Mabeline

Aktiivijäsen
  • Content count

    448
  • Joined

  • Last visited

About Mabeline

  • Rank
    Aktiivi

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Meillä ainoa kerta, jolloin olen lentokoneessa joutunut vaatimaan paikan vaihtoa oli silloin kun just 2v täyttänyt sai ekan kerran oman paikan. Lapsi oli nimittäin sijoitettu ihan eri puolille konetta kuin minä ja mies... eikä meillä vanhemmiltakaan ollut viereisiä paikkoja. Kaikkiaan ollaan lennetty erinäisiä matkoja eri-ikäisten lasten kanssa erilaisin järjestelyin. Isomman sylilapsen kanssa matka on taatusti epämukava ja syömisestä ei kannata ehkä haaveilla. Muuten saattaa sujua kuinka vaan. Joskus sen maailman helpoimman lapsen kanssa voi olla hankalaa, ja joskus se haastava käyttäytyy tosi hyvin.
  2. Muumilaaksossa vieraileville (ja muillekin) suosittelen myös vierailua kirjastossa. Lasten puolella on kirjojen lisäksi myös leluja tai sitten voi piirrellä. Lisäksi Satuhuoneessa voi leikkiä vaikka nukketeatteria. Yläkerrasta löytyy pieni, kiva kahvila.
  3. Meidän 4v. saattaa leikkiä omassa (rivari)pihassa yksikseen . Ei lähde siitä ilman lupaa pois, jotain pikku pahaa saattaa kyllä tehdä (kaivaa nurmikolta matoja tms). 6v leikkii yhteisessä pihassa itsekseen kaverien kanssa, ikkunasta pidetään silmällä. Musta isoin ongelma liittyy kavereihin. Varsinkin vähän nuorempana riitojen ratkaiseminen ilman aikuista oli tosi ongelmallista tai oikeastaan mahdotonta, ja on edelleen vaikeaa vielä kuusivuotiaillekin. Leikit kavereiden kanssa menevät lähinnä sen ehdolla, joka menee ensimmäisenä kertomaan vanhemmille jos homma ei etene oman mielen mukaan.
  4. Kannatta huomioida myös, että 12" pyörällä ja etenkin apupyörien kanssa lapsi ei välttämättä aja ihan hurjan lujaa. 16" pyörällä vauhtia saa jo paljon helpommin, ja perässä ei pysy edes juosten. Eli jos pyöräily-ympäristö on liikenteen puolesta haastava, niin 12" pyörän kanssa on leppoisampaa liikkua.
  5. From the album PegPerego kantokassi

  6. From the album PegPerego kantokassi

  7. From the album PegPerego kantokassi

  8. Olemme reissanneet lasten kanssa aika paljon, ja muutama reissu on tehtynä nyt kolmen lapsenkin kanssa. Välillä pärjää paremmin ja välillä huonommin, mutta aina on selvitty. Matkatavaroiden määrä on musta isoin haaste kolmen lapsen kanssa, ainakin jos on tarkoitus liikkua niiden kanssa yhtään enempää kuin autosta lentokentälle tai toisin päin. Aikuisten neljästä kädestä keskimmäisen lapsen pitelyyn tarvitaan yksi, rattaisiin toinen ja toinen vanhempi pysty kuljettamaan kaksi matkalaukkua. Reput sitten lisäksi. Tällä tavalla on onnistuneesti matkustettu lentokentältä metrolla hotelliin. Isompia lapsia yritämme kovasti kasvattaa pikku hiljaa itsenäisemmiksi matkustajiksi ja molemmilla onkin oma pieni reppu, jossa on leluja ja jota kannetaan itse. Lentokentän turvatarkastus on musta aina haasteellinen. Missä olivatkaan nesteet ja läppärikin piti kaivaa esiin. Ja ehkäpä vauvakin ottaa pois rintarepusta, isoin pelkää tarkastajaa, keskimmäinen karkaa ja portti vaan piippaa ja piippaa miehen kohdalla. Ja sitten vielä kaikki tavarat pitäisi muistaa kerätä mukaan. Huh. Käsimatkatavaroiden pakkaaminen on myös tärkeää. Kerran matkalaukkumme jäivät koneesta ja tulivat perille puolitoista vuorokautta myöhässä. Aika paljon helpotti kun ihan kaikkea ei tarvinnut etsiä kaupoista, mutta työlästä oli silti. Etenkin kaupunkimatkoilla kannattaa lapsista pitää hyvä huoli etteivät eksy. Meidä on tultu paikallisten toimesta valistamaan, että lapsiakin saatetaan kaapata eikä heitä saa jättää vahtimatta. Epätodennäköistä tietysti, mutta mahdollista varmasti. Kolmen lapsen kanssa tässä on omat haasteensa, joten kaupunkimatkoja ei just nyt ole suunnitteilla. Meillä siis pienin on vauva ja kaksi isompaa vielä ihan vahdittavassa iässä. Ja tärkeää on tietysti myös rento mieli, koska ainakin meillä aikuisten hätäily tarttuu heti lapsiin. Hyvällä suunnittelulla ja positiivisella asenteella pärjää.
  9. Ahdas esinahka on normaali kaikilla alle 3v. (ja vähän vanhemmillakin) lapsilla, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Jos tulehduksia on usein tai jos niiden seurauksena muodostuu kiinnikkeitä niin ympärileikkauksia tehdään pienillekin joskus. Tuo pullistuminen kuullostaisi vähän kiinnikkeiltä, tosin niin käy meidän pojallekin jolla ei koskaan tulehduksia tai mitään oireita ole ollut.
  10. ^Todennäköisesti pitääkin sen neljä viikkoa joka tapauksessa. Mä vaan oon hullu ja haluaisin töihin kuudeksi viikoksi.
  11. ^Sunnuntaisin siis saa olla töissä eikä se vaikuta, mutta yksikin muu päivä kai sitten vaikuttaa. Ongelmana on se, että jos mies on töistä pois yli neljä viikkoa niin joudumme luopumaan työsuhdeautosta, eikä se taan kannata...
  12. Onko tosiaan niin, että jos isä on yhdenkin päivän töissä kuuden viikon isäkuukauden ajalla, niin tuki peritään takaisin koko kuudelta viikolta?
  13. Löytyisikö taukovinkkejä välille Tampere-Oulu? Pari pysäkkiä tarvitaan, että saadaan 3v ja 5v istumaan tuo matka.
  14. Äh, mua ottaa niin päähän. Sain viimeinkin odottelemani tassupyllyhousut. Valitettavasti vaan väärässä koossa. Pussissa ja laskussa lukee oikea koko, mutta housuissa 86/92 ja ovat pojalle aivan liian isot. Ja tietysti housut on myyty loppuun, joten oikeaan kokoon ei voi vaihtaa. En taida olla ainoa, jolle viime aikoina on käynyt näin. Harmittaa.
  15. Mulla on vähän ongelmaa Mutsyjen kanssa ja ajattelin kysyä miten te muut olette tässä tilanteessa toimineet. Meillä on siis UrbanRiderit. Puolivuotias siirtyi vaunukopasta ratasosaan. Aikaisemmissa vaunuissa (Gesslein, Hartan) oli tässä tilanteessa jatkoperä, joten vauva laitettiin ratasosaan äp-pussissa ihan samaan tapaan kuin vaunukoppaankin. Mutsyissa on kuitenkin pääpuoli vähän pystyssä, liukkaat kankaat eikä jatkoperää ilmeisesti ole saatavana. Onko mun sitten vaan joka kerta päikkäreille kiinnitettävä vauva valjaisiin? En millään jaksaisi näperrellä niitä. Vai miten muut olette tässä tilanteessa toimineet?