Itee

Tänään lääkärini sanoi, että minulla on tuhmat ovariot. Tekevät mitä lystäävät. Hauska sanavalinta vähemmän hauskaan asiaan

Tuli tässä mieleen, että ensimmäiseen inssiin mennessä hoitaja näytti koeputkea (tai mikä lie astia se oli) ja kysyi, että näyttääkö tutulta. Harmi, etten tajunnut vastata, että joo, tolta mun miehen sperma aina näyttää kun se on pesty...

Meidän neidillä (kohta 11 vuotta) todettiin reikä sydämessä jo ennen kuin päästiin laitokselta kotiin. Arkielämään moinen ei ole ollenkaan vaikuttanut, mutta lääkärissä sitä kontrolloidaan vuosittain ja muutaman vuoden välein on katsottu myös ultralla. Itselläni on ollut myös sydämen sivuääni pienestä pitäen ja entisellä appiukolla on todettu reikä (ja siihen liittyvä sivuääni) sydämessä vasta viisikymppistarkastuksessa, joten voipi olla, ettei siinä ole mitään sen ihmeempää teilläkään.

Hahhah, nyt irtosi kunnon naurut

Minäkin vastailin suurimmat vaihtoehdot. En siksi, että olisin suunnitellut niin isoja ikäeroja vaan siksi, että esikoinen kohta 11 vuotta on edelleen ilman pikkusisarta kovasta yrityksestä huolimatta. Ei kaikki mene aina niinkuin on suunnitellut, meillä pyörisi nimittäin suunnitelmien mukaan kaksi esiteiniä nurkissa tällä hetkellä.

Kiitos ayashe vastauksestasi! Yritän kovasti saada tarvittavia viestejä kasaan ja odotan innolla, että pääsen "tositoimiin" Juuri nyt luulen, että menkat tekevät tuloaan, koska kaikki tuntuu niin ylivoimaisen vaikealta ja kamalalta. Eiköhän tämä tästä taas pian...

Meillä taitaa olla niin, että molemmat "kuumeilevat", mutta mies ottaa asian paljon rauhallisemmin. Välillä tuskastuneena kyselen, että mitä mieltä sinä nyt sitten oikein olet ja hän yrittää rauhallisesti selittää, että haluaa kyllä saada lapsia, vaikka ei jaksakaan vouhottaa. Minä kyllä jaksan ja vouhotan

Pessimismistäni huolimatta ostin alennusmyynneistä potkupukuja kahden kappaleen setin. Oli niin halpa, että ajattelin, ettei haittaa vaikkei koskaan käytettäis moista. Viime kesänä ostin matkalta tuliaisia veljen pojalle ja huomasin, että se on liian lapsellinen, joten sekin on tuolla laatikossa odottamassa uutta tulokasta tai sitten se menee jollekin tutun uudelle vauvalle lahjaksi.

Me olemme kertoneet aika monelle. Yritystä on takana muutama vuosi ja olen ihan avoimesti vastaillut kysyneille, että meille se vauvanteko ei ole niin kovin helppoa. Anoppi sai tietää yrityksestämme vasta, kun ilmoitimme iloisia uutisia ja keskenmenon jälkeen olemme keskustelleet asiasta lisää. Omat vanhemmat ja sisarukset tietävät, monet ystävät ja aika monet tututkin...

Heipä hei! Olen uusi täällä ja ajattelin kertoa vähän tilanteestani ja pyytää vertaistukea. Olen kärsinyt sekundaarisesta lapsettomuudesta useita vuosia, aktiivista yritystä on takana ensin entisen mieheni kanssa 2,5 vuotta ja nyt nykyisen mieheni kanssa pari vuotta. Viime syksynä pääsimme mieheni kanssa lapsettomuushoitoihin ja ensimmäisestä inseminaatiohoidosta tärppäsi, tulin raskaaksi ja olin ikionnellinen. Raskaustesti näytti vain heikosti positiivista, joten en missään vaiheessa uskaltanut iloita asiasta täysillä. Ensimmäisessä ultrassa sikiö näkyi ja syke myös, mutta koko ei vastannut viikkoja. Seuraavassa ultrassa sopivasti juuri ennen isänpäivää näkyikin entisestään pienentynyt möykky ilman sykettä ja lääkäri totesi, että keskenmenohan tämä nyt on. Siitä seurasi lääkkeellinen tyhjennys ja kaikenlaista vaivaa, emmekä ole vieläkään päässeet aloittamaan uusia hoitoja. Minusta tuntuu, etten ole mitenkään vielä päässyt yli tuosta keskenmenosta, se tuntuu minusta erittäin epäreilulta ja turhalta. Helpottaa huomata, että hirvittävän moni muukin on kokenut keskenmenon tai kaksi ja siitä huolimatta saanut myöhemmin vauvan. Silti en aina jaksa uskoa, että omalle kohdalle sellainen onni sattuisi. Joinakin päivinä tuntuu, että tuo keskenmeno on antanut toivoa, että kuitenkin on mahdollista vielä tulla raskaaksi, mutta toisina päivinä surun, ahdistuksen, katkeruuden ja vihankin tunteet hyökkäävät niskaan kuin hyökyaalto. Miten tästä pääsee eteenpäin? Miten voi taas iloita elämästä? Lisäksi harmittaa, kun ympärillä on raskaanaolevia ihmisiä enemmän kuin ikinä ennen. Tällä hetkellä tuttavistani kahdeksan odottaa vauvaa ja moni muu on juuri saanut oman ihanan käärön syliinsä. Miten te muut olette selvinneet? Itse ajattelen, että se uusi raskaus ja vauva saattaisi tilannetta parantaa, mutta toisaalta en voi olla varma, että tulen enää ikinä raskaaksi uudelleen.