hiljaisuus

Aktiivijäsen
  • Content count

    633
  • Joined

  • Last visited

About hiljaisuus

  • Rank
    Aktiivi

Contact Methods

  • ICQ
    0

Recent Profile Visitors

2765 profile views
  1. Ja mä taas luin vahingossa "flimmeri".
  2. Mun mielestä kanssa tietämmättömällä haalea plussa, mutta plussa kuitenkin. Siitä se toivottavasti vahvistuu.
  3. Ootteko menneet jonkun matkatoimiston kautta vai "omin nokkinenne"? Ja mistä hotelleista on kokemuksia?
  4. Komppailen edellisiä. Ravenna Meillä on vähän sama juttu tuon hoitoavun suhteen.. Miehen vanhemmat asuvat sen verran kauempana, että heitä ei voi samalla tavalla laskea hoitoavuksi kun mun vanhempia. Ja muuten tykätään täällä kans hirveästi asua. Puolensa ja puolensa... Meillä on ollut nyt vähän seesteisempi vaihe äidin kanssa meneillään, mutta uusia haasteita tuli tässä joku aika sitten. Mulla on nyt vähän vaikeuksia siinä, miten saan pidettyä omat rajani, sillä mun äiti on nyt siirretty samaan työpaikkaan mun kanssa ja tuo omat haasteensa tilanteeseen. Nähdään useamman kerran viikossa ja välillä täytyy työskennellä yhdessä. Pipoa kiristää nykyään töissä tämän takia vähän turhan paljon. Vaikka yrittäisi käyttäytyä sillä tavalla, kuin työkaveria kohtaan pitäisi, tää äiti-tytär kuvio vaikuttaa kovasti taustalla. Mä joudun ohjaamaan ja neuvomaan välillä äitiäni... Myös äiti varmaan pitää tätä työasiaa enemmän yhdistävänä tekijänä, kun mä taas toivoisin että näin ei olisi. Olisko kellään vinkkejä miten selvitä järjissään? En mä halua että äiti soluttautuu mun elämän joka osa-alueelle?! Eikö riitä että sen kanssa on äitisuhteessa, nyt se vaikuttaa työkuvioihinkin?
  5. Tää kuulostaa hyvin tutulle. Tai oikeastaan kuulosti. Meillä tilanne on nyt helpottunut. Me asutaan hyvin lähellä mun vanhempia ja äiti on ollut kova puuttumaan asioihin ja jos en ole hänen ohjeidensa mukaan toiminut, hän on lähtenyt "marttyyrilinjalle". Pari vuotta meillä oli melkoista säätöä, kun kumpikin haki paikkaansa ja rajoja. Otettiin paljon yhteen ja mua ahdisti hirveästi äidin tapa "tukehduttaa" mut ja tulla "liian lähelle". Mä en osaa sanoa mikä lopulta sai tilanteen vähän helpottumaan, mutta pitkään siinä meni ja monet keskustelut on käyty, itketty ja raivottu, loukkaannuttu jne. Mä jopa jossain vaiheessa kielsin kokonaan meillä käymisen, enkä antanut lasten mennä heille. (Tilanne ei kyllä jatkunut tuollaisena pitkään.) Edelleenkin ollaan eri mieltä asioista, mutta musta tuntuu että äiti kunnioittaa mun mielipidettä nykyään paremmin ja suhtautuu muhun ihmisenä, aikuisena, eikä vaan tyttärenä. Edelleenkin ohjeita tulee, mutta jos sanon, että ne riittää, hän ei väkisin niitä tuputa. Toki joskus edelleenkin tulee (lieviä) yhteenottoja. Saanko kysyä, että kuinka kauan ootte asunu samassa kaupungissa äitisi kanssa? Luuletko, että tilanne voisi mahdollisesti ajan kuluessa helpottua? Meillä tilanne oli parempi ennen kuin muutimme vanhempieni läheisyyteen ja sillon homma karkasi jotenkin hallinnasta, kunnes kumpikin tavallaan löysi paikkansa. Myös mulla on ollut paljon opettelemista tuossa ja varmasti äidille on ollut kova pala ottaa vastaan kritiikkiä meidän asioihin puuttumisesta... Mutta sitä haluan sanoa, että tilanne voi vielä muuttua. Suosittelen sulle kirjaa Vallan ja rakkauden kehissä (Anja Laurila).
  6. Mitä tykkäätte näistä? http://www.meandi.se/BizPart.aspx?tabId=1028&tci=1672&childTci=1674 Uutuuksina tulossa vissiin...
  7. Mikä ihme ihmisillä oikein on? Mistä voi tulla niin paha olo, että tekee tuollaista? Tuntuu, että näitä juttuja putkahtelee vähän väliä jostain. Oksettaa.
  8. Toimiiko farkkuhaalarit/shortsihaalarit sellaisilla n. 3v lapsosilla jotka käy jo itse vessassa? Tekis mieli ostaa tytölle kesäksi jotkut haalarit, mutta talvella ei vielä oli ongelmia, kun ei saanut itse niitä ajoissa riisuttua ja ei aina huutanut aikuista ajoissa apuun.
  9. Laitan facebookiin kuvia lapsista, mutta kuvat on rajattu vain 1/3 facebook kavereistani. Muutama poikkeus kuvissa on ja ne näkyvät useammallekkin. Esim. vanhat koulukaverit eivät todellakaan näe lasten kuvia. Mummot, tädit yms. näkevät, sekä osa kavereista. Ja eihän mun kaikki tilapäivityksetkään näy ihan kaikille. Facebookissa musta on kätevää, kun voi valita mitä näkyy kenellekkin. Tänne en laita. Joskus laitoin jonkun ihan vauvakuvan, mutta niistä ei juuri voi tunnistaa lasta ja nekin oli lähinnä vilautus.
  10. Khi, ihana tuo tunika tuossa toisiksviimeisimmässä viestissäsi. Toi oik. puoleinen!!
  11. Kun tavattiin, olin 17 ja mies 19. (Heti ei kuitenkaan ruvettu seurustelemaan.) Yhdessä ollaan nyt oltu reilut 8 vuotta, josta naimisissa 7 vuotta. Kumpikin ehti asua ennen suhteen aloittamista "omillaan". Seurustelun alussa mies osti asunnon ja sitä remontoititiin yhdessä. Se remonttivaihe opetti paljon lyhyessä ajassa ja kokemust teki hyvää. Kyseenalaistamista ja nuoren iän kauhistelua on tullut vastaan silloin tällöin. Eniten kommentteja tuli mun ollessa 22, miehen ollessa 24 ja pojan ollessa 1v kun päätettiin aloittaa omakotitalon rakennusprojekti. Työelämässä oltiin silloin kumpikin ja mulle tuli useampi ihminen sanomaan, että se on varmasti ero edessä kun ollaan niin nuoria ja vielä taloa ruvetaan rakentamaan. Mua ei kaduta että jotkut asiat on tehty nuorina. (Naimisiinmeno, lapsien saaminen, talonrakennus.). Lähinnä olen kiitollinen siitä, että sillon on ollut uskallusta tehdä asioita joita nyt varmaan jännittäisi enemmän. Kriisit ovat meillä liittyneet muihin asioihin kuin ikään tai parisuhteeseen. Jos jotain on ollut, ne on ollut henkilökohtaisella tasolla tai ovat johtuneet elämäntilanteesta, ei kumppanista. Kriisien aikaan toinen on ollut se, minkä voimalla on eteenpäin jaksanut. Suhteen alkuaikoina oli enemmän riitoja, kun kumpikin varmaan haki vähän "paikkaansa". Ajan myötä (kummankin mielestä) suhde on vaan parantunut joka saralla. Toki on päiviä, että jotkut asiat ärsyttää, mutta niinhän se on jokaisessa suhteessa. Mitä kauemmin miehen kanssa ollaan oltu yhdessä, sitä enemmän tuntuu siltä ettei tää toimisi kenenkään muun kanssa yhtä hyvin. En tiedä missä olisin jos tuota tyyppiä ei olisi. Nyt oon kotona.