloin lapsi/nuori ja aika harva on niin vahva, että pystyy tuollaisessa tilanteessa aina olemaan sorretun puolella...kun elämänkokemustakaan ei vielä omaa sillä tavalla. Ja onhan se ihan luonnollista myös suojella itseäänkin, varsinkin kun vierestä näkee miten hirveetä se on. Sä olet kuitenkin yrittänyt puolustaa sun kaveria! Kyllä hän varmaan sen tietää ja arvostaa sitä.
  10. ^Ja siitä kannattaakin puhua, että ihmiset oikeasti saavat kuulla millaista se on. Musta tuntuu niin pahalta ajatella, että oma lapsi joutuis kokemaan jotain tuollaista mistä kirjoitit....siinä vaiheessa kun lapset kouluun menee, niin kyllä äitiä jännittää! Täytyy vaan toivoa, että kaikki menee hyvin...
  11. Voi Tamsu mitä oot joutunut kokemaan... Ruusunmarjan tarina oli aivan ihastuttava
  12. Omalla kohdallani oon halunnut tehdä lapset nuorena, lähinnä siksi ettei ole ollut mitään syytä olla tekemättä. On hyvä parisuhde, koti, ammatti. Ikää on 26 ja lapsia 2. Uran perään en haikaile tässä vaiheessa ja mä uskon, että mulla on ihan yhtälaiset mahdollisuudet keskittyä siihen myöhemmin. Se on ehkä jopa etu myös työn kannalta, että lapset on jo tehty. Jotkut ajattelee, että tekee vasta sitten lapsia kun voi tarjota niille kaiken mahdollisen, mutta enpä mä siltikään lapsiani hemmottelisi tavaran paljoudella, vaikka tienaisin mahdottoman hyvin. Haluan tarjota heille perusturvallisuuden ja rakkautta, olipa tulotaso mikä vain. Kaikilla on omat syynsä siihen, milloin lapset sitten tulevat. En usko, että voi yleispätevästi sanoa, koska on "liian vanha" sillä elämäntilanteet on niin erilaisia. Toki ihan puhtaasti lapsen kannalta on ehkä ideaalia se, että äiti ja isä jaksavat ja ovat terveitä. Ja se on tietysti todennäköisempää nuorella iällä.
  13. Hyviä kommentteja! Pääsääntöisesti mediassa ja muutenkin kuulee enemmän kiusattujen kokemuksia, mikä onkin ihan oikein että tuodaan esille se, millaisia arpia kiusaaminen jättää. Mielenkiintoista ois myöskin kuulla kiusaajien tarinoita...aika harva myöntää olleensa kiusaaja. Mua kiinnostais kuulla et hävettääkö ja osaako analysoida ollenkaan sitä omaa paskaa käytöstään. Myöntääkö joku olleensa kiusaaja?