Nuuk

Aktiivijäsen
  • Content count

    532
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Nuuk

  1. Mulla oli nyt äitiysfarkut, toppi ja tunika. Sellasta löysää ja rentoa vaatetta olen valinnut joka kerralla kotiutumiseen Mulla on raskauksissa lantio leventynyt niin reilusti että saanut aina muutaman kuukauden odotella kunnes taas mahtuu omiin normi farkkuihin ja kun en nyt viitsi parin-kolmen kuukauden takia ostaa isoja housuja niin kuljen sen ajan äitiyshousuissa
  2. Meikit on joka kerralla ollut mukana, mutta olen jaksanut meikata vasta sitten kotiinlähtöpäivänä
  3. Neuvolalääkärillä olen aina käynyt
  4. Tytöistä pahoinvointi alkanut noin rv 5+ ja helpottanut rv 12-13 aikoihin. Pojasta pahoinvointi oli lievempää ja kesti noin rv 7-10
  5. Miehelle olen kertonut aina heti tai olemme tehneet testiä yhdessä. Tuleville isovanhemmille ollaan kerrottu ar-ultran jälkeen eli 7+, paitsi minun äiti on huomannut raskauden jo ennen ultraa joka kerta Parhaille kavereilleni olen kertonut aina heti plussan jälkeen ja loput saa tietää kun huomaavat. Mulla on reilusti eteenpäin kallistunut kohtu, joten kauaa se ei salassa pysy. Nyt kolmannessa raskaudessa naapuri tuli kysymään rv 12 olenko raskaana..
  6. Mulla on tosi pitkät ja epäsäännölliset menkat, keskimäärin mulla tulee siis kuukautiset jokatoinen kuukausi. Plussan sain esikoisesta yrityskierrosta 3 ja ajallisesti ehdimme yrittää noin 6kk. Yrityksen alkaessa olin valmistautunut siihen ettei vauvaa saada ehkä koskaan sillä ajattelin että mulla on jotain häikkää niin pitkien kiertojen vuoksi, siksipä raskaus alkoi mielestämme yllättävän nopeasti Toka raskaus alkoikin sitten jo ensimmäisestä yrityskierrosta ja kolmas raskaus alkoi ennenkuin alettiin edes yrittää, käytettiin kumia, mutta tuossa se rinnalla nyt tuhisee, meidän ihmelapsi
  7. Esikoisesta ja kolmosesta kunta tarjosi rakenneultran ja molemmilla kerroilla tyttöa luvattiin ja tytöt tuli. Kolmosen kohdalla mulla oli tosi vahva tyttö olo heti plussan jälkeen, vaikka kaikki läheiset oli ihan varmoja pojasta Kakkosesta kunta ei rakenneultraa tarjonnut joten kävimme sellaisessa yksityisellä. Poikaa meille lupasi ja antoipa vielä erikseen kuvankin vehkeistä Kakkosen kohdallakin mulla oli plussan jälkeen vahva poikaolo, mut järki hoki et tyttö se on, mut oli se sitten kuitenkin poika.
  8. Mulla on kaikissa kolmessa raskaudessa irronnut selviä limatulpan palasia noin rv 20 lähtien aina seksistä seuraavana päivänä. Eka raskaudessa se säikäytti, mut toisessa ja kolmannessa tiesi jo asiasta. Synnytyksen yhteydessä olen limatulpan pongannut vain kolmannen kohdalla. Supistukset olivat jo alkaneet kun tuli iso limaklöntti jossa vaaleanpunaista, toinen iso klöntti tuli vielä sairaalassa, mukana jo selkeesti verta.. Mulla tulpan irtoaminen ei siis ennakoi mitään
  9. Esikoisesta eka suppari klo 03 aikoihin, säännölliset supistukset klo 11 alkaen. Tyttö syntyi klo 23.56 Kakkosesta eka suppari klo 13 aikoihin ja poika syntyi klo 17.50 Kolmosesta eka suppari klo 03 aikoihin, alkuun puolentunnin välein, klo 05 jälkeen säännölliset supistukset, klo 8 eteenpäin synnytys pysähtyneenä ja tyttö syntyi klo 13.56
  10. Iskenyt vauvakuume joka raskauden jälkeen. Ja meillä oli etukäteen jo mietitty että halutaan pienellä ikäerolla lapset, joten esikoisen jälkeen ei otettu ehkäisyä käyttöön ollenkaan. Mulla alkoi menkat kyllä vasta sitten kun esikoinen oli jo 8kk ikäinen ja toinen raskaus alkoi sitten heti siitä ekasta kierrosta. Kolmannellekin oli lupa tulla heti kakkosen jälkeen eikä käytetty ehkäisyä silloinkaan, mutta elämäntilanne muuttui sellaiseksi että päätettiin jättää kolmosen yritys. Puolitoista vuotta sitten alettiin puhella miehen kanssa jälleen kolmosesta, mutta päätettiin ettei ihan vielä vaan sitten joskus vuoden tai parin päästä. No, kohtalo päätti toisin ja kolmas raskaus alkoi viime kesänä. Ollaan nyt kyllä todella onnellisia että asiat meni näin ja kolmas tulikin jo nyt Nyt on vauvakuume iskenyt jälleen synnytyksen jälkeen ja ehkäisyä ei ole käytössä vaan neljäs saa tulla mikäli on tullakseen, mutta ei sen vauvakuumeen takia vaan kun me on jo aikoinaan puheltu neljästä lapsesta pienellä ikäerolla, joten ihan siitä syystä saa tulla vaikka heti
  11. Esikoisesta kokeilin kotona suihkua, ei auttanut. Sairaalassa mulle laitettiin heti epiduraali koska sairaalalla oli kamala kiire ja yksi anestesialääkäri paikalla koko sairaalassa, oli juuri silloin synnytysosastolla. Vähän jäi harmittaan kun en ehtinyt muuta kokeilla tai koittaa synnyttää luomusti, mut en uskaltanut ottaa riskiä etteen sitten myöhemmin enää saisi jos tarvisin. Toimi kuitenkin hyvin! Kivut hävisi, mut supistukset jatkui. Oikea jalka kuitenkin puutui tunnottomaksi ja en tuntenut supistuksia ponnistaessa. Toisessa synnytyksessä sain vyöhyketerapia pallot korvanlehtiin. Sitten alkoikin tapahtua nopeasti ja muuta en ehtinyt saada vaikka olisin halunnut. En tiedä oliko palloista kuitenkaan apua, sattu niin paljon, mut selvisin! Kolmannella kerralla kokeilin sairaalassa lämpötyynyä, ehkä pientä helpotusta, mut tosi kipeä olin silti. Kokeilin pari henkäystä ilokaasua, mut ei vaikutusta kipuun, silmissä vaan pyöri ja enempää en halunnut. Synnytys kuitenki pysähtyi 8-9cm kohdilla ja siinä venailtiin 6h, kunnes itkin väsymystä ja kipua. Laitettiin kohdunkaulanpuudute joka auttoi, pystyin rentoutumaan ja ei mennytkään kuin alle 5min ja vauva syntyi.
  12. Empäs ole aijemmin tällaiseen törmännyt. Esikoinen syntyi epiduraalin voimin ja puudute ehti olla 4h ennenkuin vauva syntyi, 5h iässä muuttui siniseksi ja lakkasi hengittämästä, kiidätettiin vastasyntyneiden teho-osastolle, syytä ei koskaan löytynyt mistä tämä johtui. Esikoinen on aina ollut todella vaativa tapaus, syntymästään saakka itkenyt paljon ja ollut huono nukkuja varsinkin päiväsaikaan. Vatsanväänteitäkin oli paljon vauva-aikana. Kakkonen syntyi täysin luomusti, ilman kivunlievityksiä, korvissa olevia vyöhyketerapia palloja lukuunottamatta. Tosi helppo vauva, ei paljoa itkenyt, ei ollut vatsanväänteitä ja oli unelmanukkuja. Kolmannessa synnytyksessä koitettiin jälleen luomu synnytystä, mutta synnytys pysähtyi, kivut jäivät ja 6h jälkeen itkin väsymystä ja kipua, päätettiin laittaa kohdunkaulanpuudute, laitosta muutama minuutti ja vauva syntyi. Tosi helppo vauva tämäkin, itkee tosi harvoin, nukkuu kuin unelma, tyytväinen, ei vatsanväänteitä. Kaverilla taas epiduraalilla syntynyt vauva oli tosi helppo ja se luomuna syntynyt tosi vaativa. Eroja löytyy, liekö vosi ainakaan yleistää tuollaista väitettä..
  13. Kaikista kolmesta on lapsivedet menneet vasta sairaalassa kun on kalvot puhkaistu. Ei ole puhjenneet itsekseen edes ponnistamalla kun olen ollut jo 10cm auki. Tuntuu olevan meidän suvussa kaikilla naisilla samaa.. sitkeet kalvot kai
  14. Alatiesynnytyksiä toivonut ja alakautta kaikki tulleet
  15. Esikoisesta synnytys kesti pikkasen päälle 13h, josta ponnistusvaihe 10min. Synnytyksen kesto laskettiin alkaneen siitä kun säännölliset supistukset alkoi, sitä ennen oli jo supistellut epäsäännöllisesti ja suht kivuttomasti 8h ajan. Kakkosesta synnytyksen kesto 5h 10min, josta ponnistamisvaihe 1min. Synnytys on laskettu alkaneeksi ensimmäisestä supistuksesta. Kolmannesta synnytys kesti 10h 25min, josta ponnistusvaihe alle 1min. Synnytys laskettiin alkaneeksi ensimmäisestä supistuksesta. Synnytys pysähtyi kokonaan kun olin auki 8-9cm. Supistusten uudelleen jatkumista odoteltiin 6h joka on laskettu mukaan synnytyksen kokonaiskestoon, sitten kun synnytys jatkui, se oli vain se yksi supistus jolla aukesin loppuun ja jolla tyty syntyi sairaalan veskiin
  16. Joka kerralla on ultrassa sukupuolta kysytty ja joka kerta sieltä on tullut sitä mitä on luvattu Pojasta kyllä näki ihan selkeesti itsekin et vehkeet löytyy, tytöistä en sit ite oo ultrassa nähny mitää, mut eikai tytöillä toisaalta oo sit mitään mitä nähäkään..?
  17. Synnyttäminen oli kivuliampaa kuin luulin Joo ja ei, lähempänä olisi ehkä "kipu oli sitä mitä kuvittelin", kuvittelin sen juuri niin kipeäksi kuin olikin, joka kerralla. Ponnistusvaihe oli helppo Kyllä! Joka synnytyksessä ponnistus on ollut helppo ja nopea. Ponnistamisvaihe oli helpompaa kuin avautumisvaihe Kyllä. Ponnistusvaihe on ollut nopeasti ohi ja ponnistamisesta seuraa se helpotus kivullekin. Avautumisvaiheessa ei niin pysty aina hallitsemaan ja keskittymään kipuun ja välillä huomaa jännittävänsä koko kroppaa kivusta.
  18. Me on nyt jokunen vuosi käytetty ehkäisynä varmoja päiviä ja oviksen lähestyessä mennään kortsuilla. Tosin, en tiedä voidaanko enään kortsuihin luottaa, tää kolmas sai alkunsa kumista huolimatta. Onneksi ei suurta vahinkoa käynyt kun se kolmas oli jo toiveissa, tuli vain vähän aijemmin kun suunniteltiin Mutta niin, en halua itsekään hormonaalista ehkäisyä, mun mieli on paljon tasaisempi ja parempi ilman ja kierukka ei houkuta yhtään. Varmat päivät on meillä ollut jo useamman vuoden luotettava ehkäisy sillä mulla tulee niin selkeät merkit kun ovis lähestyy ja milloin ovis on. Ollaan kaivettu kumit esiin kun ekat lähestyvän oviksen merkit tulee ja käytetty vielä pari päivää oviksen jälkeenkin. Mutta entäs nyt kun kumeihin ei enää uskalla ehkä luottaa? Ja halut on itsellä kovimmillaan juuri oviksen aikoihin
  19. Täällä 25v kuumeilija ja mies täytti juuri 30v Esikoinen syntyi kun olin 21v ja nyt kuumeillaan sitten nelosta.
  20. Eka ja toka syntyneet spontaanisti supistuksilla rv 39+2 ja kolmas spontaanisti supistuksilla juuri ennen käynnistystä rv 41+5
  21. Esikoinen ja kakkonen on molemmat olleet 1v neuvolassa ihan himpun päälle 10kg. Tosin, molemmilla 1v neuvola ollut vasta 1v 1kk iässä. Syntymäpainot, esikoinen 3750g ja kakkonen 3520g.
  22. Vastasin esikoisen mukaan eli 5kk iässä tuli eka alaetuhammas ja sen jälkeen niitä tupsahtelikin tasaiseen tahtiin. Kakkoselle tuli eka alaetuhammas 6kk iässä ja samoten pojalla tupsahteli uusia tasaisesti. Kolmas on vielä hampaaton ja toivottavasti vielä pitkään, hampaatonta kun on huomattavasti mukavempi ja kivuttomampi imettää
  23. Meillä on esikoisella julbo bublet ja tokalla julbojen 3 koko ja pienimmällä julbojen 1 koko. Pienimmällä ei ole ehditty vielä käyttää, eikä varmaan hirveesti tuu vielä käytettyäkään kun nukkuu vaunuissa, mutta kunhan tuosta kasvaa ja jaksaa olla hereillä kun ulkona liikutaan niin tulee varmaan enempi testattua. Isommilla lapsilla pysyy lasit hyvin päässä Joskus aijemmin kun esikoinen oli pieni, meillä oli jotku halpis aurinkolasit ja ne jätti pahat painaumat vaikka tyttö ei antanu niiden lasien kauaa edes olla päässä vaan repi aina pois..
  24. Esikois tytöllä oli korkeat sykkeet 150-170, pienemmällä tytöllä taas oli matalat tai jostain keskivaiheesta 140-150 ja pojalla sykkeet oli matalat 130-150
  25. Mulla on joka raskaudessa la siirtynyt taaksepäin. Esikoisesta neuvola laski la:n olevan 23.2 ja ultrassa todettiin lasketun olevan todellisuudessa 1.3. Kakkosesta en muista mikä oli alkuperäinen la neuvolan mukaan, mutta taaksepäin sitä siirrettiin ja oli lopulta 31.7. Nyt kolmannesta la oli neuvolan mukaan 28.2., mutta se siirtyi ultrassa 8.3. Esikoinen ja kakkonen on syntyneet rv 39+2 ja kolmas syntyi 41+5, juuri ennen käynnistystä. Mulla on aina ollut tosi pitkä ja epäsäännöllinen kierto, menkat tulee siis noin jokatoinen kuukausi, välillä kolmenkin kuukauden välein ja välillä kerran kuussa, vaihtelee jatkuvasti. Mutta tunnen ovulaation selkeästi ja ultran mukaiset lasketut ajat on vastanneet ovulaatiosta laskettua aikaa, eli eiköhän ne ole paikkansa pitäneet mun kohdalla