Svenja

Aktiivijäsen
  • Content count

    406
  • Joined

  • Last visited

About Svenja

  • Rank
    Aktiivi

Contact Methods

  • Website URL
    http://
  • ICQ
    0
  1. Totta. Toki jokainen on myös oman onnensa seppä, mutta vaikeahan sitä on olla, jos kaikki tuet sen aikaansaamiseksi on viety.
  2. Sorry, mutta tarvitseeko kaikesta tehdä noin hankalaa Tottakai minusta lapsen pitää saada maistaa omaa synttärikakkuaan..ei se nyt kerta kakkua sokerihiireksi tee Relax! Meillä sai sokeria ekan kerran 1-wee kakun muodossa ja edelleen banaani on suurinta herkkua, syö sitä hyvin mielellään. Toki jos näkee minut suklaapatukka kädessä, niin vaatii suureen ääneen siitä omansa (on nyt 1,5vuotta). Ps: Itse vihasin pienenä karkkia enkä niitä juurikaan saanut...nyt aikuisena olen suuri sokerihiiri ja rakastan kaikkea sokerista
  3. Hyvä ketju. Jonkunlaisia käytöstapoja toivoisin noudatettavan, jos ketjussa äiti on juuri kertonut sen, mitä kukaan odottava äiti ei koskaan haluaisi kuulla. Koen, että esim.. juuri tuollaisen viestin jälkeen ei olisi soveliasta kirjoittaa kovin pitkää stooria omista vaivoistaan/"mitättömistä asioista"/omista ihanista ultrakuulumisista. Toki niille kivoille ultrakuulumisille on sijansa, vaikka pari päivää viestin jälkeen. Mua ainakin koskettaa syvältä toisten menetykset ja sen verran haluan kunnioittaa toisten surua etten heti omia kuulumisiani mene hehkuttamaan.
  4. 1,5vuotias saa maistaa sitä mitä mekin, ainut ettei kovia karkkeja saa. Jos mennään esim..mc'donaldsiin, niin poika saa nugetit, maidon ja omenalohkot. Tulevaisuudessa tulee olemaan karkkipäivä. En aio hysteerisesti rajoittaa herkkuja, mutta en niitä myöskään liikaa halua lapselleni antaa.
  5. D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joten voi antaa useamman päivän satsit kerralla
  6. Meillä on ok-talo ja paljon kolattavaa päivisin..mun on pakko päivällä saada aina ainakin autotie kuntoon, että mies pääsee ajamaan pihaan. Meillä on touhukas poika, joka sinkoilee minne sattuu ja koittaa syödä mm..kaiken + juoksee aina tuohon tielle, joka menee meidän edestä. Laitan hänet joskus istumaan lumihankeen ja annan ison lumipallon käteen..siinä malttaa istuskella 10-15min ja minä saan edes osan kolattua rauhassa..Lumipalloa on kiva katsella ja maistella..ja minä en tietenkään "huomaa" tätä maistelua.
  7. Meillä kans on kakka, kun mies tulee töistä pisst..kohta joku tulee läksyttämään huonoista äideistä, jotka antavat lapsensa olla kakat housussa koko päivän Heille tiedoksi ettei tarvitse järkyttyä..on kakat housussa max. 30min.
  8. Mä en oo koskaan tajunnu tätä, että ois muka pakko vuanulenkkeillä.. (kun neuvolasta tätä soopaa syötettiin) joo, lapsi nukahtaa siihen hyvin (ja samalla oppii nukahtamaan vain ja ainoastaan hytkytykseen..niinku meillä). Hyvähän se on käydä kerran päivässä ulkona, mutta musta pienen kanssa riittää vaikka että se nukkuu päiväunet ulkona tms.. Mä en todellakaan vuanulenkkeillyt päivittäin enkä lenkkeile enkä tule lenkkeilemään. 1,5-vuotiaan kanssa käydää päivittäin yleensä 2 kertaa ulkona, sekin siksi että en jaksa kuunnella sen kitinöitä sisällä..se on niin energinen tapaus, että pakko viedä touhuamaan ulos, että kaikki pysyvät sisällä järjissään
  9. Mulla on ollut supistuksia n.rv 12 lähtien (nyt rv15). Liikunnan aikana tulevat, mutta myös esim..äsken siivotessa oli todella ikävä olla. Lapsen nostelu (1,5v) on kaikista pahin. Soittelin juuri neuvolaan ja lauloi tätä "aivan normaalia" lauluaan..Sain kuitenkin lähetteen virtsatietestiin. Kuhan soitan sen tuloksista, niin taidan vaatia sitä lääkäriaikaa. Saa poissulkea esim..emätintulehduksen.
  10. Itseasiassa asiakas korvaa kaikki nämä..Niin pesun kuin ansionmenetyksenkin eli kannattaa olla tarkkana taksin kyydissä (pätee myös muuten sit, kun mammat lähdette viihteelle ;D)
  11. Toista perspektiiviä asiaan: Meillä on tilanne, että tasan yksi ihminen, hänkin vain kaveri, on tarjonnut apuaan..Onneks edes hän.Perheessämme on tilanne, että lapsella vain yhdet isovanhemmat, mieheni vanhemmat. He eivät ole koskaan tarjonneet apuaan ja yleensä anopin vastaus "Voiko ...... tulla yökylään tai voitteko tulla häntä katsomaan hetkeksi?" "Kyllä kai." Minua tämä ärsyttää suunnattomasti ja alan olla jo kyllästynyt moisiin vastauksiin.. Eivätkö yleensä isovanhemmat pyytele lapsenlapsiaan kylään tai ota heidät ainakin ilolla vastaan? Musta olisi ihanaa, jos lapsellani olisi mummo, joka tarjoaisi apuaan..ja olisi aidosti auttavainen, hän lähinnä aukoo päätään esim..kodin siisteydestä. Noniin, asian vierestä hiukan, mutta aihepiirissä kuitenkin (kai)
  12. Musta taas esikoisen tulo oli aivan sairaan suuri muutos..Meillä tosin on niin, että olimme tottuneet tekemään miehen kanssa yhdessä kaiken. Tehtiin paljon asioita yhdessä, oli yhteisiä harrastuksiakin..nyt niitä ei enää ole ja hetkittäin koen menettäneeni parhaan ystäväni. Nyt tulossa toinen ja mielenkiinnolla mietin, että kuinka suuri muutos se sitten onkaan..
  13. Eiköhän täällä asianosaiset itsekin tiedä petrattavansa, ilman että tullaan erikseen niistä ilmoittamaan Meilläkin on koko ajan kiroilulakko päällä ja on se sentään vähentynyt..jne. Ps:Meilläkin on asioita, joista ei luisteta, mutta ei kiinnosta nyt alkaa juuri tässä ketjussa niistä pätemään. Ja nehän nyt tietenkin ovat paljon huonompia kuin teidän kahden ylläolevan
  14. Siis mun on pakko kommentoida välistä purkkiruista.. Meilläkin niitä syödään edelleen 1,5 vuotiaana viikottain. Mutta siis, telkussa oli joku ohjelma siitä, miten kamalan vaarallisia ne ovat (ei kyllä tullut yhtäkään sellaista argumentti, joka ois saanut mut lopettamaan ne..Samoiten kauhisteltiin korvikkeita.) ja siinä joku super mamma selittää "Siis, miten mikään voi säilyä noin kauan lämpimässä ?" Itte huusin telkkarille: "S******** idiootti." Juu, miten ne nyt voikaan säilyä ;-) Huoh... Ainiin, yksi tunnustus vielä.. Annan lapseni 1,5v katsella ajoittain kanssani Salattuja Elämiä "punastuu tosi pahasti", usein leikkii omassa huoneessaan mutta joskus katsotaan yhdessä. Jos tulee jotain väkivaltaa tms.. niinku eilen, niin laitan telkun hetkeksi kiinni.
  15. 1,5 v koko 25