Coco

Aktiivijäsen
  • Content count

    1096
  • Joined

  • Last visited

About Coco

  • Rank
    Addikti

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Ihan uskomatonta, ettei elianin kohdalla tosiaan tutkittu mitaan aikaisemmin - tuntuu niin turhalta kokea tuo kaikki, kun se olisi ollut estettavissa. Kirjoituksestasi on jo vahan aikaa, toivottavasti teille kuuluu hyvaa. *muut hopinat pois
  2. Voimahalaus kaikille, osanotto Kaethelle suureen suruun Meidan taydellinen ja terve mutta viela liian pieni poika syntyi tammikuussa rv 21+1, kun ennenaikainen synnytys kaynnistyi kovan vuodon, supistusten ja lopulta istukan osittaisen irtoamisen takia. Syke oli viela vahva ennen synnytysta, mutta eihan noin pieni voi millaan selvita. Elama on ollut yhta vuoristorataa, mutta itse asiassa ihan nyt viime paivina on ruvennut helpottamaan, kun pystyn viimeinkin puhumaan asiasta paremmin ja monen muun asian stressaaminen on helpottanut. Ehka tasta nyt vihdoinkin eteenpain... Suru ja ikava ei koskaan kokonaan hellita, mutta ne muuttavat muotoaan. Minulla on meidan pienta enkelia ikava ihan jokaikinen paiva, mutta ajan myota menetyksen kanssa oppii elamaan ja elamasta iloitsemaan ilman etta suru koko ajan sita varjostaa.
  3. Esikoisesta joskus rv 19-20 eli rakenneultran paikkeilla, toisella kerralla ihan tasan rv 15. En uskaltanut tulkita mitaan kuplimisia liikkeiksi vaan molemmilla kerroilla tunsin noilla viikoilla ihan selvia tokkaisyja. Vatsan paalta liikkeet alkoivat tuntua pari viikkoa myohemmin.
  4. Akupunktiosta ja hieronnasta osaisin sanoa, homeopatiasta ei tietoakaan... eli menee nyt vahan off topic. Itse kavin ennen raskautta seka alkuraskauden aikana akupunktiossa (ennen raskautta tasaamassa hormonitoimintaa ja parantamassa kohdun verenkiertoa; alkuraskaudessa sen on kai tarkoitus jotenkin vahvistaa jo alkanutta raskautta), ja aion kayda rv 36 lahtien myos "synnytykseen valmistavissa" hoidoissa. Raskausajan hieronta on ihan loistavaa lihas- ja nivelkipuihin, unettomuuteen, turvotukseen, stressiin ja vasymykseen, ja tepsii synnytyksen jalkeen pitkalti samoihin juttuihin seka auttaa kropan palautumisessa. Mutta tosiaan homeopatiasta en osaa sanoa, joten tuohon alkuperaiseen kysymykseen tama ei tainnut vastata
  5. Inkivaarista viela sen verran, etta taalla Briteissa sita suositellaan edelleen raskauspahoinvointiin (esim. teessa tai kekseissa) ja jopa monet raskausmonivitamiinit - ihan uusimmatkin merkit - sisaltavat inkivaariuutetta. Eli vaikken todellakaan kehota ketaan syomaan kilokaupalla inkivaaria tai unohtamaan noita Eviran suosituksia, niin mulle henkkohtaisesti kohtuukaytto ja maalaisjarki on ihan tarpeeksi. Inkivaari on noista monista suosituksista se, josta en suostu stressaamaan, koska eroavaisuudet suosituksissa tuntuvat niin suurilta - sita paitsi sita on aika vaikea kuluttaa kovin suuria maaria, silla se mausteisuus ja maku tulee jo niin pienesta maarasta. Ja mulla ainakin se ihan oikeasti on auttanut pahoinvointiin. (En nyt rupea paasaamaan siita, mita kaikkea muuta Suomessa kiellettya taalla sallitaan, ettei joku lynkkaa.) Kanelin kanssa sama juttu, en todellakaan aio jattaa joulun glogeja, pipareita ja kanelipullia valiin - kalojen, juustojen ja alkoholin myota joulusta kun ei ole enaa montaa sallittua makuelamysta jaljella!
  6. Ma olen stressannut sita, etta ehdin ihan raskauden alussa (rv 5) syoda kahteen kertaan kalaa, joka onkin sitten kiellettyjen listalla korkeiden elohopeapitoisuuksien takia ... Oltiin lomalla enka ajatellut asiaa sen ihmeemmin; vasta kun soin mulle ennestaan tuntematonta kalaa (piikkimakrillia, amberjack) toiseen kertaan ja kuvailin sita miehelle miekkakalamaisena, halytyskellot alkoi soida paassa ja mietin, etta eihan sita miekkakalaakaan saa syoda... Turha sita kai nyt on stressata, kun en voi sille enaa yhtaan mitaan, mutta mietin vain, kuinka korkeita ja vaarallisia noiden isompien petokalojen elohopeapitoisuudet ovat? Kun elohopea jaa kuitenkin elimistoon joksikin aikaa enka kai siis voi turvautua edes siihen ajatukseen, ettei istukka ole viela muodostunut valmiiksi noin aikaisessa vaiheessa raskautta. Olen yrittanyt googlata, mutten oikein ole saanut selville muuta kuin piikkimakrillin keskimaaraiset elohopeapitoisuudet seka (amerikkalaisia) varoituksia siita, ettei sita saa syoda. Ihan kiellettyjen listan karjessa se ei sentaan ole, mutta kai tassa pitaa vaan toivoa, ettei noista parista annoksesta ole aiheutunut mitaan haittaa. Tonnikalasta taalla meilla pain muuten sanotaan, etta sita saisi syoda max. 4 purkkia viikossa. Ihan surutta olen itse syonyt varmaan pari purkkia viikossa, esikoista odottaessa meni valilla enemmankin. (Vaikka onhan sen syominen kai aika epaeettistakin, tosin ostan itse vain perinteisin menetelmin pyydystettya tonnikalaa siina toivossa, etta se olisi edes vahan parempi valinta.)
  7. Loysin esikoista odottaessani yhden fetamerkin, jonka paketissa erikseen luki, etta se on tehty pastoroidusta maidosta. Kylla ma ainakin sita uskalsin syoda. Taalla Englannissa virallinen suositus on, etta kovia juustoja (on ne sitten tehty pastoroidusta tai pastoroimattomasta maidosta) voi syoda, ja joitakin pehmeampiakin, kunhan ne on tehty pastoroidusta maidosta. Tuohon jalkimmaiseen ryhmaan kuuluu mm. feta, mozzarella, ricotta, halloumi ja juustolevitteet. Eri asia sitten, kuinka monessa paketissa erikseen sanotaan, jos juusto on tehty pastoroidusta maidosta... Tonnikalasta sen verran, etta taalla suositus on max. 4 purkkia tai korkeintaan 2 tonnikalapihvia viikossa - eli syoda saa, muttei ihan hirveita maaria elohopeapitoisuuksien vuoksi (hai ja miekkakala ovat kokonaan kiellettyja - erilaisen tarjonnan takia aika erilaiset suositukset ). Ravitsemusterapeuttini sanoi, etta jos tonnikalasta haluaa jotain "hyotyakin" niin purkitettu on ihan yhta tyhjan kanssa, koska siita poistetaan se omegapitoinen rasva, mutta toki se on ihan terveellinen proteiininlahde. Kalapuikot taas ovat taalla halvimpia merkkeja lukuunottamatta kunnon turskaa, ja ravitsemusterapeutin mielesta ihan hyvaa ja terveellista syotavaa vaikka kerran viikossa. Lohesta taalla ei sanota muuta kuin etta terveellista on, syo rasvaisia kaloja 2-3 kertaa viikossa muttei enempaa. Sailykemakrilli ja -sardiini ovat seka sallittuja etta terveellisia, joten niistakin saa noita viikon kala-annoksia kasaan. Ulkomailla matkustaville voisin lisata, ettei ulkomailla kannata syoda jaatelokioskin irtojaateloa tai pehmista, koska siina saattaa olla raakaa kananmunaa ja sita kautta salmonellariski (vaikka joku jo totesikin, ettei salmonella ole sinansa sikiolle vaaraksi).
  8. Selkea plussa dpo12, en testannut sen aikaisemmin.
  9. Kaksi plussaa CB:n plussatesteilla kp 25/26 ja "raskaana 2-3 viikkoa" CB:n digitestiin seuraavana paivana, paivaa ennen kuin menkkojen olisi pitanyt alkaa. Paivien pitaisi kylla olla ihan oikein, koska paikansin oviksen aamulammoista, mutta jostain syysta hcg nakojaan nousi nopeasti ja aikaisin.
  10. Halusin tulla taalla kaymaan, koska keskenmenon jalkeen sain pitkalti taman ketjun perusteella sen vaikutelman, etta suurin osa plussaa uudestaan heti km:n jalkeen, ja odotukseni olivat aika eparealistiset. Km:sta (spontaani, 8. viikolla) on aika tasan puoli vuotta, ja vasta nyt tuijotan uutta plussaa tikussa. Pysyvaa sellaista, toivottavasti
  11. Tahan paivitysta viimeisimman mittauksen jalkeen, eli vahan vajaa 2v 8kk pojan mitat ovat 100 cm ja 15 kg. Varsinkin pituuskasvu on ollut kesan aikana huimaa! nimim. kaikki vaatteet yhtakkia hihoista ja lahkeista liian lyhyita. Kukka-Maari - meidan poikaa ainakin luullaan aina ikaistaan vanhemmaksi ja pituus on hypannyt 98% kayralle (eli 98% samanikaisista on tassa maassa lyhyempia). Teidan pojan kokoisiakin kavereita on useampia, joten tuskin teilla mikaan ihan minimies asuu
  12. Mitattiin poika juuri, kun ihmettelin, miten kaikki kevaalla kaytossa olleet housut ja paidat ovat nyt syksylla lahkeista ja hihoista liian lyhyita ja lahes koko vaatevarasto meni uusintaan. Pituutta oli tasan 100cm ja ikaa vahan vajaa 2v 8kk.
  13. Viela yksi limaneritykseen vaikuttava juttu, jota taalla ei ole kai viela mainittu, on guaifenesiinia sisaltava yskanlaake. Guaifenesiinia kaytetaan irrottamaan limaa keuhkoista, mutta se vaikuttaa limaan myos muualla Toimii siis pitkalti samalla tavalla kuin greippimehukin (parantaa ovislimoja ja kohdun limakalvoa seka saattaa auttaa kiinnittymisessa). Jopa ihan viralliset lahteet nayttavat suosittelevan tata kokeilemisen arvoisena kikkakolmosena. Jostain luin, etta sita pitaisi horppia pari teelusikallista kolme kertaa paivassa, n. viitena paivana ennen ovulaatiota seka viela ovispaivana. On myos tarkeaa lisata samalla vedenjuontia, ja ottaa jokainen noista annoksista vesilasillisen kanssa. Mitapa sita ei kokeilisi...
  14. Ma olen viime paivina vahan tutkinut kaiken maailman ravintolisia, joita suositellaan hedelmallisyyden parantamiseen, ja aika monen lahteen mukaan siveydenpuu-uute (vitex angus castus) auttaisi seka tasaamaan kiertoa etta pidentamaan luteaalivaihetta, ja sita suositellaan nimenomaan niille, joilla on todettu PCOS. Kannattaa ehka kokeilla? Taalla meni nyt yk7:n alkaessa tilaukseen pullo vehnanalkiooljya - tahan asti olen napsinut kapseleita viimeiset pari kiertoa (eika siis mitaan raportoitavaa), mutta onhan sita nyt kokeiltava, tepsiiko itse oljy paremmin
  15. Kiitos kommenteista! Tanaan tein negatestin (2,5 viikkoa km:n jalkeen), joten joka tapauksessa nyt paastaan siirtymaan asiassa eteenpain enka stressaa turhia. Eikohan kroppa tieda, mita se tekee.