Laventeli

Aktiivijäsen
  • Content count

    268
  • Joined

  • Last visited

About Laventeli

  • Rank
    Aktiivi

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Pesen kaikki sisä- ja ulkovaatteet sekä itseltäni että vauvalta ennen käyttöön ottoa. Miehen ulkovaatteita en pese, mutta sisävaatteet kylläkin. Pesen myös vauvan lelut ennen kuin annan ne tutkittaviksi. Kankaissa on valtavasti väri- ja säilöntäaineita, joista itse saan jo pelkässä sovituksessa niin vahvan reaktion, ettei tulisi mieleenkään antaa niitä vauvalle ihokosketukseen ilman puhdistusta.
  2. Bodyja likaantui aluksi niin nopeasti, että joka päivä sai pyöräyttää koneellisen. Siksi ostaisin niitä n. 10. Housuja tarvitsee pestä harvemmin, joten pari-kolme riittää. Juhlavaatteille meillä ei ollut käyttöä aluksi.
  3. Voin lämpimästi suositella Nikiä http://www.nikistrbian.com
  4. En tiedä, mutta ainakin Vaunu-Aitta toimii Gessleinin jälleenmyyjänä, joten heiltä voisi kysyä asiaa.
  5. Meillä on mennyt vauvantavaroihin varmasti reilusti päälle tonni vaikka ollaan pyritty ostamaan vain tarpeellinen ja saatu sekä vaunut, turvakaukalo että pinnasänky lahjaksi. Meillä ei ole lähipiirissä pieniä, joten ollaan lähes kaikki jouduttu hankkimaan itse. Vauvanvaatteita en ole shoppaillut kovin paljoa, koska uskon, että niitä saattaa vielä tulla lahjaksi läheisten tullessa katsomaan vauvaa. Jos ei tule, niin ostetaan sitten tarpeen mukaan.
  6. Raaka papaija voi aiheuttaa keskenmenon, mutta täysin kypsästä ei pitäisi olla vaaraa.
  7. Järkevää on syödä tarveellisesti ja monipuolisesti, mutta tarpeeksi. Eli mahdollisimman paljon vihanneksia, vähärasvaista lihaa, kalaa, hyvää rasvaa, kananmunia ja maitotuotteita. Hyvä rasvanlähde on esim. avokado, koska se sisältää myös äärimmäisen tärkeää foolihappoa. Sokeri, huonot rasvat, tyhjät hiilihydraatit ja lisäaineet eivät anna vauvan kasvuun mitään lisää. Sokeri ja tyhjät hiilihydraatit lisäksi pahentavat pahoinvointia, koska heiluttavat verensokeria myös terveillä odottajilla.
  8. Otetaan ehdottomasti pakkaus. Minusta suurinosa vuoden 2014 pakkauksen kuoseista on kivoja ja meille todennäköisesti osuu se vaikka la on vasta kesäkuussa.
  9. Brion Smilet vaikuttavat tällä hetkellä parhaalta vaihtoehdolta. Onko teillä kokemusta yhdistelmästä ratasosa ja pehmeä kantokassi? Entä kuinka iso puute on jousituksen puuttuminen?
  10. Painoindeksi 25 ja ensimmäiset ihastelevat kommentit (ihmisiltä jotka jo tiesivät) mahasta tulivat viikolla 14.
  11. Päädyin kasaamaan seuraavanlaisen setin isyyspakkaukseksi: Flexi bath -amme (kirkas) Vauvan tuki ammeeseen Gunnar-kylpykirja Sophie the Giraffe - vauvan kylpyvaahto Sophie the Giraffe -vauvaöljy Sophie the Giraffe -purulelu Avent tuttipullo vastasyntyneelle + pullotutteja Avent tuttipullo 1kk:n ikäiselle + pullotutteja Avent pullo- ja tuttiharja Ainu Mam 0-6kk -tutteja 2 kpl (luonnonkumisia) Mies hoitaa vauvaa -kirja Vauva, omistajan opas -kirja Pakkauksen aion antaa heti rakenneultran jälkeen.
  12. Minkälaisia ammeita teillä on pakkauksessa? Itse mietin tavallisen muovisen ja flexibathin välillä.
  13. Tutkimusten mukaan haitallinen määrä kofeiinia on 300 mg/pv. Kannattaa kuitenkin huomioida, että kofeiinia on myös monissa muissa asioissa kuin kahvissa, joten määrä herkästi kertyy. Itse olen yrittänyt pitäytyä poissa kahvista ja teetäkin nauttinut kohtuudella, mutta näin yli 3 kuukauden "lakon" jälkeenkin tekee mieli. Mies haki korvikkeeksi kofeiinitonta pikakahvia, jotta saa himolta pahimman terän pois. Huomasin muuten että kahvin himo paheni rauta-arvojen laskiessa. Todennäköisesti kroppa väsyneenä kaipasi jotain piristystä. Huomioittehan, että energiajuomat ovat raskauden aikana ns. kiellettyjä.
  14. Hauska idea! Täytyy laittaa korvan taakse.
  15. Minulla tippui paino luonnostaan koko raskauden ensimmäisen kolmanneksen. En kuitenkaan tietoisesti missään nimessä laihduttaisi raskausaikana. Painon olisi hyvä pysytellä puoliväliin saakka suunnilleen samana ja vasta sen jälkeen alkaa maltillisesti nousemaan.