Alinka

Jäsen
  • Content count

    36
  • Joined

  • Last visited

About Alinka

  • Rank
    Tavis

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. ^Totta, Kiinanruusu, kyllä tuo mua itseänikin kauhistutti. Ja taisi vaikuttaa mieheenkin, kun kerroin tuosta, on ottanut mun masennuksen enemmän tosissaan. Vähän on myös helpottanut, kun saatiin perhetyöntekijääkin meille. Noista lääkkeistä sitten. Ensinnäkin imetyksen lopettaminen on mulle ihan mahdoton ajatus. Vauva on tosiaan vasta 4-kuinen. Toisaalta on tosi vaikea tehdä mitään päätöksiä asiasta, kun toinen lääkäri sanoo, että "kannatta sinnitellä ilman lääkkeitä vauvan takia" ja toinen kehottaa lääkkeet ottamaan... Sitten masennus mulla ainakin vaikuttaa niin, että mitään päätöksiä on vaikea tehdä, yhtään mistään. Hyvä kun aamulla osaan jonkinnäköiset vaatteet valita päälleni. Toistaiseksi mennään ilman lääkkeitä ja täysimetyksellä. Tänään on hyvä päivä, samoin oli eilen. Että jospa tästä mentäis parempaan suuntaan
  2. Mä olisin ehkä itse kallistumassa lääkkeiden aloittamiseen, mutta mieheni on ehdottamasti vastaan - vauvan vuoksi. Muakin kyllä epäilyttää imetys ja lääkkeet -yhdistelmä, mutta olo alkaa olla niin kurja, että hiukan on alkanut mietityttää... Varsinkin kun eilen kuulin lastenhuoneesta (olin itkeskellyt ennen sitä), kuinka 5-vuotias sanoi 2-vuotiaalle, että "Minua huolestuttaa tuo äiti. Entäs sinua?" 2-veetä ei huolettanut, mutta ihan kauheaa kuultavaa isommaltakin tuo oli.
  3. Ekalla kerralla en saanut edes kukkia mieheltä. Lahjaa en ollut edes ajatellut, mutta kukkia kyllä. Olin aina olettanut, että jos joskus synnytän, sairaalaan tuodaan valtavat puskat kukkia - en saanut kukan kukkaa, vaikka vieraita kävi useampi! Mies sai kyllä tästä sitten kuulla... Toisella kerralla sain mieheltä lahjan - Kalevalan korvikset, mutta nekin todennäköisesti siksi, että kakkonen syntyi jouluaattona. Anoppi muisti kukkavalitukseni ja toi puskan havuja Noh, yritys oli hyvä, mutta mieluummin oisin ottanut tuoksuvia ruusuja tai muita tuoreita kukkia kuin kuivia havuja! Kolmannella kerralla kukkia tulikin sitten sairaalapöydän täydeltä! Lopulta niitä sai kun aiheesta valitin melkein viisi vuotta Lahja raskaus- ja synnytysurakasta ois ollu ihana ele mieheltä, mutta olin mä kukkiinkin ihan tyytyväinen. Neljättä tuskin tulee, että petraamisen varaa ei enää ole.
  4. Ah. Ihana tunne, kun löysin täältä tälläisenkin ketjun! Ajattelin jotenkin, että eihän kukaan vauvapalstalla puhu masennuksistaan... Mulla on kolme lasta, pienin 4-kuinen. Joka kerta olen vauva-aikana heilunut jossain hulluuden partaalla (siis siltä itsestä todella tuntuu). Kahden vanhemman vauva-aikana olen jotenkin vaan sinnitellyt. Ja ajattelut olevani jotenkin laiska ja huono, kun arki ja kaikki on niin vaikeaa. Nyt kolmannella kerralla rohkaistuin neuvolapsykologille. Keskivaikea masennus, sanoi psykologi. Tuntui tosi helpottavalta saada nimi omalle pahalle ololle! Etten olekaan vaan huono ja laiska ja saamaton... Tosin en nyt tiedä, miten tästä eteenpäin. Lääkkeitä tarjottiin, mutta en uskalla niitä ottaa, täysimetyksellä olevan maitoallergisen takia (joka ei huoli pullosta mitään.) Ehkä sitten kun imetys on vähentynyt, jos olo ei ole kohentunut. Perhetyöntekijä saatiin onneksi tämän mun masennuksen ansiosta, aloittaa ensi viikolla, 4 tuntia viikossa.
  5. Aika on kyllä niiiin pitkä! Varsinkin kun lapset ja mies ovat mummolassa. Ihan kivaa tietty olla välillä yksinkin (en ole tokan syntymän jälkeen ollut yhtään yötä yksin kotona, tätä ennen), mutta... En osaa tehdä mitään!! Pitää vissiin lyllertää kauppaan, huomenna kun taas on väkeä ruokittavana. Jos vaikka vaappuisin leffavuokraamon kautta. Tuntuu, että sielläkin on vaan tylsiä elokuvia Tänään on kyllä ollu supistuksia, kun kulutin aamupäivän kirppiskierroksella. Mutta ihan turhia supistuksia ne vaan on.
  6. Mulla on mittarissa vasta 38+2 ja molemmat aiemmat raskaudet ovat menneet reippaasti yli LA:n. Silti kyttään joka vessareissulla merkkejä limatulpasta, yritän saada supistuksia aikaiseksi touhuamalla ja mietin, mikä ois hyvä päivä syntyä. Äh. Pitäis unohtaa vaan koko maha ja olla sitten iloisesti yllättynyt, kun synnytys käynnistyy joskus 41+5...
  7. Eka jotain 36 tuntia (en muista tarkkaan, mutta tuota luokkaa). Toka kesti 22 tuntia ja hiukan päälle. Olin tyytyväinen, kun ei tarvinnu ihan niin pitkään kärvistellä
  8. Molemmat pojat on ennustettu laskettuna aikana 3,6-kilosiksi. Arvio on tehty 35-36-viikoilla. Esikoisella arvio meni aika metsään, oli 4180g (syntyi rv 41+0). Toisella sen sijaan piti hyvinkin paikkansa: 3680g (rv 41+3). Kumma, että näin päin, koska tokassa raskaudessa istukka oli edessä, luulis sen vaikeuttavan arviota
  9. VAS

    En osaa tohon bakteeriin sanoa mitään, mutta Vammalaa hehkutan kyllä muuten. Esikoiseni syntyi Taysissa ja toista synnytystä vertaan pakostikin siihen. Vammalan plussia tulee mieleen ainakin tälläisiä: - Rauhallista. Itse olin ainoa synnyttäjä koko sinä aikana, kun synnytyssalissa olin. Ja olin siellä pitkään, 20 tuntia! - Henkilökunnan asenne. Synnyttäjä on kuningatar, jota ollaan palvelemassa. Kaikki toiveet otetaan huomioon ja jos jotain ei voida toteuttaa, sitä pahoitellaan ja perustellaan asia perinpohjaisesti. Koko henkilökunta, kätilöt, lastenhoitajat, lääkärit, laitosapulaiset, aivan mahtavaa! - Ruoka tulee synnytyssaliin säännöllisesti (Taysissa ruokaa ei saa, ihan siltä varalta, jos sattuu joutumaan leikattavaksi.) Pitkässä synnytyksessä ihana juttu, voimat pysyi yllä ihan eri tavalla, eikä oksettanutkaan. (ekassa synnytyksessäni olin niin nälkäinen, että oksetti sen takia...) - Vesiallas ja allashuoneeseen yritetty luoda tunnelmaakin "viherkasveille". - Perhehuoneet / yhden hengen huoneet. - Lastenhoitajat loistavia vauvahierojia kaiken muun ammattitaitonsa lisäksi. Koliikkivauvan kanssa saa käydä sairaalassa hierottavana kotiutumisen jälkeenkin. -Kotoisa tunnelma. Tässä nyt muutama kohta Mä mietin jo, että kun tää synnytys oli niin mukava (vaikka ainahan se kipeetä ottaa), niin voisin haluta vielä kolmannenkin...
  10. VAS

    Nyt on takana synnytyskokemus Vammalasta! Ylitti odotukseni! Ei synnyttäminen koskaan kivaa ja kivutonta ole, mutta upean henkilökunnan ansiosta voi kyllä sanoa, että oli hieno kokemus. Kirjoittelen jonain päivänä lisää...
  11. Hohhoijaa. Menossa rv 40+5, kolmen vartin kuluttua jo 40+6... Eikä nukuta. Pitäis nukkua, että JOS pääsis kohta synnyttämään, niin ois sitten voimissansa. Pöh. Oma vointi on oikein hyvä, pää vaan välillä reistailee Ja suunnattomasti ärsyttää "Onko jo syntynyt? Miten voit? Onko mitään tuntemuksia?" -soitot ja viestit sellaisiltakin ihmisiltä, jotka eivät muuten juurikaan pidä yhteyttä... Mahan asukas on ollut todella hiljainen viime päivinä. Neuvolassa sydänäänet oli hyvät ja liikkuu kyllä liikelaskennan vaatimukset, mutta vaisuksi on käynyt. Senkin takia haluisin hänet jo pian ulos, kun huolestuttaa. Esikoisesta supisteli jo tässä vaiheessa... Syntyi rv 41 tasan. Luulin, että tämä tulis vähän aikaisemmin!
  12. Mun mielestä paras ajankohta ois siinä vaiheilla kun äitiysloma alkaa. Juhlat ois siirtymäriittinä vauvamaailmaan
  13. Meillä on esikoisen hoitoon tarjoutunut pari "lähipäivystäjää" (eläkeelläoleva ystävä ja kolme sukulaista, joista kaksi tosin töissä). Lisäksi on kaukopäivystäjiä, jotka ovat lapselle läheisempiä ihmisiä (kummisetä ja mummi), mutta joilla menee vähintään 3 tuntia, että pääsevät paikalle. Ajattelin ihan alkuraskaudesta, että voi kamala, pitääkö mennä yksin synnyttämään, kun eihän meillä oo ketään hoitajaa lapselle. Mutta kummasti väkeä alkoi tarjoutua itse tehtävään, kun kuulivat raskaudesta. Ihanaa yllättyä joskus näinkin päin, että on avun tarjoajia! Tällä hetkellä odottelen turhautuneena, että tapahtuis jotain ja pääsisin soittamaan jollekulle hoitajalle. Viikkoja tasan 39, vauva oli viime viikolla jo neljässä kilossa, mutta miltään ei tunnu. Hankala ja kärsimätön olo
  14. Mullakin oli kivunlievityksenä ekassa synnytyksessä (Taysin ) vesiallas käytössä. Synnytys oli muuten kamala kokemus, mutta yks kaunis kohta siitä on jääny mieleen: lillin siellä altaassa, vesi helpotti ja kattelin samalla vastapäisestä ikkunasta nousevaa aurinkoa. Kivuliaan ja toivottoman yön jälkeen aloin uskoa, että joskus tää vielä on ohi. (Vaikka siitä menikin vielä ainakin 15 tuntia ennenkuin oikeasti oli ohi.) Tosin en saanut olla siellä altaassa niin paljoa kuin oisin halunnut. Kätilö käski säännöllisin välein pois altaasta ilman mainittavaa syytä (sanoi vaan, ettei siellä koko ajan saa liota ) Mäkin haaveilen, että saisin tän toisen synnyttää veteen. Vammalan sairaalassa se kaiketi on sallittua ja sinne ollaan suuntaamassa. Tilanteen mukaan. Mulla on muutenkin synnytykseen liittyen joku vesi-pakkomielle. Olen ettinyt vedenlorina-cd:tä (mutten vielä sellasta löytänyt), tulostanut netistä vesiputousten ja purojen kuvien ja liimaillut niitä vihkoon, jonka otan mukaan synnytykseen. Ja hiukan haaveilen sellasen pienen pöytäsuihkulähteen hankkimisesta. Jotenkin on vaan helpompi ajatella lähestyvää synnytystä, kun yhdistää vettä siihen mukaan
  15. Mulla oli tänään viimeinen neuvolalääkäri, viikkoja 37+5. Viime päivinä on supistellut reippaasti ja uskoinkin, että kohdunsuulla ois jo ees vähän valmiimpaa. Mutta ei, ihan on kuulemma vielä supussa! Vauva oli kuitenkin laskeutunut (sf-mitta oli pienentynyt 2 cm) ja melko iso, että olis jo tervetullut. Voinko silti elätellä toiveita, että tulis ennen LA:aa? Oisko kellään kokemusta, että tutkimuksissa ois ollu kiinni vielä, mutta sitten syntyny vaikka seuraavana päivänä? Antakaa toivoa! Haluis jo synnyttää!