Galentin

Meillä esikoiselle on ollut hankala saada lääkkeitä menemään varsinkin pienempänä kun kaikki oli nestemäisenä. Käytännössä pakolla piti ruutata lääkkeet suuhun, onneksi ei osannut oksentaa ulos. Heti kun mahdollista, otimme Pamol F -tabletit käyttöön kun liukenevat tosiaan hyvin pieneen nestetilkkaan. Se lusikallinen nestettä menee helposti ja juotavaa perään. Kerran poika joutui ottamaan lääkettä, joka ei liuennut ja ei osannut niellä tablettia. Murskasin tabletin ja sekotin lääkkeet lusikalliseen hunajaa. Kyllä siitä varmasti maistoi edelleen sen lääkkeen, mutta hunajan kanssa meni alas. Pikkusisko taas on naurettavan helppo tapaus, tajusi nimittäin aika nopeasti että lääkkeet auttavat ja vaatimalla vaatii lääkettä heti kun on pienikin pipi. Onneksi myös lumelääkkeenä annetut ksylitolit tuntuvat tehoavan

Yöjuniin suunnittelin omaa hyttiä, ei tule ihan kauhean kalliiksi verrattuna vaikka hotelliyöhön. Itsekään en ole koskaan yöjunassa ollut eli sikäli on elämys aikuisillekin. Saa nähdä, järjestyykö rahoitus ja ajoitus. Ainahan sitä voi toteuttaa idean seuraavana vuonna.

Sain älyttömän idean lähteä kesällä junalla Eurooppaan 3- ja 5-vuotiaiden (ja miehen) kanssa. Lähinnä kiinnostaisi Tukholma-Kööpenhamina-Amsterdam-Bryssel-Lontoo, mahdollisesti Pariisi vielä välissä. Brysselissä asuu tytön kummitäti ja siellä olen viime vuosina käynytkin eli vakiokohde olisi joka tapauksessa. Mietityttää lähinnä, miten tuon ikäiset jaksavat matkata esim. yöjunassa? Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta reissusta? Sen verran olen katsellut vaihtoehtoja että Amsterdamiin asti pääsisimme kahdella yöjunalla ilman hotelleja ja jäisi päivä aikaa pyöriä Kööpenhaminassa (ja tietysti Tukholmassa). Tämä on ihan alustavaa pohdintaa, todennäköisesti esteeksi muodostuu joko raha tai aikataulut jos saan kesäksi töitä. Laskeskelin kuitenkin, että junalla matkustaminen tulisi aika halvaksi ja pari hotelliyötäkin säästäisi yöjunilla tuossa pisimmässä siirtymässä, siellä ytimessä matkat ovat parin tunnin luokkaa.

Pojalla oli taas vähän parempi kausi hetken aikaa kun kokeilimme tarrataulukkoa, johon sai tarran vain niinä päivinä kun ei käynyt yhtään vahinkoa, mutta nyt on taas pari kertaa käynyt vahinko nukkumaan käydessä. Suorastaan ärsyttää kun poikaa itseään ei asia tunnu ahdistavan yhtään, ihan iloisesti ilmoittaa että pissi tuli sänkyyn. Onneksi sentään se nesteen määrä on vähentynyt jonkin verran ja päiväsaikaan älyää käydä itse vessassa. Tähän on luultavasti auttanut päiväkodin aloitus, siellä ei ole käynyt ollenkaan vahinkoja.

Poika on nyt kohta 4 ja puoli ja välillä lirahtelee. Osaa käydä itse vessassa ja käy kyllä käskettäessä, mutta jos ei muista käyttää riittävän usein, ei kyllä vapaaehtoisesti käy. Tähän kun yhdistetään valtava rakko (on kuvattu pienenä), ei tulos ole hauska. Sitten kun lorisee niin todellakin lorisee. Pitkän aikaa oli ihan ok eikä vahinkoja käynyt, mutta joskus viime syksynä alkoi lirahdella. Käytimme lääkärissäkin kun epäilin ensin virtsatietulehdusta (parikuukautisena ollut kaksi tulehdusta) mutta mitään ei löytynyt. Aika monesti vaikuttaa siltä, että on tosiaan liian hauskaa eikä pysty käyttämään yhtään keskittymiskyvystä rakkonsa hallintaan. Todella monta kertaa vahinko on käynyt kun poika on ollut tietokoneella pelaamassa jotain erityisen kivaa. Viime aikoina myös sänkyyn on lirahdellut, aina siis nukkumaan käydessä. Yökuiva on ollut varmaan puolitoistavuotiaasta. Joskus epäilen pojan lirauttavan ihan tahallaan että pääsisi suihkuun (kun sitä tosiaan valuu sukatkin täyteen niin on pestävä kunnolla) mut useimmiten taitaa kyse olla ihan siitä, ettei viitsi mennä vessaan kun kaikki muu on kivempaa. Täytyy varmaan tehdä noin että saa pisteitä niistä päivistä kun vahinkoja ei ole käynyt, jos se motivoisi poikaa ihan oma-alotteisesti käymään vessassa. Himoitsee ihan mitä tahansa Angry Birds -juttuja niin niillä voisi saada olemaan kuivana.

Aloitimme seurustelun 17-vuotiaina (minä tosin täytin 18 vielä samana vuonna) lukiossa. Minä olin menossa kolmannelle ja mies toiselle luokalle. Muutimme yhteen kaksi vuotta myöhemmin kun olin armeijassa ja mies aloittamassa opiskeluja. Kumpikaan ei varsinaisesti ole asunut omillaan, mutta minä olin ensin vuoden armeijassa ja sitten perään mies vuoden eli tuona aikana sai kyllä pyöriä itsekseen ihan riittävästi. Naimisiin menimme neljän vuoden seurustelun jälkeen eli 21-vuotiaina. Hämmennyn aika usein kun muistan kuinka nuorena olemme naimisiin menneet, mutta ikinä en ole katunut. Tuskin elämä olisi yhtään erilaista vaikka olisimme menneet naimisiin vasta myöhemmin. Ensimmäinen lapsikin syntyi (ihan suunnitellusti) vasta kun olimme olleet yhdessä lähemmäs 8 vuotta ja toinen pari vuotta myöhemmin. Olemme opiskelleet kumpikin koko ajan ja kävin 6 vuotta sitten puoli vuotta vaihdossakin. Ruotsista nyt ei ollut kummoinen matka käydä välillä kotona. Olemme olleet yhdessä kohta 12 vuotta ja naimisissa 8 vuotta. Kukaan ei ole erehtynyt ääneen kritisoimaan "teinisuhdettamme" vaikka tiedän, että häiden aikaan varmasti mummot pyörittelivät päätään että onpas ne nuoria. Meillä ei ole ollut mitään massiivisia kriisejä koskaan vaikka toki aina joistain asioista ei pääse yhteisymmärrykseen ihan helpolla. Nämä asiat varmasti olisivat vielä vaikeampia, jos suhde olisi aloitettu paljon vanhempana. Olemme toisaalta kasvaneet yhdessä, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mitä kadotettua nuoruutta pitäisi kaivata. Olen saanut teininä mennä ihan niin kuin huvittaa enkä ollut kovin hurja silloinkaan. En muutenkaan tajua, miten oman elämän pitäisi jotenkin päättyä naimisiinmenoon tai lasten saamiseen. Toki lapset vaikuttavat aika konkreettisesti arkeen, mutta kumpikin on saanut tehdä ihan omat valintansa ja harrastaa ihan vapaasti. Ei se ole toiselta pois.

Poika (4v.) heittäytyi yksi päivä sohvalle selälleen. Tuohtuneena alkaa selittää: "No mitäs tämä nyt oikein on? Mitäs hemmettiä tämä oikein on? Mitä hemmettiä tämä on?" Syytä äkilliseen hemmetti-puuskaan ei selvinnyt, ilmeisesti oli vain keksinyt mielestään hyvän fraasin ja sitä piti vähän kokeilla.

Epäilen, että pojalla (4v.) on migreeniä. Minulla on vahvasti suvusta isäni puolelta periytyvä migreeni, ainakin neljän polven tiedetään migreenistä kärsivän, siksi ei yhtään yllättäisi jos lapsilleni periytyisi. Poika valittaa joskus päänsärkyä ja on aika herkkä valolle ja äänille. Mitään lääkettä ei suostu ottamaan eikä ole pahoinvoiva, mutta yleensä hieman väsynyt niinä päivinä kun migreeniä tuntuisi olevan. Itse olen kärsinyt migreenistä lapsesta asti, mutta en osaa sanoa minkä ikäisestä. Vaikka isäni kärsi migreenistä, äiti ei ymmärtänyt antaa lapselle mitään lääkettä vaikka selvästi tiesi migreenistäni. Ensimmäisen kerran asiasta on puhuttu ihan sillä nimellä kun olen ollut alle 10-vuotias, lääkkeitä sain vasta armeijassa.

Hip hei, taas tulin tänne. Epäilen että esikoisella on elämänsä kolmas virtsatietulehdus. Poika on nyt jo 4-vuotias eli aika erilainen tapaus kuin viimeksi sairastaessaan. Jonkin aikaa jo pojalla on ollut vaikeuksia ehtiä vessaan, ihan yllättäen lirahtanut pissit. Yleensä pystyy olemaan virtsaamatta hämmentävän pitkiä aikoja, mutta tänään on käynyt pissillä noin kerran tunnissa ja kaksi kertaa on tullut housuihin. Kipua ei kuulemma ole, mutta muut oireet viittaisivat virtsatietulehdukseen. Onko muilla kokemuksia tämän ikäisen oireilusta? Huomenna on soiteltava terveyskeskukseen.

Nadda, tähän ratkaisuun päädyttiin. Ei kuitenkaan viime yönä heräillyt kuin heti illalla eli ei ole kauhean kivulias eikä päivällä valittanut korviaan. Kun on kuitenkin jo kerran korvatulehdus ollut, paras mennä tarkastamaan korvat kuitenkin.

Lapsilla on ollut flunssa viimeiset pari viikkoa ja nyt pari päivää tyttö (1v.5kk) on ollut erityisen kärttyisä, ei ole kuitenkaan heräillyt öisin normaalia enempää. Toissa päivänä yritti niistä korvaansa, pyyhki kovasti paperilla ja pari kertaa on näyttänyt korvaa ja puhallellut, siis pyytänyt puhaltamaan. Tänään jo sanoi AU AU mutta ei kuitenkaan kertonut (mokoma taapero!) että mihin koskee. Kuumetta oli ihan taudin alussa, mutta nyt ovat on ollut vain kovin räkäinen ja sekin on jo väistynyt aika hyvin, pientä yskää enää jäljellä. Olisiko korvatulehdus päällä? 8-kuukautisena tytöllä oli korvatulehdus, jota emme osanneet epäillä ollenkaan kun ei valittanut mitenkään, käytimme poikaa lääkärissä ja lääkäri katsoi joutessaan myös pikkusiskon korvat. Kysymys siis kuuluu: Lähdenkö huomenna istumaan sairaalapäivystykseen lapsen kanssa vai odotanko maanantaille kun pääsee yksityiselle? Täällä ei löydy yksityiseltä puolelta viikonloppupäivystystä eli keskussairaalan loputtomat jonot kutsuisivat.

Tämä on minusta tosi hämmentävää kun WHO:n kansainvälinen äidinmaidonkorvikkeen markkinointia koskeva koodi aika yksiselitteisesti kieltää korvikkeen mainostamisen kuluttajille, ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisille saisi markkinoida periaatteessa. Suomessahan tässä asiassa ollaan tosi tiukkoja. Luulen, että d-vitamiinisuositukset vaihtelevat ylipäätään kansallisesti ja Suomessahan tärkein syy lisätarpeeseen on vähäinen auringon määrä. Auringonvaloa saa merkittävästi vähemmän Suomessa kuin vähänkin etelämpänä varsinkin talvisin eikä täällä aikuisillakaan iho tuota vitamiinia tarpeeksi auringosta edes kesäisin välttämättä. Kumpaakaan omaa lasta ei ole nukutettu ikinä ulkona, toki jos olemme liikkeellä niin nukkuvat rattaissa, mutta koskaan ei ole erikseen viety ulos. Suomessa tämä taitaa olla sellainen "no kun näin on aina tehty" -juttu, jota itse arkkiatri Ylppö suositteli ja jota ei kauheasti ole kyseenalaistettu (vaikka aiheesta on tehty tutkimuskin että ei ole hyötyä eikä haittaa). Kävin keväällä tuolloin 9-kuukautisen tyttöni kanssa Brysselissä ja siellä ihmisillä tuntui olevan käytössä lähinnä tosi kevyitä rattaita, ei kuitenkaan mitään suojakaukaloviritelmiä tai sateenvarjorattaita vaan sirompia malleja. Lapset oli myös puettu tosi siististi suomalaisesta perspektiivistä, kaikilla oli siistit takit yms. kun täällä kaikilla tuntuu olevan samat kuraiset haalarit keskustassakin päällä.

Esikoinen oli muistaakseni 2v. 2kk kun siirtyi parvisänkyyn. Sänky on tällaineni Sotkan sänky. Sänky on tosin meidän sänkymme päädyn päällä eli teoriassa jos mätkähtäisi alas, putoaisi vanhempien sänkyyn. Tästä jo voitanee päätellä, että syy parvisänkyyn siirtymiseen oli tilanahtaus. Ennen tuota poika nukkui häkkisängyssä ja kun pikkusisko oli tulossa, oli pakko tehdä tällainen ratkaisu suoraan. Meidän parisänkymme + pojan parvisänky + kuopuksen häkkisänky täyttävät aika näppärästi makuuhuoneen niin että tyhjää lattiatilaa jää n. puoli neliömetriä. Sänky on meillä niin, että täysin umpinainen laita on edessä ja toinen puoli seinään päin, koska rappuset eivät mahtuneet alas meidän sänkymme kanssa. Poika siis kiipeää tuosta laudan yli sänkyyn ison sängyn päältä. Laita ilman aukkoja pitää huolen ettei kovin helpolla kieri alas. Lapsi on todella rauhallinen nukkuja, joten ei ole ikinä kauheasti epäilyttänyt että putoaisi. Aika vauhdilla saa kyllä pyörähtää että tuon laidan yli tulee. Itse olen nukkunut yläsängyssä (kerrossänky tai parvi) kai 6-vuotiaasta 22-vuotiaaksi ja vain kaksi kertaa olen tullut yöllä alas. Toisella kerralla olin kääriytynyt peittoon ja mätkähtänyt alas heräämättä alastuloon, toisella kerralla kiipesin unissani kaapin kohdalta ja heräsin äitini sängyssä. Pojan tavoin olen aina ollut rauhallinen nukkuja.

Chimelli, liikuttavan samanlaiset miehet meillä.

Meillä Salama McQueen on pojan suussa Sananakkii