Novella

Jäsen
  • Content count

    44
  • Joined

  • Last visited

About Novella

  • Rank
    Tavis

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Vauvakuume on ollu jo varmaan 18 vuotiaasta saakka, mutta äidiksi tulin 26 vuotiaana. Jälkikäteen ajateltuna oli oikein sopiva ikä.
  2. Lapsilla on ikäeroa 1,8 vuotta. Ihan sopiva oli aikoinaan. Nyt jos kolmannen saisimme, tulisi kakkosen ja kolmosen ikäeroksi noin 7v10kk.
  3. Eipä tule käytyä muilla vauvapalstoilla. Tämä on riittänyt hyvin.
  4. Täällä myös yksi, jolla eka synnytys oli tosi järkyttävä ja toinen ihan siedettävä, lähes miellyttävä. Ensimmäinen synnytys vuonna 2007 kesti sen 18h, josta ponnistus tunnin. Käynnistyi spontaanisti. Kivut olivat kovat ja epiduraalin sain vasta todella myöhään. Repesin myös melko pahasti synnytyksessäni. Toinen synnytys vuonna 2009 kestikin sitten kaikkinensa 5h, josta ponnistus taisi olla 20 minuuttia. Käynnistettiin kalvojen puhkaisulla ja kipuja ei juuri kerennyt olla muuta kuin epiduraalin laittamisen jälkeen sen puolisen tuntia. Epiduraali sai mulla vaan supistuksiin tehoa ja pian siitä neiti syntyikin. Aivan unelma verrattuna tuohon ensimmäiseen.
  5. Pojasta ei taidettu mitään painoarviota tehdä, normaalipainoiseksi arvioitiin rakenneultrassa ja käsikopelolla myöhemmin. Terveydenhoitaja viimeisellä neuvolakäynnillä totesi, että aika iso on (maha valtava ja niin täynnä vauvaa). Poika syntyi 41+5 ja painoi 4660g. Tyttösestä arvioitiin viikolla 40, että 4kg painoinen ja annettiin aika synnytyksen käynnistykseen. Käynnistys taisi olla (en oikeesti muista enkä jaksa etsiä neuvolakorttia) 40+3 ja tytteli painoi 4420g.
  6. Meiltä löytyy myös yökastelija, ekaluokkalainen poika. Minirin -lääkitys on ollut nyt reilun vuoden käytössä. Aluksi mentiin kahdella pillerillä ja nykyisin yhdellä. Kesällä oli vaihe, jolloin lääkitys jäi pois kokonaan, mutta kastelu taas lisääntyi, joten otettiin sitten lääke uudelleen käyttöön. Nykyisin yhdellä pillerillä kastelua tulee ehkä 2-4krt/kuussa. Toivottavasti jossain vaiheessa päästäisiin pois lääkityksestä ja poika pysyisi kuivana ilman sitä.
  7. Esikoisemme on poika, jonka sukupuoli varmistui vasta synnytyksessä. Toinen olikin sitten tyttö, rakenneultrassa saatiin tyttöveikkaus. Kolmas, jos saa alkunsa, voisi olla kumpi vain. Molempi parempi. Haluaisin kuitenkin etukäteen veikkauksen sukupuolesta, kun mies taas haluaisi nähdä vasta synnytyksessä. Kun nyt vain saisi alkunsa ensin.
  8. Eli minua kiinnostaisi tietää, kuinka isoja vauvanne ovat syntyessään olleet? Esikoinen 4660g, 54cm ja PY38cm. Toinen 4420g, 53cm ja PY36cm. Oliko iso vauva etukäteen odotettavissa vai tuliko koko teille täytenä yllätyksenä? Esikoispojan koko oli meille yllätys. Rv 30 paikkeilla vauva arvioitiin syntyvän noin 3,7kg painoisena. Neuvolassa terkkari käsikopelolla ennusteli isompaa, mutta ei tarkempaa arviota suostunut sanomaan. Osasi varmaan tunnustella, että yli nelikiloinen tulossa. Poika syntyi rv 41+5. Painoa oli 4660g ja pituutta 54cm. Miten raskausaika sujui? Raskausaika sujui hyvin. Loppuaikoina oli tukala olo vauvan ison koon takia, kun maha oli ihan "täynnä vauvaa". Miten sujui synnytys? Tuliko alakautta vai sektiolla? Synnytys sujui ihan ok. Pojan tarjonta oli hieman huono ja se taisi vaikuttaa hitaaseen avautumiseen. Synnytys kesti 18h ja poika syntyi normaalisti alakautta. Sain toisen asteen repeytymät eli peräaukolle asti repesi. Miten toivuitte synnytyksestä? Jäikö teille synnytystraumoja/pelkotiloja? Onko iso vauva vaikuttanut mahdollisiin raskaustoiveisiinne negatiivisesti? Synnytyksestä toivuin nopeasti ja pystyin jopa istumaan normaalisti heti synnytyksen jälkeen. Synnytyksestä ei jäänyt pelkotiloja eikä se vaikuttanut raskaustoiveisiin myöhemmin. Jos olet ollut raskaana ja synnyttänyt myös isokokoisen vauvan jälkeen, onko seuraava vauva ollut normaalikokoinen vaiko myös kookkaanpuoleinen? Isolla esikoispojallani on myös pikkusisko, joka syntyi 1,8 vuotta esikoispojan jälkeen. Tällä kertaa synnytys käynnistettiin viikolla 41+2. Tyttö syntyi 4420g painoisena ja 53cm pituisena. Suvussa on jonkin verran syntynyt isokokoisia vauvoja, joten osaltaan voi johtua myös siitä.
  9. Minä 32v, ja mies 34v. Kolmas toiveissa.
  10. Minä 30 ja mies 32 ihan pian. Minä kuumeilen kolmatta lasta.
  11. Vastailenpa tänne, vaikka en raskaana olekkaan. Olen tosin ollut ylipainoinen odottaja kaksi kertaa ja ylipainoinen edelleen. Mulla siis oma pulssi raskauksissa on puolen välin jälkeen huidellut jatkuvasti sadassa, vaikka kyse oiskin lähes leposykkeestä. Esim. kävely huoneesta toiseen sai pulssin heti nousemaan sataan tai yli. Leposyke olikin sitten 80-90 välillä. Ei tullut mieleenkään, että se ois jotenkin vaarallista tai merkki jostain vakavasta. Ei siis ilmeisesti syytä huoleen, koska itsekin vielä hengissä olen.
  12. Meiltä löytyy Cybexin solution x-fix. Selkänojan säätö ei kyllä kovin helpolla onnistu niin, että lapsi istuisi istuimessa. Me ollaan ainakin säädetty ennen matkaa. Niskatuen säätö on 3-vaiheinen ja sen onnistuu säätämään vain aikuinen. Lapsi ei sitä voi istuessaan säätää. Meillä kangas tuossa istuimessa on se mokkajäljitelmä ja se on kestänyt käyttöä tosi hyvin. On edelleen ihan uuden näköinen, vaikka istuin on yli vuoden vanha. Ehdottomasti laadukkaamman oloinen kuin se peruskangas, jonka kestävyys epäilytti. Ollaan tykätty kovasti istuimesta ja aiotaan hankkia toisellekin lapselle samanlainen, kunhan kasvaa edellisestä yli.
  13. ^ Hyvä nukkuma-asento mun mielestä. Meidän tytölle tuo istuin otettiin käyttöön muistaakseni jossain 7kk paikkeilla ja aluksi selkä menosuuntaan. Sen saa kallistettua mun mielestä oikein hyvään asentoon nukkuvalle. Toki asia on myös riippuvainen siitä miten suuri kallistus takapenkeissä on, joka sitten vaikuttaa kaukalon asentoonkin. Neiti on nyt kohta 2v2kk ja edelleen on tyytyväisenä pysynyt istuimessaan.
  14. Onko kokemusta näistä Minymon välikausivaatteista: -Millainen vuori? -Onko kestävät? -Onko luonnossa yhte leveän/väljän kokoiset kuin kuvissa näyttävät?
  15. Mikähän ois mahdollisimman lämmin 80cm talvihaalari meidän vilukissa-tyttelille? Ei ole varaa mihinkään Ticketin haalareihin, joten joku suht edullinen se sais olla. Nyt neidillä on ollut käytössä käytetty Reimatec ja sehän ei pidä lämpinä edes tämmösillä 10 asteen pakkasilla, vaikka alla on fleecepukukin (tosin ohut). Joku paremmin topattu pitäs löytää kunnon pakkasille.