Violet

Aktiivijäsen
  • Content count

    31
  • Joined

  • Last visited

About Violet

  • Rank
    Tavis
  1. Kiitos Sepä siinä olikin, kun ei kaupasta löytynyt mieluisaa, niin päätin tehdä itse. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että kaikki materiaali on kangaskaupan alelaarista (Vinonauha reunoissa ja nepparit ostettu uutena) ja laskeskelin tuossa, että hintaa laukulle tulo loppujenlopuksi noin 10 €
  2. Itsellä on tarkoitus tehdä kestovaippoja, juuri viime viikolla sain ommeltua hoitolaukun ja siihen kuuluvan hoitoalustan Hoitolaukusta kuvakin tuossa alla. Aloitin pari päivää sitten tekemään ryijytekniikalla tyynyä (kuva valmiiksi painettu) ja tarkoitus oli vauvalle se tehdä. Ei tosin nukkumista varten, vaan lähinnä koristeeksi tai vaikka pehmusteeksi kehtoon/pinnasänkyyn.
  3. Mies totesi tällä viikolla, kun minulla oli menossa kertakaikkisen huonovointinen päivä, että näytän ihan Ozzy Osbornelta, kun niin koomassa laahustin ympäri kämppää. Eipä siitä olo ainakaan yhtään hehkeämmäksi muuttunut
  4. Minä olisin kysynyt sellaista, että voiko foolihappoa saada liikaa? Eli onko liiallisesta foolihapo saannista sikiölle jotain haittaa ja jos on, niin mikä olisi turvallinen annostus?
  5. Tänään löysin yhden syötävän, mikä ei tehnyt lainkaan pahaa ja se oli vaniljapuffet-jäätelö
  6. Oksentanut en vielä ole, nöyristellyt pöntölle kyllä, mitään ei kuitenkaan tule. Pari ilmarikasta yskäisyä ja olo helpottaa hieman. Mitään ei tee mieli syödä ja kun jotain saa suuhun, ei tiedä mitään muuta kamalampaa kuin nieleminen. Etova olo hyvinpitkäli koko ajan. Huono olo saatta iskeä ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa, viimeksi oli yöllä noin klo 01 aikaan. Söyminen ei oloa hepota, ei juominenkaan. Vaikka en oksenna, niin etova olo rajoittaa melkoisesti...
  7. Voiko foolihappoa saada liikaa? Minulle on moni terästänyt, miten foolihappo on erittäin tärkeää raskauteen valmistuvalle ja raskaana oleville naisille, mutta onko mahdollisesta yliannoksesta alkiolle/sikiölle haittaa? Ja jos on, niin mikä olisi sallittu määrä?
  8. Ensimmäinen raskaus tärppäsi hääyöstä . Valitettavasti tämä päättyi huhtikuussa keskenmenoon... Tällä toisella kerralla ostin ovulaatiotestin apteekista ja käytin kaikki 5 liuskaa. Viimeiseen imestyi kaksi viivaa ja seuraavan 12 tunnin aikana oli melko aktiivista harrastusta. Sitten piti mennä siskonlasten kanssa huvipuistoon joten hetkeksi ainakin taukosi yritykset. Toivottavasti tämän kanssa sujuu paremmin ja raskaus päättyisi onnellisissa merkeissä.
  9. Oli niin pitkä ketju, etten tähän hätään kahlannut kokonaan läpi, joten pahoitteluni, jos tätä on tässä jo kysytty... Olisi tässä tulossa parit polttarit ja häät joissa siis oletettavasti virtaa jonkinsortin väkijuomia. Itse en haluaisi sanoa raskaudesta kenellekään mitään ennen kuin on ensimmäinen kolmannes takana (nyt noin rv 5+6), joten miten ihmeessä vältän nämä "etkö sä juo mitään", "Ootko sä raskaana, kun sä et juo?" ja vastaavat kaikki kyselyt? Häissä mun on helppo vedota kuskin rooliin, mutta polttareissa en ole itse autolla, joten se veruke ei toimi.
  10. Olen monesti ihmetellyt, miksei lääkäreille ole pakollisena osana koulutusta "ihmissuhdetaidot ja ihmisten kanssa kommunikointi, potilaskin on tunteilla varustettu ihminen". Tuttavani meni uhkaavan keskenmenon ja vuodon takia lääkäriin, ja lääkäri oli vain todennut: "On se varmaan jo kuollu, mutta tule ny huomenna tarkastukseen"... Onneksi lapsi kuitenkin syntyi terveenä, mutta voitte kuvitella sitä pelkoa ja tuskaa tuollaisen sanomisen jälkeen. Toinen esimerkki jonka itse koin oli oman keskenmenon jälkeen (tosin nyt oli kyseessä hoitaja, mutta silti). Minulla siis todettiin kahdeksannella viikolla tuulimunaraskaus ja minulle tehtiin lääkkeellinen kohduntyhjennys. Vajaa viikko toimenpiteen jälkeen sain postissa kirjeen, jossa ilmoitettiin minulle varatun "aika alkuraskauden ultraäänitutkimukseen". Siitä sitten soittelemaan, että eipä ole enää raskautta, joten ajan voi perua. Hoitaja toisessa päässä ei soveltunut lainkaan ottamaan vastaan tuollaista ilmoitusta kun vastau kuului äärimmäisen iloisella ja pirteällä äänellä:" Ai kun kiva juttu, hienoa kun ilmoitit, oikein paljon kiitoksia. Kiva juttu, kiitos hei". Olisin taatusti tirvaissut ko. henkilöä, jos olisin ollut kasvotusten... Toivottavasti ei tarvitse vastaavanlaista puhelua tehdä enää ikinä... Ja toivottavasti omalle kohdalle osuu vain kivoja lääkäreitä. Mutta harvoimpa sitä saa lekuriaan valita...
  11. Plussatesti viime keskiviikkona, epätodellinen olo enkä oikein uskalla tosissani tästä vielä iloita. Huhtikuussa aikaisempi raskaus keskeytyi 8.:lla viikolla, joten pieni "pelko persiissä" jäytää koko ajan. Soitin kuitenkin tänään neuvolaan, ja aika ensi viikolla. Nyt raskautta olisi nuiden laskureiden mukaan 5+6 takana, vaikka ei välttämättä ainakaan päivälleen pidä paikkaansa. Tyhjennyksen jälkeen ollut kahdet kuukautiset, mutta kierto on venynyt pidemmäksi, kuin ennen raskautta ja keskenmenoa. Laskureiden mukaan hedelmöittyminen on tapahtunut noin 13.7. , mutta tein positiivisen ovulaatiotestin 15.7. illalla. Eli laskureista heittää pari päivää. Mutta eipä tuo taida juuri haitata. Ultrassa sen sitten näkee, että millä viikolla mennään. Sikälimikäli sinne asti päästään. Jännittää ja pelottaa... Haluaisin olla kovin iloinen, mutta jotenkin en uskalla... vielä...
  12. Itselleni tehtiin lääkkeellinen tyhjennys reilu pari viikkoa sitten. Kokemus oli henkisesti rankempi kuin fyysisesti. Toki kivut olivat melkoiset ja pahoinvointi kovaa, oksensin kolmesti... Sain kaksi panacodia, kipupiikin, pahoinvointilääkkeen ja vielä yhde suun kautta otettavan särkylääkkeen. Olin melko pöllyissä ja väsynyt koko päivän. Sairaalassa meni 5 ja puoli tuntia. Vuoto alkoi noin tunnin lääkkeen laittamisen jälkeen. kivut aikaisemmin. Hyytymiä tuli jo varhaisessa vaiheessa ja hoitaja katsoi vuodon alkanenne niin hyvin, että uskalsi päästää kotiin. Vuotoa kuukautismaisesti oli muutaman päivän, vielä välillä ajoittain pienen pientä tiputtelua. Nyt odotellaan varsinaisia kuukautisia tulevaksi, jotta yritys voi taas alkaa. Hoitaja varoitteli, että "tulet vielä yllättymään että kuinka runsasta vuoto onkaan", mutta ei vuoto ollut perus kuukautisia runsaampaa. Se tässä toisaalta huolettaa, että onko sittenkään hoito onnistunut. Huomenna labrakokeisiin HCG-arvon mittaukseen. Toisaalta viikkoja oli vasta 8 takana, että ei ulos tultavaakaan välttämättä ollut kovinkaan paljoa... Karmiva kokemus monellakin tapaa, mutta henkinen rasitus oli ehkä pahinta. Ja tämä seuraavien kuukautisten ja uuden yrityksen odottelu tuntuu aivan hirvittävän pitkältä! Toivossa on kuitenkin elettävä ja katsottava elämää eteenpäin. Toivottavasti ensi kerralla parempi onni myötä. Esilääkityksenä mulla annettiin perjantaina (itse tyhjennys maanantaina) mifegyne ja sunnuntaiaamulla kivut olivat kovat. Maanantai aamulla oli jonkin virran vuotoa, sairaalaan mennessä kuitenkin loppunut.
  13. Meillä plussattiin kun menkat oli viikon myöhässä. Riemu oli rajaton ja teki mieli julistaa heti koko tuttavapiirille ja perheelle. Parille ihmiselle sanottiinkin, kun kysyivät ihan suoraan enkä halunnut valehdelle Viikolla 6+6 (vajaa kaksi viikkoa sitten) alkoi verinen vuoto. Edellisenä iltana ollut kuukautiskipujen tapaista alavatsassa. Menimme melkoisen hätääntyneessä tilassa tarveyskeksukseen, josta lähetettiin naapurikaupunkiin keskussairaalaan ultraan naistenklinikan päivystykseen. Siellä lääkäri totesi kaiken olevan hyvin ja sykkeenkin sanoi jo havainneensa. Raskaus oli kohdun sisäinen, mutta käski kuitenkin tulemaan vielä seuraavalla viikolla tarkastukseen. Tarkastus oli toissapäivänä. Ultrassa sanoi lääkäri samantien, että raskaus on epäonnistunut. Sanoi että tuulimuna kyseessä, mistä johtui, sitä ei edes veikannut. En tosin ollut kovin vastaanottavainen informaation suhteen, kun itkin vuolaasti. Sain suun kautta Mifegynen ja huomenna kohdyntyhkennykseen. Tänään on ollut hirvittäviä alavatsakipuja, kipukohtauksen tullessa oksettaa, makaan kaksinkerroin, huudan ja itken. Mitä huomisesta tulee, en uskalla edes ajatella... Toivottavasti voisin vielä joku kerta kertoa myös onnistumisen tarinan tänne... Tämä kun olisi ollut ensimmäinen...
  14. Eilen tehty testi, ja positiivista näytti. Helposti tuntui tärppäävän, kun ensimmäinen ihan oikea kierto pillereiden lopettamisen jälkeen ja siitä se sitten lähti. Tämä on nyt sitten ensimmäinen ja kovasti jännittää. Ja tietty pelottaakin. Kovasti nyt toivoo, että kaikki menee hyvin.